Maakuntakomppania protestoi

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Wallinilta kylmää kyytiä kauhavalaisille

julkaistu eilen 12.3. klo 14:02, päivitetty tänään 13.3. klo 05:56

Puolustusministeri Stefan Wallin tyrmää Kauhavan kaupungin omat laskelmat lentosotakoulun säästöistä. Maakuntajoukkojen vapaaehtoiset protestoivat palauttamalla varusteitaan.

Tänään maanantaina Kauhavalla vieraillut Wallin totesi uskovansa ainoastaan puolustusvoimien omia laskelmia. Wallin myös kumoaa väitteet, joiden mukaan lentosotakoulu olisi tuotu viime tingassa lakkautuslistalle. Hänen mukaansa Kauhava on ollut alusta asti mukana suunnitelmissa.

Maakuntakomppania protestoi

Kauhavalla nähtiin tänään puolustusministerin vierailun yhteydessä protestihenkeä, kun maakuntajoukkojen vapaaehtoiset jäsenet palauttivat varusteitaan. Etelä-Pohjanmaan maakuntakomppanian vahvuus on pienentynyt lentosotakoulun lakkautuspäätöksen jälkeen 170:stä noin sataan.

Wallinin mukaan puolustusvoimien säästöjen yhteydessä saattaa olla mahdollista, että paikkakunnat, joihin säästöt kohdistuvat, saavat valtion rakennerahaston tukea. Aiemmin tukea ovat saaneet ainoastaan paikkakunnat, joissa jokin yritys on lopettanut toimintansa.

Yle Pohjanmaa

http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2012/03/wallinilta_kylmaa_kyytia_kauhavalaisille_3325802.html
 
JOKO kirjoitti:

Paljonkohan porua tuleepi jatkossa, jos allaolevan linkin uutisesta poiminta
rajoittaa tulevaisuudessa maakuntajoukkojen ja muidenkin koulutusta...

"Uudistuksesta, erityisesti maakunnille kipeistä varuskuntien lakkautuksista, on noussut kova poru. Puheloinen myöntää, että varuskuntien sijainnillakin on maan puolustamiselle merkitystä, mutta erityisesti koulutuksen järjestäjinä."

http://www.hs.fi/kotimaa/Kenraali+Puheloinen+Puolustusvoimat+oli+pakko+uudistaa/a1305557612676
 
"Minähän en tämmöisessä maanpuolustuksessa rupea olemaan mukana!"

Ainakin nämä vesselit tekevät monta rauhanpuolustajaa onnelliseksi. Vuosikymmenten yrittäminen ei riittänyt merkittävämpiin reservistä sivariin -aaltoihin, mutta nyt palautetaan sotilaspasseja ja irtisanotaan maakuntajoukkositoumuksia. Pian varmaan naisalikersantit polttavat rintaliivinsäkin.

Maakuntajoukkoon kuuluvathan on esitelty reservin terävänä kärkenä. En yhtään ihmettele että Tampereella tiedotusoppia opiskellut toimittaja on halunnut tehdä näyttävän jutun, mutta miksi varuskunnassa on haluttu kutsua kamerat varusvarastolle? Eihän sinne toimittajia ole pyydelty silloinkaan kun jotakin sodan ajan joukkoa on varustettu harjoitukseen.

Maakuntajoukkolaisten luulisi myös olevan suhteellisen hyvin informoituja maanpuolustuksen kehittämisestä. Sitä suuremmaksi nousee kysymys: miksi antautua hyödyllisen hölmön asemaan asiassa, joka on ollut riittävän rakas ohjaamaan maakuntajoukkoon asti?

Toisaalta, Suomessa saa vapaasti ilmaista itseään. Ehkä liikkeellä on monta vilpitöntä ja tunnekuohuista mieltä.
 
Olisikohan "me sitouduttiin pouolustamaan kotiseutua, PV ei" tyylisiä ajatuksia korvien välissä pohjanmaalla. Joka on perinteisesti aika maanpuolustushenkinen alue. Näin se valtionhallinto muokkaa valtiota. Saapa nähdä milloin Pohjanmaa itsenäistyy ja ensimmäiset militiat alkavat pyöriä kaduilla..
 
veffeade kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Wallinilta kylmää kyytiä kauhavalaisille

julkaistu eilen 12.3. klo 14:02, päivitetty tänään 13.3. klo 05:56

Puolustusministeri Stefan Wallin tyrmää Kauhavan kaupungin omat laskelmat lentosotakoulun säästöistä. Maakuntajoukkojen vapaaehtoiset protestoivat palauttamalla varusteitaan.

