Majuri, ev.luutn.-eversti, kuka mitä?
- Viestiketjun aloittaja baikal
- Aloitus PVM
koponen
Kenraali
Bolognan prosessin tultua akateemistamaan opintoja tullee yleistymään jo nyt melko yleinen kakkostutkintojen tekeminen. Tulemme näkemään uraspiraalissa nousemassa sotatieteen maisteri + kauppatieteen maisteri / diplomi-insinööri / filosofian tohtori jne -paketteja. Varmasti kysyntää on talouden, tekniikan, valtiotieteiden ja monen muun oikealle lisäopille. On mielenkiintoista nähdä miten Kapiaisen mainitsema kenraalisoveltuvuus tulkitaan jatkossa kansainvälisen kokemuksen, ministeriö- tai muun elimen kokemuksen ja ei-MPKK-opintojen suhteen. Persoonavaatimukset eivät varmasti muutu mihinkään.
Pientä huolta olen kuullut lausuttavan siitä että meillä on jatkossa hypoteettisia sotatoimia johtamassa kielitaitoisia, koulutettuja, prosessit hienosti osaavia ja rapuveitset oikeassa järjestyksessä nuolevia businesshenkilöitä. Sodankäynnin luonne ei liene kuitenkaan pohjimmiltaan radikaalisti muuttumassa vaikka keinovalikoima kehittyykin.
Pientä huolta olen kuullut lausuttavan siitä että meillä on jatkossa hypoteettisia sotatoimia johtamassa kielitaitoisia, koulutettuja, prosessit hienosti osaavia ja rapuveitset oikeassa järjestyksessä nuolevia businesshenkilöitä. Sodankäynnin luonne ei liene kuitenkaan pohjimmiltaan radikaalisti muuttumassa vaikka keinovalikoima kehittyykin.
koponen
Kenraali
Kenraaleista viis, siellä tehdään sisä- ja ulkopolitiikkaa niin kuin pitääkin.Museo kirjoitti:
Jos kapteeni-eversti -porukka ansioituu noilla eikä operatiivisilla asioilla niin siinä on jo minusta vähän pelättävääkin.
Tunnustettakoon että olen monet kerrat yllättynyt siviiliorganisaatioissa erilaisen "pinnan" omaavien henkilöiden todellisesta ammattitaidosta kun sitä on tekemisen kautta mitattu. Ei siis parane arvostella pelkästään yleisakateemisten taitojen lisäämistä. Nopeillakin tarkasteluilla selviää toisaalta paljonko ammattisotilailla on aikaa käyttää sotilaana kehittymiseen ja harjaantumiseen eri tehtävissä urakierron eri vaiheissa.
Eipä sillä, sotatyötä on tosiaan monenlaista uutta tullut sen jälkeen kun hevoshuoltoisesta kevyestä jalkaväestä on siirrytty traktorivetoiseen. Osa uudesta touhusta tornissa lienee ihan perusteltua.
koponen kirjoitti:
En lähde väittämään juuta en jaata. Mielestäni vielä ollaan tilanteessa, jossa luutnantti-eversti-saralla ollaan ns. aivan sotaisalla pohjalla. Olen sen verran viime vuosina näitä katsellut ja tullut johtopäätökseen, että ovat keskimääräistä suomalaista miestä "karvakätisempiä". Se ominaisuus on hyvän käytöksen ja rauhallisen olemuksen pintakerrosten alla. Toivottavasti näin jatkuukin. On ihan kivaa osata nuolla lusikkansa ranskalaisten kanssa syödessään oikeassa järjestyksessä ja nipistellä tarjoilijoiden peffaa aito mannermaiseen tapaan. Mutta ei voi olla tarkoitus, että suomalainen upseeri on kuin käytettyjen autojen kauppias tai Jehovan todistaja. Kyllä sotilaasta pitää näkyä myös persoonallinen särmä, muuten ollaan menty jo perseelleen.
Jepjep..joudun (ilmeisesti?!) nyt paikkomaan hiukan sitä mitä aiemmin kirjoitin. Johtuu siitä, että meillä on tällä hetkellä jos jonkinlaista uutta, vanhaa, keskivanhaa, välimallia ja uusinta uutta upseerikoulutusta edustavia "urapolkuja" riippuen siitä minkä em. koulutusmallin kukin on läpikäynyt..eikä näissä enää pysy pirukaan kärryillä kuinka mikäkin koulutuspolku menee..
