Neuvostoliiton ja Varsovan liiton (sekä muiden) tuotantomääristä

Panzerkampfwagen IV / Pz.Kpfw.IV

Suosittelen lukemaan edellisen viestin, jossa selitetään taulukon koostamiseen liittyneitä haasteita ja miksi tätä voi pitää kenties parhaana lähteenä Saksan 1933-1945 aikaisesta panssarivaunutuotannosta, ainakin kirjan julkaisun aikaan vuonna 2011: LINKKI aikaisempaan viestiin

Lähde:

Panzer Tracts No. 23 - Panzer Production from 1933 to 1945 (featuring Waffenamt production statistics enhanced and verified by assembly plant reports and Fgst.Nr. analysis) - Thomas L. Jentz , Hilary Louis Doyle - 2011

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-50.
1661939815278.png
1661939857725.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")

-

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-51.
1661939897203.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")

HUOM: en tiedä miksi Nibelungenwerk eli Ni-Werk osalta Oct43 ja Dec43 tuotantomäärät on merkitty "asterisk" symbolilla: 170* ja 210*. Nämä ovat ainoat tällaiset merkinnät kirjan taulukoissa eikä sille ole kerrottu selitystä tekstin joukossa tai heti taulukon alla.

-

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-51.
1661939921601.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")
 
Viimeksi muokattu:
Panzerkampfwagen Panther / Pz.Kpfw.Panther

Suosittelen lukemaan edellisen viestin, jossa selitetään taulukon koostamiseen liittyneitä haasteita ja miksi tätä voi pitää kenties parhaana lähteenä Saksan 1933-1945 aikaisesta panssarivaunutuotannosta, ainakin kirjan julkaisun aikaan vuonna 2011: LINKKI aikaisempaan viestiin

Lähde:

Panzer Tracts No. 23 - Panzer Production from 1933 to 1945 (featuring Waffenamt production statistics enhanced and verified by assembly plant reports and Fgst.Nr. analysis) - Thomas L. Jentz , Hilary Louis Doyle - 2011

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-60.
1661940003488.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")

-

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-61.
1661940037847.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")

-

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-61.
1661940067227.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")
 
Viimeksi muokattu:
Schwere Panzerkampfwagen / schwere Pz.Kpfw

Samassa taulukossa on lueteltuna "suuret panssarivaunut / raskaat panssarivaunut":

Panzerkampfwagen VI / Pz.Kpfw.VI / Pz.Kpfw.Tiger / Pz.Kpfw.Tiger Ausf. B (Tiger II) / Pz.Kpfw.Maus Panzerjaeger Tiger (P) / Jagdtiger

Suosittelen lukemaan edellisen viestin, jossa selitetään taulukon koostamiseen liittyneitä haasteita ja miksi tätä voi pitää kenties parhaana lähteenä Saksan 1933-1945 aikaisesta panssarivaunutuotannosta, ainakin kirjan julkaisun aikaan vuonna 2011: LINKKI aikaisempaan viestiin

Lähde:

Panzer Tracts No. 23 - Panzer Production from 1933 to 1945 (featuring Waffenamt production statistics enhanced and verified by assembly plant reports and Fgst.Nr. analysis) - Thomas L. Jentz , Hilary Louis Doyle - 2011

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-66.
1661940333295.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")

-

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-66.
1661940362054.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")
 
Viimeksi muokattu:
Selbstfahrlafette with Fahrgestell specifically designed for self-propelled guns

Samassa taulukossa ovat lueteltuna ne rynnäkkötykit ja panssarihaupitsit joita varten oli suunniteltu oma alusta (Fahrgestell = Fgst. = chassis = alusta).

Suosittelen lukemaan edellisen viestin, jossa selitetään taulukon koostamiseen liittyneitä haasteita ja miksi tätä voi pitää kenties parhaana lähteenä Saksan 1933-1945 aikaisesta panssarivaunutuotannosta, ainakin kirjan julkaisun aikaan vuonna 2011: LINKKI aikaisempaan viestiin

Lähde:

Panzer Tracts No. 23 - Panzer Production from 1933 to 1945 (featuring Waffenamt production statistics enhanced and verified by assembly plant reports and Fgst.Nr. analysis) - Thomas L. Jentz , Hilary Louis Doyle - 2011

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-72.
1661940518892.png

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-72.
1661940546948.png

-

Conversions on normal Pz.Kpfw. Fahrgestell

Samassa taulukossa ovat lueteltuna ne rynnäkkötykit ja panssarihaupitsit joissa käytettiin olemassaolevaa panssarivaunun alustaa (Fahrgestell = Fgst. = chassis = alusta).

Suosittelen lukemaan edellisen viestin, jossa selitetään taulukon koostamiseen liittyneitä haasteita ja miksi tätä voi pitää kenties parhaana lähteenä Saksan 1933-1945 aikaisesta panssarivaunutuotannosta, ainakin kirjan julkaisun aikaan vuonna 2011: LINKKI aikaisempaan viestiin

Lähde:

Panzer Tracts No. 23 - Panzer Production from 1933 to 1945 (featuring Waffenamt production statistics enhanced and verified by assembly plant reports and Fgst.Nr. analysis) - Thomas L. Jentz , Hilary Louis Doyle - 2011

Taulukko löytyy kirjan sivuilta 23-76.
1661940727721.png
1661940752701.png
("With a few exceptions, the last complete monthly production reports are for March 1945. Therefore, in some cases issue records have been used to estimate production that occurred at the end of the War in April 1945. These estimates are identified with the "~" sign.")
 
Viimeksi muokattu:
Tuumailua T-80 vaunujen valmistusmääristä sekä tuotannon eri vaiheista, seuraavat lainaukset ovat Steve Zalogan kirjasta "T-80 standard tank - Soviet armys last champion" (kirja julkaistu 17.2.2009):

-

Zalogan kirjoittaman perusteella jako vaunutyypeittäin:

Katso liite: 64754

Pyörittelin vanhoja taulukoita ja huomasin että tässä minun viestissä on nolo virhe:

Summaan on jäänyt laskematta T-80 vaunut minkä takia kahden summan erotus on 112 kpl.

Siitä on tehty johtopäätös että näiden summien erotus voisi tarkoittaa T-80UD vaunujen määrää.

Todellisuudessa minun laskentataulukossa josta kuva on otettu oli virhe: CFE ilmoituksen kokonaismäärä marraskuussa 1990 on tuo 4 874 kpl.

Zalogan kommentti jonka mukaan osa ilmoituksen T-80U vaunuista on todennäköisesti Ukrainassa valmistettuja T-80UD vaunuja pitänee paikkansa. Venäjälle jäi käyttöön useita satoja T-80UD vaunuja, joista luovuttiin lopullisesti vuonna 2012 (ainakin tästä uutisoitiin usean lähteen mukaan silloin). Niistä otettiin torneja talteen ja tornit asennettiin T-80BV vaunuihin. Runkojen sanottiin menneen polttoleikkaukseen ja sen jälkeen romumetalliksi. Tornin asennuksen sekä muiden modifikaatioiden myötä vaunuista tuli T-80UE-1 variantteja, joita on useiden lähteiden mukaan valmistettu Venäjän armeijalle 31 kpl.

Minulla oli toisessa taulukossa "tieto" jonka mukaan Ukrainassa olisi valmistettu T-80UD vaunuihin asennettavia 6TD-1 moottoreita seuraavasti:

1986: 62 kpl
1987: 99 kpl
1988: 183 kpl
1989: 229 kpl
1990: 203 kpl

Näiden summa on 776 kpl, mutta en usko että kaikkia niitä on asennettu vaunuihin. Oletan että huomattava määrä (arvaisin että voisi olla jopa useampi kymmenen) olisi mennyt ensin testattavaksi ja edustaisivat siten uuden moottorin ns. nollasarjaa. Näiden lisäksi tietty osuus on varmasti mennyt erilaisia mekaanikkoja yms. kouluttavien yksiköiden käyttöön.

T-80UD valmistus päättyi hyvin nopeasti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, koska Ukraina ei saanut Venäjällä valmistettuja osia. Materiaalivirta kuoli, joten tuotanto kuoli samalla. Olen aina olettanut että vuosi 1991 oli viimeinen vuosi kun näitä valmistettiin, tosin mahdollisesti Pakistanin tilauksen takia tekivät jonkinlaisen määrän uusia vaunuja 90-luvulla. Joka tapauksessa CFE ilmoitusten mukaan Ukrainalla oli T-80 vaunuja 350 kpl vuosina 1992 ja 1993 minkä jälkeen määrä lähti laskuun (osa vaunuista myytiin Pakistanille).

Oletan että nämä 350 kpl on valmistettu vuonna 1991, osa voisi olla myös 1990 tuotantoa tai jopa vanhempaa, jos niitä ei ole otettu vastaan tai odottavat joukko-osastoille allokointia.

Usein kuulee luotettavista lähteistä että T-80UD vaunuja olisi valmistettu "noin 700 kpl". Voisiko tämä tarkoittaa että Venäjä sai käyttöönsä noin 350 kpl T-80UD vaunuja ennen Neuvostoliiton hajoamista? Lähteestä riippuen T-80UD vaunujen valmistuksen sanotaan alkaneen joko 1985 tai 1986. Jos arvataan 1986 ja jos tuo 350 kpl pitäisi paikkansa niin tahti on ollut huomattavan hidas: keskiarvoisesti 70 vaunua per vuosi. Toisaalta T-80U ja T-80UD olivat hyvin kalliita ja monimutkaisia vaunuja, en ihmettelisi vaikka niiden kokonaisvalmistusmäärä olisi "joitakin satoja" tai ainakin "alle tuhat".

Uuden monimutkaisen vaunun ottaminen tuotantoon vie aikansa, jos katsoo esim. T-80 vaunujen tuotantomääriä ensimmäisten vuosien osalta niin ne olivat:

1976: 30 kpl
1977: 40 kpl
1978: 53 kpl
1979: 80 kpl
1980: 160 kpl

Kharkovalla oli omat vaikeutensa alkuperäisten T-64 vaunujen tuotannon kanssa (Obiekt 432), joskaan ei läheskään yhtä suuria kuin tuossa yllä kuvattu:

1963: 1 kpl
1964: 90 kpl
1965: 163 kpl
1966: 294 kpl
1967: 330 kpl

T-80UD vaunujen oli tarkoitus tulla vaihtoehdoksi T-80U vaunujen rinnalle: osaltaan pienemmän polttoaineenkulutuksen takia, mutta olen myös lukenut että hinta ja tuotantomäärien ongelmat selittäisivät tätä. Olisiko jopa mahdollista että T-80UD vaunuja olisi valmistettu suurempi kokonaismäärä kuin T-80U vaunuja? Vaikea sanoa, viralliset numerot ovat edelleen salaisuus. CFE ilmoitus antanee suuntaa mutta Gorbatsov aloitti yksipuolisen asevoimien pienentämisen jo ennen sitä ja Neuvostoliitto siirsi panssarivaunuja ja muuta kalustoa Uralin taakse ennen sopimuksen allekirjoittamista. Määristä voidaan aina kiistellä, samoin CFE ilmoitusten todenperäisyydestä. Ehkä tuolloin vallinneen avoimuuden hengissä ilmoitukset pitävät suunnilleen paikkansa? Näiden lisäksi hyvä muistaa että Leningradin ja Omskin tehtaiden pihalle jäi Zalogan mukaan pari sataa T-80 vaunua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, näistä osan voi olettaa olleen T-80U vaunuja.

Vuonna 2022 Venäjän aktiivijoukoilla on käytössään 155 kpl T-80U vaunuja ja 31 kpl T-80UE-1. Yhden lähteen mukaan he joutuivat laittamaan noin puolet T-80U vaunuista syrjään niiden huonon kunnon takia "2010-luvun jälkipuoliskolla", mistä voisi spekuloida kokonäismäärän olleen tuolloin noin 400 vaunua. Lainaus (valitettavasti minulla ei ole lähdettä tallessa):

The Russians has to retire the T-90 (built 1997-2001) in the early 2010s and half of its T-80U (built 1988-1992) fleet in the late 2010s, mainly because these modern tanks were operated in high-readiness 1st-line units and were worn out.

Venäjän on myös sanottu käyttäneen T-80U vaunuja Tank Biathlon kilpailuissa ja myöhemmin ampumaratojen maaleina, tosin nämä jälkimmäiset lienevät ihan loppuun kulutettuja ja sisuskaluiltaan suolestettuja. Ehkä osa on T-80UD vaunuja joista luopuivat lopullisesti vuonna 2012?

He eivät ole pelkästään ajaneet loppuun näitä T-80 vaunuja, vaan tietylle määrälle on tehty peruskorjauksia. Tässä yksi kirjoitus vuodelta 2012:

In Russia, 115 T-80BV tanks will be repaired this year, according to the website zakupki.gov.ru

The initial price of the state contract for the performance of repair work on the technical condition of the T-80BV tank for the needs of the Ministry of Defense of the Russian Federation is estimated at 1 billion 51 million rubles.

As a result of the repair, the T-80BV tanks will have to provide a resource established in the amount of warranty operating time (2500 km) and warranty service life (3 years).

-

Voidaan toki miettiä missä määrin ovat tehneet uusien osien valmistusta ja mikä määrä on puretuista vaunuista otettuja "varaosia". Ukrainan sodan aikana on juoruttu tällaista "varastovaunujen" tilasta:

The 12th and 13th Guards Tank Regiments in the 4th Division were the ones where only about 10% of their "stored" tanks were capable of being moved under their own power. Most had their electronics and optics stolen and some were missing engines.

Venäjällä on tehty viime vuosina paitsi T-80UE-1 modernisaatio ja tuo T-80BV remontti niin myös T-80BVM modernisaatiota. Pistää miettimään, mikä määrä näissä on varastovaunuista otettuja osia? Toisaalta T-80B oli selvästi runsaslukuisin T-80 perheen vaunutyyppi vuoden 1990 CFE-ilmoituksen mukaan, niitä oli 3 518 kpl kun T-80 perheen vaunuja oli kaikkinensa (Uralin länsipuolella) 4 874 kpl. Jos siis joitakin vaunuja olettaisi purettavan varaosiksi niin se olisi nämä T-80B vaunut. Toki silläkin on rajansa: T-80BVM modernisointiin kuuluu paljon sellaista mitä ei saa vanhoista vaunuista, kuten elektroniikkaa ja lämpötähtäimet.

Olettaisin silti että "jokaiselle osapuolelle hyödyllistä varaston uudelleenkierrätystä" on harrastettu paljon, mistä syystä kirjanpidossa on varmasti paljon vaunuja jotka eivät ole käyttökelpoisessa kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa Ukrainan sodan live-seurantaketjussa tuli puheeksi T-90 obr 1992 vaunut ja makustelin taas pitkästä aikaa niiden määrästä. LINKKI

Samalla palasi mieleen aihe joka on vaivannut minua jo pidemmän aikaa: Venäjän asevoimille toimitettujen T-90A vaunujen määrä.

Lainaan Steve Zalogan kirjasta "T-90 standard tank: the first tank of the new Russia" (kirja julkaistu 20.2.2018) sivuilta 22-24:

Russian state orders for the T-90 tank largely collapsed by the end of the 1990s due to a lack of defense funding; only one tank was funded in the 1999 budget. The Indian Bhishma contract helped keep development work alive at UVZ, and the various improvements were packaged together for Russian Army use as the Obiekt 188A, or T-90A. The chief designer at UVZ, Vladimir Potkin, died in 1999 and as a result the T-90A tank was unofficially named in his honor as the “Vladimir.”

Three different configurations were offered to the Russian Army, the Obiekt 188BA with the domestic Zenit Buran-M thermal imaging sight, the Obiekt 188B1A with the Agava sight or the Obiekt 188B2 with the imported Peleng ESSA thermal imaging sight. Another improvement developed for the Russian tanks was the new 2A46M-5 version of the 125mm gun, which reduced dispersion while firing on the move. When Russian state orders finally resumed in 2004, the first Russian T-90A batch (Obiekt 188BA) was ordered with the Buran-M sight. The T-90A was officially accepted for Russian army service on April 15, 2005. Government funding improved in the second half of the decade, with enough funding in 2006 to permit acquisition of T-90A tanks with the ESSA thermal imaging sight. The core of the ESSA sight is a Thales Catherine-FC focal plane array, which was a second-generation device offering better resolution than its indigenous Buran-M competitor. However, it added significant cost to this version. After importing the Catherine-FC modules for both domestic and export tanks, license production began at VOMZ (Vologodskiy optiko-mekhanicheskiy zavod) in Vologda in 2012.

The T-90A was the first Russian tank adapted to network-centric warfare and was called the YeSU-TZ. This system allows the digital transfer of data and imagery to and from individual tanks as well as supporting units. The concept was explored under the Sozvezdie-M2 research program as part of a broader effort to digitize Russian army command and control. The new system led to the adoption of the R-168 family of digital radios. The system is software driven and serves as the digital interface between the tank’s PTK digital computer, AVSKU communications system, and the 14Ts821 Grot-V GLONASS/GPS satellite navigation system. The system was first deployed in 2010 in two variants, the PTK-T-2 for line tanks and the PTK-T-1 with T-90AK command tanks.

The T-90A also used the Chelyabinsk V-92S2 1,000hp diesel engine and a number of other automotive improvements.

At the beginning of 2012, Russia had about 490 T-90 tanks, including about 120 T-90, 25 T-90A (Obiekt 188A-1 Buran-M), 7 T-90AK (Buran-M), 287 T-90A (Obiekt 188A-2 ESSA) and 50 T-90AK (ESSA). There were plans to halt T-90 acquisition for the Russian Army in 2012. This was due to the advent of a follow-on tank, the T-14 Armata, as well as plans to modernize existing T-72B tanks into the T-72B3 configuration, which offered similar capabilities to the T-90 at lower cost.

-

Tämä on hyvin selvää: Zaloga kuvailee T-90A vaunujen ensimmäiset vaiheet Venäjän armeijalle tarjottujen versioiden osalta ja antaa lopuksi tarkat mallikohtaiset määrät (tosin tekstissä hän kirjoittaa ristiin Obiekt 188BA-1 ja Obiekt 188A-1 jne. - onko toisesta unohtunut B-kirjain vai kuuluuko sitä olla ollenkaan?).

Tässä tulee se ongelma, kirjan sivulla 21 hän antaa T-90A vaunujen ensimmäisten vuosien tuotantomäärät, mutta taulukko loppuun vuoteen 2008:

T-90A initial production.PNG

Tarkistin pari muuta lähdettä T-90A tuotannon aikavälin osalta (milloin niitä on valmistettu Venäjän armeijalle):

Altyn73 kirjoittaa että valmistus tapahtunut aikavälillä 2004-2010. LÄHDE

Ruotsalaiset ovat kirjoittaneet useamman julkaisun verran Venäjän asevoimien kehityksestä ja näissä julkaisuissa on lainattu venäläisen Andrei Frolov / Andrey Frolov / Андрей Фролов tekemää asetoimitusten seurantaa, kirjoitin niistä tarkemmin toisessa ketjussa: LINKKI

Jos katsoo tuosta linkittämästä viestistäni, niin hänen seurantansa mukaan vuosi 2010 on viimeinen vuosi jolloin ovat ottaneet vastaan T-90A vaunuja, taulukon mukaan tilattu määrä oli 63 kpl ja toteutunut toimitus 61 kpl.

