Miehistön kuljetus

Aihetta sivuten, löytyi mielenkiintoinen dokumentti (tekoja tämän mukaan 1200(!), MT-LB 400, AMV/Pasi 700 kpl):

Sotilaallinen maanpuolustus ja Lapin puolustusjärjestelyt

2030-luvulla tulee tiukka paikka Maavoimissa vähän joka momentilla. Siinä vaiheessa tuoreet tekat ovat olleet käytössä 20-25 vuotta joten varmaan tuokin osasto tulee pohdittavaksi.

Päästäänkö edes noin pitkälle? Meinaan vaan, että nehän hankittiin käytettynä (keskim. 4 tkm per vaunu ja ikää arvatenkin 20+ vuotta) ja kotimaisten tuotanto kai päättyi vuosituhannen vaihteen tienoilla.

En kyllä tiedä yhtään, mikä on tuollaisen kaluston kilometrimääräinen elinkaari, mutta 4 tkm lienee telakuorma-autolle helposti 10 tai 20 kertainen kilometrimäärä suhteessa henkilöautoon. Tuskin kotimaisia bensa-Nasuja pistettiin paaliin huvin vuoksi - jos bensiini on kallista, niin koulutuskäytönhän (taktiikan, yhteistoiminnan jalkaväen kanssa jne.) olisi voinut painottaa dieselmoottorisiin ajoneuvoihin ja antaa bensa-Nasuilla vain kaikkein välttämättömimmän ajokoulutuksen ajajalle/kuljettajalle. Jos niitä nyt sitten paalattiin... 1200 telakuorma-autoa viittaa toiseen suuntaan.
 
dokumentti (tekoja tämän mukaan 1200(!), MT-LB 400, AMV/Pasi 700 kpl):

Sotilaallinen maanpuolustus ja Lapin puolustusjärjestely
Laadukas dokumentti; ei voi menna pieleen, jos laskee kaikki hankintamaarat yhteen (poistumaa toki on, mutta se on toinen juttu).

Mielenkiintoista (vaikka OT) myos, miten arktinen alue oli maavoimien miehen toimesta merkitty taysin merellisen (NATOn?) sodankayntinakemyksen mukaisesti; eikohan se olisi jostain Kantalahdesta viivaa piirtamalla Lofoottien korkeudelle (mihin Norja siirsi operatiivisen paamajansa... pienena vinkkina, ettei ole tarkoitus vetaytya Norjan paa-asiallisten kaupunkien korkeudelle, vaikka se jonkun suunnitelmissa saattaisikin olla "hyva" tavoite).
 
Aihetta sivuten, löytyi mielenkiintoinen dokumentti (tekoja tämän mukaan 1200(!), MT-LB 400, AMV/Pasi 700 kpl):

Sotilaallinen maanpuolustus ja Lapin puolustusjärjestelyt

Päästäänkö edes noin pitkälle? Meinaan vaan, että nehän hankittiin käytettynä (keskim. 4 tkm per vaunu ja ikää arvatenkin 20+ vuotta) ja kotimaisten tuotanto kai päättyi vuosituhannen vaihteen tienoilla.

En kyllä tiedä yhtään, mikä on tuollaisen kaluston kilometrimääräinen elinkaari, mutta 4 tkm lienee telakuorma-autolle helposti 10 tai 20 kertainen kilometrimäärä suhteessa henkilöautoon. Tuskin kotimaisia bensa-Nasuja pistettiin paaliin huvin vuoksi - jos bensiini on kallista, niin koulutuskäytönhän (taktiikan, yhteistoiminnan jalkaväen kanssa jne.) olisi voinut painottaa dieselmoottorisiin ajoneuvoihin ja antaa bensa-Nasuilla vain kaikkein välttämättömimmän ajokoulutuksen ajajalle/kuljettajalle. Jos niitä nyt sitten paalattiin... 1200 telakuorma-autoa viittaa toiseen suuntaan.

Voitko laittaa screenshottia mielenkiintoisimmista kohdista? Ei meinaa avautua kännykällä ei sitten millään.
 
