Mitä mukaan inttiin?

Kaksi ajatusta:
- Mikä on boresnake?
- Älä ota palvelukseenastumisessa mukaan puukkoa tai muita astaloita. Ne ehtii tuomaan lomilta.
Boresnake on nauha jota käytetään piipun putsaamiseen. Eri kaliipereita, valtiolle yhteensopiva on tottakai 7.62x29. Näitä saa varustelekasta tai vaikka kiinasta, samaa tavaraa. Ja olet oikeassa, ensimmäiset pari viikkoa voi pärjätä ilman, meillä oli määräyksenä kantaa palveluksessa aina puukkoa mukana. Valtio tarjosi toki myös moran, joka ei valitettavasti ollut yhteensopiva virallisen vyön kanssa.

Sellainen vinkki vielä, että kannattaa kysyä kokemuksia joltakin joka on ollut samassa varuskunnassa aikaisemmin.
 
Me sillassa sekä räteis ja lumpuis kasvaneet emme kaikista nykyhienouksista tiedä kovinkaan paljoa. Mutta esim ”vasarakaupassa” myydään tätä piipun putsaukseen. On ilmeisen kätevä verme.
74097850-D396-41EA-83F5-276E6349CB0C.jpeg

Edit: Nuoremmat ja vikkelämmät ehtivät ensin. No, ohessa kuva tuotteesta.
 
  • Tykkää
Reactions: GA
Boresnake. Varuskunnan lainatuin varusesine, tekee elämästä helpompaa. Voi olla ettet saa käyttää aluksi
Kätevä vehje. Käsittääkseni käytännöt hieman vaihtelevat tuon kanssa. Missä tilanteissa ei saanut käyttää?
 
Me sillassa sekä räteis ja lumpuis kasvaneet emme kaikista nykyhienouksista tiedä kovinkaan paljoa. Mutta esim ”vasarakaupassa” myydään tätä piipun putsaukseen. On ilmeisen kätevä verme.
Katso liite: 27553

Edit: Nuoremmat ja vikkelämmät ehtivät ensin. No, ohessa kuva tuotteesta.

On vissiin ajat ja vääpelit muuttuneet. Ysärillä sotavaltion aseeseen ei tod työnnetty mitään muuta kuin asevarastolta saatua.

Kyllähän aseharrastajilla silloinkin oli omat mielipiteensä, mutta jäivät mielipiteiden asteelle.
 
Luojan kiitos että onkin muuttunut. On se kumma ettei saisi käyttää varta vasten aseen puhdistamiseen tehtyä apuvälinettä.
 
No joo, bore snake on oikeastaan vähän eri käyttöön tarkoitettu kuin puikko+pesuri ja silla/vast.

Bore snake on ihan käyttökelpoinen väline, mutta puikkoa, pesuria ja sillaakin tarvitaan. Turha snaken käyttöä kieltää on, mutta puikon käyttökin on syytä opettaa.

Se onkin sitten kokonaan oman keskustelunsa paikka kuinka hyvin aseen puhdistaminen ylipäätään opetetaan. Tässä on ehkä vähän sama ongelma kuin muutamassa muussakin perusasiassa: sokea taluttaa rampaa = asian opettaa alik joka opettaa samalla tavalla kuin alik joskus opetti hänelle, joka opetti siten kuin......ja koska yksikään opettanut alik ei omaa oikeastaan minkäänlaista osaamista, saati ymmärrystä asiaan jota opettaa niin siinähän se soppa onkin valmis.
Vika on toki ilman muuta palkatussa väessä, tosin aika harva meistäkään tosiasiassa ymmärtää aseen puhdistuksesta kovinkaan paljoa.
Tähän kun vielä yhdistää nihilistiset asetarkastukset virheellisine tarkastuskriteereineen niin..

Tämä yhdistelmä onkin sitten vuosien mittaan johtanut todennäköisesti hyvin laajasti aseita tarpeettomasti kuluttavaan hinkkaamiseen.
 
Taas tuli mieleen nostalginen juttu omalta varusmiesajalta.

