Maavoimien kehittäminen

No joo. Nyt kun katsoo niin tuo sama 3 miljardia 10v löytyy aina. Eli vakio jargonia. Toki ostovoima heikkenee kokoajan.

2017

Valiokunta toteaa, että maavoimien kehitysnäkymät näyttävät haasteellisilta huolimatta siitä, että maavoimien kehittämiseen tullaan seuraavien 10 vuoden aikana käyttämään noin kolme miljardia euroa.

Sanasta sanaan sama kuin nyt.

2019

Tällä vuosikymmenellä on panostettu voimakkaasti maavoimien kehittämiseen, ja seuraavien kymmenen vuoden aikana maavoimien varustamiseen on ilma- ja merivoimien strategisista suorituskykyhankkeista huolimatta käytettävissä noin 3 miljardia euroa.

Historiaa noista käytetyistä raha määristä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan maavoimien kehittämiseen on käytetty vuosina 2012—2017 noin 1,7 miljardia euroa.

5v 1,7 miljardia.
Tuossa varmaan halutaan korostaa sitä että vaikka painopiste on pitkälti muissa puolustushaaroissa niin Maavoimille riittää silti 3 miljardia. Luvussa sinällään ei olisi mitään ihmeellistä jos tarkastelujaksolla painotettaisiin Maavoimien hankkeita.
 
Ja 300 miljoonaa vuodessa ei ole kauhean suuri summa. Hätääntyisin jos edes tuota summaa ei löytyisi.
 
Ilman lisärahoituksia Maavoimien siivu hankintarahoista olisi HX- ja korvettihankkeiden laajuuden säilyessä jokseenkin 0€ 15-20 vuoden ajan. Tuhoisan pieni joka tapauksessa.

Se on käynyt selväksi että meikäläisen puolustusbudjetin normaalitaso alkaa osoittautua täysin riittämättömäksi mihinkään todelliseen kehittämiseen tai edes suhteellisen suorituskyvyn ylläpitoon.
 
Ja tämän takia omasta mielestäni sitä pitäisi korottaa, ettei jatkossa PV ole riippuvainen siitä, että joka kerta suurempiin investointeihin täytyy luottaa, että politiikoilta löytyy viisautta myöntää lisärahoitus.

Ensi vuoden budjetin pitäisi olla se vakio minimi.
 
Juuri näin. Olen samaa mieltä.

Olen jäänyt jumiin väittelyssä Maavoimien tilanteesta. Muutama pasifisti muistaa mainita, että Maavoimien komentajan mukaan materiaalitilanne on hyvä. Koska Hulkko sanoi näin Hesarissa

Mutta he haluavat aatteen puolesta unohtaa, että Hulkko sanoi että suorituskyky on saatu kasaan onnella. Eli kierrättämällä.

Budjetti ei olisi sallinut Hulkonkaan mukaan Maavoimien iskukyvyn ylläpitoa.
 
Ja tämän takia omasta mielestäni sitä pitäisi korottaa, ettei jatkossa PV ole riippuvainen siitä, että joka kerta suurempiin investointeihin täytyy luottaa, että politiikoilta löytyy viisautta myöntää lisärahoitus.

Ensi vuoden budjetin pitäisi olla se vakio minimi.

Varsinkin, kun joudumme ostamaan entistä nopeammalla kierrolla elektroniikkaa.
 
On se kumma, että SoTen menot saavat vaan huolette ampaista korkeammalle ja korkeammalle joka vuosi ilman itkuja, mutta kun pitäisi miljardi-pari laittaa puolustukseen niin että me pystytään itsenäisyys ja oma SoTe-järjestelmä säilyttämään, niin siinä kohtaa itketään että armeijaa syötetään kun syöttöpossua niin, että se miljardi-pari lisää puolustukseen romuttaa SoTe-järjestelmän ja melkeinpä tyyliin koko SoTe-järjestelmä romahtaa, kun armeijalle annetaan muutakin kuin pöydän rippeet.

Jos SoTeen on varaa laittaa 70 miljardia vuodessa, niin kyllä pari lisämiljardia armeijallelin täytyy onnistua.
 
Onnistuisi edes sellainen 900-950 miljoonainen vakio hankintabudjetti.
 
