Maakuntakomppaniassa hälytys - Pohjois-Pohjanmaalla

Yritykset taloudelliseen vastuuseen ympäristövahingosta ja huolimattomuus vähenee.

Mutta on juttuja, joihin ei vastuullista maksajaa löydy ja öljy on silti saatava pois. Itämeren suuri öljykatastrofi on sellainen skenaario. Tarvitaan hitosti väkeä ja se on silti tolkuton työ.
 
Silloin tottakai valtio voi ostaa puhdistuspalveluita yksityisiltä firmoilta tai palkata työntekijöitä sitä putsaamaan, laskun voi myöhemmin lähettää vastuulliselle taholle. Eihän nyt mitään öljyjä putsata käyttämällä intin suorittaneita ilmaisena orjatyövoimana. On se kumma muuten että kun ollaan puhuttu "siviilipalveluksen hyödyllisyydestä" niin virka-aputehtäviin ei saada sivareita nakitettua! Jos haluaa vapaaehtoisesti tehdä jotain niin sen kuin tekee. Monet tekevät monia asioita vapaaehtoiseksi, minäkin lähden etsimään kadonnutta lasta tai ruumista mutta en kyllä enää lähde marjamummon ruumista etsimään enkä öljyä torjumaan kun yksityisen firma säästää että voi maksaa bonuksia...
 
Ei jotkut siivouspalvelun rahkeet taitaisi riittää... Mutta löytyy tietysti oikeita vapaaehtoisiakin.

Olisi kyllä hyvä tuo palkkaus ja laskun lähettäminen. Lähettiköhän Ilaskivi laskun Gorbatsoville aikoinaan Antonio Gramscista?
 
Ja seinästä repäistyn tavallisen suomalaisen miehen (=reserviläinen) riittää? En nyt oikein pysy kärryillä vertauksestasi mutta onhan se nyt selvä että valtion tulee alueellaan sattuneissa onnettomuuksissa putsata ympäristö jos yksityinen taho ei siihen kykene tai kykene tarpeeksi nopeasti, tutkia onnettomuus ja käydä mahdollisesti oikeutta asiasta ja vaatia korvauksia. Korvausten luonnollisesti pitää olla sen mittaiset että niillä pystytään palauttamaan tilanne mitä se oli aiemmin ja siihen sisältyy tietenkin pysyvät ja tilapäiset haitat sekä lyhyt- ja pitkäaikaiset kustannukset. Jos haluaa että puita ei kaadu sähköjohtojen päälle niin voi vaatia valtiovaltaa puuttumaan sähköyhtiöiden infran hoitamiseen, ryhtyä omavaraiseksi sähköntuottajaksi tai haastaa sähköyhtiö katkon pitkittyessä oikeuteen. Suomalaiset tyypillisesti naureskelevat kun joku suuryhtiö Yhdysvalloissa on kuluttajariidassa tuomittu yksityiselle taholle maksamaan miljoonien jättikorvaukset mutta unohtavat usein sen että se toimii samalla tavalla kuin suomalainen ylinopeussakko, varallisuuden/tulojen mukaan. Suomessa ei paljon kannata ruveta suuryhtiötä vastaan käymään kuluttajariitaa...
 
Viimeksi muokattu:
Tälleen esimerkkinä. Meillä täällä kehittyneissä maissa on näköjään hyväksytty enempi vähempi luonnonlakina, että joskus toisinaan, kun pankkiirit ottavat bonusten toivossa riittävän paljon riskejä, niin koko maailmantalous ja miljoonat ihmiset maksavat laskun. Kun pankit ovat liian isoja kaatumaan, ja pankkiirit tasan tarkkaan tietävät sen.

Brasiliassa kyllästyttiin jatkuviin pankkikriiseihin, ja nykyään pankkien johtokunta on viime kädessä henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuussa siitä, että pankissa riittää rahaa.

Kas: maassa ei ole lain voimaantulon jälkeen ollut tiettävästi yhtäkään ongelmaa pankkien kanssa.

