Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Norja kuuluu Natoon joten Norjan ei tarvitse.
Tuo logiikka vaatii hieman enemmän perusteluita.
Naton minimivaatimus yhteiseen puolustukseen on ollut pitkään meidän budjetin yläpuolella, vaikka nyt siihen ylletään strategisten hankkeiden ansiosta.

Norjan asema on myös kriittinen aluevalvonnan, tukikohtien ja aktiivisen puolutustuksen osalta. Jos Norjan ilmapuolustus ei pidä, ei Pohjanmeren ylitse lennätetä Briteistä koneita puolustamaan Baltiaa. Ilmapuolustuksen heikkous johtaisi myös NATOn pintalaivaston ongelmiin ns. Bastion-vyöhykkeellä ja etelämpänäkin.

Norjan pitää olla valmis vastaanottamaan NATO-joukkoja ja ennen niiden tuloa sen omista kyvyistä on kiinni että miten operaatiot ja puolustus onnistuvat sodassa.
Ilmapuolustus on kriittinen tekijä nykyään puolustuksessa ja hyökkäyksessä. Mikään valtio ei voi ulkoistaa omaan puolustustaan jollekin kollektiiviselle blokille, koska liittouman voima riippuu myös osanottajien suorituskyvystä.
 
Tuo logiikka vaatii hieman enemmän perusteluita.
Norjan panos lasketaan yhteen koko Naton pohjoisen Atlantin sekä Jäämeren puolustuksen kanssa ja siihen yhtälöön kuuluu jo melkoinen määrä mm lentokalustoa. Norjalle lankeaa kylläkn Bastion-alueen valvonta ja ensivalmius ja siihen konemäärä riittää hyvin.
 
Ja ne toimivat vain 2 tukikohdasta....
 
Minua kiinnostaa vertailu Norjan kanssa, vaikka olemmekin NATOn ulkopuolella. Molemmilla on rajaa Venäjän kanssa ja strateginen asema pohjolassa.
Norja on toistaiseksi tilannut vain tuon 52 F-35 konetta, joilla se korvaa yli 70 koneen F-16 laivastonsa. Norja on meitä paljon rikkaampi maa ja puolustusliiton tärkeä jäsen. Luulisi että hankinta on vähintään Suomen tasolla.
Norja hankki F-16.netin mukaan alunperin 72 F-16:tta, plus kaksi täydennyskonetta myöhemmin. Näistä 74 koneesta onnettomuuteen on joutunut 25, joista 17 on tuhoutunut tai romutettu, kolmen osalta kohtalo on epävarma ("varastoitu", mikä voi tarkoittaa joko korjaamista myöhemmin, romutusta tai purkua varaosiksi) ja loput ovat palanneet palvelukseen. Toisin sanoen, Norja korvaa 57-54 F-16:tta 52 F-35:llä. Ei kovin dramaattinen pudotus. Eihän ole myöskään kirkossa kuulutettu, ettei F-35:ttäkään tilattaisi tulevaisuudessa lisää.

Tilastoa etsiessäni tuli esiin myös mielenkiintoinen uutinen: Norja myy 12 ikäloppua F-16:tta Draken Internationalille. Firmalla on jo tusina hollantilaista F-16:tta, toinen mokoma Atlas Cheetahia, 22 hispaanojen Mirage F.1M:ää (ilmeisesti vielä 25 lisää tulossa Jordaniasta), 25 MiG-21:tä ja 13 Skyhawkia, ilmeisesti Uuden-Seelannin ylijäämät. Tuohon päälle kun miettii Top Acesin 28 iippojen F-16:tta ja AIR USA:n 46 aussi-Hornetia, pitää todeta, että:

A) yksityisillä yhtiöillä on suurempia ilmavoimia kuin useimmilla eurooppalaisilla valtioilla
B) elämme kyllä mielenkiintoisia aikoja. Sen lisäksi, että voimme seurata kuinka Roope Ankka, Kulta-into Pii ja Kroisos Pennonen kompensoivat mikropenistään laukomalla avaruusdildoja, alkaa tämä militärisaation privatisointi saada sekin aika megalomaanisia piirteitä.
 
alkaa tämä militärisaation privatisointi saada sekin aika megalomaanisia piirteitä
5jhim6i942e41.jpg
 
Jes!

Päätös saadaankin pihalle odotettamaani aikaisemmin!
 
Norja hankki F-16.netin mukaan alunperin 72 F-16:tta, plus kaksi täydennyskonetta myöhemmin. Näistä 74 koneesta onnettomuuteen on joutunut 25, joista 17 on tuhoutunut tai romutettu, kolmen osalta kohtalo on epävarma ("varastoitu", mikä voi tarkoittaa joko korjaamista myöhemmin, romutusta tai purkua varaosiksi) ja loput ovat palanneet palvelukseen. Toisin sanoen, Norja korvaa 57-54 F-16:tta 52 F-35:llä. Ei kovin dramaattinen pudotus. Eihän ole myöskään kirkossa kuulutettu, ettei F-35:ttäkään tilattaisi tulevaisuudessa lisää.

Norjan ilmavoimien tavoitetila oli 80-90 hävittäjää, mutta F-5:t poistettiin ilman korvaajaa. 1999 laitettiin 20-30 koneesta tarjouspyynnötkin Eurofighteristä ja F-16 Block 50:stä, mutta asevoimien supistukset pysäyttivät nämä suunnitelmat. Aivan samoinhan kävi Sveitsissä eli F-5:t eivät saa korvaajaa.
Norskien F-5:t muuten lojuivat varastossa aika pitkään (joitain kai vieläkin), Ross Perot Jr yritti ostaa ne mutta kauppa ei jostain syystä toteutunut.
 
