Millloin Suomessa räjähtää?

hessukessu

Kenraali
Kun katsoo vähän ympärilleen, näkee kyllä (jos vain haluaa), miten yhteiskuntaamme ajetaan alas pala palalta.

Valtionvelka kasvaa jyrkästi, Kreikan jne. valtioiden tukeminen vain pahentaa tilannetta. Näitä velkoja on mahdotonta saada maksettua ikinä pois. Ollaan loputtomassa syöksykierteessä. Vain puhaltamalla lisää ilmaan tähän finanssipalloon voidaan saada aina lisää hengähdysaikaa. Väistämätöntä se ei kuitenkaan estä, mikään ei estä. Tilinteon hetki on tulossa ja kun se tapahtuu, voitte sanoa hyvästit eläkkeillenne ja arvokkaalle omaisuudellenne. Velat eivät nollaannu vaikka niin kovasti haluttaisiin (ja jos nollaantuisivat, siitä vasta seuraukset olisivatkin!).

Sananvapaus on lähinnä vitsi (pari vuotta vankilaa poliitikkojen pilkkaamisesta Suomessa jne.) ja pahempaan suuntaan ollaan sensuurin suhteen menossa Suomessakin. Tekijänoikeusjärjestöt, lastensuojelijat ja tietysti kaikenlaiset "antirasistit" hierovat käsiään, kun tiedonvaihtoa ja välitystä kriminalisoidaan ja rajoitetaan minkä ikinä pystytään. Pandoran lipas on kuitenkin jo avattu, eikä sitä saada suljettua. Sitä eivät vain päättäjät ja etujärjestöt tajua ja ajavat itseään umpikujaan.

Yksilönvapautta rajoitetaan jatkuvasti lisää ja lisää. Rajoituksia, määräyksiä ja lakeja tulee liukuhihnalta lisää ja lisää. Järjestelmä on tukehtumassa omaan byrokraattiseen mahdottomuuteensa, puhumattakaan, miten ihmiset reagoivat jatkuvasti kiristyvään valvontaan, kyttäämiseen ja omien vapauksiensa poistamiseen. Orwellin 1984 ei tule toteutumaan, ihmiset ovat liian fiksuja ja tietävät liian paljon, jotta suostuisivat siihen ikinä. Raja tulee vastaan.

Ulkoista ja sisäistä turvallisuutta ajetaan alas. Säästöt ja rahojen kohdentamiset aiheuttavat sen, että oikeasti hyödylliset ja tarpeelliset asiat (kuten katurikollisuus, koko valtakunnanalueen puolustaminen jne.) jäävät tekemättä rahapulassa ja rahat haaskataan joutavaan näpertelyyn (ajatusrikollisten jahtaamiseen, kansainvälisiin pelleilyihin jne.). Kun jokin uhka iskee, sitä ei pystytä pian enää torjumaan, vaan uhka tulee ja voittaa turvallisuuskoneistomme. Siinäpä sitä sitten ollaan ja ihmetellään, että mitenkäs näin kävikään.

Todellisista ongelmista ei puhuta. Maahanmuutto, EU, byrokratisoituminen, Bilderberg, banksterit jne. ovat kaikki "ei puhuta" listalla mediassa ja politiikassa. Todellisten ongelmien hautaaminen keskustelusta aiheuttaa vain lisää ongelmia jatkossa, sekä entisestään lisää kansalaisten vihaa järjestelmää kohtaan.

Missä kulkee raja? Miten pitkälle vielä mennään, ennen kuin Suomessa alkavat salamurhaajien luodit viuhuamaan, pommit räjähtelemään ja kansa ryhtyy kapinoimaan nykyistä systeemiä vastaan? Mikä voisi olla sellainen tippingpoint, joka laukaisisi patoutuneen vihan ja turhautumisen? Vai edetäänkö siihen pisteeseen pikkuhiljaa, askel askeleelta? Vai uskotteko, että suomalaiset sietävät mitä tahansa soopaa kuten tähänkin saakka näennäisesti ovat sietäneet, eikä mikään todellisuudessa muutu (ei edes Persujen kannatus)?

Itse tunnustan heti, että en tiedä. Mutta suunta on selvä. Systeemi on kaatumassa täällä(kin) aivan kuten Neuvostoliitto aikoinaan.
 
Ihanko oikeasti sä haluat puhua täällä tästä asiasta? Ei se mua haittaa mutta tuntien foorumin asiantuntijoiden tilan niin eihän kotimaassa tämmöistä tapahdu, ikinä. Mutta kuten sen olet osoittanut, niin sydeemi on kypsä ja se voi näillä tiedoin menemään kahteen suuntaan, eli joko kansa pitää turpansa kiinni taikka sitten jotakin tapahtuu. Kuitenkin sanoisin että suurin osa kansasta on turpa kiinni ja ottaa mukisematta kaiken sen mitä tuutista tulee, sillä eihän tähänkään menessä olla mitään tehty. Rikkaat ja poliittisesti suuntautuneet voivat hyvin eikä niistä muista ole mitään väliä. Ei kotimaassa kuin ulkomaaillakaan. Ja mitä se merkitsi jos länsi yhteiskunta, jolla on AAA luottoluokitus repeäisi liitoksistaan, kun ei semmoista ole tapahtunut hyvin pitkään aikaan missään muullakaan.
 
Kannattaa huomata, ettei kaikkien ihmisten elämä kurjistu. Moni elää vallan mukavasti ja jotkut jopa erittäin hyvin. Tämän mahdollistamiseksi osa väestä ajetaan b-luokan kansalaisiksi, joille jää yhteiskunnassa lähinnä luu käteen. Tämä rooli on varattu valtaosalle suorittavan työn tekijöistä. Yhteiskunnan tulonjakoa muutetaan väestöä eriarvoistavaan suuntaan. Esimerkiksi lääkärien ja hallinnollisen henkilökunnan palkat ovat kasvaneet tuntuvasti, kun taas sairaalan huoltomiehen ja siivoojan liksat ovat pudonneet. Samasta lähteestä raha kuitenkin tulee.

Viimeiset pari vuotta on pidetty kovaa melua leikkauksista. Säästää pitää ja budjettikuri on kova. Mikä on todellisuus:

bt_tasapaino.gif

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/04_kuviot_ja_tilastot/03_budjetti/42044/bt_tasapaino.gif

Heh! Valtion menot kasvavat jatkuvasti ja vieläpä inflaatiota nopeammin. Jostain syystä valtion perustoimintoja ja palveluja kuitenkin karsitaan. Joku vetää välistä mukavan siivun.

Tämä antaa jo osaltaan osviittaa:

keskiansiot.jpg

http://www.piksu.net/sites/www.piksu.net/files/u283/keskiansiot.jpg

Joskus aikanaan valtiolla leipä oli pitkä, mutta kapea. Ei enään ja ero vain kasvaa.

Suurin vuoto löytynee Kokoomuksen mukana tulleista sivupuroista. Yksityistämisen ja ulkoistamisen nimissä ostetaan ylihintaisia palveluja kaveripiirin yrityksiltä. Ilman kilpailua ja ylihintaan tietenkin. Valtion ja kuntien omaisuus myydään samaisille firmoille alihintaan. Moni Kokoomusta äänestänyt markkinaliberaali on edelleen ihmeissään tapahtuneesta. Valtion ja kunnan työntekijät puolestaan vähät välittävät, kunhan oma liksa nousee. Menköön seuraavan sukupolven piikkiin. Ei haittaa, koska oma napa.

Tähän kaikkeen liittyy tavallisten duunarien palkkojen polkeminen ulkomaalaisia työntekijöitä tuomalla ja näille verovapaus sallimalla. Suurimmat yritykset korjaavat voitot. Työväestö kärsii pudonneiden palkkojen ja työttömyyden seurauksena. Tavallisten kansalaisten yhteisöllisyys ja solidaarisuus murretaan tuomalla maahan länsimaiseen yhteiskuntaan heikosti sopivia ihmisiä.

