Neuvostoliiton ja Varsovan liiton (sekä muiden) tuotantomääristä

[Antares]

Laitoin aluksi viestit "Panssarivaunut"-ketjuun, mutta tajusin vasta sen jälkeen että nämä kuuluvat paremmin tähän "Historia"-osastoon. "Panssarivaunut"-ketjussa käsitellään enemmän tekniikkaa, toki uutta ja vanhaa, joten paras siirtää nämä pois sotkemasta sitä.

Päätin tehdä tästä ketjun jonne voi huoletta laittaa taulukoita ja kuvaajia, jotta löytyvät yhden ketjun alta. Minulle on vuosien saatossa kertynyt kaikenlaisia muistiinpanoja ja kuvia, joten laitan niitä tänne enemmän tai vähemmän epäselvässä järjestyksessä. Jos löytyy tietoa tuotantomääristä niin saa jakaa vapaasti. Usein lähteet poikkeavat hieman tai enemmän toisistaan vaan sellaista tämä on, vaikea löytää 100% tarkkaa tietoa.

Ketjun otsikko on "Neuvostoliiton ja Varsovan liiton (sekä muiden) tuotantomääristä" mutta tarkoitus on että tämä käsittelisi pääasiassa meidän naapuria Venäjää sen eri aikoina. Heidän panssarivaunujen ja muiden sotakoneiden määriä, tosin laitoin tarkoituksella tuon "sekä muiden" jotta ei rajata muita valtioita ketjun ulkopuolelle.

Otsikko sanoo "tuotantomääristä" mutta tarkoitus ei ole rajata ketjua pelkästään määriin vaan myös keinoihin, joilla nämä määrät saatiin tehtyä eli tuotantotekniikkaan ja muuhun. Samoin erilaiset historialliset lähteet, joissa sivutaan vaunujen valmistusta, testaamista, käyttökokemuksia yms. ovat tervetulleita. Pääpaino silti tuotantomäärien tiedoilla sekä spekuloinnilla, jos tarkkaa tietoa ei ole.

-

Kuvaaja T-34 panssarivaunujen tuotantomääristä eri tehtailla, jako tehty kuukausittain. LÄHDE

Kuvaajan yksinkertaistamisen nimessä L-11 ja F-34 kanuunoilla varustetut panssarivaunut on merkitty samaan käyrään. L-11 oli vaunuissa maaliskuuhun 1941 asti kunnes se korvattiin F-34 kanuunalla. Tässä kuvaajassa on pelkästään 76mm vaunut, 85mm kanuunalla varustetut korvasivat ne vuoden 1944 aikana (T-34-85 käsittelevä viesti on tämän viestin alapuolella). Näihin kuvaajiin ei sisälly T-34-57 malleja eikä TO-34 liekinheitinvaunuja. Näistä ensimmäistä valmistettiin sodan aikana hyvin pieni määrä ja liekinheitinvaunuja 1 170 kpl.

Alkuperäinen suunnitelma halusi seuraavaa kuukausittaista tuotantotahtia alkaen kesäkuusta 1940 alkaen: 10-20-30-80-115-120-125.

Todellisuudessa ensimmäisen vuoden kuukausituotanto oli: 4-1-2-37-1-38-32.

T-34 vaunu tuli alunperin tehtaan no. 183 (Kharkiv) tuotantoon ja seuraavaksi Stalingradin tehtaalle (Dzerzhinsky Stalingrad Tractor Factory / STZ), siellä tuotanto alkoi tammikuussa 1941.

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 joten tätä kuvaajaa katsoessa heinäkuu 1941 on kuukausi numero 14. Sen jälkeen alkaa ns. sodanajan tuotanto, tosin se ei näy heti. Kharkovan tehtaan tuotanto loppui vasta lokakuussa 1941 ja tehdas siirrettiin kauas itään Nizhny Tagiliin (Dzerzhinsky Ural Railroad Car Factory / Uralvagonzavod / UVZ - Kharkovan tehtaan siirron ja yhdistymisen jälkeen tämä sai nimekseen Ural Tank Factory No. 183 (I.V. Stalin)), missä tuotanto alkoi joulukuussa 1941, tosin ensimmäisen kahden kuukauden tuotantomäärät olivat 25 ja 75 kpl. Nizhny Tagil oli yksi kolmesta tehtaasta joka aloitti T-34-85 vaunujen valmistamisen vuonna 1944 (katso seuraava viesti T-34-85 tuotannon osalta).

Tehtaan no. 112 (Gorky) tuotanto alkoi syyskuussa 1941, tosin tahti oli hidas vuoden 1941 aikana: 5-20-53-83. Tämä tehdas oli yksi kolmesta joka aloitti T-34-85 vaunujen valmistamisen vuonna 1944 (katso seuraava viesti T-34-85 tuotannon osalta).

Tehtaan no. 174 (Omsk) tuotanto alkoi kesäkuussa 1942 (noin vuosi Saksan hyökkäyksen jälkeen), ensimmäisen vuoden tuotanto kuukausittain: 9-28-55-55-105-55-110. Tämä tehdas oli yksi kolmesta joka aloitti T-34-85 vaunujen valmistamisen vuonna 1944 (katso seuraava viesti T-34-85 tuotannon osalta).

Chelyabinskin tehtaan (Chelyabinsk Tractor Plant / ChTZ / "Tankograd") tuotanto alkoi elokuussa 1942 (noin vuosi Saksan hyökkäyksen jälkeen). ensimmäisen vuoden tuotanto kuukausittain 30-220-300-230-275. Tehtaan tuotanto päättyi elokuussa 1943, tosin valmistivat pienen määrän vaunuja tammi-, helmi- ja maaliskuussa 1944: 185-185-75.

Sverdlovskin tehtaan (Ordzhonikidze Ural Heavy Machine Building Plant / UZTM) tuotanto alkoi syyskuussa 1942 (noin vuosi Saksan hyökkäyksen jälkeen), ensimmäisen vuoden tuotanto kuukausittain 15-51-101-100. Tehtaan tuotanto päättyi elokuussa 1943.

Stalingradin tehtaan (Dzerzhinsky Stalingrad Tractor Factory / STZ) tuotanto päättyi syyskuussa 1942, mutta se aloitettiin uudestaan heinäkuussa 1943 ja jatkui vuoden 1943 loppuun asti.

Kuvaajassa ensimmäinen kuukausi on siis nro 1 ja viimeinen kuukausi nro 61.

- kuukausi nro 1 = kesäkuu 1940
- kuukausi nro 8 = tammikuu 1941
- kuukausi nro 14 = heinäkuu 1941 eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon
- kuukausi nro 20 = tammikuu 1942
- kuukausi nro 32 = tammikuu 1943
- kuukausi nro 44 = tammikuu 1944 - tehdas no. 112 (Gorky) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 46 = maaliskuu 1944 - tehdas no. 183 (Nizhny Tagil) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 49 = kesäkuu 1944 - tehdas no. 174 (Omsk) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 52 = syyskuu 1944 - viimeinen kuukausi kun valmistavat T-34 vaunua 76mm tykillä


Tehtaiden kokonaistuotantomäärät, suurin määrä ensin:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 15 009
- tehdas no 112 (Gorky) = 5 564
- STZ (Stalingrad) = 5 195
- tehdas no 174 (Omsk) = 4 165
- ChTZ (Chelyabinsk) = 3 113
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 1 665
- UZTM (Sverdlovsk) = 623

Kaikkien tehtaiden tuotanto yhteensä = 35 334

Tehtaiden osuus kokonaistuotantomäärästä:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 42,48 %
- tehdas no 112 (Gorky) = 15,75 %
- STZ (Stalingrad) = 14,7 %
- tehdas no 174 (Omsk) = 11,79 %
- ChTZ (Chelyabinsk) = 8,81 %
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 4,71 %
- UZTM (Sverdlovsk) = 1,76 %

Nämä käyrät yhteenlaskuttuna:

 

[Antares]

Jatkoa edelliseen viestiin, T-34-85 tuotantomäärät kuukausittain toisen maailmansodan aikana. LÄHDE

Tuotanto alkoi ensin tammikuussa 1944 tehtaalla nro 112 (Gorky), maaliskuussa 1944 tehtaalla nro 183 (Nizhny Tagil - tehdas no 183 (Kharkiv) siirrettiin sinne ja yhdistyi siellä Dzerzhinsky Ural Railroad Car Factory / Uralvagonzavod / UVZ kanssa - Kharkovan tehtaan siirron ja yhdistymisen jälkeen tätä kutsuttiin myös nimellä Ural Tank Factory No. 183 (I.V. Stalin))) ja kesäkuussa 1944 tehtaalla nro 174 (Omsk).

Kuvaajassa ensimmäinen kuukausi on siis nro 1 ja viimeinen kuukausi nro 18.

