Merivoimien kehitysnäkymät

Ikälopun lentotukialuksen ostaminen pelkkää pullistelua varten on aika kuvaava esimerkki brasilialaisesta kulttuurista ja politiikasta... Toki onhan Brasilialla rantaviivaa ihan kiitettävästi.
Onhan siellä Brasiliassa vähän muutakin pullisteltu.
*
s-l300.jpg

:sneaky:

Sori en voinut vastustaa.
 
Ikälopun lentotukialuksen ostaminen pelkkää pullistelua varten on aika kuvaava esimerkki brasilialaisesta kulttuurista ja politiikasta... Toki onhan Brasilialla rantaviivaa ihan kiitettävästi.

Tai etelä-amerikkalaisesta mentaliteetista laajemminkin. Onhan siellä ennenkin kisailtu mm. risteilijöillä joita löytyi useammankin maan laivastoilta. Ja olihan Argentiinallakin taannoin oma lentotukialuksensa. Sillä olisi sitten 1980-luvulla ollut sotilaallistakin käyttöä.
 
Toki onhan Brasilialla rantaviivaa ihan kiitettävästi.

Siellä Brasilian talousalueella on ihan kiitettävästi luonnonvaroja. Öljyä porataan ja mm. harvinaisia maametalleja on ilmeisesti toiseksi eniten maailmassa. Että kyllä sitä on syytäkin pystyä vähän valvomaan. Kutsuvat tuota aluetta siniseksi Amazonikseen.

Ja olihan Argentiinallakin taannoin oma lentotukialuksensa. Sillä olisi sitten 1980-luvulla ollut sotilaallistakin käyttöä

Oli muuten ihan hilkulla ettei 25deM päässyt iskemään brittien osastoa 1.5.82. Tukialukselta nousseet S-2:t paikallistivat britit tuona päivänä. Parempi huolto tai 5 solmua enemmän tuulta niin A-4:t olisivat päässeet ilmaan pommilastissa. Siitä olisi tullut ensimmäinen tukialusten välinen taistelu sitten toisen maailmansodan. Mutta juuri tuona päivänä tuuli oli epätavallisen kevyttä vuodenaikaan nähden. Epäillään ettei koneongelmista kärsinyt 25deM pystynyt saavuttamaan huippunopeuttaan ja tiedetään että heikkokuntoinen katapultti ei antanut täyttä voimaa keskimäärin joka kahdeksannella laukaisulla. Kun HMS Conqueror upotti Belgranon, 25deM käskettiin pikavauhtia kotisatamaan missä se istui laiturissa koko sodan loppuajan. Sen A-4:t lensivät tehtäviä maalta käsin upottaen yhden brittihävittäjän ja menettäen 3 konetta.
 
Siellä Brasilian talousalueella on ihan kiitettävästi luonnonvaroja. Öljyä porataan ja mm. harvinaisia maametalleja on ilmeisesti toiseksi eniten maailmassa. Että kyllä sitä on syytäkin pystyä vähän valvomaan. Kutsuvat tuota aluetta siniseksi Amazonikseen.

Oli muuten ihan hilkulla ettei 25deM päässyt iskemään brittien osastoa 1.5.82. Tukialukselta nousseet S-2:t paikallistivat britit tuona päivänä. Parempi huolto tai 5 solmua enemmän tuulta niin A-4:t olisivat päässeet ilmaan pommilastissa. Siitä olisi tullut ensimmäinen tukialusten välinen taistelu sitten toisen maailmansodan. Mutta juuri tuona päivänä tuuli oli epätavallisen kevyttä vuodenaikaan nähden. Epäillään ettei koneongelmista kärsinyt 25deM pystynyt saavuttamaan huippunopeuttaan ja tiedetään että heikkokuntoinen katapultti ei antanut täyttä voimaa keskimäärin joka kahdeksannella laukaisulla. Kun HMS Conqueror upotti Belgranon, 25deM käskettiin pikavauhtia kotisatamaan missä se istui laiturissa koko sodan loppuajan. Sen A-4:t lensivät tehtäviä maalta käsin upottaen yhden brittihävittäjän ja menettäen 3 konetta.