Jujuhan ei ole siinä, ettäkö johtokunnan omaisuus riittäisi potentiaalisten vahinkojen korjaamiseen. Siinä vaan on aikamoinen kannustin hoitaa asiat niin, että ylenmääräisiä riskejä ei voitontavoittelun vuoksi oteta.

Samanlainen laki pitäisi saada vähän kaikkeen potentiaalisesti vahingolliseen toimintaan. Väitän, että näitä vapaaehtoisia ei paljon enää sit tarvittaisi.
 
Yrityksen johdon ja hallituksen tilit ja omaisuus jäädytetään selvitysten ajaksi. Muissakin "sotkuissa" vosi toimia näin. Näin hoitivat amerikkalaiset Enron-skandaalia. Meillä ei Soneraan saanut tehdä edes eritysitilintarkastusta (Lipponen kielsi) ja tuntematonta nettikirjan tekijää jahdattiin poliisin voimin.

Elämää Luoteis-Venäjällä tämä on.

Ympäristötuhot ovat silti yhteiskunnallinen uhka, oli aiheuttaja yritys tai meteoriitti.
 
Kyllä ne ovat, mutta aiheuttajalla on oltava vastuu. Niin joudut sinäkin vonka kaivamaan lompakkoa, jos jotain aiheutat. Pudotapa pari akkua tienposkeen ja naapurin vittumainen akka näkee sen. Arvaa selviätkö pelkällä huomautuksella? Eikä tule maakki hakemaan akkuja.

Suomalaisilla on Yhdysvalloista kyllä ihmeellisiä näkemyksiä. Luullaan, että siellä se on vapauden auvo yritystoiminnassa. On se, mutta siellä on myös VASTUU ihan eri potenssissa kuin Suomessa. Hyvä esimerkki on liuskekaasuyhtiöt. Eipä auta mikään, kun on pilattu asukkaiden kaivovedet, niin eikun vedä vesijohdot kämppiin, vesijohdot, joista tulee turvallista vettä. Mitens Suomessa...vaikkapa Talvivaarassa? Alajuoksun ahvenet ovat hankkineet kortsut päähänsä, jotta pysyvät hengissä siinä liejuseoksessa, jota tuo mainio kaivosyhtiö roiskuttaa menemään. Miten metsäyhtiöt korvasivat ammoisten suo-ojitusten aiheuttamat ympäristövahingot vesistöille? Valvotaanko paskalietteen levitystä pelloille vieläkään niinkuin pitäisi? Pah.
 
Yrityksen johdon ja hallituksen tilit ja omaisuus jäädytetään selvitysten ajaksi. Muissakin "sotkuissa" vosi toimia näin. Näin hoitivat amerikkalaiset Enron-skandaalia. Meillä ei Soneraan saanut tehdä edes eritysitilintarkastusta (Lipponen kielsi) ja tuntematonta nettikirjan tekijää jahdattiin poliisin voimin.

Elämää Luoteis-Venäjällä tämä on.

Ympäristötuhot ovat silti yhteiskunnallinen uhka, oli aiheuttaja yritys tai meteoriitti.

Herkullinen avatar vonkalla. Onneksi sillä ei sentään ole kekkoslaseja. :cool:
 
Reservilänen ei ole osa Puolustusvoimia samalla tavalla kuin vaikkapa varusmies tai henkilökuntaan kuuluva. Siksi virka-apusitoomus tehdään erikseen ja minä en ainakaan siihen laita nimeä. Jos tarvitaan niin kyllä ilmoittaudun vapaaehtoisesti jos koskettaa läheltä tai pakotetaan sitä allekirjoittamattakin tarpeeksi suuressa hädässä. Mielestäni reserviläisen on turha lähteä YKSITYISEN YRITYKSEN vahinkoja korjaamaan rauhan aikana oli kyse sitten kaatuneista puista sähkölinjoille Itä-Suomessa, lumenkolaamisesta Helsingissä tai öljyvuodosta Raahessa! Sillä YKSITYISELLÄ YRITYKSELLÄ on tässäkin tapauksessa työntekijöitä ihan tarpeeksi tähänkin hommaan! Ja pääosin kaikki ne vahingot ovat sattuneet koska on säästetty ja tingitty kunnossapidosta, koulutuksesta jne. ja saatu tällä kilpailuetu!