- kuukausi nro 1 = tammikuu 1944
- kuukausi nro 13 = tammikuu 1945
- kuukausi nro 18 = kesäkuu 1945 - toinen maailmansota Euroopassa päättyy


Tehtaiden kokonaistuotantomäärät sodan aikana, suurin määrä ensin:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 10 893
- tehdas no 112 (Gorky) = 4 940
- tehdas no 174 (Omsk) = 2 065

Kaikkien tehtaiden sodanaikainen tuotanto yhteensä = 17 898

Tehtaiden osuus kokonaistuotantomäärästä:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 60,86 %
- tehdas no 112 (Gorky) = 27,6 %
- tehdas no 174 (Omsk) = 11,54 %

Kuvaajat yhteenlaskettuna:



Tuotanto jatkui sodan jälkeen, määristä kerrotaan seuraavaa, vuoden 1945 kolmas neljännes (tehtaiden tuotannon summa 3 168 vaunua):

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 1 898
- tehdas no 112 (Gorky) = 795
- tehdas no 174 (Omsk) = 475

Vuoden 1945 neljäs neljännes (tehtaiden tuotannon summa 2 148 vaunua):

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 1 148
- tehdas no 112 (Gorky) = 600
- tehdas no 174 (Omsk) = 400

Vuosi 1946 (tehtaiden tuotannon summa 2 701 vaunua):

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 493
- tehdas no 112 (Gorky) = 1 154
- tehdas no 174 (Omsk) = 1 054

T-34-85 kokonaistuotantomäärä kun lasketaan mukaan toisen maailmansodan aikainen tuotanto (17 898) sekä sotaa seurannut aika vuodet 1945 ja 1946 (3 168 + 2 148 + 2 701 = 8 017) = 25 915 kpl.

Vaunuja valmistaneiden tehtaiden osuudet tästä määrästä:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 14 432
- tehdas no 112 (Gorky) = 7 489
- tehdas no 174 (Omsk) = 3 994

Steve Zalogan mukaan vuosien 1945-1950 aikana valmistettiin 5 742 kpl T-34-85 vaunuja (hän laskee 1945 osalta valmistusmäärän syyskuusta joulukuuhun). Hän kirjoittaa että T-44 vaunujen tuotantomäärä samana aikana oli 1 253 kpl.

Venäjän wikipedian mukaan T-44 tuotanto tapahtui aikavälillä marraskuu 1944 - elokuu 1947 ja määrä oli 1 823 kpl. T-44 valmistus tapahtui pelkästään tehtaalla no 75 (Kharkiv).

Zaloga kirjoittaa myös että vuonna 1947 heillä olisi ollut T-34-85 ja T-44 vaunuja yhteensä 15 460 kpl. Jos tuota haluaa pohtia tarkemmin niin T-44 valmistus päättyi elokuussa 1947. Riippuen siitä, mihin aikaan vuodesta tuo numero on otettu (mistä lähteestä) niin on mahdollista että T-44 vaunuja olisi valmistettu kaikki tai melkein kaikki. T-44 tuotantomäärät per kuukausi:


Piirsin näistä kuvaajan havainnollistamaan suuria vaihteluita tänä kohtuullisen lyhyenä tuotantoaikana ("vain" hieman vajaa kolme vuotta):

 

[Antares]

Tässä kuvaajat jossa on laskettu edellisten viestien T-34 ja T-34-85 tuotantomäärät yhteen, kuukausituotanto ennen toista maailmansotaa ja sen loppuun asti. Kuvaajien viimeinen kuukausi on kesäkuu 1945, se on kuukausi nro 61.

Ensimmäinen kuukausi on siis nro 1 ja viimeinen kuukausi nro 61.

- kuukausi nro 1 = kesäkuu 1940
- kuukausi nro 8 = tammikuu 1941
- kuukausi nro 14 = heinäkuu 1941 eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon
- kuukausi nro 20 = tammikuu 1942
- kuukausi nro 32 = tammikuu 1943
- kuukausi nro 44 = tammikuu 1944 - tehdas no. 112 (Gorky) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 46 = maaliskuu 1944 - tehdas no. 183 (Nizhny Tagil) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 49 = kesäkuu 1944 - tehdas no. 174 (Omsk) aloittaa T-34-85 tuotannon
- kuukausi nro 52 = syyskuu 1944 - viimeinen kuukausi kun valmistavat T-34 vaunua 76mm tykillä
- kuukausi nro 56 = tammikuu 1945
- kuukausi nro 61 = kesäkuu 1945 - toinen maailmansota Euroopassa päättyy


T-34 ja T-34-85 kokonaistuotantomäärä ennen toista maailmansotaa ja sen aikana (jos kiinnostaa lukea eri tehtaiden tuotantomääristä pelkästään toisen maailmansodan aikana niin se löytyy tästä viestistä).

Tehtaiden kokonaistuotantomäärät, suurin määrä ensin:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 25 902
- tehdas no 112 (Gorky) = 10 504
- tehdas no 174 (Omsk) = 6 230
- STZ (Stalingrad) = 5 195
- ChTZ (Chelyabinsk) = 3 113
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 1 665
- UZTM (Sverdlovsk) = 623

Kaikkien tehtaiden tuotanto yhteensä = 53 232

Tehtaiden osuus kokonaistuotantomäärästä:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 48,66 %
- tehdas no 112 (Gorky) = 19,73 %
- tehdas no 174 (Omsk) = 11,7 %
- STZ (Stalingrad) = 9,76 %
- ChTZ (Chelyabinsk) = 5,85 %
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 3,13 %
- UZTM (Sverdlovsk) = 1,17 %

Nämä käyrät yhteenlaskettuna:


T-34 ja T-34-85 kokonaistuotantomäärä jos mukaan lasketaan myös toisen maailmansodan jälkeinen tuotanto vuosien 1945 ja 1946 aikana (53 232 + 3 168 + 2 148 + 2 701):

Tehtaiden kokonaistuotantomäärät, suurin määrä ensin:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 29 441
- tehdas no 112 (Gorky) = 13 053
- tehdas no 174 (Omsk) = 8 159
- STZ (Stalingrad) = 5 195
- ChTZ (Chelyabinsk) = 3 113
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 1 665
- UZTM (Sverdlovsk) = 623

Kaikkien tehtaiden tuotanto yhteensä = 61 249

Tehtaiden osuus kokonaistuotantomäärästä:

- tehdas no 183 (Nizhny Tagil) = 48,07 %
- tehdas no 112 (Gorky) = 21,31 %
- tehdas no 174 (Omsk) = 13,32 %
- STZ (Stalingrad) = 8,48 %
- ChTZ (Chelyabinsk) = 5,08 %
- tehdas no 183 (Kharkiv) = 2,72 %
- UZTM (Sverdlovsk) = 1,02 %

-

Vuosittaiset T-34 ja T-34-85 tuotantomäärät erikseen ja yhteenlaskettuna - tämä on siis koko T-34 tuotanto Neuvostoliitossa (väitetysti tämän lisäksi lisenssituotanto muissa maissa = 4 665 kpl):



Jos uskotaan tuo väite että muiden maiden lisenssituotanto (pelkästään T-34-85, alkuperäistä T-34 ei ole valmistettu Neuvostoliiton ulkopuolella) on tuo 4 665 kpl, niin T-34 kokonaistuotanto olisi 61 249 + 4 665 = 65 914 kpl. Näin siis jos halutaan ajatella että T-34-76 ja T-34-85 ovat yksi ja sama vaunu, jotka voidaan / halutaan laskea yhdeksi.

 

[Antares]

Seuraavat taulukot ovat Steve Zalogan kirjasta "Tanks at the iron curtain 1946-60 - early cold war armor in central Europe" (kirja julkaistu 23.11.2021)..

Neuvostoliiton panssarivaunujen määrät vuonna 1947:


Neuvostoliiton sodanjohdon kunnianhimoinen suunnitelma toista maailmansotaa seuraavien vuosien osalta, todellinen vuosituotanto jäi hyvin kauas tästä:



Neuvostoliiton panssarivaunujen tuotantomäärät aikavälillä 1945-1960:


Neuvostoliiton panssarivaunujen tuotantomäärät aikavälillä 1960-1965 (tämä on Steve Zalogan kirjasta "T-62 main battle tank 1965-2005" (kirja julkaistu 18.8.2009)):


Varsovan liiton panssarivaunujen tuotantomäärät aikavälillä 1951-1960 (Puola ja Tsekkoslovakia):

 

[Antares]

Lisää taulukoita taulukoita kirjasta "Tanks at the iron curtain 1946-60 - early cold war armor in central Europe" (kirja julkaistu 23.11.2021).

Yhdysvaltojen panssarivaunujen määrä aikavälillä 1945-1950:


Yhdysvaltojen panssarivaunujen tuotantomäärät aikavälillä 1951-1960:

Iso Britannian panssarivaunujen tuotantomäärät aikavälillä 1945-1960:


Yhdysvaltojen Euroopan maille myymät ja/tai lahjoittamat panssarivaunut ja niiden määrät ennen vuotta 1982 - kaikki yhteenlaskettuna 17 388 (toki vaunut eri ikäisiä ja olleet käytössä eri aikoina):

 

[arix]

Pikku kysymys, onko noissa kysymys tehtaista valmistuneista vai vastaanottajan hyväksymistä vaunuista?

Tuli joskus luettua että osa valmistuneista vaunuista ei läpäissyt vastaanottotestejä ja niitä korjattiin jopa useampaan kertaan.
Lähteenä:

Tank Archives

A blog about World War II era archive documents, primarily dealing with armoured warfare.

www.tankarchives.ca

 

[Antares]

Pikku kysymys, onko noissa kysymys tehtaista valmistuneista vai vastaanottajan hyväksymistä vaunuista?

Tuli joskus luettua että osa valmistuneista vaunuista ei läpäissyt vastaanottotestejä ja niitä korjattiin jopa useampaan kertaan.
Lähteenä:

Tank Archives

A blog about World War II era archive documents, primarily dealing with armoured warfare.

www.tankarchives.ca

Tarkoitat T-34 vaunuja? Nuo kuvaajat on piirretty Venäjän wikipedia-sivujen numeroista, siellä kirjoitetaan näin:

Total adopted by the GABTU - 35,313 , taking into account the unregistered STZ tanks - 35,327 . In addition, a number of assembled tanks that were not accepted by the GABTU were transferred to manufacturing plants.

