Merivoimien kehitysnäkymät

Kertokaa nyt kiitos mihin aluksista pääsee tutustumaan, en löydä tietoa mistään
Näin itse väkeä miinalaiva Hämeenmaan kannella sekä myös ruotsalaisen esikunta-aluksen. Varmaan moneen muuhunkin mutta en huomioinut. Ne kierrokset on monesti hyvin pelkistettyjä ja tylsiä.
 
Jokirannassa oli 6 svenskiä lenkillä. Isoja äijiä kaikki. Takeissa oli jonkinlainen siivet merkki jokaisella. Camelbagit kaikilla selässä. Taatusti olivat jotain erikoisjoukkoja.

Särskilda operationsgruppen?
 
Näin itse väkeä miinalaiva Hämeenmaan kannella sekä myös ruotsalaisen esikunta-aluksen. Varmaan moneen muuhunkin mutta en huomioinut. Ne kierrokset on monesti hyvin pelkistettyjä ja tylsiä.
Kun on käynyt yhdessä on melkein käynyt kaikissa. Ei sota-alukset oikein yleisöltä avoimien tilojen osalta eroa toisistaan kuin koon puolesta ja rappusten määrässä. Monasti ulkoa päin mielenkiintoisempia kuin sisältä. Kaikki ne mielenkiintoiset paikat aluksilta on suljettuja. Visbyssä kerran kiertänyt ja se oli suhteellisen laaja kierros jonka siellä pääsi tekemään.
 
Visbyssähän pvat aseistukselle varatut tilat pääosin tyhjänä :D
 
https://merivoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/vahvaa-yhteistyota-pilvista-pinta-1
Kansainvälistä väriä harjoituksen taivaalle tuo mm. Yhdysvaltain laivaston P-8 Poseidon - merivalvontakone ja lisäksi mukana on yhtenä päivänä myös Saksan ilmavoimien Eurofighter Typhoon -hävittäjä Viron Ämarin tukikohdasta.

Poseidonille aurinkoinen vastaanotto
Amerikkalaisten P-8 kone laskeutui torstai-iltapäivänä harmaan usvaiselle Turun lentokentälle suoraan Sisiliasta. Tervetulotoivotusten aikana taivas aukeni, ja kone kylpi aurinkoisessa syyssäässä. Koneen kapteeni, komentajakapteeni Garcia odottaa harjoitusta mielenkiinnolla.
"Tavoitteena on harjoitella yhteistoimintakykyä ja työskentelyä yhdessä eri maiden joukkojen kanssa. Olemme ensimmäistä kertaa Suomessa, joten odotan innolla myös tutustumista maahan.", Garcia summaa ensi tunnelmiaan lentokentällä.
18-henkinen miehistö osallistuu harjoitukseen marraskuuta seitsemänteen asti.
 
Kun vain Saksalaiset olisivat tehneet monarkkinsa valmiksi F125 projektiin. MLRS heitin keulatykin paikalla olisi Saaristomeren ja Suomenlahdenkin etäisyyksillä ollut murhaava vehje noihin skenaarioihin.
 
NOCO 18

Northern Coasts 18 (NOCO18) led by the Finnish Navy, takes place in Finland from 25 October to 8 November 2018.
About 4.000 persons and dozens of surface vessels and aircraft participates in the exercise.

Vähän ohi aiheen mutta osaatteko sanoa miten kyseinen poppoo eroaa erikoisjääkäreistä. Käsittääkseni Ruotsin laki sallii sotatoimiin osallistumisen toisin kuin Suomessa.
Huhujen mukaan ovat osallistuneet, eikä vain Afghanistanissa erikoisjoukko-operaatioihin. Tässä eivät ruotsalaiset ole avoimia.

Näillä on myös pidemmät perinteet osallistua kv. erikoisjoukkojen koulutuksiin ympäri maailmaa kuin Suomella.
 
Back
Top