Meriteollisuus ja telakat

Laitan tänne vaikka ei suoraan aihetta liippaakkaan. Itselleni laiva on hyvinkin tuttu alkaen ysäriltä. Aluksella oli muuten aikanaan oma McDonalds ravintola. Muistaakseni 97 paikkeilla poistui. Aluksen kävelykatu Promenade ei kata enää nykyisiä paloturvallisuus määräyksiä.
 
Joo. Nykykapitalismia parhaimmillaan. 6 peräkkäistä ennätystulosvuotta sekä absoluuttisesti että osakekohtaisella tuloksella mitattuna. Voitto pelkästään 2019 oli noin 1 miljardi. Helmikuussa 2020 oltiin vielä edellisen vuoden tahtia edellä vaikka Covid oli jo tiedossa.

Ja pari kuukautta myöhemmin ollaan melkein konkassa. ja omistajat eivät pistä senttiäkään likoon.

Onkohan jotain pielessä systeemissä?
 
Onkohan siinä Atlanti-lukot kunnossa, kun viedään tästä saaristosta pois?
 
Laitan tänne vaikka ei suoraan aihetta liippaakkaan. Itselleni laiva on hyvinkin tuttu alkaen ysäriltä. Aluksella oli muuten aikanaan oma McDonalds ravintola. Muistaakseni 97 paikkeilla poistui. Aluksen kävelykatu Promenade ei kata enää nykyisiä paloturvallisuus määräyksiä.

Minä olisin väittänyt että McD oli Europalla ja Siljan muilla paateilla oli Heset. En kyllä ala vängätä vastaan. Sen verran hämärät on muistikuvat. Syystä tai toisesta :rolleyes:
 
Kyllä. Nyt meni itsellä sekaisin. Hesejä ei ole edes ollut.

Jollain laivoilla oli heset 90-luvulla. Siis useammallakin. Sekä Helsingistä että Turusta ajaneilla. Jälkimmäisistä en muista edes nimeä. En tiedä miten pitkä kokeilu tuo oli mutta olen hyvinkin varma näköhavainnosta.
 
En kyllä ole tietoinen heseistä poislukien heselaiva ysärillä Aurajoessa. Olen muuten perheestä ainoa joka ei ole työskennellyt ruotsinlaivoilla. Vanhempani itseasiassa tapasivat ms Nordialla 60 luvulla. Äiti toimi kampaajana ja isä oli ilmeisesti kansimiehenä. Sisko toimi 90 alussa Vikingin paateilla. Välillä olin mukana monta reissua putkeen. Messissä sain syödä ja aikaa vietin pallomeressä karkkia syöden.
 
Tämmöinen ketju löytyi kuuklettamalla maritimeforumista:

Joo. Nykykapitalismia parhaimmillaan. 6 peräkkäistä ennätystulosvuotta sekä absoluuttisesti että osakekohtaisella tuloksella mitattuna. Voitto pelkästään 2019 oli noin 1 miljardi. Helmikuussa 2020 oltiin vielä edellisen vuoden tahtia edellä vaikka Covid oli jo tiedossa.

Ja pari kuukautta myöhemmin ollaan melkein konkassa. ja omistajat eivät pistä senttiäkään likoon.

Onkohan jotain pielessä systeemissä?

Uskaltaisin väittää kaikenlaisten yritystukien mahdollistavan moisen toiminnan sillä omistajat tietävät etteivät valtiot halua konkursseja (yleensä työpaikkojen takia) joten käyttävät härski hyväkseen systeemiä. Kukaan ei halua puuttua tuohon joten homma jatkuu, itse olen sitä mieltä ettei yrityksiä pitäisi tukea sillä se vääristää markkinoita, mutta valtaosa ihmisistä ei ymmärrä markkinataloudesta yhtään mitään.
 
Silja Serenadessa on sivulle aukeava perhostyyppinen keulaportti, ei ylös nousevaa visiiriä. Aaltokuorma painaa keulaporttia kiinni sen sijaan, että pyrkisi avaamaan sen.
Taitaa enää Rosellasta löytyä vanhan liiton keulaportti.
 
Silja Serenadessa on sivulle aukeava perhostyyppinen keulaportti, ei ylös nousevaa visiiriä. Aaltokuorma painaa keulaporttia kiinni sen sijaan, että pyrkisi avaamaan sen.

Ilmeisesti nykyalukset ovat kohtuullisen merikelpoisia. Heittihän Europakin taannoin keikan Australiaan. Siinä joutuu mennen tullen ylittämään parikin isompaa selkää.
 
Trump Says He's Working To Get 10 More Icebreakers For The Coast Guard From "A Certain Place"
"Certain friendly countries, most notably Finland, do have shipyards with significant expertise in building ice-breakers and other ice-capable ships, but having any new ships built, even abroad at yards with applicable designs already in production, would still take time."
 
Eikös Trump tehnyt täällä 90-luvulla jotain diilejä justiinsa laivojen kanssa?

Other commentators expressed doubt over the veracity of Bolton’s claim given that Trump has visited Finland on multiple occasions, including in 1992 regarding a ship-building deal.

Jäänmurtajakeskustelu.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tilannut hallinnoltaan katsauksen maan jäänmurtajalaivaston uudistamisesta vuoteen 2029 mennessä. Toimeksianto koskee sekä Pohjoisella että Eteläisellä jäämerellä operoivia aluksia.

Jos Yhdysvaltain hallinto päätyisi vuokraamaan jäänmurtajia ulkomailta, vahvimmissa asemissa olisivat Defense Newsin mukaan Kanada, Suomi ja Ruotsi. Lehti pitää mahdollisena, että sotilaallisesti liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi pyrkisivät tarjoamaan jonkinlaista yhteistä ratkaisua USA:n kasvaviin murtajatarpeisiin.

https://www.verkkouutiset.fi/donald-trump-haluaa-lisaa-jaanmurtajia-suomella-spekuloidaan/#d7166c24
 
Muistan tapahtuman:
Estonia upposi, mikä vuosi?

keulaportti
 
Back
Top