-

Mikä oli GABTU: LÄHDE

The creation on the basis of the ABTU RKKA in July 1940 of the Main Armored Directorate of the Red Army (GABTU KA), in essence, was a further development of the existing structure. In accordance with the regulation on the Main and Central Directorates of the NPO, approved at the beginning of 1941, the GABTU was responsible for the combat and mobilization training of the armed forces, its timely material support, and the improvement of weapons and equipment. The head of the GABTU is also the head of the armored forces of the Red Army and, along this line, supervises the heads of the armored forces of the military districts.

-

Mistä lähteistä nuo wikipedia-sivut ovat keränneet tietonsa, on hyvä kysymys. Olen ollut siinä luulossa että nämä vaunut olisivat virallisesti hyväksyttyjä tosin ei sulje pois sitä etteikö osaa olisi jouduttu veistämään enemmän ennen kuin on hyväksytty. Sota-aika kyseessä joten ehkä tietyissä vaatimuksissa on joustettu, ehkä ei.

 

[Antares]

Steve Zalogan kirjasta "T-90 standard tank: the first tank of the new Russia" (kirja julkaistu 20.2.2018) sivulla 5:



Tuo data on olemassa toisen taulukon muodossa, tämä on kuuluisa taulukko Nizhny Tagilin (Uralvagonzavod) tehtaalta. Sama taulukko löytyy siistimmässä muodossa kirjasta nimeltä "Uralskii vagonostroitelnyi zavod 80 let" sivuilta 77. Kirjan nimi kääntyy muotoon "Ural Carriage Works 80 years" ja kirja on julkaistu vuonna 2016:


Tässä Nizhny Tagilin taulukossa on pari kiinnostavaa yksityiskohtaa kun vertaa tuohon Zalogan kirjan taulukkoon (numerot ovat samat molemmissa, siitä ei tarvi murehtia).

Ensimmäisenä, älä välitä T-64 ja T-80 summista tässä Nizhny Tagilin (Uralvagonzavod) taulukossa, siinä on yhteenlaskuvirhe T-64 ja T-80 vaunujen osalta, pitäisi lukea 13 108 kpl ja 7 066 kpl. Rivien tiedot on oikein mutta summat merkitty väärin näille kahdelle.

T-72 osalta on kolme saraketta:

1) näistä ensimmäinen vasemmalta kertoo Uralvagonzavodin vuotuiset valmistusmäärät (valmistivat valtaosan T-72 vaunuista),
2) tuosta seuraava sarake oikealle on Chelyabinskin tehdas, joka teki pienen määrän T-72 vaunuja aikavälillä 1981-1989 ja
3) siitä seuraava oikealle on Neuvostoliiton käyttöön tulleiden T-72 vaunujen määrä.

Kokonaisvalmistusmäärä per vuosi on siis sarakkeiden 1 ja 2 summa (Zalogan taulukon T-72-sarake on tämä summa eli T-72 kokonaisvalmistusmäärä) JA ulkomaanviennin saa laskettua kun vähentää tästä summasta sarakkeen 3 numeron. Tuosta voidaan siis laskea näin:



Tuo voidaan esittää kuvaajana:


Tässä prosenttiosuudet kummankin tehtaan osalta sekä viennin prosenttiosuus kokonaistuotannosta, kuten nähdään, viennin osuus heilui 20-40% välissä koko 80-luvun ajan:


-

Zalogan taulukossa on merkitty yhteen sarakkeeseen ko. mallin valmistusmäärät per vuosi, joten tämä Nizhny Tagilin taulukko antaa mukavasti lisää tietoa T-72 osalta.

Jos ollaan tarkkoja, niin Zalogan taulukossa T-64-niminen sarake on itseasiassa T-64A, T-64B ja muut variantit (tässä Nizhny Tagilin tehtaan taulukossa se on merkitty oikein).

T-64A tuli tuotantoon 1969 vuodesta alkaen, mutta sitä ennen aikavälillä 1964-1968 Kharkovan tehtaalla valmistettiin alkuperäistä T-64 mallia eli Obyekt 432.

Obyekt 432 valmistusmäärät olivat (lähde: Ustyantsev S.V., Kolmakov D.G. - Боевые машины Уралвагонзавода. Танк Т-72, sivu 34):

1964: 90 kpl
1965: 160 kpl
1966: 294 kpl
1967: 330 kpl
1968: 318 kpl

Yhteensä 1 192 kpl

Miksi näitä ei sitten ole laskettu tuohon taulukkoon mukaan? Paras tieto jonka olen löytänyt kertoisi että nämä alkuperäiset mallit olisi muutettu vuosien saatossa eri malleiksi eli olisi tehty modernisointi samaan tyyliin kun mitä nyt tekevät T-72B3, T-80BVM ja T-90M eli vanhasta aihiosta modataan uudempi.

Tästä herää tietysti kysymys, onko yllä olevassa Steve Zalogan kirjan / Nighny Tagilin tehtaan taulukossa pelkkä uustuotanto vai uustuotanto + modernisoidut vaunut? Jos kahden eri version osalta esim. runko on samanlainen, niin silloin tornin ja sisuskalut vaihtamalla saa uuden version. Ei ole mahdoton ajatus, vaatii lisäselvityksiä. Mikäli tuo pitää paikkansa että käytännössä kaikki alkuperäiset T-64 vaunut on modernisoitu joko T-64A tai T-64B versioiksi, niin ei ole mahdotonta ajatella, etteikö samaa olisi tehty T-72 tai T-80 vaunujen osalta. Samaa on tehnyt jokainen panssarivaunuja valmistava valtio, joten taas palataan siihen kysymykseen, mikä on se todellinen, rivissä ja varastossa olevien vaunujen määrä (jos tuossa taulukossa näkyvät vaunut ei ole 100% uustuotantoa).

HUOM: 1 500 kpl vaunuja per vuosi ei ole mahdoton / uskomaton tuotantomäärä, toisen maailmansodan aikaan he valmistivat huomattavasti suurempia määriä. Riippuu ainoastaan siitä, montako tuotantolinjaa on käytössä, monessako vuorossa tehdään töitä, montako tehdasta valmistaa ko. vaunua jne. jne. Toisaalta toisen maailmansodan aikaiset vaunut olivat huomattavasti yksinkertaisempia ja silloin oli käytössä sotatalous jolloin muun yhteiskunnan vaatimukset voitiin sivuuttaa massatuotannon nimissä. 1 500 vaunun vuosituotanto tarkoittaa keskiarvoisesti 125 vaunua per kuukausi.

Jos tarkastelee NATO:n arvioita Varsovan liiton ja Neuvostoliiton panssarijoukoista, niin ne olivat järjestään luokkaa 20 000 kpl hyökkäysvalmiudessa ja useampi 10 000 kpl mobilisaatioreservissä (Eurooppaa vastaan varatut joukot), joten nuo voi hyvinkin olla kaikki uustuotantoa. Kaikkia vaunuja ei myöskään oltu sijoitettu Euroopan rajalle vaan niitä oli paljon Kiinan rajalla ja Venäjän itärajalla. Vuonna 1981 on arvioitu että kaikkinensa olisi 70 000 kpl vaunuja, josta valtaosa oli siihen aikaan tietysti T-54, T-55 ja T-62 (varmasti myös joku määrä T-34-85 ja muita toisen maailmansodan aikaisia), koska taulukon mukaan tähän vuoteen mennessä oli valmistettu noin 15 000 kpl T-64, T-72 ja T-80 vaunuja.

Toinen mitä tuo taulukko ei jostain syystä kerro on se että Kharkovan tehdas teki pienen määrän T-80UD tankkeja 80-luvun lopussa (T-64 valmistus lopetettiin ja sen tilalle tuli T-80UD). Muistan nähneeni arvioita että niitä olisi tehty noin 350 kpl, tosin toinen lähde puhuu että 800 kpl ennen Neuvostoliiton romahdusta ja 50 kpl sen jälkeen, mutta tämä on muistin varassa, ei ole antaa näille lähdettä tähän hätään. Olen aina olettanut että ne olisi summattu tuohon T-80 sarakkeeseen mutta en ole löytänyt sille vahvistusta. Ehkä joku tietää?

 

[Antares]

T-90 ja T-90A panssarivaunujen tuotantomääristä lyhyesti, lainaan seuraavan Steve Zalogan kirjasta "T-90 standard tank: the first tank of the new Russia" (kirja julkaistu 20.2.2018):

Zaloga kirjoittaa että 90-luvun tuotantomääristä ei löydy luotettavaa tietoa, mutta 120 kpl koko 90-luvulla on hänen kuulemansa numero. Tässä tarkat lainaukset kirjasta sivuilta 8 ja 17:

The first tank of an initial low-rate production batch was ready on September 30, 1992, and by the end of the year 13 T-90 tanks had been assembled. Supply of the Agava-2 thermal imaging sight was a problem due to the low output of the device as well as its extremely high cost. In the event, only two of the original batch of tanks received this sight, the remainder receiving the cheaper Buran-PA night sight. The basic T-90 was followed on the assembly floor in March 1994 by the T-90K command tank. This version had additional radio equipment fitted including the R-163-50 transceiver, a special 4-meter antenna, a navigation aid, and an AB1-P28.5 auxiliary power unit. In general, about 5 percent of Russian tanks were built in the command tank configuration. Total T-90 production in 1992 to 1994 was about 105 tanks.

JA

Regardless of the decision to standardize the T-90, there was very little funding for the purchase of new tanks in the second half of the 1990s. There are no official figures for T-90 production during this decade, but published figures estimate 120 tanks, mostly in the first half of the decade. Most T-90 production tanks were delivered to units in Siberia and Asia. About a hundred were deployed, starting in 1995 with the 21st Taganrog Motor Rifle Division near Omsk in the Siberian Military District and with the 5th Guards Tank Division near Kyakhta in Buryatiya in the Baikal Military District near the Mongolian border.

