Koko keskustelu on kyllä yhtä amatöörien jokeltelua joka puolella. Toimittelijat ovat ihan pihalla ja vain klikit ovat tärkeitä. Ei totuus tai asian asiallinen käsittely. Eri lukuihin ja muihin nippeleihin takerrutaan ymmärtämättä asiasta tuon taivaallista ja hahmottamatta lainkaan kokonaisuutta. Se tietenkin on ymmärrettävää koska kyseessä on ulkopuoliset ja alan koulutusta ja kokemusta vailla olevat henkilöt, ei siinä mitään.
Pudotussuhde on semmoinen juttu, että TAVOITTEENA on pudottaa mahdollisimman monta vastustajan konetta yhtä omaa konetta kohden. Mieluiten esim F-15:n pudotussuhde, joka konetyyppinä on tällä hetkellä eri lähteistä hiukan vaihdellen n. 105 - 110 : 1 tai 0 (jälleen riippuen lähteestä). Eli F-15:lla on pudotettu hiukan reilut 100 vastustajan konetta ja niitä on menetetty (?) yksi kpl (ilmatorjunta lienee ampunut alas 2- 3 kpl). Tosin, voitot jakaantuvat kolmen maan pilottien kesken, USA, Israel ja Saudi-Arabia. Tämä (F-15 pudotussuhde) on tietenkin harmittavaa, koska Suomen Ilmavoimien Fiat G50 hävittäjillä saavutettu maailmanennätys (44:1) on menetetty...
Mitään numeroarvoa ei varmastikaan ole operatiivisessa konseptissa, vaan tavoite on vain mahdollisimman suuri luku. Siihen pyritään koneen valinnalla, taktiikan kehittämisellä ja pilottien koulutuksella sekä kokonaisjärjestelmän suunnittelulla siten, että se on ylivertainen vastustajan järjestelmään nähden. Paras tulos saavutetaan silloin, kun vastustaja jo rauhan aikana arvioi meidän kyvyn niin korkeaksi, ettei se tule saavuttamaan tavoitteitaan ilman liian suuria uhrauksia. Tällöin koko hyökkäystä ei tule. Se on Suomen Puolustusvoimien tavoite ja toistaiseksi v. 1944 jälkeen on siinä onnistuttu; kukaan ei ole Suomeen hyökännyt. Varmasti sotapeleissä ja eri harjoituksissa, myös ulkomailla erilaisia harjoitusvastustajia vastaan, saadaan tulokseksi erilaisia lukuja ja niiden perusteella voidaan tehdä sitten arvioita em, toimenpiteiden onnistumisesta ja voidaan parantaa tilannetta koko ajan.
Joka kerta ei ilmataistelussa tarvitse välttämättä edes pudottaa vihollista, esim Su-24:sten torjunnassa minimissään riittää se, että kone joutuu pudottamaan lastinsa metsään ja pakenemaan. Silloin kohteemme suojaaminen on onnistunut. Tietenkin parempi olisi jos kone saataisiin alas tai niin pahasti vaurioitettua, ettei se ihan heti sieltä ole uudelleen tulossa.
Pudotussuhteesta ei myöskään ole suoraan johdettavissa se, kuinka isoa ilma-armadaa vastaan voimme toimia. Vastustajan hyökkäyskyvyn lamauttamiseksi ei kaikkia vastustajia tarvitse ampua alas. Riittää kun sen kyky heikennetään ja moraali murretaan. Kun laivueesta jää neljännes palaamatta on seuraavan porukan lähtijät jo valmiiksi heikoissa asemissa (vrt. Sarvannon tuhoama pommituslaivue, loppu laivueesta jouduttiin lakkauttamaan ja koneet ja miehistöt siirtämään muihin yksiköihin). Ja voima kuluu. Se sijaan Suomen tulee valita taktiikkansa siten, että aggressiivinen ote ja hyökkäävyys säilyy, mutta tappiot pysyy pieninä. Pienistä ilmavoimista kun ei ole varaa menettää suuria tappioita. Tähän päästään niillä samoilla vanhoilla konsteilla, joita jo Lorenz ja Magnusson käyttivät 1930-luvulla: vastustajan tarkka analyysi ja nerokkaan sekä ennakkoluulottoman taktiikan luominen, jossa jokainen vihollisen konetyyppi tai muu saa juuri semmoisen käsittelyn jossa etu säilyy meillä. Oikeassa elämässä tämä on helvetin monimutkaista ja vaikeaa, mutta lyhyesti ilmaistuna se menee jotenkin näin. Tämä tarkoittaa myös kokonaisjärjestelmän, ilmavalvonta, ilmatorjunta, hävittäjätorjunta ja ilmasuojelun suunnittelua siten, että sen kaikki osat toimivat saumattomasti yhteen kaikkien puolustushaarojen ja myös siviilitoimijoiden kesken. Ei ihan pieni tehtävä sekään.
