Mashiri: Suomen puolustuskyky

scip10

Kenraali
Suurille yrityksille Suomi on noilta osin helppo maa. Pienille ja keskisuurille taas ei ole.

Korruption osalta Suomi ei näyttäydy kansainvälisissä tutkimuksissa oikeassa valossa, koska korruptio Suomessa on rakenteeltaan erilaista verrattuna useimpiin muihin maihin. Meillä ei mennä setelipinon kanssa jo paikallaan olevan virkamiehen tai poliitikon luokse, vaan meillä pitää rahoittaa sekä avustaa sopivat poliitikot ja sitä kautta virkamiehet virkoihinsa asti. Tämän jälkeen voi alkaa hakemaan suotuisia lakeja, säädöksiä, kaavoituspäätoksiä, yritystukia, julkisen sektorin hankintoja tai infrastruktuuri-investointeja.
Jaa tuotako ei tapahdu muualla kuin Erityisolosuhteissa?
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Thomas Theiner kokee Suomen olevan sentään järkilinjalla vertaamalla baltteihin.

http://euromaidanpress.com/2015/04/03/the-baltic-states/
 

Cold Will

Kapteeni
Puolustusjytky [Suomen puolustuskyky, osa 2]
20 april 2015 James puolustusvoimateduskuntavaalit, hallitusohjelma, Ilkka Kanerva, Keskusta, Kokoomus, operatiivinen, perussuomalaiset, puolustuskyky, sosiaalidemokraatit, tehtävätarve, turvallisuuspolitiikka, turvallisuusympäristö, vasemmistoliitto
Vaalitulos

Jatkojytkyn® jälkihumussa on syytä tarkastella, miten vaalitulos voisi heijastua puolustusvoimien rahoitukseen. Ansiokkaan selvityksen asiasta teki Helsingin sanomat otsikolla ”Valtaosa valituista: Nato-hakemus hyllylle – omaan puolustukseen lisää rahaa”.


Vaalitulos 2015. Kuva: MTV. Lähde MTV.
Kolmen suurimman puolueen ja heidän vastavalittujen kansanedustajien välillä vallitsee yksimielisyys siitä, että puolustuksen määrärahoja on korotettava. Samaa mieltä on myös suuri osa kansasta.

Alaspäin mentäessä yksimielisyys katoaa. Valituista demareista vain 66 prosenttia kannattaa määrärahojen nostoa ja vihreistä ja vasemmistosta ei yksikään.

Kolmen suurimman puolueen kansanedustajien yksimielisyys puolustuksen määrärahojen korotustarpeesta heijastelee myös kansan mielipidettä. Helsingin sanomien TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 59 prosenttia vastaajista oli samaa tai osittain samaa mieltä siitä, että ”Suomen puolustusmäärärahoja tulee nostaa selvästi seuraavalla vaalikaudella”.

Ohipuhumista
Riskinä on vieläkin se, että oman puolustuksen kuntoon saattaminen naamioidaan nopeasti aikaan saatuun sopuun puolustusmäärärahojen tasokorotuksesta. Vuonna 2016 alkavaksi suunniteltu 50 miljoonan euron, asteittain 150 miljoonaan euroon nouseva korotus on lähes tyhjiöksi pumpattu minimitaso, jonka on vuonna 2012 arvioitu mahdollistavan puolustusvoimauudistuksella saavutetun kulurakenteen tasapainon ylläpitäminen. Ruotsissa tällaisesta pseudokorotuksesta saatiin jo varoittava esimerkki.



Karlis Neretnieks‏@neretnieks
Swedish commitment to defence decreases after parliamentary deal. From 1, 1% of GDP today to 1, 0% in 2019.





15.46 - 20. huhtikuuta 2015

Swedish commitment to defence decreases after parliamentary deal. From 1, 1% of GDP today to 1, 0% in 2019. pic.twitter.com/lnFaNTMEH4

— Karlis Neretnieks (@neretnieks) April 20, 2015



Haasteet
Suomen selontekoon kirjattu korotus ei ole selvä nosto, vaan todellakin vain erittäin marginaalinen lisärahoitus, joka mahdollistaa puolustusvoimauudistuksella aikaansaadun kiikun kaakun tasapainon jatkumisen vuoteen 2020 asti. Todelliset päätökset puolustusmäärärahoista ja siten myös puolustuksen haasteet ovat toisaalla. Puolustusministerin asettama parlamentaarisen selvitysryhmän raportti on jo tuottanut tarvittavan tiedon päätöksentekijöille. Todelliset haasteet ovat:

  1. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat periaatepäätökset ilmavoimien Hornet-hävittäjien seuraajien hankkimisesta.
    • ilmavoimien suhteellinen suorituskyky alkaa laskea nopeasti vuoden 2025 jälkeen. Hornet-kalusto on poistettava käytöstä suunnitellusti 2020-luvun lopussa. Samanaikaisesti ilmapuolustuksen ohjusvaranto vanhenee ja ammusilmatorjuntaa poistuu käytöstä 2020-luvun lopulla.
  2. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat periaatepäätökset merivoimien taistelualusten seuraajien hankkimisesta.
    • taistelualuskaluston määrä laskee vanhenemisen takia merkittävästi 2025 alkaen; yhdellä uudella taistelualuksella ei korvata seitsemän taistelualuksen poistumisen aiheuttavaa suorituskykyvajetta eikä poistuvia toimintoja voida hoitaa mantereelta käsin. Ilman lisärahoitusta meripuolustuksen taistelunkestävyys ja toimintakyky vaarantuvat jäljelle jäävän taistelualuskaluston ja pintatorjuntayksiköiden lukumäärän jäädessä liian pieneksi
  3. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat rahoituspäätökset (budjetit) puolustusvoimien vanhenevan materiaalin korvaamisesta.
    • maavoimat – materiaalia poistuu käytöstä merkittävästi. Erityisesti johtamis- ja viestivälineitä, ilmatorjuntajärjestelmiä, panssarintorjunta-aseita ja raskaita ampumatarvikkeita on jo vanhentunut tai vanhentumassa.
    • merivoimat – rannikkojoukkojen materiaalista suorituskykyä kehitetään vuosina 2010–2016, mutta sen vaikuttavuus jää tehtäviin nähden rajalliseksi. Kiinteän rannikkotykistön tullessa elinkaarensa päähän rannikkopuolustuksen tulivoima heikkenee merkittävästi.
    • ilmavoimat – tukikohtien varustaminen tarvittavalla erikoiskalustolla, poistuvan ammusilmatorjunnan ja kohdeilmatorjunnan yksiköiden korvaaminen sekä ampumatarvikkeiden ja ohjusvarannon määrän ylläpitäminen riittävällä tasolla
Hybridimalli Ruotsi/Cajander
Siinä määrärahan noston mallissa, johon kolme suurinta puoluetta ovat sitoutuneet, eli selontekoon (VNS12) kirjatun lisärahoituksen mukaisessa ratkaisussa (50 milj. eur alk. vuonna 2016, nousten 150 milj. euroon vuonna 2020) investoinnin määrä jää siis riittämättömäksi. Työryhmän sanoin ”Mikään edellä tarkastelluista rahoitusratkaisuista ei vastaa 2020-luvulla edessä olevien merkittävien suorituskykyhankkeiden rahoitustarpeisiin.” Lisärahoituksen lopputaso (150 milj. eur) on vain puolet vuonna 2012 tehdyistä leikkauksista. Tämä ratkaisu voidaan retoriikan osalta nimetä Ruotsin malliksi. Poliitikkojen vakuuttaessa ”uskottavan puolustukseen turvaamista” näyttäytyy todellisuutena se, että pääosa joukoista kyetään varustamaan ja kouluttamaan korkeintaan tyydyttävälle tasolle tehtäviinsä nähden. Malli Cajander on myös osuva nimi. Tämä ratkaisumalli rakentaa suorituskyvyltään puutteellisia puolustusvoimia 2020-luvulle eikä lainkaan vastaa muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Joukkojemme valmius jää nykytasolle, eli kykyä nopeasti vastata uhkiin ei annettavalla rahoituksella saada rakennettua. Alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen nykytasoa on myös vaikea nostaa. Viime vuonna ilmavoimat nosti tasoa ja korvasi päivystyslennoilla koulutusta, jolloin voitiin sanoa, että määrä ei merkittävästi lisääntynyt, vaan lentotunnin laji vaihtui. Koulutusta ei voi kuitenkaan loputtomiin korvata operatiivisilla nousuilla. Miinuksella alkava nollasummapeli ei toimi.

Selvitä…
Tärkein ensi hallituskaudella tehtävä selvitys olisi Nato-selvityksen sijaan puolustuksen perusvalintojen uudelleenarviointi. Mikäli sotilaallinen liittoutumattomuus on kahden suurimman puolueen sanoin lukittu, jäljelle jäävät enää yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen. Mikäli näitä ei haluta tai voida muuttaa on puolustusvoimien rahoituksen riittävyys otettava tarkasteluun tässä ja nyt. Päätöksen lykkääminen seuraavalle hallitukselle tai pidemmälle 2020-luvulle on edesvastuutonta, etenkin kun kyse on materiaalihankinnoista, joissa keskimääräinen yksikköhinnan vuotuinen nousu on keskimäärin 4 % inflaatiokorjauksen lisäksi. Kaikki materiaalihankintoja lykkäävät päätökset lisäävät siis väistämättä vajetta (korottavat hintaa).