Nythän onkin ilmeisesti siis niin, että ihan uusimpiin maisteriopintoihin on jo sisällytetty esiupseerikurssi, eikä sitä enää..tai siis jossain vaiheessa tulevaisuudessa..järjestetä erikseen, vaan maisterit hakeutuvat aikanaan yleisesikuntaupseerikurssille ja/tai sotatieteen tohtoriksi tähtääviin opintoihin..tai jotain..
Eli kandiopinnot - työelämään - maisteriopintoihin - työelämään - yleisesikuntaupseeriopintoihin - työelämään on nykyinen järjestelmä.
Kandina päätyy luutnantiksi, maisteri on yliluutnantti, kapteeni tai majuri ja YE-opintojen jälkeen aikanaan everstiluutnantti ja siitä ylöspäin.
Vanhemmassa järjestelmässä (jonka edustajia siis vielä on paljon rivissä) kadettikurssilta valmistuttiin luutnanttina, sittemmin yliluutnanttina, mentiin/mennään aikanaan esiupseerikurssille, josta parhaat/innokkaimmat/halukkaimmat jatkavat YE-kurssille. Esiupseerikurssin läpäissyt päätyi/päätyy majuriksi ja YE-kurssin läpäissyt everstiluutnantiksi ja siitä ylöspäin.
Nythän onkin ilmeisesti siis niin, että ihan uusimpiin maisteriopintoihin on jo sisällytetty esiupseerikurssi, eikä sitä enää..tai siis jossain vaiheessa tulevaisuudessa..järjestetä erikseen, vaan maisterit hakeutuvat aikanaan yleisesikuntaupseerikurssille ja/tai sotatieteen tohtoriksi tähtääviin opintoihin..tai jotain..
Eli kandiopinnot - työelämään - maisteriopintoihin - työelämään - yleisesikuntaupseeriopintoihin - työelämään on nykyinen järjestelmä.
Kandina päätyy luutnantiksi, maisteri on yliluutnantti, kapteeni tai majuri ja YE-opintojen jälkeen aikanaan everstiluutnantti ja siitä ylöspäin.
Vanhemmassa järjestelmässä (jonka edustajia siis vielä on paljon rivissä) kadettikurssilta valmistuttiin luutnanttina, sittemmin yliluutnanttina, mentiin/mennään aikanaan esiupseerikurssille, josta parhaat/innokkaimmat/halukkaimmat jatkavat YE-kurssille. Esiupseerikurssin läpäissyt päätyi/päätyy majuriksi ja YE-kurssin läpäissyt everstiluutnantiksi ja siitä ylöspäin.
koponen
Kenraali
Kapiaisen tekstiä on ehkä syytä täydentää vielä sillä että järjestelmään kuuluu monen siviili-ihmisen näkökulmasta huima ammatillinen koulutusjärjestelmä, jota kulttuuri oikeuksista ja niiden saamiseksi vaadittavista opinnoista ohjaa. Syytä tyytyväisyyteen sen osalta on kyllä olla.
Ulkoisia opintoja suorittaa käsittääkseni jatkuvasti kasvussa oleva osuus henkilöistä.
Ulkoisia opintoja suorittaa käsittääkseni jatkuvasti kasvussa oleva osuus henkilöistä.
juhapar kirjoitti:
Eikä ole pitkä aika, kun eräässä seminaarissa esitelmöitsijä väitti samaa, perustelutkin olivat hyvät. Piti muuten ällistyttävänä sitä, kuinka ohjaajat voivat pitää langat käsissään niin hyvin kuin kuulemma laitoksen oppilaitoksissa onnistuu. Vertasi sitä siviilipuoleen ja kyllä pv on varmasti osaamisessaan merkittävä koulutusorganisaatio ruohonjuurelta topille.
No, ainakin minä pidän nykyistä järjestelmää suhteellisen hyvänä niin upseerien kuin aliupseerienkin kohdalla. Periaate kun on suunnilleen se, että opinnot jakautuvat melko tasaisesti työuran varrelle siten, että ennen jatko-opintoja on kertynyt riittävä kokemus työelämästä ja nimenomaan hierarkian siltä tasolta, jonka toimia opintojen jälkeen tulee suunnittelemaan ja johtamaan.
Perusesimerkki tästä varusmieskoulutuksen parissa työskentelevien osalta: kandina kouluttajana sellaiset noin 5-6 vuotta, sitten maisteriopintoihin, jonka jälkeen varapäälliköksi, sitten päälliköksi, sitten esikuntatehtäviä esim koulutusalalla ja aikanaan YE-kurssille ja siirtyminen sen jälkeen taas astetta ylemmälle tasolle. Aikaisemminhan nuori upseeri saattoi päätyä jopa suoraan koulunpenkiltä varapäälliköksi ja joskus hyvinkin nopeasti päälliköksi. Se ei aina toiminut kovin hyvin.