Aihetta sivuten, löytyi mielenkiintoinen dokumentti (tekoja tämän mukaan 1200(!), MT-LB 400, AMV/Pasi 700 kpl):

Sotilaallinen maanpuolustus ja Lapin puolustusjärjestelyt

Päästäänkö edes noin pitkälle? Meinaan vaan, että nehän hankittiin käytettynä (keskim. 4 tkm per vaunu ja ikää arvatenkin 20+ vuotta) ja kotimaisten tuotanto kai päättyi vuosituhannen vaihteen tienoilla.

En kyllä tiedä yhtään, mikä on tuollaisen kaluston kilometrimääräinen elinkaari, mutta 4 tkm lienee telakuorma-autolle helposti 10 tai 20 kertainen kilometrimäärä suhteessa henkilöautoon. Tuskin kotimaisia bensa-Nasuja pistettiin paaliin huvin vuoksi - jos bensiini on kallista, niin koulutuskäytönhän (taktiikan, yhteistoiminnan jalkaväen kanssa jne.) olisi voinut painottaa dieselmoottorisiin ajoneuvoihin ja antaa bensa-Nasuilla vain kaikkein välttämättömimmän ajokoulutuksen ajajalle/kuljettajalle. Jos niitä nyt sitten paalattiin... 1200 telakuorma-autoa viittaa toiseen suuntaan.

Paha sanoa miltä osin kestävät heittämällä sinne saakka. Alkuperäiset Bankut palvelivat 25-30 vuotta joten 20 vuoden elinkaari on vähän käytetylle ihan realistinen. Lisäksi Norjasta tehtyjen hankintojen yhteydessä todettiin että käytetyt kalut hankitttiin vanhan kaluston peruskorjauksen sijasta. Sekin kortti voi siis olla vielä käytettävissä kun niukkuutta aikanaan jaetaan tai kokoonpanoja tekohengitetään.

Mitä määrään tulee niin tuo viittaa siihen että vain alkuperäiset bensa-bankut tai bensa-Nasut olisi ehditty poistaa. Tämä olisi ihan ymmärrettävää kun käytetyt Bankut ovat hiljan tulleet maahan ja käyttäjien koulutus vasta alussa. Ennen viimeisimpiä hankintoja tekoja oli "noin tuhat kappaletta". Ja täydennystä tuli n. 400kpl. En ihmettele jos määrä lähtee valumaan vauhdikkaastikin alaspäin kunhan uudelle kalustolle saadaan koulutettua uudet käyttäjät. Jos 2030-luvusta puhutaan niin jäljellä on varmaan ainoastaan nämä viimeisimmät hankinnat. Jos ei sitten Diesel-Nasua vielä katsota remontoinnin arvoiseksi.

Jos Mäkipirtin kirjassa ollut vertailuku siitä että tekan käyttö maksaa kuusi kertaa niin paljon kuin Pasin pitää paikkansa niin ei noita roikoteta nurkissa yhtään yli tarpeen.
 
Eiks meillä teka-tilanne ole ihan hyvä, eikä varmaan tarvitse hirveästi ajatella hankintoja seuraavaan kymmeneen vuoteen? Saadaan hyvin varustettua ne pari jalkaväkiprikaatia ja niiden vaatimat taisteluosastot. Suurempi murhe on Pasien tai vastaavien vajaus Etelän joukoilla. Olisi kiva jos alueellisilla olisi muutakin kuin ottoajoneuvot.
 
Paha sanoa miltä osin kestävät heittämällä sinne saakka. Alkuperäiset Bankut palvelivat 25-30 vuotta joten 20 vuoden elinkaari on vähän käytetylle ihan realistinen. Lisäksi Norjasta tehtyjen hankintojen yhteydessä todettiin että käytetyt kalut hankitttiin vanhan kaluston peruskorjauksen sijasta. Sekin kortti voi siis olla vielä käytettävissä kun niukkuutta aikanaan jaetaan tai kokoonpanoja tekohengitetään.

