Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
PV painii ihan samojen ongelmien kanssa kuin lähes kaikki muutkin julkisen palvelun osat; rahaa on noin puolet siitä mitä pitäisi, jotta tehtävä onnistuu kunnolla. Rahapulan seurauksena tapahtuu myös virheitä, kun ei ole varaa pitää kunnon työvoimaa suunnittelemassa ja tekemässä kunnolla. PV on sentään saanut pitää oman sektorinsa kohtuullisen rauhassa ilman, että pikavoittoja hakevat poliitikot tulevat puuttumaan detaljeihin ja sotkemaan kaiken niinkuin muilla julkisilla sektoreilla. Tuotannon valuminen ulkomaille on ollut tietoinen poliittinen valinta ("EU:n ytimeen pääsy", Lipponen ja Niinistö. Samaan jamaan olisi päädytty toki Nato-jäsenyydenkin kautta), samoin kuin työn teettäminen sellaisella itäeurooppalaisella halpatyövoimalla, joka tekee työtä palkalla jolla ei Suomessa perhettä pysty elättämään. Semmoista on elämä länsimaisessa markkinataloudessa, mutta ei Suomella täällä maailman syrjässä ole ollut hirveästi vaihtoehtojakaan. Ei se tilanne kyynärpäätaktiikalla parane, eikä sillä että jokainen sektori vinkuu omasta poterostaan, että pitäisi saada enemmän kuin muut ja muilta pitäisi ottaa pois.
Nato-jäsenyydellä ei ole mitään vaikutusta siihen, paljonko materiaalista tehdään kotimaassa ja paljoko ostetaan ulkoa. Esim neljä kovaa Nato-maata, USA, Iso-Britannia, varsinkin Ranska ja Saksakin, tekevät lähes kaiken kotimaassa.

Puolustuksen rahoitus on eri hallinnonaloista pahiten puutteellinen tehtävään nähden. Ehkä liikenneinfra on toinen esimerkki samasta. Jokainen hallinnonala tietenkin vinkuu, mutta objektiivisesti katsoen suurin osa hallinnonaloista on todella lihavasti budjetoitu. Niin lihavasti, että rahaa valuu ihan jonninjoutavaan hömppään helposti isoja summia. Mainittakoon vaikka akateemisen maailman "sukupuolentutkimus" (eli siis käytönnössä akateemistettu feminismi, joka tarjoaa akateemisen uran henkilöille, jotka ei siihen oikeassa tieteessä ikinä kykenisi).
 
Naton jäseneksi ei pääse, ellei yhteiskunta ole muokattu tai luvattu muokata rakenteiltaan sellaiseksi kuin Naton pääjäsenet haluavat sen olla.

Objektiivisi taitaa olla ns. lähiobjektiivi. Oma hätä näyttää aina suurimmalta ja toisten virheet kummallisilta, jos ei näe kunnolla sinne asti.

Sulla on aika kapeat tiedot akateemisesta maailmasta. Kannattaa luultavasti paneutua siihen mitä siellä oikeasti tehdään, ei kannata jättäytyä ylilauta-tasoisten käsitysten varaan tässä asiassa. Luultavasti PV:stä löytyy ihan samanlaisia yleisen naurun aiheita, jos ruvetaan kaivelemaan. Olisi kurjaa muita PV:n ihmisiä ja PV:n tehtävää kohtaan, jos ihmiset alkaisivat muodostaa käsityksensä PV:n rahoitustarpeesta sen mukaan, mitä vaikka joku iso kapiainen tekee hirsimökkikertauksia "johtaessaan", tai mitkä ovat minun muistoni eräästä juoposta kapteenista (joka toki lensikin pihalle hieman myöhemmin). Tai kuinka huonoja HW-pilotit ovat kun niitä koneita tuntuu putoavan ja törmäilevän harva se vuosi.

Siinä mielessä HX ja parit muut hankkeet saa edetä niin kosmisen rauhassa, että ei kannata turhaan keinutella laivaa valittamalla muista.
 