Aliupseerien koulutusputki toimii aikalailla samalla tavalla.
Perusesimerkki tästä varusmieskoulutuksen parissa työskentelevien osalta: kandina kouluttajana sellaiset noin 5-6 vuotta, sitten maisteriopintoihin, jonka jälkeen varapäälliköksi, sitten päälliköksi, sitten esikuntatehtäviä esim koulutusalalla ja aikanaan YE-kurssille ja siirtyminen sen jälkeen taas astetta ylemmälle tasolle. Aikaisemminhan nuori upseeri saattoi päätyä jopa suoraan koulunpenkiltä varapäälliköksi ja joskus hyvinkin nopeasti päälliköksi. Se ei aina toiminut kovin hyvin.
Aliupseerien koulutusputki toimii aikalailla samalla tavalla.
Miten usein muuten vaihtuu aselaji tuolla koulutuspuolella? Tunnen sellaisia ou:ita, jotka ovat suunnilleen kaikki mahdolliset ja mahdottomat varuskunnan hommat seilanneet läpi....onko se tavallista ja itseasiassa tarkoituskin? Tulee mieleen, että tällä tavoin hlön työssä käytettävyys ja sa-kirjo kasvavat ja eipähän niin leipäänny, kun ajoittain hommaan tulee uutta.
Ja toisaalta, kuinka homma menee majuri-eversti-sektorilla, onko samaa odotettavissa siinäkin?
Käydäänkö näissä aselajimuutosten yhteydessä joku aselajikurssi tai vastaava? Kuinka paljon pv:lla on mahdollisuus kuulla työntekijänsä omia halukkuuksia?
Miksi kysyn palstalla ja en tutuilta? Jos eivät itse oma-aloitteisesti jotain puhu, en koskaan vaivaa ketään harrastusten lomassa urkkimalla heidän työasioitaan, never. Esim. metsällä ollessa en halua itsekään lotvehtia omia työasioita, en usko muidenkaan sitä haluavan, puhuu ken puhuu, jos haluaa.
Ja toisaalta, kuinka homma menee majuri-eversti-sektorilla, onko samaa odotettavissa siinäkin?
Käydäänkö näissä aselajimuutosten yhteydessä joku aselajikurssi tai vastaava? Kuinka paljon pv:lla on mahdollisuus kuulla työntekijänsä omia halukkuuksia?
Miksi kysyn palstalla ja en tutuilta? Jos eivät itse oma-aloitteisesti jotain puhu, en koskaan vaivaa ketään harrastusten lomassa urkkimalla heidän työasioitaan, never. Esim. metsällä ollessa en halua itsekään lotvehtia omia työasioita, en usko muidenkaan sitä haluavan, puhuu ken puhuu, jos haluaa.
Kuinka paljon upseerit harjoittelevat varsinaisia sotahommia ja miten se tapahtuu?
Varsinaisten sotaharjoitusten pitämisen lisäksi on ainakin aikanaan harrastettu hiekkalaatikko- ja karttaharjoituksia. Ei tosin mitään tietoa näiden yksityiskohtaisuudesta ja realismista. Lähinnä olen lukenut näitä harjoituksia vaivanneen Suomessa suurpiirteisyyden, kaavamaisuuden ja realismin puutteen. Pitääkö paikkansa ja onko tilanne muuttunut miltään osin miksikään?
Periaatteessa kuvittelisi tietokoneiden tarjoavan aivan uusia mahdollisuuksia ylemmän portaan harjoitusten pitämiseen. Yksityiskohtien tulisi vain vastata todellista suorituskykyä, jotta tällä menetelmällä luotaisiin rutiinia sodan johtamiseen. Lisäksi harjoittelijoilla pitäisi olla suuri toiminnanvapaus, eikä suinkaan kangistavia kaavoja taakkanaan. Tällainen malli synnyttäisi paljon uusia oivalluksia, kuten käy kaikissa töissä siirryttäessä paperilta todellisuuteen. Tässä tapauksessa tosin virtuaalitodellisuuteen.
Varsinaisten sotaharjoitusten pitämisen lisäksi on ainakin aikanaan harrastettu hiekkalaatikko- ja karttaharjoituksia. Ei tosin mitään tietoa näiden yksityiskohtaisuudesta ja realismista. Lähinnä olen lukenut näitä harjoituksia vaivanneen Suomessa suurpiirteisyyden, kaavamaisuuden ja realismin puutteen. Pitääkö paikkansa ja onko tilanne muuttunut miltään osin miksikään?
