Vuonna 1941 Saksalaiset pakko-ottivat joka-ikisen kuorma-auton, mitä Euroopasta löytyi ja lastasivat niiden kyytiin joka-ikisen tipan polttoainetta joka Euroopasta saatii tiristettyä, se merkitsi Saksan (ja Länsi-Euroopan) taloudelle kuolettavaa iskua, mutta oli ainoa mahdollisuus. Romanian tuotanto oli riittämätön ja jostain kumman syystä Stalin ei suostunut myymään öljyä riittävästi NL:n hyökkäämistä varten.
Löpöä riitti kuudeksi viikoksi ja sen avulla voitiin edetä n 500 kilometriä. Sen jälkeen on sodan oltava voitettu tai sitten tapeltaisiin pyhällä hengellä. Heinäkuun lopussa Saksan armeija oli etenemisen äärirajoilla, löpö oli lopussa ja keskinen armejaryhmä eli kädestä suuhun. Guderian, Bock ja Halder ihan varmasti halusivat jatkaa etenemistä kohti Moskovaa, mutta tankit ei nyt kertakaikkiaan vaan liiku pelkällä Panzerlied:llä, Heeresgruppe Mitte pysäytettiin ja se osa jota kyettiin huoltamaan lähetettiin Ukrainaan.
Ajatus hyökkäyksen jatkamisesa kohti Moskovaa syyskyyssa oli kuolleena syntynyt.
Jos tuon esseesi vie sotahistorioitsijalle, hän ei anna siitä edes arvosanaa 5-.
Hiler kaipasi öljyä kaikkien sodanpäämäärien vuoksi. Guderian ei suinkaan pysähtynyt löpön puutteeseen vaan saatuaan käskyn. Hyökkäystä jatkettiin heti Kiovan operaation jälkeen. Se panssariyhtymien kokoonpano, jolla iskettiin Kiovan ratkaisu, kulki ihan omilla löpöillään ja toisaalta Keskisen armeijaryhmän oli pidettävä linja Moskovan suunnalla operatiivista kärkeä odotettaessa.
Guderian palasi, aloitti operaatio Taifuunin kohti Moskovaa 2. lokakuuta. Keskisen armeijaryhmän edessä oli joukko puolustuslinjoja, joista ensimmäinen oli Vyazmassa ja seuraava Mozhayskissa.
Ensi-isku yllätti neuvostojoukot, kun 2. panssariarmeija valtasi 121 kilometriä puolustuslinjojen eteläpuolella olevan Oryolin. Kolme päivää myöhemmin panssariarmeija jatkoi hyökkäystään Bryanskiin 2. armeijan hyökätessä saman aikaisesti lännestä. Keskinen armeijaryhmä oli siten murtanut Moskovan ensimmäisen puolustuslinjan. Moteista saatiin 673 000 sotavankia, mikä kasvatti sotatoimien alettua saatujen sotavankien lukumäärän kolmeen miljoonaan. Moskovan puolustamiseen oli tämän jälkeen käytettävissä ainoastaan 90 000 miestä ja 150 panssarivaunua.
Saksan 3. panssariarmeija mursi 13. lokakuuta neuvostojoukkojen puolustuksen noin 140 kilometrin päässä Moskovasta, jolloin kaupunki siirrettiin sotilashallinnon valvontaan. Pitkään jatkuneet sateet olivat kuitenkin muuttaneet päällystämättömät tiet mudaksi, joten saksalaiset kykenivät etenemään ainoastaan reilut kolme kilometriä päivässä. Samalla etenevien joukkojen huoltotilanne heikkeni merkittävästi. Ylijohto määräsi etenemisen pysäytettäväksi 31. lokakuuta joukkojen järjestämiseksi. Tämä antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden parantaa asemiaan sekä keskittää alueelle uusia joukkoja. Reilussa kuukaudessa perustettiin yksitoista uutta armeijaa, joihin kuului 30 divisioonaa Kauko-Idästä vapautuneita siperialaisia joukkoja. Siperiasta tuotiin myös reilut 1000 panssarivaunua ja 1000 lentokonetta.
Maan jäädyttyä 15. marraskuuta saksalaiset jatkoivat hyökkäystään kohti Moskovaa eikä vieläkään ollut bensa lopussa. Kaksi viikkoa kestäneiden kiivaiden taisteluiden jälkeen saksalaiset etenivät hitaasti kohti Moskovaa. Etelästä hyökänneen 2. panssariarmeijan eteneminen oli kuitenkin pysähtynyt.
Saksan 258. jalkaväkidivisioona oli 2. joulukuuta ainoastaan 24 kilometrin päässä Moskovasta ja sen asemista näki Kremlin kupolit. Silloin tuli talven ensimmäinen lumimyrsky. Tiedustelupataljoona käväisi Khimkissä, joka oli ainoastaan kahdeksan kilometrin päässä kaupungista, ja se valtasi Moskovan-Volgan kanaalin sillan sekä rautatieaseman. Paikka oli samalla saksalaisten etenemisen kaukaisin piste.
Sitten tulikin jo Neuvostoliiton ensimmäinen todella merkittävä vastahyökkäys.