Minulla on myös seuraava kirjoitus Russianarmour.info nettisivulta (Vasiliy Fofanov vanha sivu): LÄHDE

Due to financial woes the T-90 MBT is only present in the Russian Ground Forces in very modest numbers. Until 1996 one tank regiment of 21st MRD (94 vehicles) as well as one tank battalion of 5th TD (31 vehicles) were equipped with T-90. After 1996 the procurement stopped for several years, with the estimated total number of T-90s in service below 150. 2004 saw the revival of state orders, with 14 upgraded T-90A MBTs ordered in 2004, 17 in 2005, equipping one tank battalion in 2nd Tamanskaja MRD (according to an interview to the daily of the Russian Military "Red Star" by Ground Forces Chief Col.-Gen. A.Maslov this battalion became operational in May 2006); a full battalion of 31 vehicles is purchased in FY2006 (becoming operational in August 2007), another - in FY2007, and two more - in FY2008, with another two battalions planned each year after that until 2011. The cost of each T-90 for the Russian budget was estimated to be around 35mln RUB (USD1.3mln at the time) in 2005 and is quickly growing (ostensibly mostly due to the big increases in the costs of raw materials). In 2006 the price was 42mln RUB (USD1.6mln at the time) and in 2007 - already 58mln RUB (USD2.3mln at the time)

-

Tuossa puhutaan FY eli fiscal year tilauksista ja toimituksista, joten vuodet menevät hieman ristiin kalenterivuosien kanssa. Kokosin silti tekstin sisällön taulukon muotoon:

T-90A production numbers for Russian military as per russianarmor.info.JPG

FY 2011 kohdalla on kysymysmerkki, koska tekstissä kirjoitetaan "until 2011" minkä voisi tulkita joko tuon vuoden alkuun tai loppuun mennessä. Muiden lähteiden perusteella vuosi 2010 oli kuitenkin viimeinen vuosi, jolloin ottivat vastaan T-90A vaunuja, joten uskotaan että näin se tosiaan meni.

-

Joten, kun kokoan näiden lähteiden numerot yhteen taulukkoon, saadaan seuraava, tosin huomaa: tässä on oletettu että Zalogan kertomat määrät pitävät paikkansa Buran-M tähtäimellä varustettujen T-90A ja T-90AK osalta ja loput olisivat ESSA-tähtäimellä varustettuja (se määrä mikä niitä saadaan muiden lähteiden kertomien vuosituotantomäärien perusteella):

T-90 production numbers Zaloga and Russianarmour.info combined.JPG

Palataan takaisin Zalogan kirjoitukseen, aikaisemmassa lainatussa tekstissä hän kirjoittaa: "at the beginning of 2012, Russia had about 490 T-90 tanks...."

Kysymys kuuluu: MITEN IHMEESSÄ?

Zalogan kirja on julkaistu vuonna 2018, joten sinänsä T-90A vaunujen valmistuksen päättymisestä on 8 vuotta kirjan julkaisun aikaan. Venäjä vahtii edelleen mustasukkaisesti asevoimiensa vahvuutta ja kaikki numerot ovat melkeinpä valtionsalaisuuksia, mutta tässä on ihmeellinen ristiriita numerojen osalta.

Pari muuta alaa seuraavaa lähdettä, joiden voisi kuvitella tietävänsä mistä puhuvat (Zalogan lisäksi):

Military Balance 2021 julkaisun mukaan heillä pitäisi olla 350 kpl T-90/T-90A vaunuja, 67 kpl T-90M vaunuja (yhteensä 417 kpl) ja varastoituna 200 kpl "T-90 vaunuja". Kokonaismäärä olisi siis 617 kpl. Varsinkin kylmän sodan aikaan Military Balancen julkaisemat numerot olivat usein kyseenalaistettuja eivätkä he kerro lähteitään tai menetelmiä, joilla numerot saadaan, mutta tuossa on 127 vaunua enemmän kuin Zalogalla. Lisäksi tiedetään että valtaosa T-90M vaunuista on vanhojen T-90 ja T-90A vaunujen modernisointeja, joten vaikka T-90M vaunuja tulisi lisää niin vastaavasti vanhempia lähtee pois rivistä. Olen pitänyt kirjaa Military Balancen eri vuosien julkaisujen tiedoista, tässä Venäjän T-90 vaunujen määrä sellaisena kuin se on ilmoitettu eri vuosina (formaatti muuttui 2010, siitä syystä tässä on kaksi taulukkoa, en alkanut sovittamaan yhteen, se olisi vain sekoittanut tilannetta):

Military Balance 2007-2022 Russia T-90 tank numbers.JPG

Puolalainen panssarivaunuasiantuntija Jaroslaw Wolski julkaisi twitterissä omia ajatuksiaan Venäjän panssarivaunujen määrästä (LÄHDE), viesti julkaistiin 24.4.2022 eli tasa kaksi kuukautta Venäjän ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen mutta hänen seurantataulukkonsa on joulukuulta 2021. Sen mukaan heillä olisi "vehicles in active service or in units being developed based on technician reserve bases - including vehicles ordered with delivery dates by the end of 2021":

80 x T-90
337 x T-90A
65 x T-90M

Jos tulkitsen hänen kirjoitusta oikein, tässä on paitsi aktiivijoukoilla olevat vaunut niin myös eri reservi- ja korjaustukikohtiin sijoitetut vaunut, jotka ovat joko modernisoitavana tai "otettavissa käyttöön". Hänen viestissä on erikseen toinen kategoria, jossa on "3-6 kuukauden sisällä mobilisoitavissa olevat panssarivaunut" joten siihen kuuluvat myös erilaiset varastoidut vaunut. Nuo hänen numerot kertoisivat siis jotain paitsi aktiivijoukoilla olevista vaunumääristä niin myös "lähes aktiivijoukoilla olevista", mutta eivät kuitenkaan kuuluisi mobilisaatioreserviin - miten tuo nyt sitten pitäisikin tulkita.

Altyn73 mukaan Venäjän aktiivijoukoilla oli syyskuussa 2021 seuraavat määrät T-90 vaunuperheen edustajia:

T-90 = 0 kpl
T-90A = 179 kpl
T-90M = 8 kpl

Hänen seurantansa perustuu julkisiin lähteisiin, hän tutkii niiden perusteella eri joukko-osastojen käytössäolevia vaunumääriä ja tyyppejä. Luotan hänen seurantaansa, tosin sekin tuskin on täysin aukoton. Tiedetään myös että T-90M on hyvin tuore modernisaatio ja että niitä on valmistunut lähteestä riippuen 65-67 kpl ennen sodan alkua. Vaunuja on nähty ja menetetty Ukrainassa, tosin Oryxin mukaan ainoastaan 2 kpl tämän viestin kirjoitushetkellä 15.9.2022. Sodan aikana on ollut kirjoituksia, joiden mukaan Nizhny Tagil olisi valmistanut jonkin määrän uusia vaunuja ja lisäksi on nähty että sodan aikana kesällä muodostettu "3. armeijakunta" olisi vienyt niistä osan mukanaan, kun siirtyivät Ukrainaan elokuun lopulla.

Olen hieman hukassa tämän kanssa, ei oikein tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.

En usko että olisivat valmistaneet omalle armeijalle uusia T-90A vaunuja vuoden 2010 jälkeen. Tiedetään että vuonna 2015 valmistui yksi T-90S mutta se oli palkinto Tank Biathlonin voittajalle. En myöskään usko että olisivat valmistaneet kaikilta salassa selvästi suuremman määrän vaunuja aikavälillä 2004-2010, tosin eihän se ole 100% mahdotonta. Yksi selitys voisi olla että joko ostivat takaisin jollekin ulkomaalle myytyjä vaunuja TAI että jokin ostaja kieltäytyi viimehetkellä ostamasta ja vaunut jäivät heidän omiin käsiin.

Tästä jälkimmäisestä löytyy ainakin yksi esimerkki: he olivat myymässä Algerialle MiG-29SMT ja MiG-29UBT koneita 34 kpl, mutta kaupat peruuntuivat. Koneiden piti olla uusia mutta paljastui, että ne olivatkin rungon ja siipien osalta vanhoja. Ilmeisesti niille oli tehty jotain modernisointia elektroniikan yms osalta mutta silti vanha kone ei ole uusi. Toisen lähteen mukaan syy oli huono valmistuksen laatu. Ilmeisesti koneet tai osa niistä toimitettiin vuosien 2006 ja 2007 aikana, mutta Algeria palautti ne ja perui tilauksen vuonna 2008. Nämä koneet jäivät täten Venäjän käyttöön ja ottivat ne vastaan vuonna 2009, taisivat mennä heidän "naval aviation" -joukoille? LÄHDE

Huomaa: Algeria osti T-90SA panssarivaunuja vuosien 2006-2008 aikana ja on myös ostanut tämän jälkeen lisää vuosina 2012 ja 2013 (SIPRI:n mukaan) ja allekirjoittivat tämän jälkeen Venäjän kanssa sopimuksen vaunujen lisenssivalmistuksesta vuonna 2014. LÄHDE

Toinen vaihtoehto olisi Intia, jonka kanssa yhteistyö alkoi hyvin takkuisissa merkeissä. Ostivat suuren määrän vaunuja 2000-luvun alussa ja heidän oli tarkoitus aloittaa lisenssivalmistus, mutta Venäjä oli vaikea ja harasi pitkään vastaan. En ole tämän kuvion osalta kärryillä, Zalogan taulukko antaa toimitettujen vaunujen ja kittien osalta numeroita mutta olen nähnyt eri lähteissä eri numeroita eri vuosina. Lisenssivalmistuksen aloitus Intiassa myöhästyi pahasti. Mietin, voisiko olla että homma oli vihdoin sovittu samoihin aikoihin kun sopivat lisenssivalmistuksesta Algerian kanssa? Tarkoittaisi vuoden 2014 tienoilla, tosin en tunne näiden sopimusten yksityiskohtia. Ehkä Algeria tekee pelkästään kokoonpanoa kun taas Intia halusi koko vaunujen kaikkien komponenttien tuotannon itselleen, minkä takia Venäjä rupesi vaikeaksi? Venäjä halusi pitää tietyt yksityiskohdat itsellään, kun taas Intia halusi valmistaa vaunut kokonaan itse. Näissä lisenssivalmistuksen kuvioissa on aina vaikeuksia, jos ei ole selvästi sovittu mitä on ostettu / myyty.

TOISAALTA kuten tuosta MiG-29SMT kaupasta nähdään, jos heillä olisi käynyt vastaavanlainen kaupan peruuntuminen T-90 vaunujen kanssa, sitä tuskin olisi saatu pidettyä salassa.

Kiertotien kautta takaisin aiheeseen: en keksi millään, mistä eri lähteet ovat saaneet nuo selvästi suuremmat kokonaismäärät Venäjän asevoimien T-90A vaunuille. Eroa on pahimmillaan useita satoja, mikä ei ole enää pikku virhe.

Tässä vielä yksi lähde pureksittavaksi, silmäilin Alexei Khlopotov / Aleksey Khlopotov / Алексей Хлопотов (tunnetaan nimimerkistä Gur Khan) blogia ja siellä on julkaistu kirjoitus helmikuussa 2020, jossa jutellaan uusien asejärjestelmien toimituksista. Lainaan siitä pätkän (alleviivaus minun): LÄHDE

The volume of deliveries of armored vehicles to the Ground Forces is defined as 400 new and modernized models. Among them are T-72BZM tanks with domestic sighting systems, T-90M Proryv-3, T-80BVM and infantry fighting vehicles BMP-1AM. The T-90M "Proryv-3" is distinguished by impenetrable protection, an automated fire control system and a forced engine. The first tanks are already entering the troops. Now the Ground Forces have about 400 T-90 tanks of various modifications. In accordance with the state contract signed in the summer of 2019, all of them will be modernized. In general, the complete renewal of the tank fleet is considered by the military department as one of the priorities of the procurement policy for the next five years.

-

Tuo ei tietysti välttämättä tarkoita, että T-90 ja T-90A vaunuja olisi valmistettu Venäjän asevoimille 400 kpl. Sanamuotoja voi väännellä ja käännellä ja keksiä tuolle erilaisia merkityksiä: aktiivijoukkojen käytössä olevien vaunujen määrä, kirjoitushetkellä olemassaolevien määrä mutta osa romutettu ennen sitä jne jne. Silti ei voi olla vertaamatta minun aikaisempaan tuumailuun, jonka lopputulema oli 404 vaunua. Kummallinen sattuma vain vai voisiko tosiaan olla että T-90 obr 1992 ja T-90A vaunuja kaikkinensa, komentovaunut mukaanluettuna olisi valmistettu Venäjän omille joukoille noin 400 kpl?

Jos tuo pitää paikkansa, niin hyvä muistaa että nämä kaikki eivät välttämättä ole käyttökunnossa, tässä yhden miehen kirjoitus: LÄHDE

The Russians has to retire the T-90 (built 1997-2001) in the early 2010s and half of its T-80U (built 1988-1992) fleet in the late 2010s, mainly because these modern tanks were operated in high-readiness 1st-line units and were worn out.

Ehkä pitää paikkansa, ehkä ei, mutta aktiivikäytössä olevat vaunut kuluvat ja useiden lähteiden mukaan alkuperäiset T-90 vaunut ovat olleet aktiivikäytössä ainakin vuodesta 1996 lähtien. Ehkä ne ovat olleet perusteellisen remontin tarpeessa 15 vuoden käytön jälkeen eli 2010-luvun alkupuolella (kuten tuossa lainaamassani tekstissä vihjaillaan)?

Oma arvaus: ovat olleet varastossa siitä lähtien (tarkoittaisi siis että olisivat olleet "varastossa" ainakin viimeiset 10 vuotta) ja ehkä T-90M modernisoinnin myötä osa niistä on käytetty siihen (ei ole voitu käyttää kaikkia vielä, koska T-90M vaunuja ei ole yli 120 kpl ja pieni osa valmistetuista T-90M vaunuista on uustuotantoa)? Täten varastossa olevien alkuperäisten T-90 obr 1992 vaunujen määrä olisi nykyään alunperin valmistettua pienempi. En tiedä mistä Wolski saa tuon T-90 vaunujen määrän 80 kpl, mutta ehkä hän on kuullut sen jostain lähteestä? Ehkä osa vaunuista on romutettu, purettu varaosiksi tai modernisoitu T-90M vaunuiksi JA kaiken tämän jälkeen niitä olisi tuon verran jäljellä? Hän ei sano näin, tämä on minun arvailua.

Toinen arvaus: näiden alkuperäisten T-90 vaunujen lisäksi T-90M modernisointiin on käytetty tai tullaan seuraavaksi käyttämään ainakin ensimmäiset T-90A vaunut, ne jotka varustettiin Buran-M tähtäimellä (32 kpl). Buran-M on selvästi huonompi kuin ESSA-tähtäin, joka asennettiin T-90A vaunuihin vuodesta 2006 alkaen. Jos oletetaan näin niin se tarkoittaisi että heillä voisi olla käyttökelpoisia T-90A vaunuja enintään 247 kpl, jotka ovat kaikki ESSA-tähtäimellä varustettuja. Oryxin mukaan he ovat menettäneet Ukrainassa 20 kpl T-90A vaunuja - tosin tämä on minimimäärä, kaikkia menetyksiä ei saada kuvattua ja siten Oryxin listalle (näin siis tämän kirjoitushetkellä 15.9.2022).

-

Tässä vielä tuumailtavaa hieman eri kulmasta: arvataan että 15 vuoden aktiivikäytön jälkeen panssarivaunu ei olisi enää käyttökelpoisessa kunnossa, ei ainakaan ennen suurempaa remonttia - toki tuona aikana on tehty normaalit käytönaikaiset tarkistukset ja huollot mutta ne kantavat vain tiettyyn pisteeseen ast. T-90A vaunut on valmistettu aikavälillä 2004-2010 ja nyt on vuosi 2022. Tarkoittaa sitä että vuonna 2007 käyttöönotetut vaunut ovat tänä vuonna 15 vuotta vanhoja. Vuosina 2008-2010 valmistui 62+63+61 vaunua, yhteensä 186 kpl. Jos tähän lisätään vuonna 2007 valmistuneet vaunut, määrä on 186 + 31 = 217 kpl.

Altyn73 laski että syyskuussa 2021 heidän maavoimilla oli 179 kpl T-90A vaunuja. Sattumaa vain? Ei voida olla varmoja käytöstä tai vaunujen kunnosta, mutta osuu aika kivasti tuon minun arvauksen kanssa. Tuoreen videon mukaan väitetysti otettiin T-90A vaunuja pois "varastosta" ja ainakin muutama niistä ajoi omin voimin kameran edestä, Shtora-1 ei ole asennettuna. Ukrainan sodan alkamisesta on hieman vajaat 7 kuukautta ja videon perusteella nyt saattaisi olla (osa) varastoiduista T-90A vaunuista ajokuntoisia? Heiltä meni tuon verran aikaa varastoitujen T-90A vaunujen kunnostamiseen (edelleen ei tiedetä videola näkyvien vaunjen kuntoa tarkalleen, selvästi muutama on ajokuntoinen)? Tai ehkä ne eivät päädy rintamalle ja kyse oli vain propagandasta? LINKKI

Yhden arvion mukaan video olisi Krimillä sijaitsevasta varastosta "koulutusalueen läheltä": LÄHDE

I believe this was likely filmed at the storage site next to the Angarsk training ground in Crimea. (44.8496217, 34.3218024)

Toki voidaan spekuloida, onko video tuore vai vanha, mutta silti: jos nämä vaunut olivat käyttökelpoisessa kunnossa, miksi odottaa näin kauan ennen "käyttöönottoa"? Perinteisesti on sanottu että "Venäjän nopean mobilisaatioreservin" vaunut olisivat käyttöönotettavissa 3-6 kuukautta pilliin viheltämisen jälkeen. Sopisi siihen aikatauluun, toki ei voida tietää vaunujen alkuperäistä kuntoa eikä mitä niille on tehty nyt sodan aikana ja millä aikataululla. Jos vaunut tosiaan ovat olleet varastoituna Krimillä, niin sinne on helppo kuljettaa varaosat yms. tarvittava koska ovat tiuhaan liikennöivän junaradan varressa ja sitä kautta on kulkenut paljon muta materiaalia rintamalle. JA SILTI tästäkin huolimatta heiltä meni yli 6 kuukautta näiden vaunujen "kunnostukseen ja aktivointiin"? Kertonee jotain varastoitujen vaunujen kunnosta? Varaosien määrästä ja saatavuudesta? Osaavan korjaushenkilöstön määrästä? Ajankäytön tai resurssien priorisoinnista?

