Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Tuossa artikkelissa Gripen on lähinnä toimittajan suosikki. Muutoinhan haastateltavat olivat kannoissaan yhtä auki kuin on konetilanne muutoinkin. Gripenistä ei ole vielä mitään varmennettua tietoa ja F35:kin kehittyy sekin koko ajan. Toimittajaa on tainnut ruotsalaiset pitää hyvänä ja se näkyy tekstin muotoilussa mutta mikään analyysihän tuo ei ole vaikka siinä niin lukee.

Mutta hyvä, että Gripen kauppiaita pidetään kuumana ihan loppumetreille asti ja sitten valitaan se paras saatavilla oleva kone parhaille meille räätälöidyillä ominaisuuksilla ja aseilla.

Siinä on ruotsalaisilla myös ponnistelemista jos suomalaiset kysyy, että voisiko Gripenin järjestelmiä yhdistää F35:n kanssa niin, että Gripenit voisivat toimia 35:n siipikoneena.

Aika erikoisia sanavalintoja ko. toimittajalta. Tekstistä ei lopulta löydy kuin tuo yksi tunnettu Vanhanen joka on julkisesti asettanut Gripenin suosikikseen. Sekö tekee siitä "liiankin selvän suosikin"? Muut jutussa olleet henkilöt eivät ole ilmaisseet mielipidettään asiasta. Ilmavoimat ja puolustusministeriö pitävät suunsa supussa mutta tällä foorumilla ovat jotkut "sisäpiiriläiset" sanoneet että F 35 olisi ilmavoimien selkeä suosikki. Alkaisi olla kohta viimeiset hetket saada uusi aarnikotka menestyksekkäästi siivilleen todistamaan kompetenssiaan HX-valintaa varten.
 
Yleensä toimittajien omat mielipiteet eivät tuo ihan hirveästi lisäarvoa journalistiikkaan. Toki, välillä he kyllä pystyvät tekemään hyvää analyysia ja vetämään asioita yhteen. Mutta yleensä ne jutut löytyvät sitten muualta kuin päivittäislehdistä.

Tuossa artikkelissa on arvokasta lähinnä Jäämeren kommentit.
 
Tuossa oli paljon mielenkiintoista sekä HX hankkeesta että Gripenistä.

Joo ja tällä kertaa aika asiallista ja neutraalia uutisointia ilman ylilyöntejä.

EW, linkitys, avionics, kotimainen kokoonpano, huoltovarmuus ja elinkaarikustannukset ovat pöytään lyötyjä valttikortteja. Saa nähdä miten kestävät vertailun F-35:een. Ensilento lienee lähellä koska päivämäärä on jo päätetty.
 
Ettei vaan olisi niin, että Suomen vaatimus saada osakoota ja huoltaa sekä ohjelmoida omia koneitaan Israelin tapaan on saanut alustavaa vihreää valoa Yhdysvalloissa ja F35:n osalta. Näin ollen myös Gripen nostaa osakkeitaan ja kun konetta ei vielä ole niin asia on laskettu myös julkisuuteen.

Vastaus voi olla myös kysymykseen, että voisiko Gripenit linkittää yhteen amerikkalaiskoneen kanssa.

Yksi yllättävä seikka voi myös tulla eteen jos Gripen-projekti jostakin syystä myöhästyy. Näillähän on tapa tuottaa aikataulumuutoksia. Nimittäin Ruotsi itsekin tarvitsee uusia hävittäjiä eikä tietenkään ole mukavassa asemassa jos oma kone viivästyy tai ei täytä asetettuja toiveita.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavien 20 vuoden aikana Saabilla on edellytykset valmistaa 400–450 Gripen E:tä. Monitoimihävittäjä pystyy Saabin mukaan kantamaan tilaajan vaatimia aseita, myös Suomelle tärkeitä risteilyohjuksia.

Hornetien JASSM-ohjusten integroiminen Gripen-järjestelmään edellyttää luvan Yhdysvalloilta.

Mitä jos Yhdysvallat eivät anna lupaa tai viivyttelevät. USA osaa tämän pelin ja nyt puhutaan kuitenkin tärkeästä kaupasta jopa valtiotasolla.
Toinen on että kauan menee että ohjukset saadaan integroitua Grippeniin?
 
Suomi laittaa jassmit luiskaan etuajassa ja hommaa tilalle tauruksen tai mdba:n keppiä.
 
Viimeksi muokattu:
Voidaan tehdä myös näin:
1) Myydään JASSM:t Norjalle tai jollekin muulle NATO -maalle, jolla on yhteensopiva kalusto ja johon saadaan lupa.
2) Pidetään laivueellinen Hornetteja rivissä kunnes JASSM:t happanevat.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavien 20 vuoden aikana Saabilla on edellytykset valmistaa 400–450 Gripen E:tä. Monitoimihävittäjä pystyy Saabin mukaan kantamaan tilaajan vaatimia aseita, myös Suomelle tärkeitä risteilyohjuksia.

Hornetien JASSM-ohjusten integroiminen Gripen-järjestelmään edellyttää luvan Yhdysvalloilta.

Mitä jos Yhdysvallat eivät anna lupaa tai viivyttelevät. USA osaa tämän pelin ja nyt puhutaan kuitenkin tärkeästä kaupasta jopa valtiotasolla.
Toinen on että kauan menee että ohjukset saadaan integroitua Grippeniin?