Periaatteessa kuvittelisi tietokoneiden tarjoavan aivan uusia mahdollisuuksia ylemmän portaan harjoitusten pitämiseen. Yksityiskohtien tulisi vain vastata todellista suorituskykyä, jotta tällä menetelmällä luotaisiin rutiinia sodan johtamiseen. Lisäksi harjoittelijoilla pitäisi olla suuri toiminnanvapaus, eikä suinkaan kangistavia kaavoja taakkanaan. Tällainen malli synnyttäisi paljon uusia oivalluksia, kuten käy kaikissa töissä siirryttäessä paperilta todellisuuteen. Tässä tapauksessa tosin virtuaalitodellisuuteen.
baikal kirjoitti:
Sotilaillahan on velvollisuus siirtyä joukko-osastosta toiseen jos käsketään siirtymään. Tottakai siihen voi itse vaikuttaa paljonkin ja jos ei ole hinkua kiertää kaikki Suomen joukko-osastoja läpi, niin eipä tarvitsekaan. Oikeastaan vasta YE-kurssin jälkeen on odotettavissa hiukan enemmälti siirtoja tehtäväkierron ja uralla etenemisen merkeissä. Ennen sitä toki tehtävät vaihtuu, mutteivät välttämättä niinkään joukko-osastosta toiseen..ainakaan niin kovalla intensiteetillä kuin joskus luullaan.
Aselajihommat menee kutakuinkin siten, että opinnoissa on eri aselajilinjat ja sen mukaan opetus on suunniteltu. Yleensä mennään aika pitkälti samalla aselajilinjalla, jolla on aikanaan perusopinnot menty. Toki muutoksiakin tulee, mutta silloin puhutaan lähinnä sellaisista muutoksista, että siirrytään jostakin "taistelevasta" aselajista esim henkilöstöhallinnon puolelle jne. Se on tietenkin mahdollista, että esimerkiksi jalkaväkimies työskentelee tehtävässä, jossa hän on ikäänkuin tykistön mies, koska on paljon tehtäviä joissa jonkun aselajin erikoisosaaminen ei ole se tärkein juttu.
Hyvin paljon enemmän kuin useimmiten kai luullaan ja uskotaan. Harjoittelu ja harjaantuminen on hyvin laaja-alaista. Kehtaan jopa väittää, että se asia on melko hyvin kunnossa.JOKO kirjoitti:
Yleisestihän meillä Suomessa ammattisotilas mielletään "kouluttajaksi"..joka tietysti pitää myös paikkansa, mutta silloin unohtuu se, että ammattisotilaalla on kaksi tehtävää.
Ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein tehtävä on se tehtävä, joka hänellä on sodanajan armeijassa. Toinen tehtävä on se tehtävä, mitä ammattisotilas tekee rauhanajan kokoonpanossa olevassa armeijassa.
Priorisointi on kuitenkin hyvin selvä ja se näkyy hyvin mm. ammattisotilaiden koulutuksessa perusopinnoista alkaen, päätyen korkeimpiin opintoihin. Opetuksen painopiste on siinä tärkeimmässä tehtävässä. Tottakai kakkostehtäväänkin opetusta saa ja esimerkiksi pedagogiikan ym. opetus on tänä päivänä, on ollut aiemminkin, laadukasta ja vertailukelpoista muualla annettavaan opetukseen.
Painopiste on kuitenkin "sotahommissa", eli ykköstehtävässä. Ammattisotilas on siis meillä Suomessakin vasta kakkostehtävältään "opettaja".
Kapiainen kirjoitti:
Kysymys toki kuuluu että onko käytännönkokemusta tarpeeksi. Tämä kai on se Suomen ongelma ollut jo itsenäisyyden alusta lähtien, kun rauhanajan työskentely ja sijainti organisaatiossa on muuta kuin mitä se olisi sodan aikana, teoria painotteisella työskentelyllä tätä ongelmaa voidaan varmasti vähentää, mutta silti käytännön osaamiseen jää aukkoja. Ei ole tilaisuuksia toimia siinä omassa SA-tehtävässä. Lisäksi olen kuullut kannanottoja sen suhteen että upseerit ja koko PV on nykyään nimenomaan koulutusorganisaatio, sen henkilöstöä ja resursseja on sidottu liikaa koulutustyöhön ja se on pois juuri päätyöstä ja henkilökunnan omasta sodan ajan osaamisesta.
No veikkaan että asia on sellainen että siihen ei voida pureutua sen kummemmin.
Second kirjoitti:
Olen aikalailla eri mieltä. Kun aiemmin puhuin ykköstehtävän harjoittelusta ja sen opiskelusta, en tarkoittanut että se olisi jotenkin erityisesti teoriapainotteista. Se on nimenomaan käytäntöpainotteista harjoittelua.
