Helmikuussa 1808 oli selvää, että sota Ruotsin ja Venäjän (Napoleonin) välillä puhkeaisi.
Ruotsin tilanne oli (jälleen hyvin isolla pensselillä piirrettynä) se, että Suomeen oli varustettu niin suuri armeija, kuin maata tuhoamatta oli mahdollista. Suuri osa joukoista oli rannikon linnoituksissa, etenkin Viaporissa. Linnoitusten sotaväen tuli pysyä linnoituksissa ja pitää ne. Mantereella olevan armeijan tuli vetäytyä käytännössä ainoita käytössä olevaa kahta tietä pitkin Savosta Ouluun ja Etelä-Suomesta Pohjanmaan kautta Ouluun ja siitä molempien osastojen jopa vielä taemmas. Venäläiset tulisivat perässä ja kun ne olisivat jossain Pohjanmaalla tai kauempana, Ruotsista tulisi apuvoimia Etelä-Suomeen ja venäläisten jouduttua kahden tulen väliin, pohjoiseen vetäytynyt koskematon armeija hyökkäisi ja venäläiset tuhottaisiin. NEROKASTA!
Pääosa Ruotsin armeijasta oli pakko pitää emä-Ruotsissa, koska Ranska oli lähettänyt ison ja kokeneen armeijan Tanskaan, jossa se oli valmiina nousemaan maihin Etelä-Ruotsissa, yhdessä tanskalaisten kanssa. Tanskalaiset toivoivat saavansa takaisin Skånen ja muut Etelä-Ruotsin alueet, jotka olivat menettäneet Ruotsille äskettäin 1600-luvulla. Lisäksi Suomeen varustettavan armeijan kokoa rajoitti maan kyky elättää joukkoja. Tukea toi Iso-Britannia, jonka laivasto kävi sotaa Venäjää ja jo mainittua Tanskaa ja Ranskaa vastaan.
Sotasuunnitelma meni Ruotsin osalta ns. "vituiksi" melko pian. Ensin Svartholma antautui sotilaallisesti suunnilleen ymmärrettävistä syistä (ks..
Wikipedia). Mutta sitten myös Viapori antautui ja tämä on täysin käsittämätöntä. Venäläisten joukot eivät olleet ylivoimaisia, linnoituksen varastot olivat kunnossa, todellisia taisteluita ei käyty ja apua oli luvassa. Ilmeisesti Cronstedt ei kuitenkaan ollut maksettu mies, vaan ainoastaan passiivinen, masentunut ja mahdollisesti Kustaa IV Aadolfin poliittinen vastustaja.
Kesällä 1808 tilanne oli se, että apujoukkoja Suomeen ei olisi tulossa Ruotsista, koska niitä ei uskallettu irrottaa Etelä-Ruotsista maihinnousun pelossa, eikä uskallettu siirtää Suomeen Venäjän laivaston pelossa. Kuningas onnistui suututtamaan käytöksellään Britannian, joka himmaili laivastonsa kanssa. Samaan aikaan Tanska suoritti sotatoimia Norjasta Ruotsiin, mutta ne onnistuttiin torjumaan. Kuningas määräsi kuitenkin Suomessa olleen armeijan pääjoukon suorittamaan vastahyökkäyksen etelään, joka sitten lopulta meni häneksi.
Tähän liittyy myös se, että britit siirsivät Ruotsin tueksi tarkoitetut joukot Espanjaan (tosin näytettyään niitä alueella) ja vastaavasti taas Napoleon siirsi Tanskasta joukkojaan samaiseen Espanjaan.