Siinä mielessä HX ja parit muut hankkeet saa edetä niin kosmisen rauhassa, että ei kannata turhaan keinutella laivaa valittamalla muista.
Tämä. Jos nyt PV alkaisi vaatia pysyviä lisämiljardeja, niin se saattaisi pahimmillaan nihkeyttää HX:n ja LV2020:n rahoitusta. Kun nyt on jo näille kahdelle hankkeelle annettu iso kädenojennus eduskunnalta, niin ei kannata suututtaa ruokkivaa kättä vaatimalla aina vaan lisää ja lisää, kun nyt on tähän nykymenoon suurin piirtein yhtä puoluetta lukuunottamatta laaja tuki ja konsensus eduskunnassa.
 
Naton jäseneksi ei pääse, ellei yhteiskunta ole muokattu tai luvattu muokata rakenteiltaan sellaiseksi kuin Naton pääjäsenet haluavat sen olla.

Objektiivisi taitaa olla ns. lähiobjektiivi. Oma hätä näyttää aina suurimmalta ja toisten virheet kummallisilta, jos ei näe kunnolla sinne asti.

Sulla on aika kapeat tiedot akateemisesta maailmasta. Kannattaa luultavasti paneutua siihen mitä siellä oikeasti tehdään, ei kannata jättäytyä ylilauta-tasoisten käsitysten varaan tässä asiassa. Luultavasti PV:stä löytyy ihan samanlaisia yleisen naurun aiheita, jos ruvetaan kaivelemaan. Olisi kurjaa muita PV:n ihmisiä ja PV:n tehtävää kohtaan, jos ihmiset alkaisivat muodostaa käsityksensä PV:n rahoitustarpeesta sen mukaan, mitä vaikka joku iso kapiainen tekee hirsimökkikertauksia "johtaessaan", tai mitkä ovat minun muistoni eräästä juoposta kapteenista (joka toki lensikin pihalle hieman myöhemmin). Tai kuinka huonoja HW-pilotit ovat kun niitä koneita tuntuu putoavan ja törmäilevän harva se vuosi.

Siinä mielessä HX ja parit muut hankkeet saa edetä niin kosmisen rauhassa, että ei kannata turhaan keinutella laivaa valittamalla muista.
Ja höpö höpö.

Nato ei vaadi muokkaamaan jäsenmaansa yhteiskuntaa millään tavalla. Mistä ihmeestä tuollaista olet saanut päähäsi? Kukin jäsenmaa saa päättää valtiomuodostaan, hallitustavastaan ja yleensäkin maan asioista ihan niin kuin itse haluaa. Itse asiassa, Naton peruskirjassa, Washingtonin sopimuksessa 4. huhtikuuta vuodelta 1949, ei aseteta jäsenmaille ensimmäistäkään yksittäistä vaatimusta mistään sen sisäisistä asioista! Riittää, kunhan vanhat jäsenmaat katsovat, että maalla "on edellytyksiä edistää tämän sopimuksen tavoitteita".

Ei ole satojen velvoittavien direktiivien ja kymmenien tuhansien byrokraattien armeijaa, joita lobbarit ohjailevat haluamaansa suuntaan. Tietenkin jonkun tahon taloudelliseksi hyödyksi.

Natossa onkin jäseninä maita, jotka ovat olleet hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa kehitysvaiheissa aina Yhdysvalloista, vanhasta demokratiasta sotilasjuntan hallitsemaan Kreikkaan. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ote uusien jäsenten kutsumisesta Naton jäseniksi, sopimuksen 10. artikla:

"
10. artikla
Sopimuspuolet voivat yksimielisellä sopimuksella kutsua minkä tahansa muun Euroopan valtion, jolla on edellytyksiä edistää tämän sopimuksen periaatteita ja osaltaan myötävaikuttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuteen, liittymään tähän sopimukseen. Näin kutsuttu valtio voi tulla sopimuksen sopimuspuoleksi tallettamalla hyväksymiskirjansa Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus ilmoittaa kaikille sopimuspuolille kunkin hyväksymiskirjan talletuksesta"

Ihan ensin kannattaa lukea vaikka tämä sopimus, ennen kuin lähtee sanomaan Natosta yhtään mitään.

Ja lähi- tai kauko-objektiivit jätän ihan valokuvaajien huoleksi...
 
Ja höpö höpö.

