Miehistön kuljetus

Mistä otetaan raha noin 500 vaunun hankintaan? Sen verran meillä on mt-lb alustaisia vaunuja.
Meillä on n. 400 ällitälliä, josta n. 150 on uusia vähän ajettuja 10 vuotta sitten Ruotsista hankittuja vaunuja, joilla vielä elinkaarta riittää.

Eli akuutimpi tarve olisi oikeastaan noin parille sadalle ällitällin korvaajalle. Ruotsista hankittu satsi palvelee vielä pitkään.
 
Ei taida mennä läpi, MeriV LV2030 2 miljardia, KKITO 1,5 miljardia

No tästä päästään siihen, että onko telakuorma-autojakaan varaa korvata. Niitä lienee enemmän kuin MT-LB:tä. Ilmeisesti toiveita on, kun projekti on laitettu liikkeelle.
 
No tästä päästään siihen, että onko telakuorma-autojakaan varaa korvata. Niitä lienee enemmän kuin MT-LB:tä. Ilmeisesti toiveita on, kun projekti on laitettu liikkeelle.
Taisi jäädä listalta MaaV liikkuvuus hanke n. 2 miljardia euroa, eli juurikin ne uudet patriat ja arktinen ajoneuvo.
Tuohon kun lisää vielä muutaman ei niin julkisen jutun niin äkkiä on kasassa 10 miljardia.
 
Eikös Ruotsi ole ajellut omillaan Afganistanissa? Voi olla, että 200-sarjalaisetkin alkavat olla rapeassa kunnossa sitä myöten.
Kyllä, kuten virolaiset XA-180:llä. Tästä ei voi toisaalta tehdä johtopäätöksiä ajoneuvolautan kunnosta, kun paikan päällä niitä lienee ollut enintään pari kolme kymmentä, ja hankittu niitä on toista sataa (180-sarjaa ~ 70). Korvaustarvetta taisteluvaurioiden tai afguissa kulumisen johdosta ei siis varmaan pahimmassakaan tapauksessa ole kuin murto-osalle ajoneuvoista. Kyllä se motorisoitujen joukkojen kasvattaminen meikästä on se todennäköisin selitys. Tietysti voivathan nuo mennä poistoon samalla, kun määrä ei ole suuren suuri, mutten laskisi sen varaan. Muutenkin Viro lienee niille todennäköisempi asiakas (siis jos niin kävisi että ne myydään - turvallisuustilanne ei ainakaan puolla sitä) kuin Suomi, sehän jäi pois 6x6-hankkeesta ja Suomi taas parhaillaan modernisoi omaa lauttaansa ja hankkii täydennykseksi uusia 6x6:sia.

Ne 200-sarjalaiset eivät edes tulleet kv-käyttöä ajatellen, vaan niillä korvattiin Skånen rykmentin Pbv 302:t (ja niiden 20 mm tornit siirrettiin superpasiin). Siinä sarjassa on pst-alustaa, korjaamovaunua, suojelutiedustelua jne mitkä eivät ehkä ole ihan sitä YK-kamaa.
 
Ruotsalaiset ovat menettäneet yhden vaunun myös "taistelussa".
 
Ällin peruskorjausväli on n. 15000 km ja meillä ei taida olla vielä yhtään vaunua jolla olisi ajettu noin paljon.
Kuulostaa hyvältä Parolan Mottien osalta, täällä on välillä ennusteltu miten ne ovat menossa luiskaan seuraavaksi. Jos tällit on edelleen tikissä, noin suunnilleen, ja tällipohjaiset panssarihaupitsit siten varmaan myös, jos Mottien näkökulmasta niiden Leo A4 kalustoakin edelleen päivitetään, niin eihän tuo nyt huonolta näytä ollenkaan.

Motit soveltuvat ällien ansiosta myös paremmin pohjoisen maastoihin, ja siellä jääkärit jo ovat totutelleet eloon myös panssarivaunujen kanssa. Pidetään näistä kiinni, köyhällä ei ole varaa heittää toimivaa pois.
 
LV2030 on hyvä ja totuudenmukainen herja, mutta mitenkäs tuo KKITO:n 1,5 miljardia? Oliko siihen muka suunniteltu budjetin ulkopuolista, vai onko tuo fantasia-hintaluokka, johon pitäisi pyrkiä? Taitaa nykyeväät olla lähempänä 0,5 luokkaa.
Termit sekaisin ITSUKO ei KKITO
 
Termit sekaisin ITSUKO ei KKITO
Niin vaan eihän se ollut se oleellinen vaan resurssipohdinta (paljon) ja onko erillisrahoitus käynyt mielessä? 2023 mennessä toki ehtii pohtia vielä moneen kertaan esim. HX valinnan kannalta.
Tällä hetkellä tarve voisi olla 1,5 mutta en itse uskaltaisi ajatella ainakaan erillisrahoitusta pyydettävän.
Saako omasta kehyksestä nakerrettavalla 500+ miljoonalla sitten mitään järkevää lisää vai meneekö puuhasteluksi?
 
Tuohon en osaa vastata, mutta veikkaan että oli yksi syy hankkeen hidastamiselle. Taitaa mennä normaalin budjetin rahoituksesta useamman vuoden aikana.
 
Tuohon en osaa vastata, mutta veikkaan että oli yksi syy hankkeen hidastamiselle. Taitaa mennä normaalin budjetin rahoituksesta useamman vuoden aikana.
PV:n väen täytyy kai päästää evp. Ahti Lappi huokailemaan julkisuudessa ohjusilmatorjunnan kriittisestä puutteesta ja nyökkäillä itse salaperäisesti taustalla. :sneaky: Kunhan tulee HX päätökseen pieni hajurako.
 
Ahti saataa olla hieman katkera ja vanhuuden höppänä.
Sitä juuri tarvitaan. PV ei itse voi pyytää enää. Mutta se voi myöntyä vastahakoisesti ottamaan kahisevaa suorituskykypuutteeseen.
Enää tarvitsisi, että se Ahdin henki tarttuisi eduskunnan geriatrikkopäätyyn. Jos Kiljunen, Heinäluoma jne. alkaisi mankua lisärahaa ilmatorjuntaan niin eihän VVM sitä tietäisi miten päin olisivat.
 
Ahti saataa olla hieman katkera ja vanhuuden höppänä.
Ja sinänsä hän on jo aika pihalla asioista oltuaan neljännesvuosisadan eläkkeellä.

Vähän sama kuin kyselisi moderneista syöpähoidoista eläköityneeltä onkologilta, joka viimeeksi hoiti syöpiä 1990-luvulla. Auttamattomasti kelkasta tipahtanut.
 
Mutta tuo alemmassa twiitissa mainittu sama polttoaine kopukoiden kanssa on kiinnostavampi logistinen kysymys.
Kirjoittaja kertoo, että Ruotsissa vain koptereissa F-34.
F-34 on Naton standardipolttoaine autoista laivojen kautta lentokoneisiin. Käytännössä JET-A1 + lisäaineita. Gripen käyttää F-35 eli "puhdasta" JET-A1. Lisäaineet voidaan sopivalla laitteistolla lisätä (tai olla lisäämättä) tankkausvaiheessa.
 
Myös F-35 hävittäjä käyttää tuota F-35 polttoainetta, kuten varmasti useimmat suihkuturbiinikoneet. Military kerosine fuel, JET-A1 tai AVTUR (aviation turbine fuel). Vastaa hyvin pitkälti tavallista siviilisuihkukoneiden kerosiinia.
 
Back
Top