Nyt kannattaa tässä sitten huomata se, että tässä kohtaa puhutaan ammattiupseerien tehtävistä ja niiden harjoittelusta. Silloin puhutaan siis eri tasojen esikuntatehtävistä..pataljoona ja siitä ylöspäin.
Jos upseeri toimii esim pataljoonan ja varsinkin sitä ylemmän tason tehtävässä, on itseasiassa suhteellisen helppoa luoda "sotapeli", jossa esikunta toimii täysin realistisesti omassa tehtävässään, eikä se käytännössä eroa juuri mitenkään siitä, mitä se olisi todellisuudessa.
Tottakai voidaan väittää, ettei tuon kaltainen harjoittelu ole "oikeaa" harjoittelua, mutta tässä kohtaa kannattaa huomioida, että kaikkialla maailmassa harjoitellaan/ harjoitetaan esikuntia samalla tavalla. Myös esim Wehrmachtin upseeriston taidot silloin uudenlaiseen sodankäyntiin hiottiin edelläkuvatulla tavalla "sotapeleissä". Noiden "pelien" kokemuksia hyödynnettiin sittemmin menestyksellä tosisodassa ja mm. Guderian kertoo muistelmissaan, että useamman kerran tosisodassa kaivettiin pikatilanteessa vastaavan tilanteen "pelin" suunnitelmakansiot esiin ja tilanne hoidettiin niillä menestyksekkäästi kotiin.
"Peli" on siis hyväksi koettu ja laajasti tänäkin päivänä käytetty harjaantumiskeino sotatyönjohtamisessa. Esikunnan työskentely on käytännössä 99%:sti samanlaista kuin se olisi tositilanteessa.
Ylipäätään tilaisuuksia omassa ykköstehtävässä harjaantumiseen ja siinä kehittymiseen on ammattisotilailla riittävästi. Lisäksi on huomattava se, että myös koulutustehtävässä toimiminen palvelee useimpien kohdalla ykköstehtävää omalta osaltaan. Se ei siis mielestäni useimmiten ole pois ykköstehtävästä, vaan päinvastoin. Koulutustehtävän väitänkin siis useimmiten tukevan ykköstehtävää.
Jos harjaantumisesta tai kokemuksen puutteesta pitäisi olla huolissaan, niin se konkretisoituu sinne mies-taistelijapari-ryhmä-joukkue-tasolle..eli siis käytännön tappamiseen ja siihen harjaantumiseen. Sitä meillä ei ole siinä määrin kuin monilla muilla armeijoilla. Toisaalta siitäkin voidaan olla montaa mieltä, mikä sen tosiasiallinen merkitys on?!
On totta, että ensimmäinen taistelu on sotilaalle yleensä erittäin haastava tilanne..seuraava taistelu on monessa mielessä helpompi. MUTTA...se mikä tässä useimmiten unohtuu, on se, että taistelu kuluttaa sotilaan henkistä sietokykyä äärimmäisen paljon. Niinpä siis ensimmäinen taistelu on ehkä haastava ja hankala - toinen on helpompi - MUTTA onko kolmas helpompi vai vaikeampi kuin se toinen tai ensimmäinen?! Veikkaan, enkä pelkästään veikkaa..että taistelukokemus kääntyy nopeasti itseään vastaan, jos sitä peilataan sotilaan suorituskykyyn taistelussa.
Mielestäni tässä upseerien uudistetussa koulutusjärjestelmässä ollaan menty, ja mennään, pahasti pieleen.
Aivovuoto on jo nyt paha asia Puolustusvoimille vaikka sitä ei korkeimmilla tasoilla halutakaan tunnustaa, ja se tulee lisääntymään nykysysteemillä vielä paljon enemmän. Maisteriopinnot palkallisena on toki suuri houkutin, mutta kuten Kapiainen jo totesi, 5-6 vuotta välissä "Puolustusvoimien ydintehtävää" saa varmasti sen osaavimman osan joukosta hakeutumaan sinne missä palkka on parempi ja tehtävänkuva omia kykyjään vastaavampi. Kun aikanaan kouluun haettiin, luvattiin tuon kandi-maisteri välisen ajan olevan 3-4 vuotta, nyt se on muuttunut jo varmuudella 4 vuodeksi, ja uskoo ken tahtoo, mutta eiköhän tuo lopulta tule siihen 5-7 vuoteen sijoittumaan. Toista maisterikurssiahan siirrettiin jo, ja varmasti sama "mehujen puristaminen" tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessa. Lupaukset ovat siis tulkinnanvaraisia ja mikäs siinä, kunhan saadaan vain valehdeltua tarpeeksi porukkaa sisälle.
