Maavoimien kehittäminen

RBS NG voisi olla mielenkiintoinen. "Robotti" auttaa pitämään maalin piikillä. Ampujalle riittää, että saa pidettyä maalin ympyrän sisällä ja hienosäätö tapahtuu automaattisesti. Ei taida vieläkään olla olemassa olevia vastakeinoja torjuta tuota laserilla ratsastavaa ohjusta. Toki heikkous on siinä, että kyseessä ei ole ammu ja unohda järjestelmä.
Edit. Tämä ehdottomasti tärkein ominaisuus :D Voidaan sitten jälkikäteen katsella ja muistella miten ne ryssän vispilät tippuivat palavana kasana alas :D
  • Built-in video recording for after-action review
Lähteekö livestriiminä someen?
 
Suorituskykyinen ?
Se oma partiovene ajoi kiville ja upposi, yksi miehistön jäsenistä kuoli. Laiva itse ei kyennyt auttamaan mitenkään vaan paikalle tilattiin puoli eteläsuomea.
Sen sijaan sairaalaan ei osattu ilmoittaa että pelastuneita on tulossa hoitoon.

Maavoimaketju mutta nuokin rahat oli pois maavoimilta.
Aika vähän oli Turvalla tekemistä tuon mällin kanssa. Laiva oli satamassa ja partiovene itsenäisellä tehtävällä oman päällikkönsä johdossa. Pelastustoimetkin johdettiin muualta kuin Turvalta.

Maavoimilta rahat eivät ole pois sen enempää kuin vaikkapa tienpidon rahat tai kuntien valtionavut.
 
Suorituskykyinen ?
Se oma partiovene ajoi kiville ja upposi, yksi miehistön jäsenistä kuoli. Laiva itse ei kyennyt auttamaan mitenkään vaan paikalle tilattiin puoli eteläsuomea.
Sen sijaan sairaalaan ei osattu ilmoittaa että pelastuneita on tulossa hoitoon.

Maavoimaketju mutta nuokin rahat oli pois maavoimilta.
Bannin uhallakin..
Kun et paikalla ollut, etkä asiasta mitään tiedä, niin pidä naamasi kiinni.

Sori ot, mutta meni ihon alle.
 
Faktat on helppo todentaa vaikka onnettomuustutkintaraportista.

En tuota lukemalla keksi miten onnettomuudesta voisi syyllistää Turvaa tai sen kuvitteellisia onnettomia ominaisuuksia. Joitain toimintakulttuuriin ja kaluston toteutukseen liittyviä murheita kylläkin.

Surkea tapaus kaiken kaikkiaan.

Mut tämä tästä OT:sta.
 
Maavoimilta rahat eivät ole pois sen enempää kuin vaikkapa tienpidon rahat tai kuntien valtionavut.

Jossain ne rahajaot tehdään ja eiköhän raha kulune suunnilleen tehtävänmukaisiin tarpeisiin. On kolme puolustushaaraa ja kukin on rahoitettava.

Varsin julkisesti on taidettu sanoa, että tykistön laukauksia, ilmatorjuntaa ja pst-aseita hankitaan lisää. Lieneekö maavoimien tarpeisiin sitten paljon sellaistakin, joka ei ole niin metiaseksikästä ja joka kuitataan -valmiusasioilla-....en tiedä, mutta niin minä vähän epäilen. Tavara-artikkeleihin se katse aina tarttuu, mutta lienee sitä muutakin puuhaa melkoisesti.

Luulen, että nyt rahoitus sallii hankkia lihaa luiden ympärille. Eli kokonaisuus valmistellaan toimintakuntoon, johonkin rajaan asti ainakin.

Ukrainassa maavoimat on kyennyt sitkeään taisteluun, takeena lienee olleet myös hyvät valmistelut. 8 vuotta eikä suotta, sanoisin.

Materiaali materiaalina, mutta paljon taitaa jäädä näkemättäkin, luulen.
 
Taistelijan varusteet oli myös mainittu. Toivottavasti riittävät määrät plate carriereita ja komposiittikypärää.
 
Onko tämä plate carrier lopulta hyväkin idea? Suurin osa tappioista tulee kuitenkin epäreilusta tulesta ja tuommoinenhan suojaa todella pienen pinta-alan kehosta verrattuna kunnolliseen sirpaleliiviin. Ymmärrän, että sirpaleliivi ei pysäytä luotia, mutta onko tässä nyt hieman saman juttu kuin M777-haupitsin kanssa: Hiekkamaasodat teknisesti alikehittynyttä vihollista vastaan ovat johtaneet teknisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole optimaalisia teknisesti tasavertaisempaa vihollista vastaan. Tarkoitan sitä, että Afganistanissa vihollisen luoti on ollut vakavampi uhka kuin vihollisen epäreilu tuli joten on kehitetty ratkaisu tätä uhkaa vastaan.

