Otin sinut pois himmennyksestä, mutta tilanne ei näköjään ole muuttunut. Tuollaista heittoa tässä keskustelussa ei nimittäin ole. Tuossa on vastaava suora lainaus tekstistäni:
Tämä on off-topic, mutta vielä kerran:
Se luottamuspohja, jota vaivalla ja menestyksellä oli puolin ja toisin Suomen ja Venäjän välille jo kylmän sodan vuosina ja sen jälkeen rakennettu, oli Vladimir Putinin johdolla tuhottu. Siksi suomalaisille Nato-jäsenyyden kannalle asettuminen oli myös keskisormen näyttämistä Venäjälle ja solidaarisuuden osoitus Ukrainalle.
Erkki perhana se jaksaa nävertää Suomea ja turvallisuuttamme. Eikö tuolta jo voitaisi ottaa kynä pois?
Alku on tuttua liirumlaarumia, ja sitä odottaa että mistä jutun pihvi putkahtaa. Kyllä se tulee, katkeran tappion kärsineen vanhan miehen voihkintaa:
Edit: Linkki https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010602633.htmlSuomen suhde Israelin sotarikoksiin on peilikuva suomettumisen ajasta, kirjoittaa Erkki Tuomioja
Essee|Euroopan on vahvistettava omaa puolustustaan ja autonomiaansa, eikä Suomen turvallisuutta pidä ripustaa vain transatlanttiseen suhteeseen, kirjoittaa entinen ulkoministeri ja Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Tilaajille
Kuuntele juttu
Erkki Tuomioja
2:00
Kun Mauno Koivistolta aikanaan kysyttiin, mikä on Suomen idea, hän vastasi ”selviytyminen”.
Se oli hyvä vastaus silloin eikä ihan huono tänäänkään. Maailma on kuitenkin nyt muuttunut niin paljon, että sitä mitä selviytymisellä ymmärretään, on tarkasteltava uudessa valossa.
Aikaisemmin selviytymistarinaan on liittynyt ajatus, että kävi muun maailman miten tahansa, tärkeintä on että Suomi selviytyy vapautensa säilyttäen. Ongelmaksi se on muuttunut maailmassa, jossa kaikki valtiot asettavat oman kansakunnan selviytymisen ja menestyksen tavoitteekseen ja jossa tämä kuitenkin edellyttää samanaikaisesti myös jokaisen omaa suvereniteettia kaventavaa ylikansallista ja universaalia yhteistyötä.
Tämä koskee myös ja nimenomaan inhimillistä elämää kaikkialla maailmassa koskettavaa kolmea eksistentiaalista uhkaa: ydinaseita, ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Näiden torjumiseen ei kenelläkään ole toimivia ”rajat kiinni” ratkaisuja.
Elämme peruuttamattomassa keskinäisriippuvuuden maailmassa, sekä hyvässä että pahassa. Hyväkään – turvallisuus, hyvinvointi ja menestys – ei ole mikään nollasummapelin jakojäännös, vaan yhteistyö ja suvereenisuudesta tinkiminen tuo samanaikaisesti etuja kaikille.
Globalisaatio on tuottanut paljon hyvää ja nostanut sadat miljoonat ihmiset absoluuttisesta köyhyydestä. Vauraus on kuitenkin jakaantunut aikaisempaa epätasaisemmin. Nationalistiset ja populistiset voimat ovat kasvaneet, kun markkinavoimien maailmanlaajuinen vapauttaminen on kaventanut demokraattisen päätöksenteon mahdollisuuksia puuttua globalisaation epäkohtiin.
Suomessa integraation edut ymmärrettiin, kun liityimme 30 vuotta sitten Euroopan Unioniin. Kyse oli silloin myös turvallisuuspolitiikasta. Sitä ei kuitenkaan avoimesti korostettu niin kauan, kun ei ollut varmuutta jäsenyyden läpimenosta kansanäänestyksessä, jolloin kielteinen päätös olisi tulkittu Suomen turvallisuusasetelman heikentymiseksi.
