Samoin pidän peukalovarmistimesta. Esim. Glock on muuten kyllä kaikin puolin hyvä ase, mutta sen käyttämä liipaisinvarmistin on todellinen abominaatio. En ole vielä ampunut Glockilla jossa olisi hyvä liipaisu, ja jo pelkkä ajatus siitä että aseen ainoa manuaalinen varmistus poistuu liipaisinta painamalla on jotenkin, öh, idioottimainen. Maailmalla on ollut aseenriistotilanteita, joissa viranomaiselta on riistetty ase, mutta peukalovarmistin on estänyt sen käytön omistajaansa vastaan. Kuvitelkaaa tuo sama tilanne Glockilla. En ole viranomainen enkä usko joutuvani ihan heti moiseen tilanteeseen, mutta kuitenkin...
Toisaalta Glockin varmisimet ovat ns. idioottivarmat. Varmistimen tehtävähän on estää aseen tahaton laukeaminen ampujan käsitellessä asetta oikein ja hyvä varmistin toteuttaa tuon olematta kuitenkaan liian monimutkainen käyttää. Eihän se peukalolla käytettävä varmistin kovin monimutkainen ole, mutta esim. CZ pistoolien kanssa olen todistanut sitä, että ampuja vahingossa varmistaa aseen ampumisen aikana ilman tarkoitusta.
Glock laukeaa vain puristamalla liipaisin pohjaan kuitenkin siten, että ulkoista varmistusta ei tarvitse poistaa, vaan kaikki varmistukset poistuvat luonnollisia teitä osana oikeaoppista aseenkäsittelyä. Siinä on siis tahattoman laukeamisen estävät ja mahdollisimman yksinkertaiset varmistimet = hyvät varmistimet. Minun mielestäni parhaat.
Ainakin minä pidän suuresti siitä, että vedon jälkeen ase on ampumavalmis kunhan vain sormi puristaa liipaisimen pohjaan ja kaikkein tärkeintä tuo on silloin, jos joutuu vetämään tukikädellä, koska harvoissa pistooleissa on kaksipuoleisia hallintalaitteita. Vaikka on se kyllä muutenkin erinomaisen
stressivarma ratkaisu. Varmistimen tehtävähän ei ole estää aseen laukaisua aseenriiston jälkeen, sillä muutenhan aseet todennäköisesti suunniteltaisiin siten, että ne lukevat ampujan sormenjäljet tai DNA:n, jotka ominaisuudet tosin estäisivät käsineet kädessä ampumisen...
Aseenriiston vaikeuttamiseksi pistoolia voi kantaa turvakotelossa ja sijoittaa kotelon siten, että se ei ole ainakaan helpoimmassa mahdollisessa paikassa riistää. Toki jos aseenriisto silti onnistuu ja riistetty ase on Glock tai sellainen, jota todennäköisesti kannetaan ladattuna, mutta virittämättömänä ilman manuaalista varmistusta, (
kuten esim intin FN tai Sig Sauer P226) niin ase laukeaa, kun liipaisimesta puristetaan.
Mahdollisen aseenriiston ja sen jälkeisen oman aseen maaliksi joutumisen osalta pidän lähtökohtana sitä, että mikäli aseenriisto onnistuu, niin olen saanut jo sen verran pahasti turpaani, että koulutettu mies kyllä laukaisee turvakotelosta riistetyn pistoolin ihan riippumatta peukalolla käytettävästä varmistimesta. Ja kouluttamaton ei sitä riistä vain ottamalla kahvasta kiinni ja nykäisemällä.