Omsktransmashin T-80U tuotanto sinnitteli hengissä 90-luvulla, niitäkin tehtiin Venäjn armeijalle ilmeisesti hyvin pieniä määriä vanhojen voimassaolevien tilausten takia sekä tehtaan pihalle omalla rahalla ulkomaan kauppojen toivossa.

Molemmilla tehtailla oli muutama sata uustuotantona tehtyä panssarivaunua pihalla odottamassa myyntiä, ainakin Uralvagonzavod onnistui myymään ne pieni erä kerrallaan. Zalogan kirjasta lainaten:

In 1992, the Russian Army ordered only 20 tanks: 5 T-80U tanks from Omsk and 15 tanks from Nizhni-Tagil. Tank production at Omsk and Nizhni-Tagil in 1992–93 was well beyond the puny state orders due to some export orders, but only a pale shadow of the 1980s. This additional production was not ordered by the Russian Army, but undertaken simply to keep the plants from closing. There was the hope that large export orders would emerge to save the plants and sop up this surplus. However the anticipated export orders did not materialize. The UVZ in Nizhni-Tagil had about 350 T-72S and T-90 tanks in its factory yards, and Omsk had 150−200 T-80U tanks. Some of these T-80U tanks were exported to Cyprus and South Korea in 1996; UVZ gradually exported the T-72 tanks. Lack of pay at the Nizhni-Tagil plant led to strikes in July 1995 during which the workers seized several of the idle tanks and drove them through the city in protest.

-

Venäjä myi T-90S vaunuja Intialle 2000-luvun alussa. Zalogan kirjan mukaan 127 kpl valmistettiin Venäjällä uustuotantona ja 223 kpl toimitettiin kitteinä, kokoonpano Intiassa. Intia valmisti T-90S vaunuja lisenssillä 523 kappaletta.

2000-luvun alkupuolella vaunulle löytyi toinenkin ostaja: Algeria jonka vaunuista käytetään nimeä T-90SA.

Muistan tuossa 2008 vuoden tienoilla, miten puhuttiin että ilman tuota Intian isoa tilausta ja lisenssivalmistusta Uralvagonzavod olisi tehnyt konkurssin. Omsktransmash eli T-80 vaunuja Venäjällä valmistanut tehdas sinnitteli 90-luvun ajan mutta meni konkurssiin 2002. Sen osaava väki sulautettiin UVZ:aan, tosin Omskin kompleksia on ilmeisesti käytetty vanhojen vaunujen kunnostukseen ja ihan viime vuosina T-80BVM modernisointeihin.

T-90A alkuvuosien toimitusmääriä, taulukko on Zalogan kirjasta "T-90 standard tank: the first tank of the new Russia" (kirja julkaistu 20.2.2018):


Sama data mutta laskettu summat molempiin suuntiin (huomaa: osa Intian tuotannosta on kittejä, valmis vaunu siis osina ilman kokoonpanoa):



Hän kirjoittaa että vuoden 2012 alussa Venäjällä oli 489 kpl T-90 perheen vaunuja:

-120 kpl alkuperäisiä 90-luvulla valmistettuja T-90 / T-90 obr 1992 / T-72BU
- 25 kpl T-90A obiekt 188A-1
- 7 kpl T-90AK
- 287 kpl T-90A obiekt 188A-2 ESSA
- 50 kpl T-90AK ESSA

Yllä olevasta taulukosta on helppo päätellä että T-90A obiekt 188A-1 ja T-90AK on valmistettu vuosien 2004 ja 2005 aikana, sen jälkeen vaunuihin on tullut tämä ESSA-lämpötähtäin. Olen nähnyt arvauksia, joiden mukaan T-90A vuosituotanto vuoden 2008 jälkeen olisi:

2009: 62 kpl
2010: 62 kpl
2011: 62 kpl

Heidän panssaripataljoonassa on 31 vaunua joten olisi loogista tuottaa tuon määrän monikertoja. Tuo ei ihan riittäisi 489 kpl vaunuun, summaksi tulee 455 kpl joten ehkä vuosituotanto on noussut yli 62 kpl tai sitten vuonna 2012 olisi valmistettu loput 34 kpl.

Minulla ei ole vahvistusta näille vuosien 2009, 2010, 2011 ja 2012 numeroille, tosin yleisesti kirjoitetaan että T-90A vaunujen valmistus Venäjän asevoimille päättyi joko vuonna 2011 tai 2012, joten tuota luokkaa tuotantomäärien pitäisi olla jotta saadaan tuotettua Zalogan kertoma 489 kpl (oletus tietysti että hänen numero pitää paikkansa).

Muistan hyvin että vuonna 2012 alettiin puhumaan ettei valmisteta lisää T-90 vaunuja vaan keskitytään T-14 Armataan ja kun se osoittautui liian kalliiksi, niin niitä ei ole tehty kymmenessä vuodessa juuri koesarjaa enempää. Alunperin oli puhetta että Armataa tehtäisiin 2 300 kpl vuoteen 2020 mennessä, ihan mahdoton määrä. Olen aina olettanut että tuo oli Uralvagonzavodin tehtaan edustajan haave (varmasti myös monen panssarikenraalin haave), tosin siinä on varmasti totuuspohjaa takana: Venäjällä on aktiivijoukoilla laskutavasta riippuen 2 700 - 3 300 panssarivaunua ja muistan että suunnilleen tuohon aikaan 2012 vuoden tienoilla puhuttiin, että ainakin 70% näistä pitäisi saada modernisoitua / korvattua uusilla. 3 300 x 0,7 = 2 310. Liekö Uralvagonzavodissa laskettu tuolla logiikalla?

Samoihin aikoihin, tuossa 2010 tai 2011 aloitettiin T-72B vaunujen modernisointi T-72B3 malleiksi, josta tuli vuonna 2016 samalla mallinimellä varustettu uudempi modernisointi (jota joskus näkee kutsuttavan T-72B3M malliksi, vaikkei se ole virallinen nimi). Selkeyden vuoksi näitä kutsutaan yleensä T-72B3 obr 2016 nimellä. Useampi vuosi näiden jälkeen alettiin modernisoida T-80B vaunuja T-80BVM malleiksi vuodesta 2017 alkaen.

HUOM: en ole viimeisen noin kymmenen vuoden ajalta seurannut tilannetta haukkana, mutta muistan kuulleeni että alkuperäisiä T-90 vaunuja ja osaa T-90A vaunuista on alettu muuttamaan viime vuosina T-90M malleiksi, tosin niiden yhteydessä on liikkunut huhua että pelkästään vanhojen muuttamisen lisäksi tehtäisiin myös pienessä mitassa uustuotantoa. Muistan nähneeni puhetta että valmistaisivat yhden uuden vaunun kolmea muutettua vanhaa kohden. Toisaalta yksi tuttu Puolasta sanoi kuulleensa huhua, jonka mukaan kaikki T-90M olisivat kokonaan uustuotantoa, mutta hän ei sitä uskonut (liian kallista ja tyhmää, helpompi modata vanhaa olemassaolevaa).

 

[Antares]

Venäjän viennistä kylmän sodan päättymisen jälkeen:

Kaivelin vähän minun vanhaa kovalevyä ja sieltä löytyi pari Venäjän panssarivaunujen viennistä koostettua taulukkoa. Ensimmäinen on koostettu UNROCA ilmoituksista, täydensin sen viime vuosien osalta. Tähän on merkitty vain se tieto mitä ko. ilmoituksesta näkee, tosin on helppo arvata vaunutyyppi mikä mihinkin maahan on toimitettu, jos asiaa tutkii vähän tarkemmin. Halusin pitää taulukossa vain sen tiedon mitä ko. lähteestä näkee:



UNROCA ei tietysti ole täydellinen, mutta varmasti ainakin osa ilmoituksista pitää paikkansa. Suora linkki heidän sivulle:

https://www.unroca.org/

Kehuvat siellä näin: If governments act predictably and transparently - including on their arms transfers - it builds confidence among them. It helps prevent conflict. For this purpose, countries can report to the UN Register of Conventional Arms (UNROCA). Over the past two decades, UNROCA seems to have captured over 90% of the global arms trade.

Venäläinen bmpd-blogi kirjoittaa Venäjän UNROCA ilmoituksista näin (vuonna 2022): LÄHDE

On behalf of bmpd, we point out that every year Russian reports to the UN Register suffer from increasing incompleteness and a significant part of the deliveries are not included in them. In the reports for 2017-2021, for example, the supply of equipment and weapons to Syria, Iraq is completely absent, Egypt, Algeria, and others, including most of the republics of the former USSR, have also firmly entered the category of "unmentioned" recipients.

Combat aircraft, tanks, armored vehicles and artillery systems have already completely or partially dropped out of the lists of deliveries declared in the reports.