Puolustuskyvyn ylläpitämisen ja rakentamisen ohjauksessa ollaan valitettavasti luisumassa lyhytjänteiseen, vajaan hallituskauden mittaiseen, trendivetoiseen mekanismiin, mikä vaarantaa puolustuskyvyn suunnitelmallisen ja kustannustehokkaan ylläpidon.

Parlamentaarinen työryhmä asetettiin ja se on tehnyt asiasta kattavan selvityksen, johon kaikki suuret puolueet ovat yhtyneet ja jota lähes kaikki ovat kehuneet maasta taivaaseen. Tulevan hallituksen olisi nyt korkea aika uskoa asiantuntijoitaan, eli selvitysryhmää, puolustusministeriötä ja puolustusvoimia ja tuottaa tarvittavat esitykset eduskunnalle päätettäviksi. Nato-lukolla voidaan elää, kunhan joku muistaa mihin piilotti avaimen.

//James
 

Cold Will

Kapteeni
Syventyminen Venäjään, osa 3
14 maj 2015 James säkerhetdoktriini, EU, kuudennen sukupolven sodankäynti, malli Cajander, Medvedev, nato, Putin, sotilasdoktriini, strategia, turvallisuuspolitiikka, Ukraina, venäjä


Ote alustuksesta Reserviupseerikurssille 89,
Turun upseerikerholla, 12.toukokuuta 2015.


Pieni vihreä mies.
Tausta
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi 25. joulukuuta 2014 uudistetun Venäjän sotilasdoktriinin, joka korvasi helmikuussa 2010 presidentti Medvedevin virkakaudella hyväksytyn doktriinin. Päivitetyn sotilasdoktriinin valmistelutyö oli perin nopea, vain muutaman kuukauden pituinen, ja sen suuret linjat ovatkin pääpiirteissään ennallaan.

Venäjän sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Siinä määritellään Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen sanasto, jolla maan turvallisuusympäristön muutosta, sen ilmiöitä ja niiden syy-seuraussuhteita kuvataan.

Sotilasdoktriinin päivitys kertoo Venäjän kehittyneestä sotilaallisesta suorituskyvystä. Taustalla on paitsi ajankohtainen Ukrainan konflikti, myös vuonna 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen alkanut prosessi, jonka jälkeen Venäjän asevoimat ja puolustusteollisuus ovat olleet järjestelmällisen kehitystyön kohteena. Käynnissä oleva Ukrainan sota on selvästi vaikuttanut siihen, miten ulkoisen ja ennen kaikkea sisäisen turvallisuuden uhat doktriinissa määritellään.

Venäjän sotilasdoktriinit vuosilta 1993, 2000, 2010 ja 2014 ovat kaikki julkisia asiakirjoja, toisin kuin Neuvostoliiton sotilasdoktriinit, joista julkisuuteen tuotiin tietoa valikoidusti.

Ymmärtääksemme Venäjän sotilasdoktriineja, strategisia ohjausasiakirjoja ja valtionjohdon toimia voimme tarkastella kylmän sodan päättymisen jälkeistä Venäjää kolme periodin perspektiivin kautta.

Realistinen ja reformistinen Venäjä
Ensimmäinen on realismin aikakausi, jossa Neuvostoliiton romahtamisen tuloksena syntyi valtapoliittisesti toimintakyvytön Venäjä, jolla oli korruptoituneet asevoimat. Tämä ”realistinen Venäjä” toteutti puolustuksellista doktriinia, jonka tavoitteena oli säilyttää se vähä mitä suurvallasta oli jäljellä ja estää hajoamisen jatkuminen.
Venäjä nojasi voimakkaasti kansainvälisen oikeuden normeihin ja kansainvälisen turvallisuuden rakenteisiin, sekä haki yhteistyötä ja tasavertaista dialogia lännen kanssa.

Venäjä pyrkii kohti taloudellista uudistumista sekä järjestäytyneitä ja demokraattisia yhteiskunnallisia
oloja … Venäjä etsii rooliaan kansainvälis- ja turvallisuuspoliittisena vaikuttajana.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka . VNS 2/2001 vp.