Tänään maanantaina Kauhavalla vieraillut Wallin totesi uskovansa ainoastaan puolustusvoimien omia laskelmia. Wallin myös kumoaa väitteet, joiden mukaan lentosotakoulu olisi tuotu viime tingassa lakkautuslistalle. Hänen mukaansa Kauhava on ollut alusta asti mukana suunnitelmissa.

Maakuntakomppania protestoi

Kauhavalla nähtiin tänään puolustusministerin vierailun yhteydessä protestihenkeä, kun maakuntajoukkojen vapaaehtoiset jäsenet palauttivat varusteitaan. Etelä-Pohjanmaan maakuntakomppanian vahvuus on pienentynyt lentosotakoulun lakkautuspäätöksen jälkeen 170:stä noin sataan.

Wallinin mukaan puolustusvoimien säästöjen yhteydessä saattaa olla mahdollista, että paikkakunnat, joihin säästöt kohdistuvat, saavat valtion rakennerahaston tukea. Aiemmin tukea ovat saaneet ainoastaan paikkakunnat, joissa jokin yritys on lopettanut toimintansa.

Yle Pohjanmaa

http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2012/03/wallinilta_kylmaa_kyytia_kauhavalaisille_3325802.html

Paljonkohan porua tuleepi jatkossa, jos allaolevan linkin uutisesta poiminta
rajoittaa tulevaisuudessa maakuntajoukkojen ja muidenkin koulutusta...

"Uudistuksesta, erityisesti maakunnille kipeistä varuskuntien lakkautuksista, on noussut kova poru. Puheloinen myöntää, että varuskuntien sijainnillakin on maan puolustamiselle merkitystä, mutta erityisesti koulutuksen järjestäjinä."

http://www.hs.fi/kotimaa/Kenraali+Puheloinen+Puolustusvoimat+oli+pakko+uudistaa/a1305557612676

No, voihan sen noinkin sanoa. Meinaan, että lienee Pohjois Karjalaiselle varusmiehelle aika merkityksellistä, että missä koulutuksen saa. Siis joko Kontiorannassa vaiko mennä seuraavaksi lähimpään varuskuntaan, etenkin kun osan lomamatkoista taitaa edelleen joutua maksamaan itse. Ja ei taida olla halpaa valtiollekkaan järjestää niitä matkoja jotka maksetaan.
 
SJ kirjoitti:

Täytyy täsmentää. Tarkoitinkin maakuntajoukkojen kouluttautumismahdollisuuksia kun lähivaruskunnat lähtevät. Onko vaikutusta?. Mielestäni on, sillä eikös maakuntajoukot ole tavalla tai toisella tukeutuneet lähivaruskuntaan?. Toisaalta samalla bussillahan maakuntajoukotkin matkaavat seuraavan varuskunnan portille kuin mitä normialokkaat...
 
Ihan varmana ne maakuntajoukkoihinkin vaikuttaa. En tiedä tuosta toiminnasta tai sen järjestelyistä, mutta tunnin, parin ero matkustusajassa on jo sellainen ero, että moni harkitsee, että onnistuuko osallistuminen. Etenkin kun sitä sopivaa linjavuoroa ei välttämättä ole silloin aamulla kun pitäisi ilmaantua paikalle. Tai sitten vasta seuraavana päivänä pääsisi pois.
 
Lain määräys sotilaskoulutuksen antamisesta pv harjoitusalueilla lienee suurin yksittäinen uhka formaalin koulutuksen antamiselle lopetettavien varuskuntien alueilla. Ei yksin ratkaise mahdollisuuksia kouluttaa joukkoja missä tahansa - jos on tahtoa.

Ehkä onkin hyvä että vain Pohjanmaan puolustamiseen sitoutuneet henkilöt siirretään suureen sijoittamattomien limboon. Oma käsitykseni siitä missä sotilaallista voimaa voitaisiin joutua käyttämään on hiukan erilainen.

Maailma on erilainen vakioveikkaajan... Eiku maanpuolustajan silmin.
 
