Vaikka 1:10 on esitetty petollisen sanatarkasti, niin ei sitä voi ottaa kuin yhtenä vaihtoehtoisena skenaariona. Se kuvastaa ehkä enemmän pyrkimystä kuin arviota miten kävisi.
Koneiden lukumäärien erojen puolesta jo joudutaan valitsemaan strategiaksi ei-kulutussota, koska se hävittäisiin ilmiselvästi. Eli pitää pyrkiä sellaisten tilanteiden järjestelyyn, joissa 1:10 mittaluokka mahdollistuisi. Tasaväkisistä tilanteista olisi pysyttävä poissa.
1:10 on periaatteessa sellainen, jonka enemmän koneita omaava voi hyväksyä jos se koskee vain yksittäistä tavoitetta ja tosi pientä määrää koneita. Jos se mahdollistaa strategisen tavoitteen saamisen. Venäläisillä on ollut mahdollista käydä kulutussotaa.
Sen sijaan jos venäläiset päätyisi omissa laskelmissaan koko hävittäjien osalta 1:10 lukuun, jolloin puhuttaisiin menetyksissä kymmenistä vs sadoista, se johtaisi ennen pitkää siihen että valittaisiin toinen tapa kuin ilmataistelu.
Tämä asettaa rajan myös häivekoneiden mahdille. Jos ne käy mahdottomaksi tuhota ilmassa niin sieltä tulisi iskander, novichok tms. mikä vain voisi toimia paremmin.
Jos tilanne on oikein epäedullinen, niin Venäjän ei välttämättä tarvitse hyökätä Suomea vastaan vaan luottaisi siihen ettei Suomikaan uskalla hyökätä. Tällöin Suomen suunta sitoisi vähemmän resurssia.
Toisaalta on vaikea nähdä kuinka voisi luottaa siihen, ettei Suomen ilmatilan läpi olisi tulossa Naton koneita. Poliittiset painostustoimet ja uhkan rakentaminen pyrkivät kuitenkin tällaiseen jäädyttämiseen. Jos sen voisi luottaa pitävän niin silloin Suomen ei tarvitsisi kiinnostaa. Venäläinen päättäjä saattaa tosin ajatella, että mitä itse tekisi ja siitä näkökulmasta ei ole luottamista myöskään Suomen aikeisiin.