Hoitsut saattavat pian huomata päätyneensä b-luokkaan:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121214-ulkomailta-tuodaan-hoitajia-%E2%80%93-%E2%80%9Denta-30-000-suomalaista%E2%80%9D

Niinhän se oli rakennuksillakin ja kuljetusalalla pula tekijöistä. Nyt tekevät ulkomaalaiset 5€ tunti. Suomalaiset istuvat koulutuksen nimissä huuhaa-kurssilla. Arvatkaapa vaan kenen taskuun valtion ja kuntien piikkiin laitetut kurssimaksut lopulta menevät.

http://www.hs.fi/kotimaa/Krp+Adulta+laskutti+perusteetta+noin+30+miljoonalla/a1305557949482

Paljoa tuskin tarvitsee rapsuttaa Adultan johdon ja alihankkijoiden osalta, kunnes ympyrä jälleen sulkeutuu.
 
Oravanmetsästys käyntiin, jotta saadaan tulevaisuuden valuuttaa.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2761170/piinatut-kreikkalaiset-siirtyvat-vaihtotalouteen
Piinatut kreikkalaiset siirtyvät vaihtotalouteen
26.3.2012 08.21
IPS–LEONIDAS NTILSIZIAN

IERAPETRA

Kreikassa toimii 26 vaihtoverkostoa, joissa ei käytetä rahaa.

– Meillä ei ole enää euroja taskussa. Vaihtoehtovaluutta kaereti näyttää olevan vastaus siihen, mitä Kreikan taloudelle on tapahtumassa, tuoksusaippuoita valmistava kreetalainen Rea Pigiaki sanoo.

Kaereti on Kreetan etelärannikolla sijaitsevan Ierapetran kaupungissa murretta ja tarkoittaa vastikkeettoman avun tarjoamista tarpeessa olevalle. Nyt se on myös paikallinen sosiaalinen rahayksikkö.

Yksi kaereti on arvoltaan euron, mutta eurojen käyttö Ierapetran verkostossa on ehdottomasti kielletty.

Pigiaki perii saippuoistaan 1,5 kaeretia. Vastineeksi hän saa yleensä hunajaa ja hedelmiä.

Digitaalisesti hallinnoidussa kaereti-verkostossa vaihdetaan melkein mitä tahansa: kalaa, viiniä, rakia, kahvia, vihanneksia, käsitöitä, sähkötöitä, graafista suunnittelua ja kirjanpitoa.

Epätavallisin tarjous tulee jäseneltä, joka tarjoaa käyttöön meriarkkitehtuuriosaamistaan, verkoston perustajiin kuuluva Alexis Machairas kertoo.

Paikallisvaluutta otettiin käyttöön elokuussa 2011, ja nyt verkostoon kuuluu yli 300 ierapetralaista.

– Vaihtoehtoiset valuutat on ensisijaisesti suunnattu köyhille. Kaikki vaihto perustuu luottamukseen, läpinäkyvyyteen ja yksinkertaisuuteen, kansantaloustieteen professori George Sathakis Kreetan yliopistosta huomauttaa.

Hänen mukaansa Kreikassa toimii 26 erilaista vaihtoverkostoa, joista ierapetralaisten kaereti on kunnianhimoisin.
 
miheikki kirjoitti:
Oravanmetsästys käyntiin, jotta saadaan tulevaisuuden valuuttaa.
..

Hittolainen! ..minun on koulutettava äkkiä tuo koira ORAVAKOIRAKSI :camo:
 
Onhan noita vaihtopiirejä suomessakin, verottaja vain tappaa ne välittömästi jos niistä alkaa olla mitään hyötyä, koska tehän maksatte orjat...
 
miksi vaihdolla toteutettu talous olisi verovapaata?

veroilla on paikkansa. määrästä ja mihin ne käytetään, voikin sitten keskustella
 
Koska vaihdolle määritelty verollinen arvo perustuu subjektiivisiin olettamuksiin ts. se on Stetsonista kiskaistu.
 
Ei hätää. Niin kauan kuin kaupalliset tv-kanavat lähettävät realityä ja olutta saa kohtuuhintaan, sohvakansa ei kapinoi.
 
JOKO kirjoitti:
Kannattaa huomata, ettei kaikkien ihmisten elämä kurjistu. Moni elää vallan mukavasti ja jotkut jopa erittäin hyvin. Tämän mahdollistamiseksi osa väestä ajetaan b-luokan kansalaisiksi, joille jää yhteiskunnassa lähinnä luu käteen. Tämä rooli on varattu valtaosalle suorittavan työn tekijöistä. Yhteiskunnan tulonjakoa muutetaan väestöä eriarvoistavaan suuntaan. Esimerkiksi lääkärien ja hallinnollisen henkilökunnan palkat ovat kasvaneet tuntuvasti, kun taas sairaalan huoltomiehen ja siivoojan liksat ovat pudonneet. Samasta lähteestä raha kuitenkin tulee.

Olisiko sitten syytä ottaa itse vastuuta elämästään?

Ihan oikeasti olisi ammattia valitessaan syytä pohtia työllistymistä, työoloja ja sitä, että jaksaako työssä eläkkeelle asti. Tietysti siivoojiakin ja huoltoreiskoja tarvitaan, mutta kaiken valituksen keskellä täytyy muistaa heidän itse valinneen ammattinsa. Jos siihen vielä yhdistetään rikkonainen työhistoria, niin ihmekös se on, että tuntee putoavansa yhteiskunnasta.

On tässä itse kunkin täytynyt muuttaa moneen kertaan opiskelujen ja työn perässä. Samaan aikaan kotopuolessa makaa vanhoja koulukavereita työttöminä ja ovat sitä mieltä, että työpaikan on tultava heidän luokseen. Jos ei tule, niin se on systeemin vika se.

JOKO kirjoitti:
Joskus aikanaan valtiolla leipä oli pitkä, mutta kapea. Ei enään ja ero vain kasvaa.

Valtion keskipalkat ovat nousseet tietysti yleisten palkankorotusten myötä, mutta keskiarvo parempaan kehitykseen liittyy olennaisesti se, että valtion työpaikat ovat muuttuneet suurelta osin asiantuntijatehtäviksi, joissa palkka on luonnollisesti parempi kuin duunaritason tehtävissä.

Kymmeniä tuhansia valtion palkollisia on siirtynyt sinne niin kehutulle yksityiselle sektorille. Posti ja lennätinlaitos, TVH, VR, Puolustusvoimat (Leijona Catering ja Millog), jne jne. Siirtyneet tehtävät ovat juurikin niitä lattiatason hommia, joissa on ollut keskimääräistä pienemmät palkat.

Samalla mallilla voidaan tehdä tilasto Puolustusvoimien palkoista, jotka ovat taatusti hypähtäneet reilusti ylöspäin kun lukematon määrä keittäjiä, siivoojia, asentajia ym. on siirretty pois ja jäljelle ovat jääneet kovapalkkaiset upseerit. Pv:n keskimääräisten palkkojen nopea nousu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että upseerit olisivat saaneet messevät palkankorotukset.
 
skärdis kirjoitti:

Ei tarkoita ei. Mutta itse kukin on elämänsä varrella ruvennut ukkoutumaan taikka aukkautumaan ilman, että on tullut perheen lisäystä. Ei siitä pääse mihinkään. Ihmiset ovat vain sellaisia ja kun he tulevat tuohon pisteeseen, niin duunin perässä muuttaminen on aivan yksi hailee. Eikä siitäkään pääse mihinkään, sillä johonkin sun on vedettävä raja. Ja sama kysymys on tässäkin.

Missä vaiheessa, vaikka sä oletkin keskiluokkainen, sulle kasvaa sarvi otsaan koska sä et voi ottaa enempää sitä paskaa mitä tulee tuutin täydeltä. Suurimalla osaa suomea on hyvät aivot ja he osaavat myös niitä käyttää.

