Minkälaisia elokuvia te katotte?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hejsan
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Viasat Historyllä pyörii hyvin tehty näytelmä 37-päivää ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sarja keskittyy Sarajevon murhan jälkeisiin päiviin, valtioiden ja diplomaattien näkökulmasta. Itävalta-Unkarin rappio ja heikkous, sekä pelkän heittopussin rooli maailmanpolitiikan melskeissä tulee hyvin esiin.
 
Ei ole elokuva, mutta kuka muistaa omaperäisen Lexx tv-sarjan? Youtubesta löytyy leikkaamattomia episodeja.

Itselleni jäi mieleen tämä musikaaliepisodi silloin kun teeveestä katselin.
 
Viasat Historyllä pyörii hyvin tehty näytelmä 37-päivää ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sarja keskittyy Sarajevon murhan jälkeisiin päiviin, valtioiden ja diplomaattien näkökulmasta. Itävalta-Unkarin rappio ja heikkous, sekä pelkän heittopussin rooli maailmanpolitiikan melskeissä tulee hyvin esiin.
Katselin pätkän sieltä ja toisen täältä. Laadukasta brittiviihdettä.
 
Ottekos tämän sarjan nähneet. Mie tykkäsin kovasti...:solthum:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Fortitude_–_ikiroudan_kirous

Fortitude – ikiroudan kirous (engl. Fortitude) on brittiläinen television rikossarja, jota alettiin esittää vuonna 2015. LajityypiltäänFortitude on psykologinen jännityssarja. Tapahtumat sijoittuvat Norjan Huippuvuorillekuvitteelliseen Fortituden tukikohtaan, 800 asukkaan arktiseen kaivoskaupunkiin, jossa sattuu epätavallisia kuolemantapauksia. Sarja on kuvattu enimmäkseen Islannissa sekä Britanniassa, ja siinä puhutaan englantia.

Sarjan keskeisiä henkilöitä ovat Fortituden šeriffi Dan Andersen (Richard Dormer), kuvernööri Hildur Odegard (Sofie Gråbøl), rikosetsivä Eugene Morton (Stanley Tucci) ja valokuvaaja Henry Tyson (Michael Gambon).

Kuvernööri suunnittelee alueelle jäätikköhotellia houkuttelemaan turisteja, mutta jäätiköltä löytyy mammutin jäännöksiä. Pian sen jälkeen tapahtuu ensimmäinen murha, jonka uhrina on geologi Charlie Stoddart (Christopher Eccleston). Hän oli tehnyt löydön, joka voisi estää hotellin rakennustyöt.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai myönteisen vastaanoton,[1] ja sen päätyttyä huhtikuussa Sky Atlantic tilasi toisen tuotantokauden.[2]
 
Netflixiin on tullut Saksalainen oikeiden ihmisten seassa kuvattu elokuva Täällä taas.. Suosittelen. Elokuvassa Hitler herää vanhan bunkkerinsa päältä nykypäivänä. Ihan aito Aatu aitoine vaatteineen, puhetyylineen ja fraaseineen.
Hitler lähtee sitten ihmettelemään maailmaa, tutustumaan nykysaksalaisiin ja kyselemään mietteitä.
Moni saksalainen luulee Hiterlin olevan suosittu koomikko, mutta se ei menoa haittaa.

Kiintoisaa siinä on se, kuinka perussakemannit avautuvat Hitlerille etenkin maahanmuuttajista. Yhden elokuvan pieni otanta ei tietenkään koko kansan mietteitä heijasta, mutta epäilen että suurintaosaa.
Elokuvan jälkeen herää kysymys kenen johtaja Merkell on?

Katselin leffan juuri äsken ja täytyy myöntää, että pirun uskaliasta huumoria ovat sakemannit repineet Aatusta. Jo pelkkä idea nykypäivän Berliiniin siirtyneestä kolmannen valtakunnan pääpirusta on absurdi.