Kun suurimpana huolena ennen syyskuun 11. päivän terroritekoja oli Venäjän ydinaseiden tai ydinasemateriaalin joutuminen vääriin käsiin, toivotettiin 2000-luvun realistinen ja reformistinen Venäjä tervetulleeksi lähes kaikkialle. Vuodesta 2002 myös Naton pöytään. Nato-Venäjä -neuvosto perustettiin vuonna 2002.

Suurvalta-aseman takaisinvaltaus
Vuonna 2007 alkoi periodi, josta käytän nimeä ”takaisinvaltaus”. Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla.


Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.
Vuoteen 2009 mennessä Venäjä oli modernisoinut suuria osia Itämeren amfibiojoukoistaan ja osoitti sen selvästi Zapad 2009 –harjoituksessa Kaliningradissa.

Selvin merkki takaisinvaltauksesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä. Georgian sota selitettiin kuitenkin poikkeamana venäläisessä politiikassa.

Revansistinen ja revisionistinen Venäjä
Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla ja pitivät korruptioon sekaantuneet sotilaat poissa pahanteosta.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 37 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä.

Johtopäätös
Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Uusi doktriini
Sotilasdoktriini kuvaa lähtökohtaisesti aina maailmanpolitiikan nykytilaa. Uudessa doktriinissa muutos on merkittävä.

Nykyiselle tilannekehitykselle maailmassa on tyypillistä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Verrattuna 2010 vuoden doktriiniin nykyinen sotilasdoktriini päätyy siis päinvastaiseen johtopäätökseen koskien maailmanpolitiikan suuria linjoja — kilpailu ja jännitys eivät vähene, vaan ne lisääntyvät ja ovat luonteeltaan ideologisia arvomaailmojen kamppailuja.

Sotilasdoktriini ohjaa asevoimien kehitystä pitkällä aikavälillä. Venäjän uudessa doktriinissa on verrattuna 2010 vuoden doktriiniin tuotu selkeämmin esille ns. kuudennen sukupolven sodankäynti, jossa ”pääosassa ei ole ydinase eikä elävä voima vaan tavanomaiset täsmäaseet”. Kontaktittoman ja verkostoituneen sodankäynnin (bezkontaktnye i setevye voiny) tärkein tavoite on ”ilman kontaktia viholliseen tuhota sen taloudellinen ja sotilaallinen potentiaali miltä etäisyydeltä tahansa”. Sotilasdoktriinissa listataan yksityiskohtaisesti kuudennen sukupolven sodankäynnin elementit:

Asejärjestelmien ja kaluston, yliäänisten täsmäaseiden, elektronisen sodankäynnin välineiden, uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden, digitaalisten tiedonkäsittely- ja johtamisjärjestelmien, miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.

Tämä luettelo voidaan nähdä myös puutelistana. Kyseessä ovat ne suorituskyvyt ja järjestelmät, joissa Venäjällä ei ole tällä hetkellä ylivoimaa. Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma tuottaa vuoteen 2020 asti näitä suorituskykyjä vain rajallisesti; pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tällaista ”globaalin iskun konspetia”, johtuen omasta rajallisesta kyvykkyydestään, mutta kehittää itselleen samaa kykyä kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetiolla.

Uudessa sotilasdoktriinissa konfliktia edeltävät uhkat jaotellaan edelleen alempiin vaaroihin ja varsinaisiin uhkiin.

Sotilaallinen vaara (voennaja opasnost) on määritelmällisesti ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa voi tietyissä olosuhteissa syntyä sotilaallinen uhka.” Sotilaallinen vaara on toisin sanoen sotilaallisen uhan esiaste, tai sen lievempi muoto.

Sotilaallinen uhka (voennaja ugroza) puolestaan on ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa osapuolten välille voi syntyä sotilaallinen konflikti, jossa jokin valtio (ryhmä valtioita) tai separatisti- (terroristi-) organisaatiot ovat korkeassa valmiudessa käyttämään asevoimaa (aseellisia pakkokeinoja).”

Sisäiset vaarat, joita vastaan – niiden kehittyessä uhaksi – valmistaudutaan käyttämään asevoimia tai muita turvallisuusviranomaisia ja elimiä, ovat:

Terroristiorganisaatioiden ja yksittäisten henkilöiden toiminta, joka on suunnattu horjuttamaan Venäjän federaation suvereniteettia tai loukkaamaan Venäjän federaation yhtenäisyyttä ja alueellista kokonaisuutta.

Vaikuttaminen väestöön, erityisesti maan nuorisoon informaatiolla, jonka tavoitteena on horjuttaa isänmaan suojaamiseen liittyviä historiallisia, henkisiä ja patrioottisia traditioita.