Ei maailmalla muuten Suomea tunnettaisi.

Kyllä itse kullekkin on tullut tiedoksi se että me ollaan tultu jonkilaisen risteykseen, sillä se mitä johto tekee on ristiriidassa useammassa länsimaisessa yhdyskunnassa kuin yhdessä.

Eliitti jyllää ja muulla ei ole mitään väliä.
 
ctg kirjoitti:

Mitähän tässä oikien odotellaan? Kunnon mellakoita, jossa saadaan pistää paikat remonttiin? Vai oikeinko vallankumousta, jossa se mystinen eliitti syöstään vallasta ja valtaan nousee sorretut? Vaalit tässä juuri oli, ja tyytymättömyys näkyi persujen parissakymmenessä prosentissa. Ikävä sanoa, mutta ei niistäkään oikein uuden järjestyksen airueiksi taida olla.

Nythän hallitus yrittää pelastaa hyvinvointiyhteiskunttaa kovilla keinoilla (rahaa otetaan sieltä, missä sitä eniten on). Lopputuloksena jumalaton natina (mm tälläkin palstalla), että mistään ei saa ottaa. Ai niin, kansanedustajien määrä puoleen niin sillä ne ongelmat ratkeaa!
 
skärdis kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Kannattaa huomata, ettei kaikkien ihmisten elämä kurjistu. Moni elää vallan mukavasti ja jotkut jopa erittäin hyvin. Tämän mahdollistamiseksi osa väestä ajetaan b-luokan kansalaisiksi, joille jää yhteiskunnassa lähinnä luu käteen. Tämä rooli on varattu valtaosalle suorittavan työn tekijöistä. Yhteiskunnan tulonjakoa muutetaan väestöä eriarvoistavaan suuntaan. Esimerkiksi lääkärien ja hallinnollisen henkilökunnan palkat ovat kasvaneet tuntuvasti, kun taas sairaalan huoltomiehen ja siivoojan liksat ovat pudonneet. Samasta lähteestä raha kuitenkin tulee.

Olisiko sitten syytä ottaa itse vastuuta elämästään?

Ihan oikeasti olisi ammattia valitessaan syytä pohtia työllistymistä, työoloja ja sitä, että jaksaako työssä eläkkeelle asti. Tietysti siivoojiakin ja huoltoreiskoja tarvitaan, mutta kaiken valituksen keskellä täytyy muistaa heidän itse valinneen ammattinsa. Jos siihen vielä yhdistetään rikkonainen työhistoria, niin ihmekös se on, että tuntee putoavansa yhteiskunnasta.

On tässä itse kunkin täytynyt muuttaa moneen kertaan opiskelujen ja työn perässä. Samaan aikaan kotopuolessa makaa vanhoja koulukavereita työttöminä ja ovat sitä mieltä, että työpaikan on tultava heidän luokseen. Jos ei tule, niin se on systeemin vika se.

JOKO kirjoitti:
Joskus aikanaan valtiolla leipä oli pitkä, mutta kapea. Ei enään ja ero vain kasvaa.

Valtion keskipalkat ovat nousseet tietysti yleisten palkankorotusten myötä, mutta keskiarvo parempaan kehitykseen liittyy olennaisesti se, että valtion työpaikat ovat muuttuneet suurelta osin asiantuntijatehtäviksi, joissa palkka on luonnollisesti parempi kuin duunaritason tehtävissä.

Kymmeniä tuhansia valtion palkollisia on siirtynyt sinne niin kehutulle yksityiselle sektorille. Posti ja lennätinlaitos, TVH, VR, Puolustusvoimat (Leijona Catering ja Millog), jne jne. Siirtyneet tehtävät ovat juurikin niitä lattiatason hommia, joissa on ollut keskimääräistä pienemmät palkat.