Kysyn ihan vilpittömästi kun en tiedä; itse tykkimiehenä ottaisin kyllä ennemmin sirpaleliivin ja mahdollisimman hyvin suojaavan komposiittikypärän, ts. jonkun M91-tyyppisen ei-high cutin (joka ei tietenkään ole yhtään muodikas ja jota veetit eivät arvosta...)
 
RBS NG voisi olla mielenkiintoinen. "Robotti" auttaa pitämään maalin piikillä. Ampujalle riittää, että saa pidettyä maalin ympyrän sisällä ja hienosäätö tapahtuu automaattisesti. Ei taida vieläkään olla olemassa olevia vastakeinoja torjuta tuota laserilla ratsastavaa ohjusta. Toki heikkous on siinä, että kyseessä ei ole ammu ja unohda järjestelmä.
Edit. Tämä ehdottomasti tärkein ominaisuus :D Voidaan sitten jälkikäteen katsella ja muistella miten ne ryssän vispilät tippuivat palavana kasana alas :D
  • Built-in video recording for after-action review
Olisikohan mahdollista yhdistää MSHORAD ja ASRAD-R, niin että yhden ASRAD-R rinnalle hankitaan 2 kpl MSHORAD yksikköä, näistä muodostettas tuliyksikkö, ASRAD-R toimisi tutkan avulla tuliyksikön johtavana osana, (vaikka tuon ASRAD-R:n tutka on vaatimaton). Näin saataisiin 16 tuliyksikköä maavoimille suojaamaan joukkoja..
 
Kaikkihan on mahdollista... mutta oli jossakin vekottimessa omaa tutkaa tai ei, niin tilannekuvaa tulee kuitenkin ylempää. Ml. alapuolisilta, jotka ovat maavoimien operoimia.

1653146926100.png
 
Onko tämä plate carrier lopulta hyväkin idea? Suurin osa tappioista tulee kuitenkin epäreilusta tulesta ja tuommoinenhan suojaa todella pienen pinta-alan kehosta verrattuna kunnolliseen sirpaleliiviin. Ymmärrän, että sirpaleliivi ei pysäytä luotia, mutta onko tässä nyt hieman saman juttu kuin M777-haupitsin kanssa: Hiekkamaasodat teknisesti alikehittynyttä vihollista vastaan ovat johtaneet teknisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole optimaalisia teknisesti tasavertaisempaa vihollista vastaan. Tarkoitan sitä, että Afganistanissa vihollisen luoti on ollut vakavampi uhka kuin vihollisen epäreilu tuli joten on kehitetty ratkaisu tätä uhkaa vastaan.

Kysyn ihan vilpittömästi kun en tiedä; itse tykkimiehenä ottaisin kyllä ennemmin sirpaleliivin ja mahdollisimman hyvin suojaavan komposiittikypärän, ts. jonkun M91-tyyppisen ei-high cutin (joka ei tietenkään ole yhtään muodikas ja jota veetit eivät arvosta...)

Suojan kannalta taitaisi olla molempi parempi. Siis sirpaleliivin peittävyys ja neljä kovaa levyä (etu, taka, 2 * sivu) tärkeimpien elinten suojaksi. Paino vain kasvaa julmetuksi. Eli kompromisseja, kompromisseja... Suojauksen pinta-ala, suojauksen vahvuus, paino, hinta...

Nykyinen varanto taitaa painottua noihin peittävämpiin sirpaleliivi-tyyppisiin suojaliiveihin eivätkä määrät ilmeisesti ole mieltä ylentäviä. Jos jalkaväelle hankitaan uudempia suojavarusteita, niin tykkimiehetkin hyötyvät siitä, kun sen jälkeen on varaa jakaa paremmin edes sitä kulahtanutta M/91-sirpaleliiviä ei-oon sijaan.
 
Lämpökuorma on iso ja määrittävä tekijä liiveissä. Mitä peittävämpi liivi sitä enemmän hikoaa ja vartalosta haihtuu nestettä. Peittävillä liiveilä on ongelma kantaa riittävää nestemäärää mukana.
 
Onko tämä plate carrier lopulta hyväkin idea? Suurin osa tappioista tulee kuitenkin epäreilusta tulesta ja tuommoinenhan suojaa todella pienen pinta-alan kehosta verrattuna kunnolliseen sirpaleliiviin. Ymmärrän, että sirpaleliivi ei pysäytä luotia, mutta onko tässä nyt hieman saman juttu kuin M777-haupitsin kanssa: Hiekkamaasodat teknisesti alikehittynyttä vihollista vastaan ovat johtaneet teknisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole optimaalisia teknisesti tasavertaisempaa vihollista vastaan. Tarkoitan sitä, että Afganistanissa vihollisen luoti on ollut vakavampi uhka kuin vihollisen epäreilu tuli joten on kehitetty ratkaisu tätä uhkaa vastaan.