Joskus koulutuksen alkuvaiheessa joku kurssilainen keksi ominpäin "puhdistaa" aseen juoksevan kuuman veden alla. Tuo kun paljastui kapiaisille, palaute kattoi saarnan aseen pilaamisesta ties mihin kuviteltavissa oleviin seurauksiin. Kaikki tämä luonnollisesti lukuisien punnerrusten jälkeen.

Kun vesistökoulutus sitten alkoi, ensimmäinen toimenpide harjoitusten jälkeen oli huuhdella aseet juoksevan veden alla merivedestä puhdistamiseksi...

Ei sen puoleen, ymmärrän kyllä tuon koulutuksellisen ja kurinalaisuuden näkökulman.
 
Eräällä henkilökunnalle suunnatulla kurssilla, eräällä nimellä mainitsemattomalla paikkakunnalla tapahtui seuraavaa.
AU, putsasi asetta Bore Snakella ja sai hirveät huudot siitä kouluttaja portaalta. Tästä lähtien kyseinen au veteli puikolla kuin hullu sitä täysin uutta RK95:sta, joka oli jostain varikon kätköistä kaivettu kurssille.
Lopputulos, piipun suu väljä. Ja se muuten runkkas sitä, hullun kiilto silmissä veti sitä ees taas katsoen kouluttajia, että katsokaa nyt. :D Oikein pahalle kuulosti omin korviin, mutta käsketty mikä käsketty.
 
Kovasti haluaisi kuulla selityksen tähän boresnakevihaan joidenkin osalta. Onko se vain sitä että kouluttaja ei ole ikinä semmoista nähnytkään eikä tiedä mikä kyseinen asia on?
Vai semmoinenko ettei tuommoista ameriikan hapatuksia ollut talvisodassa ja hyvin pärjättiin ilmankin....
 
Patruunapesähän ei Boresnakella puhdistu kunnolla, ja olen itse huomannut, että myöskään rihlanpohjat eivät aina puhdistu ihan täysin sillä. Tästä syystä onkin hyvä aina huolellisemmin puhdistettaessa käyttää myös sitä sillatuppoa.

RK 95:n pystyy muuten puhdistamaan myös patruunapesän suunnasta intinkin puhdistuspuikolla, kun taittaa perän.
 
Patruunapesähän ei Boresnakella puhdistu kunnolla, ja olen itse huomannut, että myöskään rihlanpohjat eivät aina puhdistu ihan täysin sillä. Tästä syystä onkin hyvä aina huolellisemmin puhdistettaessa käyttää myös sitä sillatuppoa.

Boresnaken tehokkaalle käytölle on tiettyjä reunaehtoja.

Ensinnäkin käärmeksen on oltava riittävän puhdas. Mikäli hyväksikäytät sneikkiäsi liikaa ja se kerää liikaa paskaa ja öljyä, niin käärmeksen läpimitta pienenee ja puhdistusteho muutenkin laskee.

Itse olen kertausharjoituksissa jo pitkään aloittanut asehuollon sillä, että olen ensiksi laittanut öljyt piipuun. Seuraavaksi olen puhdistanut aseen muut osat. Lopuksi olen vetänyt kärmeksen käyttöohjeen mukaisesti piipun lävitse. Käytännössähän oikean kokoinen sneikki puhdistaa myös patruunapesän. Useampia vetoja ei ole tarvittu ja piipun puhtaudesta en ole löytänyt moitetta. Sama mielipide on myös ollut kantahenkilökunnalla, joka on ottanut aseen vastaan.

Ammuntaa tosissaan harrastavat ystäväni ovat myös vähitellen omaksuneet käärmeen. 22 lr. kaliiperin osaltahan kärmes on kuulemma täysin ylivoimainen. Vaikka patruuna kuluisi tiilisikivi kaupalla, niin sneikki hoitaa homman kotiin ja kaikki kupariharjat sekä lyijynpoistokemikaalit on menneen talven lumia.

