Pohdintaa Neuvostoliiton romahtamista seuranneesta tuotantomäärien rajusta laskusta ja 90-luvun tuotannosta.
Tässä on taulukko jossa viitataan CFE-sopimuksen ilmoituksiin. Vuoden 1991 tiedot ovat Neuvostoliiton mutta 1992 alkaen Venäjän vaunumääriä Uralin länsipuolella. Näiden vuosien erotus, siitä osa on mahdollisesti siirretty Uralin itäpuolelle (massiiviset siirrot ennen CFE sopimuksen allekirjoittamista vuosina 1989 ja 1990) mutta iso määrä jäi myös Ukrainalle, Valko-Venäjälle yms. maille Neuvostoliiton hajottua. Neuvostoliitto siirsi suuren määrän kalustoa Uralin itäpuolelle ennen sopimuksen allekirjoittamista, mikä vääristää ilmoituksista saatavan tiedon arvoa. Huom. Neuvostoliitto hajosi virallisesti 26 joulukuuta 1991 joten vuoden uusien panssarivaunujen tuotanto valmistui kokonaisuudessaan, mutta vuodesta 1992 alkaen meni nopeasti hyvin vaikeaksi.
Steve Zaloga on kirjoittanut Ukrainan Kharkovan tehtaan tilanteesta näin:
Production was 800 combat vehicles in 1991, but only 43 in 1992 and none in 1993 as the supply of components dried up.
Tässä hän kirjoittaa Venäjän tilanteesta vuonna 1992:
In 1992, the Russian Army ordered only 20 tanks: 5 T-80U tanks from Omsk and 15 tanks from Nizhni-Tagil. Tank production at Omsk and Nizhni-Tagil in 1992–93 was well beyond the puny state orders due to some export orders, but only a pale shadow of the 1980s. This additional production was not ordered by the Russian Army, but undertaken simply to keep the plants from closing. There was the hope that large export orders would emerge to save the plants and sop up this surplus. However the anticipated export orders did not materialize.
Tankograd blogi on kirjoittanut Nizhny Tagilin 90-luvun alun tuotannosta näin (tosin hän ei tarjoa numerolle lähdettä):
From 1973 to 1990, a total of 18,373 T-72 tanks and T-72 derivatives were manufactured at the UVZ factory floor and
another 1,600 tanks were manufactured from 1991 to 1996.
LÄHDE
Zaloga kirjoittaa 80-luvun lopun rajusta alamäestä näin:
The Soviet Union had five tank plants in 1980 but only three remained active by 1991. After the Soviet collapse, only two remained inside the Russian Federation. Annual tank production plummeted from 3,254 in 1987 to 1,000 in 1991 and fell rapidly after that. The Kharkov tank plant, long considered the premier Soviet tank design and production center, had produced 800 T-80UD tanks in 1991.
Olen hieman kahden vaiheilla T-80UD osalta. Zalogan muista kirjoituksista voi tulkita että Kharkovan tehdas valmisti 800 T-80UD panssarivaunua vuoteen 1991 mennessä. Toisaalta lainaamassani tekstissä sanotaan aika selvästi että he olisivat valmistaneet 800 kpl T-80UD vaunuja vuonna 1991. Toisaalta tuo sopisi aika huonosti yhteen sen tiedon kanssa että vuoden 1991 kokonaistuotanto olisi ollut 1 000 vaunua, en usko että Kharkovan osuus olisi ollut 80%. Nizhny Tagil on vuosi toisensa jälkeen valmistanut noin 55% vuosituotannosta. Muistan lukeneeni jossain että Omsk ei olisi valmistanut yhtäkään T-80 vaunua vuonna 1991, joten tuo 1 000 vaunun osuus sisältäisi vain Kharkovan T-80UD ja Nizhny Tagilin T-72B, T-72B1 ja T-72B obr 1989 vaunuja, nämä jossakin suhteessa. Ehkä muistan väärin, saattoi olla niinkin että Kirovin tehdas ei valmistanut T-80 vaunuja vuonna 1991 mutta Omsk teki jonkin määrän.