Samalla mallilla voidaan tehdä tilasto Puolustusvoimien palkoista, jotka ovat taatusti hypähtäneet reilusti ylöspäin kun lukematon määrä keittäjiä, siivoojia, asentajia ym. on siirretty pois ja jäljelle ovat jääneet kovapalkkaiset upseerit. Pv:n keskimääräisten palkkojen nopea nousu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että upseerit olisivat saaneet messevät palkankorotukset.

Juurikin pienipalkkaisimmat hommat on yksityistetty ja niissä ovat liksat pudonneet entisestään. Miksi näin toimitaan? Miksi näiden ostovoimansa ja elintasonsa menettävien pitää maksaa varovaroista jäljelle jääneille julkisen puolen asiantuntijoille entistä suurempia palkkoja? Kaiken lisäksi valtaosa näistä asiantuntijoista pyörittää itse luomaansa byrokratiaa, joka ainoastaan vaikeuttaa tavallisten ihmisten elämää.

Mitä tulee julkisen puolen henkilökuntaan, niin väki ei ole vähentynyt. Se lisääntyy jatkuvasti.

Julkisty%C3%B6llisyys.png

Minkälainen itku mahtaisi nousta, jos julkisen puolen hallinnolliset tehtävät ulkoistettaisiin vaikkapa Viroon? Miksiköhän asiaa ei ole julkisella puolella otettu edes esiin, vaikka yksityisellä puolella on täysin normaalia ulkoistaa suunnittelun, hallinnon ja puhelinneuvonnan kaltaisia töitä halpamaihin? Valtaosa valtion ja kuntien paperinpyörityksestä olisi helposti ulkoistettavissa ulkomaille. Kustannussäästöt olisivat valtaisia verrattuna kuraportaan ykstyistämisen hyötyihin.

Skärdiksen osana on ilmeisesti rusinoiden poimiminen pullasta meneillään olevassa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Siitä näkökulmasta asiat vaikuttavat varmasti hyvältä.
 
JOKO kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Kannattaa huomata, ettei kaikkien ihmisten elämä kurjistu. Moni elää vallan mukavasti ja jotkut jopa erittäin hyvin. Tämän mahdollistamiseksi osa väestä ajetaan b-luokan kansalaisiksi, joille jää yhteiskunnassa lähinnä luu käteen. Tämä rooli on varattu valtaosalle suorittavan työn tekijöistä. Yhteiskunnan tulonjakoa muutetaan väestöä eriarvoistavaan suuntaan. Esimerkiksi lääkärien ja hallinnollisen henkilökunnan palkat ovat kasvaneet tuntuvasti, kun taas sairaalan huoltomiehen ja siivoojan liksat ovat pudonneet.

Olisiko sitten syytä ottaa itse vastuuta elämästään?

JOKO kirjoitti:
Joskus aikanaan valtiolla leipä oli pitkä, mutta kapea. Ei enään ja ero vain kasvaa.

Valtion keskipalkat ovat nousseet tietysti yleisten palkankorotusten myötä, mutta keskiarvo parempaan kehitykseen liittyy olennaisesti se, että valtion työpaikat ovat muuttuneet suurelta osin asiantuntijatehtäviksi, joissa palkka on luonnollisesti parempi kuin duunaritason tehtävissä.

Minkälainen itku mahtaisi nousta, jos julkisen puolen hallinnolliset tehtävät ulkoistettaisiin vaikkapa Viroon? Miksiköhän asiaa ei ole julkisella puolella otettu edes esiin, vaikka yksityisellä puolella on täysin normaalia ulkoistaa suunnittelun, hallinnon ja puhelinneuvonnan kaltaisia töitä halpamaihin? Valtaosa valtion ja kuntien paperinpyörityksestä olisi helposti ulkoistettavissa ulkomaille. Kustannussäästöt olisivat valtaisia verrattuna kuraportaan ykstyistämisen hyötyihin.

Valtion asiantuntijatehtävissä käytetään usein julkista valtaa. Mikään valtio ei luovuta itsemääräämisoikeuttaan vieraille. Okei, ehkä jossakin Neuvosto-Virossa sellaiseen taivuttiin.

