Maavoimien kehittäminen

Varmasti tarvitaan, mutta rahaa on yhteen, tai sitten tulevaisuudessa prikaati tarkoittaa esim. jotain saman tapaista kuin taisteluosasto nykyään.

Yksi yhtymä joka puolustaisi koko maata? Millainen on se yhtymä joka nousee maihin Ahvenanmaalla sekä suojaa Helsinkiä että Pohjois-Suomea?

Foorumilta asiakirjoittajat ovat yksi toisensa jälkeen kaikonneet ja jäljellä on kaiken maailman salaliittoharrastajia ja henkilöitä, jotka tietävät kaikki asiat "oikein". Voi olla, että lähiaikoina myös oma kirjoitteluni tänne päättyy.

No onko meno paljon muuttunut? Muistan aikanaan Susi1-foorumin, siellä ja ennen täälläkin oli tapana aina luukuttaa kuinka itärauta on parempaa ja kaikki hankinnat täytyisi tehdä Venäjältä yms.
 
Yksi yhtymä joka puolustaisi koko maata? Millainen on se yhtymä joka nousee maihin Ahvenanmaalla sekä suojaa Helsinkiä että Pohjois-Suomea?

Niin, nythän meillä on kaksi operatiivista yhtymää, Karjalan ja Porin Prikaatit. Ahvenanmaasta kai pitää huolta Merivoimien rannikkojääkäripataljoona, Helsingistä taas KaartJR:n perustamat paikallis- ja alueelliset joukot. Pohjois-Suomeen ei operatiivista yhtymää riitä nytkään - Kainuun prikaati kuuluu alueellisiin joukkoihin.

Jos uudella The Prikaatilla on paremmat kyvyt niin mikäs siinä. Onhan The Yhtymän lisäksi myös muita Maavoimienkin kykyjä, paikallisjoukot ja alueelliset joukot sekä ennen kaikkea tulenkäyttöä joka yltää merkittävästi nykyistä pidemmälle. En ole lainkaan pessimistinen Maavoimien tulevien kykyjen suhteen, päin vastoin.
 
Löytyykö lähteitä sodanajan kokoonpanoille? Eikö nuo Karjalan-, Porin-, jne prikaatit ole ihan rauhanajan organisaatiota?

Ainakin tuo "the prikaati" on outo jako, prikaati on yleensä itsenäisesti toimiva yhtymä ja olisi hassua että tällainen perusyksikkö sitten olisi pääasiallisesti vastuussa maanpuolustamisesta.
 
Niin, nythän meillä on kaksi operatiivista yhtymää, Karjalan ja Porin Prikaatit. Ahvenanmaasta kai pitää huolta Merivoimien rannikkojääkäripataljoona, Helsingistä taas KaartJR:n perustamat paikallis- ja alueelliset joukot. Pohjois-Suomeen ei operatiivista yhtymää riitä nytkään - Kainuun prikaati kuuluu alueellisiin joukkoihin.

Jos uudella The Prikaatilla on paremmat kyvyt niin mikäs siinä. Onhan The Yhtymän lisäksi myös muita Maavoimienkin kykyjä, paikallisjoukot ja alueelliset joukot sekä ennen kaikkea tulenkäyttöä joka yltää merkittävästi nykyistä pidemmälle. En ole lainkaan pessimistinen Maavoimien tulevien kykyjen suhteen, päin vastoin.
Ovatko armeijakunnat, jalkaväkiprikaatit tai sotilasalueet yhtymiä? Tämä keskustelu on aivan järkyttävän turhauttavaa, kun jänkkäät vahvoilla mielipiteillä asiasta, josta et selvästi tiedä edes perusasioita...
 
Jalkaväkiprikaati ja sotilasalue eivät ole ainakaan tähän mennessä olleet operatiivisia vaan alueellisia yhtymiä.
 
Ja taisteluosastot tähän päälle? Nehän ovat myös itsenäisesti toimivia yhtymiä.
Tuo on vähän huono kun sanot että "jo 2015". Nyt pitäisi tietää mikä on tilanne tänä päivänä, eikä "jo 5 vuotta sitten".

Niin, kalustohan on vähentynyt. Perinteisesti alin perusyhtymä on ollut prikaati. Alueelliset taisteluosastot ovat toimineet alueellisten prikaatien johdossa, operatiiviset taisteluosastot ilmeisesti operatiivisten prikaatien tai armeijakunnan johdossa.

