Einomies1
Respected Leader
Elikkäs keskustelua kaipaisin maamiinoja korvaavista aseista.
Alustukseksi sanottakoon että kuten tiedämme, suomen taannoinen päätös liittyä Ottawan sopimukseen aiheutti ja aiheuttaa vakavan puutteen suomen puolustuskyvylle tulevaisuudessa. Nykyinen presidenttimme oli ajamassa voimakkaasti maatamme sopimukseen ja ansaitsee pääsyyllisen viitan asiassa, joka oli mielestäni hänen virkakautensa suurimpia virhe-arviointeja.
Miinat korvaavien asejärjestelmien tuoma lasku on suuri ja jokainen asepalveluksen käynyt tietää viisaimmista puhumattakaan että miinoja ja niiden tuomaa pelotetta on mahdoton täysin korvata millään asejärjestelmillä.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa taannoin, asiantuntijoiden tuella määriteltiin että miinat korvataan kaukolaukaistavilla rypäleammuksilla (raskas raketinheitin) ja Hornettien Stand-Off aseilla. Samalla arsenaalilla torjutaan mm. mahdollinen strateginen isku.
Nyt painostus myös rypäleasekieltoon liittymiseksi on kasvanut ja alkaa näyttää siltä että kohta ne "korvaavatkaan aseet" eivät tule kysymykseen.
Haluaisin mielipiteitänne ja ehdotuksianne, mitkä ovat mielestänne pienelle suomelle parhaat aseet/asejärjestelmät korvaamaan miinat ?
Omat kandinaattini joita pitäisi mielestäni tarkastella lähemmin:
1. Metal storm 40 mm
2. ATACMS
3. IMS
4. Bofors Bonus

Last edited by a moderator: