Mitä kalustoa kyettäisiin valmistamaan kotimaassa pakon edessä?

Meiltä löytyy myös tekstiiliteollisuutta ja kaikkea sotilaan varustukseen kuluvaa vaatetta ja varustetta voidaan ruveta valmistamaan moderneilla linjastoilla riittäviä määriä.

Googlaamalla löytyy tietoja, että Suomessa vaateteollisuudessa on enää 4000 henkeä töissä.

Ja teollinen ompelu on liputettu suurimmaksi osaksi ulos
 
Miksi kotimaassa? Vaikka menettäisimme keskimäärin vain 2 konetta päivässä niin vihollinen olisi saavuttanut ilmaherruuden alle kahdessa kuukaudessa.
Eikö tuotantoa kannattaisi siirtää mahdollisimman paljon väistöasemiin ulkomaille?
 
Tampereelta on tosiaan kadonnut niin tekstiili- kuin jalkineteollisuuskin. Useimmat tehdasrakennukset ovat jäljellä ja toisessa käytössä.
 
Sievi on kyllä tuttu. Käytän lähinnä maihareita kesät ja jatsareita talvet.

Mutta nopealla googlauksella saa tiedon, että 10% Suomessa ostetuista kengistä on enää made in Finland.

Tämä tietohan ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tuotantokapasiteettia on vielä olemassa.

Suurin osa suomalaisista ei osta varsikenkiä tai kumisaappaita, niitä kaikkia silti valmistetaan Suomessa myös vientiin.
 
Googlaamalla löytyy tietoja, että Suomessa vaateteollisuudessa on enää 4000 henkeä töissä.

Ja teollinen ompelu on liputettu suurimmaksi osaksi ulos

Jäljellä onkin paljon Suomen oloihin työ ja ulkoiluvaatteita tekeviä, tuotantoa voidaan toteuttaa vuoroissa vaikka ympäri kellon jos se siitä on kiinni.
 
Ja nekin taitaa olla vaatesuunnittelijoita :D Tietysti rohkea Tom of Finland kuosi kalsareissa nostaisi korpisoturin taistelutahdon sfääreihin ;)

Minähän tuossa joku aika sitten suunnittelin täällä että Marimekon juuri pitäisi hankkia itse pari omaa Bolidea manpadeina, että voisivat suojata Unikko kuosiin ja mikesi Tom of Finland kuosiin pukeutuneiden korpisoturien vaatetuksen poikkeusoloissa.
 
Tampereelta on tosiaan kadonnut niin tekstiili- kuin jalkineteollisuuskin. Useimmat tehdasrakennukset ovat jäljellä ja toisessa käytössä.

80-luvulla tekstiili- vaate ja kenkäteollisuus työllisti Suomessa noin 25 000 henkilöä. Tosin silloin 80% Suomessa myydyistä vaatteista ostettiin Made in Finland lapun kanssa.

Toki varmasti nuo nykyiset tehtaat kykenisivät tuottamaan tarvittavia määriä varusteita Sodan ajan joukoille. Mutta hetki voisi mennä ennen kuin toiminta saataisiin käyntiin.

Juttelin tässä joku aika sitten kotimaisen vaatevalmistajan kanssa, ja hän esimerkiksi kertoi että Suomessa ei ole enää teollisia vaattekankaan leikkaajia. Joka johtaa siihen että vaaten osat käyvät mutkin Virossa, vaikka ompelu tehtäisiin silti vielä Suomessa.
 
Suurin osa suomalaisista ei osta varsikenkiä tai kumisaappaita, niitä kaikkia silti valmistetaan Suomessa myös vientiin.

Ei osta ei.

Mutta 90-luvulla alkanut muutos on jatkunut tähän päivään asti. Suomalaisille ei kelpaa kotimaiset kengät, joten viimeiset tehtaat on erikoistuneet esim turvajalkineisiin jne. Joissa kate on parempi.
 
Jäljellä onkin paljon Suomen oloihin työ ja ulkoiluvaatteita tekeviä, tuotantoa voidaan toteuttaa vuoroissa vaikka ympäri kellon jos se siitä on kiinni.

Jos on tarpeeksi materiaaleja, tekijöitä ja laitteita.

Juttelin tässä vähän aikaa sitten kotimaisen vaatevalmistajan kanssa. Hän valitti esimerkiksi sitä ettei Suomessa ole enää teollisia vaatekankaan leikkaajia, joten se osa tuotantoa pitää ostaa Virosta. Jonka jälkeen kankaan palat tulevat tänne muuttumaan vaatteiksi.

Epäilen että suomalaisilla sirpaleliivin ja tetsarin valmistajilla on kyllä omat leikkaamonsa, joissa materiaali leikataan kustannustehokkaasti oikeisiin mittoihin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ja noista vielä täällä olevista kenkätehtaista. Jos pohja tuodaan valmiina Suomeen ja yläpuoli ommellaan Virossa, nämä sitten saatetaan yhteen Suomessa, on meillä suomalainen kenkä. (Tämä ei toki sitten koske kaikkia suomalaisia kenkätehtaita.)
 
Suurin osa suomalaisista ei osta varsikenkiä tai kumisaappaita, niitä kaikkia silti valmistetaan Suomessa myös vientiin.