Luopuminen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja hakeutumien sotilasliitto Naton jäseneksi on ollut Suomelle mahdollinen vaihtoehto, mutta sillä oli vain pienen vähemmistön kannatus niin kansan kuin päätöksentekijöiden keskuudessa. Tämä kuitenkin muuttui lähes yhdessä yössä, kun Venäjä aloitti oikeudettoman hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022.
Nato-myönteiseksi kantansa muuttaneet suomalaiset tuskin uskoivat Venäjän valmistelevan sotilaallista hyökkäystä Suomeen. Kategorisesti sitä ei kuitenkaan voit pitää poissuljettuna. Kuten silloinen valtiojohto korosti, kyse oli puolustuksellisesta ratkaisusta, joka ei uhkaa ketään.
Se luottamuspohja, jota vaivalla ja menestyksellä oli puolin ja toisin Suomen ja Venäjän välille jo kylmän sodan vuosina ja sen jälkeen rakennettu, oli Vladimir Putinin johdolla tuhottu. Siksi suomalaisille Nato-jäsenyyden kannalle asettuminen oli myös keskisormen näyttämistä Venäjälle ja solidaarisuuden osoitus Ukrainalle.
Naton jäsenyys tarkoittaa sitä, että Suomi saa artikla 5:n mukaisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan tarvitsemaansa apua puolustukselleen sekä velvollisuutta avustaa samalla tavoin muita liittokunnan jäseniä, jos ne joutuvat hyökkäyksen kohteeksi.
Sama mahdollisuus ja velvollisuus ovat vahvemmin ilmaistuna jo olemassa EU:n perussopimuksessa. Toisin kuin Natolla, EU:lla ei kuitenkaan ole sotilaallisen yhteistyön rakenteita niihin sisältyvine suunnitelmineen, joukkojen sijoittamisineen ja yhteisine harjoituksineen. EU-maiden kriisitilanteissa antama apu on jäsenvaltioiden oman valmistelun ja harkinnan varassa.
Toinen ero EU:n ja Naton välillä on siinä, että Yhdysvaltain voimavarat – joihin Naton puolustussuunnitelmat niin ydinasepelotteen kuin muunkin sotilaallisen voiman osalta perustuvat – ovat sopimuspohjaisesti vain Natossa, ei EU:ssa käytettävissä.
Yhdysvaltain osallistuminen Euroopan puolustukseen on ylläpitänyt vakautta ja rauhaa, josta myös Suomi on kylmän sodan vuosina hyötynyt. Samaa palveli se, miten omasta turvallisuudestaan huolehtinut Suomi hoiti asialliset suhteet Neuvostoliiton kanssa ilman että se oli este syvenevälle läntiselle kaupalliselle integraatiolle ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle.
Niin tärkeä asia kuin transatlanttisen suhteen vaaliminen onkin, ei Suomen kuitenkaan pidä nähdä turvallisuuttaan vain siitä riippuvana asiana. Niihin asioihin, jotka maailmassa eivät ole muuttuneet, ja joita emme voi muuttaa, kuuluvat historia ja maantiede.
Maailman maista Ruotsilla on vahvin ja aidoin oma intressi Suomen turvallisuuden varmistamisessa. Oli siten äärimmäisen tärkeätä, että Suomi ja Ruotsi päättivät Nato-jäsenyydestä samalla tavoin ja samanaikaisesti. Ruotsin jälkeen vahvin intressi Suomen turvallisuuden takaamisessa on muilla pohjoismailla, sen jälkeen EU:lla. On tärkeätä, että myös Yhdysvallat Natossa on sitoutunut Suomen puolustamiseen. Realiteetti kuitenkin on, ettei sen intressi tähän koskaan ole samaa luokkaa kuin Ruotsin ja muiden eurooppalaisten kumppaniemme.
Amerikkalaisten intressissä on näyttää voimaansa siellä missä se on mahdollista. Suomen intressissä ei ole tällainen voiman näyttäminen vaan varmuus siitä, että se on tarvittaessa käytettävissä. Turha provokatoriseksi katsottava voiman näyttö, kuten ydiniskuihin kykenevien B-52 pommikoneiden lennättäminen Suomen ilmatilassa, ei ole sitä varten tarpeen.
