MPK:n suuntaviivat päätetty

Tämä on paras todiste siitä miksi MPK on saatava PV:n tiukempaan ohjaukseen ja ninomaan vähemmän valtaa vapaaehtoisille. Kyllä tämä nykyinen suojeluskuntakilpiä m05:ssa varuskunnassa ja lähi-ABC:llä kantavien keuliminen on nyt jo nähty.

Jos vapaaehtoiset kouluttajat koulutettaisiin paremmin niin osaisivat enemmän. Suojeluskunnissa koulutettin. Itse yritin n. 10 vuoden ajan päästä pv:n koulutuksiin, mutta aina torpattiin pv:n puolelta. Vain kouluttajakoulutuksiin pääsin. Siitä oli vain se hyöty, että osasin paremmin piilottaa tyhmyyteni. Eli osasin puhua vakuuttavasti asioista joista en tiennyt mitään. Kun minulla ja mpk:lla ei ollut valtaa ja mahdollisuuksia kouluttaa minua kunnolla niin jäin pois. Pv:n ohjaus ja asenne tiedetään. Perseestä se on. Ja siihen vielä byrokratia päälle. Ja mitä Halonen ei onnistunut pilaamaan niin pv pilasi ne itse. Esim. yksityismailla harjoittelu mpk:n kursseilla.

Suurin osa mpk:n viikonloppukursseille määrätyistä kantahenkillöistä ei osallistunut harjoituksen suunnitteluun tai kouluttamiseen. Edes pyynnöstä. Palkka, viikonloppu ja maastolisät tuli mukavammin pikku patsastelulla.
 
Kun on muutaman vuoden katsellut sinun kirjoituksiasi täällä en ihmettele että pääsysi torpattiin! Ja hyvä näin. Jollain päättäjällä on ollut ihan oikea tilannekuva. Ja onhan se selvä, että tämä sinua harmittaa ja todellakin selittää sitä miksi asenteesi PV:a ja erityisesti upseeristoa kohtaan on mikä on.

Ja enpä tuohon PV:n asenteeseen ota muuta kantaa kun, että vaihtelee alueellisesti aika paljon. Paljon on myös syytä varmasti PV:ssa, mutta varmasti myös vapaaehtoisissa.

Yhden asian korjaan: ei PV:t ole itse kieltänyt harjoittelua siviilimailla MPK:lta omasta tahdostaan, vaan kyse on laista ja tulkinnasta johon ohjaus on tullut oikeusviranomaiselta. Tuon PE:n ohjauksen johon viitannet muuten aiheutti muutama yli-innokas kotikommando ihan itse. Kun hölmöillään eikä luottamusta osata arvostaa niin vedetään ohjaksista kireämmälle.
 
Niin ja käsittääkseni PV on sertifioinut MPK:n kouluttajat. Miksi sitten ei-niin-sopivat reserviläiset ovat kouluttamassa?
Tänä sertifikaatti oli pelkkä silmänkääntötemppu. Hannu Hyppösen henkilökohtainen projekti joka alkoi siirtyä historian hämärään samalla sekunnilla kun hän jäi eläkkeelle. Ai niin mihinkäs sitten tämä sanottu herra työllistymään: MPK:lle tietysti!

Jopa PV lopetti RUK:n järjestämät MPK:n kouluttajakoulutukset säästösyistä.
Panos-tuotos suhde ei kohtaa. Muutamalla etäopinnolla ja viikonlopulla ei saatu aikaan kun välttävästi rastikoulutuksen hallitsevia henkilöitä jos sitäkään. Suurin syy oli se että kurssille lähetettiin henkilöstöä jolla ei ollut pedagogisia valmiuksia ja oli edettävä siksi heikoimpien mukaan opetuksessa. Ei ollut vaivan väärtti. Vrt edellinen kommentti erään PV:n ex-koulutuspäällikön linjoista miksi kyseistä koulutusta ei lopetettu jo vuosia sitten.
 
Käyn vuodessa about 10 MPK:n kurssia, kuuden piirin alueilla. Annan arvosanaksi 3 tai yleensä 4, jonkun kouluttajan mainitsen erikseen jos on ollut vitosen veto. Kouluttajien tietopuolessa ei näissä ole ollut ongelmaa. Fiksusti sanotaan ettei tiedetä, koitetaan selvittää viikonlopun aikana jos jokin nippelitieto on oikeasti osallistujille hyödyllinen.

