Ulkomailla kouluttaminen ei aina ole halpaa, mutta tuskin pienten sarjojen koulutus Suomessa halpaa on. Casoja on nyt kolme kappaletta maassa, ja niillä on oletettavasti alle kymmenen lentäjää ja ehkä muutama kymmenen mekaanikkoa. Jos porukka vaihtuisi kerran kymmenessä vuodessa, niin vuositasolla tarvitsisi kouluttaa suunnilleen yksi lentäjä ja pari mekaanikkoa. Ei niin mitään järkeä; laadukkaan koulutuksen järjestäminen olisi luultavasti vaikeaa, kun kouluttajat olisi valikoitu hyvin rajatusta joukosta, ja opiskelijoilta puuttuisi vertaistensa tuki ja kaikki kansainvälistymishyödyt jäisivät myös väliin. Jos ulkomaille koulutukseen lähetettäville pitää maksaa päivärahaa ja eläminen/asuminen Espanjassa, niin siitä vain minun puolestani. Tulee luultavasti silkkaa säästöä verrattuna kotimaassa kouluttamiseen ja koulutustuloksetkin voivat olla paremmat.
Se on totta, että jos kyseessä olisi tutkavalvontalentokone, niin omavaraisuusasteen soisi olevan korkeahko. Nykyisissä Casoissa tilanne kuitenkin mitä ilmeisimmin on se, että huoltomalli muistuttaa F-35:n keskitettyä huoltojärjestelmää; C-295:ien hinnalla (ensimmäiset kaksi konetta maksoivat runsaat 45 miljoonaa euroa vuosikymmenen takaisessa rahassa, kolmas kai ~30 miljoonaa euroa ilman Dragon Shield -laitteistoa) ei mitenkään ole pystytty hankkimaan Suomeen komponenttikorjausten tasolle riittävää tietotaitoa ja välineistöä. Se on käytännön mahdottomuus.
Toisaalta meillä on nykyiselläänkin rakennettu huomattava osa tiedustelustamme (suorastaan elintärkeä asia) yhden ainoan ELINT C-295:n varaan huolimatta huolto-omavaraisuuden puutteista. Ilmeisesti C-295:t on kuitenkin saatu pääasiassa sinne missä on tarvittukin,
ilmavoimien mukaan koneita on harjoitusten lisäksi käytetty mm. kuljetuksiin Afganistaniin ja Libanoniin sekä muualle kriisialueille.
Tyyppikirjavuutta suurempi kysymys onkin tässä tapauksessa, tarvitsemmeko Super Herculeksen kokoa ja suorituskykyä? Sehän näkyy varmasti myös kustannuksissa, sekä hankinta- että käyttökustannuksissa.