Tässä vaiheessa riittävän moni Ruotsin säätyläisistä oli tullut siihen uskoon, että Ruotsin tulisi hypätä Napoleonin kelkkaan. Tämä oli voittoisa sotapäällikkö ja arvattiin hänen ryhtyvät jossain vaiheessa sotimaan toista keisaria, eli Aleksanteri I:stä vastaan. Jos Ruotsi olisi oikealla puolella, kaikki 1808 menetykset ja ehkä enemmänkin (vaikkapa Stolbovan rauhan rajoille saakka tai enemmänkin), olisi saatavissa takaisin. Niinpä armeija ja laivasto passivoituivat entisestään. Lopulta Napoleonin kanssa käytiin neuvotteluita suoraan ja sovittiin, että Kustaa IV Aadolf syrjäytettäisiin, hänen tilalleen nostettaisiin hänen setänsä Kaarle XIII, mutta tämän lapsettoman ukon jälkeen valtaistuimelle nousisi joku Napoleonin lähipiiristä. Napoleon päätyi marsalkka Bernadotteen, joka oli kaavaillut itselleen Ranskan keisarin virkaa, eikä ollut erityisen innostunut ryhtymisestä Ruotsin kuninkaaksi. Mutta hommahan sekin oli ja ainakin pysyi hengissä. Kustaa IV Aadolf vietti loppuelämänsä kierrellen Euroopan hoveja ja surkutellen kohtaloaan.
Suomalaiset olivat tässä vaiheessa jo kääntäneet takkinsa Porvoon valtiopäivillä ja vannoneet uskollisuuttaan Venäjän keisarille, vaikka sota oli vielä täydessä käynnissä.
Niinpä talvella 1809 Suomesta vetäytynyt armeija lopulta antautui venäläisille, venäläiset suorittivat maihinnousun Uumajaan ja lähtivät etenemään kohti etelää ja Ahvenanmaalla odottanut maihinnousuarmeija lähetti ratsujoukkoja Ruotsin mantereelle. Myös Norjasta työntyi joukkoja Ruotsiin, mutta ne lyötiin. Kuitenkin tärkeintä sotapäälliköille oli päästä Tukholmaan, jossa voitiin kaataa kuningas ja nostaa uusi tilalle. Jos venäläiset olisivat tienneet tilanteen, he olisivat saavuttaneet murskavoiton, mutta tiedonkulun haasteiden vuoksi, Uumajan suunnalta vetäydyttiin takaisin Suomeen ja Ahvenanmaalta ei tehty isompaa hyökkäystä.
Haminan rauhassa Ruotsi suostui liittoutumaan Venäjän ja Napoleonin kanssa Britanniaa vastaan. Haminan rauhan rajan paikan määritti se, että Ruotsin lähettiläs oli henkihieverissä ja Ruotsi halusi rajan Kemijokeen ja Venäjä Kalixjokeen. Venäläiset pelkäsivät Ruotsin edustajan kuolevan ja rauhansopimuksen lykkääntyvän, joten he tarjosivat kompromissina Torniojokea ja tämä oli lopullinen sopimus. Asioiden takuumiehenä oli lopulta Bernadotte, joka varmisti, että Ruotsi pysyisi uskollisena Napoleonille.
MUTTA VOI! Rouva Fortuna oli oikullinen ja niinpä Bernadotte yllättäen päättikin liittää Ruotsin Napoleonin vastaiseen liittokuntaan 1813, tämän kärsittyä tappion Venäjällä. Bernadotte johti menestyksekkäästi ruotsalaisia joukkoja mantereen taisteluissa.
Niinpä sitten Wienin kongressissa päätettiin, että Venäjä saa pitää Suomen, koska Venäjä oli voittajavaltio. Tanska menetti Norjan, koska se oli ollut Napoleonin puolella, voittajavaltioita vastaan. Ruotsi sai Norjan, koska se oli siirtynyt ajoissa voittajien puolelle ja se oli menettänyt Suomen. Tähän liittyi 1814 Norjan itsenäisyyssota, jonka Norja hävisi Ruotsille. Niinpä se joutui ruotsalaisen sortajan piinaavaan ikeeseen (liioittelua), kunnes itsenäistyi 1905.
Edit.
Ja varmaan paljon muutakin oli vielä, mutta tämä näin päällisin puolin, kannonnokassa polovituelta veettynä.