AAMEN!

Itse maakkilaisena en ole myöskään laittanut rastia kohtaan "sitoudun palkattomaan vapaaehtoiseen siviilivirka-apuun" (tai jotain sinnepäin). Kunnioitan niitä kyllä jotka sitoutuvat myös tuollaiseen työhön. Jos siviilitilanne todella vaatii maakkilaiset johonkin virka-apuun niin sinne sitten käsketään. Ja silloin minäkin lähden. Mutta en lähde pyynnöstä siivoamaan toisten sotkuja. Öljyt on tietty pakko saada ojasta pois ja aiheuttaja maksakoon sitten myöhemmin. Enkä epäile yhtään, etteikö Ruukki maksaisi. Tullee WWF:n tilille kätevä rahasumma...
 
Öljyntorjunta kuuluu normaalin siviiliyhteiskunnan riskientorjuntaan, ei siihen tule käyttää sotilaita. Meillä on palokunta tälläisiä varten. Sotilaiden käyttäminen öljyntorjuntaan on samanlaista hullujen hommaa kuin ehdoteltu varusmiesten käyttäminen ilmaistyövoimana myrskytuhojen raivaamiseen. Osallistuminen virka-aputehtäviin on vapaaehtoista ja erikseen siihen pitää tehdä sitoomus. Hyvä näin. Lisäksi tietenkin hädässä pelastusviranomainen voi määrätä henkilöitä osallistumaan torjuntaan josta tulee korvaus mutta tämä on erityisessä akuutissa ja suuressa hädässä. Ainakaan minä en ole liittynyt maakuntajoukkoihin päästäkseni toimimaan ilmaistyövoimana myrskytuhojen raivaamiseen, metsäpalojen sammuttamiseen ja öljyntorjuntaan vaan saadakseni mahdollisimman hyvän sotilaskoulutuksen. Jos haluaisin lähteä mummoja etsimään liittyisin Vapepaan ja jos haluan sammutella tai torjua öljyä voisin saada palkkaa palomiehen työstä tai tehdä sitä puoli-ilmaiseksi VPK:ssa.

Siviilipalvelulain mukaanhan siviilipalveluksen suorittaneen tulisi kyetä auttamaan näissä yhteiskunnan poikkeustilanteissa.
 
Herkullinen avatar vonkalla. Onneksi sillä ei sentään ole kekkoslaseja. :cool:

kekkonen_teepaita.jpg
 
Virka-apu keikoille lähteminen on vapaaehtoista myös ko. sitoumuksen tehneille. Käytännössä sitoumuksen tehnyt saa koulutuksen ja häntä voidaan tarvittaessa pyytää hommiin myös rauhan aikana. Pakko ei kuitenkaan ole lähteä, jos on työ tms. este. Vapaaehtoispohjalta toimitaan, kuten Vapepassa, Spr:ssä jne. Näin minä olen asian ymmärtänyt.

Olen pitkälti samaa mieltä commandon kanssa, rauhan aikana nämä hommat kuuluvat siviiliviranomaisille ja pv:n virka-avun pitäisi rajoittua kantahlökuntaan ja kalustoon. Poikkeustila/sotatila antaa sitten laajemmat valtuudet käskeä vaikka koko komppania ei-sotilaallisiinkin tehtäviin. Maakuntakomppanian rauhan ajan virka-apuhommissa on vahva pr-toiminnan ja valikoinnin maku, esim. pudonneen Hawkin osien etsintään ei apua (kai) pyydetty missään muodossa, vaan ilmavaivat hoiti homman varusmiesten avulla ja siviilithän sen toisen mustan laatikon sitten omin avuin löysivätkin...

Olen kyllä itsekin liittynyt virka-apuosastoon.
 