Nythän tosin ollaan avaamassa maisteriopintoja (ja myöhemmin kandi) siviileille, joka ajaa entisestään sitä osaavampaa porukkaa pois kun vähänkään laajempaa osaamista vaativat hommat voidaan täyttää siviileillä. Huomattava on nyt kuitenkin tässä, että en nyt siis kritisoi tai jaa Tornin sisäisiä hommia "parempiin" tai "huonompiin", mutta jos oikeasti vähänkään aistivampia kavereita halutaan pitää firmassa, ei voida olettaa heidän mukautuvan tällaiseen tyvesta-tyveen -ajatteluun, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Aivovuodon suurin syy on käsittääkseni ollut se, että firma ei arvosta osaamista tarpeeksi ja voitte vain kuvitella tilanteen missä tätä osaamisen kenttää kavennetaan entisestään. Ei sillä, jokainen upseerin ammattiin kouluttautuva tietää kyllä urakehityksen pääpiirteittäin, enkä väitä että suoraan pitäisi päästä niihin hommiin mihin haluaa, mutta fakta vain on että nykyinen järjestelmä ei osaamista ainakaan tue. Kateellisena voi todeta, että eräskin itseäni 3 vuotta vanhempi Ylil alkaa valmistelemaan jo firman piikkiin omaa tutkimustyötään, kun tietää että mikäli koko järjestelmä ei muutu, itse on samassa asemassa noin 8-10 vuoden kuluttua. Enkä puhu pelkästään itsestäni, monilla kuitenkin on tavoitteena tehdä muutakin kuin pelkästään sitä joukkueen kouluttamista - yhtään sen merkitystä kuitenkaan väheksymättä.
Se mitä joku ammattilainen tai asiantuntija seminaarissa kertoo ei ehkä aina kuitenkaan vastaa totuutta. Se saattaa olla ehkä jonkun hienon ja mahtavan strategian ja suunnitelmien pohjalta tuotettu näkemys, mutta hienot puheet ja kauniit kaaviot kertovat aina enemmän esittäjästään - kukapa sitä järjestelmää julkisesti kehtaisi kritisoidakaan. Totuus on tälläkin hetkellä aivan ihan muuta, ainakin tällä tasolla. Paljon psyykkaus-powerpointteja sitä on meillekin esitetty.
Ja vielä kommenttina Kapiaisen viimeisimpään viestiin, että on totta että tämä ensimmäisen tehtävän opetus, on pääsääntöisesti laadukasta, silloin kun sitä on. Järjestelmässä on monia ongelmakohtia joita en nyt tässä jaksa alkaa ruotimaan, mutta ainakin näin ruohonjuuritasolla asiat eivät ole muutoin lähelläkään sitä mitä ne voisivat olla. Toivottavasti kuitenkin sitten hieman ylemmällä tasolla asiat ovat kunnossa ja näin haluan myös uskoa - optimismi lisää motivaatiota.
Muistettava myös on, että vaikka tämä sodanajan tehtävä se tärkein onkin, lähtee osaaminen kuitenkin siitä mitkä valmiudet rauhan ajan tehtävissä luodaan. Tehtäviähän ei pitäisi missään tapauksessa luokitella "ensimmäiseen" ja "toiseen" vaan nähdä ne toisiaan tukevina. Et ehkä tätä tarkoittanutkaan, mutta näin vain huomiona - samalla periaatteella myöskin on jokseenkin vaikea nähdä että mikäli rauhan aikainen järjestelmä ei ole kunnossa - miksi se olisi sitä kriisin aikanakaan.
Aivovuoto on jo nyt paha asia Puolustusvoimille vaikka sitä ei korkeimmilla tasoilla halutakaan tunnustaa, ja se tulee lisääntymään nykysysteemillä vielä paljon enemmän. Maisteriopinnot palkallisena on toki suuri houkutin, mutta kuten Kapiainen jo totesi, 5-6 vuotta välissä "Puolustusvoimien ydintehtävää" saa varmasti sen osaavimman osan joukosta hakeutumaan sinne missä palkka on parempi ja tehtävänkuva omia kykyjään vastaavampi. Kun aikanaan kouluun haettiin, luvattiin tuon kandi-maisteri välisen ajan olevan 3-4 vuotta, nyt se on muuttunut jo varmuudella 4 vuodeksi, ja uskoo ken tahtoo, mutta eiköhän tuo lopulta tule siihen 5-7 vuoteen sijoittumaan. Toista maisterikurssiahan siirrettiin jo, ja varmasti sama "mehujen puristaminen" tulee vielä jatkumaan tulevaisuudessa. Lupaukset ovat siis tulkinnanvaraisia ja mikäs siinä, kunhan saadaan vain valehdeltua tarpeeksi porukkaa sisälle.