Itsehän en kyllä siirtäisi muhammettia vuoren luo, kun vuoren luolasta voidaan ottaa kilut ja kalut ja viedä ne muhammetin luo.. edellyttäen, että harjoitusalue/paikka löytyy. Jotkut harjoitukset voidaan aivan varmasti pitää ilman aseita, ja siviilimaisemissakin. Ampumakoulutus luonnollisesti vaatii ampumaradan, joka onkin jo vaikeampi järjestää. Puuluoti-treenit pitäisi sitten järjestää ympäristöä häiritsemättä, hylsyt talteen keräten. Hankalaa sekin.

Mutta miksei teoria- ja virka-apukoulutusta voisi järjestää vaikka paloasemalla? Edllyttäen, että virka-apu koulutus sisältää palomiesten avustamista. Ukoillahan pitäisi olla jonkin asteinen varustus kotona (vai onko sekin vain joillain alueilla?), joten ryysyt niskaan ja paikalliseen kouluun kuuntelemaan ensin teoriaa metsäpalon sammutuksesta ja sitten kentälle märkiä rättejä heiluttelemaan. Ei se niin vakieaa saa olla.
 
Mikä ampumakoulutus, millä patruunoilla ja millä räkäpääluodeilla? Suurin osa koulutuksesta on jo nyt järjestetty muualla kuin varuskunnassa. Käytännössä varuskunnan lakkautus tarkoittaa sitä että kerran vuodessa suoritettava varusteiden laskenta siirtyy hiukan kauemmas. Uusien joukkolaisten varustamisen voi suorittaa kerran varuskunnassa jonkun kurssin yhteydessä. Periaatteessa varusteiden vaihdon voi jo nyt hoitaa harjoituksissa kun laittaa viestiä aluetoimistoon että tuovat sopivaa kampetta tilalle. Eikä ne varusteet kaapissa mene rikki itsestään... Ampumaratojakin löytyy muualta kuin varuskunnista... vielä. Koska valtiovalta ei uskalla jakaa niin epäluotettaville ihmisille aseita kotiin kuin maakuntajoukkolaiset ja tekee parhaansa estääkseen heidän omalla rahalla aseiden hankkimisen niin siinähän sitten kuskaavat rynnäkkökivääreitä, tetsareita, kypäriä, liivejä, kaasunaamareita ja muita "taisteluvälineitä" kauempaa tai laittavat harjoituksissa kantamaan puukeppiä kunnes loputkin jättävät uppoavan laivan.
 
HVKK:lla ei saane ampua ihan millä tahansa radalla. Ihmettelen itsekin miksi ei, mutta sellainen mutu on. Joku hämärä musitikuva tornihuhun puolikkasta varmaan sotkee synapseja. Ja tosiaan, kamat varusvarastolta häkkeihin ja vot, vaihto on tehty. Maksaahan sekin rahaa, mutta eikös me juuri varuskuntien lakkauttamisella säästetty... Tai sitten vaihdetaan isommassa sotaharjoituksessa jollain harjoitusalueella.

Mutta tässähän on nyt suorastaan oivallinen mahdollisuus sekä PV:n että maakuntaukkojen harjoitella tilannetta, jossa.. vaihdetaan vapaalta liikenkannalle. Usein.
 
Itsekkin kuulun paikalliseen Maakunta-komppaniaan. Yleisesti puhellaan että nyt Suomen armeija on ajettu alas. Oli puoli leikillään puhetta että kannattaako kuulua mihinkään sotilas-osastoon? Miehitys viikonlopun jälkeen ovikello soi. Sielä uudet isännät keräävät fasistit saunan taakse. Harmittaa kun usko on oikeasti mennyt. No, telkusta tulee kivoja ohjelmia..
 
eddie kirjoitti:

Nono, koirat haukkuu, vaan karavaani kulkee..

Nyt alkaa vastuu kertyä niille harvoille, jotka on valittu aktiiviseen reserviin ja ennen kaikkea niille, jotka ovat vapaaehtoisia. Jos näilläkin alkaa usko loppua, pelin loppu häämöttää.
 
eddie kirjoitti:
Yleisesti puhellaan että nyt Suomen armeija on ajettu alas.

Jääpä pirusti hyvää myytävää SA-Kauppoihin.

