Maavoimien kehittäminen

Eikös niitä aikoinaan hankittu Lapin alueen jääkäriprikaatille/prikaateille? Luulisi että määrä olisi edes hiukan isompi
Niitä on mainittu olleen kaikille jääkäriprikaateille mistä voi pst-ohjuskomppanian kokoonpanon ja prikaatien määrän tuntien tehdä jatkopäätelmän että ampumalaitteita olisi hankittu 60kpl. Suoraa vastausta kysymykseesi ei ole virallisissa lähteissä olemassa.
 
Hym. Minnekkäs sitten venäläiset pst-ohjukset oli tarkoitettu?
 
Samaisen lähteen mukaan mm. jääkäriprikaatien pataljoonien pst-ohjusjoukkueille ja erillisille pst-ohjuskomppanioille.

Ok.

Mulla on muistikuva että Lapin jääkäriprikaateille ja erillisille pst-ohjuskomppanioille olisi ollut TOW-kalusto. Ja etelään olisi ollut venäläinen kalusto.
 
@Rannari osuu varmaan aika lähelle pohdinnoissaan. Pohjois-suomessa on käytössä tela-ajoneuvoon (BV206) asennetut TOWit ainakin jollain PSTOK:lla.

Suomessa käytössä olevat TOW laukaisulaitteet taitavat olla hyvin pitkälti alkuperäisessä kokoonpanossa, joten niiden ylläpitäminen vaatisi panostuksia, jotka ehkä kannattaa suunnata muualle. RF-ohjusten käyttäminen ei onnistu vanhalla laukaisulaitteella.

PV:llä on ilmeisesti suunnitelmissa panssarintorjunnan uudistuksia joskus vuoden 2025 jälkeen. Näihin suunnitelmiin pitäisi kuuluu raskas lähi-ja keskitorjuntakyky (APILAS korvaaja?) sekä pitkänkantaman järjestelmää (TOW korvaaja). Jos SPIKE jää käyttöön vielä tämän jälkeen niitä luulisi riittävän erinomaisesti Paikallisjoukoille.
 
Taisi olla J. Puuperän pohdintoja Reserviläinen-lehdessä tms. Ajankohta jossain pimeällä 90-luvulla.
 
Suomessa käytössä olevat TOW laukaisulaitteet taitavat olla hyvin pitkälti alkuperäisessä kokoonpanossa, joten niiden ylläpitäminen vaatisi panostuksia, jotka ehkä kannattaa suunnata muualle. RF-ohjusten käyttäminen ei onnistu vanhalla laukaisulaitteella.
Onnistuuhan. Lähetin on sisäänrakennettu ohjuksen suoja- ja laukaisuputkeen eikä ampumalaite edes tajua että lanka puuttuu.

https://www.army-technology.com/projects/tow-2-missile/ kirjoitti:

TOW 2B RF anti-tank missile​

Another development of the TOW 2B Aero, the wireless TOW 2B RF is in production. TOW 2B RF is modified with a one-way, stealthy radio-frequency command link, which dispenses with the wire link and gives a range of 4.5km. The system is compatible with current launchers.
 
@Rannari osuu varmaan aika lähelle pohdinnoissaan. Pohjois-suomessa on käytössä tela-ajoneuvoon (BV206) asennetut TOWit ainakin jollain PSTOK:lla.

Suomessa käytössä olevat TOW laukaisulaitteet taitavat olla hyvin pitkälti alkuperäisessä kokoonpanossa, joten niiden ylläpitäminen vaatisi panostuksia, jotka ehkä kannattaa suunnata muualle. RF-ohjusten käyttäminen ei onnistu vanhalla laukaisulaitteella.

PV:llä on ilmeisesti suunnitelmissa panssarintorjunnan uudistuksia joskus vuoden 2025 jälkeen. Näihin suunnitelmiin pitäisi kuuluu raskas lähi-ja keskitorjuntakyky (APILAS korvaaja?) sekä pitkänkantaman järjestelmää (TOW korvaaja). Jos SPIKE jää käyttöön vielä tämän jälkeen niitä luulisi riittävän erinomaisesti Paikallisjoukoille.
Jenkit aikovat kehittää TOW:lle seuraajan jonka yhtenä vaatimuksena on yhteensopivuus nykyisen laukaisulaitteen kanssa.
 
Selvennän vähän: Jos joukon nimi on "kevyt jääkäripataljoona" niin mielestäni on siis selviö ettei siihen kuulu orgaanista KT-patteristoa.