Tankogradin väite siitä että Nizhny Tagil valmisti 1 600 panssarivaunua aikavälillä 1991 - 1996 kuulostaa hurjan suurelta, kun huomioidaan että Venäjän valtio ei tilannut uusia vaunuja juuri ollenkaan koko 90-luvun aikana. Toisaalta kirjoitukset siitä että tehdas valmisti vaunuja pihalle odottamaan potentiaalisia ulkomaan tilauksia ovat loogisia, se oli ainoa keino pitää tehtaalla valot päällä ja ihmiset töissä. Omsk teki samaa. Kharkovan tehdas ei siihen kyennyt, koska oli riippuvainen tiettyjen komponenttien tuomisesta Venäjältä ja nämä materiaalivirrat kuivuivat nopeasti.
Nizhny Tagil valmisti 1 600 vaunua kuudessa vuodessa 90-luvun alun kaaoksessa? Keskiarvo olisi 267 vaunua per vuosi, tosin veikkaan että todellisuudessa valtaosa olisi näiden vuosien alkupään tuotantoa ja sitä seuraisi raju lasku.
Nizhny Tagilin vuosituotanto 80-luvun lopussa:
1985 - 1 559
1986 - 1 530
1987 - 1 534
1988 - 1 503
1989 - 933
1990 - 776
Zaloga on kirjoittanut 80-luvun lopusta näin:
Soviet tank production continued to decline in the late 1980s due to Gorbachev's attempts to rein in defense spending. The original 1989 plan had been for 3,739 T-80 and T-72 tanks, but this was cut back to 1,530 tanks, and the 1990 plan cut to 1,445 tanks.
Tilastoista tiedetään että vuonna 1989 Neuvostoarmeijalle toimitettiin 1 600 kpl uusia panssarivaunuja, joista 890 kpl T-72 vaunuja (55,625%) ja 710 kpl T-80 vaunuja (44,375%). Vuonna 1990 toimitettiin 1 404 kpl uusia panssarivaunuja, joista 774 kp T-72 vaunuja (55,13%) ja 630 kpl T-80 vaunuja (44,82%).
Tuon perusteella voisi arvata että vuoden 1991 osalta, jos tuo Zalogan tieto 1 000 kpl uudesta vaunusta pitäisi paikkansa, niin niistä 55% voisi olla T-72 vaunuja ja 45% voisi olla T-80 vaunuja. Tämä tarkoittaisi 550 kpl T-72 vaunuja ja 450 kpl T-80 vaunuja.
Jos katsoo Tankogradin väitettä tässä valossa, niin se tarkoittaisi että Nizhny Tagil valmisti 1 050 kpl uusia panssarivaunuja aikavälillä 1992-1996. Keskiarvo olisi 210 vaunua per vuosi.
Ustyantsev S.V. kirjoittaa kirjassa "Уральский вагоностроительный завод 80 лет" sivulla 124 näin (julkaistu vuonna 2016):
According to the open press, the production of tanks for the Russian army in 1992 amounted to 600 vehicles, in 1993 - 150, 1994 - 60 and in 1995 - 50 units. Then the orders stopped.
Voi toki kysyä, ovatko tämän "open press" lähteen tiedot oikeat. Oma arvaus: tuo voi pitää paikkansa, ainakin tuollainen raju lasku vuosien 1992 ja 1993 aikana sekä huomattavan pienet määrät sen jälkeen. Tuossa puhutaan Venäjän armeijalle tulleista vaunuista, joten hyvä muistaa että Nizhny Tagil ja Omsk molemmat valmistivat vaunuja pihoille odottamaan tilauksia. Toisten lähteiden mukaan Venäjän armeijan tilaukset kutistuivat hyvin pieniksi jo vuonna 1992 joten tuo "open press" numero voi kertoa myös todellisista valmistusmääristä vaikkei niitä kaikkia olisikaan luovutettu Venäjän armeijalle - tai armeija ei ottanut vastaan. Vuoden 1991 jälkeen Venäjällä oli kaksi panssarivaunuja valmistavaa tehdasta: Nizhny Tagil ja Omsk, oletan että nuo määrät olisivat näiden kahden tehtaan tuotanto yhteensä.