Suurimmat kömmähdykset ovat ennakkotiedottaminen ja ajanhallinta. Jos kurssista ei kuulu mitään ennakkoon, perun jos vähääkään on Waimolla pilkettä silmäkulmassa. Kurssin aikana sattuu sodan kitkaa, logistiikka kusee, aikataulutus on pielessä suunnittelussa ja toteutuksessa. Kouluttajat ovat saattaneet vaihtua loppumetreillä, se näkyy ja vaikuttaa negatiivisesti.

Ne Operaattorit jotka itselle ovat vastaantulleet kouluttajina, osaavat asiansa riittävästi, suurin osa hyvin. Harrastuneisuus on syvällistä.
 
Omat tuoreet havainnot MPK:n kursseilta parin viime vuoden aikana: taso noussut ja ammattimaistunut viiden-kymmenen vuoden takaisesta selvästi, kouluttajien osaamistaso ollut vähintään tyydyttävä, ampumahommissa ollut poikkeuksetta hyvä tai erinomainen. Reservinjohtaja 1 ansaitsee tulla mainituksi erittäin toimivana 2x2vrk pakettina, tälle myös arvosanaksi 5 tähteä. Eteläisessä puolikkaassa Suomea ainakin omien havaintojen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana ollut havaittavissa selkeää laadullista nousua. PV:n henkilöstön asenne: En ole havainnut ollenkaan edellä esitettyä negatiivisuutta MPK:ta kohtaan ja esimerkiksi eräällä kurssilla mukana ollut komkapt oli suorastaan loistava asenteeltaan ja henkilökohtaisella otteellaan osallistuessaan kurssiin PV:n edustajana. Aivan mielettömän hyvää PR:ää reserviläisille tuollainen fiksu ja henkilökohtaisella otteella työtään tekevä mies PV:n edustajana. On selvää että kaikkea touhua voi kehittää mutta oman, kohtalaisen aktiivisen kokemuksen kautta MPK eikä PV:n edustajat MPK:n tapahtumissa ei ansaitse sitä kuraa mitä täältä niiden suuntaan heitetään. Katselen suhteellisen realistisenä asioita, tullut luettua korkeakoulussa mm yritys/henkilöstöhallintoa ja tähän koulutukseenkin peilaten asiat on organisoitu mielestäni ihan ammatillisessa mielessä realistisesti hyvin kun mietitään millaisia resursseja siihen on sijoitettu.
 
Tämä ketju pitäisi oikeastaan pistää lepoon ja rauhoittaa pariksi viikkoa. Kunhan mietintö on julkistettu, niin sitten on jotain oikeasti kättäpidempää pohdittavaksi.
Jos on pelkät Ainolan jutut sitä ennen lähteenä, niin arvailuksihan se menee.
 
Laitanpa nyt lusikkani tähänkin soppaan:

Selvitysryhmä tarkastelee työssään kolmea eri kehittämisvaihtoehtoa.

MPK:ta voitaisiin kehittää julkisoikeudellisena yhdistyksenä käytännön kumppanuutta korostaen.
-"Ei tehdä mitään"-vaihtoehto

Toisena tarkasteltavana vaihtoehtona on MPK:n kehittäminen perustamalla viranomainen.
-ну хуй, eikun siis no hui. Tätähän tähän maahan just tarvitaan, puolisotilaallinen viranomainen jonka vastuut/toimivalta putoaa jonnekin sisä- ja puolustusministeriön väliin ja toiminta perustuu pääosin vapaaehtoisiin? Mallia voi ottaa itänaapurista.

Kolmas vaihtoehto olisi MPK:n kehittäminen osana puolustusvoimia. Näistä kaksi jälkimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät laaja-alaista muutoksen selvittämistä.
Sotilaallinen maanpuolustus, ml vapaaehtoistoiminta, kuuluu terveen järjen mukaan ajateltuna Puolustusvoimille. Länsimaisissa demokratioissa nämä on yleensä toteutettu kodinturva/kansalliskaarti-mallilla, mutta me elämme Suomessa.

Selvitysryhmä luovuttaa esityksensä 30.9.2017 puolustusministerille. Sitä ennen asiasta on informoitu eduskunnan puolustusvaliokuntaa, TP-kansliaa ja MPK:n johtoa.
https://defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=8744

Mikä on Pääesikunnan ja Puolustusvoimien osuus työryhmässä? Ilman em. tästä tulee taas yksi perkeleen karttaharjoitus.
 