Mutta koko elokuvan ideahan on tosiaan juuri tuossa, että perussakemannit ensin hämmästelevät kadulla vastaan talsivaa Hitleriä ja sitten avautuvat tälle tämän päivän Saksan ongelmista (mm. siirtolaiset ja pakolaiset). Ajatuksia herättävä ja provosoiva komedia. Adolf rupesikin nopeasti tekemään paluuta politiikkaan ja mikäs sen tehokkaampaa kun käyttää hyväksi telkkarissa ja netissä saatua mediajulkisuutta.

er-ist-wieder-da_9438626-original-lightbox.webp
 
Tuli katsottua dollaritrilogia. Ihan katseenkestäviä vieläkin, vaikka olen katsonut kunkin osan varmaan kymmeniä kertoja. Näyttelijät loppuivat ilmeisesti jo ekan leffan jälkeen kesken, koska ihan samat rosvot esiintyvät seuraavissa osissa hieman eri rooleissa. :)

"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig"
 
Viimeksi muokattu:
Toistaiseksi viimeinen Rambo. Vielä yhtä odotellessa. Joillekin tulee kyynel Titanic elokuvassa. Minulle tuli tämän elokuvan lopussa, kun John Rambo vihdoin saapui kotiinsa Arizonassa. Tyypillinen maatila vesitorneineen sekä tuulimyllyineen.
Elokuvasta upea musiikkiraita ei traileria.
 
Pari pienimuotoisempaa mutta yllättävän hyvän maun jättänyttä filmiä on tullut katsottua, kyseiset filmit voi kategorisoida draaman ja trillerin välimaastoon - etenkin Michaël R. Roskamin the Drop sisältää enemmän myös selkeitä trillerin elementtejä, mutta yhtälailla samoja elementtejä on löydettävissä parin kolmen vuoden takaisesta David Gordon Greenin ohjaamasta Joe'stakin, jota "tähdittää" Nicolas Cage, joskin Joe taipuu genrenltään enemmän draaman puolelle, sisältäen kuitenkin selkeän loppua kohden kasvavan ja voimistuvan tunnelman, jonka myötä leffan ote muuttuu entistä tiiviimmäksi.

En nyt ryhdy eritellen näitä leffoja arvioimaan vaan näin yhdessä summailen niistä joitain havaintoja. Aloitetaan kuitenkin Joesta ja Nicolas Cagesta, joka soveltui elokuvan Joen rooliin hyvin - ei hän mitään erinomaista suoritusta tehnyt, mutta mielestäni hänen roolityönsä oli varma ja sopivalla tavalla "jäyhä" - eli hän sai olla aikalailla oma itsensä, hänen ei tarvinnut poistua mukavuusalueeltaan juuri laisinkaan. Mutta nyt roolissa ei ollut minkään sortin väkisin yrittämisen tuntua, hetkittäin hänen työskentelyä ja rooliin uppoutumista oli jopa miellyttävä katsoa, tavallaan tuntuu siltä, että tällaiset roolit olisivat hänelle sitä ominta suorittamista, samalla hänen ei tarvitsis kuitenkaan myydä itseään ihan mihin tahansa skeidaan, kuten on tunnetuista syistä johtuen tupannut menneinä vuosina käymään. Pienissä elokuvissa, vähäeleisissä karujen elämänkohtaloiden rooleissa Cage tuntuisi olevan parhaimmillaan, miksi siis tavoitella kuuta taivaalta? Toisaalta jokin tällainen elokuva voi nousta odotettua suurempaan maineeseen ja sen myötä Cagen uralla saattaisi avautua uusi sivu.

The Tree of Lifessä ja Mudissa hyvin näytellyt Tye Sheridan teki myös Joessa ansiokkaan roolityön teini-ikäisenä Garynä, joka tekee parhaansa tuodakseen leipää perheelleen ja saavuttaakseen jotain jota hänen vanhemmilla ei ole... Kokonaisuudessaan leffan roolityöt olivat tasaisia ja varmoja, toki erityismaininta on annettava leffassa Garyn alkoholisoitunutta väkivaltaista isää näytelleelle Gary Poulterille - hän eli leffassa ainakin osin omaa elämäänsä, tai sellaista elämää jonka hän tunsi paremmin kuin hyvin.