Ustyantsev S.V. kirjoittaa kirjassa "Боевые машины Уралвагонзавода. Танк Т-72" sivulla 122 näin (julkaistu vuonna 2004):
The crisis and the collapse of the Soviet Union had a severe impact on Uralvagonzavod, as, indeed, on all major enterprises in the country. The main consumer of wagons and tanks, which came off the factory conveyors in a continuous stream, disappeared. The factory managers did not master the art of selling their products on the free market.
The forthcoming reduction in the production of tanks was known in advance, but no one could guess its size: the state order for combat vehicles in 1990 was 51% of the 1988 level and continued to fall in subsequent years. In 1992, the volume of production of military equipment at the plant amounted to approximately 25%, and in 1994 only 2.15% of the stable level of 1986. During the 1990s there were periods when the state did not order a single tank at all. At the same time, the system of foreign arms supplies in the late 1980s also broke up, in connection with which, by 1991, a significant pair of unsold tanks accumulated in the warehouses of UVZ.
Ustyantsev S.V. ja Komalkov D. (Uralvagonzavodin pääsuunnittelija) antavat taulukon Nizhny Tagilin tuotannosta kirjassa "Т72-Т90.Опыт создания отечественных основных боевых танков" sivulla 172 (julkaistu vuonna 2013):
Aikaisemman lainauksen perusteella "the volume of production of military equipment at the plant (Nizhny Tagil)" voitaisiin laskea tämän taulukon avulla:
Vuoden 1992 määrä:
1 530 + 19 + 70 + 11 + 105 + 76 = 1 811
1 811 x 0,25 = 453
Vuoden 1994 määrä:
1 530 + 19 + 70 + 11 + 105 + 76 = 1 811
1 811 x 0,0215 = 39
Tietyt lähteet kirjoittavat että tehtaat tekivät valmiiksi Neuvostoliiton aikaiset tilaukset ja sitten kun uusia ei kuulunut, tekivät jonkin verran "omaan laskuun" eli tehtaan pihalle odottamaan. Ustyantsevin kirjoituksista voisi päätellä että "pihalle jääneet vaunut" olisi valmistettu pääasiassa vuosien 1992 ja 1993 aikana ja että tuotanto olisi jatkunut hyvin pienimuotoisena sen jälkeen.
On mahdollista nähdä tuo 90-luvun alun tuotanto vanhojen tilausten valmiiksi tekemisenä, mikä voi selittää väitteet siitä että tuotanto olisi jatkunut 1995 asti ja vaunut menneet "Venäjän armeijalle" vaikka samalla tiedetään ettei uusia tilauksia juurikaan tullut 1992 jälkeen.
Zaloga kirjoittaa 90-luvun alun tilanteesta näin:
The UVZ in Nizhni-Tagil had about 350 T-72S and T-90 tanks in its factory yards, and Omsk had 150−200 T-80U tanks.
Tuossakin Nizhny Tagilin osuus on 63,6-70% "pihalle jääneistä vaunuista" eli selvästi yli puolet, tämäkin olisi linjassa kylmän sodan aikaisten vuosituotannon osuuksien kanssa, vaikka onkin "tyypillistä suurempi osuus" (heidän osuus oli yleensä 55% tienoilla), tosin Kharkovan tehdas jäi pois joten Nizhny Tagilin osuus on suurempi jo pelkästään sen takia.
Osa Venäjän 90-luvulla tehdystä panssarivaunujen vientikaupasta oli uusia vaunuja, osa "armeijan varastoista". Sama koski Ukrainaa, Valko-Venäjää, Puolaa ja muita entisiä Varsovan liiton maita: monet niistä dumppasivat varastovaunuja markkinoille, osalle löytyi ostaja ja osalle ei, osa päätyi sulatukseen, osa "jonnekin varastoon", todennäköisesti pihalle seisomaan tuuleen ja sateeseen.
Virallisten numeroiden puuttuessa menee arvailuksi, mutta arvaan silti että vuodet 1992 ja 1993 ovat todennäköisesti olleet Nizhny Tagilin osalta "viimeiset normaalit vuodet" jolloin on tehty useampi sata vaunua, jos ei muuten niin tuotantolinja tyhjäksi ja yritetty pitää tehdas hengissä. Arvaan että tämän jälkeen tehdas on ollut käytänössä kiinni, varmasti valmistettu joitakin vaunuja per vuosi muttei mitään merkittävää määrää. Zaloga kirjoittaa että tehtaan henkilöstö osoitti mieltä maksamattomien palkkojen takia heinäkuussa 1995.