Kuten?

11. - 12.9 seurustelin metsäisissä tunnelmissa kahden piirin mpk-aktiivien kanssa ja perustan sen hivenen epäluuloa, joka minulla on koko uudistamista kohtaan pitkälle heidän tuoreisiin näkemyksiinsä. Toisen porukan evp avasi joitain näkymiä aiheeseen ja no, tiedättehän ne evp:t....:rolleyes:

Ja seison korjattuna asennossa: minulla ei ole hlökoht. osaa ei arpaa ns. aktiivina, vaikka tietty perspektiivi ja jopa se yksi haluttu juttu tehtäviin liittyen löytyneekin.

Mikä minua on kyrpinyt kautta vuosien on, että vapaaehtoisuuden voimasta kyllä puhutaan aivan hitokseen, se muistetaan juhlapuheissa ja karonkoissa. Millä tavoin de facto vapaaehtoistoimintaan on sitten suhtauduttu per koko maa? Kaikki piirit jne. Aivan. 2 miljoonaa ? euroa per vuosi käyttövaluuttaa. Kustannustehokasta toki, mutta.

Ja kyllä. En tiedä enkä osaa sanoa mikä olisi parasta tässä kohtaa ja kun en osaa papukaijan lailla päkättää virallisen linjan mukaista ja ylhäältä käsin ehdollistaen määriteltyä dogmia. Lupaan palata aiheeseen, nyt on lähdettävä hoitamaan sitä ah niin puolipakollista vaatimatonta siviilitointa. :rolleyes:

Lähinnä tarkoitin erilaisten kodinturvamallien vertailua liki pelkkien mielikuvien perusteella.
 
Kun on muutaman vuoden katsellut sinun kirjoituksiasi täällä en ihmettele että pääsysi torpattiin! Ja hyvä näin. Jollain päättäjällä on ollut ihan oikea tilannekuva. Ja onhan se selvä, että tämä sinua harmittaa ja todellakin selittää sitä miksi asenteesi PV:a ja erityisesti upseeristoa kohtaan on mikä on.

Ja enpä tuohon PV:n asenteeseen ota muuta kantaa kun, että vaihtelee alueellisesti aika paljon. Paljon on myös syytä varmasti PV:ssa, mutta varmasti myös vapaaehtoisissa.

Yhden asian korjaan: ei PV:t ole itse kieltänyt harjoittelua siviilimailla MPK:lta omasta tahdostaan, vaan kyse on laista ja tulkinnasta johon ohjaus on tullut oikeusviranomaiselta. Tuon PE:n ohjauksen johon viitannet muuten aiheutti muutama yli-innokas kotikommando ihan itse. Kun hölmöillään eikä luottamusta osata arvostaa niin vedetään ohjaksista kireämmälle.

Eipä niihin juuri kukaan muukaan pääse. Tarkoitan nyt sellaisia kursseja jotka kestää kymmeniä vuorokausia. Aktiiviressujen pitäisi päästä tällaisille kursseille mikäli oma varusmieskoulutus ja reserviläisura ei anna eväitä osaamiseen.

Puolustusvoimat vaikuttivat lakiin jo sen luonnosteluvaiheessa ja tulkitsevat sitä vielä lakia tiukemmin. Vihjaat, että jossain olisi ollut jotain ongelmia yksityismailla harjoittelusta. Oliko MPK:n sotilaallinen kurssi vaiko joidenkin siviilien omatoiminen maastoharjoitus ilman mitään lupia? Ja jos jotain häröilyä olisikin ollut niin ihme kostomentaliteettia. Jos joku jossain munaa niin ei kun kostamaan koko valtakunnan reserviläisille? Ei ihme, että en jaksa arvostaa kaikkia palkkasotilaita, erityisesti opistoupseereita.

Me harjoiteltiin 1990-luvulla ja vähän sen jälkeenkin parilla MPK:n sotilaallisella kurssilla samojen kartanoiden ja tilojen mailla joilla oli harjoiteltu jo suojeluskuntien toimesta. Tietenkin niistäkin voi tulla jollekin kapiukolle paha mieli. Ne harkat loppui kun pv:n ohjeet harjoitusmaista muokattiin uusiksi. Ei saatu enää pv:n tukea.

Meidän puolustusministeri on sentään hyvin kartalla reserviläistoiminnan suhteen.

PS! Minäkin tykkään susta!
 