Aivan kuten Joe, myös the Drop oli pienimuotoinen ja hyvin inhimillinen kokemus - joskaan tarina kertoi ihmisistä, joista monella, lähes kaikilla, oli pimeä tahi hyvinkin synkeä menneisyytensä. Kerronnaltaan elokuva oli miellyttävä, vähäeleinen jossa ei yritetty tavoitella kuuta taivaalta, samalla leffa oli kuitenkin hyvin koskettava juuri tässä vähäeleisyydessään (Tai ehkäpä elän nyt sellaista vaihetta elämässäni, että tällaiset leffat koskettavat minua). Kummastakin elokuvasta välittyi sydäntä koskettava tunne, merkittävintä niissä oli juuri se tunne, jonka niitä katsoessani koin - ei mikään suunnaton taide-elämys tai vastaava kokemus, jonka valtaan olen joutunut nähdessäni elokuvan jossa tavoitellaan korkeuksia, jossa jo lähtöasetelma on aivan jotain muuta kuin pienenten, usein epäonnisten ja epäonnistuneita valintoja tehneineiden ihmisten elämiä kuvaavissa filmeissa on. Jokin Stanley Kubrickin 2001 - Space Odyssey tai Terrence Malickin Thin Red Line ovat kokemuksina aivan jotain toista luokkaa ettei niitä voi verrata suoraan pienten ihmisten tarinoihin, mutta toisaalta tämä on myäs näiden pienten ihmisten tarinoiden hienous, ne ovat inhimillisesti lähestyttäviä kokemuksia. Ne eivät edes yritä olla elämää suurempia, tosin joskus joku sellainen leffa kasvaa elämää suuremmaksi...

vlad
 
Jostain kumman syystä katseeni ja ajatukseni siirtyi aivan muualle nähtyäni tuon mimmin videon....:D:rolleyes:
Mutta eilen katsoin vakoojien silta ja draamojen ystävänä tykkäsin tosi paljon.

Komppaan. Minustakin Vakoojien silta oli ihan katsomisen arvoinen vakoojatrilleri. Tavoitti kyllä ihan hyvin tuon kylmän sodan kylmimpien hetkien vainoharhaisuuden.

1.webp

Hanksin Tompalta melko rutiinisuoritus periamerikkalaisena lakimiehenä. Ei mitään ylistyslauluja aiheuttanut, muttei tarvinnut pettyäkään. Se heppu, joka näytteli kylmähermoista neukkuvakooja Rudolf Abelia teki mainion roolisuorituksen.

Jos jotain erityistä paistoi silmään niin se, että kuvauksissa käytetty Lockheed U-2 tiedustelukone oli myöhäisempi versio kuin se, jota Francis Gary Powers lensi 1960. Toinen asia mikä vähän ihmetytti oli se mitenkä CIA:n tiedusteluvirkamiehet puhuttelivat toisiaan termillä "agent." Käsittääkseni agentti-termiä käyttävät vain liittovaltion poliisi FBI:n kenttämiehet ("Federal Agent"). Keskustiedustelupalvelun käyttämä termi on "Case Officer." No joo, pikkujuttuja.

2.webp

3.webp
 
Jos jotain erityistä paistoi silmään niin se, että kuvauksissa käytetty Lockheed U-2 tiedustelukone oli myöhäisempi versio kuin se, jota Francis Gary Powers lensi 1960. Toinen asia mikä vähän ihmetytti oli se mitenkä CIA:n tiedusteluvirkamiehet puhuttelivat toisiaan termillä "agent." Käsittääkseni agentti-termiä käyttävät vain liittovaltion poliisi FBI:n kenttämiehet ("Federal Agent"). Keskustiedustelupalvelun käyttämä termi on "Case Officer." No joo, pikkujuttuja.

En sen tarkemmin tiedä miksi Vakoojien sillassa on päädytty käyttämään termiä "agent" - toisinaan syynä näihin pikkuvirheisiin on tietämättömyys mutta toisinaan syynä on sitten katsojien tietämättömyys, josta johtuen joudutaan paikoin käyttämään virheellisiä termejä, mutta tämä tapahtuu käytännössä sujuvuuden tähden, jotta katsojille käivisi selville idea/ajatus. Tämä ei tietenkään tavallista keskivertokatsojaa häiritse - hän ei tiedä eroa oikean ja väärän välillä, se voi jopa sujuvoittaa elokuvan katsomista. Se ryhmä joita toiminta häiritsee on sitten aiheeseen syvällisemmin perehtyneet katsojat, heitä väärät termit, nimet, väärään aikakauteen sijoittuva kalusto tms. häiritsee sitten aivan toisella tapaa. Usein merkittävä syy on tekijöidenkin "älyllinen laiskuus" - pääsevät itse helpommalla kun oikaisevat hiukan mutkia pienissä detaljeissa.