Euroopan on nyt jatkettava oman strategisen autonomiansa vahvistamista ja kehitettävä kykyjään vastata omasta puolustuksestaan. Presidentinvaalit Yhdysvalloissa ratkaisevat vain sen, kuinka paljon dramatiikkaa tähän kehitykseen sisältyy. Joudumme joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin toteamaan, että transatlanttinen suhde perustuu enemmän kylmiin intresseihin kuin todelliseen ja kestävään arvoyhteisöön, jossa kaikki kantaisivat samalla tavoin vastuuta kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta ja puuttumisesta ihmisoikeusrikkomuksiin.
Maailmaa koossa pitävää ja eksistentiaalisten uhkien torjuntaan välttämätöntä sopimuspohjaista järjestystä ei haasta vain Venäjän ja Kiinan kaltaisten autoritaaristen maiden käyttämä voimapolitiikka. Sitä murentavat myös lännen soveltamat kaksoisstandardit. Venäjän laittomaan miehitykseen jo Krimin haltuunotosta alkaen ja sen sotarikoksiin on aivan oikein reagoitu sanktioilla, jollaisista ei ole rohjettu edes puhua, kun kyse on Israelin harjoittamasta laittomasta miehityksestä ja sotarikoksista.
Häpeällinen haluttomuus puuttua Israelin tai muiden lännen liittolaismaiden sotarikoksiin, ihmisoikeusrikkomuksiin ja oikeusvaltion murentamiseen ei enää perustu vain omiin valintoihimme. Kyse on paljon periaatteettomammasta syystä vaieta rikkomuksista silloin, kun kyse on Yhdysvaltain liittolaisesta tai muutoin sille tärkeästä intressistä. Tämä on peilikuva siitä miten niin sanotulla suomettumiskaudella ei haluttu loukata Neuvostoliittoa ja toimia sen intressien vastaisesti.
Selviytyminen nykymaailmassa ei edellytä paluuta tällaiseen reaalipolitiikkaan. Suomen tulee edelleen pitää kiinni niistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjauksista, joihin kylmän sodan päättymisen jälkeen päädyimme.
Niiden kanssa ristiriidassa on Suomessakin villiintynyt sotaretoriikan viljely. Sen, että pidämme asianmukaisesti huolta puolustuskyvystämme ja olemme varautuneita tarvittaessa myös pahimpaan, pitäisi johtaa samanaikaisesti tekemään työtä sen eteen, ettei se koskaan toteutuisi. Rauhasta puhuminen ei ole heikkouden osoitus vaan tarvittavaa järjen ääntä, jonka vallitseva militaristinen uho haluaa vaientaa.
Myös Nato-Suomella on kaikki syyt ja mahdollisuudet toimia siten, että reagoimme ihmisoikeusloukkauksiin ja sotarikoksiin aina samalla tavoin siitä riippumatta, missä ja kenen toimesta niihin syyllistytään. Tinkimätön osallistuminen Naton puolustukseen ei rajoita saati estä sitä, että toimimme edelleen sodan uhkien vähentämiseksi ja rauhantilan turvaamiseksi.
Suomen tulee edelleen toimia Pohjoismaiden pitkään ja johdonmukaisesti kannattaman ydinaseriisunnan edistämiseksi. Varsinaisiin hyökkäyksellisiin ydinsotaharjoituksiin Suomi voi monen muun Nato-maan tavoin hyvin pidättäytyä osallistumasta. Tämä ei mitenkään vähennä Naton ydinpelotteen uskottavuutta.
Suomi on pitänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa perustana sopimusperusteisen järjestelmän lujittamista ja riitojen rauhanomaista ratkaisua. Nato-jäsenyys tuo Suomelle uuden mahdollisuuden vaikuttaa alueellisella tasolla edistäen globaaleja arvoja kuten asevalvontaa ja riitojen rauhanomaista ratkaisemista.