Ehkä olen väärässä, ehkä minulta jäi jotain huomioimatta? Ehkä näen yhtäläisyyksiä tai yhteyksiä paikoissa missä niitä ei ole? Ehkä tuo on vain propagandavideo eikä sitä kannata analysoida liian vakavasti?

T-90M vaunuja on valmistettu parin vuoden ajan, muistaakseni 2019 valmistui muutama kappale ja eri lähteiden mukaan tähän mennessä niitä olisi valmistettu 65-67 kpl. Tuo kuulostaisi karkeasti ottaen 31 vaunua per vuosi eli tämän verrran modernisoitu vuosina 2020 ja 2021. Voin olla väärässä, en ole tutkinut tätä tarkemmin. Tuon Alexei Khlopotovin blogista lainaamani tekstin perusteella heidän olisi tarkoitus modernisoida (ennemmin tai myöhemmin) 400 kpl T-90 vaunua T-90M versioksi. Vuoden 2022 aikana on väitetysti modernisoitu jokin määrä, mutta en ole nähnyt tarkkoja numeroita. Panssarijoukkojen takia olisi järkevää modernisoida kokonaisen pataljoonan tai sen monikerran verran eli 31, 62 tai 93+1 per vuosi (rykmentissä / prikaatissa on kolme pataljoonaa + sen komentajalla yksi vaunu eli 94 vaunua). Toki rahatilanne voi olla este, samoin pakotteet tai mut tuotannon haasteet. Silloin saatetaan modernisoida se määrä mikä kyetään, samoin voisi kuvitella että ehkä sota-aikana tilanne on normaalista poikkeava?
 
Viimeksi muokattu:
Hieman tuoreempaa tuotantohistoriaa, yritin selvittää T-80BVM vaunujen tilaus ja valmistusmääriä. Tämä on lainaus venäläisen bmpd-blogin artikkelista, joka käsittelee T-80BVM vaunujen toimitusta itäisen sotilaspiirin 64. erilliselle moottoroidulle kivääriprikaatille. Artikkeli on julkaistu 9.3.2021. Tässä on erityisen huomionarvoista tuo viimeinen kappale "Comment bmpd" LÄHDE

64th motorized rifle brigade received modernized T-80BVM tanks​

As the press service of the Eastern Military District reported on April 7, 2021, for the first time modern T-80BVM tanks entered service with the motorized rifle unit of the Eastern Military District. The day before, several dozen tanks arrived in Khabarovsk as part of a train train. Modernized T-80BVM tanks received for re-equipment of the tank battalion of the 64th separate motorized rifle brigade of the 35th combined arms army of the Eastern Military District in the village of Knyaz-Volkonskoye (Khabarovsk Territory), April 2021 (c) Ministry of Defense of the Russian Federation

Earlier, the personnel of the tank units of the motorized rifle unit took specialized courses for retraining for new equipment. The training of specialists took place on a modern educational and material base, including the latest computerized simulators and allowing in a short time to teach military personnel the operation and combat use of modern equipment and weapons.

In the near future, the new tanks will take part in combat training missions at one of the air defense ranges.

For reference:

T-80BVM is a Russian modernization of the T-80BV tank, developed by Omsktransmash. The modernization includes the installation of the Sosna-U multi-channel gunner's sight, which includes sighting, thermal imaging, rangefinding channels, as well as a missile control channel. The tank is equipped with a 125 mm cannon, a modified GTD-1250 gas turbine engine, an armament stabilizer and a TVN-5 driver's observation device. An increase in the command controllability of the tank is provided by the Aqueduct ultra-shortwave radio station and measures have been introduced to reduce fuel consumption. To protect against enemy fire, the vehicle is equipped with anti-cumulative lattice screens, the Relikt modular dynamic protection complex and Arena-M active protection. Combat weight 46 tons.

Comment bmpd. Thus, we are talking about the fact that the upgraded T-80BVM tanks received a tank battalion of the 64th separate motorized rifle brigade of the 35th combined arms army of the Eastern Military District. The brigade is stationed in the village of Knyaz-Volkonskoye (Khabarovsk Territory). Previously, this tank battalion, according to known information, was equipped with T-80BV tanks.

On August 24, 2017, Scientific and Production Corporation Uralvagonzavod JSC signed the first contract with the Russian Ministry of Defense for the serial modernization of 62 T-80B tanks to the level of T-80BVM (with delivery of 31 units in 2018 and 2019). Tank modernization work T-80B up to the level of T-80BVM are produced at JSC "Omsk Transport Engineering Plant" ("Omsktransmash", part of JSC "NPK "Uralvagonzavod" of the State Corporation "Rostec").

Subsequently, according to known data, in 2019 and 2020, NPK Uralvagonzavod signed at least two more contracts with the Russian Ministry of Defense to upgrade, estimated, up to 140 T-80B tanks to the level of T-80BVM.

In fact, the first battalion set of modernized T-80BVM tanks (31 tanks) under the first contract of 2017 was received only in 2019 for the re-equipment of the tank battalion of the 200th separate motorized rifle brigade of the Northern Fleet.

Of the remaining T-80BVM tanks contracted under the first contract in 2017, about 20 units were received in two batches in August and December 2020 by the tank battalion of the 423rd Guards Motorized Rifle Regiment of the 4th Guards Kantemirovskaya Tank Division of the 1st Guards Tank Army of the Western Military District . In November 2020, another batch of T-80BVM tanks was delivered to the Kazan Tank School.

The delivery of T-80BVM tanks to the tank battalion of the 64th separate motorized rifle brigade now indicates the beginning of the implementation of the following contracts for the modernization of the T-80BVM variant. Earlier it was reported that in 2021 the Russian Ministry of Defense plans to receive about 80 modernized T-80BVM tanks.

-

Tuon yhteenvedon perusteella toteutuneet toimitukset olivat:

2019: 31 kpl
2020: 20 kpl (tosin näiden lisäksi toimitettu "In November 2020, another batch of T-80BVM tanks was delivered to the Kazan Tank School" mutta en laske näitä aktiivijoukkojen vaunuiksi)
2021: "about" 80 kpl (tosin tämä on "plans to receive")

Altyn73 12.9.2021 julkaistun artikkelin mukaan Venäjän aktiivijoukoilla oli 72 kpl T-80BVM vaunuja: LÄHDE

Separate tank battalion of the 200th motorized rifle brigade (14th Army corps of the Northern fleet, Western military district) = 31 kpl
Tank battalion of the 423rd motorized rifle regiment (4th tank division, Western military district) = 21 kpl
Separate tank battalion of the 64th motorized rifle brigade (35th combined army, Eastern military district) = 20 kpl

Jos vertaa tuohon bmpd-artikkeliin, niin sen mukaan vuoden 2020 loppuun mennessä olisi toimitettu 51 kpl ja Altyn73 mukaan syyskuussa 2021 määrä olisi 72 kpl eli 21 kpl toimitettu aktiivijoukoille siihen mennessä (eli toisin sanoen artikkelin julkaisun aikaan vuodesta oli 2/3 takanapäin, vaunujen keskimääräinen tuotanto noin 10 vaunua per vuosikolmannes?). Bmpd-artikkelin mukaan vuoden 2021 aikana oli "tarkoitus vastaanottaa" 80 kpl näitä vaunuja.

Jos katsoo bmpd-artikkelin tilauksia ja suunniteltuja toimituksia per vuosi, niin selvästi ovat olleet kokoajan myöhässä näiden toimitusten kanssa. Ensimmäinen vuonna 2017 tehty tilaus sisälsi 62 kpl vaunuja, jotka piti toimittaa vuosina 2017 ja 2018 (31 kpl per vuosi eli yksi pataljoona per vuosi). Tämä tilaus saatiin mahdollisesti valmiiksi vuonna 2020, riippuu mikä määrä kuuluu tuohon panssarisotakoululle toimitettu "batch". Tämän tilauksen jälkeen vuosina 2019 ja 2020 on allekirjoitettu seuraavat sopimukset T-80B vaunujen modernisoinnista, määräksi sanotaan "estimated, up to 140" ja näiden toimitukset alkoivat vuonna 2021.

Tämä viesti jää hieman kesken, pitää myöhemmin tarkistaa mitä on kirjoitettu vuoden 2021 lopun osalta T-80BVM vaunujen toimituksista aktiivijoukoille, mutta jos katsoo yleistä trendiä, niin näyttäisi että näiden vaunujen modernisointi olisi edennyt noin 31 vaunua eli yhden pataljoonan vaunumäärä per vuosi tahdilla, joten se voisi tarkoittaa 10 luovutettua vaunua vuoden 2021 viimeisen kolmanneksen aikana. Toki jos oletetaan että vuoden 2021 aikana olisi onnistuttu parantamaan tahtia, määrä voisi olla suurempi mutta kokonaismäärä olisi tästä huolimatta todennäköisesti enimmillään tuossa 100 paikkeilla. Mikäli olisivat saaneet valmistettua tuon "about 80" niin silloin vaunujen kokonaismäärä voisi olla 31 + 20 + "about 80" = about 130. Epäilen ettei tähän päästy, mutta pitää tarkistaa mitä tästä on kirjoitettu. Lisäksi pitää muistaa että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopussa 2022 ja nyt eletään syyskuuta 2022 - ehkä vaunujen modernisointi on jatkunut samaa tahtia sodasta ja pakotteista huolimatta, ehkä tahti on hidastunut (tai jopa kiihtynyt). Sodan aikana on vaikea saada sitäkään määrää tietoa kuin mitä sotaa edeltävien vuosien osalta - yleiskuva minulla on se että vaunuja olisi valmistunut jokunen muttei merkittävää määrää eli sota olisi vaikuttanut negatiivisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Höpötin T-34 ja T-34-85 vaunuja käsittelevissä viesteissä Neuvostoliiton eri tehtaista ja niiden roolista ko. vaunujen tuotannossa. Tässä havainnollistavat kuvat, tehtaiden sijainti ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Huom: tässä ei ole pelkästään panssarivaunujen kokoonpanoa tehneet tehtaat vaan myös niiden eri osien tuotantoon osallistuneita kuten tykin putkien tekeminen, panssariteräksen valmistus yms.

Nämä ovat Jonathan Parshallin (tunnettu mm. Midwayn taistelua käsittelevästä kirjastaan "Shattered Sword") “2013 International Conference on WWII,” marraskuun 23, 2013 pitämänsä esityksen materiaalista. Hänen esitys käsitteli toisen maailmansodan aikaista panssarivaunujen tuotantoa yleisesti ja pohti, miksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kykenivät paljon suurempiin tuotantomääriin kuin mitä muut valtiot. Puhe löytyy Youtubesta, linkki. Hänen esitys alkaa videon ajanhetkellä 26:15.

Katso liite: 64509

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941 johti suureen muuttoaaltoon. Käytännössä heittivät niin paljon tuotantokoneita ja muuta tarvittavaa juniin kuin mitä ehtivät, samoin tehtaiden työntekijät. Olen lukenut että monessa tapauksessa nämä kirjaimellisesti heivattiin junista kuka missäkin määränpäässä Uralin itäpuolella - hyvin kaoottinen tilanne. Valtaosaksi tuotantokalusto siirrettiin kaupunkeihin joissa oli jo valmiiksi raskasta teollisuutta, jos ei panssarivaunujen tuotannon osalta niin ainakin traktorien tai rautatienkaluston tuotantoa. Jos katsoo T-34 vaunujen tuotantoa ja miettii tätä siirtoa niin monen tehtaan osalta tuotanto saatiin aloitettua vasta vuosi hyökkäyksen jälkeen. Se kertoo hyvin niistä haasteista mitä tähän liittyy, vaikka onkin sota-aika ja koko valtio valjastettu hyökkäyksen torjumiseen.

Ei kannata vetää hernettä nenään Suomen päällä olevien lippujen takia, se ei ole tämän kuvan infon kannalta oleellista:

Katso liite: 64510

Samanlainen muuttoliikenne tapahtui uudestaan, tosin pienemmässä mittakaavassa vuonna 1942 kun Saksa eteni Ukrainan läpi Kaukasuksen alueelle ja sieltä Stalingradiin. Stalingradin tehtaalta siirrettiin tuotantokapasiteettia kohti itää, samoin Orenburgista. Stalingradin tehdas jatkoi silti T-34 vaunujen tuotantoa loppuun asti ja se tuli päätökseen vasta kun saksalaiset miehittivät tehtaan. Kun Stalingrad vaihtoi omistajaa myöhemmin, niin tehdas tuotti hetken aikaa T-34 vaunuja kunnes sen määrättiin lopettaa se.

Katso liite: 64511

Jos otetaan tehtaiden siirrot sillä logiikalla, että siirtyvän tehtaan tuotanto päättyy siirron jälkeen (mikä ei yleensä pidä paikkaansa, vaan ainakin tietty osa tuotannosta säilyy), niin yllä olevien karttojen perusteella voi laatia taulukon tuotannon virtaviivaistamisesta. En tunne tätä historiaa tarkkaan, mutta olen lukenut että toisen maailmansodan aikaan Neuvostoliiton tehtaat varustettiin siten että ne kykenivät tuottamaan käytännössä kaiken tarvitsemansa omissa tiloissa tai tehtaan läheisyydessä. Näin säästettiin rautatieverkon kapasiteettia, joka oli jo valmiiksi suurella koetuksella sodan takia. Kaiken tekeminen itse saman katon alla ei ole nykyajattelun mukaan tehokasta ja esim. Yhdysvalloissa sotateollisuuden tuotanto nojasi vahvasti alihankkijoihin ja hajauttamiseen, suurempien koneiden kuten panssarivaunujen kokoonpano tapahtui sitten muutamassa suuressa tehtaassa.

Jos oletetaan että muisteluni piti paikkansa ja yllä olevat kuvat kertovat tarkasti panssarivaunujen valmistuksen suoraviivaistamisesta, niin tästä näkee hyvin miksi tämä teollisuus keskittyi niin vahvasti muutaman hyvin suuren toimijan tiloihin sodan aikana sekä kylmän sodan vuosina. Neuvostoliiton eri vaunutyyppien tuotanto sodan eri vuosina löytyy tämän ketjun viestistä, tässä suora linkki siihen.

Katso liite: 64708

Jos jätetään pois kevyet panssarivaunut sekä erilaiset rynnäkkötykit, niin taulukko näyttää tältä:

Katso liite: 64709

Tarkempi erittely eri tehtaiden tuotantomääristä löytyy tästä viestistä: LINKKI

-

Näistä kuvista, varsinkin tuosta ensimmäisestä näkee myös toista maailmansotaa seuranneiden vuosikymmenten kannalta merkittävät sotakaluston tuottajat: nämä isot tehtaat eivät ole muuttaneet minnekään sodan jälkeen, tosin monen rooli muuttui ja osa lopetti sotatarvikkeiden tuottamisen kokonaan (siirtyi muihin raskaan teollisuuden töihin). Tosin Kharkovan ja Leningradin osalta tuotanto palasi takaisin sodan jälkeen, mutta varmasti yleinen toimintaperiaate eli valtaosan valmistuksesta keskittäminen ko. tehtaan tiloihin on yksi oppi jonka saivat toisen maailmansodan aikana.

Merkittävimmät toimijat kun mietitään kylmän sodan aikaista (1945 - 1991) panssarivaunujen suunnittelua ja valmistusta Neuvostoliitossa (kun tehtaan osuus ko. vaunun tuotantomäärästä on selvästi muita valmistavia tehtaita suurempi, niin vaunun nimi on lihavoitu - T-80 osalta minulla ei ole tietoa oliko Kirov Plant vai Omsktransmash toista merkittävämpi tuotantomäärien osalta):

- Uralvagonzavod / Ural Tank Factory No. 183 (Nizhny Tagil) - Kartsev-Venediktov Design Bureau (OKB-520) / "Vagonka" - T-54, T-55, T-62, T-72, T-90, T-14 Armata
- Kharkov Diesel Factory No. 75 / Kharkov Locomotive Factory / Malyshev Factory (Kharkov) - Morozov Design Bureau (KMDB) - T-44, T-54, T-55, T-64, T-80UD
- Kirov Plant / Kirov Factory / Leningrad Kirov Plant (LKZ) (Leningrad / St. Petersburg) - SKB-2 and KB-3 design bureau - IS-4 (1947 - 1951), T-10 (1953-1965), PT-76 (1951-1967), T-80
- Omsktransmash (Leningrad / St. Petersburg) - KBTM design bureau - T-10, T-54, T-55, T-80

Jos mietitään kylmän sodan ensimmäisiä vuosikymmeniä eli 50- ja 60-lukuja, niin silloin tärkeitä, tosin edellä mainittuja tehtaita pienempiä toimijoita panssarivaunujen kannalta olivat myös:

- ChTZ (Chelyabinsk) - T-10 (vaunutyypin tuotanto kesti aikavälin 1953 - 1965), T-72 (Chelyabinskin tehdas valmisti 1 522 kpl T-72 vaunuja aikavälillä 1981-1989)
- STZ (Stalingrad / 1961 jälkeen Volgograd) - PT-76 (vaunutyypin tuotanto kesti aikavälin 1951 - 1967)

Chelyabinsk oli mukana "uuden vaunun suunnittelukilpailussa" vielä 70-luvulla, mutta siirtyivät sen jälkeen sivuun vaunujen valmistuksesta. Lainaus Zalogan kirjasta "T-80 standard tank - Soviet armys last champion" (kirja julkaistu 17.2.2009) sivulta 6, 7 ja 8:

In 1971, the Soviet tank industry began work on a new tank design intended to replace the T-64 and T-72 series after 1981. The new designs were nicknamed "Perspektivy" from the title of the government edict Rassmotrennie proektov perspektivnikh tankov 80-kh godov (Examination of projects for prospective tanks for the 1980s) or NST (Noviy sredniy tank: New medium tank). The design bureau in Leningrad offered the turbinepowered Obiekt 225 and diesel-powered Obiekt 226; Chelyabinsk offered the Obiekt 780. Both were conventional turreted designs with new composite armor, and would be armed with the new D-85 gun being developed at Perm; it was still not settled whether this would be a 130mm smoothbore, 122mm rifled gun, or 125mm gun. Kharkov was relatively slow coming up with their alternative, finally offering the T-74 (Obiekt 450). The T-74 was the most radical of the three designs, placing the crew in the hull and mounting the gun overhead. Over the next few years, all three design bureaus refined their offerings, the Leningrad project evolving into the Obiekt 258, the Chelyabinsk into the Obiekt 785, and Kharkov adding the modified Obiekt 480 to the Obiekt 450. Of the three bureaus, only Kharkov remained enthusiastic about the program. Leningrad began shifting its attention to a turbine-powered derivative of the T-64, and Chelyabinsk gradually shifted away from the tank business due to changes in senior staff. In spite of industry enthusiasm for the T-74, the army was skeptical after the T-64 debacle, and Morozov was old and on the verge of retirement.