Puolustusvoimat vaikuttivat lakiin jo sen luonnosteluvaiheessa ja tulkitsevat sitä vielä lakia tiukemmin. Vihjaat, että jossain olisi ollut jotain ongelmia yksityismailla harjoittelusta. Oliko MPK:n sotilaallinen kurssi vaiko joidenkin siviilien omatoiminen maastoharjoitus ilman mitään lupia? Ja jos jotain häröilyä olisikin ollut niin ihme kostomentaliteettia. Jos joku jossain munaa niin ei kun kostamaan koko valtakunnan reserviläisille?
Hölmöilyjen seurauksena tuli valitus EOA:lle (oliko peräti rikosilmoitus, en jaksa muistaa?). Tästä johtuen PV:lle ilmoitettiin että lakia on tulkittu PE:ssa väärin ja siksi PE ohjeisti että MPK harjoitukset tulee olla Metsähallitukselta PV:lle vuokratuilla mailla. Pahat kielet kertovat asiassa oleva sekaantuneina eräät ko tapahtuma paikkakunnalla tunnetut ex-kommunistit, mutta tämä tieto on huhu asteella.
Viimeisimmässä lakimuutoseesa PV olisi halutessaaan voinut esittää tämän poistoa, mutta en tiedä esittikö vai ei.

Meidän puolustusministeri on sentään hyvin kartalla reserviläistoiminnan suhteen.
Tekisi mieli kommentoida jotain lähiaikojemme huonoimmasta puolustusministeristä, mutta taidan jättää väliin...
 
Kysykääpä vaikka mielipiteitä Helsingin suunnasta jossa PV on ottanut tiukan ohjausotteen MPK:n piiristä ja muuten samalla KAARTJR tukee varmasti suurimmalla määrällä resursseja mitä missään.
Kuten tiedämme, KAARTJR vastaavia yksiköitä kun ei ole joka paikkkunnalla ja ymmärrän myös, että PV:n pätevät kouluttajat ovat hyvinkin ylityöllistettyjä.Eivät silloin ehdi eivätkä halua joka viikonloppua olla töissä. Säästämisen tulos tämäkin, henkilöstön vähyys.

Tuosta kouluttajien/koulutuksen tasosta ja kouluttajakoutuluksesta MPK:sta jne. voisi tehdä kokemuksieni pohjalta kirjan, mutta siitä todennäköisesti tulisi Mein Kampf tyyppinen julkaisu. Joten taidan jättää moisen tekemättä..

Kattellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...syntyykö Sorvankylän Militiat? Saas nährä...
 
Viimeksi muokattu:
Tekisi mieli kommentoida jotain lähiaikojemme huonoimmasta puolustusministeristä, mutta taidan jättää väliin...

Ei näy tänne reserviin asti puolustusministerin hyvyys tai huonous - voitko heittää kouluarvosanat Jussin edeltäjille perusteluineen, niin pääsee vähän kartalle missä mennään Jussin kanssa?

Jan-Erik Enestam (15.4.1999 – 17.4.2003)
Matti Vanhanen (17.4.2003 – 24.6.2003)
Seppo Kääriäinen (24.6.2003 – 19.4.2007)
Jyri Häkämies (19.4.2007 – 22.6.2011)
Stefan Wallin (22.6.2011 – 5.7.2012)
Carl Haglund (5.7.2012 – 29.5.2015)
 
Tiettynä ongelmanahan on, että PV:n tulee tässä tilanteessa palkata lisää sopimussotilaita (kouluttaja-au) ja upseereita. Jos MPK:n tilannetta aiotaan parantaa, niin se syö henkilötyövuosia aika lujasti.

Kukaan ei ole väheksymässä vapaaehtoisuutta, mutta nykyisellä kouluttajamäärällä loppuunpalaminen on nähtävissä (ja se on tuotu selvästi esille esim- Sotilasaikakauslehden kirjoituksissa). Ei mopolla mahdottomia. Juttu on kuin hölmöläisten "jatketaan peittoa leikkaamalla toisesta päästä ja ompelemalla pala toiseen päähän."

Parashan olisi tilanne, jossa PV:n ammattitaitoinen henkilökunta (korostan tässä sanaa ammattitaitoinen, sillä en itsekkään olisi oikein osannut opettaa vaikkapa panssarisodankäyntiä tai komppanian jalkaväkitaistelutekniikkaa).