Vapepan ja SPR:n hommat voivat nekin muuttua kesken tehtävän määräykseksi palopäällikön kouraan jakamalla lapulla. Itse kauan aikaa sitten nuorena miehenä olin SPR:n puitteissa etsimässä hukkunutta pikkulasta paikallisesta pikkujoesta ja kun ruumista ei valoisan aikaan löytynyt, koottiin porukka pihalle, palopäällikkö nousi auton konepellille seisomaan ja kehotti ilmoittautumaan riittävää määrää vapaaehtoiseksi yön aikana tapahtuvalle ruumiskytikselle alavirtaan. Jottei tarvi määrätä. Ja silloinkin kysyttiin onko reservin upseereita tai aliupseereita paikalla. Ei oikein käynyt mielessä pysyä hiljaa kun eihän siinä saa pyssyä käteen eikä nappeja kaulukseen. Paikallisten kiitollisuus oli liikuttavaa, kun siinä yö kytättiin valonheittäjien ja keppien kanssa alavirran sillalla odotellen myttyä tulevaksi. Kyllä se oli työtä jolla oli tarkoitus. Onneksi löytö ei sattunut meidän hukille. Mutta onhan toki eroa tapauksissa, öljyntorjunta on eri asia kuin mummon etsiminen ja se taas on eri asia kuin pienen lapsen ruumiin etsiminen. Kukin tavallaan.
Tätähän se on - Nimenomaan tätä. Virka-apua vapaaehtoisesti yleensä mutta joskus tilanteen niin vaatiessa käskystä.
 
Itse olen ollut Maakin toiminnassa mukana sopparin tehneenä 5 vuotta ja sitä aikaisemmin kouluttajana muutaman vuoden. Ymmärrän että maakeissa on eroja, mutta mielestäni nämä erot johtuvat usein haluttomuudesta oikeasti tehdä asioita. Maakkiin kuuluminen ja M05 saaminen on jollekin iso juttu, mutta sitten ei kuitenkaan olla valmiita harjoittelemaan ja kehittämään viranomaisten kanssa toimintaa. Mitä nyt tunnen muutamia maakuntakomppanoita hyvinkin, esmes Päijät Häme, Keski- Uusimaa ja Hiidenkivi, on niissä lähetty vapaaehtoispohjalta kehittämään toimintaa eikä vain odoteltu valkovihreitälappuja kotiin. Helsingissäkin käsittääkseni on aktiivista porukkaa. Toisaalta vaatii rohkeutta muuttaa organisaatiota nuoremmaksi ja dyynaamiseksi, mutta se on vähän kuin business elämässä, ikäviä juttuja. Meillä tehtiin sen jälkeen nuorennusleikkaus operatiivisiin joukkoihin kun ylivääpelit ja sotilasmestarit ja kapteenit palloili metsässä nussimassa sumua eikä osanneet laittaa joukkuetta puolustukseen. Näillekin herroille löytyi vielä tärkeitä tehtäviä muualta aktiivireservistä.

Minusta on tässä säästökurimuksessa sangen perseilyä jos maakkeja haukutaan makkaranpaistoporukoiksi. Yhdessäkään harjoituksessa missä olen kuluneiden 5 vuoden aikana ollut ei ole paistettu nuotiolla makkaraa vaan toimintaa on, ainakin viety meidän komppanian osalta, ammattimaisempaan suuntaan. Siitä esimerkkinä ikävä Hyvinkään ampumatapaus 2012 vuodelta missä ainakin yksi maakki kuulemani mukaan oli valmiudessa lähtemään alueen eristämishommiin.

On toki fakta, ettei meidänkään ukot jaksaisi ratkaisutaisteluissa kuin 3-4 vrk putkeen, mutta on sekin jotain kuin muutamissa komppanioissa, mitä olen nähnyt toiminnan perusteella, ne jyrättäisiin tunneissa. Erot ovat siis maakkejen välillä valtavia, mutta jos pidetään imagoa yllä että maakissa paistellaan makkaraa ja kunhan nyt vähän puuhastellaan, ei tilanne parane nuorten silmissä ainakaan eikä tällöin nuoria saada mukaan toimintaan. Tämä vaatii pitkäjänteistä työtä ja avainhenkilöstön sitouttamista komppaniaan. Toisaalta se vaatii myös rohkeita ratkaisuja viranomaiselta, joskus kun hekin ovat tulppana kehitykselle..

