Maavoimien kehittäminen

Mietin, että tarkoittasiko tuo uusiksi joukoiksi perustettuja kevyitä jääkäripataljoonia nykyisten alueellisten taisteluosastojen ja paikallispataljoonien lisäksi. Selittäisi patteristojen puuteen. Siihen liittyen pohdintaa: muuttuvatkohan myös paikallispataljoonat uusiksi joukoiksi? Joka tapauksessa suorituskyky nousee kun panssariajoneuvoja siirtyy paikallisjoukkojen käyttöön operatiivisilta.



Muistelisin samaa. Koulutukseen ja käyttöön taisivat tulla ensimmäiset TOW:t juuri Sodankylään. PST-bankkuja on ihan viime vuosinakin näkynyt Lapin sotaharjoitusten kuvissa. Alkujaan jopa Kainuulaisilla (1980-1990-luvut) taisi olla venäläiset PST-ohjukset aktiivisessa käytössä. Jossain vanhoissa näilläkin foorumeilla esiintyneissä JPr-90 listoissa taisi olla näistä mainintaa myös?

Alun perin jääkäriprikaateilla (10kpl) oli PSTOHJK, joilla 6 PSTOHJ 83, ja pataljoonilla 4 PSTOHJ 82. Toisin kuin liikkuvuus ja johtamisjärjestelmät, nämä ohjushankinnat nähtävästi toteutuivat lähes suunnitelmien mukaisesti?
 
Alun perin jääkäriprikaateilla (10kpl) oli PSTOHJK, joilla 6 PSTOHJ 83, ja pataljoonilla 4 PSTOHJ 82. Toisin kuin liikkuvuus ja johtamisjärjestelmät, nämä ohjushankinnat nähtävästi toteutuivat lähes suunnitelmien mukaisesti?
Ja tätä ennen oli ainakin prujuissa olemassa jääkäriprikaatin kokoonpano jossa pataljoonissa oli pst-komppaniat pääaseena 9kpl raskaita sinkoja. Ja prikaatilla oli pst-ohjuskomppania 82-ohjuksin. Tällaista kokoonpanoa esiteltiin ja koulutettiin 80-luvun lopulla.
 
Paikallisuuden määrittely voi olla haastavaa. Koko lapsuuden ja nuoruuden Kainuussa viettänyt muuttaa intin jälkeen opiskelemaan Tampereelle ja 5 vuotta myöhemmin työn perässä Espooseen. Missä on hänen paikallistuntemus?

Ja olettavasti näin, että pian asepalveluksen jälkeen tulee 1-2 kovaa kertausta ja tiedät kuuluvasi operatiivisiin. Kun lappua ei pariin vuoteen ole kuulunut, niin siirto paikallisjoukkoihin on tapahtunut. 20000 asepalvelussuoritetta/vuosi ja operatiivisten maavoimien koko nykyään on joku 30000. Kiertoaika lienee max 3-4 vuotta kun osaa ei operatiivisiin sijoiteta koskaan.

Oletan, että uudessa systeemissä paikallisjoukoissa on mobiileja ja kohtuu suojattuja ja tulivoimaisia osia (kuten nyt alueellisissa), mutta joukkojen laatu ei yhdessä yössä muutu, vaikka ne eri laatikkoon sijoitetaankin. Lisäksi on sanottu, että ”valtaosa” alueellisista siirretään paikallisjoukkoihin, eli kovin osa menee operatiivisiin?

160 uutta Pasia paikallisille vuosikymmenen loppua kohden paikannee tämän aukon, mutta ei tuolla määrällä liiku kuin murto-osa kokonaisuudesta.

Katso liite: 52902

Tosi elämän tarina: syntynyt ja kasvanut Tampereella, asuu Helsingissä. Käy elämänsä ekaa kertaa Jyväskylässä, kun on määrätty paikallisjoukkojen kertaukseen. Hyvä että edes kokoontumispaikalle navigaattorilla löysi.
 