Uskon että huomenna rävähtää! Miksi jo huomenna? Tämä on mitä mainioin keino lopettaa Marinin bilekohu yhdellä iskulla ja siihen on nyt kaikilla hallituksen puolueilla intressi, eikä vähiten pääministerillä itsellään. Jos Marin sanoo huomenna, että se on F-35 + jenkkien varikko meille, niin ketään ei Suomessa, eikä maailmalla, enää kiinnosta pätkän vertaa joiko pääministeri corona-olutta vai vichyä.

Jos taas odotetaan ensi viikkoon, niin Seiska ehtii jatkaa juorujansa koko viikonlopun
 
Jos huomenna jo tehdään päätös ja julkistetaan se vielä kaiken kukkuraksi, niin ihmettelen että mikä ihme sitten Kaikkosella on ollut niin helevetin vaikiaa sanoa alkuviikosta, että joo perjantaina tehdään päätös ja kerrotaan se medialle. En tajua mitä ihmettä tuo Kaikkonen on pyrkinyt tekemään pyörittelemällä ympäripyöreää liirumlaarumia ''ennen joulua tarkkoja päivämääriä / ajankohtia en kerro'' kun media on useasti kysynyt että onko hajua milloin päätös tehdään ja siitä kuullaan. Jos vaikkapa viikko sitten on ollut tiedossa että tänä perjantaina tehdään päätös, miksi Puolustusministerille on niin helvetin vaikeaa sanoa se suoraan medialle että ensi perjantaina asiasta kuullaan. En tajua Kaikkosen mediastrategiaa tässä. Pyöritellään, kun jouluunkaan ei ole enää kauaa, tarkkaa ajankohtaa omasssa taskussa. Ihme salailua kerrassaan. Kun jos on jo päätetty että jonakin tiettynä päivänä asiasta päätetään, minkä takia Puolustusministerille on vaikea sanoa suoraan, että joo tuona päivänä asia päätetään ja julkistetaan. Sen sijaan vaan kyselyihin syötetään ''tarkkaa päivämäärää tai edes suunnittaista ajankohtaa en paljasta'' - pajunköyttä.
 
Jos kertoo tarkan päivän etukäteen, niin saa laksatiivia teekuppiin courtesy of Tehtaankatu? Sitten peruuntuu tilaisuudet. No tuskin sentään, mutta jotain turvallisuusaspekteja saattaa siihen liittyä että ei kerrota tarkkaa päivää etukäteen.

Voi myös olla, että olisihan se noloa, jos pitäisi perjantaina kertoa, mutta sitten vihreät tms heittäisikin lelut lattialle ja sanoisi, että ei meille amerikkalainen käy. Eli ensin pitää briiffata presidentti ja ministerit ja kun on vihreää valoa tullut, niin sitten vasta kerrotaan
 
Onhan Suomessa fiksattu suihkumoottoreita erittäin turvallisissa tuotantotiloissa jo kauan. Mikä, ettei niissä voisi huoltaa myös F135:ttä.

Vastaostojakin tms. saadaan moottorien perushuototoiminnasta, koska F135:n globaali huoltokapasiteetti on tunnetusti juuri nyt vajaa. Uusia pajoja on kyllä hankkeilla, mutta uusia koneita valmistuu myös koko ajan. Tahti myös tihenee, koska kohta on luvassa myös Full Rate Production.
Hmm, perushuollot ovat kalliita, jospa niistä saisi 2 M€ per viikko, tekisi se puoli miljardia viidessä vuodessa :). Pitäneekö paikkansa?
Tätä olen hiljaa itekseni miettinyt :unsure:

Nyt sitten joku on vielä hoksannut, että tänne (tai johonkin muuhun luolaan, niitähän riittää) saadaan turvallinen hyvin ilmastoitu depotti myös varaosien varastointia varten!
 
Hallitus kertoo tänään Suomen hävittäjähankinnasta​

Eduskunta ja hallitus käsittelevät hävittäjähankintaan puoliltapäivin.

Hallituksen on määrä kertoa Suomen hävittäjähankinnasta tänään iltapäivällä, kertovat HS:n hallituslähteet.

Hallituksella on aiheesta kokous todennäköisesti kello 12, jonka jälkeen asiaa käsittelee eduskunnan puolustusvaltiokunta ja ulkoasiainvaliokunta yhteisessä kokouksessaan kello 13.30.

Asiantuntijoina kuultavana kokouksessa ovat puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti, hallitusneuvos, yksikönpäällikkö Tarja Jaakkola puolustusministeriöstä ja ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Juha-Pekka Keränen.

Tämän jälkeen on tarkoitus järjestää tiedotustilaisuus, jossa mahdollisesti kerrotaan, minkä koneen Suomi hankkii.

HS:n tietojen mukaan sekin vaihtoehto on, että tiedotustilaisuudessa kerrotaan vain, mitä konetta Puolustusvoimat ehdottavat, jos hallitus ei vielä perjantaina saa päätöstä aikaiseksi asiasta.

On todennäköistä, että hallitus päättyy kannattamaan asiantuntijoiden tekemää ehdotusta.
 
Back
Top