Kuka tekee kumisaappaita? Nokialaiset tulevat nykyään ties mistä Serbiasta. (Voisikohan @Sardaukar myydä niitä harmaatuontina? :unsure:)

Kun vuosituhat vaihtui, kumijalkineita oli valmistettu Suomessa käsityönä yli sadan vuoden ajan, mutta niitä ei voinut enää valmistaa kannattavasti. Kaksi ISO-sertifioitua, alansa parhaimpiin kuuluvaa eurooppalaista sopimusvalmistajaa perehtyi nokialaisten valmistamiseen ja kokonaisia kokoonpanolinjastoja muutti Suomesta Serbiaan ja Slovakiaan. Vuodesta 2007 alkaen koko saapastuotanto oli siirretty pois Suomesta ja korkealuokkaisten saappaiden valmistus jatkuu läheisessä yhteistyössä, käsityönä, suomalaisin lestein, satavuotista osaamistamme hyödyntäen.

https://www.nokianjalkineet.fi/tarina/pitka-historiikki/

Lisäksi yksi kumisaapas-testi tuotti sellaiset tulokset, että kaikki saappaat oli tehty kiinassa, pl. muualla Euroopassa valmistetut "nokialaiset".

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/a...yydessa-isot-erot-halvin-myos-huonoin/5313344
 
Ja noista vielä täällä olevista kenkätehtaista. Jos pohja tuodaan valmiina Suomeen ja yläpuoli ommellaan Virossa, nämä sitten saatetaan yhteen Suomessa, on meillä suomalainen kenkä. (Tämä ei toki sitten koske kaikkia suomalaisia kenkätehtaita.)

Kenkäkin on hightechiä. Osat ostetaan pitkin maailmaa.
 
Toki huollon esitaistelijana nää rättisulkeiset kiinnostaa.

Mutta toki on muutakin kalustoa, joka voi olla kriittisempää
 
Piippujen valmistus käsiaseisiin on ainoa pullonkaula. Ainoat koneet löytyvät Riihimäeltä, muuten aseen osia voi valmistaa melkein mikä tahansa moderni koneistamo. On tosin huomioitavaa, että materiaalit/työkalut joita tarvitaan ovat tuontitavaraa, niiden puute pysäyttää tehokkaasti tuotannon.
Ilmeisesti vanhanmallisen rihlauskoneen on ostanut myös Peuralan asepaja, joka on ainoa suomalainen asefirmoista itsenäinen rihlattujen piippujen valmistaja.
http://www.peuralanasepaja.fi/
Ihan samassa mittakaavassahan tuotantoa ei lastuamalla rihlaamalla tehdä kuin kylmätaonnalla kuitenkaan, mutta laatu on hyvää.
 
Takomalla syntyy kyllä nopeasti ja ainakin väittävät, että olisi parempi sota-aseeseen. Lastuamallahan ne oikeasti tarkat piiput synnytetään.
 
Ei osta ei.

Mutta 90-luvulla alkanut muutos on jatkunut tähän päivään asti. Suomalaisille ei kelpaa kotimaiset kengät, joten viimeiset tehtaat on erikoistuneet esim turvajalkineisiin jne. Joissa kate on parempi.
Kävin täällä Norjassa ostamassa teollisuus-alueelta jonkinlaisesta lähinnä rakennuspuolta palvelevasta liikkeestä Sievin Made in Finland -turvakengät, joita oli yhteensä varmaan 15 hyllymetriä 5-6 eri tasossa... suosittua kamaa, ja kun selvisi että olen suomalainen ja yksityisasiakas (käteisellä ei voinut edes maksaa), niin sanoivat että ei me tähän Norjan 25%;n alvia saada sulle menemään systeemiin ja naurahdus perään... joten 90-kympillä euroissa hyvät Sievin stiflat lähti Fremenin messiin :).
On täällä fiskaalisesti hyvätkin päivänsä... tosin aika harvoin.

Nämä lähti siis messiin sisä-/ hallihommiin, lesti on leveä niin kuin pitää ollakin!

https://www.sievi.com/fi/tuotteet/turvajalkineet/rival-s2

paddedimage400400-52170-122-25M.png
 
Itellä on Jalaksen ja Sievin nahkasaapasta, maiharia ja turvakenkää.

Hyviä tuotteita. Ja hyvä että myyvät maailmalla.
 
Räjähteet, miinat, viuhkat, antureita ja herätteitä

Taistelijan asusteet, suojavarusteet, optiikkaa, akut

Jos moottorituotanto järjestyisi niin moottorikelkat, mönkijät, endurot

Kuorma-autot ja muut pyöräajoneuvot

Veneet, laivat, dieselvoimalat, sähkögeneraattorit

Leikkaussalit
Ongelma näissä on, että tarvitaan materiaaleja mistä tehdään. Esim kaikki erikoisteräkset varastoidaan keski-euroopassa. Laakerit, aseiden piiput yleensä kaikki vastaava... ne koostuvat strategisista materiaaleista. (kromi-, nikkeli-teräkset yms.) Niiden tulo Suomeen loppuu välittömästi jos p...ska osuu tuulettimeen.
 
Back
Top