Kansallisuuksien välisten ja sosiaalisten jännitteiden ja ääriliikkeiden provosointi, etnisen ja uskonnollisen vihan ja vihamielisyyden synnyttäminen.

Sisäisten vaarojen torjumiseksi Venäjällä on tehty lainsäädäntöön muutoksia tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi.


Suuren Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.
Ulkoisissa uhkissa merkittävin muutos on Venäjän lähialueilla pidettävien sotaharjoitusten muuttuminen uhkaksi riippumatta niiden luonteesta. Vuoden 2010 doktriinissa vaatimuksena uhkaksi muodostumisesta oli sotaharjoitusten ”provokatiivinen luonne.”

Merkittävä vaara on myös informaatiovaikuttaminen, josta sodan erityispiirteiden kuvauksessa eritellään seuraavasti:

On havaittavissa, että sotilaalliset vaarat ja uhat ovat siirtymässä myös informaatiotilaan ja Venäjän federaation sisälle. Tähän liittyen, vaikka Venäjän federaatioon kohdistuvan suursodan todennäköisyys on pienentynyt, Venäjään kohdistuvat sotilaalliset vaarat ovat vahvistumassa.

Suorat vaikutukset tästä ovat patrioottista kasvatusta säätelevä lainsäädäntö ja venäläisille vieraaksi koettua kulttuuria ja elintapoja rajoittava lainsäädäntö.

Johtopäätös
Venäjän asevoimat vastaavat nykytilassaan viimeinkin sotilasdoktriinissa esitettyä käyttökelpoista työkalua, soiva peli, siis. Venäjän asevoimia voidaan käyttää välittömänä politiikan jatkeena kaikissa niissä tilanteissa, joita doktriinissa on lueteltu. Doktriini edustaa siten tarkkaa ja ennustettavaa kuvausta asevoimista, niiden kehittämisestä ja käyttöperiaatteista.

Talouden alamäessä ja pakotteiden vaikuttaessa Venäjä on viimeisen viiden vuoden aikana tyhjentänyt kansallisesta vararahastostaan lähes puolet [pitääkseen varustelun käynnissä], ja on jatkuvasti nostanut asevoimien rahoitusta koulun sekä hoito- ja sosiaalipalveluiden kustannuksella. Venäjä varustautuu sekä pienempiin konflikteihin että suursotaan. Molemmat se aikoo päättäväisesti lopettaa heti alkuunsa nopealla ja häikäilemättömällä tavanomaisella voimankäytöllä.

Tätä sotapotentiaalin kasvun ja Suomelle vieraan valtapolitiikan esiinmarssin taustaa vasten tarkasteltuna on ehkä aiheellista kysyä:

Valmistaudutaanko Suomessa Talvisotaan malli Cajanderin rahoituksella?

//James
 

tankkimies

Alikersantti
BAN
ALTTERI
Jos on joku ase, ammus tai laite (esim radio) joita armeijamme tarvitsee usein ja paljon, niin voisimme alkaa itse valmistamaan niitä.
Koska patentit on voimassa vain 10 vuotta, niin hyvin harvalla aseella on enää mitään suojaa.

Pitäisi tehdä ainakin kulutustavaraa, eli mitä kuluu rauhan ajan harjoittelussa. Esim kertasinkoja. Ja kun niitä osataan tehdä, niin siihen ohjautuva raketti seuraavassa vaiheessa.
Eli se on kai pst-ohjus sitten. Melko edullinen tuote, riskit on pienet. Eikä edes yritetä viedä niitä ulkomaille. Siihen on moni meille tarpeellinen hanke kaatunut esim Redigon valmistus lopetettiin ihan turhaan. Oltais voitu tehdä niitä yksi viikossa eli 500 vuosikymmenessä. Niille keksisi 20 eri roolia tutkakoneesta tykistön tulenjohtajaksi. Maataistelukone, helikopterin torjunta, amraam alusta, maahanlaskun torjunta pommeilla, laservalaisu täsmäraketeille.

Kertasinkojen lisäksi pitäisi alkaa itse tekemään tykistön ja krh:n erikoisammuksia, eli niitä kalliita semmoisia. Joko bonuksen patentti on vanhentunut?

Jotain omaa sisältöä MLRS heittimiin, esim muonaraketti kaukopartiomiehille tai silpun levitysraketti.

Työttömyyskortiston voisi lakkauttaa. Jokainen on töissä armeijalla ja saa siitä 700 euroa kuussa. PV/MPK hoitaisi kaikkien vuorokausirytmin, peruskunnon ja syrjäytymiseston.
Huom nyt saa saman rahan tekemättä mitään.
 
Top