-

In 1960, Nikita Khrushchev ordered an end to heavy tank programs as "having no prospect" in an era of antitank missiles. As a result, many of the human and industrial resources at the Leningrad Kirov plant (Leningradskiy Kirovskiy Zavod: LKZ) in Leningrad and the Chelyabinsk tank plant became available, and these eventually formed the core of a Soviet gas-turbine tank program centered around Leningrad. General Zhozef Kotin, who had headed Soviet heavy tank design at Chelyabinsk during the war, was reassigned to head the All-Russia Scientific Research Institute of the Transport Ind ustry (Vserossiyskiy Na uchno-Issledovatelskiy Institut Transportnogo mashinostroeniya: VNII Transmash), the tank industry's main research institute in Leningrad.

Stalingradin STZ:n kohtalosta:

Volgograd Tractor Plant (ven. Волгоградский тракторный завод, Volgogradski traktorni zavod, tai ВгТЗ, VgTZ) siirtyi toisen maailmansodan jälkeen takaisin traktori- ja muuhun konetuotantoon, tosin valmistivat myös kevyesti panssaroituja ajoneuvoja sodan jälkeen. Sotakoneet ja tuotantoajat: LÄHDE
  • T-26 (1932–1940), light infantry tank
  • T-34 (1940–1944), medium tank
  • STZ-5 (STZ-NATI 2TB) (1937–1942), 52–56 hp (39–42 kW) tracked artillery tractor, nicknamed "Stalinets"
  • PT-76 (1951–1967), light amphibious tank
  • BTR-50 (1954–1970), armored personnel carrier (based on PT-76 chassis)
  • BTR-D (from 1974), armored personnel carrier
  • BMD-1 (1968–1987), tracked amphibious infantry fighting vehicle (IFV)
  • BMD-2 (from 1985), tracked amphibious IFV
  • BMD-3 (1985–1997), tracked amphibious IFV
  • BMD-4 (2004–present), tracked amphibious IFV
  • 2S25 Sprut-SD (1984–2010), self-propelled anti-tank gun

Viittasin vanhemmassa viestissä Jonathan Parshallin (tunnettu mm. Midwayn taistelua käsittelevästä kirjastaan "Shattered Sword") “2013 International Conference on WWII,” marraskuun 23, 2013 pitämän esityksen materiaaliin Neuvostoliiton panssarivaunuja valmistavien tehtaiden siirtoihin toisen maailmansodan aikana.

Hänen esitys käsitteli toisen maailmansodan aikaista panssarivaunujen tuotantoa yleisesti ja pohti, miksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kykenivät paljon suurempiin tuotantomääriin kuin mitä muut valtiot. Puhe löytyy Youtubesta, linkki. Hänen esitys alkaa videon ajanhetkellä 26:15.

Minun oli tarkoitus lainata videon materiaalista hänen listaamansa vuosituotantomäärät per maa per vuosi mutta tämä unohtui, parempi myöhään jos silloinkaan. Esityksen materiaali löytyy netistä kun hakee nimellä "parshalltankproduction.pdf", tämä taulukko on koostettu sen sivujen 19-25 numeroista:

1671221320235.png

Kuten nähdään, Italian ja Japanin osalta on numeron perässä kysymysmerkki eli kyse on arviosta. Hänen pdf-tiedosto ei kerro lähteitä näille numeroille eikä toisaalta ole varmuutta mitkä kaikki vaunut on laskettu mukaan (oletan että pitkälti kaikki kevyistä vaunuista aina rynnäkkötykkeihin). Olisi hyvä jossain vaiheessa verrata näitä numeroita muihin lähteisiin, jotta saadaan parempi käsitys luotettavuudesta. Kokoluokat ovat oletettavasti oikein, tosin mielestäni luotettavan lähteen mukaan Neuvostoliitto valmisti vaunuja 95 252 kpl toisen maailmansodan aikana (LÄHDE) JA heidän käytössä ollut kokonaismäärä saavutti tuon noin 106 000 vain jos lasketaan mukaan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian toimittamat panssarivaunut. Yhdysvaltain Lend-Lease -panssarivaunujen määräksi on kerrottu "noin" 7 000 kpl (LÄHDE) ja Iso-Britannian Neuvostoliitolle toimittamien vaunujen määräksi "yli" 5 000 kpl (LÄHDE, katso viitatun viestin viimeinen taulukko).

Kenraali G.F. Krivosheevin vuonna 1997 julkaistun kirjan "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century", mukaan Neuvostoliitolla oli sodan alussa aktiivijoukkojen käytössä / reserville osoitettuna 22 600 kpl panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns") - tosin, rynnäkkötykkejä oli tällöin nolla, tätä vaunutyyppiä valmistettiin ainoastaan toisen maailmansodan aikana JA valmistus ei jatkunut sodan päättymisen jälkeen.

Sodan aikana vaunujen kokonaismäärä kasvoi 106 100 kpl verran. Olen aina olettanut että tässä numerossa olisi mukana Lend-Lease, silloin määrä täsmää koska tuo 95 252 kpl on luotettava numero JA jenkkien ja brittien vienti on myös hyvällä tarkkuudella tiedossa (katso aikaisemmin mainitut lähteet).

Saman kirjan mukaan Neuvostoliitto menetti sodan aikana 96 500 kpl vaunuja.

Täten, jos uskotaan kenraali G.F. Krivosheevin kirjaa, heillä oli sodan päätteeksi 35 200 kpl panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns") eli massiivisista menetyksistä huolimatta 1,6 kertaa suurempi määrä kuin sodan alussa (toki sodan jälkeen käytössä olleiden vaunujen suorituskyky oli jotain ihan muuta kuin ennen sotaa käytössä olleiden vaunujen). LÄHDE

-

Lainaan Jonathan Parshallin esityksen pdf-dokumentista hänen kommenttinsa eri vuosien osalta, hyvä ottaa edellä lainattu taulukko mukaan niin voi verrata numeroita tämän kuvauksen kanssa:

In 1940, everybody’s basically pootling along at about 1,000 - 2,000 armored fighting vehicles per year. (AFV refers to not only proper “tanks”, but also self-propelled artillery, self-propelled guns, tank destroyers, etc. Anything that is fully tracked, armored, and carries heavy weaponry can be considered an AFV.)

In 1941, production steps up across the board by a bit. You’ll notice that Germany still isn’t producing all that many AFVs, mostly because the Wehrmacht is so much better at the operational level of mobile warfare that they don’t really need that many new vehicles.

Things change drastically in 1942, as the U.S. enters the war, and both America and the USSR put the hammer down in terms of production. Even Great Britain is outbuilding Germany at this point. Yet it is not until September of 1942 that the Germans really push the panic button and start to get serious about producing more vehicles.

By 1943, the U.S. is now fully geared up, and produces the astonishing total of more than 37,000 vehicles. Germany is now outproducing Britain, but still lags far behind its two main competitors.

In 1944, the Germans are now finally producing a respectable total of vehicles. The U.S. actually deliberately cuts back on production, because we realize that we aren’t going to have as many armored divisions in our table of organization as we originally thought.

And the war ends (in 1945).

Cumulative production of AFVs thus falls very neatly into three tiers. At the top, you have the US and USSR, who each produce more than 100,000 vehicles. In the middle are Britain and Germany, who produce between 36,000-46,000 vehicles. And very much on the bottom rung are Italy and Japan.

-

HUOM: muistettava että sota Euroopassa päättyi Saksan antautumiseen 8.5.1945 tosin itärintaman viimeiset taistelut päättyivät 25.5.1945. Täten taulukkoon merkitty vuoden 1945 tuotantomäärä voi tarkoittaa noin 1/3 vuodesta 1945 mikä johtaisi pienempään tuotantomäärään TAI tarkoittaa tätä tiettyjen maiden osalta, muttei välttämättä kaikkien - jos siis on merkitty maakohtaiset tuotantomäärät joita ei ole tarkoituskaan tasata samalle aikavälille. Toisaalta tällä tuskin on valtavaa merkitystä kokonaisuuden kannalta: Tyynen meren sodassa panssarijoukoilla ei ollut niin suurta roolia kuin Euroopassa ja Japani antautui 2.9.1945 joten Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja mahdollisesti Iso-Britannian osalta voidaan ehkä tarkoittaa 2/3 vuodesta 1945 kun merkitään ko. vuoden tuotantomäärät.

Jos katsoo aikaisemmat taulukkoni Neuvostoliiton tuotantomääristä (LINKKI) niin näissä taulukoissa tehdään selvä jako toisen maailmansodan ja sitä edeltäneen sekä seurannen ajan välille: näissä taulukoissa toisen maailmansodan aikaväli on 22.6.1941 tai 1.7.1941 - 1.6.1945. Sodan jälkeistä aikaa käsittelevä taulukko alkaa 1.9.1945 joten on mahdollista että tietty osuus vuoden 1945 kokonaistuotannosta on jäänyt näiden ulkopuolelle (aikavälillä 1.6.1945 - 1.9.1945 eli kolmen kuukauden tuotanto heti sodan jälkeen).

Neuvostoliitto valmisti panssarivaunuja sodan päättymisen jälkeen vuonna 1945 mutta rajusti pienemmät määrät, sama juttu sotaa seuranneiden vuosien osalta. Steve Zalogan kirjan mukaan he myös karsivat vanhempia ja harvinaisempia malleja pois melko pian sodan jälkeen eli virtaviivaistivat joukkojensa varustelua ja kalustoa.
 
Viimeksi muokattu:
Viittasin vanhemmassa viestissä Jonathan Parshallin (tunnettu mm. Midwayn taistelua käsittelevästä kirjastaan "Shattered Sword") “2013 International Conference on WWII,” marraskuun 23, 2013 pitämän esityksen materiaaliin Neuvostoliiton panssarivaunuja valmistavien tehtaiden siirtoihin toisen maailmansodan aikana.

Hänen esitys käsitteli toisen maailmansodan aikaista panssarivaunujen tuotantoa yleisesti ja pohti, miksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kykenivät paljon suurempiin tuotantomääriin kuin mitä muut valtiot. Puhe löytyy Youtubesta, linkki. Hänen esitys alkaa videon ajanhetkellä 26:15.

Minun oli tarkoitus lainata videon materiaalista hänen listaamansa vuosituotantomäärät per maa per vuosi mutta tämä unohtui, parempi myöhään jos silloinkaan. Esityksen materiaali löytyy netistä kun hakee nimellä "parshalltankproduction.pdf", tämä taulukko on koostettu sen sivujen 19-25 numeroista:

Katso liite: 71668

Kuten nähdään, Italian ja Japanin osalta on numeron perässä kysymysmerkki eli kyse on arviosta. Hänen pdf-tiedosto ei kerro lähteitä näille numeroille eikä toisaalta ole varmuutta mitkä kaikki vaunut on laskettu mukaan (oletan että pitkälti kaikki kevyistä vaunuista aina rynnäkkötykkeihin). Olisi hyvä jossain vaiheessa verrata näitä numeroita muihin lähteisiin, jotta saadaan parempi käsitys luotettavuudesta. Kokoluokat ovat oletettavasti oikein, tosin mielestäni luotettavan lähteen mukaan Neuvostoliitto valmisti vaunuja 95 252 kpl toisen maailmansodan aikana (LÄHDE) JA heidän käytössä ollut kokonaismäärä saavutti tuon noin 106 000 vain jos lasketaan mukaan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian toimittamat panssarivaunut. Yhdysvaltain Lend-Lease -panssarivaunujen määräksi on kerrottu "noin" 7 000 kpl (LÄHDE) ja Iso-Britannian Neuvostoliitolle toimittamien vaunujen määräksi "yli" 5 000 kpl (LÄHDE, katso viitatun viestin viimeinen taulukko).

Kenraali G.F. Krivosheevin vuonna 1997 julkaistun kirjan "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century", mukaan Neuvostoliitolla oli sodan alussa aktiivijoukkojen käytössä / reserville osoitettuna 22 600 kpl panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns").

Sodan aikana vaunujen kokonaismäärä kasvoi 106 100 kpl verran. Olen aina olettanut että tässä numerossa olisi mukana Lend-Lease, silloin määrä täsmää koska tuo 95 252 kpl on luotettava numero JA jenkkien ja brittien vienti on myös hyvällä tarkkuudella tiedossa (katso aikaisemmin mainitut lähteet).

Saman kirjan mukaan Neuvostoliitto menetti sodan aikana 96 500 kpl vaunuja.

Täten, jos uskotaan kenraali G.F. Krivosheevin kirjaa, heillä oli sodan päätteeksi 35 200 kpl panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns") eli massiivisista menetyksistä huolimatta 1,6 kertaa suurempi määrä kuin sodan alussa (toki sodan jälkeen käytössä olleiden vaunujen suorituskyky oli jotain ihan muuta kuin ennen sotaa käytössä olleiden vaunujen). LÄHDE

-

Lainaan Jonathan Parshallin esityksen pdf-dokumentista hänen kommenttinsa eri vuosien osalta, hyvä ottaa edellä lainattu taulukko mukaan niin voi verrata numeroita tämän kuvauksen kanssa:

In 1940, everybody’s basically pootling along at about 1,000 - 2,000 armored fighting vehicles per year. (AFV refers to not only proper “tanks”, but also self-propelled artillery, self-propelled guns, tank destroyers, etc. Anything that is fully tracked, armored, and carries heavy weaponry can be considered an AFV.)

In 1941, production steps up across the board by a bit. You’ll notice that Germany still isn’t producing all that many AFVs, mostly because the Wehrmacht is so much better at the operational level of mobile warfare that they don’t really need that many new vehicles.

Things change drastically in 1942, as the U.S. enters the war, and both America and the USSR put the hammer down in terms of production. Even Great Britain is outbuilding Germany at this point. Yet it is not until September of 1942 that the Germans really push the panic button and start to get serious about producing more vehicles.

By 1943, the U.S. is now fully geared up, and produces the astonishing total of more than 37,000 vehicles. Germany is now outproducing Britain, but still lags far behind its two main competitors.

In 1944, the Germans are now finally producing a respectable total of vehicles. The U.S. actually deliberately cuts back on production, because we realize that we aren’t going to have as many armored divisions in our table of organization as we originally thought.

And the war ends (in 1945).

Cumulative production of AFVs thus falls very neatly into three tiers. At the top, you have the US and USSR, who each produce more than 100,000 vehicles. In the middle are Britain and Germany, who produce between 36,000-46,000 vehicles. And very much on the bottom rung are Italy and Japan.

-

HUOM: muistettava että sota Euroopassa päättyi Saksan antautumiseen 8.5.1945 tosin itärintaman viimeiset taistelut päättyivät 25.5.1945. Täten taulukkoon merkitty vuoden 1945 tuotantomäärä voi tarkoittaa noin 1/3 vuodesta 1945 mikä johtaisi pienempään tuotantomäärään TAI tarkoittaa tätä tiettyjen maiden osalta, muttei välttämättä kaikkien - jos siis on merkitty maakohtaiset tuotantomäärät joita ei ole tarkoituskaan tasata samalle aikavälille. Toisaalta tällä tuskin on valtavaa merkitystä kokonaisuuden kannalta: Tyynen meren sodassa panssarijoukoilla ei ollut niin suurta roolia kuin Euroopassa ja Japani antautui 2.9.1945 joten Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja mahdollisesti Iso-Britannian osalta voidaan ehkä tarkoittaa 2/3 vuodesta 1945 kun merkitään ko. vuoden tuotantomäärät.

Jos katsoo aikaisemmat taulukkoni Neuvostoliiton tuotantomääristä (LINKKI) niin näissä taulukoissa tehdään selvä jako toisen maailmansodan ja sitä edeltäneen sekä seurannen ajan välille: näissä taulukoissa toisen maailmansodan aikaväli on 22.6.1941 tai 1.7.1941 - 1.6.1945. Sodan jälkeistä aikaa käsittelevä taulukko alkaa 1.9.1945 joten on mahdollista että tietty osuus vuoden 1945 kokonaistuotannosta on jäänyt näiden ulkopuolelle (aikavälillä 1.6.1945 - 1.9.1945 eli kolmen kuukauden tuotanto heti sodan jälkeen).

Neuvostoliitto valmisti panssarivaunuja sodan päättymisen jälkeen vuonna 1945 mutta rajusti pienemmät määrät, sama juttu sotaa seuranneiden vuosien osalta. Steve Zalogan kirjan mukaan he myös karsivat vanhempia ja harvinaisempia malleja pois melko pian sodan jälkeen eli virtaviivaistivat joukkojensa varustelua ja kalustoa.

Oli sopivasti aikaa joten päätin tehdä tarkistuslaskelman Neuvostoliiton panssarivaunujen vuosituotannosta toisen maailmansodan aikaan.

Lopputulema on että riippuen siitä, mistä aikavälistä puhutaan niin saadaan tietysti eri määrä panssarivaunuja. Jos siis puhutaan Neuvostoliiton sota-ajasta aikavälillä 22.6.1941 tai 1.7.1941 - 1.6.1945 niin tällä aikavälillä on tosiaan valmistettu tuo 95 252 kpl panssarivaunuja.

Toisaalta Jonathan Parshall EI PUHU esityksessään tästä aikavälistä vaan kokonaisista vuosista eli laskee mukaan vuoden 1940, vuoden 1941 alkuosan sekä vuoden 1945 loppuosan. Jos lasketaan nämä mukaan, ollaan hyvin lähellä hänen lukemaansa (huomaa lihavoitu numero ja sen selitys taulukon alla):

1671801332593.png

Huomaa että minun käyttämässä lähdeaineistossa (LÄHDE) on aikavälin 1.6. - 1.9.1945 kohdalla aukko, koska lainaamissani kirjoissa ei ole tilastoa näille kolmelle kuukaudelle. Toisaalta on helppo uskoa että vaikka tuotantomääriä laskettiin sodan päättymisen jälkeen, vaunuja valmistettiin joka tapauksessa huomattava määrä. Helppo siis uskoa että kokonaisten vuosien 1940 - 1945 aikana olisi valmistettu tuo hänen kertomansa määrä 106 104 kpl tai ainakin jotain tuollaista.

Kuten nähdään, hänen lähteen ja minun lähteeni numerot eivät täsmää 100% mutta osuvat mielestäni niin lähelle toisiaan että tarkkuus on hyväksyttävä. Vuosien osalta eroa voi tulla siitä mitä kirjanpitoa on seurattu: tehtaan valmistusaikataulua, vaunujen luovutusta yksiköille, vaunujen toimitusta rintamalle yms. Näissä voi helposti olla kuukauden ero tai enemmän ja siten vuodenvaihteen kohdalla tulisi jonkin verran eroja.

Tässä minun materiaalista koostamani taulukko vuosien osalta (kirjojen välillä on eroja tiettyjen vaunujen tilastoinnin osalta esim. KV-vaunut enkä alkanut nuputtamaan niitä samoille riveille vaan kirjasin ne kuten ne on merkitty alkuperäisessä lähteessä ja jätin ne tarvittaessa omille riveilleen VAIKKA puhuttaisiinkin samoista tai saman sarjan vaunuista): LÄHDE

1671801590090.png
1671801625048.png

Olen tästäkin huolimatta melko varma että kenraali G.F. Krivosheevin kirjan osalta "sota-aikana tapahtuneeseen vaunumäärän kasvuun" olisi laskettu mukaan Lend-Lease panssarivaunut Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta koska hänen taulukkonsa mukaan laskenta alkaa 22.6.1941 ja päättyy 10.5.1945.