Selviytymisemme ehdoksi ei riitä kyky torjua Venäjän aggressiiviset aikeet. Se on edelleen tarpeen ja siihen tarvitaan yhtä lailla diplomaattisia taitoja kuin puolustuskyvyn ylläpitämistä. Selviytymisemme edellyttää kuitenkin myös ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja luontokadon globaaleihin haasteisiin vastaamista tavalla, johon kaikki maailman valtiot on saatava osallistumaan. Pelkään että Suomen nykyinen passivisuus on suuri virhe ja vaarantaa meidän ja kaikkien muidenkin selviytymisen.
Kirjoittaja on entinen Sdp:n kansanedustaja ulkoministeri.
Erkin mielipiteet ovat kuin ryssältä lainattuja perseenreikiä, ne haisevat kaalisopalta ja mahorkalta eikä niissä ole mitään originaalia tai yllättävää. Zavidovo-Erkki on omistanut koko elämänsä EEC:n, EU:n ja ennen kaikkea NATO:n kampittamiseen. Tämäkin juttu "unohtaa" armollisesti mainita, että Erkki yritti itse estää Krimin valtauksesta annetut pakotteet syksyllä 2014.Erkki perhana se jaksaa nävertää Suomea ja turvallisuuttamme. Eikö tuolta jo voitaisi ottaa kynä pois?
Alku on tuttua liirumlaarumia, ja sitä odottaa että mistä jutun pihvi putkahtaa. Kyllä se tulee, katkeran tappion kärsineen vanhan miehen voihkintaa:
Edit: Linkki https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010602633.htmlSuomen suhde Israelin sotarikoksiin on peilikuva suomettumisen ajasta, kirjoittaa Erkki Tuomioja
Essee|Euroopan on vahvistettava omaa puolustustaan ja autonomiaansa, eikä Suomen turvallisuutta pidä ripustaa vain transatlanttiseen suhteeseen, kirjoittaa entinen ulkoministeri ja Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Tilaajille
Kuuntele juttu
Erkki Tuomioja
2:00
Kun Mauno Koivistolta aikanaan kysyttiin, mikä on Suomen idea, hän vastasi ”selviytyminen”.
Se oli hyvä vastaus silloin eikä ihan huono tänäänkään. Maailma on kuitenkin nyt muuttunut niin paljon, että sitä mitä selviytymisellä ymmärretään, on tarkasteltava uudessa valossa.
Aikaisemmin selviytymistarinaan on liittynyt ajatus, että kävi muun maailman miten tahansa, tärkeintä on että Suomi selviytyy vapautensa säilyttäen. Ongelmaksi se on muuttunut maailmassa, jossa kaikki valtiot asettavat oman kansakunnan selviytymisen ja menestyksen tavoitteekseen ja jossa tämä kuitenkin edellyttää samanaikaisesti myös jokaisen omaa suvereniteettia kaventavaa ylikansallista ja universaalia yhteistyötä.
Tämä koskee myös ja nimenomaan inhimillistä elämää kaikkialla maailmassa koskettavaa kolmea eksistentiaalista uhkaa: ydinaseita, ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Näiden torjumiseen ei kenelläkään ole toimivia ”rajat kiinni” ratkaisuja.
Elämme peruuttamattomassa keskinäisriippuvuuden maailmassa, sekä hyvässä että pahassa. Hyväkään – turvallisuus, hyvinvointi ja menestys – ei ole mikään nollasummapelin jakojäännös, vaan yhteistyö ja suvereenisuudesta tinkiminen tuo samanaikaisesti etuja kaikille.
Globalisaatio on tuottanut paljon hyvää ja nostanut sadat miljoonat ihmiset absoluuttisesta köyhyydestä. Vauraus on kuitenkin jakaantunut aikaisempaa epätasaisemmin. Nationalistiset ja populistiset voimat ovat kasvaneet, kun markkinavoimien maailmanlaajuinen vapauttaminen on kaventanut demokraattisen päätöksenteon mahdollisuuksia puuttua globalisaation epäkohtiin.