Mitähän tässä pitäisi oikeasti ajatella näistä pihaparlamenteista? Virasto säästää alle 10% kustannuksistaan, ja sulkee muutaman toimipaikan valtakunnallisesta verkostostaan. Säästöt saadaan vielä toteuttaa liukuvasti, eli ei heti täysmääräistä säästövelvoitetta = henkilökustannusten alentaminen ennättää vaikuttaa, ei tarvitse säästää vain toiminnasta. Samalla saadaan mandaatti järjestellä toimintaa sisäisesti tehokkaammaksi.

Yleisestihän sitä puhellaan. Nykäsen Mattikin on mainettaan fiksumpi mies. Jepjep.
 
Viestintä ja se kuuluisa yhteys PV:n ja kansan välillä mättää pahasti. Ei kai tässä sen kummemmasta ole kyse. Sitten nuo vähintäänkin hassut ostokset ja monen mielessä oudot asehankinnat lisäävät vettä myllyyn.

Kansa haluaa kuitenkin Suomen Puolustusvoimat, jotka puolustaa Suomea. Joukko päättäjiä tuntuu ejakuloivan amöriikan lippuun. Miksi? Me ollaan pieni kansa, ei meidän muiden elämää tarvitse elää. Ei meillä ole mitään merkitystä maailmalla, ei vaikka miten koettavat väkertää ja punnertaa NATOon ja ties minne meitä. Aku Ankasta tuttua höpsismiä on ilmassa.
 
Jaahas. Minusta tuntuu, siis tuntematta otsikon asiaa ollenkaan, että kyseessä on MUUTAKIN KUIN Kauhavan toiminnan muuttuminen. Luulen, että taustalla on muutakin, joka on jo pitempään kivenä kengässä, siinä Nato-yhteensopivassa Haixissa, hiertänyt. Ja nyt syystä tai toisesta homma kulminoitui aika ennennäkemättömällä tavalla.

Ikävä hokki käsiteltäväksi tiedottamisessa, asia voidaan esittää nyt puhtain rinnoin siten, että Kauhavan kohtalo aiheutti tämän nyyh nyyh ja sarja krokkarin kyyn eleitä päälle. Ja voidaan samalla sivuuttaa asioiden tausta..........no, tämä on arvailua.

Varusteensa palauttaneet pojat oppivat ainakin sen, että korvaamattomia ihmisiä ei olekaan.
 
baikal kirjoitti:
Jaahas. Minusta tuntuu, siis tuntematta otsikon asiaa ollenkaan, että kyseessä on MUUTAKIN KUIN Kauhavan toiminnan muuttuminen. Luulen, että taustalla on muutakin, joka on jo pitempään kivenä kengässä, siinä Nato-yhteensopivassa Haixissa, hiertänyt. Ja nyt syystä tai toisesta homma kulminoitui aika ennennäkemättömällä tavalla.

Näin minäkin vähän luulen. Varuskunta oli vain se viimeinen niitti. Tiedä sitten onko kyse paikallisesta murheesta vai suuremmasta kuviosta. Koko maan mitassa sanomista ainakin löytyy, eikä pelkästään puolustusvoimien osalta.
 
Sievit ja Jalaksen kengät tuskin ovat yhtään sen enempää tai vähemmän nato-yhteensopivia kuin Haixit tai muutkaan kengät. Valitettavasti tuo Jokirannan fobia hyviä kenkiä ja maastopukukangasta (varsinkin jos paraatissa mitaleita kiinnitettynä) kohtaan näyttää tarttuneen retoriikkaan. Varsinkin kun nato-epäyhteensopivilla maakuntajoukkolaisilla vasta näitä Haixeja näkyykin kuten kaikilla kommandoilla pitääkin. :)

En usko että maakuntajoukkolaisten varusteiden palautuksella on yksistään tekemistä juurikaan varuskunnan lakkautuksen kanssa. Samaan aikaan nimittäin maakuntajoukkoja on tuollapäin uudistettu eli vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistumattomia ja cooperia läpäisemättömät on potkittu pois. Tammikuussa taisi olla viimeinen takaraja juosta Cooperin testi hyväksytysti tai tulee kutsu palauttaa varusteet.
 
commando kirjoitti:

Hyvä jos näin on, aikakin tuulettaa noita joukkoja, kaiken maailman läskit ja vanhukset pois.
 
Eräästäkin Maakuntakomppaniasta lähti 50 vapaaehtoista pois vuodenvaihteessa. Ja syynä oli Aluetoimistossa olevan Majurin yli-intoilun tulos...

Eipä ollut media todistamassa.
 
Back
Top