Jos spekuloidaan edellisten numeroiden avulla, niin on mahdollista että Neuvostoliiton ja Venäjän panssarivaunujen vuosituotanto aikavälillä 1985 - 1995 on voinut mennä näin (tai tässä skaalassa - vuosi 1990 on viimeinen jolta olen nähnyt virallisen tilaston):
1985 - 3 162
1986 - 3 245
1987 - 3 254
1988 - 2 815
1989 - 1 858
1990 - 1 406
1991 - 1 000
1992 - 600
1993 - 150
1994 - 10-60 ?
1995 - 10-50 ?
Pitää muistaa että Venäjän armeijalle hankittiin alkuperäiset T-90 obr 1992 vaunut 90-luvulla. Zalogan arvion mukaan näitä olisi hankittu 120kpl, Ustyantsev S.V. kirjoittaa kirjassa "Боевые машины Уралвагонзавода. Танк Т-72" (julkaistu vuonna 2004):
We we do not have exact data on how many of these machines were built and delivered to the Russian armed forces, but it is obvious that, by Soviet standards, very few. It is reported in the open press that by 2000 the ground forces had less than 200 T-90 tanks concentrated in two Siberian divisions.
Olen taipuvainen uskomaan Zalogan arvion vaunujen määrästä, hänen kirjasta "T-90 Standard Tank The First Tank of the New Russia" sivulta 8 lainaten:
The first tank of an initial low-rate production batch was ready on September 30, 1992, and by the end of the year 13 T-90 tanks had been assembled. Supply of the Agava-2 thermal imaging sight was a problem due to the low output of the device as well as its extremely high cost. In the event, only two of the original batch of tanks received this sight, the remainder receiving the cheaper Buran-PA night sight. The basic T-90 was followed on the assembly floor in March 1994 by the T-90K command tank. This version had additional radio equipment fitted including the R-163-50 transceiver, a special 4-meter antenna, a navigation aid, and an AB1-P28.5 auxiliary power unit. In general, about 5 percent of Russian tanks were built in the command tank configuration. Total T-90 production in 1992 to 1994 was about 105 tanks.
-
Tiedetään myös että samaan aikaan valmisteltiin vientiversio T-90S jossa oli alunperin valettu torni (kuten oli kaikissa Neuvostoliiton / Venäjän vaunuissa ennen T-90A vaunuja), mutta se ei löytänyt ostajaa 90-luvulla, vaan vasta 2000-luvun alussa kun Intia ja Algeria ostivat vaunuja. Valettujen tornien valmistaminen ei ollut enää mahdollista konkurssien takia, joten joutuivat suunnittelemaan uuden hitsatun tornin (kuten joutui myös Kharkovan tehdas Ukrainassa, heidän valutornit tulivat alunperin Mariupolin tehtaalta vaan sielläkin valaminen ei ollut enää mahdollista).
Edelleen samasta Ustyantsev S.V. kirjasta "Боевые машины Уралвагонзавода. Танк Т-72" lainaten, sivuilta 134-135:
By 1996, the welded tower had been worked out, as well as the technology for its production. However, the plant at that time had no orders for the Russian army. Therefore, the T-90S tanks, manufactured in 2000-2003, became the first serial modification of the "ninetieth" with a welded turret. under an Indian contract.
Welded turret No. 1, manufactured in September 1998, was installed on one of the three T-90Ss that were being prepared for run tests in India; at the end of December 2001, their mass production began.
-
Today there is no need to hide that the potential of tank production in Nizhny Tagil in the 1990s. was saved mainly through exports. Unfortunately, the main merit in this belongs to non-specialized state organizations, and to the manufacturers themselves Uralvagonzavod and UKBTM. Of course, state control over arms sales is quite understandable and natural, just like state regulation of relations between domestic arms manufacturers.
Government officials have two tasks: to prevent the supply of weapons to states and structures that pose a real or potential danger to the interests of the Russian Federation, and to create conditions for the sale of Russian-made weapons to neutral or allied countries. In reality, unfortunately, it sometimes turns out quite differently. If we turn to the book of one of the leaders of the state Noy company "Rosvooruzhenie" in the 1990s. BN Kuzyk "Behind the Scenes of a Breakthrough: Russia in the Arms Markets", one might think that Russia has only one T-80U tank. He is mentioned dozens of times, whole pages of descriptions are devoted to the "eighties". For comparison: the T-90 tank is assigned one line [24].