-

Toinen koostamani taulukko perustuu Kommersantissa julkaistuun infograafiin, se löytyy Wayback Machinella täältä - Venäjän panssarivaunujen vienti aikavälillä 1992 - 2012:

https://web.archive.org/web/2020020...ant.ru/ISSUES.PHOTO/TEMA2/2012/062/bzsruj.gif

Siitä koostamani taulukko (HUOM: Kommersantin kuvassa kerrotaan kokonaismäärä ja aikaväli muttei vuosikohtaista toimitettua määrää, kuvasin tämän taulukkoon siten että ko. toimituksen aikavälin vuodet merkitty X-kirjaimilla ja viimeisen vuoden kohdalla toimitettu määrä - toimitetut kitit merkitty oranssilla värillä):



Kommersantin infograafista vasemman yläkulman tekstin käännös:



-

Ukrainan sodan myötä puhutaan paljon panssarivaunujen määristä. Päivitin UNROCA:sta kerätyn taulukon, tässä on Ukrainan ilmoittamat vientimäärät ja kohdemaat:



Ukrainalla oli yhden lähteen mukaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen seuraavat määrät eri vaunutyyppejä:



Ukrainalla oli myös "jokin määrä" T-55 vaunuja, ehkä myös T-54 - arvatenkin useita satoja. Vertailun vuoksi: Puolalla oli 90-luvun lopussa kahdeksan panssaridivisioonaa ja yli 1 500 kpl panssarivaunua. Näistä 700-800 kpl oli T-55 vaunuja joista 560 kpl oli päivitetty T-55AM Merida standardiin ja loput olivat T-72M ja T-72M1 vaunuja. Ei olisi ihme vaikka Ukrainalla olisi ollut kylmän sodan päättymisen jälkeen huomattava määrä T-55 vaunuja. Puola luopui T-55 vaunuista vuoden 2003 tienoilla eikä Ukraina ole käyttänyt T-55 vaunuja 2014 sodassa tai sen jälkeen joten oletan että niistä parhaat on myyty ja loput menneet joko romutukseen tai "varastoon" lahoamaan.

 

[Antares]

Tsekkoslovakian T-72 / T-72M / T-72M1 tuotannosta löytyy seuraava taulukko:


Tuosta taulukosta voi ensin unohtaa VT-72B ja VT-55B vaunut: nämä ovat panssarivaunujen alustalle rakennettuja pioneerivaunuja (armoured recovery vehicle eli ARV). Toinen huomio: taulukon ylempi osa kertoo Tsekkoslovakian armeijalle valmistetut vaunut ja alempi osa kertoo vientiin valmistetut vaunut. "Celkem" tarkoittaa summaa. Käännös alareunan tekstistä:



Jos lasketaan vuoden 1990 78 kpl osaksi vientiä niin he valmistivat vientiin 996 kpl T-72 vaunuja ja omalle armeijalle 786 kpl.

Jos ei välitä kenelle vaunu on valmistettu ja haluaa pelkät kokonaismäärät niin tässä kokoamani taulukko jossa on summattu numerot yhteen vaunutyypeittäin:



HUOM: olen lukenut että 80-luvun aikana paitsi Puola niin myös Tsekkoslovakia kaipasi kovasti rahaa vientikaupan kautta. Tästä syystä heidän omalle armeijalle vuonna 1990 valmistetut 78 kpl T-72M1 vaunut myytiin Syyrialle ja ilmeisesti toimitus oli vuonna 1991.

Tanknet-foorumilla on kirjoitettu Tsekkoslovakian vientimääristä ja nämä ovat selvästi tiedossa (kokonaismäärät ja kohdemaat). Koostin näistä tiedoista puutteellisen taulukon, johon on merkitty tiettyjen vuosien toimitusmäärät (nämä olen arvannut ko. vuoden valmistusmääristä, ne mitkä on helppoa ja loogista päätellä). Kohdemaat, vaunumäärät sekä X-kirjaimella merkityt toimitusvuodet ovat Tanknet-foorumin tietojen perusteella: LÄHDE



Itä-Saksan arkistojen takia tiedetään että tilasivat Tsekkoslovakialta 134 kpl T-72, 25 kpl T-72M, 5 kpl T-72MK, 91 kpl T-72M1 ja 5 kpl T-72M1K. Yhteensä 260 kpl.

Näiden lisäksi tiedetään että he tilasivat 12 kpl T-72M1 vaunuja vuonna 1989, mutta nämä tulivat jälleenmyyntiä varten, kohdemaa ei ole tiedossa. Nämä vaunut eivät löydy heidän armeijan kirjanpidosta, koska niitä ei otettu missään vaiheessa vastaan. Lisäsin tämän tiedon "vientitaulukkoon" Itä-Saksan kohdalle, punainen korostus.

HUOM: Puolan ja Tsekkoslovakian osalta käyttävät eri nimiä teknisesti samoista vaunuista, mikä voi joskus sekoittaa (minun Tsekkoslovakian taulukoissa käytetään heidän nimiä kuten T-72 vaikka olisi oikeampaa puhua "T-72M (early)":



Yksi lähde kirjoittaa Tsekkoslovakian kylmän sodan asetuotannosta näin: LÄHDE

UNDER THE SOVIET RULE​

The communist coup d’état of 1948 marked the end of Czechoslovak independence for next four decades. The Russian influence however did not bring the end to the Czechoslovak arms industry – quite the contrary. Czechoslovakia became in a way one of the armories of the Warsaw pacts, eventually producing thousands of tanks for its own and foreign use.

The first license-produced vehicle was the T-34 medium tank (the 85mm version). A slightly different variant from the Soviet original was produced in Czechoslovakia (not as different as the Polish T-34-85M2 but it had some improvements) from 1951 to 1956 with around 3000 pieces of all variants built, including the VT-34 ARV, MT-34 bridgelayer and JT-34 armored crane. Many of those (roughly 1300) were exported to Egypt, Syria, Romania and Bulgaria. Most of the production took place in Slovakia, where it was moved from the Czech part of the republic for strategic reasons (perceived risks of western bombardment).

Other armored vehicles were produced in early post-war Czechoslovakia as well, including the Jagdpanzer 38 (t) – for Czechoslovak purposes it was called ST-I, the export variant for Switzerland was called G-13 – and the infamous OT-810 halftrack based on the German HKL6p design, called “Hitlerova pomsta” (“Hitler’s revenge”) by the troops for its “qualities”.

The Czechoslovak arms industry grew fast in the 50’s and beyond. The T-54 and T-55 medium tank production license was acquired from the Soviet in 1956-1957 and multiple variants of this vehicle were produced from 1957 until 1990. All of the variants were modified (from very slight changes to ease the production to major overhauls) and some were widely exported. It is unfortunately beyond the scope of this article to describe them all – even the nomenclature itself is a nightmare (the Soviet bloc for example had at one point three tanks called T-54AM: one was Czechoslovak, one was Polish and one Soviet – all three were different from each other). There are two notable versions:

T-54AR (“Řeka”) was a T-54A modified (sealed) for deep wading using a special kit. Elements of this modification were used for other Czechoslovak T-54/55 variants as well. T-55AM1/AM2 was modified T-55 from mid-80’s. The main improvement was the new indigenous “Kladivo” (“Hammer”) fire control system that increased the accuracy of the vehicle 6.4 times. The AM2 was modified even more extensively, for example by added applique spaced armor to the turret (increasing the turret protection to 250mm) as well as fielding other notable upgrades.

The T-54/55 tanks remained in Czechoslovak service from the late 50’s up until 2000 or so, when they were pulled back from service and (mostly) sold abroad to foreign customers. It’s difficult to actually count how many were made in Czechoslovakia through the years of production (some vehicles registered as “newly made” were in fact older tank overhauls) but the total estimate lies between 3000 and 4000 vehicles of 15 T-54/55 variants. In 1977, it was decided that Czechoslovakia would produce the T-72 tanks as well under license. The initial batch was produced in 1981 in ZTS Martin (Slovakia) with some parts being sub-delivered by Poland (engines, transmissions) and GDR (suspension parts, tracks). Between 1981 and 1985, 556 basic T-72 tanks (“Ural”) were produced and a part was exported to East Germany. In 1985, the production was replaced by the T-72M tank (251 produced between 1985-1986). That model in turn was replaced in 1986 by the T-72M1. Produced between 1986 and 1993, the T-72M1 was the last truly Czechoslovak- produced tank (1010 were made). The split of the country into Czech Republic and Slovak Republic also meant each military went their separate way.

These tanks were by no means the only armored vehicles built (or even designed) in Czechoslovakia after the war – the most notable other vehicles would be the OT-62 TOPAS APC, BVP-1 and BVP-2 (license-produced BMP-1 and BMP-2), the OT-64 wheeled APC and numerous other vehicles.

-

Yleiskuvaus Tsekkoslovakia viennistä Syyriaan, tosin ilman numeroita: LÄHDE

 

[Antares]

Puola (Bumar-Labedy plant, vientivaunujen tuotanto alkoi heinäkuussa 1982) ja Tsekkoslovakia (ZTS Martin plant, vientivaunujen valmistus alkoi vuonna 1982) olivat ne kaksi Varsovan liiton maata jotka valmistivat T-72 vaunuja Neuvostoliiton lisäksi. (Lähde viennin alkamiselle, Steve Zalogan kirja: M1 ABrams vs T-72 Ural: Operation Desert Storm)

Kumpikin maa valmisti vaunuja paitsi omaan käyttöön niin myös vientiin. Itä-Saksan T-72 vaunuista valtaosa eli noin puolet tuli Tsekkoslovakiasta, jäljelle jäävästä puolikkaasta suurempi osuus Puolasta ja loput Neuvostoliitosta.