Ainakin meidän byroossa on väkimäärä vähentynyt kovalla kädellä ja valtaosa ei-julkisen vallan käyttämistä edellyttyvistä tehtävistä on siirretty kaikenkarvaisille konsulteille. Maksamme vuosittain satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioita. (HUOM! Konsultit valitaan tarjouskilpailun perusteella).

Ongelmana on se, että yksityiseltä sektorilta ei tunnu saavan laadukasta palvelua sitten millään. Suomen suurimmat insinööritoimistot suoltavat sellaista kuraa, että copy-pastetessa jää iso osa tiedoista vaihtamatta edellisen asiakkaan jäljiltä. Itse kollasin juuri tänään 75 sivua tekstiä, jossa piti jokaisella sivulla vetää punakynällä esiin kirjoitusvirheitä ja niitä copy-pasteamatta jääneitä vääriä nimiäkin. Kyllähän konsulentti sen puhtaaksi kirjoittaa, mutta ei kai se asiakkaan tehtävä pitäisi olla toimia sensorina? Sisältökin on tasoltaan jonkun riviopiskelijan seminaarikirjoitelman tasoa.

Tuosta räpellyksestä on sitten maksettu (HUOM! kilpailutuksen perusteella) rapiat 25 tonnia!

On se kumma, kun nettipalstoilta saa aina lukea, kuinka yksityisellä sektorilla on parhaat ihmiset ja töitä painetaan kelloon vilkuilematta. Ei kyllä uskoisi, kun sitä hommaa pöydän toiselta puolen seurailee..

JOKO kirjoitti:
Skärdiksen osana on ilmeisesti rusinoiden poimiminen pullasta meneillään olevassa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Siitä näkökulmasta asiat vaikuttavat varmasti hyvältä.

Persuslangilla asian voinee sanoa noinkin.

Olen kuitenkin lusinut vuosikaudet jatko-opinnoissa, muuttanut toiselle puolelle maata opiskelemaan ja töidenkin perässä olen asunut neljällä paikkakunnalla.

Voisin kyllä istua kotikylän Teboililla tuttujen kesken ja kirota, kuinka tämä kaikki on niin väärin. Armeijasta päästyäni olisin jäänyt siihen ja nyt sitten äänestäisin persuja. :a-lipsrsealed:

Tervehdin erittäin suurella tyydytyksellä hallituksen kaavailuja siitä, että varsinkin nuorten työttömyysturvaa ollaa karsimassa tai ainakin muokkaamassa kovalla kädellä. Suomesta ei nimittäin ole työ loppunut, jos vaan riittää työhaluja. Äidin helmoista lähtemistä se tosin edellyttää.
 
Suomen julkinen sektori on sairaalloisen turvonnut. Kyse ei ole pelkästään vedätyksistä, vaan vääristyneestä ajattelumallista julkisen sektorien tehtävien ja roolin suhteen.

Reipas palautus 1) valtion keskusjohdon välttämättömien intressien palvelemiseen 2) kansalaisten palvelemiseen (huom. toisistaan monella tavoin eroavat tehtävät), ja kaikki muu pois. Vaikuttaa myönteisesti myös turhan välillisen tekemisen vähenemisenä yksityisellä sektorilla ja kansalaisilla.
 
Systeemi on rapistumassa ja kenties jossain vaiheessa tulee kehiin sosiaalista levottomuuttakin. Tosin aika paljon siihen tarvitaan: 90-luvun lamassa, jolloin asiat olivat sentään paljon huonommin kuin nyt joka suhteessa, ei ollut vielä lähelläkään.

Aika hyvin on myös nähtävissä mikä politiikka tulee maan siihen pisteeseen ajamaan (jos tulee). Selkeästi on nimittäin nähtävissä että uusliberalismista on tullut uusi "taistolaisuus", nuorisoideologia jonka nimeen vannotaan fanaattisesti. Ainakin Kokoomusnuoret tuntuvat olevan tänä päivänä aika tarkkaan tätä aatesuuntaa edustavia.
 
fulcrum kirjoitti:

Montako jäsentä jossakin kokoomusnuorissa tai ylipäätään poliittisissa nuorisojärjestöissä on? Aivan, vain kourallinen. Broilerikasvattamoiden kellokkaista ei kannata välittää.