Hän ei varsinaisesti käsittele sitä, kuka valmisti minkäkin määrän vaunuja vaan ainoastaan sitä, millainen määrä vaunuja heillä oli käytössä sodan aikana ELI Lend-Lease vaunut kuuluisi laskea tähän mukaan. Hänen taulukkonsa käyttää ilmaisua "received" eli vastaanotettu tai saatu.

Neuvostoliitto tutki toista maailmansotaa hyvin tarkasti ja tekivät monenlaisia laskelmia materiaalitarpeesta yms. joten en epäile hänen kirjansa lukuja (toki tuoreempi tutkimus voinut tuoda tähän muutoksia). Oletus tietenkin että kirjaa kirjoittaessa on käytetty hyviä lähteitä JA olettaen että tällaisia hyviä lähteitä on edes saatavilla. Sinänsä raportointi ja kirjanpito oli Neuvostoliitossa tärkeä asia (josta alettiin lipsua sodan jälkeen, mutta erityisesti 70- ja 80-lukujen aikana) joten numerot voivat olla oikein, eri asia sitten miten numero sovitetaan yhteen vuosien, kuukausien ja viikkojen kanssa.

Pitää tosiaan olla tarkkana kun puhutaan "sodan aikana valmistetusta vaunumäärästä": suomalaisina tietysti nähdään että toinen maailmansota alkoi talvisodasta eli vuoden 1939 lopusta. Toisaalta ennen tätä Neuvostoliitto ja Saksa olivat hyökänneet Puolaan. Toisaalta, kuten nähdään, näissä minun lähteissä Neuvostoliiton osallistuminen sota aletaan laskemaan Operaatio Barbarossan alusta eli kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941.

Eli "toisen maailmansodan aikana valmistettu vaunumäärä" riippuu suuresti siitä mistä aikavälistä puhutaan ja tämä johtaa helposti sekaannuksiin.

-

Tulipa mieleen eräs asia kun silmäilin näitä numeroita pitkästä aikaa. Jos uskotaan näitä lähteitä niin Neuvostoliitossa oli valmistettu 30 120 kpl panssarivaunuja ennen 22.6.1941 eli "toisen maailmansodan alkua" JA toisaalta tällöin heillä oli "käytettävissä" 22 600 kpl panssarivaunuja (kenraali G.F. Krivosheevin mukaan).

En ole lukenut aikoihin lähdeteosta "Отечественные бронированные машины. ХХ век. 1905-1941" joten en muista, tarjotaanko siellä tai toisen maailmansodan aikaa käsittelevässä "Отечественные бронированные машины. XX век. Том 2. 1941-1945" parempaa jaottelua siitä, mitkä määrät ja mitä vaunutyyppiä heillä oli käytössä ennen toisen maailmansodan alkua eli 22.6.1941.

Toisaalta jos katsoo taulukkoa niin ensimmäisen kymmenen vuoden eli 1920-1929 aika Neuvostoliitossa valmistettiin 442 kpl panssarivaunuja. Ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1931 ja runsas tuotanto alkoi vuosi tämän jälkeen eli 1932, jolloin valmistui 3 121 kpl panssarivaunuja.

Jos lasketaan vuosituotantojen summa aikavälille 1.1.1932 - 22.6.1941 niin saadaan 28 764 kpl mikä on 6 164 kpl vähemmän kuin kenraali G.F. Krivosheevin kertoma "käytettävissä oleva vaunumäärä" 22 600 kpl.

Tapailen nyt mielessäni, mutta Neuvostoliitto teki tutkiskelua paitsi Espanjan sisällissodan ja Puolan valtaamisen 1939 niin myös (erityisesti) talvisodan jälkeen, syynä tietysti huono menestys ja panssarijoukkojen kärsimät menetykset. Tämän tutkiskelun seurauksena varmasti luovuttiin osasta vanhempia vaunuja ja pyrittiin virtaviivaistamaan kalustoa. Tämä työ taisi olla (muistaakseni) pahasti kesken kun Saksa hyökkäsi.

Lisäksi pitää muistaa: Neuvostoliitto menetti vaunuja eri sotien ja konfliktien myötä aikavälillä 1920 - 22.6.1941 ja toisaalta nyt puhutaan panssarivaunujen ajanlaskun alusta, joten vaunujen käyttöikä ei ollut niin pitkä kuin mitä se on nykyään.

MUOKKAUS: huomaa että tutkin lähteitä tarkemmin ja huomasin, että toinen taulukko antoi vastauksen tälle 1.6.1945 - 1.9.1945 aikavälin "tyhjälle aukolle", tosin ainoastaan "oikeiden panssarivaunujen" valmistusmäärien osalta, rynnäkkötykkien valmistusmäärät (sikäli kun niitä valmistettiin lisää) ovat vielä hakemisen kohteena. Laskin panssarivaunujen valmistusmäärät tässä viestissä: LINKKI
 
Viimeksi muokattu:
Puolalainen panssarivaunujen ja muun sotateknologian asiantuntija Damian Ratka on kirjoittanut T-80 -panssarivaunuperheen historiasta artikkelin, lainaan sen alle kokonaisuudessaan koska siinä sivutaan myös eri mallien valmistusmääriä (tai ainakin hän antaa arvionsa niistä).

Google Translate käännös tuottaa joskus omituisuuksia kun käännestään puolasta englanniksi, joutuu joskus tavaamaan enemmänkin ja lukemaan rivien välistä jos ei tule heti selväksi mitä on kirjoitettu (varalta nämä varoituksen sanat, useimmiten käännöksistä saa selvää ainakin kohtuudella):

https://defence24.pl/sily-zbrojne/t-80-kon-roboczy-rosyjskiej-armii

T-80: the workhorse of the Russian army​

DAMIAN RATKA
12/26/2022 11:37

q2jupd-800px4thtankbrigadet80u37.jpg

photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 4.0

The T-80 MBT was developed in the 1970s in the USSR during the intricate vicissitudes of the Soviet MBT production program as a gas turbine-powered evolution of the T-64A. It was considered expensive to operate, produced in smaller quantities than competitors and was treated after the collapse of the USSR as a machine with no prospects. Meanwhile, it is one of the most popular tanks currently used by the land forces of the Russian Federation.

T-80​

Work on gas turbines as a drive for tanks began in the USSR in 1949, under the direction of engineer A. Ch. Starostenko at the plants named after Kirov in then Leningrad, but they were discontinued due to the low quality of engines available at the time. They were resumed in 1955, under the direction of engineer GA Ogloblin, and resulted in the creation of two prototype 1000 hp drive units. At that time, it was assumed that a gas turbine would be the preferred drive for heavy tanks, because these engines, with relatively low weight and small dimensions, have high power and adequate torque.

parkpatriot2015part2-31.fsru.jpg

The T-80 was the world's first mass-produced tank whose main drive was a gas turbine. It is worth paying attention to the turret, which is almost identical to the turret of the T-64A tank. photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 3.0

After the deletion of the heavy tank programs, during the work on the new generation Object 432 tank, which was put into service as the T-64, initial work on the gas turbine variant, designated as the T-64T (Object 003) with the GTD-3TL gas turbine, began with a power of 700 hp. Over time, the project was transferred to the plants of Kirov, where under the leadership of SP Izotowa from the construction office of Klimow, work has begun on a new GTD-1000T gas turbine with a capacity of 1000 HP. The T-80 is characterized by a weight of 42 tons, which, with a 1000 HP engine, allows it to reach speeds on paved roads of up to 70 km/h, with an operational range of 500 km.

The tank to be powered by a new gas turbine was designated Object 219 Sp1 and was a development version of the T-64A (Object 434), work on it was led by NS Popov. During the tests, it turned out that the Object 219 Sp1, which was basically a T-64A tank with a different engine, did not perform very well. This was due to the suspension getting into excessive vibration and generating excessive noise. This required changes in the suspension and, by the way, the geometry of the hull was changed and changes were made to the design of the driver's periscope, replacing one large one with three smaller ones.

The next prototype was designated Object 219 Sp2, and subsequent prototypes were based on it until the serial version. The new tank was designated as the T-80, but already at the time of its introduction into service in 1976, it was in many ways outdated and in need of modernization. First of all, although the car inherited a turret based on the one used in the T-64A, in the first T-80s it lacked composite armor. It was the so-called monolithic turret, as was the case with the T-72 Ural tanks and some T-72 Ural-1 examples. The thickness of her armor ranged from 465 mm to 635 mm depending on the location and angle of measurement.

Over time, a turret with one of the two variants of composite armor used in the T-64A tank was probably introduced. It could have been variant number 1, in which high-hardness steel plates were used, placed in chambers at the front of the turret, or a variant with ceramic balls embedded in cast steel in the casting process, which, after cooling, formed the shell of the turret. The thickness of variant number 1, depending on the place and angle of measurement, ranges from 433 mm to about 635 mm, in the case of variant number two, the thickness ranged from 465 mm to 635 mm.

Composite armor was also used on the front of the hull, but here it was also characterized by an aging 80 mm steel + 106 mm glass textolite + 20 mm steel arrangement, this arrangement was sloped at an angle of 68°, giving an effective thickness of 549 mm.

Secondly, the T-80, like the T-64, T-64A and T-72, did not have an FCS as such, but only a sighting system with an optical rangefinder. The optical rangefinder sight is marked TPD-2-49 and already in the second half of the 1970s it was obsolete compared to the laser rangefinder sights entering service. Also the TPN-1-49-23 night vision device was already obsolete and needed to be replaced with a more modern solution ensuring better night vision. The commander received an observation cupola with the TKN-3M "Crystal" device, which has both day optics and a night vision aided by an OU-3GA2 or OU-3GKU infrared searchlight. When it comes to communication, the vehicles received the R-123M radio and the R-124 intercom.

The main armament is a 125 mm 2A46-1 smoothbore cannon loaded by the EC10M loading mechanism located under the turret with a supply of 28 rounds of split ammunition in the loading mechanism magazine and an additional 12 sets of shell + propelling charge in the hull. Additional armament is only a 7.62 mm PKT machine gun coupled with the cannon with a supply of 1250 7.62x54R mm rounds.

In total, between 1976 and 1978, about 130-250 T-80 tanks were produced.

T-80B​


Among other things, for these reasons, the T-80 was only produced from 1976 to 1978, when it was replaced by the improved T-80B (Object 219R), which had improved armor protection. In the case of the hull, a new layout was used: 60 mm of steel + 100 mm of glass textolite + 45 mm of steel, which at an angle of 68° gives an effective thickness of 547 mm and, despite a slightly lower overall thickness, thanks to a thicker plate ending the system, it is more effective. In 1982, as part of the Reflection-1 program, a modification was introduced to the structure of the front hull armor by welding a 30 mm thick high-hardness steel plate, which was to improve protection against modern APFSDS ammunition for 105 mm guns, until a new armor system was developed under program Reflection-2.

The T-80B also received a new turret, in which the so-called quartz core, as in some of the T-72 Ural-1 and T-72A tanks and its export version T-72M1, the thickness of the turret ranges from 520 mm to 715 mm depending on the location and angle of measurement.

parkpatriot2015part2-36.o3gz.jpg

The T-80B was an analogue of the T-64B, but the machine was more expensive to manufacture and operate due to the GTD-1000TF gas turbine drive.
photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 3.0

The T-80B, like the T-64B, was also equipped with the most modern tank fire control system in the world in the 1970s, the 1A33 "Ob". This system consists of a day sight - a laser rangefinder 1G42, which is important, this sight has a mirror stabilized both vertically and horizontally. In addition, the vehicle has a digital ballistic computer 1W517, a wind speed sensor 1B11 and an air temperature sensor 1B14. In 1978, no mass-produced western tank had a comparable fire control system, although this advantage of the USSR was short-lived because in 1979 the production of M1 and Leopard 2 tanks began in the USA and West Germany.

For observation and combat at night, the gunner had the TPN-3-49 night sight supported by the Ł-4A Luna infrared searchlight. for the 9M112 "Kobra", 9M124 and 9M128 "Agona" anti-tank guided missiles fired from the cannon. The missiles are controlled by radio command using the GTN-12 antenna.

The main armament is an improved 2A46-2 or 2A46M-1 cannon, loaded by the modernized 6EC40 loading mechanism, also with a reserve of 28 sets of missile + propellant in the magazine under the turret, and a reserve of 10 sets of missile + propellant in the hull. Additional armament consists of a PKT machine gun and a 12.7 mm NSWT machine gun with a supply of 300-350 rounds of 12.7x108 mm, located at the commander's observation cupola, in the ZU-80 position.

An improved GTD-1100TF engine with 1,100 hp was also introduced, thanks to which, despite the increase in weight to 42.5 tons, it allowed to maintain a maximum speed of 70 km/h on paved roads and an operational range of 500 km.

The T-80B was one of the most-produced variants of the T-80 tank, with approximately 4,352 units produced between 1978 and 1985.

T-80BV​


In 1985, a new variant of the T-80B tank, designated T-80BV (Object 219RV), was introduced into production, in which modifications were made to improve armor protection. First of all, in accordance with the results of the research and development work code-named Reflection-2, a new layout of the front hull armor was introduced, which was as follows: 50 mm steel + 35 mm glass textolite + 50 mm steel + 35 mm glass textolite + 50 mm steel. The structure and cover of the turret remained unchanged.

parkpatriot2015part13-056.tjar.jpg

T-80BV
Vitaly V. Kuzmin

In addition, the implementation of the effects of the research and development program code-named "Lis" conducted at NII Stal under the leadership of DA Rototajew was started. The result of this work was the implementation of the Kontakt-1 explosive reactive armor with 4S20 reactive elements. These modules are located in the front of the hull, on the front and roof of the turret and on the sides of the shelves above the tracks. In addition, the modules were to be placed on the side skirts of the hull, but due to their delicate structure and the weight of the modules, the skirts were deformed and damaged, as a result of which this solution was abandoned, while significantly reducing the level of protection.

The use of Kontakt-1 high-explosive reactive armor significantly increased the vehicle's resistance to single HEAT rounds, but did not improve protection against tandem HEAT rounds and APCR rounds.

It is not known exactly how many T-80B tanks were brought to the T-80BV version, or how many new T-80BV tanks were produced. However, in the documents of the CFE Treaty of October 1990, west of the Ural Mountains, there were 594 T-80BV tanks and 23 T-80BVK tanks, which accounted for 13% of the entire fleet of T-80 tanks.

The car required further, deep modernization and such a program had been underway since the mid-1970s.

T-80U and T-80UD​


The new generation of T-80 tanks was to be created as an amalgamation of various projects carried out by various design offices. The key was the program of deep modernization of T-64B tanks (Object 447A), codenamed Object 476 "Cedar". The project focused on improving several key characteristics of the vehicle. First, a new turret design was developed with new special armor based on a cast shell with chambers in the front part that housed steel packages with cells filled with a polymer, most likely polyurethane. The thickness of the front armor varies from 435 mm to 825 mm depending on the location and angle of measurement.

The front hull armor was also modernized, bringing it to the standard of the T-72A or T-80B tanks, i.e. it is a 68° inclined arrangement of 60 mm steel + 106 mm glass textolite + 50 mm steel or 60 mm steel + 100 mm textolite glass + 45 mm steel, so an effective thickness of 576 mm or 547 mm.

Another significant modification was the use of a new diesel engine, it was a two-stroke unit with counter-rotating pistons 6TD-1 with 1000 hp, which was the successor of the 700 hp 5TDF engine used in tanks of the T-64 family.

Eventually, Object 476 was abandoned, but the time and money invested in this project were not wasted. In Kharkiv, the 6TD-1 engine was further developed for a new project, Object 478, which combined the turret of the Object 476, also under development, with a modified T-80B tank hull.

Meanwhile, in Leningrad, further work on the development of T-80B tanks, codenamed Object 219A, began. Over time, a decision was made to unify the designs and implement one tank with two different types of propulsion, i.e. the gas turbine-powered T-80U (Object 219AS) and the T-80UD diesel engine (Object 478B).

It should also be mentioned that a new engine was also being developed for the T-80U. It was to be a new gas turbine with reduced fuel consumption, designated WGTD-1000FM. The task set before the engineers turned out to be extremely difficult to implement, the engine was unreliable and failed any of the tests, which delayed the work and basically failed to meet any deadline for the turbine to undergo state tests. For this reason, it was decided to use a modified GTD-1100F engine, which was pushed to 1250 hp, and became the basis for the final GTD-1250 engine.

Both vehicles were to have unified composite armor of the turret and hull, in the case of the turret, the solution related to cells filled with polymer was refined. It should be noted, however, that in the course of production, the T-80UD also replaced the turret's composite armor, made of polymer-containing cells, with steel-ceramic layers. There were more changes to the hull. Initially, an armor layout was introduced identical to the T-80BW produced from scratch. Over time, however, the shield was modified, it was still inclined at an angle of 68 °, but it was to appear in two new versions implemented from 1986, in the T-80U it was 51 mm of steel + 35 mm of glass textolite + 31 mm of steel + 20 mm of air chamber + 35 mm glass textolite + 50 mm steel.

The T-80UD uses a more advanced solution, namely 55mm steel + 35mm ceramic + 35mm steel + 5mm air chamber + 35mm ceramic + 50mm steel. Both the turret and the hull also received additional protection in the form of fixed Kontakt-5 explosive reactive armor modules with 4S22 reactive elements.

Both tanks are equipped with the new 1A45 "Irtysh" fire control system, with the 1G46 day laser rangefinder and the TPN-4 Buran-PA night sight, which is supported by the Ł-4A Luna infrared searchlight. The vehicle is also equipped with a new 9K119 guided weapon system with cannon-launched 9M119 "Refleks" or 9M119M "Inwar" anti-tank guided missiles.

The main armament is the 2A46M-4 cannon, loaded by the 6EC43 loading mechanism, which, like its predecessors, stores 28 sets of projectile + propellant charge in the magazine under the turret, the secondary ammunition is 17 sets of projectile + propellant charge located in the turret and hull. Additional armament consists of a standard PKT machine gun coupled with the cannon and a NSWT large-caliber machine gun operated by the commander.

Apart from the engine, the difference between the T-80U and T-80UD is also in the commander's observation cupola, which was initially supposed to be unified, but in the end, due to the faction fighting typical of the USSR armaments industry, two different solutions were used. Let's start with the T-80UD, which is considered more advanced. The commander has a fully stabilized 1EC29 observation cupola with a machine gun station remotely controlled from the inside. It has the PNK-4 sighting system with the TKN-4S "Agat" day and night sighting device and the PZU-7 machine gun sight. What's more, the cupola is equipped with the function of doubling the controls of the turret and the main armament, thanks to which the commander can not only indicate targets to the gunner in the "hunter killer" mode, but also conduct fire himself.

army2016demo-049.zz9a.jpg

The T-80UE-1 is a hybrid of the T-80BV hull upgraded to the T-80U standard with the turret of the T-80UD tank. On the turret, the 1EC29 commander's observation cupola with a remotely controlled machine gun position is visible. photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 4.0

In the T-80U, a simpler solution was used, i.e. the observation cupola has all the above-mentioned functions, except for the machine gun remotely controlled from inside, instead of which there is a solution that can be considered at least strange. Namely, on the ceiling of the tower, there are 4 bases on which one or more NSWT machine guns can be placed.