Talousalueen valvonta onnistunee ilman lentotukialustakin. Vaikka sillä brassien ydinsukellusveneellä joka saattaa vielä joskus valmistuakin.
 
On muuten oikeasti käsittämätön määrä rahaa mitä menisi lentotukialuksen operoinnin harjoitteluun jos nollasta lähdetään. Ei paljoa auta vaikka saisikin puoli-ilmaiseksi itse aluksen


Jep. Taitavat Venäjän haaveet lentotukialusvaltiona olla taputeltu pitkäksi aikaa? Kohta osaaminen on mennyttä, kiitos venäläisen miehen lyhyen elinkaaren? 10-20 vuoden päästä joutuvat aloittamaan käytännössä lähes nollasta.

Sääli, että eivät hukkaa rahojaan tukialuksiin. Siitä olisi etua Suomen puolustukselle. Toivottavasti joku saisi myytyä idean Venäjän Välimerenlaivastosta Putinille..
 
Talousalueen valvonta onnistunee ilman lentotukialustakin. Vaikka sillä brassien ydinsukellusveneellä joka saattaa vielä joskus valmistuakin.
Onnistuu toki. Mutta siihen ovat joskus maininneet tasakansia haluavansa käyttää. Sukellusveneet ovat näkymättöminä vähemmän käytännöllisiä epätoivottujen vieraiden hätistelyyn kauemmaksi, kun ei se niiden upottaminen niille sijoilleen ole aina niin hyvä ajatus. Ja tukialus tottakai on myös statussymboli ja valtionjohtajan jatke, siinä kuin ydinsukellusvenekin. Kukapa ei haluaisi kahta jos vaan mahdollista?
 
Jep. Taitavat Venäjän haaveet lentotukialusvaltiona olla taputeltu pitkäksi aikaa? Kohta osaaminen on mennyttä, kiitos venäläisen miehen lyhyen elinkaaren? 10-20 vuoden päästä joutuvat aloittamaan käytännössä lähes nollasta.

Sääli, että eivät hukkaa rahojaan tukialuksiin. Siitä olisi etua Suomen puolustukselle. Toivottavasti joku saisi myytyä idean Venäjän Välimerenlaivastosta Putinille..

Jos olisin Trump, tarjoutuisin myymään Ford-luokan tukialuksia Venäjälle kuranttiin markkinahintaan...
 
Jostain toisaalla luin, että saarella tapahtuneen räjähdyksen yhteydessä nuo on kaikki mereen päätyneet. Tiedä sitten onko näin vai pohjaan heitetty ihan tarkoituksella. Näin tosiaan ennen oli tapana toimia. Lapissa järvet myös täynnä paukkua.
 
Varmaan sopii tänne, USN:n lentotukialusten nykyinen ja tuleva lentävien laitteiden kompositio:

CVW.PNG
 
Growlerita paljon. Melkein joka kuudetta kohti 2030. Meille vastaavan pohjalta 10-12. Olisi tosin kallis tikki jos vielä paljon F:iä sillä pitäähän niille takapenkkiläiset kouluttaa.
 
Merivoimien tulevaisuudennäkymiä on pyöritelty moneen otteeseen. Yksi asia on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Mitähän on se "uusi raivauskalusto" jota on meininki hankkia Kuha/Kiiski-raivaajien korvaajaksi 2030-luvulla. Kun puhutaan raivauksesta niin ymmärrän tuon nimenomaan heräte/kosketusraivauskalustojen käyttönä johon ei ainakaan mitään kevyttä AUV-kalustoa voi käyttää.

Tästä kaavaillusta hankinnasta oli siis maininta Laivaston sanomissa vuonna 201X.
 
Back
Top