Tarkka jako Itä-Saksan T-72 vaunujen osalta, nämä ovat heidän armeijan käyttöön tulleet vaunut. Näiden lisäksi tiedetään että he tilasivat 12 kpl T-72M1 vaunuja vuonna 1989, mutta nämä tulivat jälleenmyyntiä varten, kohdemaa ei ole tiedossa. Nämä vaunut eivät löydy heidän armeijan kirjanpidosta, koska niitä ei otettu missään vaiheessa vastaan. Tästä syystä näitä vaunuja ei löydy alla olevista taulukoista, mutta edellisen viestin Tsekkoslovakian vientitaulukosta ne löytyvät. LÄHDE

HUOM: olen nähnyt näistä taulukoista virheellisiä versioita, joissa Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton tiedot ovat vaihtuneet keskenään. Tämä johtuu virheellisestä alkuperäislähteen käännöksestä: yksi esimerkki sivusta jolta löytyy tämä virhe

"1989 – 549 (davon: T 72 aus SU 64 Stück, CSSR 134. Polen 85; T 72M SU 69. CSSR 30, Polen 31; T72M1 CSSR 96. Polen 40)."

Tässä SU = Soviet Union ja CSSR - CSSR = Czechoslovak Socialist Republic. Joku on siis tulkinnut tekstiä CSSR = USSR, tästä syystä joskus näkee näiden tietojen vaihtaneen paikkaa.



DDR:n T-72 vaunut toimitusvuosien mukaan, vaunutyypeittäin:



Näiden kahden taulukon kokonaismäärät eivät ihan täsmää, Tanknet ketjusta kommentti:

It doesn't distinguish basic T-72 from T-72M (early) and command versions but it matches Czech sources. Sum of year's delivery is 552 against 549 from first table. But from another source the East German army discarded 2 T-72 (dunno basic or early M) in 1982 and 1 T-72M (late) in 1987 (I don't know why). But that means there is still missing info on origin of 3 imported tanks.

-

Valitettavasti Puolan osalta en ole löytänyt vastaavia tietoja vuosikohtaisesta valmistuksesta tai viennistä. Ainoat tiedot mitä minulla on, ovat heidän omalle armeijalle valmistettu määrä sekä yllä kerrottu Itä-Saksan armeijalle myyty määrä. Linkittämässäni Tanknet-foorumin keskustelussa yksi käyttäjä kirjoittaa että CIA:n dokumenttien perusteella he ovat voineet myydä Unkarille 56 kpl T-72 vaunuja. Kuten edellisen viestin taulukosta nähdään, Tsekkoslovakia valmisti yli puolet vaunuista vientiin. Jos lasketaan mukaan vuoden 1990 78 kpl niin valmistivat vientiin 996 vaunua ja omalle armeijalle 786 vaunua. Minun on helppo uskoa sama Puolan osalta eli valmistivat omalle armeijalle "riittävän määrän" ja loput, ehkä yli puolet olisi mennyt vientiin (olettaen että löytyi ostaja):



Yksi lähde kirjoittaa: LÄHDE

In the mid-1980s, both plants converted to production of an equivalent of the Soviet T-72 A (Obiekt 172M-1), designated T-72M1. (Soviet T-72A tanks that are exported are also called T-72M1.) This version had the improved turret armor and other improvements of the full T-72A/Obiekt 174 design. By 1991, Czechoslovakia had 897 T-72, T-72M and T-72M1 in service and Poland had 757, nearly all locally produced. Poland produced 1,610 T-72s of all models through April 1993, of which about 900 were exported.

Poland and Czechoslovakia sold T-72M and T-72M1 to most of the other Warsaw Pact armies so that by 1991 they had the following totals of T-72M and T-72M1: East Germany (549); Hungary (138), and Bulgaria (334). Czechoslovakia and Poland produced about 1,700 T-72 for export to the developing world in the 1980s, with major clients including Syria, Libya, India, Iran and Iraq. For example, Iraq was a major client for Polish T-72M and T-72M1, tanks and many of the tanks encountered in Operation Desert Storm were of Polish manufacture. Czechoslovak T-72M1 tanks were also apparently provided to the USSR.

Puolalla oli 90-luvun lopussa kahdeksan panssaridivisioonaa ja yli 1 500 kpl panssarivaunua. Näistä 700-800 kpl oli T-55 vaunuja, tosin niistä 560 kpl oli päivitetty T-55AM Merida standardiin.

Loput olivat T-72M / M1 vaunuja, mikä tarkoittaisi 700-800 kpl, joten tuo 773 kpl osuu aika hyvin.

Puola käynnisti 90-luvulla T-72M1 vaunujen modernisoinnin mikä tuottii PT-91 Twardy nimisen standardin. PT-91 Twardy tuotantomäärät per vuosi:

1994-1996: 58 kpl,
1997: 58 kp,
1998: 7 kpl,
1999: 33 kpl,
2000: 50 kpl,
2001: 20 kpl
2002: 7 kpl.

Yhteensä 233 kpl.

T-72M1R modernisointia ovat tehneet seuraavat määrät per vuosi:

2019: 8 kpl,
2020: 28 kpl,
2021: 39 kpl

Vuoden 2022 osalta oli tarkoitus modernisoida 50 kpl (oletan että tämä jäi toteutumatta Ukrainan sodan takia).

Puola luopui T-55 vaunuista vuoden 2003 tienoilla eli samaan aikaan kun hankkivat ensimmäiset Leopard 2A4 vaunut. Samalla luopuivat osasta T-72 vaunuja. Antoivat Ukrainalle julkisten tietojen mukaan "yli 240 kpl" T-72M1R ja T-72M / T-72M1 vaunuja vuonna 2022. Tämä oli ilmeisesti valtaosa heidän käyttökuntoisista T-72 vaunuista.

-

CIA-dokumentit sanovat Neuvostoliiton T-72 vientimääriksi ja määrämaiksi seuraavat:

https://www.cia.gov/readingroom/docs/CIA-RDP86T01017R000201460001-7.pdf
https://www.cia.gov/readingroom/docs/CIA-RDP91T01115R000100240002-7.pdf
https://www.cia.gov/readingroom/docs/CIA-RDP85T00283R000500120005-5.pdf
https://www.cia.gov/readingroom/docs/CIA-RDP88T00706R000500410003-2.pdf



Neuvostoliitossa oli kaksi tehdasta jotka valmistivat T-72 vaunuja: Uralvagonzavod Nizhny Tagilissa ja Chelyabinskin tehdas. Varsovan liiton maista tehtaat olivat Tsekkoslovakiassa ja Puolassa. Tsekkoslovakia ja Puola olivat myös merkittäviä kun mietitään ulkomaan myyntiä, erityisesti 80-luvun puolenvälin jälkeen kun oikeasta rahasta alkoi olemaan tiukempaa.

Neuvostoliiton tehtaat myivät aikaisemmassa viestissä esitetyn kirjanpidon mukaan 4 265 kpl T-72 / T-72M / T-72M1 vaunua ulkomaille, aikavälillä 1980-1990. Myös Jugoslaviassa oli T-72M vaunuja valmistava tehdas. Näiden lisäksi olen varma että tietyt ulkomaat hankkivat lisenssin ja saivat apua tehtaan perustamiseen, en muista tekivätkö esim. Irakissa valmistusta alusta loppuun (heidän Asad Babil) vai pääasiassa muualla tuotettujen kittien kokoonpanoa.

Iran hankki T-72S vaunuille valmistuslisenssin 90-luvulla. Oletan että kuvio oli sama kuin Intialla T-90S vaunujen kanssa: Venäjä toimitti ensimmäisen erän kitteinä ja avusti tehtaan perustamisessa, sen jälkeen ovat valmistaneet vaunuja oman kyvyn mukaisesti ilman että tarvitsevat osia ulkopuolelta.

 

[SatSotHist]

Himmeitä määriä. NL sotilasmenot olivat 20-30% kansantaloudesta. Ja kun sotilassektori on noin hallitseva niin se kuihduttaa kaiken muun teollisuuden ympäriltään.

Ajatusleikkinä olen miettinyt että olisikohan kylmä sota mennyt toisella tapaa jos NL olisi sotavarustelun sijaan panostanut kansalaistensa hyvinvointiin? Eli vaikkapa puolittanut panssarivaunujen, hävittäjien yms määrät, ja säästyneet resurssit panostanut ihmisten hyvinvointiin.

 

[Antares]

Neuvostoliiton T-64, T-72 ja T-80 panssarivaunujen vuosittaiset tuotantomäärät aikavälillä 1972-1990 kuvaajan muodossa (taulukko löytyy aikaisemmasta viestistä):



Tästä puuttuu tietysti T-64 vaunujen tuotanto 60-luvulla ja 70-luvun alussa, mutta halusin vain havainnollistaa näiden kolmen vaunun tuotantomääriä suhteessa toisiinsa 70- ja 80-lukujen aikana.

T-72 valmistettiin selvästi suurin määrä per vuosi ja kuten nähdään, T-80 tuotannon osalta oli suuria vaikeuksia (tämä on toki tiedetty iät ja ajat). T-64 tehtiin tasaisesti suunnilleen sama määrä per vuosi kunnes 80-luvun lopussa sen tuotanto lopetettiin ja Kharkovan tehtaalla tehtiin hyvin lyhyen aikaa T-80UD vaunuja.

 

[Antares]

Himmeitä määriä. NL sotilasmenot olivat 20-30% kansantaloudesta. Ja kun sotilassektori on noin hallitseva niin se kuihduttaa kaiken muun teollisuuden ympäriltään.

Ajatusleikkinä olen miettinyt että olisikohan kylmä sota mennyt toisella tapaa jos NL olisi sotavarustelun sijaan panostanut kansalaistensa hyvinvointiin? Eli vaikkapa puolittanut panssarivaunujen, hävittäjien yms määrät, ja säästyneet resurssit panostanut ihmisten hyvinvointiin.