Tulevaisuudessa alin operatiivinen yhtymä lienee taisteluosasto joita voi 2030-luvulla olla rivissä jopa useita, kenties 5-8 (?).

Lienee odotettavissa, että 2030-luvulla komppania lasketaan yhtymäksi...

Armeijakuntia voi toki myös tulevaisuudessa olla tai vaikka armeijaryhmiä, mutta eivät joukkomäärät niillä kasva.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, kalustohan on vähentynyt. Perinteisesti alin perusyhtymä on ollut prikaati. Alueelliset taisteluosastot ovat toimineet alueellisten prikaatien johdossa, operatiiviset taisteluosastot ilmeisesti operatiivisten prikaatien tai armeijakunnan johdossa.

Tulevaisuudessa alin operatiivinen yhtymä lienee taisteluosasto joita voi 2030-luvulla olla rivissä jopa useita, kenties 5-8 (?).

Lienee odotettavissa, että 2030-luvulla komppania lasketaan yhtymäksi...

Armeijakuntia voi toki myös tulevaisuudessa olla tai vaikka armeijaryhmiä, mutta eivät joukkomäärät niillä kasva...

Voi olla näinkin, kyse on hyvin yleismaailmallisesta ilmiöstä. Hyvin on puolustusvoimat pitänyt pintansa suhteessa vaikkapa useisiin EU-maihin.

Toki armeijan pitää olla terässä ennenkaikkea suhteessa potentiaaliseen viholliseen, Venäjällä uutta kalustoa hankittu hyvin minimaalisia määriä.
 
Toki, ja tilanne Venäjään suhteutettuna paranee hetki hetkeltä. Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut jo 30 vuotta eikä itärauta parane vanhetessaan.

Lähinnä vaan sitä, että uskon Suomessakin joukkomäärien tulevaisuudessa olevan aivan jotain muuta kuin 1990-luvun kaavioissa. Joukot tullevat toisaalta olemaan ihan oikeasti koulutettuja ja varustettuja. Kuitenkin samalla pitäisi luopua pikku hiljaa suurvalta-armeijan käsitteistöistä että uskottavuus säilytetään.
 
Noissa jutuissa haluan uskoa että asiantuntijat (PV) tietää asiat. Onhan esim. miesvahvuus meilläkin vielä todella suuri, paljon on Sergeitä rivissä ja tykkiä tuhatmäärin. Eli joko on tehokasta pitää iskukykyisten joukkojen ohella myös "kivääri ja kokardi" -jengiä, tai sitten tositilanteessa porras kaikkien kutsumiseen on aika korkealla. Tosiaan sodanajan joukkojen osalta me tavikset ei tiedetä asioita tarkasti (ja hyvä niin), osa julkaisuista voi olla tarkoitettu muille + viholliselle (esim. kaluston pimittäminen yms. josta löytyy esimerkkejä).

Tietenkin vielä se että foorumeilla kun maalaillaan sotaa niin se on aina joku "all-in" -skenaario jatkosodan hengessä. Mitä Venäjän operaatiot ovat olleet tässä viimeaikoina? Noinkohan lähtevät edes maan valtausta yrittämään tai höökimään esim. suoraan Helsinkiin.
 
Niin, nythän meillä on kaksi operatiivista yhtymää, Karjalan ja Porin Prikaatit. Ahvenanmaasta kai pitää huolta Merivoimien rannikkojääkäripataljoona, Helsingistä taas KaartJR:n perustamat paikallis- ja alueelliset joukot. Pohjois-Suomeen ei operatiivista yhtymää riitä nytkään - Kainuun prikaati kuuluu alueellisiin joukkoihin.

Jos uudella The Prikaatilla on paremmat kyvyt niin mikäs siinä. Onhan The Yhtymän lisäksi myös muita Maavoimienkin kykyjä, paikallisjoukot ja alueelliset joukot sekä ennen kaikkea tulenkäyttöä joka yltää merkittävästi nykyistä pidemmälle. En ole lainkaan pessimistinen Maavoimien tulevien kykyjen suhteen, päin vastoin.

Kiitos. Oli kyllä ihmeellistä lukea maavoimien tilasta joka käsittää joko yhtymiä tai yhtymän. Oikein tiennyt mihin ja kehen sitä itse yhtyisi ja tilanne näytti maallikosta hetken aika vakavalta.
 