Moreover, Moscow officials actively prevented the T-90S from entering the world market. Uralvagonzavod was ready to exhibit its latest products at the 1993 international arms exhibition in the United Arab Emirates, but the Department of Defense Industry allowed only the T-72S to be displayed. It was not possible to bring the newest Tagil tank and the T-80U into open competition. And then for another five years, the export model of the T-90-T-90S tank, which was allowed for sale abroad, which was in service with the Russian army, was not allowed to participate in world arms exhibitions. And when Uralvagonzavod nevertheless managed in 1997 to obtain permission to demonstrate the T-90S at an exhibition in Abu Dhabi, then one of the bureaucrats "forgot" to provide information about the Tagil car to the organizers of the exhibition. As a result, the T-90 tank, which was actually shown at the IDEX'97 exhibition, was never included in its official program [25].
The first thought that comes to mind is that everything that happened is explained by the desire of the employees of Rosvooruzhenie to maintain the production of more promising, from their point of view, gas turbine tanks - even at the expense of Uralvagonzavod. One may disagree with such a position, but it is still a position. Moreover, the same B.N. Kuzyk writes that the main goal of "Rosvooruzhenie" was: "... not to let the military-industrial complex die, the center of the country's intellectual and industrial power, to keep the work of millions of highly qualified specialists, to raise from their knees the regions that are completely dependent on the state of affairs in the military-industrial complex" [26].
In words, Everything is logical, but in reality ... In the open press, in particular, M. Baryatinsky's brochure "Tank T-80" reports that the deliveries of "eighties" abroad were made from the Armed Forces [27] and, accordingly, they were not intended to preserve tank production at the Omsk transport engineering plant. There was a frank sale of the Soviet heritage, which had the sole purpose of making an immediate profit. In combination with the lack of orders for the Russian army, this led to the fact that tanks of the T-80 type have not been SERIALLY PRODUCED FOR 10 YEARS!
-
Kirja on julkaistu vuonna 2004 ja Ustyantsev S.V. on eräänlainen Uralvagonzavodin historioitsija, joten pienellä varauksella pitää suhtautua hänen kirjoituksiin. Lisäksi hyvä muistaa että T-80 vaunuperheestä tai Kirovin ja Omskin tehtaista ei ole kirjoitettu kunnon kattavaa historiikkia, joten tämä puoli tarinasta on (ainakin osaksi) kertomatta. Joka tapauksessa Ustyantsev S.V. kirjoituksen perusteella Omsk ei olisi valmistanut uusia T-80U vaunuja kymmeneen vuoteen eli viimeiset olisivat vuodelta 1993 tai 1994. Tuo on toisaalta helppo uskoa: minun aikaisemmasta viestistä löytyy Kommersantin julkaisema vientitaulukko
LINKKI
Jos katsoo Kommersantin taulukkoa vuosien 1992-2012 viennistä niin T-80U on viety tasan kolmeen maahan: 1 kpl lahjoitettu Iso-Britannialle hyväntahdoneleenä vuonna 1992, 41 kpl Kyprokselle 1996-1997 ja 35 kpl Etelä-Korealle 1996 ja 2005. Steve Zaloga kirjoittaa kirjassaan "T-80 Standard Tank The Soviet Armys Last Armored Champion" että Etelä-Korealle olisi myyty 80 kpl, mutta oletan sen olevan virhe. Lainaus ko. kirjasta sivuilta 34-35:
A handful of export orders for the T-80U did materialize, though they were fulfilled mostly by using undelivered inventory from the Omsk plant. Morocco acquired about five T-80 tanks in the late 1980s, ostensibly for testing for a future tank requirement; it is widely believed that they ended up in the hands of US, British, and German intelligence agencies. Russia sold Britain one T-80U in 1992 as a goodwill gesture connected with President Boris Yeltsin's visit to Britain in 1992. Sweden evaluated the T-80U for its tank competition starting in 1993, but finally settled on the Leopard 2. The Russian government owed South Korea a substantial amount of money from the Soviet period, and partly paid these debts through the sale of military equipment. The Republic of Korea Army received about 80 T-80U tanks
from 1996 to 2005. These are used primarily by "opposing forces" units for training. Cyprus acquired 41 T-80U tanks, including 14 of the new T-80UK command tanks in 1996-97.