Offtopic, mutta menköön: tuota sopii miettiä, tosin tätä rahareikää ei parane unohtaa myöskään (kiertoradalle ammuttujen kuormien määrä per vuosi tai oikeammin laukaisuyritysten määrä, aikaväli 1957-2021)


Vertaa Neuvostoliiton määriä Yhdysvaltoihin: he ampuivat järkyttävästi suuremman määrän. Miksi? Olen kuullut selityksiä, joiden mukaan heidän satelliittien elinaika oli selvästi lyhyempi minkä takia niitä piti ampua kiertoradalle tiuhempaan. Tarkoittaa tietysti sitä että satelliitteja pitää myös valmistaa suurempi määrä ja tuottaa suurempi määrä rakettipolttoaineinetta per vuosi. Jokainen laukaisu on tietysti kertakäyttöinen ja pitää rakentaa raketti uusiksi alusta loppuun joka kerta.

Neuvostoliitto pyrki rakettimoottorien ja muiden osien osalta massatuotantoon ja onnistui siinä jollakin tavoin. Venäjä käyttää nykyäänkin samoja rakettimoottoreita ja heidän rakettien valmistuskustannusten väitetään olevan selvästi kilpailijoita halvempia, ei silti voi verrata SpaceX:n raketteihin - ne eivät ole kertakäyttöisiä, jokaista käytetään monta kertaa. Tästäkin huolimatta jokaisella laukaisulla on kova hinta. Heidän laukaisumäärät aikavälillä 1957-2021 on 3 338 kpl kun taas Yhdysvalloilla se on 1 794 kpl. Kiina on nykyään merkittävä tekijä avaruudessa mutta heidän kokonaismäärä on 444 kpl. Kuvaajasta toki näkee, mistä tämä johtuu: heidän laukaisumäärät lähtivät rivakkaan kasvuun vasta vuoden 2010 tienoilla.

Varsinkin avaruusajan alkupuolella molempien osapuolien raketeissa oli paljon puutteita, minkä takia oli suuri määrä epäonnistuneita laukaisuja.

Ajat muuttuvat, alan piirissä puhutaan toisesta avaruusajasta joka alkoi kylmän sodan päättymisen myötä mutta on saanut kunnolla tuulta siipien alle vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana:



Sama hieman selkeämmin sanottuna:



Tämä näkyy myös kiertoradalle ammuttujen satelliittien määrissä:



Minä olen pohjimmiltaan ollut avaruusnörtti koko ikäni ja parhaillaan eletään minun elinajan jännittävintä aikaa kun mietitään avaruustutkimusta sekä yleensäkin avaruuteen kohdistuvia projekteja.

Vuotuinen laukaisumäärä on vihdoin ohittanut kylmän sodan aikaisen ennätyksen, tämän vuoden pitäisi rikkoa viime vuonna tehty ennätys uudestaan ja ensi vuonna pitäisi syntyä taas uusi ennätys. Suurempia määriä vuosi vuodelta, sama koskee kiertoradalle ammuttujen satelliittien määrää myös.

On hyvin mahdollista että meillä on tukikohta Kuussa viiden vuoden kuluttua ja ensimmäiset miehitetyt lennot laskeutuisivat Marsin pinnalle kymmenen vuoden kuluttua. Raketti- ja avaruusprojekteissa pitää varautua pitkiin odotuksiin, etäisyydet ovat niin pitkiä ja taivaankappaleiden kierron takia laukaisuikkunoita on vain silloin tällöin. Samoin kaikki maksaa paljon, joten projektit venyvät.

Tästä huolimatta eletään hyvin jännittäviä aikoja.

 

[M/62]

Nyt kun venäjällä ei vientikieltojen vuoksi pystytä tekemään edes ladoja, niin mistä lähteestä minkään kehittyneemmän kaluston vaatimia osia aikovat varastojensa loppuessa haalia?

Tuleeko suomalaisten elektroniikkaromun keräyspisteistä ja vastaavista merkittävin osien "hankintalähde". Vai palaavatko takaisin tyhjiöputkiaikaan?

Kiinan tuontikaan ei luultavasti ole mikään helppo ratkaisu komponenttien sopivuuden ja laadun suhteen. Kiina voi aivan hyvin dumpata hylkytuotantoaan ryssille, "ehkä toimii - ehkä ei"...

Tuotahan voisi ehkä käyttää keinona sabotoida ryssälän jälleenvarustautumista myymällä väärennettynä salakuljetustavarana kaikenlaista "tuunattua" osaa, joka esim. lakkaakin toimimasta tietyn ajan kuluttua, tai vaikka kulutusta kestämättömiä kuulalaakereita, tai mitä ilkeyksiä ikinä voikin virittää.

 

[Antares]

Höpötin T-34 ja T-34-85 vaunuja käsittelevissä viesteissä Neuvostoliiton eri tehtaista ja niiden roolista ko. vaunujen tuotannossa. Tässä havainnollistavat kuvat, tehtaiden sijainti ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Huom: tässä ei ole pelkästään panssarivaunujen kokoonpanoa tehneet tehtaat vaan myös niiden eri osien tuotantoon osallistuneita kuten tykin putkien tekeminen, panssariteräksen valmistus yms.

Nämä ovat Jonathan Parshallin (tunnettu mm. Midwayn taistelua käsittelevästä kirjastaan "Shattered Sword") “2013 International Conference on WWII,” marraskuun 23, 2013 pitämänsä esityksen materiaalista. Hänen esitys käsitteli toisen maailmansodan aikaista panssarivaunujen tuotantoa yleisesti ja pohti, miksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kykenivät paljon suurempiin tuotantomääriin kuin mitä muut valtiot. Puhe löytyy Youtubesta, linkki. Hänen esitys alkaa videon ajanhetkellä 26:15.



Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941 johti suureen muuttoaaltoon. Käytännössä heittivät niin paljon tuotantokoneita ja muuta tarvittavaa juniin kuin mitä ehtivät, samoin tehtaiden työntekijät. Olen lukenut että monessa tapauksessa nämä kirjaimellisesti heivattiin junista kuka missäkin määränpäässä Uralin itäpuolella - hyvin kaoottinen tilanne. Valtaosaksi tuotantokalusto siirrettiin kaupunkeihin joissa oli jo valmiiksi raskasta teollisuutta, jos ei panssarivaunujen tuotannon osalta niin ainakin traktorien tai rautatienkaluston tuotantoa. Jos katsoo T-34 vaunujen tuotantoa ja miettii tätä siirtoa niin monen tehtaan osalta tuotanto saatiin aloitettua vasta vuosi hyökkäyksen jälkeen. Se kertoo hyvin niistä haasteista mitä tähän liittyy, vaikka onkin sota-aika ja koko valtio valjastettu hyökkäyksen torjumiseen.

Ei kannata vetää hernettä nenään Suomen päällä olevien lippujen takia, se ei ole tämän kuvan infon kannalta oleellista:



Samanlainen muuttoliikenne tapahtui uudestaan, tosin pienemmässä mittakaavassa vuonna 1942 kun Saksa eteni Ukrainan läpi Kaukasuksen alueelle ja sieltä Stalingradiin. Stalingradin tehtaalta siirrettiin tuotantokapasiteettia kohti itää, samoin Orenburgista. Stalingradin tehdas jatkoi silti T-34 vaunujen tuotantoa loppuun asti ja se tuli päätökseen vasta kun saksalaiset miehittivät tehtaan. Kun Stalingrad vaihtoi omistajaa myöhemmin, niin tehdas tuotti hetken aikaa T-34 vaunuja kunnes sen määrättiin lopettaa se.



Jos otetaan tehtaiden siirrot sillä logiikalla, että siirtyvän tehtaan tuotanto päättyy siirron jälkeen (mikä ei yleensä pidä paikkaansa, vaan ainakin tietty osa tuotannosta säilyy), niin yllä olevien karttojen perusteella voi laatia taulukon tuotannon virtaviivaistamisesta. En tunne tätä historiaa tarkkaan, mutta olen lukenut että toisen maailmansodan aikaan Neuvostoliiton tehtaat varustettiin siten että ne kykenivät tuottamaan käytännössä kaiken tarvitsemansa omissa tiloissa tai tehtaan läheisyydessä. Näin säästettiin rautatieverkon kapasiteettia, joka oli jo valmiiksi suurella koetuksella sodan takia. Kaiken tekeminen itse saman katon alla ei ole nykyajattelun mukaan tehokasta ja esim. Yhdysvalloissa sotateollisuuden tuotanto nojasi vahvasti alihankkijoihin ja hajauttamiseen, suurempien koneiden kuten panssarivaunujen kokoonpano tapahtui sitten muutamassa suuressa tehtaassa.

Jos oletetaan että muisteluni piti paikkansa ja yllä olevat kuvat kertovat tarkasti panssarivaunujen valmistuksen suoraviivaistamisesta, niin tästä näkee hyvin miksi tämä teollisuus keskittyi niin vahvasti muutaman hyvin suuren toimijan tiloihin sodan aikana sekä kylmän sodan vuosina. Neuvostoliiton eri vaunutyyppien tuotanto sodan eri vuosina löytyy tämän ketjun viestistä, tässä suora linkki siihen.



Jos jätetään pois kevyet panssarivaunut sekä erilaiset rynnäkkötykit, niin taulukko näyttää tältä:



Tarkempi erittely eri tehtaiden tuotantomääristä löytyy tästä viestistä: LINKKI

-

Näistä kuvista, varsinkin tuosta ensimmäisestä näkee myös toista maailmansotaa seuranneiden vuosikymmenten kannalta merkittävät sotakaluston tuottajat: nämä isot tehtaat eivät ole muuttaneet minnekään sodan jälkeen, tosin monen rooli muuttui ja osa lopetti sotatarvikkeiden tuottamisen kokonaan (siirtyi muihin raskaan teollisuuden töihin). Tosin Kharkovan ja Leningradin osalta tuotanto palasi takaisin sodan jälkeen, mutta varmasti yleinen toimintaperiaate eli valtaosan valmistuksesta keskittäminen ko. tehtaan tiloihin on yksi oppi jonka saivat toisen maailmansodan aikana.