Nato ei vaadi muokkaamaan
:rolleyes:
Kuka puhui, mitä Nato vaatii? Jos luet tarkkaan kuvaamasi 10. artiklan, siitä käy selväksi, ketkä päättävät jäsenyydestä. Sitten taas se, miten valtiot poliittisine johtoineen päätyvät erilaisiin kantoihin ja mitä muuta ne kuljettavat sen mukana, ei liene sinunkaan ydinosaamisaluettasi. Ei mikään sopimusteksti kieltänyt suomalaista yritystä tekemästä syväsukellusveneitäkään.
 
"...tai luvattu muokata rakenteiltaan sellaiseksi kuin Naton pääjäsenet haluavat sen olla." Kyllä tuo minusta selvältä vaatimukselta haiskahtaa.

Tietenkin vanhan jäsenmaat päättävät, ketä ne haluavat kutsua jäseniksi ja niillä on siihen täysi oikeus. Mutta mitään yksittäisiä vaatimuksia ei jäsenehdokkaalle sinällään ole. Yleisellä tasolla puhutaan, että pitää( -isi) olla demokraattinen maa vailla auki olevaa konfliktia. No, sekin on vähän tulkinnanvarainen juttu... Kukin voi järjestää esim sotilaallisen puolustuksensa siten kuin haluavat, on ammattiarmeijoita, on asevelvollisuutta, on isoja ja on pieniä puolustusvoimia jne jne... Kunhan vanhojen jäsenmaiden tulkinnan mukaan tuo hyödyllisyys Pohjois-Atlantin alueen turvallisuudelle täyttyy. Siitä seuraa se, ettei Naton jäsenmaaksi kovin kaukaa voi päästä, Ukraina ja Georgia alkavat olla sen maantieteellisen ulottuvuuden itäreunalla ja USA ja Kanada länsireunalla. Mitähän Meksikon jäsenhakemuksesta mahdettaisiin sanoa?

Käytännössä on myös niin, että liittyessään jäseneksi on hyväksynyt myös tuon periaatteen, ja siten ei pelkästä harmituksesta voi kenenkään jäsenyyttä estää. No, ehkä Turkki ja Kreikka käyttäytyvät järjestössä hiukan eri tavalla.
 
:rolleyes:
Kuka puhui, mitä Nato vaatii? Jos luet tarkkaan kuvaamasi 10. artiklan, siitä käy selväksi, ketkä päättävät jäsenyydestä. Sitten taas se, miten valtiot poliittisine johtoineen päätyvät erilaisiin kantoihin ja mitä muuta ne kuljettavat sen mukana, ei liene sinunkaan ydinosaamisaluettasi. Ei mikään sopimusteksti kieltänyt suomalaista yritystä tekemästä syväsukellusveneitäkään.
No kun sinulla on selkeästi tietoa, mitä vaatimuksia on sitten esitetty kun maat ovat liittyneet NATO:n?

Se sukellusvene ei nyt ole mikään kovin kummallinen juttu, viholliselta haluttiin evätä hyvä kalusto ja valmistajalle annettiin vaihtoehto. Vaihtoehto myydä joskus länsimaihin jotain, tai keskittyä vihollisen hankintoihin.
 
Kyseessä ei ole tarkasti ottaen edes sukellusvene, vaan syvänmeren sukelluslaite. Tarkoitettu johonkin hyvin lyhytkestoiseen tutkimustehtävään. Mahdollisti toki esim kuuntelulaitteen viemisen sen aikaisen analogisen merikaapelin viereen. Nyt ne ovat kuitua eikä homma enää onnistu siihen tapaan.
 
Juuri näin. Pointti on, laite oli selkeä uhka vihollisen käytössä. On luonnollista, niiden päätymistä haluttiin rajata.
 