Minua häiritsee erityisen paljon virheet kahden genren elokuvissa - sotaelokuvien suuremman luokan virheet nyppivät mutta toinen joissa hetkittäin niskavillat nousevat pystyyn ovat selkeät virheet realistisuuteen pyrkivissä tiedeleffoissa (esim. Yksin Marssissa, vaikka sitä olikin kehuttu todella paljon, nostatti useamman kerran niskavillat ärtymyksestä pystyyn kun niissä pikkudetaljeissa oli oikaistu liikaa).

vlad
 
Lomaillessa on aika katsella leffoja:

Parin vuoden takainen puolalainen Oscar-voittaja (paras ulkomainen elokuva) Ida on niitä harvoja puolalaisia uudempia elokuvia jotka olen nähnyt - en ole mitenkään ennakkoluuloisesti suhtautunut puolalaisiin nykyleffoihin, niitä on yksinkertaisesti suhteellisen vähän esillä Suomessa (joissain pk-seudun leffamatineoissa tai juhlissa ne voivat saada enemmän näkyvyyttä, mutta maakunnissa - harvinaisia ovat). Tavallaan on harmi, että puolalainen elokuva saa niin vähän näkyvyyttä Suomessa, tuskin Idakaan olisi dvd:lle Suomessa tullut jollei se olisi Oscar-voittaja.

Elokuvana Ida oli hyvin vähäeleinen ja jopa karu - siinä oli jotain kaurismäkeläistä mielenmaisemaa, tarkoitan juuri tätä vähäeleisyyttä ja melankolisuutta. Tavallaan hassua, että sitä katsoessani juuri Kaurismäki tuli mieleeni vaikka en ole viimeisen vuosikymmenen aikana nähnyt ainoatakaan (uudempaa) Kaurismäen leffaa, muistikuvat niistä ovat jostain 90-luvun puolelta. Tupakka supielessä, muutama murahtaen lausuttu sana, mustavalkoinen atmosfääri ja kuvaus (kuten Idassakin). Se on todettava, että tuskin toimintaa ja kiihkeää menoa kaipaava katsoja jaksaa Idaa katsoa varttia kauemman aikaa, sen sijaan jos haluaa sukelluksen 60-luvun harmaaseen Puolaan, jossa yksi jos toinen etsii menneisyyttään ja yrittää löytää sen - jopa päästä sinuiksi sen kanssa, niin ehkäpä leffa tarjoaa jotain kiinnostavaa ja ajatuksiaherättävää.

Melankolinen kiintoisa - hetkittäin hiukan ahdistavakin - kertomus perheensä kautta itseään etsivästä maalaisluostarissa elävästä Idasta sekä kahden tai useammankin maailman törmäämisestä.

* * *

The Stanford prison experimentiä (ohjaaja Kyle Patrick Alvarez) katsellessa mielessä oli kaiken aikaa epämääräisenä muistikuvana saksalainen Das Experiment 15-vuoden takaa, joten asetelma ei ollut paras mahdollinen katsellessani Alvarezin näkemystä aiheesta. Oliver Hirschbiegelin näkemys oli sen verran tiukka etten edes uskonut, että modernimmassa versiossa saavutetaan sama taso - no on oltava rehellinen, ei Alvarezin versio ollut niin hyvä kuin Hirschbiegelin mutta tämä Alvarezin versio oli kuitenkin parempi mitä ajattelin sen olevan.

Laitetaanpa linkki siihen, mistä kyseisessä kokeessa/testissä oli kyse - Stanfordin vankilakoe: https://fi.wikipedia.org/wiki/Stanfordin_vankilakoe

wikipedian englanninkielinen sivu aiheesta on olennaisesti pidempi, joten linkki myös siihen: https://en.wikipedia.org/wiki/Stanford_prison_experiment

Jos on katsonut Alvarezin näkemyksen aiheesta, suosittelen myös katsomaan Oliver Hirschbiegelin leffan Das Experiment.

* * *

Katsomani kolmikon kaikella tapaa paras ja monella tapaa innostavin leffa on Leonardo DiCaprion tähdittämä ja Scorsesen ohjaama The Wolf of Wall Street, on tavallaan on harmi ettei DiCaprio voittanut miespääosan Oscaria todella loistavan - paikoin häiriintyneen loistavan - suorituksensa päätteeksi. Vaikka mielestäni the Revenant'issa DiCaprio on hyvä (hetkittäin loistelias), kyseisen leffan rooli on kuitenkin kaikella tapaa yksipuolisempi, joten siinä DiCaprion ei tarvinnut näytellä niin laajalla skaalalla, joten ei ihme, että yksi jos toinen on sitä mieltä, että kyseessä oli monellakin tapaa lahja-oscar, jonka DiCapio roolistaan the Revenantissa sai kun taustalla oli todella loistava roolityö the Wolf of Wall Streetissä Jordan Belfortina.