Omsk attempted to reinvigorate international interest in the T-80 by more elaborate improvements, including active protection systems as detailed below. Export sales were too small to keep the Omsk tank plant busy, and in spite of a few small state orders for tank rebuilding, the plant went bankrupt in 2006. At the time of writing, the Russian government planned to consolidate the tank business around Uralvagon in Nizhni-Tagil, with Omsk assigned tank rebuilding efforts as well as some design work. The Russian Army began to fund upgrades for its aging T-80 fleet in the 2007 defense budget.
Toisen lähteen mukaan alunperin keskusteltiin 80 kpl T-80U vaunun antamisesta (velkojen kattamiseksi) mutta määrä supistui 35 kpl:
LÄHDE
The subsequent collapse of the Soviet Union and the impoverishment of the new Russian Federation made it impossible for Moscow to repay the loans in cash.
The Russian Federation began supplying tanks, combat vehicles, military helicopters, and other defense equipment to the South Korean armed forces as partial payment of the $2 billion debt to the ROK that Russia inherited from the former Soviet Union.
Under their terms, Russia provided the ROK armed forces with Soviet-era T-80U main battle tanks, METIS-M anti-tank missiles, BMP infantry fighting vehicles, Kamov Ka-32 transport helicopters, and Murena-E hovercraft. Although South Korea had originally planned to purchase 80 tanks, the ROK ended up buying only 35 T-80U tanks. South Korea also received 70 BMP-3 Infantry Fighting Vehicles from Russia.
Zalogan mukaan Omskin pihalla oli 150−200 kpl T-80U vaunuja kylmän sodan päättymisen jälkeisinä vuosina, joten vienti ei riittänyt edes tyhjentämään tehtaan pihaa. Ukrainan T-80UD pärjäsi vähän paremmin ja solmivat ison kaupan Pakistanin kanssa 90-luvun lopulla (tämä puolestaan sai Intian ostamaan suuren määrän T-90S ja myöhemmin T-90A vaunuja Nizhny Tagililta, mikä pelasti ko. tehtaan konkurssilta).
Nizhny Tagilin etu oli myös se että he valmistivat nimensä mukaisesti junaliikenteen erilaisia vaunuja. Näidenkin tilausmäärät kutistuivat rajusti 90-luvun aikana, mutta eivät kuolleet kokonaan (Venäjä riippuu rautateistä ja siten uusille vaunuille on aina kysyntää) ja siten kantoivat tehtaan osaltaan. He tekivät myös armeijan panssarivaunujen huoltoa, tosin se ei tuo rahaa läheskään samaa määrää kuin uusien valmistus tai vanhojen modernisointi.
-
Jos katsoo linkittämäni aikaisemman viestin Kommersantin taulukkoa Venäjän viennistä aikavälillä 1992-2012, niin se kertoo omaa tarinaansa Uralvagonzavodin tilanteesta samana aikana. HUOM: Kommersantin kuvassa kerrotaan viety vaunutyyppi, niiden kokonaismäärä ja aikaväli muttei vuosikohtaista toimitettua määrää, joten kuvasin tämän taulukkoon siten että ko. toimituksen aikavälin vuodet merkitty X-kirjaimilla ja viimeisen vuoden kohdalla toimitettu määrä. Kyseisen kaupan vuosikohtaiset toimitusmäärät voivat löytyä tarkemmalla kaivamisella, mutta en ole nähnyt sitä vaivaa.
Tässä minun arvio "uusista vaunuista" vs. "armeijan varastoista otetut", tämä perustuu Kommersantin infograafin tarjoamaan selitykseen:
Summat täsmäävät Kommersantin infograafin selityksen kanssa:
- viennin kokonaismäärä aikavälillä 1992-2012 "yli 2000 vaunua" joista
- Uralvagonzavodin osuus "yli 1300 vaunua" joista
- 709 kpl ready-to-assemble set supplied to India and Iran
Minun taulukossa oranssilla on merkitty nämä Iranin ja Intian kitit 709 kpl. Vihreällä Uralvagonzavodin uudet vaunut T-72S ja T-90S ja T-90SA, näiden summa on 1 309 vaunua. Taulukon kaikkien vientivaunujen summa on 2 018 kpl.