Suomessa integraation edut ymmärrettiin, kun liityimme 30 vuotta sitten Euroopan Unioniin. Kyse oli silloin myös turvallisuuspolitiikasta. Sitä ei kuitenkaan avoimesti korostettu niin kauan, kun ei ollut varmuutta jäsenyyden läpimenosta kansanäänestyksessä, jolloin kielteinen päätös olisi tulkittu Suomen turvallisuusasetelman heikentymiseksi.
Luopuminen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja hakeutumien sotilasliitto Naton jäseneksi on ollut Suomelle mahdollinen vaihtoehto, mutta sillä oli vain pienen vähemmistön kannatus niin kansan kuin päätöksentekijöiden keskuudessa. Tämä kuitenkin muuttui lähes yhdessä yössä, kun Venäjä aloitti oikeudettoman hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022.
Nato-myönteiseksi kantansa muuttaneet suomalaiset tuskin uskoivat Venäjän valmistelevan sotilaallista hyökkäystä Suomeen. Kategorisesti sitä ei kuitenkaan voit pitää poissuljettuna. Kuten silloinen valtiojohto korosti, kyse oli puolustuksellisesta ratkaisusta, joka ei uhkaa ketään.
Se luottamuspohja, jota vaivalla ja menestyksellä oli puolin ja toisin Suomen ja Venäjän välille jo kylmän sodan vuosina ja sen jälkeen rakennettu, oli Vladimir Putinin johdolla tuhottu. Siksi suomalaisille Nato-jäsenyyden kannalle asettuminen oli myös keskisormen näyttämistä Venäjälle ja solidaarisuuden osoitus Ukrainalle.
Naton jäsenyys tarkoittaa sitä, että Suomi saa artikla 5:n mukaisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan tarvitsemaansa apua puolustukselleen sekä velvollisuutta avustaa samalla tavoin muita liittokunnan jäseniä, jos ne joutuvat hyökkäyksen kohteeksi.
Sama mahdollisuus ja velvollisuus ovat vahvemmin ilmaistuna jo olemassa EU:n perussopimuksessa. Toisin kuin Natolla, EU:lla ei kuitenkaan ole sotilaallisen yhteistyön rakenteita niihin sisältyvine suunnitelmineen, joukkojen sijoittamisineen ja yhteisine harjoituksineen. EU-maiden kriisitilanteissa antama apu on jäsenvaltioiden oman valmistelun ja harkinnan varassa.
Toinen ero EU:n ja Naton välillä on siinä, että Yhdysvaltain voimavarat – joihin Naton puolustussuunnitelmat niin ydinasepelotteen kuin muunkin sotilaallisen voiman osalta perustuvat – ovat sopimuspohjaisesti vain Natossa, ei EU:ssa käytettävissä.
Yhdysvaltain osallistuminen Euroopan puolustukseen on ylläpitänyt vakautta ja rauhaa, josta myös Suomi on kylmän sodan vuosina hyötynyt. Samaa palveli se, miten omasta turvallisuudestaan huolehtinut Suomi hoiti asialliset suhteet Neuvostoliiton kanssa ilman että se oli este syvenevälle läntiselle kaupalliselle integraatiolle ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle.
Niin tärkeä asia kuin transatlanttisen suhteen vaaliminen onkin, ei Suomen kuitenkaan pidä nähdä turvallisuuttaan vain siitä riippuvana asiana. Niihin asioihin, jotka maailmassa eivät ole muuttuneet, ja joita emme voi muuttaa, kuuluvat historia ja maantiede.
Maailman maista Ruotsilla on vahvin ja aidoin oma intressi Suomen turvallisuuden varmistamisessa. Oli siten äärimmäisen tärkeätä, että Suomi ja Ruotsi päättivät Nato-jäsenyydestä samalla tavoin ja samanaikaisesti. Ruotsin jälkeen vahvin intressi Suomen turvallisuuden takaamisessa on muilla pohjoismailla, sen jälkeen EU:lla. On tärkeätä, että myös Yhdysvallat Natossa on sitoutunut Suomen puolustamiseen. Realiteetti kuitenkin on, ettei sen intressi tähän koskaan ole samaa luokkaa kuin Ruotsin ja muiden eurooppalaisten kumppaniemme.