Mitä määrään tulee niin tuo viittaa siihen että vain alkuperäiset bensa-bankut tai bensa-Nasut olisi ehditty poistaa. Tämä olisi ihan ymmärrettävää kun käytetyt Bankut ovat hiljan tulleet maahan ja käyttäjien koulutus vasta alussa. Ennen viimeisimpiä hankintoja tekoja oli "noin tuhat kappaletta". Ja täydennystä tuli n. 400kpl. En ihmettele jos määrä lähtee valumaan vauhdikkaastikin alaspäin kunhan uudelle kalustolle saadaan koulutettua uudet käyttäjät. Jos 2030-luvusta puhutaan niin jäljellä on varmaan ainoastaan nämä viimeisimmät hankinnat. Jos ei sitten Diesel-Nasua vielä katsota remontoinnin arvoiseksi.

Jos Mäkipirtin kirjassa ollut vertailuku siitä että tekan käyttö maksaa kuusi kertaa niin paljon kuin Pasin pitää paikkansa niin ei noita roikoteta nurkissa yhtään yli tarpeen.

Peruskorjaus on tosiaan hyvä pointti. Se voi helpottaa tulevaisuuden tilannetta jonkin verran ja panssaroimattomankin teka-kaluston pitäisi kelvata tukeviin rooleihin sekä puolustaville taisteluosastoille myös tulevaisuudessa.

Tosin vähän epäilen, liekö vuonna 2030 kannattaa enää peruskorjata Bandvagneita, jos/kun niillä on ~40 vuotta ikää? Kestääkö vaunun rakenne ja materiaalit ajan hammasta, vaikka kilometrien puolesta jatkovaraa ehkä olisikin? Uusimmilla Nasuilla olisi vasta ~30 vuotta palvelusta takana, vaikka kilometrejä olisikin enemmän.

Tosin nyt katsotaan niin kauas tulevaisuuteen, että tässä välissä voi käydä mitä hyvänsä. Ehkä Venäjä jälleen rauhoittuu riehuttuaan nyt hetken aikaa, ja Ruotsi kippaa meille nykyiset panssaroidut telakuorma-autonsa uudempien tieltä. Who knows. :D
 
H...tin vanha joka tapauksessa olipa sitten 30 tai 40 vuotta. Siitä ei ole mitään käsitystä miten helposti tai vaikeasti kumpaistakaan mallia pystytään peruskorjaamaan.
 
No, olivathan Pasitkin yli 30 vuotiaita, kun MLU aloitettiin... ;) Ei siis se ikä sinällään. En vain ole ihan vakuuttunut siitä, että mahdollisimman kevytrakenteiseksi tehty lasikuitu-laitos olisi pitkäikäisyydessään kuorma-auton alustalle kyhätyn Pasin veroinen.
 
No, olivathan Pasitkin yli 30 vuotiaita, kun MLU aloitettiin... ;) Ei siis se ikä sinällään.
Ei pidä paikkaansa. Pikemminkin n. 20v. Pääosa paseista on tuotettu vasta 1990-luvulla vaikka tyyppimerkintä onkin psajon83...
 
No, olivathan Pasitkin yli 30 vuotiaita, kun MLU aloitettiin... ;) Ei siis se ikä sinällään. En vain ole ihan vakuuttunut siitä, että mahdollisimman kevytrakenteiseksi tehty lasikuitu-laitos olisi pitkäikäisyydessään kuorma-auton alustalle kyhätyn Pasin veroinen.

Riippuu missä niitä säilytetään, jos kuivassa hallissa niin kestäähän lasikuitu pitkään. Jos taas taivasalla niin voi pilaantua nopeastikin. Tekniikka sinällään on yksinkertaista ja helposti ylläpidettävää. Jossain vaiheessa raja tulee tietysti vastaan. Toivottavasti nasun tuotantolinja on ymmärretty hillota johonkin.
 