Kysyn ihan vilpittömästi kun en tiedä; itse tykkimiehenä ottaisin kyllä ennemmin sirpaleliivin ja mahdollisimman hyvin suojaavan komposiittikypärän, ts. jonkun M91-tyyppisen ei-high cutin (joka ei tietenkään ole yhtään muodikas ja jota veetit eivät arvosta...)
Itse ihmettelin sitä että panssarivaunujen miehistöilläkin näytti jossain Pv:n harjoituskuvassa olevan plate carrierit. Luulisi että vaunun sisällä peittävämpi sirpalesuoja olisi parempi kuin suppea-alainen luotisuoja? Ja kyse oli siis Leo2:n miehistö eikä esim. ps-jääkärit.
 
Lämpökuorma on iso ja määrittävä tekijä liiveissä. Mitä peittävämpi liivi sitä enemmän hikoaa ja vartalosta haihtuu nestettä. Peittävillä liiveilä on ongelma kantaa riittävää nestemäärää mukana.

Kun muistan, miten kuuma oli pääsääntöisesti ihan se vanha m62-taisteluliivi päällä... Ja se sentään oli harva.
 
Itse ihmettelin sitä että panssarivaunujen miehistöilläkin näytti jossain Pv:n harjoituskuvassa olevan plate carrierit. Luulisi että vaunun sisällä peittävämpi sirpalesuoja olisi parempi kuin suppea-alainen luotisuoja? Ja kyse oli siis Leo2:n miehistö eikä esim. ps-jääkärit.

Toisaalta vaunun sisällä varmaan vasta hiotaankin, ainakin kesällä?
 
Itse ihmettelin sitä että panssarivaunujen miehistöilläkin näytti jossain Pv:n harjoituskuvassa olevan plate carrierit. Luulisi että vaunun sisällä peittävämpi sirpalesuoja olisi parempi kuin suppea-alainen luotisuoja? Ja kyse oli siis Leo2:n miehistö eikä esim. ps-jääkärit.
Voisiko kysymyksessa olla, tätä on tarjolla tapauksesta?
Koulutuskäytössä on PC:tä, ei muuta.
 
Vaunumiehille haluttiin lisää suojaa, siis jopa vaunun sisällä. FR haalarit, huput yms, PC liivit, vaunumiehen kypärä yms jos jotain tulee läpi niin parantaa mahdollisuuksia selvitä. Siihen on upotettu aika paljon testaamista, kehitystä yms.
Ja perus jakkejääkäri, kyllä se liikkuvuus yms on parempi kuin suoja, nimittäin Sirpalla tai puhumattakaan M05/M10 luotisuojaliivillä ei paljon riehuta menemään, kun puhti on pois. Kun kiskaset liivit alussuojaava, nomex-haalarit, M05 luotisuojaliivit käsivarsisuojilla yms... Todella aktiivinen toiminta-aika lasketaan minuuteissa, ei tunneissa. Patsastellahan ja kävellä niillä voi, mutta kun pitää sykkiä, niin lämpökuorma on katosta läpi äkkiä.
Exo-skeletonia odotellessa :p
 
Vaunumiehille haluttiin lisää suojaa, siis jopa vaunun sisällä. FR haalarit, huput yms, PC liivit, vaunumiehen kypärä yms jos jotain tulee läpi niin parantaa mahdollisuuksia selvitä. Siihen on upotettu aika paljon testaamista, kehitystä yms.
Se on varmaan selvä että vaunumiehelle haetaan suojaa. Maallikkona vain kuvittelisi että suurimpana murheena olisi juurikin suuri määrä sirpaleita joita vastaan sirpaleliivi olisi paremman peittävyyden takia järkivalinta suojaten mm. kaulaa ja olkapäitä/kainaloita. Tuo ei tietenkään ole voimassa jos ne sirpaleet ovat sen tyyppisiä ettei niitä käytännössä pysäytetä kuin levyillä? Eikä ole kokemusta tärkeimmästä eli siitä millaiset rojut niskassa siellä vaunussa edes pystyy toimimaan.
 
Olisikohan mahdollista yhdistää MSHORAD ja ASRAD-R, niin että yhden ASRAD-R rinnalle hankitaan 2 kpl MSHORAD yksikköä, näistä muodostettas tuliyksikkö, ASRAD-R toimisi tutkan avulla tuliyksikön johtavana osana, (vaikka tuon ASRAD-R:n tutka on vaatimaton). Näin saataisiin 16 tuliyksikköä maavoimille suojaamaan joukkoja..
Tutka näyttää brosyyrin mukaan olevan MSHORAD:issakin? ITO 05 voi johtaa ITO 05M manpadejä tilannekuvansa avulla.
 
Back
Top