Amerikkalaisten intressissä on näyttää voimaansa siellä missä se on mahdollista. Suomen intressissä ei ole tällainen voiman näyttäminen vaan varmuus siitä, että se on tarvittaessa käytettävissä. Turha provokatoriseksi katsottava voiman näyttö, kuten ydiniskuihin kykenevien B-52 pommikoneiden lennättäminen Suomen ilmatilassa, ei ole sitä varten tarpeen.
Euroopan on nyt jatkettava oman strategisen autonomiansa vahvistamista ja kehitettävä kykyjään vastata omasta puolustuksestaan. Presidentinvaalit Yhdysvalloissa ratkaisevat vain sen, kuinka paljon dramatiikkaa tähän kehitykseen sisältyy. Joudumme joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin toteamaan, että transatlanttinen suhde perustuu enemmän kylmiin intresseihin kuin todelliseen ja kestävään arvoyhteisöön, jossa kaikki kantaisivat samalla tavoin vastuuta kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta ja puuttumisesta ihmisoikeusrikkomuksiin.
Maailmaa koossa pitävää ja eksistentiaalisten uhkien torjuntaan välttämätöntä sopimuspohjaista järjestystä ei haasta vain Venäjän ja Kiinan kaltaisten autoritaaristen maiden käyttämä voimapolitiikka. Sitä murentavat myös lännen soveltamat kaksoisstandardit. Venäjän laittomaan miehitykseen jo Krimin haltuunotosta alkaen ja sen sotarikoksiin on aivan oikein reagoitu sanktioilla, jollaisista ei ole rohjettu edes puhua, kun kyse on Israelin harjoittamasta laittomasta miehityksestä ja sotarikoksista.
Häpeällinen haluttomuus puuttua Israelin tai muiden lännen liittolaismaiden sotarikoksiin, ihmisoikeusrikkomuksiin ja oikeusvaltion murentamiseen ei enää perustu vain omiin valintoihimme. Kyse on paljon periaatteettomammasta syystä vaieta rikkomuksista silloin, kun kyse on Yhdysvaltain liittolaisesta tai muutoin sille tärkeästä intressistä. Tämä on peilikuva siitä miten niin sanotulla suomettumiskaudella ei haluttu loukata Neuvostoliittoa ja toimia sen intressien vastaisesti.
Selviytyminen nykymaailmassa ei edellytä paluuta tällaiseen reaalipolitiikkaan. Suomen tulee edelleen pitää kiinni niistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjauksista, joihin kylmän sodan päättymisen jälkeen päädyimme.
Niiden kanssa ristiriidassa on Suomessakin villiintynyt sotaretoriikan viljely. Sen, että pidämme asianmukaisesti huolta puolustuskyvystämme ja olemme varautuneita tarvittaessa myös pahimpaan, pitäisi johtaa samanaikaisesti tekemään työtä sen eteen, ettei se koskaan toteutuisi. Rauhasta puhuminen ei ole heikkouden osoitus vaan tarvittavaa järjen ääntä, jonka vallitseva militaristinen uho haluaa vaientaa.
Myös Nato-Suomella on kaikki syyt ja mahdollisuudet toimia siten, että reagoimme ihmisoikeusloukkauksiin ja sotarikoksiin aina samalla tavoin siitä riippumatta, missä ja kenen toimesta niihin syyllistytään. Tinkimätön osallistuminen Naton puolustukseen ei rajoita saati estä sitä, että toimimme edelleen sodan uhkien vähentämiseksi ja rauhantilan turvaamiseksi.