Nythän tosin ollaan avaamassa maisteriopintoja (ja myöhemmin kandi) siviileille, joka ajaa entisestään sitä osaavampaa porukkaa pois kun vähänkään laajempaa osaamista vaativat hommat voidaan täyttää siviileillä. Huomattava on nyt kuitenkin tässä, että en nyt siis kritisoi tai jaa Tornin sisäisiä hommia "parempiin" tai "huonompiin", mutta jos oikeasti vähänkään aistivampia kavereita halutaan pitää firmassa, ei voida olettaa heidän mukautuvan tällaiseen tyvesta-tyveen -ajatteluun, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Aivovuodon suurin syy on käsittääkseni ollut se, että firma ei arvosta osaamista tarpeeksi ja voitte vain kuvitella tilanteen missä tätä osaamisen kenttää kavennetaan entisestään. Ei sillä, jokainen upseerin ammattiin kouluttautuva tietää kyllä urakehityksen pääpiirteittäin, enkä väitä että suoraan pitäisi päästä niihin hommiin mihin haluaa, mutta fakta vain on että nykyinen järjestelmä ei osaamista ainakaan tue. Kateellisena voi todeta, että eräskin itseäni 3 vuotta vanhempi Ylil alkaa valmistelemaan jo firman piikkiin omaa tutkimustyötään, kun tietää että mikäli koko järjestelmä ei muutu, itse on samassa asemassa noin 8-10 vuoden kuluttua. Enkä puhu pelkästään itsestäni, monilla kuitenkin on tavoitteena tehdä muutakin kuin pelkästään sitä joukkueen kouluttamista - yhtään sen merkitystä kuitenkaan väheksymättä.
Se mitä joku ammattilainen tai asiantuntija seminaarissa kertoo ei ehkä aina kuitenkaan vastaa totuutta. Se saattaa olla ehkä jonkun hienon ja mahtavan strategian ja suunnitelmien pohjalta tuotettu näkemys, mutta hienot puheet ja kauniit kaaviot kertovat aina enemmän esittäjästään - kukapa sitä järjestelmää julkisesti kehtaisi kritisoidakaan. Totuus on tälläkin hetkellä aivan ihan muuta, ainakin tällä tasolla. Paljon psyykkaus-powerpointteja sitä on meillekin esitetty.
Ja vielä kommenttina Kapiaisen viimeisimpään viestiin, että on totta että tämä ensimmäisen tehtävän opetus, on pääsääntöisesti laadukasta, silloin kun sitä on. Järjestelmässä on monia ongelmakohtia joita en nyt tässä jaksa alkaa ruotimaan, mutta ainakin näin ruohonjuuritasolla asiat eivät ole muutoin lähelläkään sitä mitä ne voisivat olla. Toivottavasti kuitenkin sitten hieman ylemmällä tasolla asiat ovat kunnossa ja näin haluan myös uskoa - optimismi lisää motivaatiota.
Muistettava myös on, että vaikka tämä sodanajan tehtävä se tärkein onkin, lähtee osaaminen kuitenkin siitä mitkä valmiudet rauhan ajan tehtävissä luodaan. Tehtäviähän ei pitäisi missään tapauksessa luokitella "ensimmäiseen" ja "toiseen" vaan nähdä ne toisiaan tukevina. Et ehkä tätä tarkoittanutkaan, mutta näin vain huomiona - samalla periaatteella myöskin on jokseenkin vaikea nähdä että mikäli rauhan aikainen järjestelmä ei ole kunnossa - miksi se olisi sitä kriisin aikanakaan.
Kapiainen kirjoitti:
Jos joudumme joskus maanpuolustustilanteeseen niin suorituskykyä tarvitaan jopa kuukausien mittaiseen vääntöön eikä helpotusta ole tiedossa. Jos sotilaat ovat jo valmiiksi siirtomaasotien tms. kuluttamia ja taistelujen aiheuttaman paineen ja rasituksen jäytämiä, eipä hääviltä näytä sekään.
En toki halua vähätellä kokemuksen tuomaa etua, mutta se on kaksiputkinen juttu, vähintään. Ja hyvin valmennettu ja tst-tahtoinen porukka pääsääntöisesti selviää ekasta taistelusta pystyen jatkamaan toiseen jne. Joku porukka ei selviä-ei maha mittään, toinen tilalle.
