Merivoimien kehitysnäkymät

Käytin sanamuotoa "oli suunnitteilla jo", ja suunnittelu siis "alkoi ennen kuin korvattavan MLU ehdittiin tehdä". Emme siis ole ristiriidassa keskenämme, mutta hyvä täydennys tuo vuosi 2007 (mistä lähteestä poimittu? tai jos olit itse mukana, niin mistä tiedät, ettei yksikään kollega pyöritellyt asioita mielessään jo aiemmin?). :)

Ok ja ei mitään ristiriitaa. Saattoi olla, että jotkut pyörittelivät ajatusta jo aikaisemminkin privaatisti, mutta suunnilleen tuolloin esiteltiin alustavat operatiiviset vaatimukset Merivoimien silloiselle komentajalle.
 
Eli jos fantasioidaan LSS:stä, voisi tälle hahmotella muutamia eri skenaariovaihtoehtoja:

Yksi iso, huoltotoimenpiteisiin keskittyvä alus

1.) Modifioidaan olemassa oleva (Merivoimien mittapuulla) iso kaupallinen alus huoltoalukseksi

2.) Tehdään uustuotantona, esim. telakkatukena, uusi iso huoltoalus

Pro: Saadaan kunnon huoltoalus jolla voidaan hoitaa operaatioita missä vaan. Lisäetu kriisinhallintaan.

Useampia aluksia:

1.) Tehdään pienempiä, esim. Offshore-huoltoaluksia muistuttavia huoltoaluksia - näillä voidaan korvata myös Pansiot, Katanpäät, Haminat sopivalla varustukesella

2.) Tehdään Absalomized Pohjanmaita samoin kriteerein.

Pro: Saadaan monikäyttöisyyttä eri skenaarioihin, mutta miten onnistuu RAS?

Useamman aluksen ve1 ja ve2 olisivat varmaan optimiratkaisuja, mikäli hankinta toteutettaisiin 30-luvulla,mutta jos hanke aientuu 20-luvulle,niin sitten pitää tehdä radikaaleja peliliikkeitä, tai sitten merivoimien perushankintojen suunnittelukehys on kasvanut huomattavasti, mikä taas olisi se ilahduttavin juttu :)
 
Käytin sanamuotoa "oli suunnitteilla jo", ja suunnittelu siis "alkoi ennen kuin korvattavan MLU ehdittiin tehdä". Emme siis ole ristiriidassa keskenämme, mutta hyvä täydennys tuo vuosi 2007 (mistä lähteestä poimittu? tai jos olit itse mukana, niin mistä tiedät, ettei yksikään kollega pyöritellyt asioita mielessään jo aiemmin?). :)

Tai missä kohdassa prosessia haaveilu muuttuu suunnitteluksi? :unsure:
 
Tuossakaan ei ole RAS-kykyä, mikä on ehdoton edellytys aluksen olemassaololle.

Juu olet oikeassa, ja swedujen konsepti oli tarkoitettu muutoinkin kv-tehtäviin. Nykyisinhän he eivät sitä tarvitse, ellei sitten kaikkia täydennyksiä jouduta tulevaisuudessa tekemään vastustajan valvontadominanssin alla.

En itse tiedä, ollaanko merivoimissa nyt tavoittelemassa siirrettävää logistiikkakykyä vaiko todellista RAS - kykyä. Jälkimmäinen kyllä kasvattaa alusten kokoa ja a-tarviketäydennysten osalta myös vakausvaatimuksia, eli edelleen alusten kokoa.

Ruotsin Combat Support Ship - konsepti oli lähinnä jonkinlainen hollantilaisten mini - Rotterdam.
 
...valtio hankkisi vanhempia aluksia...

Jenkeissähän tuolla reservissä on kaiken maailman höyrylaivoja. Voi olla aika vaikea löytää niihin osaavaa koneporukkaa joidenkin vuosien päästä. Taannoisessa turboaktivoinnissakin taisi olla pieniä ongelmia...