Ja se on kyllä kumma, että miksi yksi tehtäviinsä nähden vähiten resursoitu hallinnon ala eli PV joutuu moninkertaisesti muihin nähden puolustelemaan omat tarpeensa.

Samalla kun ylisyötetyt syöttöpossut kuten SoTe (ja sen fanipoliitikot varsinkin VL:ssä) 70 vuosittaisella miljardillaan itkee HX:n 10 vuosikymmenen mittaa maksettavaa miljardiakin itselleen.

Ja samalla kun hävittäjien kustannuksista itketään, että ei ole käyty kriittistä keskustelua, SoTen ei edes tarvitsee mitenkään puolustella omia kustannuksiaan. 2016 SoTe-menot olivat 69 miljardia. Parin vuoden päästä 70 miljardia.

Miksei SoTe-menoista käydä kriittistä keskustelua varsinkin mediassa? Miksei Kelan, STMn, jne... virkamiehiltä tivata, että ettekö pärjäisi 50 miljardilla. Mihin ihmeen hyysäykseen tässä varaudutaan 70 miljardilla.

Toki kun meillä on 70 prosenttia toimittajista vihervassareita, niin ikinä kuuna ei tule hetkeä, jolloin toimittajakunta kyseenalaistaisi heidän lempparilapsensa eli SoTen rahoitusta senttiäkään, vaikka SoTe-rahan määrää tulisi sen suuruusluokan vuoksi juuri eniten miettiä eikä mitä pöydän murusia annetaan PV:lle.
 
Viimeksi muokattu:

1. Puolustusvoimat on epäonnistunut tarpeellisuutensa osoittamisessa. Moni maa käyttää asevoimiaan aktiivisesti maailman muokkaamiseen haluamaansa suuntaan, mutta Suomessa on vuosikymmenestä toiseen paskahousu ylipäällikkönä. Sote-palvelut ovat huomattavasti arkipäiväisempi asia ylivoimaiselle osalle kansalaisista.

2. Sote-palveluiden taso on tiukemmin säännelty. On hoitotakuita, on sentilleen määritettyjä rahallisia tukia ja on kansalaisen oikeuksien toteutumista valvovia viranomaisia. Puolustusvoimien lakisääteiset tehtävät taas ovat paljon abstraktimpia eikä puolustusvoimien tarjoamien palveluiden tasoa juurikaan valvota. Havainnollistavana esimerkkinä terveydenhuoltolaissa (50 §) säädetään tiettyjen sairaanhoitopiirien velvollisuudesta järjestää laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksikkö - puolustusvoimille ei sen sijaan ole asetettu velvoitetta järjestää tietynlaisen suorituskyvyn omaavia valmiusyksiköitä tiettyihin maakuntiin. Tai velvoitetta pitää 11 lentotukialusta, kuten Yhdysvalloissa.
 
On sinänsä positiivista, että sotepalvelut tulevat arjessa enemmän mieleen kun puolustusvoimien suorituskyky. Tai vaikkapa pelastustoimen suorituskyky.

Ruotsin ja Norjan avoin malli budjetoinnissa olisi fiksu Suomeenkin. Selkeästi määritellään mitä halutaan ja mitä rahalla saa. Meri- ja maavoimat ovat kaluston luonteensa mukaisesti riittävän avoimia jo nyt, maavoimien osalta pitäisi päästä samaan.
 
Paitsi ettei puolustuksen puutteita tuossakaan mallissa avattaisi vaan luvassa olisi samaa jargonia kuin ennenkin. Tilanne näkyy onneksi kehittyneen niin että Pv on kuitenkin kulisseissa saanut viestiään läpi ja poliitikot ovat myös reagoineet puutteisiin Homma on puutteineenkin edennyt merkittävän loikan oikeaan suuntaan.
 
No jaa, Ruotsissa ja Norjassa myös maavoimia käsitellään selonteoissa ja budjeteissa ihan oikeasti tyyliin "Tavoite kasvaa kahdesta prikaatista kolmeen" tai "Kolmesta pataljoonasta neljään" tms. eikä pyörittelyjä 8350 000 000 henkilön ja 3800 kenttätykistöaseen reservistä.