The operation of these positions is at least inconvenient, and it should be stated directly that it is extremely dangerous for the commander, because it requires not only opening the hatch and exposing the torso, but almost completely leaving the turret. It depends exactly on which position the machine gun is installed at the moment.

openwater2016-23.prnq.jpg

T-80U tank, this photo clearly shows the not very rational construction of the commander's machine gun position.
photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 3.0

The vehicle also received a new R-173 communication system with an R-174 intercom.

In the 1980s, the T-80U and T-80UD were the best, most advanced and most expensive tanks produced in the USSR. They were used by the most elite units, such as the 4th Kantemirovskaya Armored Division. They were also produced relatively few, although it is not known exactly how many, it is estimated that in the amount of about 3,000 T-80U in the years 1984 - 1997. T-80UD tanks were produced, it is estimated, about 500-800 units.

Modernization of T-80 tanks in the 21st century​


In the 21st century, it became clear to the Armed Forces of the Russian Federation that their fleet of tanks needed modernization. This also applied to the T-80 family vehicles, in particular the most frequently used T-80B and T-80BV versions. The research and development work was code-named "Motobol" and was divided into several stages.
The modernization of these tanks is a multi-stage process, as several different directions of development have been undertaken. The first is the T-80UE-1, which is a de facto hybrid of two tanks. The Russian Federation inherited a fairly large fleet of T-80UD tanks from the USSR, but the problem with maintaining these machines was their engines - the 6TD-1 produced in Kharkiv.

Replacing the engine is not a cheap and simple operation, so it was decided to upgrade some of the T-80BV tank hulls to the T-80U standard, and mount the T-80UD tank turrets on them, thus creating the T-80UE-1 (Object 219AS-1 ). The turrets themselves have also been modernized to some extent, through improvements in the fire control system, mainly in terms of the ability to fight at night and in difficult weather conditions, or through the installation of a passive-active Buran-M night observation and targeting device with a PŁ-1 laser emitter instead of the Ł-4A infrared searchlight (some T-80U tanks received similar modifications). Alternatively, some of the vehicles received Plisa thermal imaging cameras.

The 2A46M-1 cannon was also replaced with a more modern 2A46M-4. The loading mechanism was upgraded to the 6EC43-2S model, which allows the use of more modern ammunition, including APFSDS with an extended core and new programmable fuses of the "Ainet" system for high-explosive ammunition.

Similar modifications were introduced in the modernized T-80U vehicles to the T-80UA and T-80UM standards, but these machines, like the T-80UE-1, were few, most likely their total number does not exceed 100 copies.

qzvpuo-t80bwm.jpeg

photo. mil.ru

In the end, it was decided to modernize the T-80B and T-80BV tanks more economically, which would not require a deep reconstruction of the vehicle and significant interference in its construction, the new variant was designated T-80BVM. Due to the technological process of turret production, it is impossible to replace it with a more modern, composite armor, a similar problem occurs in the case of the hull, where, although it is a welded structure, its geometry makes such replacement difficult.

Therefore, it was decided to strengthen the armor protection by installing modules of the new Relikt explosive reactive armor with 4S23 reactive elements. This solution does not interfere with the structure of the vehicle, at the same time it is relatively cheap, simple and has a relatively low weight and good efficiency. Interestingly, some of the vehicles also received the so-called soft modules of explosive reactive armor, in the form of webbing containers attached to the side skirts of the hull. This solution allows to increase the protection of the sides of the hull.

Another important point of modernization was the replacement of the SKO. The old 1A33 system was replaced with a modern digital fire control system based on the PNM Sosna-U multi-channel sight with a daylight channel and a thermal imaging channel, a laser rangefinder and a coded laser beam emitter of the 9K119 system for the 9M119/9M119 "Refleks/Inwar" missiles. A new R-168-25U-2 "Akwedukt" communication system and an R-168 intercom were also installed.

The above improvements, of course, increased the weight of the car to 45.7 tons, hence the modernization of the drive was required by installing a more powerful GTD-1250 gas turbine with a power of 1250 hp, which means that this car can accelerate to 80 km/h on a paved road, and its operational range is about 500 km.

In general, before February 24, 2022, about 300 tanks were upgraded to the T-80BVM standard, but it cannot be ruled out that the T-80B/T-80BV tanks will be upgraded to the T-80BVM standard in the future.

Summary​


Despite the undeniable fact that the T-80 tanks were the most expensive mass-produced tanks in the USSR and still remain very expensive machines to operate for the Russian Armed Forces, these tanks, along with the T-72 tanks, are one of the pillars of the armored forces of the land forces.

oz566g-a8b84fda0380426e67c0f1586c6cfacc.jpg

photo. Vitaly Kuzmin/wikipedia.com/CC 3.0

Before February 24, 2022, about 480 tanks were in active service, making the T-80 the second most heavily used tank type after about 2,000 T-72s and more than about 400 T-90A and T-90M tanks. It is also worth noting that the T-80BV tanks and the captured T-80U and T-80UE-1 tanks, constituting a fairly important element of Ukraine's armored arsenal, next to the numerically dominant T-64 and T-72 vehicles.

Special vehicles based on the chassis of the T-80 tank should not be forgotten, such as the 2S7 Pion self-propelled howitzers, the 2S19 Msta-S self-propelled gun-howitzers, the BREM-80U recovery vehicle, the S-300V air and missile defense system carrier, the PTS-4 amphibious vehicle and other specialized vehicles. caterpillar traction vehicles.

oz56g0-7adae1c00ab27f7476844bc02e86aa5c.jpg

S-300VM kit. photo. Vitaly V. Kuzmin/CC BY-SA 4.0

Despite the quite significant losses incurred, as 190 T-80BV tanks, 1 T-80BVK tank, 89 T-80U, 2 T-80UK, 8 T-80UE-1, 62 T-80BVM tanks were confirmed destroyed, these tanks are still being repaired, in modernized as far as possible and sent to fighting formations, which makes them an important component of the land forces of the Russian Federation and these tanks should still be treated as very dangerous on the battlefield.

Koska tässä ketjussa pyöritellään pääasiassa valmistusmääriä, poimin artikkelista Damian Ratkan tarjoamat numerot (alleviivaukset minun):

- T-80: In total, between 1976 and 1978, about 130-250 T-80 tanks were produced.

- T-80B: The T-80B was one of the most-produced variants of the T-80 tank, with approximately 4,352 units produced between 1978 and 1985.

- T-80BV: It is not known exactly how many T-80B tanks were brought to the T-80BV version, or how many new T-80BV tanks were produced. However, in the documents of the CFE Treaty of October 1990, west of the Ural Mountains, there were 594 T-80BV tanks and 23 T-80BVK tanks, which accounted for 13% of the entire fleet of T-80 tanks.

- T-80U ja T-80UD: In the 1980s, the T-80U and T-80UD were the best, most advanced and most expensive tanks produced in the USSR. They were used by the most elite units, such as the 4th Kantemirovskaya Armored Division. They were also produced relatively few, although it is not known exactly how many, it is estimated that in the amount of about 3,000 T-80U in the years 1984 - 1997. T-80UD tanks were produced, it is estimated, about 500-800 units.

- T-80UE-1 ja T-80UA ja T-80UM: Similar modifications were introduced in the modernized T-80U vehicles to the T-80UA and T-80UM standards, but these machines, like the T-80UE-1, were few, most likely their total number does not exceed 100 copies.

- T-80BVM: In general, before February 24, 2022, about 300 tanks were upgraded to the T-80BVM standard, but it cannot be ruled out that the T-80B/T-80BV tanks will be upgraded to the T-80BVM standard in the future.

- Kokonaiskuva eri vaunuperheiden määrien osalta ennen Ukrainaan hyökkäämistä helmikuussa 2022: Before February 24, 2022, about 480 tanks were in active service, making the T-80 the second most heavily used tank type after about 2,000 T-72s and more than about 400 T-90A and T-90M tanks. It is also worth noting that the T-80BV tanks and the captured T-80U and T-80UE-1 tanks, constituting a fairly important element of Ukraine's armored arsenal, next to the numerically dominant T-64 and T-72 vehicles.

-

Vaikka tässä ei olekaan varsinaisesti "uutta tietoa" niin hyvä historiakatsaus. Eri vaunutyyppien määrän osalta tässä on paljon samoja numeroita joita on kuultu aikaisemminkin, selvästi ei ole nähty uutta tutkimusta joka olisi tuonut tähän uutta tietoa.

Hyvä huomata että hänen arvio vaunuperheiden määristä aktiivijoukkojen käytössä (ennen Ukrainaan hyökkäämistä helmikuussa 2022):

- T-80 vaunuperhe: noin 480 kpl
- T-72 vaunuperhe: noin 2 000 kpl
- T-90A ja T-90M vaunuja: enemmän kuin 400 kpl

Eli yhteensä 2 880 kpl.
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan tämä tänne, T-14 Armatan lyhyt historia (tähän mennessä):

T-14 Armata tank. A short history of pious claims.

2015: Uralvagonzavod brags about state order to purchase 2300 Т-14 by 2020
2016: a limited batch (100 tanks) ordered for testing, first T-14 delivered
2018: T-14 declared too expensive.
2018: T-72/90 modernization instead. MoD signs a contract for 132 Т-14. To be delivered by the end of 2021
2019: Uralvagonzavod declares first batch in 2021
2021: Russia declare first 40 T-14 to be forwarded to the army after 2023

Summary: 2300 to 40.


-

Lisään lyhyesti muuta historiaa: viimeiset Venäjän asevoimille valmistetut T-90A panssarivaunut toimitettiin vuonna 2010. Samaan aikaan tehtiin T-72B ja T-80BV remontointia sekä pienissä määrin T-72BA mallina tunnettua modernisointia.

Uudet T-90A vaunut todettiin liian kalliiksi joten eivät valmistaneet lisää. Lisäksi samaan aikaan eli 2010-2012 aikavälillä haaveiltiin Armatasta.

T-72B3 oli jatkokehitysversio T-72BA vaunuille, niistä ensimmäiset toimitettiin vuoden 2011 joulukuussa ja sen jälkeen tasaisesti joka vuosi.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän ketjun ensimmäisellä sivulla oli seuraava taulukko Steve Zalogan kirjasta "Tanks at the iron curtain 1946-60 - early cold war armor in central Europe" (kirja julkaistu 23.11.2021). LINKKI

Neuvostoliiton panssarivaunujen määrät vuonna 1947:
1672250693870.png

Vertasin ko. kirjan panssarivaunujen vuosituotantomäärät kertovaa taulukkoa kirjasta Отечественные Бронированные Машины ХХ век Том 3: 1946-1965 löytyvään taulukkoon, joka löytyy tästä viestistä: LINKKI - tarkoitan taulukkoa nimeltä "Production of tanks for the Soviet Army in the first post-war period (1946-1965)"

Numerot ovat samat joten joko tämä kirja on Zalogan taulukon lähde tai sitten katsoneet samoja arkistomateriaaleja.

Ylle lainaamani Zalogan kirjan taulukko on mielenkiintoinen, jos vertaa kenraali G.F. Krivosheevin vuonna 1997 julkaistun kirjan "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century" tietoihin, jonka mukaan heillä oli sodan päätteeksi 35 200 kpl panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns"). HUOM: tekstin mukaan näitä olisi 35 200 kpl mutta taulukon mukaan 35 300 kpl (voi olla kirjoitusvirhe jommassa kummassa TAI pyöristyksestä johtuva virhe).

Jos ajatellaan että sota päättyi "June 1, 1945" eli ajanhetkellä johon päättyy Solyankin et. al. toisen kirjan taulukko, niin miten tätä pitäisi tulkita? Tuntuisi siltä että tällainen vajaa pari vuotta olisi liian lyhyt aika syödä panssarijoukkojen määrää merkittävällä tavalla. JOS oletetaan että kaikki nämä numerot ovat oikein tai ainakin "sinnepäin" niin tällainen ajatus tuli mieleen:

Zalogan taulukko listaa panssarivaunut mutta jättää "rynnäkkötykit" pois, kun taas kenraali G.F. Krivosheev kirjoittaa "panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns")". Pitäisikö tämä siis nähdä siten että Neuvostoliitolla oli toisen maailmansodan jälkeen 35 200 - 26 715 = 8 485 kpl rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns").

He valmistivat sodan aikana merkittävän määrän SU- ja ISU-nimisiä vaunuja, jotka puuttuvat tästä Zalogan taulukosta. Näistä tietty osuus tuhoutui, mutta ei kaikkia.

Zalogan taulukkoa kun katsoo niin pitää muistaa että tässä on tilanne "vuonna 1947" mikä voi tarkoittaa montaa asiaa: vuoden alusta, keskeltä tai lopusta. En osaa sanoa eikä minulla ole tällä hetkellä tätä kirjaa käsillä. Ehkä tekstissä annettiin täsmennys, mutta joka tapauksessa eri vaunujen osalta pitää huomioida uustuotanto heti sodan jälkeen loppuvuodesta 1945 sekä ainakin vuoden 1946 koko tuotanto (ja tulkinnasta riippuen osa tai koko vuoden 1947 tuotanto). Jos luit aikaisemman viestini niin vuoden 1945 osalta on kolmen kuukauden aukko tilastoissa (1.6. - 1.9.1945), tältä ajalta ei ole tietoa valmistusmäärien osalta. Jos kuitenkin katsoo sota-ajan tuotantomääriä sekä loppuvuoden 1945 tunnettuja tuotantomääriä, on helppo uskoa että näiden kolmen kuukauden aikana olisi valmistettu keskiarvoisesti 1 000 vaunua per kuukausi, ellei enemmän.

Joka tapauksessa tämä tiedetään toistan maailmansotaa seuranneista vuosista:

Lähde:

Отечественные Бронированные Машины ХХ век Том 3: 1946-1965 - А.Г. Солянкин, И.Г. Желтов, К.Н. Кудряшов - 2010

Domestic armored vehicles. XX century. Volume 3. 1946-1965 - Solyankin A.G., Zheltov I.G., Kudryashov K.N. - 2010

Taulukko löytyy kirjan sivulta 20 (leikkasin isosta taulukosta siivun eli vain ne vuodet joista nyt puhutaan).
1672251625176.png
Tämän mukaan sodan jälkeen ei olisi valmistettu rynnäkkötykkejä vaan ainoastaan "oikeita panssarivaunuja". Tästä voi laskea vaunukohtaiset summat (suluissa määrä, jos jätetään vuoden 1947 tuotanto pois laskuista):

T-34-85 - 5 742
T-44 - 1 253 (1 053)
T-54 - 22 (0)
IS-3 - 1 430
IS-4 - 52 (0)

Yhteensä 8 499 kpl (8 225).

Tämä herättää tietysti tiettyjä kysymyksiä jos tarkastellaan uudestaan vuoden 1947 tilannetta: 26 715 vaunua joista joko 8 225 kpl tai 8 499 kpl on valmistettu sodan päättymisen jälkeen. Täten voidaan laskea että sodan päättymisen hetkellä on voinut olla 18 490 kpl tai 18 216 kpl panssarivaunuja mikä puolestaan voisi kertoa rynnäkkötykkien määrän, jos uskotaan kenraali G.F. Krivosheevin numeroa.

Tietysti maailma ei ole näin yksinkertainen: sodan jälkeen saattoi helposti olla suurempi määrä panssarivaunuja mutta tietystä osasta on saatettu luopua vuosien 1945-1946 aikana jos ne olivat vaurioituneita, loppuunkäytettyjä tms. Tästä ei voida olla varmoja, MUTTA jos uskotaan Zalogan taulukkoa niin heillä olisi ollut vuonna 1947 käytössä Lend-Lease panssarivaunuja, saksalaisilta saatuja sotasaalisvaunuja sekä huomattava määrä ennen toista maailmansotaa valmistuneita vaunuja. Täten en pidä mahdottomana ajatuksena että he eivät olisi heittäneet mitään toimivaa pois (ei ainakaan tässä vaiheessa) vaan jokainen edes hieman käyttökelpoinen vaunu on ollut (ainakin teoriassa) käytettävissä tai "käytettäväksi listattuna jossain kirjanpidossa".

Tätä taustaa vasten en pitäisi ihan mahdottomana ajatuksena että toisen maailmansodan päättymisen hetkellä heillä olisi voinut olla 18 490 kpl tai 18 216 kpl panssarivaunuja JA 16 710 kpl tai 16 984 kpl rynnäkkötykkejä ("self-propelled guns").

Pari yksityiskohtaa saa kuitenkin epäilyksen pyörimään mielessä: ensinnäkin tämä tarkoittaisi että sodan päättymisen hetkellä panssarivaunujen ja rynnäkkötykkien osuus olisi melkein 50 / 50 kun taas valmistusmäärät olivat selvästi poikkeavat - panssarivaunuja valmistettiin selvästi suurempi määrä kun taas rynnäkkötykkejä valmistettiin 21 371 kpl. Tämä tarkoittaisi että he olisivat menettäneet sodan aikana "ainoastaan" hieman vajaat 4 700 kpl rynnäkkötykkejä. Kenraali G.F. Krivosheevin kirjan mukaan Neuvostoliitto menetti sodan aikana 96 500 kpl vaunuja JOTEN tämä tarkoittaisi että he menettivät panssarivaunuja selvästi yli 90 000 kpl.

Tuo ei ole täysin uskomatonta, koska teoriassa panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä tulisi käyttää eri tavalla, rynnäkkötykin ollessa puolustusvoittoisempi ja siten todennäköisemmin hengissä selviävä. Muistetaan myös että saksalaisten Sturmgeschütz III on sodan paras vaunutyyppi jos mitataan tuhottujen vihollisvaunujen määrää. Toisaalta Sturmgeschütz III oli myös valmistusmäärältään merkittävin saksalaisten "panssarivaunu" - tätä ei sovi unohtaa, rynnäkkötykit olivat yksinkertaisempia ja siten ainakin teoriassa niitä olisi pitänyt kyetä valmistamaan suurempi määrä kuin "oikeita panssarivaunuja". Neuvostoliiton osalta, kuten valmistusmääristä nähdään, tämä ei pidä paikkaansa mutta Saksan osalta piti.

Tästäkin huolimatta tuota on vaikea niellä eikä minulla ole muita numeroita joihin verrata (ainakaan tähän hätään, ehkä myöhemmin löytyy jotain). Tässä pitää tietysti olettaa että jokainen näistä lähteistä on oikeassa ja silti joutuu tekemään arvauksia. Jätän tämän tähän ajatusleikkinä, vaikka lopputulema on näinkin epämääräinen.
 