Eli pitäisi tod.näk. palkata vaikkapa kouluttaja-au:ta, jotka sitten kouluttaisivat *oman alansa* asioita. Tämä sitten maksaa.
 
Viddu! Se ressujen koulutuskeskus pitäisi perustaa, missä nuoret soppari-Au:t antavat viimesintä tietoa tykinruualle. Samalla apukouluttajana voisi toimia ressut. Samassa paikassa voisi ressukouluttajatkin höylätä samantasoisiksi. Paikka olisi esim. Kuoreveden entinen Ilmavoimien Teknillinen Koulu. (olempä tästä joskus kirjoitellutkin) Kalusto, harjoitusmaastot ja fasiliteetit olisivat helposti saatavilla. MUTTA EI!
 
Tiettynä ongelmanahan on, että PV:n tulee tässä tilanteessa palkata lisää sopimussotilaita (kouluttaja-au) ja upseereita. Jos MPK:n tilannetta aiotaan parantaa, niin se syö henkilötyövuosia aika lujasti.

Kukaan ei ole väheksymässä vapaaehtoisuutta, mutta nykyisellä kouluttajamäärällä loppuunpalaminen on nähtävissä (ja se on tuotu selvästi esille esim- Sotilasaikakauslehden kirjoituksissa). Ei mopolla mahdottomia. Juttu on kuin hölmöläisten "jatketaan peittoa leikkaamalla toisesta päästä ja ompelemalla pala toiseen päähän."

Parashan olisi tilanne, jossa PV:n ammattitaitoinen henkilökunta (korostan tässä sanaa ammattitaitoinen, sillä en itsekkään olisi oikein osannut opettaa vaikkapa panssarisodankäyntiä tai komppanian jalkaväkitaistelutekniikkaa).

Eli pitäisi tod.näk. palkata vaikkapa kouluttaja-au:ta, jotka sitten kouluttaisivat *oman alansa* asioita. Tämä sitten maksaa.

Siis jos puolustuvoimat vastaa vapaaehtoisten kouluttajien rekrytoinnista ja koulutuksesta niin ei maksa mitään.
 
Itse olen ihan innoissani edes mahdollisuudesta että kelpaisin jonnekin PV:n koulutuksiin, oikeastaan mikä vain kelpaisi mihin sopivaksi katsottaisiin.
 
Mikä on Pääesikunnan ja Puolustusvoimien osuus työryhmässä? Ilman em. tästä tulee taas yksi perkeleen karttaharjoitus

Niin, odotellaan sentään ensin rauhassa....aikahan ei ole tässä kysymyksessä ollut ennenkään mikään niukkuusresurssi. Vapaaehtoinen mp on ollut silmänaloissani enemmän tai vähemmän 26 vuotta. Pliis, älkää maalittako :cool:minua saati likvidoiko, jos pieniä epäilynpoikasia on tälläkin kertaa.
 
Kuten tiedämme, KAARTJR vastaavia yksiköitä kun ei ole joka paikkkunnalla ja ymmärrän myös, että PV:n pätevät kouluttajat ovat hyvinkin ylityöllistettyjä.Eivät silloin ehdi eivätkä halua joka viikonloppua olla töissä. Säästämisen tulos tämäkin, henkilöstön vähyys.

Tuosta kouluttajien/koulutuksen tasosta ja kouluttajakoutuluksesta MPK:sta jne. voisi tehdä kokemuksieni pohjalta kirjan, mutta siitä todennäköisesti tulisi Mein Kampf tyyppinen julkaisu. Joten taidan jättää moisen tekemättä..

Kattellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...syntyykö Sorvankylän Militiat? Saas nährä...

Aluetoimisto voisi ottaa puikkoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näy tänne reserviin asti puolustusministerin hyvyys tai huonous - voitko heittää kouluarvosanat Jussin edeltäjille perusteluineen, niin pääsee vähän kartalle missä mennään Jussin kanssa?

Jan-Erik Enestam (15.4.1999 – 17.4.2003)
Matti Vanhanen (17.4.2003 – 24.6.2003)
Seppo Kääriäinen (24.6.2003 – 19.4.2007)
Jyri Häkämies (19.4.2007 – 22.6.2011)
Stefan Wallin (22.6.2011 – 5.7.2012)
Carl Haglund (5.7.2012 – 29.5.2015)

Mulle riittäis rehellinen analyysi pelkästään Kääriäisestä, niin saisin luultavsti nauraa viikonlopun.
 
Back
Top