The Wolf of Wall Street on jo muutaman vuoden takaa (v. 2013), joten se on varmaan suurimmalle osalle tuttu, joten en ryhdy sen tarkemmin kelaamaan leffaa auki - ja jollei sitä ole vielä katsonut, on sitten parempi etten avaa sitä liian paljon kertomalla ja kuvailemalla elokuvaa kovinkaan tarkasti.

Yllä kehuin DiCaprion työtä loistavaksi, mutta aivan yhtälailla on kehuttava ohjaaja Scorsesen suoritusta loisteliaaksi. Kyseessä on omasta mielestäni niitä harvoja Scorsesen todella onnistuneita leffoja tämän vuosituhannen puolelta, enkä edellisellä tarkoita, että joukossa olisi suuri joukko hutiosumia - ennemminkin sitä, että rima on niin pirun korkealla. Se mikä Scorseselle on keskitasoinen suoritus olisi jollekin tuntemattomammalle (uudelle kyvylle) aivan toista tasoa - hyvä tai jopa erinomainen. Rimaa ovat nostaneet korkealle ne vuosikymmenten takaiset leffat, kuten Taksikuski, Kuin raivohärkä, Kristuksen viimeinen kiusaus, Mafiaveljet ja Cape Fear.

vlad
 
Muistaako joku 2000 luvun alkupuolelta Ylen sarjaa jossa Suomi oli liittynyt Natoon ja Lapissa oli jokin NATOn sääasema?
 
Netflixiin tullut uusi dokkari Only the Dead.
Toimittaja oli saddamin kaadossa mukana. Rauhantulossa ja kuvasipa ensimmäisen autopommin Bagdadissa Jordanian lähetystön edessä. Sitten pääsi kuvaamaan näitä jotka vielä kantoivat asetta amerikkalaisia vastaan, ja siitä ura urkeni päänleikkaajien mukaan jotka olivat oma porukkansa. Hyvä pätkä.

http://www.imdb.com/title/tt3587396/
 
Christopher Morrisin Four Lions on mustakomedia, jossa pistetään halvalla brittiläisiä jihadisteja - tai sellaiseksi aikovia. Katsoin leffan vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka se on jo puolen vuosikymmentä vanha (ja lojunut minullakin hyllyssä jo useamman vuoden).

Leffan jihadistigalleria on tietyllä tapaa perinteinen, yksi on muslimiksi kääntynyt ja taistelun nimeen vannova pottunenäbritti, hänen ohella joukkoon kuuluu enemmän tai vähemmän yksinkertaisia ulkomaaneläviä joita täydentää yksi jotakuinkin skarppi paki. Ydinryhmän ollessa tämän, on odotettavissa epämääräistä sekoilua ja kommelluksia - ja eriasteisia väärintulkintoja ja hämmentyneitä ihmismieliä. Vaikka ilmassa on kohtalaista parodiointia, tietyt teemat varmasti ovat sellaisia joita oikeassakin elämässä esiintyy ja kuinka näitä epävarmoja oikean ja väärän välillä kamppailevia yritetään sanojen voimalla kääntää sinne jihadismin ja tappamisen puolelle.

Elokuva on ihan katsottava kategoriassaan, siinä on sopivasti draaman aineksia matkassa - sen ohella, että huumorin keinoin lyödään jihadisteja, saa yhteiskunta kokonaisuudessaan ihmisten ohella iskuja vasten kasvoja. Oikeastaan kumpikin kulttuuri - jihadismin nimeen vannovat heistä leffassa muovatun kuvan muodossa kuin myös sitten länsimainen "mcdonalds-kulttuuri".

Mietin vaan, jos Suomessa moinen elokuva tehtäisi, kuinka sankoin joukoin löytyisikään mielensäpahoittajia loukkaantumaan jihadistien puolesta. Huumori on kuitenkin oivallinen ase kaikenmaailman despootteja, jihadisteja ja muita ääri-ilmiöitä vastaan. Ja siksi tavattoman usein nämä em. tahot suhtautuvat hyvin kriittisesti huumoriin, jossa ivataan heille tärkeitä arvoja - ja tämä erottaa meidät heistä. (Olemme parempia!)