Viimeksi muokattu:
Edellinen viesti sisältää hauskan pienen laskuharjoituksen, mutta sen käytännön hyöty on kovin pieni. Jääkööt kuitenkin tuollaiseksi, jos ei muusta syystä niin varoittavaksi esimerkiksi. Pari kommenttia:

1) ennen kuin rakastutaan laskemiseen ja numeroiden pyörittelyyn tulisi lukea ne omat lähteet ainakin kahteen kertaan. Kenraali G.F. Krivosheevin kirjan taulukko vastaa tapailemaani kysymykseen eli kertoo vaunujen määrät toisen maailmansodan lopussa seuraavasti:

1672299740392.png
Kuten nähdään, sarake "No available, 09.05.45" kertoo paitsi panssarivaunujen ja rynnäkkötykkien ("self-propelled guns") kokonaismäärät niin myös jaottelee ne kevyisiin, keskiraskaisiin ja raskaisiin.

Pohdin edellisessä viestissä lukumääriä joten tästä ne saadaan: panssarivaunuja oli 25 200 kpl ja rynnäkkötykkejä 10 100 kpl eli yhteensä 35 300 kpl. HUOM: tekstin mukaan näitä olisi 35 200 kpl mutta taulukon mukaan 35 300 kpl (voi olla kirjoitusvirhe jommassa kummassa TAI pyöristyksestä johtuva virhe).

Huomattavasti mielenkiintoisempi kysymys olisi jakaa tunnetut vaunujen vuosituotantomäärät kenraali G.F. Krivosheevin taulukon mukaisesti kevyisiin, keskiraskaisiin ja raskaisiin JA verrata niitä tähän hänen taulukkoonsa. Hän antaa sodan jokaiselle vuodelle "received" määrät joten näiden tulisi täsmätä tunnettujen vuosituotantomäärien kanssa ainakin tietyllä tarkkuudella. On toki selvää että hänen taulukkonsa ei anna vaunumääriä yhden numeron tarkkuudella vaan tässä on tehty jonkin verran pyöristämistä. Joka tapauksessa tuossa voisi olla mielenkiintoisen vertailun paikka.

Poimin tähän toisesta tämän ketjun viestistä taulukon, jossa on panssarivaunujen osalta toisen maailmansodan aikaiset toimitukset sekä jaottelu Neuvostoliiton käyttämän järjestelmän mukaan. Huomaa että tässä on käynyt tyypillinen käännöskukkanen parin vaunun osalta: kun lukee C, pitäisi lukea S. Tämä on tyypillinen virhe kun kääntää kyrillisestä englanniksi: LÄHDE

1660330826157-png.64975


Huomaa myös että tästä puuttuvat rynnäkkötykit (self-propelled guns) ja jos vertaat tätä aikaisemman viestini taulukkoon, niin tämän takaraja on eri ja siitä syystä vuoden 1945 valmistusmäärät ovat hieman suuremmat. Edellisen viestini taulukossa aikaväli oli "from July 1, 1941 to June 1, 1945" kun taas tässä se on "from July 1, 1941 to September 1, 1945". Kenraali G.F. Krivosheevin taulukon takaraja puolestaan on 9.5.1945.

Tuota sopii verrata näihin kahteen minun viittaamaan taulukkoon: ensimmäisen taulukon takaraja oli 1.6.1945 kun taas tässä ylle lainatussa taulukossa se on 1.9.1945. Siinä on siis sodan päättymistä seuranneiden kolmen kuukauden tuotanto mukana eli kesäkuu, heinäkuu ja elokuu 1945.

Näitä kahta vuoden 1945 kokonaismääriä vertaamalla saadaan seuraava erotus (from June 1 to September 1) eli tämä vastaa aikaisempaa kysymykseeni sotaa seuranneiden "kolmen kuukauden aukon" osalta:

IS-3 - 750
T-34-85 - 3 430
T-44 - 305

IS-2 vaunuja ei olisi tämän mukaan valmistettu enempää toukokuun 1945 jälkeen. Jos katsoo aikaisemman viestini taulukkoa niin sen mukaan rynnäkkötykkien SU-76M, SU-100, ISU-122 ja ISU-152 valmistus jatkui ihan sodan loppuun asti JOTEN en ihmettelisi vaikka näitä vaunuja olisi valmistettu jokin määrä myös näiden kolmen kuukauden aikana.

Kuukaudet eivät tietysti ole veljiä keskenään, mutta jos haluaa, voi laskea näiden numeroiden perusteella näille kolmelle kuukaudelle keskiarvon: (750 + 3 430 + 305) / 3 = 1 495.

Arvailin tätä aikaisemmassa viestissä, tosin MIKÄLI rynnäkkötykkejä valmistettiin näiden kolmen kuukauden aikana jokin määrä, tämä keskiarvo olisi vastaavasti suurempi.

Tästä on hyvä aloittaa, jatkan tarkastelua paremmalla ajalla.

-

Lisätään tämä huvin vuoksi, tästä linkistä löytyy taulukko jossa kerrotaan loppuvuoden 1945 tuotanto eli 1.9.1945 vuoden loppuun asti (eli vuoden viimeiset neljä kuukautta), sen mukaan tänä aikana olisi valmistunut seuraavat määrät panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä: LINKKI

IS-3 - 830
T-34-85 - 3 041
T-44 - 335

Joten näiden tietojen avulla voidaan laskea että Neuvostoliitto valmisti vuonna 1945 seuraavat määrät seuraavia vaunuja (poislukien mahdollisesti rynnäkkötykkejä 1.6.1945 jälkeen, selvitys kesken):

IS-2 - 1 140
IS-3 - 1 705
T-34-85 - 12 551
T-44 - 880

Summa = 16 276

SU-76M - 2 966
SU-100 - 1 060
ISU-122 - 740
ISU-152 - 510

Summa = 5 276

Panssarivaunujen ja rynnäkkötykkien summa = 21 552

Jos katsoo yllä olevaa taulukkoa niin itseasiassa vuosien 1944 ja 1945 kokonaistuotantomäärät ovat hyvin lähellä toisiaan, ainakin "oikeiden panssarivaunujen" osalta. Jos katsoo pelkästään "sota-aikana valmistettuja vaunuja" niin voisi kuvitella että 1945 olisi ollut valmistusmääriltään selvästi pienempi, mutta todellisuudessa näin ei ollut.

-

2) Edellisen viestin kynäilystä palasi mieleen se mitä Thomas L. Jentz ja Hilary Doyle kirjoittivat Saksan toisen maailmansodan aikaisen panssarivaunutuotannon hahmottamisen vaikeuksista (alleviivaukset minun): LÄHDE, LÄHDE 2

It was obvious to us that the consolidated Waffenamt reports and post-war reports did not have the details needed to determine precisely how many of each model of Panzer had been produced. A second problem was that the monthly Waffenamt reports only existed for the period from January 1939 to February 1945. Therefore, we started to search for original records from the assembly plants both prewar and during the war. The quest for detailed production data took about 30 years to track down any remaining original documents created by the assembly plants including Alkett, B.M.M., Daimler-Benz, Famo, Henschel/Wegmann, Krauss-Maffei, Krupp-Grusonwerk, M.A.N., and Skoda, as well as the Sonderausschuss - Panzerkampfwagen Fertigung (which kept records by assembly plant - not just summary totals like the Waffenamt).

At the time that we wrote the Encyclopedia of German Tanks of World War II in 1975 and 1976 we did not understand the procurement system used by the German army. At that time, we did not know the numbers of Panzers of each type authorized by In 6 in the prewar period, and therefore made substantial errors (for example in the number of Pz.Kpfw.I Ausf.A and B). Other errors occurred because we did not know whether specialized ve hicles like the Pz.Sfl.IVa were built using a Pz.Kpfw.IV chassis from the normal production run or had a separate contract. Having compiled and studied the surviving records not only from the Waffenamt but those from the Sonderausschuss and assembly plants, we now know the correct answers and more importantly have learned the lesson not to speculate or use logic to fill holes where original records did not survive. The following history is a compilation of our exhaustive research efforts over the past 40 years with examples of where historians have been misled.

-

There never was a 9./Z.W., 10./Z.W. or 11./Z.W. series as signed to contracts during the war. The 8./Z.W. series was used for the Ausf.J, K, L, M, and N which all used the same Fahrgestell with variations in armament and fording capability. Only having a list from 1938 with the first five B.W. series from 1./B.W. as the Ausf.A to 5./B.W. as the Ausf.E, Walter did not have the information that a series of 48 Pz.Kpfw.IV were ordered for the SS in late 1938 and named the 5./B.W. Serie, resulting in both the 4. and 5./B.W. series being used for the Pz.Kpfw.IV Ausf.D. Lacking any other information on the further series, Walter logically continued the series with the Pz.Kpfw.IV Ausf.F as the 6./B.W. (instead of as proven when Krupp's original records were later found, that the 6./B.W. was the Ausf.E, 7./B.W. the Ausf.F, 8./B.W. the Ausf.G, 9./B.W. the Ausf.H, and 10.B.W. the Ausf.J.). These mistakes occurred because logic was used to fill gaps where data was missing in order to create a "complete" history. As we have learned through the course of 40 years of digging out the surviving original records, whenever "logic" has been used to fill gaps in the history - it is invariably proven to be a wrong guess when a document written at the time by a participant in the design, production, and use of the Panzers reveals the correct answer. Since the Pz.Kpfw.III was code named "Zugfuehrerwagen" it appeared logical that the Pz.Kpfw.IV code name B.W. stood for "Bataillonsfuehrerwagen". It wasn't until digging through the surviving records from Krupp written in 1934 that we discovered that B.W. actually stood for "Begleitwagen".

-

Logiikan käyttäminen aukkojen täyttämiseen johtaa useimmiten vääriin vastauksiin, kuten edellisessä viestissä tuli todistetuksi.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjänkielinen wikipedia sisältää usein hyvää ja tarkempaa tietoa heidän panssarivaunuista, mutta lähteiden merkitseminen on ongelma. Päätin kuitenkin napata sieltä taulukot talteen toisen maailmansodan aikana sekä heti sen jälkeen valmistetuista rynnäkkötykeistä:

SU-76 ja SU-76M: LÄHDE

1672321916837.png
-

SU-85: LÄHDE

1672322137629.png

-

SU-100: LÄHDE

1672322014984.png

-

SU-122: LÄHDE

1672322212112.png

-

SU-152: LÄHDE

1672322332911.png

-

Jatkuu seuraavassa viestissä.
 
Venäjänkielinen wikipedia sisältää usein hyvää ja tarkempaa tietoa heidän panssarivaunuista, mutta lähteiden merkitseminen on ongelma. Päätin kuitenkin napata sieltä taulukot talteen toisen maailmansodan aikana valmistetuista kevyistä panssarivaunuista:

T-40 ja T-30: LÄHDE

1672323306603.png

-

T-50: LÄHDE

1672323339345.png

-

T-60: LÄHDE

1672323914374.png

-

T-70: LÄHDE

1672323832114.png
 
Tuossa Ukrainan sodan live-seurantaketjussa tuli puheeksi T-90 obr 1992 vaunut ja makustelin taas pitkästä aikaa niiden määrästä. LINKKI

Samalla palasi mieleen aihe joka on vaivannut minua jo pidemmän aikaa: Venäjän asevoimille toimitettujen T-90A vaunujen määrä.

Lainaan Steve Zalogan kirjasta "T-90 standard tank: the first tank of the new Russia" (kirja julkaistu 20.2.2018) sivuilta 22-24:

Russian state orders for the T-90 tank largely collapsed by the end of the 1990s due to a lack of defense funding; only one tank was funded in the 1999 budget. The Indian Bhishma contract helped keep development work alive at UVZ, and the various improvements were packaged together for Russian Army use as the Obiekt 188A, or T-90A. The chief designer at UVZ, Vladimir Potkin, died in 1999 and as a result the T-90A tank was unofficially named in his honor as the “Vladimir.”

Three different configurations were offered to the Russian Army, the Obiekt 188BA with the domestic Zenit Buran-M thermal imaging sight, the Obiekt 188B1A with the Agava sight or the Obiekt 188B2 with the imported Peleng ESSA thermal imaging sight. Another improvement developed for the Russian tanks was the new 2A46M-5 version of the 125mm gun, which reduced dispersion while firing on the move. When Russian state orders finally resumed in 2004, the first Russian T-90A batch (Obiekt 188BA) was ordered with the Buran-M sight. The T-90A was officially accepted for Russian army service on April 15, 2005. Government funding improved in the second half of the decade, with enough funding in 2006 to permit acquisition of T-90A tanks with the ESSA thermal imaging sight. The core of the ESSA sight is a Thales Catherine-FC focal plane array, which was a second-generation device offering better resolution than its indigenous Buran-M competitor. However, it added significant cost to this version. After importing the Catherine-FC modules for both domestic and export tanks, license production began at VOMZ (Vologodskiy optiko-mekhanicheskiy zavod) in Vologda in 2012.

The T-90A was the first Russian tank adapted to network-centric warfare and was called the YeSU-TZ. This system allows the digital transfer of data and imagery to and from individual tanks as well as supporting units. The concept was explored under the Sozvezdie-M2 research program as part of a broader effort to digitize Russian army command and control. The new system led to the adoption of the R-168 family of digital radios. The system is software driven and serves as the digital interface between the tank’s PTK digital computer, AVSKU communications system, and the 14Ts821 Grot-V GLONASS/GPS satellite navigation system. The system was first deployed in 2010 in two variants, the PTK-T-2 for line tanks and the PTK-T-1 with T-90AK command tanks.

The T-90A also used the Chelyabinsk V-92S2 1,000hp diesel engine and a number of other automotive improvements.

At the beginning of 2012, Russia had about 490 T-90 tanks, including about 120 T-90, 25 T-90A (Obiekt 188A-1 Buran-M), 7 T-90AK (Buran-M), 287 T-90A (Obiekt 188A-2 ESSA) and 50 T-90AK (ESSA). There were plans to halt T-90 acquisition for the Russian Army in 2012. This was due to the advent of a follow-on tank, the T-14 Armata, as well as plans to modernize existing T-72B tanks into the T-72B3 configuration, which offered similar capabilities to the T-90 at lower cost.

-

Tämä on hyvin selvää: Zaloga kuvailee T-90A vaunujen ensimmäiset vaiheet Venäjän armeijalle tarjottujen versioiden osalta ja antaa lopuksi tarkat mallikohtaiset määrät (tosin tekstissä hän kirjoittaa ristiin Obiekt 188BA-1 ja Obiekt 188A-1 jne. - onko toisesta unohtunut B-kirjain vai kuuluuko sitä olla ollenkaan?).

Tässä tulee se ongelma, kirjan sivulla 21 hän antaa T-90A vaunujen ensimmäisten vuosien tuotantomäärät, mutta taulukko loppuun vuoteen 2008:

Katso liite: 67331

Tarkistin pari muuta lähdettä T-90A tuotannon aikavälin osalta (milloin niitä on valmistettu Venäjän armeijalle):

Altyn73 kirjoittaa että valmistus tapahtunut aikavälillä 2004-2010. LÄHDE

Ruotsalaiset ovat kirjoittaneet useamman julkaisun verran Venäjän asevoimien kehityksestä ja näissä julkaisuissa on lainattu venäläisen Andrei Frolov / Andrey Frolov / Андрей Фролов tekemää asetoimitusten seurantaa, kirjoitin niistä tarkemmin toisessa ketjussa: LINKKI

Jos katsoo tuosta linkittämästä viestistäni, niin hänen seurantansa mukaan vuosi 2010 on viimeinen vuosi jolloin ovat ottaneet vastaan T-90A vaunuja, taulukon mukaan tilattu määrä oli 63 kpl ja toteutunut toimitus 61 kpl.

Minulla on myös seuraava kirjoitus Russianarmour.info nettisivulta (Vasiliy Fofanov vanha sivu): LÄHDE

Due to financial woes the T-90 MBT is only present in the Russian Ground Forces in very modest numbers. Until 1996 one tank regiment of 21st MRD (94 vehicles) as well as one tank battalion of 5th TD (31 vehicles) were equipped with T-90. After 1996 the procurement stopped for several years, with the estimated total number of T-90s in service below 150. 2004 saw the revival of state orders, with 14 upgraded T-90A MBTs ordered in 2004, 17 in 2005, equipping one tank battalion in 2nd Tamanskaja MRD (according to an interview to the daily of the Russian Military "Red Star" by Ground Forces Chief Col.-Gen. A.Maslov this battalion became operational in May 2006); a full battalion of 31 vehicles is purchased in FY2006 (becoming operational in August 2007), another - in FY2007, and two more - in FY2008, with another two battalions planned each year after that until 2011. The cost of each T-90 for the Russian budget was estimated to be around 35mln RUB (USD1.3mln at the time) in 2005 and is quickly growing (ostensibly mostly due to the big increases in the costs of raw materials). In 2006 the price was 42mln RUB (USD1.6mln at the time) and in 2007 - already 58mln RUB (USD2.3mln at the time)

-

Tuossa puhutaan FY eli fiscal year tilauksista ja toimituksista, joten vuodet menevät hieman ristiin kalenterivuosien kanssa. Kokosin silti tekstin sisällön taulukon muotoon:

Katso liite: 67332

FY 2011 kohdalla on kysymysmerkki, koska tekstissä kirjoitetaan "until 2011" minkä voisi tulkita joko tuon vuoden alkuun tai loppuun mennessä. Muiden lähteiden perusteella vuosi 2010 oli kuitenkin viimeinen vuosi, jolloin ottivat vastaan T-90A vaunuja, joten uskotaan että näin se tosiaan meni.

-

Joten, kun kokoan näiden lähteiden numerot yhteen taulukkoon, saadaan seuraava, tosin huomaa: tässä on oletettu että Zalogan kertomat määrät pitävät paikkansa Buran-M tähtäimellä varustettujen T-90A ja T-90AK osalta ja loput olisivat ESSA-tähtäimellä varustettuja (se määrä mikä niitä saadaan muiden lähteiden kertomien vuosituotantomäärien perusteella):

Katso liite: 67357

Palataan takaisin Zalogan kirjoitukseen, aikaisemmassa lainatussa tekstissä hän kirjoittaa: "at the beginning of 2012, Russia had about 490 T-90 tanks...."

Kysymys kuuluu: MITEN IHMEESSÄ?

Zalogan kirja on julkaistu vuonna 2018, joten sinänsä T-90A vaunujen valmistuksen päättymisestä on 8 vuotta kirjan julkaisun aikaan. Venäjä vahtii edelleen mustasukkaisesti asevoimiensa vahvuutta ja kaikki numerot ovat melkeinpä valtionsalaisuuksia, mutta tässä on ihmeellinen ristiriita numerojen osalta.