Uusliberalistisesta talousjärjestelmästä on tosiaan tullut jonkinlainen ismi, jonka nimeen kaikki vannovat. Mutta mitä sitten tilalle?

Sosialismi ei toimi, se on nähty.

Tiukasti säännelty talous ei sekään tunnu toimivan, kun mikään tehdas ei tuota sinkkiämpäreitä vain siksi, että valtiovalta niin haluaa. Ämpäreille tarvitaan ostajia, jotta niitä valmistetaan.

Jos uusliberaalisuuden kulmakiveä eli vapaata kauppaa rajoitettaisiin, niin me suomalaiset ottaisimme turpaan oikein kunnolla. Nähtiinhän se Neuvostoliiton kaatuessakin, kun Suomesta katosi sen seurauksena kokonaisia teollisuudenaloja ja satoja tuhansia ihmisiä jäi työttömiksi.

Toisaalta mikään puoluekaan ei ole esittänyt minkäänlaista vaihtoehtoa uusliberalismille eli järjestelmämuutos lienee utopiaa.
 
Ainoa vaihtoehto on ruveta tuottamaan hyödykkeitä jotka kestävät, pönkittää innovaatiota ja ruveta muuttamaan yhdyskuntaa suuntaan missä massa tekee isoja projekteja, jotka edes auttavattavat jokaista eikä vain yksittäistä pientä osaa ihmisistä. Meillä on paljon teknistä tietotaitoa maassa ja silti me junnaamme samoissa piireissä ilman, että me edes yritämme kurkottaa korkeammalle, kauemmas ja paremmin kuin koskaan ennen historiassa. Kukaan ei edes puhu pohjoismaiden yhteistyöstä lähiavaruuden valloittamisessa, taikka syvänmeren tutkimista/kolonisointia saatikka sitten ottamaan sitä seuraavaa askelta tietoyhteiskunnassa, missä tietotaito on yhtä kuin valuutta.

Mitä helvettiä siellä tehdään hyödykkeille, jotka hajoavat käsiin pienen ajan kuluessa? Taikka valtiovallan sydeemillä missä pieni osa kansasta jyrää suurimman osan lakoon.
 
Olin pari viikkoa sitten tilaisuudessa, jossa hahmoteltiin "Suomen uutta elinkeinoaluevaltausta", toki tämä vain oheisohjelmana. Suomeen aiotaan hankkia ns. matalan osaamisen teollisuutta, joka kuluttaa paljon sähköä, on työvaltaista ja sen teollisuudenalan palkkataso rakentuu noin 8 e tuntipalkkoihin. Valtion odotetaan subventoivan verotuksessa näiden proletaarien ansioita, jotta he pysyvät kutakuinkin hengissä täkäläisessä kustannusilmastossa. Valtion odotetaan myös rakentavan uutta vuokra-asuntoa Helsinkiin. Aivan oikein, Helsinkiin. Ko. teollisuus aiotaan ohjata nimenomaan pääkaupunkiseudun tuntumaan.

Jotta proletaareja riittäisi, se edellyttää työperäistä muuttoa mm. entisestä itä-blokista, suominuorten työttömyyskorvausten nyysimistä ja wanhemman väen patistelua joillain porkkanoilla. On väläytetty esim. seuraavaa: 50-vuotias ottaa vastaan ko. duunin ja palvelee 12 vuotta ja pääsee ns. täydelle eläkkeelle. Mitä se onkin.

Tämä stoori ei ole pojat iltavapaa-osiota. Mulla ei ole käsitystä mitä on tämä matalan osaamisen teollisuus.
 
POLICY AND INNOVATION IN LOW-TECH
Knowledge Formation, Employment & Growth Contribution of the "Old Economy" Industries in Europe

http://www.pilot-project.org/index.html
 
Back
Top