Mielestäni tänäkin päivänä maakkien ovet ovat avoinna hyville reservinsotureille. Ja mitä tulee virka- aputehtäviin sen edelleen kehittäminen on lainsäätäjän hanskassa, mutta kyllä meillä on aktiivisesti porukka pitänyt PV:n kouluttamia VK oikeuksia yllä, koska eihän sitä koskaan tiedä.. Ja ainakin erään poliisin edustajan mukaan esimerkiksi maakin kouluttamille tarkka- ampujille voisi ihan hyvin antaa valtuudet ampua esim teollisuuspaloissa kaasupulloja. Se olisi myös valtava resurssi poliisille. Nykypäivänä kun poliisejakin on hintsusti joka läänissä. Ja vielä hintsummin niitä jotka oikeasti osaa ampua pitkällä pyssyllä.. :D
 
Hiidenkivi vai Hiidenvesi?

Samaa mieltä siitä että Maakeissa on eroja. Saman komppanian sisälläkin voi olla melkoisia eroja joukkueittain. Makkaranpaistoporukat ja tetsausporukat kyllä erottuvat toisistaan varsin nopeasti.
 
Mikäli soveltavassa reenissä tai sotaharjoituksessa ehtii PAISTAMAAN ne jaetut makkarat, on aikalaskelmat menny pieleen ;)
Kyllä ne jaetut grillimakkarat syödään taskusta kylmänä kun ehditään, jos ei ehditä saa koira lisätäydennystä ;)

Missäs roolissa palloilivat? Joukkueen varaj? KPÄÄL? ..? Joukkuen varajohtajan nimenomaan tulee kyetä näyttämään käytännössä ne JJ:n käskemät asemat?
Päällikkö vaan silmäilee aukkoja kuten v.Döbeln Juuttaalla :D

Noh.. Nuoret lutit ja mahdollisesti jo vänskät tulee sijoittaa vastuulliisiin ja haastaviin tehtäviin mahdollisimman pian. Vanhemmat konkarit voi väistyä taka-alalle ja tukea tuoreempia.
Sama pätee myös ryhmänjohtaja-tasolla; alikessut ja kessut kärkeen. Uusissa paikallispataljoonissa kyllä riittää paikkoja jo koulutetuille, kokeneemmille ja varttuneimmille.

Meillä harrastetaan johtajakierrätystä kaikisssa reeneissä niin mahdollisimman moni saa johtamiskokemusta. Tositilanteessa kun johtajakierto on nopea ja lennosta pitää kyetä ottamaan tilanne haltuun. Tätä(kin) tultanee reenaamaan lisää todenmukaisemmissa tilanteissa syksyn 5vrk KH:ssa.

Olemme siinä onnellisessa asemassa että PV:n tuki on parasta mahdollista laatua. Panssaripataljoona tai komppania varusmiestaistelijoineen on tullut vastaan useammassa reenissä ja KASI_liivit käytössä säännöllisen usein. Eipä ole tarvinnut arvuutella vaan on saanut oppia ihan suoraan lihasmuistiin :D
 
Haikeana voi vain lueskella teidän harjoituksista. Me ollaan viimeksi laukaistu asetta harjoituksissa vissiin 4 vuotta sitten. Kaikki harjoitukset ollu virka-apusäätöä ja sen väestä huomaa. Kato on käyny. Onneksi nyt on aluetoimiston päällikkö vaihtunu ja uusi päällikkö oli ihmeissään harjoitusmääristä ja laadusta. Parannusta tulossa.......toivottavasti.....ehkä
 
Asioista mitään tietämätöntä kummastuttaa, että näinkin paljon eroja maakuntakomppanioiden välillä on. Jossakin asiat on hyvin ja toisaalla sitten vähemmän hyvin. Yksikin tuntemani kapiainen manaili sitä, että innokkaat reserviläiset eivät saa riittävän hyvää koulutusta.
Miten paljon vaikutusta koulutuksen sisältöön ja tasoon on alueen MPK:lla/varuskunnilla/aluetoimistolla/maakuntakomppanialla itsellään? Onko MAAKK täysin aluetoimiston näpin alla?
 
Tärkeä kysymys. Laitan mieluiten YV:ä.
 
Back
Top