Ei pidä paikkaansa. Pikemminkin n. 20v. Pääosa paseista on tuotettu vasta 1990-luvulla vaikka tyyppimerkintä onkin psajon83...

Taisin jäädä kiinni. Yleistin vieläpä liiaksi ("Opiskelijat ovat laiskoja" vrt. "Monet opiskelijat ovat laiskoja"). ;)

Nähtävästi minun olisi pitänyt muotoilla asia koskemaan nimenomaan päivitysprosessiin meneviä vanhimpia vaunuja. Yhdistin vain asiat muistinvaraisesti siten, että vanhimmat XA-180:t ovat jostakin 1980-luvun alkupuolelta ja niiden modernisaatio alkoi n. 2015 (Deagelin mukaan esisarja 2014 ja sarja 2015 eteenpäin). Ei se ihan hirmu pahasti mennyt pieleen, vaikka tarkemmin asiaa tutkittuani en voi enää väittää yhtäkään päivitettäväksi menevää vaunua yli 30-vuotiaaksi.

Prototyyppi lienee Panssarimuseossa, ja jos ensimmäiset XA-180:t tilattiin joulukuussa 1983, niin ensimmäiset sarjavalmisteiset saatiin ehkä 1984 tai 1985. Sikäli kuin Viroon menneet Pasit (n. 60 kpl) olivat noita kaikkein vanhimpia, niin on helppo laskea yhteen 1+1. Mutta vanhimmat olivat MELKEIN 30 vuotiaita mennessää päivitykseen! :cool:

Myönnän, hävisin tämä erän. :oops: Taitaa olla jokin vialla, kun meikäläinen kompastuu faktoihin ja vieläpä numeroihin.
 
On kyllä mielenkiintoinen aihe miettiä millä korvataan tekat. Vastaavaa liikkuvuutta ei saada pyöräajoneuvoilla kuin osaksi.
 
Pakko ne on korvata, Lapissa pyöräajoneuvoilla "ei tee mitään" tiealueiden ulkopuolella. Ja raskas telakalustokin on todella isoissa vaikeuksissa ja liikkuminen on varsin rajoitettua.
 
Saako ehdottaa jukemaisia ratkaisuja?

Moottorikelkka.

https://www.nettimoto.com/lynx/5900

Telat maastoauton alle.

http://trucktracks.com/en/

Toisaalta tämä on ratkaisu vain yhteen vuodenaikaan, elokuinen suo ei ehkä ole jokapojan ylitettävissä kelkalla. Ja voi sitä häröpalloa, kun komppania viisi vuotta aiemmin kotiutuneita ressuja ajelee moottorikelkoilla sikin sokin... Voin melkein kuulla foorumin kapiukkojen kiristelevän hampaitaan. :D

Mutta mutta, ei tässä taida olla ihmeratkaisuja tarjolla. Vanhojen ajoneuvojen kunnostusta ja kannibalisointia, kirpputorien kiertämistä ja siirtymistä kevyempiin joukkoihin on edessä. Voi olla, että 20 keskiraskaalle kuljetushelikopterillekin löytyy vielä käyttöä.

Jos nyt edes jatketaan yleisellä asevelvollisuudella. Kehityskulku on sellainen, että en ihmettele yhtään, jos meilläkin on 30-luvulla Norjan tai peräti Ruotsin malli käytössä. Se ratkaisee ongelmat omalla tavallaan, ajoneuvoja ei tarvita, kun ei ole miehiäkään. :p
 
Suomesta löytyy kyllä kelkansarviin osaavia kuskeja sen verran kun on kelkkoja saatavilla, ei se ole ongelma. Muuten kelkoilla ei kyllä armeijan logistiikka tarpeita täytetä, omaan tarkoitukseensa ne on hyviä pelejä.

Naapurin kopukka -joukot on tietysti pohjoisessa perinjuurin vittumainen vastustaja, ne pystyvät ottamaan haltuun pistemaaleja ärsyttävän nopeasti jos oma ilmatila ei ole hallussa. Mistä voidaankin jatkaa F-35 ketjussa.
 
Back
Top