Realistinen kuva pakottaisi myös yleisöä ja päätöksentekijöitä kansainväliseen vertailuun ja ehkä jopa tiettyihin puolustuspoliittisiin päätöksiin. Kun muut kikat loppuvat voi aina koittaa olla rehellinen.
 
Niin, mikähän tuokin viesti on oikeasti? Julkisestihan kaikki on erittäin hyvin, ellei erinomaisesti.

Tuo on mielestäni erittäin mielenkiintoinen asia. Julkisuuteen ja suurelle yleisölle asiat viestitään aina, niin että kaikki on huippua, ellei jopa parasta.
Myös maanpuolustuskeskustelussa on kaluston/koulutuksen suhteen aina sama sävy. Huippua,huippua.
Vsataavasti vihollisen kalusto ja kyvyt on alinta kategoriaa. Romu luokkaa. Ja jos jotain uutta hankkivat niin sekin on aivan vääränlaista. Ei ne vain osaa.

Sitten seuraavissa lauseissa ihmetellään miksei rahaa tipu ja miksei liitytä natoon kun venäjä jyrää meidän jo huomenna.
 
Ilman lisärahoituksia Maavoimien siivu hankintarahoista olisi HX- ja korvettihankkeiden laajuuden säilyessä jokseenkin 0€ 15-20 vuoden ajan. Tuhoisan pieni joka tapauksessa.

Se on käynyt selväksi että meikäläisen puolustusbudjetin normaalitaso alkaa osoittautua täysin riittämättömäksi mihinkään todelliseen kehittämiseen tai edes suhteellisen suorituskyvyn ylläpitoon.

Tarkoitatko suhteellisella suorituskyvyllä suhdetta aiempaan suorituskykyymme vai suhteessa viholliseen?
 
No jaa, Ruotsissa ja Norjassa myös maavoimia käsitellään selonteoissa ja budjeteissa ihan oikeasti tyyliin "Tavoite kasvaa kahdesta prikaatista kolmeen" tai "Kolmesta pataljoonasta neljään" tms. eikä pyörittelyjä 8350 000 000 henkilön ja 3800 kenttätykistöaseen reservistä.

Realistinen kuva pakottaisi myös yleisöä ja päätöksentekijöitä kansainväliseen vertailuun ja ehkä jopa tiettyihin puolustuspoliittisiin päätöksiin. Kun muut kikat loppuvat voi aina koittaa olla rehellinen.
Meillähän on määrätietoisesti vetäydytty takaisin 90-luvun alussa hälvennetyn savuverhon suojiin kun tuolla mallilla julki lausutut tavoitetilat 2000-luvulla osoittautuivat epärealistisiksi ja tyhjäksi lätinäksi. Tavoitteiden asettelun lisäksi pitäisi olla myös kattava seuranta mikä taas ei ole mahdollista. Kun lähes kaikki on salassa pidettävää niin en näe avoimesta mallista koituvan isoa hyötyä. Avoimuus olisi täysin näennäistä ja realistisuus pelkkä haavekuva. Salassa pitämiseen kun on ihan käypäisiäkin perusteita joiden taakse voidaan aina mennä.
 
Kyllä kattavan seurannankin voi laittaa ilman että Venäjän tilannekuva siitä paranisi. En aliarvioisi Venäjän tiedustelukoneistoa sen päätellessä joukkojemme de de facto valmiutta, toimintakykyä ja kalustomääriä. Eihän tässä haeta sitä että KARPR:n perustama TSTOS ryhmittyy Kirkkojärven ympäristöön käskyllä Z 24h sisällä vaan yleisiä indikaattoreja Ruotsin ja Norjan malliin.
 
Ei kai näitä venäläisiltä salatakaan vaan suomalaisilta. Esimerkiksi neukkulasta ostettujen sotakalujen määrä lienee itänaapurilla varsin hyvin tiedossa.
 
Ei kai muulla ole väliä kuin suhteella mahdollisiin vastustajiin. HN jää tuossa suhteessa historiaan ainutlaatuisena jättiloikkana.

Suomen sotilaallinen kyky suhteessa naapureihin on elänyt radikaalisti läpi itsenäisen Suomen historian. Mutta kieltämättä aika ikävästi mentäisiin laskusuhdanteeseen ilman lisärahoituksia.
 
Back
Top