Noissa jutuissa haluan uskoa että asiantuntijat (PV) tietää asiat. Onhan esim. miesvahvuus meilläkin vielä todella suuri, paljon on Sergeitä rivissä ja tykkiä tuhatmäärin. Eli joko on tehokasta pitää iskukykyisten joukkojen ohella myös "kivääri ja kokardi" -jengiä, tai sitten tositilanteessa porras kaikkien kutsumiseen on aika korkealla. Tosiaan sodanajan joukkojen osalta me tavikset ei tiedetä asioita tarkasti (ja hyvä niin), osa julkaisuista voi olla tarkoitettu muille + viholliselle (esim. kaluston pimittäminen yms. josta löytyy esimerkkejä).

Tietenkin vielä se että foorumeilla kun maalaillaan sotaa niin se on aina joku "all-in" -skenaario jatkosodan hengessä. Mitä Venäjän operaatiot ovat olleet tässä viimeaikoina? Noinkohan lähtevät edes maan valtausta yrittämään tai höökimään esim. suoraan Helsinkiin.

Kyllä, valtaosa nykyvahvuudesta on jo tasolla, jonka todellisen operaatiokyvyn saavuttaminen vaatisi pitkää jatkokoulutusta ja varustusjaksoa. Terävä kärki on ihan hyvin varustettu. Pimitys toimii perinteiseen tapaan kotiyleisölle päin. Ammatitaitoinen tiedusteluorganisaatio tietää kyllä mitä joukkoja koulutetaan, kertautetaan, mitä kalustoa on varastossa ym.
 
viesti poistettu

"Maanpuolustus kuuluu kaikille, mutta maapuolustus kuuluu maavoimille" pitäisi kait nykyisin olla muodossa:

Maanpuolustus kuuluu kaikille, mutta vastuu maapuolustuksesta kuuluu ensisijaisesti maavoimille. Muutoin Myllykangas ei ole täysin sisäistänyt nykyisen puolustusjärjestelmän luonnetta. Taisi olla vain lapsus...
 
Niin, jos HX-hankkeessa saadaan hankittua roimasti ilmasta-maahan aseistusta muuttaa se myös maapuolustuksen luonnetta aika perusteellisesti. Varsinkin kun uusilla aseilla ei tarvitse lentää rakettisyöksyä tai edes pommittaa korkealta JDAM:n tapaan vaan vaikutusta voidaan luoda vihollisen it:n kantaman ulkopuolelta.
 
Taisi tulla vaan kirjoitusvirhe kun puhutaan "Joukkojen ydin tulee rakentumaan operatiivisista yhtymistä, joiden on kyettävä itsenäiseen ja pitkäkestoiseen taisteluun kaikissa toimintaympäristöissä koko Suomen alueella. Operatiiviset yhtymät tulevat muodostamaan maavoimien keskeisimmän osan 2030-luvulla."

Eikös kyseessä tule olemaan yhtymä, The Prikaati?

Harva tietää vielä lopputulosta. Ja jos tarkkoja ollaan niin sekä armeijakunta että prikaati ovat nykyisin perusyhtymiä.

Eli korjaus edelliseen: YHTYMIÄ.

Nykyisen vahvistetun terminologian mukaisesti, kun puhutaan operatiivisesta 2035-yhtymästä, voidaan hyvin tarkoittaa armeijakuntaa, johon sisältyy esim +1 prikaatia ja taisteluosastoja.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, jos HX-hankkeessa saadaan hankittua roimasti ilmasta-maahan aseistusta muuttaa se myös maapuolustuksen luonnetta aika perusteellisesti. Varsinkin kun uusilla aseilla ei tarvitse lentää rakettisyöksyä tai edes pommittaa korkealta JDAM:n tapaan vaan vaikutusta voidaan luoda vihollisen it:n kantaman ulkopuolelta.

Käyttämäni sanamuoto on yhtenevä meripuolustuksen vast kanssa.
 
Varmasti tarvitaan, mutta rahaa on yhteen, tai sitten tulevaisuudessa prikaati tarkoittaa esim. jotain saman tapaista kuin taisteluosasto nykyään.

Tarkoittaa jo nykyäänkin. Eli aikaisemmin esim armeijakunta tai vast olivat yhtymiä, ja prikaati oli perusyhtymä. Nykyisin prikaati luetaan yhtymäksi, ja maavoimien taisteluosasto perusyhtymäksi. Ed PV:n Kenttäohjesääntöjen perusteella (valitettavasti jostain syystä edelleenkin STIV, eli en voi linkittää tänne)
 
Back
Top