Mitä kalustoa kyettäisiin valmistamaan kotimaassa pakon edessä?

Veikkaisin että ihan perusteollisuuskin on riippuvainen tuonnista
Kaikki korkeateknologian maat on samassa tilanteessa. Alihankintaketju on laaja ja luonnollisesti bulkkitavara ei kuulu näihin tähdellisiin itsetuotettaviin. Kysymys olisi sikäli teoreettinen, että sisältää myös reunaehdon jossa kysymys kuuluu voidaanko paikata tuontiosat ja alihankinta siihen valjastettavalla kotimaisella tuotannolla. Eli riittääkö osaaminen niiden tekemiseen. Mutteri on helppo - joku prosessori voi olla vaikeampi.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Muistelen, että pääosa kaikista sytyttimistä on tuontia?

Valmistipa mitä tahansa, niin kovin usein törmää siihen, että joku komponentti saattaa puuttua? Tai jopa joku raaka-aine, tarvittava menetelmä tai peräti työkone, jolla valmistaa. Kaikki lienee mahdollista, mutta ei välttämättä nopeaa ja helppoa saati halpaa.
 
Hyvänä esimerkkinä voisi pitää kahta Suomen kokoista maata, Ruotsia ja Israelia. Edellisessä valmistetaan jopa omia hävittäjiä, ja jälkimmäisessä omia taistelupanssarivaunuja.

Joten uskon että riittävällä sitoutumisella voisi miltein kaikkea valmistaa muutamine poikkeuksine, kuten isommat sotalaivat ja taisteluhelikopterit.
 
Lyödään kisaan vielä Singapore, jossa valmistetaan aika paljon erilaisia aseita.
 
Muistelen, että pääosa kaikista sytyttimistä on tuontia?

Valmistipa mitä tahansa, niin kovin usein törmää siihen, että joku komponentti saattaa puuttua? Tai jopa joku raaka-aine, tarvittava menetelmä tai peräti työkone, jolla valmistaa. Kaikki lienee mahdollista, mutta ei välttämättä nopeaa ja helppoa saati halpaa.

Pohdinta on tosiaan ihan eri tasolla jos aletaan miettiä edellytyksiä ja aikatauluja kyllä/ei-valinnan sijaan. Lähes mikä tahansa on loppupeleissä mahdollista mutta tapauksesta riippuen valmistelut kestävät kuukausia tai vuosia.

Poikkeuksena tietysti ne hommat joihin on valmistelut jo rauhan aikana tehty. Sitäkin osastoa löytyy Suomesta runsaasti.
 
Hyvänä esimerkkinä voisi pitää kahta Suomen kokoista maata, Ruotsia ja Israelia. Edellisessä valmistetaan jopa omia hävittäjiä, ja jälkimmäisessä omia taistelupanssarivaunuja.

Joten uskon että riittävällä sitoutumisella voisi miltein kaikkea valmistaa muutamine poikkeuksine, kuten isommat sotalaivat ja taisteluhelikopterit.
Noissa esimerkeissä mm. sellaiset osakokonaisuudet kuin moottorit ja jälkimmäisessä myös voimansiirto ovat tuontitavaraa. Molemmilla jäisi lopputuote tekemättä ilman tuontiosia vaikka käyttäisivät vuosia kopioinnin harjoitteluun.
 
Luin pitkään että lyödään kissaan vielä Singapore, ja ihmettelin että mitä vittua, kunnes huomasin sanan olevan kisa.

#helkutin viini. :facepalm:

Ekkönä ookkaan ollu Oulusa? Lyyään kissaan mukkaan vaan se Singapore. Jos nää jaksat ootella vinnaaliin asti, niin voijaan kahtua mitä siitä tullee. Alakkonä hahamottaa?

#viinissätotuus :)
---
Lusikkahaarukoita pystyttäneen tekemään kotimaassa.
 
Kuinka hyvi pyatyttäisiin valmistamaan rynnäkköpanssarivaunuja, vai onko myös esim. Ruotsin CV90 ulkomaisista osista riippuvainen?
 
Kuinka hyvi pyatyttäisiin valmistamaan rynnäkköpanssarivaunuja, vai onko myös esim. Ruotsin CV90 ulkomaisista osista riippuvainen?

No ei kovin kaksisesti. Ainakin optiikka/optroelektroniikka lienee tuontitavaraa ja myös iso osa elektroniikasta. Torneja täällä on tosin tiettävästi rakennettu aikanaan (arvatenkin pitkälti ulkomaisista komponenteista), mutta alustoja ei, vaikka kaipa alustankin voisi kopioida jollakin aikavälillä.

Helpompaa olisi luultavasti kopioida jokin patarautaa oleva laitos, esimerkiksi BMP-2. Tosin sitten myös suorituskyky on rajoittuneempi.

In mid-2004, Finland placed a contract with Patria Hägglunds for an additional 45 vehicles for delivery from 2006 through to 2007 with a total value of GBP79 million. The value of the BAE Systems Hägglunds part of the contract is about GBP37 million.

The chassis has been supplied by BAE Systems Hägglunds with the turret being built in Finland and integrated with the chassis at the facilities of Patria Vehicles.

http://www.army-guide.com/eng/product264.html
 
Tämä ei nyt varsinaisesti tänne kuulu, mutta monesti olen ajatellut, että sotaan tarvitaan hirveästi kaikennäköistä. Ja se kaikki täytyy myös varastoida. Ja varastoiminen vaatii hirveesti tilaa ja se pitää myös hajauttaa. Että minne ihmeeseen se kaikki materiaali saadaan oikein ängettyä.
Noh, kerran muita asioita tutkiessani näin google-mapsissa ihmeellisiä rakennelmia keskellä ei yhtään mitään. Oiskos nämä PV:n varastoja?
Laitan tähän ruudunsieppauskuvat.
Mitenköhän helposti tällaisen ulkona (ei siis kallion sisällä) olevan varasto-alueen saisi vihollinen tarvittaessa tuhotuksi?
Tai mitenkäs nuo on suojattu rikollisia vastaan?
Vai onko nämä jotain muita kuin PV:n varastoja?
Alimmassa kuvassa näkyy selvästi kuinka hiekkavallit kiertää rakennuksia.
Tässä kuvat:
1529526880397.png

1529526919277.png

1529526977756.png
 
Katso liite: 22600

Katso liite: 22601

Katso liite: 22602
Yllä suomalaisrahvaan lomakyliä..

Vettä täällä on riittämiin, hiekkaa joutuu vähän mökin läheisyyteen ajamaan, että pääsee beach fiiliksiin.. vähän kuin rahvaan versio tästä.. ja rouvat/tyttöystävät lomastressin seurauksena hoitavat vahtimisen tehokkaasti(kuten sen rahvaan)

palm_1970288c.jpg
 
Ihan räjähtävän tavaran valmistuksessa siviilipuolellakin on systeemit hajautettu tuollaisiin toisistaan erotettuihin pieniin yksiköihin. Jatkaakseni tuota aiempaa vertausta; ei lähde koko hotelli kerralla, vain yksi mökkikylän kabiini.
 
Perkele jos noi mun kuvat onkin Venäläisten mökkikylästä. Ne kun ovat niin viekkaita soluttautumaan. Ovat rakentaneet salaa keskelle ei mitään omat mökkinsä ja elävät siellä jossakin mahorkkayhteisössä.
 
Back
Top