Se mitä tykeille jossain toisaalla tapahtuu on luonnollisesti eri asia.

Ja pääsääntöisesti kait on: pataljoona + patteristo = taisteluosasto, eli kevyessäkään jääkäripataljoonassa ei ole elimellistä tykistöä. MOT
 
Viimeksi muokattu:
Totta. Mutta kun luvattiin uusia suorituskykyjä jossain julkaisuissa. Niin mietin mitä ne voisi olla?

Jääkäreille tulee virolaiset rynnäkkörobotit?

Mietin, että tarkoittasiko tuo uusiksi joukoiksi perustettuja kevyitä jääkäripataljoonia nykyisten alueellisten taisteluosastojen ja paikallispataljoonien lisäksi. Selittäisi patteristojen puuteen. Siihen liittyen pohdintaa: muuttuvatkohan myös paikallispataljoonat uusiksi joukoiksi? Joka tapauksessa suorituskyky nousee kun panssariajoneuvoja siirtyy paikallisjoukkojen käyttöön operatiivisilta.

Ok.

Mulla on muistikuva että Lapin jääkäriprikaateille ja erillisille pst-ohjuskomppanioille olisi ollut TOW-kalusto. Ja etelään olisi ollut venäläinen kalusto.

Muistelisin samaa. Koulutukseen ja käyttöön taisivat tulla ensimmäiset TOW:t juuri Sodankylään. PST-bankkuja on ihan viime vuosinakin näkynyt Lapin sotaharjoitusten kuvissa. Alkujaan jopa Kainuulaisilla (1980-1990-luvut) taisi olla venäläiset PST-ohjukset aktiivisessa käytössä. Jossain vanhoissa näilläkin foorumeilla esiintyneissä JPr-90 listoissa taisi olla näistä mainintaa myös?
 
Mietin, että tarkoittasiko tuo uusiksi joukoiksi perustettuja kevyitä jääkäripataljoonia nykyisten alueellisten taisteluosastojen ja paikallispataljoonien lisäksi. Selittäisi patteristojen puuteen. Siihen liittyen pohdintaa: muuttuvatkohan myös paikallispataljoonat uusiksi joukoiksi? Joka tapauksessa suorituskyky nousee kun panssariajoneuvoja siirtyy paikallisjoukkojen käyttöön operatiivisilta.

Muistelisin samaa. Koulutukseen ja käyttöön taisivat tulla ensimmäiset TOW:t juuri Sodankylään. PST-bankkuja on ihan viime vuosinakin näkynyt Lapin sotaharjoitusten kuvissa. Alkujaan jopa Kainuulaisilla (1980-1990-luvut) taisi olla venäläiset PST-ohjukset aktiivisessa käytössä. Jossain vanhoissa näilläkin foorumeilla esiintyneissä JPr-90 listoissa taisi olla näistä mainintaa myös?
Alkuun jääkäriprikaateissa oli ainoastaan pst-ohjuskomppania 82-kalustolla ja TOW oli ylijohdon komppanioilla. Lopullisessa ( kevyemmässä ) prikaatikokoonpanossa pataljoonien Musti-komppaniat poistettiin ja tilalle tuotiin EK:n kokoonpanoon liitetyt 82-joukkue sekä Apilas-joukkue. Samalla prikaatin pst-ohjuskomppanialle vaihtui 83-kalusto.
 
Spiket varmaan jäävät operatiivisille.
Hmm, lähtökohdan tälle mietteelle varmaan pitäisi olla, että ne ovat nytkin olleet *vain* operatiivisten joukkojen käytössä.

En voi ottaa tähän enempää kantaa.
 
Siprin mukaan Tanska on vuonna 2015 toimittanut 535 BGM-71 TOW ohjusta Suomeen.
Pitääköhän tuo sisällään myös laukaisulaitteita?Katso liite: 53106

Ohjusta vai laukaisinta? Wikipedian aselista vaikuttaa minusta ajantasaiselta ja hyvin ylläpidetyltä (edit: eipä ollutkaan). Siellä on seuraavat numerot pst-ohjuksista: 1632281630654.png

edit: Tarkastin sipristä ja TOW luvut taitaa olla ohjuksia. Tow ohjuksen oikea lukumäärä on sipristä 655 josta pois 40v koulutuksen aikana kulutetut. Spike luvut on taas on laukaisimia. Aikaisemmissa ostoksissa tow ohjusta on tullut 10 per laukaisin joten laukaisimia voisi olla noin 65. Eli se siitä wikipedian "tasosta" taas kerran.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top