Suomessa taisi jonkinlainen haloo nousta silloin kun Neste myi Uikun ja Lunnin pois. Nämä olisi haluttu säilyttää eräänlaisina öljyntorjunnan tukialuksina. Periaatteessa tuollaiselta jäissäkulkukykyiseltä pikkutankkerilta olisi hyvä tankkailla Puuhamaitakin talvisaikaan...

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/kk_137+2003.pdf
 
Varaston kierto, varaston kierto. USA:ssa rakastettiin höyryturbiinialuksia pidempään kuin muualla, mikä on aiheuttanut perinnealusten määrän tuossa rekisterissä.
 
Olisko jäänmurtajia uusittaessa mahdollista rakentaa modulaarista monitoimialus luokkaa jolla olisi näitä kykyjä?
Siinähän meillä on eräänlainen reservilaivasto joka on pakko olla mutta maksaa ylläpitää.
 
Juu olet oikeassa, ja swedujen konsepti oli tarkoitettu muutoinkin kv-tehtäviin. Nykyisinhän he eivät sitä tarvitse, ellei sitten kaikkia täydennyksiä jouduta tulevaisuudessa tekemään vastustajan valvontadominanssin alla.

En itse tiedä, ollaanko merivoimissa nyt tavoittelemassa siirrettävää logistiikkakykyä vaiko todellista RAS - kykyä. Jälkimmäinen kyllä kasvattaa alusten kokoa ja a-tarviketäydennysten osalta myös vakausvaatimuksia, eli edelleen alusten kokoa.

Ruotsin Combat Support Ship - konsepti oli lähinnä jonkinlainen hollantilaisten mini - Rotterdam.

Jos periaate on että kaikissa oloissa ja tilanteissa voimme omin voimin huoltaa aukset ihan oikea LSS kyllä kai puolustaisi olemassaoloaan?
 
Olisko jäänmurtajia uusittaessa mahdollista rakentaa modulaarista monitoimialus luokkaa jolla olisi näitä kykyjä?
Siinähän meillä on eräänlainen reservilaivasto joka on pakko olla mutta maksaa ylläpitää.

Teoriassa varmaan kyllä, mikäli kaikki merivoimien eforttia vaativat kriisit sattuvat jäättömälle kaudelle ;)
 
Turunmaa ja Karjala olivat vielä 2000-luvun alussa hyvässä kunnossa, mutta valitettavasti tuolloin voitti näkemys, että henkilöstö tarvitaan muualla. Kevyellä MLU2:lla olisivat varmaan jatkaneet näihin päiviin asti, ja eläköityminen ehkä Rauma lkan kanssa.

Heitä nyt joku veikkaus mitä MLU:2ssa olisi tehty?
 
Heitä nyt joku veikkaus mitä MLU:2ssa olisi tehty?

Äääähhh, minimissään tekninen peruskorjaus, ja sekä 9lv - järjestelmäpäivitys (samaa ikäpolvea Hesarin kanssa) että Signaalapparaattenin VM22 - järjestelmän uusinta. Käytännössä uusi valvontatutka ja mahd Ceros. En tosiaan tiedä, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä, kun alusluokka kävi läpi aika suuren modifikaation 80-luvulla ja osa järjestelmistä perustui vielä 60-luvun analogiatekniikkaan.
 
Pintatorjuntaohjukset kuitenkin, kuten nykyään sanomme?
 
Joskus olisi kiva, jos näitä termien takaisia vaatimuksia/ominaisuuksia avattaisiin enemmän maallikoillekin... RAS (Replenishment At Sea?) vaatii ilmeisesti jotakin ihan ihmeellistä alukselta, mutta kuitenkin pari sivua takaperin Louhi suoritti sellaisen ohjusveneelle... Eli miten tämä nyt menee?

Toisekseen, en tiedä, kuinka relevanttia tämä merellä täydentäminen on. Jenkeillä oli aikanaan nosturi Mk 41:ssä, mutta sitten luopuivat siitä, kun totesivat, että ohjustäydennys merellä on vaarallista ja epäkäytännöllistä.
 
Back
Top