Johtajien on oltava vireessä ja kunnossa, kun he luotsaavat joukkonsa tehtäviin. Ylirasittunut, painajaisia yöt valvova, rauhoittavia ahmiva "kokenut " sotilas ei ole mikään ideaalipaketti. Ja valitettavasti, edm. kuvaus pätee "kokeneisiin" kovin hyvin.
Väitän: motivoitunut, valmennettu, kohtuullisella varustuksella valjastettu joukko, jota johdetaan ammattitaidolla, se pärjää kyllä. Saa ehkä aluksi maksaa virheistä ja kokemattomuudesta, mutta eteenpäin se vaan menee silti.
Niin, taistelukokemus tosiaankin on monisäikeinen juttu, eikä ole aukoton itsestäänselvyys että taistelukokemusta omaava sotilas/ sotilasjoukko on taistelussa parempi kuin esimerkiksi simulaattoriavusteisesti hyvin koulutettu ja harjoitettu, mutta tosipaikkaa vielä kokematon joukko.
Kuten on aiemmissa keskusteluissa todettu: Mm. Amerikkalaiset arvostavat simulaattoriavusteisen koulutuksen hyvin korkealle ja väittävät sen korreloivan erittäin hyvin joukon taistelukelpoisuuden kanssa.
Jotain sotakokemuksen merkityksestä sotilaalle kertonee sekin, että esimerkiksi isoisäni, jolla sota- ja taistelukokemusta oli monesta sodasta enemmän kuin tarpeeksi, sanoi joskus ettei toisen maailmansodan läpikäyminen tehnyt hänestä parempaa sotilasta..päinvastoin. Tällä hän ymmärtääkseni viittasi juuri siihen, että mitä paremmin tietää mitä taistelu on, sitä vaikeammaksi taisteluun meneminen ennenpitkää muuttuu.
Tietysti näkökulmia tähänkin on monia. Edellä mainittu on yhden joukkue-komppaniatason sotilaan näkemys asiasta, jonkun toisen näkemys voi olla kokonaan toinen. Yhä uudelleen huvitun (vaikkei siinä itseasiassa mitään huvittavaa olekaan) Guderianin muistelmista löytyvästä kohdasta jossa hän toteaa suunnilleen näin: "oli virkistävää päästä taas takaisin Itärintaman raikkaisiin tuuliin..." (kotimaassa vietetyn esikunta-ajan jälkeen)
Olen aina tuota kohtaa lukiessani tuuminut, mitenkähän asian näkisi taistelujoukoissa palvellut sotamies, panssarikrenatööri, tankkimies, aliupseeri tai joukkue-komppania-pataljoonatason upseeri?! Luulenpa, että ajatukset kotimaanpalveluksen tai loman jälkeen paluusta takaisin itään ovat olleet jokseenkin toisenlaiset kuin Guderianilla?!
Kuten on aiemmissa keskusteluissa todettu: Mm. Amerikkalaiset arvostavat simulaattoriavusteisen koulutuksen hyvin korkealle ja väittävät sen korreloivan erittäin hyvin joukon taistelukelpoisuuden kanssa.
Jotain sotakokemuksen merkityksestä sotilaalle kertonee sekin, että esimerkiksi isoisäni, jolla sota- ja taistelukokemusta oli monesta sodasta enemmän kuin tarpeeksi, sanoi joskus ettei toisen maailmansodan läpikäyminen tehnyt hänestä parempaa sotilasta..päinvastoin. Tällä hän ymmärtääkseni viittasi juuri siihen, että mitä paremmin tietää mitä taistelu on, sitä vaikeammaksi taisteluun meneminen ennenpitkää muuttuu.
Tietysti näkökulmia tähänkin on monia. Edellä mainittu on yhden joukkue-komppaniatason sotilaan näkemys asiasta, jonkun toisen näkemys voi olla kokonaan toinen. Yhä uudelleen huvitun (vaikkei siinä itseasiassa mitään huvittavaa olekaan) Guderianin muistelmista löytyvästä kohdasta jossa hän toteaa suunnilleen näin: "oli virkistävää päästä taas takaisin Itärintaman raikkaisiin tuuliin..." (kotimaassa vietetyn esikunta-ajan jälkeen)
Olen aina tuota kohtaa lukiessani tuuminut, mitenkähän asian näkisi taistelujoukoissa palvellut sotamies, panssarikrenatööri, tankkimies, aliupseeri tai joukkue-komppania-pataljoonatason upseeri?! Luulenpa, että ajatukset kotimaanpalveluksen tai loman jälkeen paluusta takaisin itään ovat olleet jokseenkin toisenlaiset kuin Guderianilla?!