*

David O. Russelin Joy on pienimuotoinen - paikoin herskyvä - draamakomedia, jonka keskiössä on Joy (Jennifer Lawrence) ja jota tukee että täydentää kohtalainen joukko näyttelijöitä, joista epäilemättä suurin tähti on Robert De Niro - jonka viimeaikojen leffat ovat olleet kokolailla epätasaisia, josta johtuen hänen tähtensä on ollut jonkinsortin laskussa. (No joidenkin mielestä lasku on ollut jyrkkä jos verrataan hänen parhaiden aikojen suorituksiin - ja allekirjoitan kyllä tämän arvion).

Itse asiassa tämä oli filmografian mukaan ensimmäinen Jennifer Lawrencen tähdittämä leffa jonka katson, olen onnistunut kiertämään aiemmin kaukaa niin Nälkäpelit kuin myös supersankarielokuvat ja kaiken muunkin tuotannon. Minulla ei sen kummempia odotuksia ollut hänen suhteen - mitään en odottanut, joten siihen verrattuna hänen roolisuorituksensa oli paikoin hyvä. Pirteä, kiehtova ja hetkittäin todella kyvykäs suoritus - tarinan alku, keskivaihe pitkälle loppuun oli kiehtovaa ja miellyttävällä tapaa odotuksia nostattavaa, vaikka sitä samalla kuitenkin ennakoi ja tiesi sen millainen loppu näissä elokuvissa - tavallisesti - on. Loppu oli odotettu ja tavanomainen, mutta muutamia hetkiä lukuunottamatta ne viimeiset minuutit eivät kerronnaltaan olleet erityinen huipennus elokuvalle. Dallasin tapahtumiin sitä sisältyi, mutta sen jälkeen "tulevaisuuteen kurkottava" kurkistus oli - hmmm - lattea.

Kokonaisuudessaan katsottava, paikoin pirteä ja raikas ja herskyvä draamakomedia - ei kuitenkaan millään muotoa erityislaatuinen tai sellainen, jonka ehdottomasti haluaisi katsoa uudelleen.

*

Lorraine ja Ed Warrenin tarinoihin perustuva the Conjuring - ohjaajanaan James Wan - oli tästä kolmikosta ehdottomasti paras. Se onnistui olemaan sitä vaikka siihen kohdistuivat ennakkoon kovimmat odotuksetkin, Wanin leffa onnistui täyttämään nämä odotukset - paikoin jopa ylittämään ne.

Conjuringin kohdalla oli olemassa oleva vaara, että leffa lankeaa lajityyppinsä kliseisiin ja sen myötä tiedossa on mahalasku - leffassa Wan kuitenkin onnistui käsitellä Warrenin tarinoihin pohjautuen tapahtumia siten, että lajityypin kliseet eivät nousseet hallitseviksi tai vieneet roolia itse leffalta. Tai näyttelijöiltä.

Olin hiukan tutustunut leffaan ennalta, tiedossa oli se, että moni piti siitä ja sitä oli kehuttukin - leffalle lastattiin odotuksia kohtuullisesti ja kuten alussa viittasin, nämä odotukset leffa täytti - paikoin se jopa ylitti ne. Kirkkaasti!

En nyt ryhdy ruotimaan tätäkään elokuvaan kovinkaan tarkasti. Leffan näyttelijätyöstä todettakoon sen verran, että etenkin Lili Taylor Carolyn Perronina ja Vera Farmiga Lorraine Warrenina tekivät mielestäni leffan ehdottomasti parhaimmat suoritukset. Toisaalta samanmoisen arvon voi antaa elokuvan miljöölle - talo ja pihapiiri, etenkin puu pinen järven rannalla. Nämä kaikki luovat kombinaation, joka antaa voimaa elokuvalle ja kiihdyttää sen paikoin voimakkaan-rytmikkääseen menoon. Tällaisia kauhuelementeillä varustettuja leffoja katsoo mielellään - niissä on syvyyttä ja kerronnan moninaisuutta kiitettävällä tapaa. Samalla henkilöhahmoissa on persoonallisuutta, ne eivät ole pelkkiä "kuvia" yksiulotteisine olemuksineen. Tavallaan onkin yllättävää, että Wan onnistuessaan tässä leffassa näinkin hyvin, mielestäni epäonnistui melkoisesti 2010 ohjaamassaan Riivatussa (Insidious), jossa ei ollut oikein mitään mikä olisi inspiroinut minua tai antanut minulle kauhukokemuksen - ihmettelen edelleen sitä, että mistä se K18-leima on tullut.

vlad
 
Back
Top