Suomen tulee edelleen toimia Pohjoismaiden pitkään ja johdonmukaisesti kannattaman ydinaseriisunnan edistämiseksi. Varsinaisiin hyökkäyksellisiin ydinsotaharjoituksiin Suomi voi monen muun Nato-maan tavoin hyvin pidättäytyä osallistumasta. Tämä ei mitenkään vähennä Naton ydinpelotteen uskottavuutta.
Suomi on pitänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa perustana sopimusperusteisen järjestelmän lujittamista ja riitojen rauhanomaista ratkaisua. Nato-jäsenyys tuo Suomelle uuden mahdollisuuden vaikuttaa alueellisella tasolla edistäen globaaleja arvoja kuten asevalvontaa ja riitojen rauhanomaista ratkaisemista.
Selviytymisemme ehdoksi ei riitä kyky torjua Venäjän aggressiiviset aikeet. Se on edelleen tarpeen ja siihen tarvitaan yhtä lailla diplomaattisia taitoja kuin puolustuskyvyn ylläpitämistä. Selviytymisemme edellyttää kuitenkin myös ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja luontokadon globaaleihin haasteisiin vastaamista tavalla, johon kaikki maailman valtiot on saatava osallistumaan. Pelkään että Suomen nykyinen passivisuus on suuri virhe ja vaarantaa meidän ja kaikkien muidenkin selviytymisen.
Kirjoittaja on entinen Sdp:n kansanedustaja ulkoministeri.
aamuset.fi
Siirryin ukraina-ketjusta, kun siellä on taas harvinaisen paljon kaikkea aiheeseen liittymätöntä paskanjauhantaa. Eivät ole, mutta tuskassa tuntuu olevan kyky nähdä metsää puilta. Luulisi jonkunasteinen vastuu olevan yliopistoissakin. Ei kai se ole dosentuuri voi olla niin syvälle annettu arvo taikka meriitti, että sen turvissa voi tehdä mitä vaan ja sillä mennään. Vertauskuvana jos olisin naistutkimuksen dosentti ja alkaisinkin myöhemmin julistaa vihaavani naisia ja kannattaisin täydellistä paluuta aikaan jossa nainen vaietkoon seurakunnassa.
Kyllähän nämä tietystl munivat uusia kolkkapoikia ja -tyttöjä.
Mielestäni pintaan pitäisi nostaa myös kulttuuriväki. Näyttelijät kautta linjan taisivat olla vallankumousta värkkäämässä, ja oma veikkaukseni on, ettei teatteriin tai televisioon muuten päässytkään.
Luultavasti pääsi, jos piti vain suunsa kiinni, mutta erillisyyttä varmasti tunsi. Jopa Ylessä oli vastarintamiehet, mutta todella varovainen piti olla. Äänessä oli toinen väki, ajassa toiset laulut...
www.hs.fi
Siinä on kansanedustaja hyvässä seurassa juu.. Nämä lobbausmatkat ovat arveluttavia. Eivät tuossa Polvisen osakkeet nouse.Mielenkiintoinen matkaseurue diktatuurimatkalla.
Lobbausmatkat | Diktatuuriksi mielletty Azerbaidžan maksoi perussuomalaisten kansanedustajalle ystävyysmatkan alueelle, jonne ei pitäisi matkustaa
Kansanedustaja Mikko Polvinen (ps), entinen kansanedustaja Jaakko Laakso (vas) sekä entinen puolustusministeri Jan-Erik Enestam (r) vierailivat viime viikolla Azerbaidžanissa isäntien laskuun.
Matkalle osallistui suomalaisvaikuttajista (Mikko) Polvisen lisäksi entinen puolustusministeri Jan-Erik Enestam (r ), vasemmistopoliitikko Antero Eerola, tutkija Markku Kangaspuro sekä entinen kansanedustaja Jaakko Laakso (vas).
Heistä jälkimmäinen on yhdistetty Azerbaidžaniin ennenkin. Laakso toimi maan lobbarina Euroopassa, ja vuonna 2019 hän sai tästä syystä elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvostoon.
Matkalle osallistui maiden välisen ystävyysseuran puolesta myös Tarana Nazarova.
Jatkan täällä oikeammassa ketjussa.