Merkittävimmät toimijat kun mietitään kylmän sodan aikaista (1945 - 1991) panssarivaunujen suunnittelua ja valmistusta Neuvostoliitossa (kun tehtaan osuus ko. vaunun tuotantomäärästä on selvästi muita valmistavia tehtaita suurempi, niin vaunun nimi on lihavoitu - T-80 osalta minulla ei ole tietoa oliko Kirov Plant vai Omsktransmash toista merkittävämpi tuotantomäärien osalta):

- Uralvagonzavod / Ural Tank Factory No. 183 (Nizhny Tagil) - Kartsev-Venediktov Design Bureau (OKB-520) / "Vagonka" - T-54, T-55, T-62, T-72, T-90, T-14 Armata
- Kharkov Diesel Factory No. 75 / Kharkov Locomotive Factory / Malyshev Factory (Kharkov) - Morozov Design Bureau (KMDB) - T-44, T-54, T-55, T-64, T-80UD
- Kirov Plant / Kirov Factory / Leningrad Kirov Plant (LKZ) (Leningrad / St. Petersburg) - SKB-2 and KB-3 design bureau - IS-4 (1947 - 1951), T-10 (1953-1965), PT-76 (1951-1967), T-80
- Omsktransmash (Leningrad / St. Petersburg) - KBTM design bureau - T-10, T-54, T-55, T-80

Jos mietitään kylmän sodan ensimmäisiä vuosikymmeniä eli 50- ja 60-lukuja, niin silloin tärkeitä, tosin edellä mainittuja tehtaita pienempiä toimijoita panssarivaunujen kannalta olivat myös:

- ChTZ (Chelyabinsk) - T-10 (vaunutyypin tuotanto kesti aikavälin 1953 - 1965), T-72 (Chelyabinskin tehdas valmisti 1 522 kpl T-72 vaunuja aikavälillä 1981-1989)
- STZ (Stalingrad / 1961 jälkeen Volgograd) - PT-76 (vaunutyypin tuotanto kesti aikavälin 1951 - 1967)

Chelyabinsk oli mukana "uuden vaunun suunnittelukilpailussa" vielä 70-luvulla, mutta siirtyivät sen jälkeen sivuun vaunujen valmistuksesta. Lainaus Zalogan kirjasta "T-80 standard tank - Soviet armys last champion" (kirja julkaistu 17.2.2009) sivulta 6, 7 ja 8:

In 1971, the Soviet tank industry began work on a new tank design intended to replace the T-64 and T-72 series after 1981. The new designs were nicknamed "Perspektivy" from the title of the government edict Rassmotrennie proektov perspektivnikh tankov 80-kh godov (Examination of projects for prospective tanks for the 1980s) or NST (Noviy sredniy tank: New medium tank). The design bureau in Leningrad offered the turbinepowered Obiekt 225 and diesel-powered Obiekt 226; Chelyabinsk offered the Obiekt 780. Both were conventional turreted designs with new composite armor, and would be armed with the new D-85 gun being developed at Perm; it was still not settled whether this would be a 130mm smoothbore, 122mm rifled gun, or 125mm gun. Kharkov was relatively slow coming up with their alternative, finally offering the T-74 (Obiekt 450). The T-74 was the most radical of the three designs, placing the crew in the hull and mounting the gun overhead. Over the next few years, all three design bureaus refined their offerings, the Leningrad project evolving into the Obiekt 258, the Chelyabinsk into the Obiekt 785, and Kharkov adding the modified Obiekt 480 to the Obiekt 450. Of the three bureaus, only Kharkov remained enthusiastic about the program. Leningrad began shifting its attention to a turbine-powered derivative of the T-64, and Chelyabinsk gradually shifted away from the tank business due to changes in senior staff. In spite of industry enthusiasm for the T-74, the army was skeptical after the T-64 debacle, and Morozov was old and on the verge of retirement.

-

In 1960, Nikita Khrushchev ordered an end to heavy tank programs as "having no prospect" in an era of antitank missiles. As a result, many of the human and industrial resources at the Leningrad Kirov plant (Leningradskiy Kirovskiy Zavod: LKZ) in Leningrad and the Chelyabinsk tank plant became available, and these eventually formed the core of a Soviet gas-turbine tank program centered around Leningrad. General Zhozef Kotin, who had headed Soviet heavy tank design at Chelyabinsk during the war, was reassigned to head the All-Russia Scientific Research Institute of the Transport Ind ustry (Vserossiyskiy Na uchno-Issledovatelskiy Institut Transportnogo mashinostroeniya: VNII Transmash), the tank industry's main research institute in Leningrad.

Stalingradin STZ:n kohtalosta:

Volgograd Tractor Plant (ven. Волгоградский тракторный завод, Volgogradski traktorni zavod, tai ВгТЗ, VgTZ) siirtyi toisen maailmansodan jälkeen takaisin traktori- ja muuhun konetuotantoon, tosin valmistivat myös kevyesti panssaroituja ajoneuvoja sodan jälkeen. Sotakoneet ja tuotantoajat: LÄHDE

• T-26 (1932–1940), light infantry tank
• T-34 (1940–1944), medium tank
• STZ-5 (STZ-NATI 2TB) (1937–1942), 52–56 hp (39–42 kW) tracked artillery tractor, nicknamed "Stalinets"
• PT-76 (1951–1967), light amphibious tank
• BTR-50 (1954–1970), armored personnel carrier (based on PT-76 chassis)
• BTR-D (from 1974), armored personnel carrier
• BMD-1 (1968–1987), tracked amphibious infantry fighting vehicle (IFV)
• BMD-2 (from 1985), tracked amphibious IFV
• BMD-3 (1985–1997), tracked amphibious IFV
• BMD-4 (2004–present), tracked amphibious IFV
• 2S25 Sprut-SD (1984–2010), self-propelled anti-tank gun

 

[Antares]

Wikipediasta löytyy havainnollistavat taulukot toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa valmistettujen panssaroitujen ajoneuvojen valmistusmäärille, jos riittää pelkkä vuosituotanto ja kokonaismäärä eikä etsi tarkempia tietoja kuten kuukausituotantoa: LÄHDE

Laitoin paremmat taulukot lähdeviittauksien kanssa tähän ketjuun, löytyvät seuraavalta sivulta.

Näitäkin silmäillessä on hyvä muistaa että Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Täten vuoden 1940 ja osaksi vuoden 1941 tuotantomäärät ovat sotaa edeltävän ajan puuhastelua ja todellinen sotatuotanto lähti käyntiin vasta vuoden 1942 aikana, tosin silloinkin usein vasta kesän tai alkusyksyn aikana ja alkukangertelu oli selvää (erityisesti jos tehdas oli joutunut muuttamaan, jos ei niin tuotanto lähti rullaamaan tietysti nopeammin).

Sanoisin että 1943 edustaa ensimmäistä täyttä vuotta sotatuotannon kannalta ja vuosien 1944 ja 1945 aikana ovat tehneet jo johtopäätöksiä eri vaunujen osalta: hyödyllisimmät ja nopeimmin tuotettavat jatkavat tuotannossa mutta yleisesti ottaen eri vaunutyyppien määriä karsitaan rajulla kädellä. Virtaviivaistetaan siis sotakonetta.

Hyvä myös muistaa että toinen maailmansota Euroopassa päättyi kesäkuussa 1945 joten tämä näkyy varmasti useamman vaunun tuotantomäärissä: tahtia löysättiin kun sota oli sodittu eikä ollut niin palava tarve tuottaa kaikkea maksimimääriä.

 

[Antares]

Ketjussa käsitellään pääasiassa tuotantomääriä, mutta nuo suuret toisen maailmansodan aikaiset tuotantomäärät kaipaavat kaverikseen tietoa sodan ajan menetyksistä. Ei niitä saa muuten oikeaan skaalaan.

Nämä seuraavat taulukot ja lainaukset ovat kenraali G.F. Krivosheevin vuonna 1997 julkaistusta kirjasta nimeltä "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century", näissä käsitellään toisen maailmansodan kalustomenetyksiä, valikoin panssarivaunuja koskevat tiedot (isot taulukot löytyvät kirjan sivuilta 252-253 ja taulukot nro 96 ja nro 97 sekä niitä seuraava yhteenveto löytyvät kirjan sivuilta 259-260):




-

 

[Antares]

Jatkoa edelliseen, kenraali G.F. Krivosheevin vuonna 1997 julkaistusta kirjasta nimeltä "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century", näissä käsitellään toisen maailmansodan kalustomenetyksiä (tämän viestin ja seuraavan viestin taulukot sekä niitä seuraava yhteenveto löytyvät kirjan sivuilta 260-265).

HUOM: ennen kuin alkaa summailemaan näitä niin hyvä huomata että Krivosheev muistuttaa taulukkojen jälkeen, että alla listattujen strategisten operaatioiden kalustomenetykset eivät tarkoita kaikkia kalustomenetyksiä. Esim. kategorian "tanks and SP guns / self-propelled guns" osalta nämä taulukot sisältävät 65,52% kokonaismenetyksistä. "Tanks and SP guns" menetykset koko sodan osalta olivat 96 500 vaunua, kuten edellisen viestin taulukoissa todetaan. Menetykset strategisissa operaatioissa (operaatioiden aikana) koko sodan ajalta olivat 63 229 vaunua.