Christopher Morrisin
Four Lions on mustakomedia, jossa pistetään halvalla brittiläisiä jihadisteja - tai sellaiseksi aikovia. Katsoin leffan vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka se on jo puolen vuosikymmentä vanha (ja lojunut minullakin hyllyssä jo useamman vuoden).
Leffan jihadistigalleria on tietyllä tapaa perinteinen, yksi on muslimiksi kääntynyt ja taistelun nimeen vannova pottunenäbritti, hänen ohella joukkoon kuuluu enemmän tai vähemmän yksinkertaisia ulkomaaneläviä joita täydentää yksi jotakuinkin skarppi paki. Ydinryhmän ollessa tämän, on odotettavissa epämääräistä sekoilua ja kommelluksia - ja eriasteisia väärintulkintoja ja hämmentyneitä ihmismieliä. Vaikka ilmassa on kohtalaista parodiointia, tietyt teemat varmasti ovat sellaisia joita oikeassakin elämässä esiintyy ja kuinka näitä epävarmoja oikean ja väärän välillä kamppailevia yritetään sanojen voimalla kääntää sinne jihadismin ja tappamisen puolelle.
Elokuva on ihan katsottava kategoriassaan, siinä on sopivasti draaman aineksia matkassa - sen ohella, että huumorin keinoin lyödään jihadisteja, saa yhteiskunta kokonaisuudessaan ihmisten ohella iskuja vasten kasvoja. Oikeastaan kumpikin kulttuuri - jihadismin nimeen vannovat heistä leffassa muovatun kuvan muodossa kuin myös sitten länsimainen "mcdonalds-kulttuuri".
Mietin vaan, jos Suomessa moinen elokuva tehtäisi, kuinka sankoin joukoin löytyisikään mielensäpahoittajia loukkaantumaan jihadistien puolesta. Huumori on kuitenkin oivallinen ase kaikenmaailman despootteja, jihadisteja ja muita ääri-ilmiöitä vastaan. Ja siksi tavattoman usein nämä em. tahot suhtautuvat hyvin kriittisesti huumoriin, jossa ivataan heille tärkeitä arvoja - ja tämä erottaa meidät heistä. (
Olemme parempia!)
*
David O. Russelin
Joy on pienimuotoinen - paikoin herskyvä - draamakomedia, jonka keskiössä on Joy (Jennifer Lawrence) ja jota tukee että täydentää kohtalainen joukko näyttelijöitä, joista epäilemättä suurin tähti on Robert De Niro - jonka viimeaikojen leffat ovat olleet kokolailla epätasaisia, josta johtuen hänen tähtensä on ollut jonkinsortin laskussa. (No joidenkin mielestä lasku on ollut jyrkkä jos verrataan hänen parhaiden aikojen suorituksiin - ja allekirjoitan kyllä tämän arvion).
Itse asiassa tämä oli filmografian mukaan ensimmäinen Jennifer Lawrencen tähdittämä leffa jonka katson, olen onnistunut kiertämään aiemmin kaukaa niin Nälkäpelit kuin myös supersankarielokuvat ja kaiken muunkin tuotannon. Minulla ei sen kummempia odotuksia ollut hänen suhteen - mitään en odottanut, joten siihen verrattuna hänen roolisuorituksensa oli paikoin hyvä. Pirteä, kiehtova ja hetkittäin todella kyvykäs suoritus - tarinan alku, keskivaihe pitkälle loppuun oli kiehtovaa ja miellyttävällä tapaa odotuksia nostattavaa, vaikka sitä samalla kuitenkin ennakoi ja tiesi sen millainen loppu näissä elokuvissa - tavallisesti - on. Loppu oli odotettu ja tavanomainen, mutta muutamia hetkiä lukuunottamatta ne viimeiset minuutit eivät kerronnaltaan olleet erityinen huipennus elokuvalle. Dallasin tapahtumiin sitä sisältyi, mutta sen jälkeen "tulevaisuuteen kurkottava" kurkistus oli - hmmm - lattea.
Kokonaisuudessaan katsottava, paikoin pirteä ja raikas ja herskyvä draamakomedia - ei kuitenkaan millään muotoa erityislaatuinen tai sellainen, jonka ehdottomasti haluaisi katsoa uudelleen.
*
Lorraine ja Ed Warrenin tarinoihin perustuva
the Conjuring - ohjaajanaan James Wan - oli tästä kolmikosta ehdottomasti paras. Se onnistui olemaan sitä vaikka siihen kohdistuivat ennakkoon kovimmat odotuksetkin, Wanin leffa onnistui täyttämään nämä odotukset - paikoin jopa ylittämään ne.
Conjuringin kohdalla oli olemassa oleva vaara, että leffa lankeaa lajityyppinsä kliseisiin ja sen myötä tiedossa on mahalasku - leffassa Wan kuitenkin onnistui käsitellä Warrenin tarinoihin pohjautuen tapahtumia siten, että lajityypin kliseet eivät nousseet hallitseviksi tai vieneet roolia itse leffalta. Tai näyttelijöiltä.
Olin hiukan tutustunut leffaan ennalta, tiedossa oli se, että moni piti siitä ja sitä oli kehuttukin - leffalle lastattiin odotuksia kohtuullisesti ja kuten alussa viittasin, nämä odotukset leffa täytti - paikoin se jopa ylitti ne. Kirkkaasti!
En nyt ryhdy ruotimaan tätäkään elokuvaan kovinkaan tarkasti. Leffan näyttelijätyöstä todettakoon sen verran, että etenkin Lili Taylor Carolyn Perronina ja Vera Farmiga Lorraine Warrenina tekivät mielestäni leffan ehdottomasti parhaimmat suoritukset. Toisaalta samanmoisen arvon voi antaa elokuvan miljöölle - talo ja pihapiiri, etenkin puu pinen järven rannalla. Nämä kaikki luovat kombinaation, joka antaa voimaa elokuvalle ja kiihdyttää sen paikoin voimakkaan-rytmikkääseen menoon. Tällaisia kauhuelementeillä varustettuja leffoja katsoo mielellään - niissä on syvyyttä ja kerronnan moninaisuutta kiitettävällä tapaa. Samalla henkilöhahmoissa on persoonallisuutta, ne eivät ole pelkkiä "kuvia" yksiulotteisine olemuksineen. Tavallaan onkin yllättävää, että Wan onnistuessaan tässä leffassa näinkin hyvin, mielestäni epäonnistui melkoisesti 2010 ohjaamassaan
Riivatussa (
Insidious), jossa ei ollut oikein mitään mikä olisi inspiroinut minua tai antanut minulle kauhukokemuksen - ihmettelen edelleen sitä, että mistä se K18-leima on tullut.
vlad