Boresnake on ylivoimainen työkalu piipunpuhdistukseen, jos vain kaksi yksinkertaista asiaa muistetaan. Ei sneikkiä kuivaan piippuun. Huolehdi myös kärmeksen puhdistamisesta (pesupussiin ja pesu ihan tavallisessa pesukoneessa).
 
Boresnake on kyllä helppo pitää mukana ja kenttäoloissa piipusta saa roskat pois, siihen tarkoitukseenhan se on kätevä. Mutta ei se kyllä oikeaa puikkoa ja messinki/ nylonharjaa korvaa. Siis kun pitää oikeasti puhdistaa.
 
Ammuntaa tosissaan harrastavat ystäväni ovat myös vähitellen omaksuneet käärmeen. 22 lr. kaliiperin osaltahan kärmes on kuulemma täysin ylivoimainen. Vaikka patruuna kuluisi tiilisikivi kaupalla, niin sneikki hoitaa homman kotiin ja kaikki kupariharjat sekä lyijynpoistokemikaalit on menneen talven lumia.

Boresnake on ylivoimainen työkalu piipunpuhdistukseen, jos vain kaksi yksinkertaista asiaa muistetaan. Ei sneikkiä kuivaan piippuun. Huolehdi myös kärmeksen puhdistamisesta (pesupussiin ja pesu ihan tavallisessa pesukoneessa).

Tämä ei nyt liity varusmiespalvelukseen eikä edes oikein rynkynpiippuihin, mutta jos oikeasti haluaa puhdistaa kiväärin piipun, niin boresnakellä ei ole sen homman kanssa mitään tekemistä. Boresnake on vähän kuin autopesula likaisine koneharjoineen, lika vaan leviää ja pinta naarmuuntuu. Puhdasta naarmutonta pintaa tulee vaan kinnastalemalla :D

Kunnon puikko, puikonohjuri, oikeankoinen lapuntyönnin, laput ja kunnon kemikaalit, niin hyvä tulee (y)

Ps. Kun aletaan polttaa enemmän ruutia suhteessa reiän kokoon, niin sillä kuparin määrälläkin alkaa olla merkitystä käynnin lisäksi myös paineisiin.
 
Komppaan aiempia kirjoittajia. Kärmes kulkee varusteissa, kuten puhdistussetti M/intti myöskin. hiekasta tai lumesta tukkeutunutta piippua kun on vähän heikkoa alkaa käärmeellä avaamaan...

@Ingsoc toi hyvin esille sen keskeisen pointin aseenpuhdistuksessa: öljy. Öljyn tehtävä on irroittaa likaa ja voidella pintaa, kuivaa paskaa on hölmö alkaa raapimaan paineenalaisista osista tarpeettomasti. Kaasumäntä on yksi hyvä esimerkki paikasta, jossa voipi olla vähän helvetin fiksua pistää ensin öljyä, ennenkuin alkaa tähtäimensiirtoavaimella tms. sitä raapimaan. Piipun, patruunapesän ja lukon osalta tämä toimintatapa pitäisi olla itsestäänselvyys ja PTM.

Ongelma etenkin reserviläiskoulutuksessa on se, ettei aseiden puhdistukseen treenin jälkeen anneta monesti omien havaintojeni mukaan riittävästi aikaa ja välineitä. Jää sitten seuraavien käyttäjien ja asevaraston henkilökunnan tai MPK:n mahavääpelien huoleksi hoitaa työkalut asialliseen kuntoon loppuviimein... Tähän pitäisi tulla parannus organisaatiosta yläkautta!

Kantahenkilökunnan ja varusmiesten osalta tilanne on huomattavasti parempi, kun eivät ole vain käymässä.
 
Kun tuossa aiemmin verrattiin autonpesua ja aseenpuhdistusta niin onhan niissä yksi yhteinen periaate joka pätee, mutta jonka moni unohtaa tai ei edes tiedä.
Se on se että antaa pesuaineen/ öljyn tehdä suurin osa työstä ja jätetään mekaaninen hinkkaaminen mahdollisimman vähälle.
 
Puolustusvoimat voisi teettää rynkyn puhdistuksesta videon ja laittaa sen youtubeen kaikkien katsottavaksi.
 
Back
Top