Jos en ole erehtynyt tai tulkinnut heidän kirjoitusta väärin, niin tuosta nähdään että Nizhny Tagilin uustuotannon vienti 90-luvulla oli 132 kpl T-72S vaunua. Tämä aikavälillä 1992-1998. Jos lasketaan Iranin kitit mukaan uustuotantoon, mikä tarkoittaa tietysti komponenttien valmistusta muttei vaunun kokoonpanoa (eli uustuotantoa, muttei silti ihan sama kuin uuden vaunun myynti), niin 90-luvun vienti olisi 432 kpl T-72S vaunua aikavälillä 1992-2000. Toisaalta voi miettiä, mikä määrä näistä vaunuista valmistettiin vuosien 1992-1994 aikana? Zaloga kirjoittaa että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen heillä oli pihalla noin 350 kpl T-72S ja T-90 vaunuja.
Heidän oli tarkoitus myydä Iranille huomattavasti suurempi määrä T-72S vaunuja (muistaakseni ensimmäinen tilaus oli 1 000 vaunua) sekä oikeus vaunujen lisenssivalmistukseen Iranissa, mutta nämä kaupat peruuttiin mm. Yhdysvaltain suuren vastustuksen takia. 300 kpl T-72S kitin toimitus on ainoa mikä siitä kaupasta toteutui.
Näkee hyvin että Intian suurkauppa oli äärimmäisen tärkeä, tosin tie tarjouksesta ensimmäisiin toteutuneisiin ajoneuvoihin oli sotilashankintojen mittakaavassa melko nopea mutta pahoissa vaikeuksissa olevan tehtaan kannalta hidas: noin neljä vuotta. Intia mm. vaati tehokkaamman moottorin, minkä kehitys vei aikaa. Hitsatun tornin kehitys tehtiin 1996-1998, tosin varmasti ensimmäisten valmistuksen jälkeen prosessia on hiottu. Ustyantsev S.V. kirjasta Боевые машины Уралвагонзавода. Танк Т-72 sivulta 134:
Welded turret No. 1, manufactured in September 1998, was installed on one of the three T-90Ss that were being prepared for run tests in India; at the end of December 2001, their mass production began [21]. Today, only Uralvagonzavod in Russia has proven technologies for the production of welded tank turrets. The Omsk experimental tank "Cherny Orel" also has a welded turret, but this is an experimental model, and years of work and substantial expenses are needed to master their serial production. It remains to say a huge "thank you" to the Indian army, which provided funds for organizing the production of welded towers at Uralvagonzavod.
Intian lisenssivalmistus myöhästyi pahasti koska Venäjä alkoi pelaamaan heille tyypillisiä pelejään: teknologian siirtoon ja lisenssivalmistukseen Intiassa sisältyi paljon isovenäläistä protektionismia, sopimusten rikkomista yms. ja Intia on joutunut ostamaan lisää Venäjällä valmistettuja vaunuja oman tuotannon sijaan. Ilmeisesti kaikkia lisenssivalmistuksen ongelmia ei ole ratkaistu tähän päivään mennessäkään, vaikka alkuperäisten T-90S vaunujen toimituksesta on yli 20 vuotta aikaa.
Nizhny Tagil teki myös Venäjän armeijan vaunujen modernisointia aikavälillä 1998-2005 (ehkä jatkui 2010-2011 asti), tämä oli monivaiheinen prosessi ja eri aikaan valmistuneille vaunuille tehtiin eri määrä muutoksia. Näistä käytetään yleensä nimitystä T-72BA vaikka eivät olekaan keskenään samanlaisia. Virallisesti tuo nimi astui voimaan vasta 2005 Venäjän valtion päätöksellä. Nämä vaunut ovat pitkälti samanlaisia kuin T-72B obr 1989 tosin pienin parannuksin. Modattujen vaunujen määrästä näkee usein monenlaisia arvioita, minua eniten vakuuttanut numero on 150 kpl, mutta näillekin on vaikea löytää virallista numeroa. Puolan panssarivaunujen erikoismies Jaroslaw Wolski on arvioinut näiden määräksi 750 kpl.