Jos USA:n intresseissä on, että Suomi kykenee käyttämään tarvittaessa JASSMeja, lupa integrointiin tulee olipa HX mikä hyvänsä. JASSM ei ole käytössä 4eva, vaan ensimmäinen bäst före tulee vastaan jo HX:n alkutaipaleella. Kuten jokunen tuossa on todennutkin, yksittäiseen jo hankittuun aseeseen ei kannata jumittua ja sitoa HX -hanketta. Uusia puikkoja tulee tuutista ja löytyy hyllyltä.

Jos kukaan ei myy meille mitään (rohkenen epäillä moista), kumitetaan sininen risti lipusta pois. Tai aletaan rakentamaan Juken härveliketjussa suunniteltuja puukomposiittihäätäjiä. :D
 
Keskivertotoimittaja ei tajua aseteknologiasta höntisen pöläystä, mutta taloudesta ja politiikasta yleensä jotain.
 
Tuossa oli paljon mielenkiintoista sekä HX hankkeesta että Gripenistä.
Ei ollut muuta kuin perinteinen pajunköysi kuinka Gripenin lentotunti paljon halvempi kuin Hornetin.
Eipä taida ihan olla edellytyksiä lupailla kun eivät ole lentäneet metriäkään.
Tietysti sillä Janesin laskutavalla saa kaikenlaista aikaan.

"Epäilemättä" on valmistusprosessissa kilpailijoitaan edellä myös... käyttää Rafalen tekemiseen pohjautunutta Dassaultin Catiaa suunnitteluun ja kappalemäärät on pieniä verrattuna muihin.

:D
 
Viimeksi muokattu:
Ei ollut muuta kuin perinteinen pajunköysi kuinka Gripenin lentotunti paljon halvempi kuin Hornetin.
Eipä taida ihan olla edellytyksiä lupailla kun eivät ole lentäneet metriäkään.
Tietysti sillä Janesin laskutavalla saa kaikenlaista aikaan.
Toisaalta kyllä saabilla varmasti jonkinlainen tieto on mitä lentotunti kustantaa myös tässä lentämättömässä koneessa. Demostraattreitahan on jo lennetty eli tekniikkaa joka nyt on tuossa ensimmäisessä koneessa koottu yhteen.
 
"Omenoita ei voi aina verrata omenoihin, Skogberg painottaa."
 
Toisaalta kyllä saabilla varmasti jonkinlainen tieto on mitä lentotunti kustantaa myös tässä lentämättömässä koneessa. Demostraattreitahan on jo lennetty eli tekniikkaa joka nyt on tuossa ensimmäisessä koneessa koottu yhteen.
Tarkoittaako tämä sitä, että olet valmis hyväksymään LM:n ja USAFin ennusteet F-35:n tulevasta hankinta ja lentotuntihinnasta? :)
 
Tarkoittaako tämä sitä että, olet valmis hyväksymään LM:n ja USAFin ennusteet F-35:n tulevasta hankinta ja lentotuntihinnasta? :)
En, enkä hyväksy Gripeninkään kohdalla. Ne selviävät varmasti hankinnan kuluessa samoin kuin muidenkin koneiden kohdalla. Rafale ja Typhoon ovat ehdokkaista varmasti tuossa suhteessa pisimmällä vaikka maa kohtaisia eroja varmastikin on. Sinänsä hurrit ovat saaneet nykyisen gripenin lentotunnin hinnan ilmeisen matalalle tasolle ja tavoite on, että se ei e mallissa ainakaan nousisi. F-35:n lentotunnin hinta on myös tullut alas niistä järjettömistä lukemista joissa se on pyörinyt mutta tavoitteeseen on silti vielä matkaa. Aika näyttää miten käy, pelkään pahinta. Eli tavoite ei täyty ja lentäminen on kalliimpaa kuin F-16:sta. Myös tulevaisuudessa.
 
Jos USA:n intresseissä on, että Suomi kykenee käyttämään tarvittaessa JASSMeja, lupa integrointiin tulee olipa HX mikä hyvänsä. JASSM ei ole käytössä 4eva, vaan ensimmäinen bäst före tulee vastaan jo HX:n alkutaipaleella. Kuten jokunen tuossa on todennutkin, yksittäiseen jo hankittuun aseeseen ei kannata jumittua ja sitoa HX -hanketta. Uusia puikkoja tulee tuutista ja löytyy hyllyltä.

Jos kukaan ei myy meille mitään (rohkenen epäillä moista), kumitetaan sininen risti lipusta pois. Tai aletaan rakentamaan Juken härveliketjussa suunniteltuja puukomposiittihäätäjiä. :D
Nii mutta nämäkin asiat vaikuttavat päätökseen, ei paljoa mutta vaikuttavat kuitenkin ja tarpeeksi kun on pieniä asioita niistä muodostuu kokonaisuus. Huhun mukaan USA olisi näyttänyt vihreää valoa koneiden huololle suomessa. Israel tyylinen sopimus.
Tästä syystä Saab laski viime jutun mediaan missä lupasi tarjota koneiden valmistuksen suomessa. Tiedä sitten näistä..

Onneksi meillä in hyvät lentäjät tekemässä päätöksiä ja testejä ja auttamassa loppu päätöksen tekemisessä.
 
Sekä loistavat poliitikot kusemassa ne lentäjien tekemät hyvät päätökset. ;)
 
Aika näyttää miten käy.
Ei kannata unohtaa sitä, ettei lukemista tule ikinä täysin vertailukelpoiset.
Gripeniä ei yksinkertaisesti voi lastata samanlaiseeen suoritukseen kuin muita.
Tosin tällaista maksimisuoritusta ei nyt niin hirveästi tarvitse pohtia keskiarvotarpeen kannalta, mutta erilaiset kyvyt pitää aina suhteuttaa hintaan.

tl;dr Pienimmän pitääkin olla halvin.
 
Back
Top