Sotilaiden pitäisi pystyä hyväksymään se, että vihollisen lyöminen kunnian kentillä on kaukainen varjo vain ja siviilien pitäisi hyväksyä se ettei valtakunnan puolustamista voida ulkoistaa sotilaille.
Tätä rataa minunkin ajatukseni kulkee. PUOLUSTUSRINTAMA ON TUOSSA ALLA:
Ilmavoimat täydessä voimassaan voivat puolustaa ilmatilaa ja rajallisesti maa-aluetta. Maavoimien osalta rajaa on se 1300 kilsaa ja Meritorjunnallakaan läänistä ei ole pulaa.
Tuossa kartalla pollottaa yksi maailman kehittyneimmistä valtioista. Mutta riisupa siltä sähkö, vesihuolto, tietojärjestelmät, vapaa tiedottaminen.....niin onko jäljellä enää vain kuori? Ja intti voi pollottaa ihan rauhassa suonlaidoilla pitkin rajaa ja poimia kukkasia ja mustikoita. Ja lähettää siviiliyhteiskunnalle tukipyyntöjä mitä tulee ruokailuun ja vaatehuoltoon ja sotilaiden kuntouttamiseen.
Periaatteessa intin ainoaksi tehtäväksi voi jäädä omien siviilien pamputtaminen ja kyynelkaasuttaminen, kun nämä rientävät toreille kerjäämään leipää ja jauhelihaa et keskiolutta.
Ponnekkaasti vuosia sitten poljettiin kielenkäyttöön YETT-määritelmä. Toki näitä siellä ylätasoilla pohditaan määrävälein ja simuloidaan. Mutta jalkauttaminen jäi kyllä kiusallisesti vaiheeseen. Ihmisten turvallisuudentunnetta ei vähällä vikuuteta. Tunne on tässä mielessä tärkeämpi kuin tosiasiat.
Preussilointi ja Clausewitzlointi olisi uskallettava jättää jo sille tomuosastolle, aineistoksi historiantutkijoille ja evp-upseereille. Sun Tsu lienee paremmin tässä ajassa kuin nuo rajattomasti ihaillut germaanit, heille oli oma aikansa, sitä en kiistä.
Isossa kuvassa kaikki ei stemmaa mielestäni tänä päivänä. Ehkä liikaa sotia humppastaan sellaista sotaa, jota ei ole enää tarjolla. -kun harjoitellaan pahinta skenaariota- niin ne helpommat hoituvat...näinhän intti tämän paljastaa. Mikä ihmeen -pahin- ja mikä ihmeen -helpoin-? Välttämättömyydestä ja väistämättömyydestä hyveen tekemisen taidon me osaamme, jossain kohtaa se pitää uskaltaa puhaltaa seis ja ottaa real-peili eteen.
Kiitos ja anteeksi.