Juuri näin. Pointti on, laite oli selkeä uhka vihollisen käytössä. On luonnollista, niiden päätymistä haluttiin rajata.
Niin; se oli esimerkki siitä, miten kulissien takana voi tapahtua asioita ja vihjeitä, joilla jonkin valtion poliittinen johto ohjailee toista, oli motiivi mikä tahansa. Eihän USA:lla ollut mitään asiaa puuttua tähän virallisesti, mutta annettiin ymmärtää kaikenlaista. Sen sijaan oli kaikenlaisia virallisiakin mekanismeja toki amerikkalaisen esim tietokoneraudan hallintaan ja rajoituksiin, joiden noudattaminen oli ko. tavaran maahantuonnin ja käytön edellytys. (Terveisin eräätkin turvaselvitykset kylmän sodan aikana läpikäynyt)

Juuri tällaista "soft poweria" liikkuu kaikenlaisten hankintojen ja liittoutumien liepeillä, on siitä ihan tarpeeksi merkkejä ja kokemuksia maailmalla. Annetaan ymmärtää, että pitää ymmärtää toimia tietyllä tavalla ongelmien välttämiseksi. Ihan normaali osa kaikkia vaikutusvaltahierarkioita.
 
Viimeksi muokattu:
JOTAIN lisätietoa hävittäjistä kiinnostuneille on luvassa viimeistään vappuaattona lopullisten tarjousten jättämisen jälkeen. Tuolloin tarjoajat saavat – halutessaan – kertoa HX-hankkeen kanssa sovittuja tietoja tarjoustensa sisällöstä.

Luvassa lienee tietoa tarjottavien koneiden määristä sekä jotain tarjouksiin liittyvästä teollisesta yhteistyöstä. Koneiden mukana tarjottavista aseista on lupa kertoa nimiä, muttei määriä.

Purasen mukaan julkisuuden mittapuuna on tasapuolisuuden vuoksi Yhdysvaltain käytäntö. Siellä kongressille tehdyn ilmoituksen yhteydessä julkistettiin jo viime lokakuussa kahden amerikkalaisen ehdokkaan osalta tieto siitä, kuinka paljon koneita ja aseita Suomelle on lupa myydä.
 
Mitä muuten arvelette tuon 2025 ja 2030 (+potentiaali 2060, mutta jätetään se nyt pois keskustelusta) arvioinnin merkityksestä? Onko yhtä tärkeät mittapuut? Koneiden välillähän on selviä eroja miten vakuuttava paketti on tarjolla "nyt" eli 2025 ja sitten 2030. Gripen E ei tule edes täysin operatiiviseksi ekaa kertaa kuin 2027. Mutta myös ECRS mk 2 tutka on selvästi 2030, kuten myös Block 4 F-35:lle.

Saako siis Rafale valmiilla F-3R:llä etua 2025 milestonesta? Entä Superi? Growlerin NGJ ei millään ole myöskään jo 2025 asia.
 
Eikös Rafalen F4 ole suunniteltu valmistuvan jo 2024?
"Full F4 standard (F4.2) will be ordered in 2023 and delivered between 2027 and 2030." Tosin 4.1 sisältää jo romut ja 4.2:sta kerrotaan "it will be more effective in network-centric warfare, with more data exchange and satellite communication capacity".

HX todennetut tiedot on F-3R ja loput pitää arvioida uskottavuuskertoimen kanssa. Sitä pohdin, että onko F-3R parempi todennettu tilanne kuin eräillä kilpailijoilla. Jos on niin luulisi näkyvän 2025 arviossa menestymisenä. Sitten 2030 on jonkinlaisia muutoksia odotettavissa kaikilla keskinäisessä. Super Hornetilla alkaa 2030 olla viimeinen uskottava päivitys ylipäänsä. Kuka rahoittaa enää samanlaisia haaveita (puhumattakaan aiempi Advanced) kuin nykyiset CFT:t jne. jotka ei nekään suurelta osin toteudu.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän mennessä varmat tiedot tarjottavista määristä:

F/A-18E Super Hornet 50 tai vähemmän, F/A-18F Super Hornet 8 tai vähemmän, EA-18G Growler 14 tai vähemmän
F-35A 64 tai vähemmän
 
Jos hallitus katuu nykyiseen kriisiinsä se johtaisi mahdollisesti ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin. Tämän jälkeen alkaisi hallitusneuvottelut ja uusi hallitus aloittaisi mahdollisesti syksyllä. Mitähän tämmöinen härdelli voisi vaikuttaa hävittäjäkauppoihin? Ainakin toisi ehkä lisää jännitysmomenttia.
 
Back
Top