On totta, että lääketieteen kehittyminen on mahdollistanut elämisen entistä pitempään entistä terveempänä. Olemme siis oppineet ehkäisemään sairauksia. Vielä paremmin olemme kuitenkin oppineet hoitamaan sairauksia. Tämä kehitys on johtanut siihen, että heikkokuntoiset elävät entistä pidempään; ennen kuoltiin sorvin ääressä sydänkohtaukseen, mutta nyt ihminen voi elää dementian tai diabeteksen kanssa vuosikymmenenkin. Ei se silti tee ihmisestä työkykyistä, että osaamme "tekohengittää" häntä elämän loppuvaiheessa. Pitäisi keksiä, miten ehkäisemme sairaudet, ja jos sen keksimme, olemme keksineet samalla myös jonkinasteisen kuolemattomuuden.
Ei ennenwanhaan kuoltu sydänkohtaukseen sorvin ääressä, sillä se on pelkkä romantisoitu sankarityöläisen myytti ilman oikeaa todellisuuspohjaa. Sen sijaan ennen wanhaan kuoltiin useinmiten keuhkokuumeeseen, tuberkuloosiin, erilaisiin bakteeriperäisiin kuumetauteihin, tapaturmiin sekä muihin kiertäviin tartuntatauteihin - usein jo hyvin nuorena tai viimeistään työikäisenä nuorena aikuisena. Tautien kuolettavaan tehoon vaikuttivat kansan nykymittapuun mukainen heikko ravitsemustila ja huono hygienia.
Koska erilaiset sairaudet harvensivat tehokkaasti kansan rivejä, ihmisten keskimääräinen elinikä oli tilastollisesti matala, johon vaikutti alentavasti erittäin korkea lapsikuolleisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ennenkin pystynyt elämään vanhaksi. Moni eli silloinkin jopa 75 - 100 vuotiaaksi, joskin harvemmin kuin nykyään. Tämän voi käydä vanhoilla hautausmailla hautakivien päivämäärien perusteella toteamassa.
Yhteiskunnan kehitys, terveystietouden ja rokotusten lisääntyminen sekä erityisesti penisiliinin (antibiootti) keksiminen 1940-luvulla tehokkaan hoidon moneen hengenvaaralliseen sairauteen, joiden edessä lääketiede oli ennen voimaton. Kun enää ei tarvinut kuolla jokaiseen flunssaan, tuberkuloosiin, polioon, tuhkarokkoon, tulirokkoon, lavantautiin, tai keuhkokuumeeseen, säästyi moni ihmishenki. Turhan kuolleisuuden väheneminen vaikutti luonnollisesti väestönkehitykseen positiivisesti.
Kansanterveyden kannalta paras ja kustannustehokkain ratkaisu on panostaa erityisesti proaktiivisuuteen eli sairauksien
ennaltaehkäisemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa ihmisten valistamista (ja velvoittamista) syömään terveellisesti ja harrastamaan riittävästi säännöllistä liikuntaa. Tällöin suurin osa ihmisistä pystyy välttämään ns. elintasosairaudet (diabetes, lihavuus yms.) säilymään perusterveenä, säilyttämään työkykynsä eikä täten kuormita yhteiskuntaa kalliin terveydenhoidon tarpeen muodossa. Terveet ihmiset säilyttävät myös toimintakykynsä ja elävät pidempään, mikä vaikuttaa suoraan myös elämänlaatuun.
Puhtaus on puoliruokaa, liike on lääke ja salaatti maistuu melkein hyvältä.