Maavoimien kohdalla ”jalkaväkiprikaatit”? Ei kai tämä nyt oikeasti enää ole jalkaväkiprikaati -80 joukkotyyppi?
Mitä olen ymmärtänyt siitä, mitä @Commander on asiasta kertonut niin kyseessä on enemmänkin 10000 taistelijan minidivisioona kuin perinteinen Jalkaväkiprikaati-80.

Isoin ero tulee siitä, että nykyajan Jalkaväkiprikaati koostuu esim. kolmesta taisteluosastosta, joita tukee esim. hajautettu pataljoona, räätälöidyt tykistön, tiedustelun, pioneerien, jne... tukitoimintojen määrät.

Eli tuo on vähän niin kuin tuo meidän nykyajan armeijakunta tyyliltään, mutta pienemmässä koossa koostuen taisteluosastoista prikaatien sijaan.
 
Toki tuolla viitataan 2017 selontekoon, mutta siinä 2017 selonteossa ei kuvata tuota tarkempaa joukkorakennetta prikaateineen ja pataljoonineen.
 
Saksassa "kehitetään"... voi luoja sentään.
600 MILLION EURO: Bundeswehr wants to rebuild radio equipment from 1982
The SEM 80/90 with 16 KBit/s is reproduced exactly, at a unit price of around 20,000 euros. The retro device goes into series production for the Bundeswehr.

The Bundeswehr wants to have thousands of radios from 1982 rebuilt for around 600 million euros. As Der Spiegel has learned, the German Armed Forces' procurement office in Koblenz signed a framework agreement for this purpose with the state-controlled French arms company Thales Deutschland in July 2021.
Thales had taken over parts of the Stuttgart-based company Standard Elektrik Lorenz, which had developed and produced the SEM 80/90 standard radios for the land forces in the 1980s. They are still installed in most Bundeswehr vehicles today. Because the procurement of new, digital equipment has been delayed time and again, the military now wants to have the old ones rebuilt first, with a data transmission rate of 16 kbps. The SEM 80/90 operates in the frequency range 30.000 to 79.975 MHz.
Over the next two years, according to the contract, Thales is to develop the prototype of a new radio with the same dimensions and connections as the SEM 80/90, so that it can be installed in all vehicles without any problems. At the same time, the performance is not to be higher than that of the old models, so as not to have to make a lengthy tender. Up to 30,000 of these retro devices with the same technical standard as in the 1980s and a unit price of around 20,000 euros could then be used by 2035. European Security and Technology (ES&T) magazine reports that the German Federal Office of Bundeswehr Equipment, Information Technology and In-Service Support (BAAINBw) has reached the contract agreement. The editorial team cites a report on the European procurement platform TED. According to the report, the agency stated, "Only the original equipment manufacturer of the previous radios can so deploy the individual radios into the overall SEM 80/SEM 90 radio family system and thus integrate them into the Bundeswehr vehicles/platforms."

Eli koska BAAINBw on täysin kädetön hankintaosaaja, joudutaan ikäloput radiot rakentamaan uusiksi parempia odotellessa.
Alkaa mennä niin älyttömiksi nämä Saksan kuviot, että herää ajatus onko tämä vain hienostunut korruption muoto (kuten G36 korvaamisen saaga). Sillä voiko näin pahasti tyriä kaiken (Kanadan ja Intian mielestä kai kyllä)?
 
Viimeksi muokattu:
Paikallisjoukot näyttäisivät joutuvan tulevaisuudessa sellaisiin tehtäviin, että vastassa voi olla Keltaisen osapuolen panssaroitua kalustoa.
Tod näk. Toivottavasti tarjolla on muutakin kuin kessejä.

"Pysäytimme VYKS in hyökkäävät rynnäkköpanssarit miinoituksilla ja tuhosimme vaunut singoilla.” Tämä tarkoittaa kertasinkoja, sillä nämä MAAK it on varustettu ainoastaan kevyen jalkaväen kalustolla."

 
Back
Top