Pari linkkiä jos kiinnostaa lukea tarkemmin T-72BA vaunuista:
https://en.topwar.ru/9099-kratko-o-tanke-modernizirovannyy-t-72ba.html
http://otvaga2004.ru/tanki/istoriya-sozdaniya/tank-t72ba/
Lainaus ensimmäisestä linkistä:
Let's start the story of the tank from the beginning. In 1991, the Uralvagonzavod plant produced a good pace with the T-72B tank and a modification of this tank for export of the T-72S. Together with UKBTM works on the design of improved models and modifications. T-72B produces another plant - a tractor plant in Chelyabinsk.
The collapse of the USSR into separate and independent states puts the plants on the verge of closure. Production of tanks at the factory is completely minimized. Chelyabinsk Plant never produced armored heavy military equipment.
Uralvagonzavod masters the repair of tanks and is engaged only in repairs up to 1998 of the year. Maybe the plant was helped by a change of director or was affected by another factor, but it was in 1998 that the plant began to upgrade several dozen tanks at its own peril and risk. But the first wave of upgrades was not affordable for the Russian military.
In 1999, the plant sends repaired and upgraded T-72Bs to a state test.
After successful tests, the 184A object is accepted into service under the name T-72BA.
-
Jos tämä on oikeassa, niin 90-luku olisi ollut pitkälti vanhojen vaunujen korjaamista kunnes saivat tilauksen T-72B modernisoinnista vuoden 2000 tienoilla. Huom: T-72BA on hyvin budjettivetoinen, köyhän miehen modernisointi. T-72B3 (2011-2015) puhutaan myös sellaisena, mutta se on huomattavasti parempi silti: siinä tulee jopa lämpötähtäin. Alunperin Nizhny Tagil tarjosi T-72BA vaunuja joihin olisi modifikaation aikana asennettu lämpötähtäimet, mutta vaunut olivat aivan liian kalliita Venäjälle 90-luvun puolivälissä. Olen aina nähnyt T-72 modernisaation seuraavanlaisena ketjuna: tarjottu T-72BA vuonna 1998 piti alunperin olla sellainen millaisena päätyivät ostamaan T-72B3 vuonna 2011. Kun vihdoin hankkivat vaunuja vuodesta 2011 alkaen, niin aika oli jo ajanut niistä ohi (vaikka toki uudessa vaunussa oli modernimpia komponentteja verrattuna 1998 tarjottuun). Muutama vuosi myöhemmin hankkivat vihdoin vaunuja "sellaisena kuin niiden piti olla alunperinkin" eli T-72B3 obr 2016. Tämä on lähempänä T-72B2 Rogatka versiota, jota Nizhny Tagil tarjosi vuoden 2006 tienoilla, mutta sekin hylättiin silloin liian kalliina.
Logiikka on selvä: Nizhny Tagil tarjoaa 1998 hyvää modernisaationa T-72BA vaunuksi, mutta Venäjä ostaa mieluummin karvalakkimallin. Vuonna 2006 Nizhny Tagil tarjoaa hyvää modernisaatioa T-72B2 Rogatka, mutta Venäjä ostaa mieluummin karvalakkimallin T-72B3 vuonna 2011. Vuonna 2016 ilmeisesti vihdoin tärppää ja hankkivat T-72B3 obr 2016 vaunuja. Tämän modernisaation valmistus on jatkunut ainakin vuoteen 2022 asti. T-80BVM modernisaation ensimmäiset vaunut luovutettiin vuonna 2017. Venäjä osti viimeiset T-90A vaunut lähteestä riippuen joko vuonna 2011 tai 2012. T-90MS vientiversio esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 (arvaan että samaan aikaan on tarjottu Venäjälle T-90M vaunuja). Venäjä testasi T-90M vaunuja vuonna 2017 ja ensimmäiset luovutettiin vuona 2019. Mikään vaunu ei tietysti pysy samana läpi vuosien mutta tuossakin on nähtävissä melkein 10 vuoden pätkä T-90M osalta "tuumailusta tekoihin".