hyvää analyysia, mutta tästä kohdasta olen hieman eri mieltä: ”Paras tulos saavutetaan silloin, kun vastustaja jo rauhan aikana arvioi meidän kyvyn niin korkeaksi, ettei se tule saavuttamaan tavoitteitaan ilman liian suuria uhrauksia. Tällöin koko hyökkäystä ei tule. Se on Suomen Puolustusvoimien tavoite ja toistaiseksi v. 1944 jälkeen on siinä onnistuttu; kukaan ei ole Suomeen hyökännyt.”
Siis olen samaa mieltä, että ei ole tosiaan kukaan Suomeen hyökännyt, mutta ei kyllä hyvällä tahdollakaan voi sanoa, että vaikkapa 1960- tai 1970-luvuilla syy tähän olisi ollut Suomen puolustusvoimien potentiaali tuottaa liian suuria tappioita puna-armeijalle. Kyllä kunnia tästä kuuluu Presidentti Kekkosen taitavalle kyvylle käsitellä venäläisiä. Hän onnistui vakuuttamaan heidät, että NL:lle on enemmän hyötyä puolueettomasta Suomesta, joka tarvittaessa äänestää YK:ssä NL:n linjoilla, mutta joka voi toimia tarvittaessa lännen ja idän välisenä puolueettomana välittäjänä ja jonka kautta voi saada tiettyyn rajaan asti länsimaista korkeaa teknologiaa. Itse sanoisin, että vasta Hornetien myötä 2000-luvun puolella on päästy tilanteeseen, jossa Venäjän täytyy tarkemmin ottaa huomioon meidän sotilaallinen kykymme