Merivoimien kehitysnäkymät

Ok. Wiki ei ole näissä asioissa kovin relevantti ja siellä on usein vanhentunutta tietoa sekä viittaukset lähteisiin harvoin toimivat. Eli ei kelpaa todisteeksi minulle:).

Tuossa linkittämässäni jutussa on sulle lähde:
In 2000, the U.S. Navy observed a missile launch from off the coast of Sri Lanka that traveled an estimated 932 miles.
 
Kiinnostaisi tietää huomasiko itänaapuri loukkauksen heti ja ryhtyikö se toimiin millään lailla
Mua kiinnostaisi tietää, että tietääkö kukaan missä raja kulkee?:)

"Epäselväksi sen sijaan jäi, kulkiko alus Venäjän aluemeren puolella vai ylittikö se ainoastaan Venäjän talousvyöhykkeen rajan. Jälkimmäinen ylitys ei riko mitään voimassa ollutta käskyä eikä määräystä.

Epäselvyys johtuu kartta-aineiston merkintöjen osittaisesta ristiriitaisuudesta ja jopa huomattavasta tulkinnanvaraisuudesta. Esitutkinnassa kävi ilmi, että eri viranomaisilla ja henkilöillä on erilaisia näkemyksiä sekä kartoista että aluevesirajan sijainnista.

"Esitutkinnan perusteella itäisen Suomenlahden merialueen karttoihin liittyy epäselvyyksiä", syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan.

Esimerkiksi elektroniseen merikarttaan Venäjän aluevesiraja on merkitty huomattavasti elokuussa 2019 ylitettyä rajaa idemmäksi."
 
Risteilijöitä ei taida länsimaissa olla kuin Yhdysvalloissa? Sielläkin ero hävittäjiin on sumentunut jo Spruance-luokasta asti. Nykyisen määritelmän mukaan risteilijällä on fasiliteetit toimia lippulaivana, minkä takia esim. Zumwalt on hävittäjä. Tämän takia myös Kiinan Type 055 on NATO-luokitukseltaan risteilijä vaikka Kiinassa se on hävittäjä.
 
Mitä fasiliteetteja se lippulaivana toimiminen edellyttää?
 
Britanniassa suunnitellaan taas uuden tyyppinen fregatti - Type 32. Saa nähdä, aloittavatko taas nollista ja lopuksi keskeyttävät projektin tai rakentavat yhden valkoisen elefantin. Luulisi, että menneet 70 vuotta olisivat jo opettaneet että pienet sarjat ovat monella tapaa rahareikä.

The announcement of plans to buy new Type 32 warships are particularly interesting. It's unclear if this nomenclature reflects some kind of relationship to the Type 31 class, which will be variants of the Babcock Group's Arrowhead 140 frigate design, itself derived from the Danish Iver Huitfeldt class. It is possible that these ships may be an improved, more capable subvariant of the Type 31.

Amiraalin kylpyläosastoa? :LOL: Perinteisesti niissä on ollut oma komentosilta laivasto-osastoa johtavalle amiraalille.
Olihan meikäläisissä tykkiveneissäkin erikseen taistelunjohtokeskus ja laivueenjohtokeskus ( tjsp ). Jos oikein tänne linkitetyltä esittelyvideolta muistan. Risteilijässä amiraalin tilojen mittakaava voi olla vähän toinen mutta periaate (ehkä) sama.
 
Reaalisestihan tilantarpeen luulisi pienentyneen radikaalisti parempien viestiyhteyksien ja johtamisvälineiden kautta. Tilannekuvan piirtäminen ei vaadi laumaa matruuseja piirtämään peilikuvakirjoitusta liidulla lasille, viestiyhteydet eivät vaadi sähköttäjä-armeijaa, asiakirjat syntyvät ilman sihteerejä - toki byrokratian rautainen laki tarkoittaa esikuntien kasvamista eksponentiaalisesti.

Toisaalta viestiyhteyksien ansiosta yhä enemmän toimintoja voi erotella maaesikunnan (hallinnolliset ja tukitehtävät) ja kelluvan johtoportaan välille.
 
Luulisi tosiaan ja ehkä risteilijät ovat siksi pitkälti poistuneet näyttämöltä? US Navyn uusinkin risteilijä on 25 vuotta vanha. Seuraajankin osalta on kyllä puhuttu risteilijästä. Tilojen koosta päätellen ei meikäläisten tykkiveneiden keskuksissa kyllä ole mikään matruusiarmeija majaillut mutta suurvalloilla on varmaan eri mittakaava. Ja kiinalaisilla aluksilla pitää tietysti olla omat tilat ( ja varmaan yhteydetkin ) myös puolueen valvontaelimille.
 
Viirikön tai laivueen johtaminen ei tietenkään vaadi samanlaista armeijaa palkollisia kuin kokonaisen laivaston. Kun taistelulaiva South Dakota varustettiin lippulaivaksi niin sisaraluksiin verrattuna piti poistaa kaksi 5 tuuman tykkitornia ja korottaa komentosiltaa yhdellä kannella vaikka voisi luulla että 40 000 tonnin taistelulaivalle saisi jonkunmoisen porukan majoitettua johonkin koloon... SoDakit olivat legendaarisen ahtaita aluksia.

'Risteilijä' tarkoitti alkujaan ensilinjan sota-alusta jolla oli hyvä merikelpoisuus ja toiminta-aika. Kun langaton lennätin ja myöhemmin lentokone siirsivät meritaistelut pois rannikoilta niin risteilijän ja saattajien eroavaisuus alkoi hämärtymään. Valtamerihävittäjiä käytettiin usein samoissa rooleissa kuin aikaisemmin risteilijöitä ja 60-luvulla ero oli käytännössä jo kadonnut.
Ticonderogien alkuperäinen luokitus oli 'destroyer leader' eli britti- tai neuvostolaivaston terminologiassa 'laivueenjohtaja'.
 
Onhan tämä video ollut täällä jo aikoja sitten, nyttemmin poistuneen "mikä lie tykkiteknikon" postaama. En muista nimimerkkiä.
 
Back
Top