Pari muuta alaa seuraavaa lähdettä, joiden voisi kuvitella tietävänsä mistä puhuvat (Zalogan lisäksi):

Military Balance 2021 julkaisun mukaan heillä pitäisi olla 350 kpl T-90/T-90A vaunuja, 67 kpl T-90M vaunuja (yhteensä 417 kpl) ja varastoituna 200 kpl "T-90 vaunuja". Kokonaismäärä olisi siis 617 kpl. Varsinkin kylmän sodan aikaan Military Balancen julkaisemat numerot olivat usein kyseenalaistettuja eivätkä he kerro lähteitään tai menetelmiä, joilla numerot saadaan, mutta tuossa on 127 vaunua enemmän kuin Zalogalla. Lisäksi tiedetään että valtaosa T-90M vaunuista on vanhojen T-90 ja T-90A vaunujen modernisointeja, joten vaikka T-90M vaunuja tulisi lisää niin vastaavasti vanhempia lähtee pois rivistä. Olen pitänyt kirjaa Military Balancen eri vuosien julkaisujen tiedoista, tässä Venäjän T-90 vaunujen määrä sellaisena kuin se on ilmoitettu eri vuosina (formaatti muuttui 2010, siitä syystä tässä on kaksi taulukkoa, en alkanut sovittamaan yhteen, se olisi vain sekoittanut tilannetta):

Katso liite: 67353

Puolalainen panssarivaunuasiantuntija Jaroslaw Wolski julkaisi twitterissä omia ajatuksiaan Venäjän panssarivaunujen määrästä (LÄHDE), viesti julkaistiin 24.4.2022 eli tasa kaksi kuukautta Venäjän ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen mutta hänen seurantataulukkonsa on joulukuulta 2021. Sen mukaan heillä olisi "vehicles in active service or in units being developed based on technician reserve bases - including vehicles ordered with delivery dates by the end of 2021":

80 x T-90
337 x T-90A
65 x T-90M

Jos tulkitsen hänen kirjoitusta oikein, tässä on paitsi aktiivijoukoilla olevat vaunut niin myös eri reservi- ja korjaustukikohtiin sijoitetut vaunut, jotka ovat joko modernisoitavana tai "otettavissa käyttöön". Hänen viestissä on erikseen toinen kategoria, jossa on "3-6 kuukauden sisällä mobilisoitavissa olevat panssarivaunut" joten siihen kuuluvat myös erilaiset varastoidut vaunut. Nuo hänen numerot kertoisivat siis jotain paitsi aktiivijoukoilla olevista vaunumääristä niin myös "lähes aktiivijoukoilla olevista", mutta eivät kuitenkaan kuuluisi mobilisaatioreserviin - miten tuo nyt sitten pitäisikin tulkita.

Altyn73 mukaan Venäjän aktiivijoukoilla oli syyskuussa 2021 seuraavat määrät T-90 vaunuperheen edustajia:

T-90 = 0 kpl
T-90A = 179 kpl
T-90M = 8 kpl

Hänen seurantansa perustuu julkisiin lähteisiin, hän tutkii niiden perusteella eri joukko-osastojen käytössäolevia vaunumääriä ja tyyppejä. Luotan hänen seurantaansa, tosin sekin tuskin on täysin aukoton. Tiedetään myös että T-90M on hyvin tuore modernisaatio ja että niitä on valmistunut lähteestä riippuen 65-67 kpl ennen sodan alkua. Vaunuja on nähty ja menetetty Ukrainassa, tosin Oryxin mukaan ainoastaan 2 kpl tämän viestin kirjoitushetkellä 15.9.2022. Sodan aikana on ollut kirjoituksia, joiden mukaan Nizhny Tagil olisi valmistanut jonkin määrän uusia vaunuja ja lisäksi on nähty että sodan aikana kesällä muodostettu "3. armeijakunta" olisi vienyt niistä osan mukanaan, kun siirtyivät Ukrainaan elokuun lopulla.

Olen hieman hukassa tämän kanssa, ei oikein tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.

En usko että olisivat valmistaneet omalle armeijalle uusia T-90A vaunuja vuoden 2010 jälkeen. Tiedetään että vuonna 2015 valmistui yksi T-90S mutta se oli palkinto Tank Biathlonin voittajalle. En myöskään usko että olisivat valmistaneet kaikilta salassa selvästi suuremman määrän vaunuja aikavälillä 2004-2010, tosin eihän se ole 100% mahdotonta. Yksi selitys voisi olla että joko ostivat takaisin jollekin ulkomaalle myytyjä vaunuja TAI että jokin ostaja kieltäytyi viimehetkellä ostamasta ja vaunut jäivät heidän omiin käsiin.

Tästä jälkimmäisestä löytyy ainakin yksi esimerkki: he olivat myymässä Algerialle MiG-29SMT ja MiG-29UBT koneita 34 kpl, mutta kaupat peruuntuivat. Koneiden piti olla uusia mutta paljastui, että ne olivatkin rungon ja siipien osalta vanhoja. Ilmeisesti niille oli tehty jotain modernisointia elektroniikan yms osalta mutta silti vanha kone ei ole uusi. Toisen lähteen mukaan syy oli huono valmistuksen laatu. Ilmeisesti koneet tai osa niistä toimitettiin vuosien 2006 ja 2007 aikana, mutta Algeria palautti ne ja perui tilauksen vuonna 2008. Nämä koneet jäivät täten Venäjän käyttöön ja ottivat ne vastaan vuonna 2009, taisivat mennä heidän "naval aviation" -joukoille? LÄHDE

Huomaa: Algeria osti T-90SA panssarivaunuja vuosien 2006-2008 aikana ja on myös ostanut tämän jälkeen lisää vuosina 2012 ja 2013 (SIPRI:n mukaan) ja allekirjoittivat tämän jälkeen Venäjän kanssa sopimuksen vaunujen lisenssivalmistuksesta vuonna 2014. LÄHDE

Toinen vaihtoehto olisi Intia, jonka kanssa yhteistyö alkoi hyvin takkuisissa merkeissä. Ostivat suuren määrän vaunuja 2000-luvun alussa ja heidän oli tarkoitus aloittaa lisenssivalmistus, mutta Venäjä oli vaikea ja harasi pitkään vastaan. En ole tämän kuvion osalta kärryillä, Zalogan taulukko antaa toimitettujen vaunujen ja kittien osalta numeroita mutta olen nähnyt eri lähteissä eri numeroita eri vuosina. Lisenssivalmistuksen aloitus Intiassa myöhästyi pahasti. Mietin, voisiko olla että homma oli vihdoin sovittu samoihin aikoihin kun sopivat lisenssivalmistuksesta Algerian kanssa? Tarkoittaisi vuoden 2014 tienoilla, tosin en tunne näiden sopimusten yksityiskohtia. Ehkä Algeria tekee pelkästään kokoonpanoa kun taas Intia halusi koko vaunujen kaikkien komponenttien tuotannon itselleen, minkä takia Venäjä rupesi vaikeaksi? Venäjä halusi pitää tietyt yksityiskohdat itsellään, kun taas Intia halusi valmistaa vaunut kokonaan itse. Näissä lisenssivalmistuksen kuvioissa on aina vaikeuksia, jos ei ole selvästi sovittu mitä on ostettu / myyty.

TOISAALTA kuten tuosta MiG-29SMT kaupasta nähdään, jos heillä olisi käynyt vastaavanlainen kaupan peruuntuminen T-90 vaunujen kanssa, sitä tuskin olisi saatu pidettyä salassa.

Kiertotien kautta takaisin aiheeseen: en keksi millään, mistä eri lähteet ovat saaneet nuo selvästi suuremmat kokonaismäärät Venäjän asevoimien T-90A vaunuille. Eroa on pahimmillaan useita satoja, mikä ei ole enää pikku virhe.

Tässä vielä yksi lähde pureksittavaksi, silmäilin Alexei Khlopotov / Aleksey Khlopotov / Алексей Хлопотов (tunnetaan nimimerkistä Gur Khan) blogia ja siellä on julkaistu kirjoitus helmikuussa 2020, jossa jutellaan uusien asejärjestelmien toimituksista. Lainaan siitä pätkän (alleviivaus minun): LÄHDE

The volume of deliveries of armored vehicles to the Ground Forces is defined as 400 new and modernized models. Among them are T-72BZM tanks with domestic sighting systems, T-90M Proryv-3, T-80BVM and infantry fighting vehicles BMP-1AM. The T-90M "Proryv-3" is distinguished by impenetrable protection, an automated fire control system and a forced engine. The first tanks are already entering the troops. Now the Ground Forces have about 400 T-90 tanks of various modifications. In accordance with the state contract signed in the summer of 2019, all of them will be modernized. In general, the complete renewal of the tank fleet is considered by the military department as one of the priorities of the procurement policy for the next five years.

-

Tuo ei tietysti välttämättä tarkoita, että T-90 ja T-90A vaunuja olisi valmistettu Venäjän asevoimille 400 kpl. Sanamuotoja voi väännellä ja käännellä ja keksiä tuolle erilaisia merkityksiä: aktiivijoukkojen käytössä olevien vaunujen määrä, kirjoitushetkellä olemassaolevien määrä mutta osa romutettu ennen sitä jne jne. Silti ei voi olla vertaamatta minun aikaisempaan tuumailuun, jonka lopputulema oli 404 vaunua. Kummallinen sattuma vain vai voisiko tosiaan olla että T-90 obr 1992 ja T-90A vaunuja kaikkinensa, komentovaunut mukaanluettuna olisi valmistettu Venäjän omille joukoille noin 400 kpl?

Jos tuo pitää paikkansa, niin hyvä muistaa että nämä kaikki eivät välttämättä ole käyttökunnossa, tässä yhden miehen kirjoitus: LÄHDE

The Russians has to retire the T-90 (built 1997-2001) in the early 2010s and half of its T-80U (built 1988-1992) fleet in the late 2010s, mainly because these modern tanks were operated in high-readiness 1st-line units and were worn out.

Ehkä pitää paikkansa, ehkä ei, mutta aktiivikäytössä olevat vaunut kuluvat ja useiden lähteiden mukaan alkuperäiset T-90 vaunut ovat olleet aktiivikäytössä ainakin vuodesta 1996 lähtien. Ehkä ne ovat olleet perusteellisen remontin tarpeessa 15 vuoden käytön jälkeen eli 2010-luvun alkupuolella (kuten tuossa lainaamassani tekstissä vihjaillaan)?

Oma arvaus: ovat olleet varastossa siitä lähtien (tarkoittaisi siis että olisivat olleet "varastossa" ainakin viimeiset 10 vuotta) ja ehkä T-90M modernisoinnin myötä osa niistä on käytetty siihen (ei ole voitu käyttää kaikkia vielä, koska T-90M vaunuja ei ole yli 120 kpl ja pieni osa valmistetuista T-90M vaunuista on uustuotantoa)? Täten varastossa olevien alkuperäisten T-90 obr 1992 vaunujen määrä olisi nykyään alunperin valmistettua pienempi. En tiedä mistä Wolski saa tuon T-90 vaunujen määrän 80 kpl, mutta ehkä hän on kuullut sen jostain lähteestä? Ehkä osa vaunuista on romutettu, purettu varaosiksi tai modernisoitu T-90M vaunuiksi JA kaiken tämän jälkeen niitä olisi tuon verran jäljellä? Hän ei sano näin, tämä on minun arvailua.

Toinen arvaus: näiden alkuperäisten T-90 vaunujen lisäksi T-90M modernisointiin on käytetty tai tullaan seuraavaksi käyttämään ainakin ensimmäiset T-90A vaunut, ne jotka varustettiin Buran-M tähtäimellä (32 kpl). Buran-M on selvästi huonompi kuin ESSA-tähtäin, joka asennettiin T-90A vaunuihin vuodesta 2006 alkaen. Jos oletetaan näin niin se tarkoittaisi että heillä voisi olla käyttökelpoisia T-90A vaunuja enintään 247 kpl, jotka ovat kaikki ESSA-tähtäimellä varustettuja. Oryxin mukaan he ovat menettäneet Ukrainassa 20 kpl T-90A vaunuja - tosin tämä on minimimäärä, kaikkia menetyksiä ei saada kuvattua ja siten Oryxin listalle (näin siis tämän kirjoitushetkellä 15.9.2022).

-

Tässä vielä tuumailtavaa hieman eri kulmasta: arvataan että 15 vuoden aktiivikäytön jälkeen panssarivaunu ei olisi enää käyttökelpoisessa kunnossa, ei ainakaan ennen suurempaa remonttia - toki tuona aikana on tehty normaalit käytönaikaiset tarkistukset ja huollot mutta ne kantavat vain tiettyyn pisteeseen ast. T-90A vaunut on valmistettu aikavälillä 2004-2010 ja nyt on vuosi 2022. Tarkoittaa sitä että vuonna 2007 käyttöönotetut vaunut ovat tänä vuonna 15 vuotta vanhoja. Vuosina 2008-2010 valmistui 62+63+61 vaunua, yhteensä 186 kpl. Jos tähän lisätään vuonna 2007 valmistuneet vaunut, määrä on 186 + 31 = 217 kpl.

Altyn73 laski että syyskuussa 2021 heidän maavoimilla oli 179 kpl T-90A vaunuja. Sattumaa vain? Ei voida olla varmoja käytöstä tai vaunujen kunnosta, mutta osuu aika kivasti tuon minun arvauksen kanssa. Tuoreen videon mukaan väitetysti otettiin T-90A vaunuja pois "varastosta" ja ainakin muutama niistä ajoi omin voimin kameran edestä, Shtora-1 ei ole asennettuna. Ukrainan sodan alkamisesta on hieman vajaat 7 kuukautta ja videon perusteella nyt saattaisi olla (osa) varastoiduista T-90A vaunuista ajokuntoisia? Heiltä meni tuon verran aikaa varastoitujen T-90A vaunujen kunnostamiseen (edelleen ei tiedetä videola näkyvien vaunjen kuntoa tarkalleen, selvästi muutama on ajokuntoinen)? Tai ehkä ne eivät päädy rintamalle ja kyse oli vain propagandasta? LINKKI

Yhden arvion mukaan video olisi Krimillä sijaitsevasta varastosta "koulutusalueen läheltä": LÄHDE

I believe this was likely filmed at the storage site next to the Angarsk training ground in Crimea. (44.8496217, 34.3218024)

Toki voidaan spekuloida, onko video tuore vai vanha, mutta silti: jos nämä vaunut olivat käyttökelpoisessa kunnossa, miksi odottaa näin kauan ennen "käyttöönottoa"? Perinteisesti on sanottu että "Venäjän nopean mobilisaatioreservin" vaunut olisivat käyttöönotettavissa 3-6 kuukautta pilliin viheltämisen jälkeen. Sopisi siihen aikatauluun, toki ei voida tietää vaunujen alkuperäistä kuntoa eikä mitä niille on tehty nyt sodan aikana ja millä aikataululla. Jos vaunut tosiaan ovat olleet varastoituna Krimillä, niin sinne on helppo kuljettaa varaosat yms. tarvittava koska ovat tiuhaan liikennöivän junaradan varressa ja sitä kautta on kulkenut paljon muta materiaalia rintamalle. JA SILTI tästäkin huolimatta heiltä meni yli 6 kuukautta näiden vaunujen "kunnostukseen ja aktivointiin"? Kertonee jotain varastoitujen vaunujen kunnosta? Varaosien määrästä ja saatavuudesta? Osaavan korjaushenkilöstön määrästä? Ajankäytön tai resurssien priorisoinnista?

Ehkä olen väärässä, ehkä minulta jäi jotain huomioimatta? Ehkä näen yhtäläisyyksiä tai yhteyksiä paikoissa missä niitä ei ole? Ehkä tuo on vain propagandavideo eikä sitä kannata analysoida liian vakavasti?

T-90M vaunuja on valmistettu parin vuoden ajan, muistaakseni 2019 valmistui muutama kappale ja eri lähteiden mukaan tähän mennessä niitä olisi valmistettu 65-67 kpl. Tuo kuulostaisi karkeasti ottaen 31 vaunua per vuosi eli tämän verrran modernisoitu vuosina 2020 ja 2021. Voin olla väärässä, en ole tutkinut tätä tarkemmin. Tuon Alexei Khlopotovin blogista lainaamani tekstin perusteella heidän olisi tarkoitus modernisoida (ennemmin tai myöhemmin) 400 kpl T-90 vaunua T-90M versioksi. Vuoden 2022 aikana on väitetysti modernisoitu jokin määrä, mutta en ole nähnyt tarkkoja numeroita. Panssarijoukkojen takia olisi järkevää modernisoida kokonaisen pataljoonan tai sen monikerran verran eli 31, 62 tai 93+1 per vuosi (rykmentissä / prikaatissa on kolme pataljoonaa + sen komentajalla yksi vaunu eli 94 vaunua). Toki rahatilanne voi olla este, samoin pakotteet tai mut tuotannon haasteet. Silloin saatetaan modernisoida se määrä mikä kyetään, samoin voisi kuvitella että ehkä sota-aikana tilanne on normaalista poikkeava?

Kirjoitin edellisessä viestissä pitkästi T-90 ja T-90A panssarivaunujen määrästä ja niistä vaikeuksista, mitä eri lähteiden yhdistämisen kanssa tulee. En saa mitenkään yhdistettyä "tunnettuja" vuosituotantomääriä ja toisaalta eri lähteissä kerrottuja kokonaismääriä.

Tämä ei silti tarkoita että minä olen oikeassa ja nämä lähteet väärässä, asiassa voi olla yksityiskohtia jotka ovat menneet minulta ohi. Lainasin aikaisemmin tässä ketjussa pätkiä Mikhail Baryatinsky vuonna 2014 julkaistusta kirjasta "Броня СССР. Все советские танки" LÄHDE

En lainaa koko tekstiä uudestaan, sen voi käydä lukemassa aikaisemmasta viestistäni mutta lainaan pari pätkää alle (alleviivaukset minun):

However, on September 30, 1992, the factory floors left the first "object 188" of the installation batch, and on October 5, 1992, by a government decree Russian Federation, the tank was adopted by the Russian Army under the symbol T-90. A month later, its mass production began.

-

The first serial T-90 tanks entered various training centers. The first tank regiment (94 cars) was armed with them in the 21st Taganrog Red Banner Order of Suvorov Motorized Rifle Division (Siberian Military District). In the middle In the 1990s, the T-90 was also received by the 5th Guards Don tank division stationed in Buryatia. AT 1996, the Russian Army officially stopped your choice on the T-90 as a promising tank for equipping tank troops. At the same time, however, the number of T-90s produced was small: towards the middle in 1998, there were about 120 units in their troops. As for production, by this time for the Russian Army, it completely stopped.

-

Again T-90 tanks were ordered for the Russian Army only for 2004 - 14 units! Before "Uralvagonzavod" the question arose: what kind of tanks, in fact, the customer needs. Tank model 1992 clearly outdated, and it was physically impossible to release it possible due to the lack of entire industries. At the same time, after 1992, the army did not accept anything else into service. As a result of clarification tactical and technical task began to take shape appearance of the upgraded tank. It was based on laid the design of an export tank for India. Work on the "object 188A1" was carried out at UKBTM under the direction of the new chief designer V.B. Domnina. The fire control system of the modernized tank was built around the French-Belarusian Essa gunner's thermal imaging sight. production and upgraded sighting and observation complex commander TO1-KO4 "Agat-MR".

The improved ballistic computer 1V216M was also used in the LMS. fire the power of the tank has also increased due to the installation of an improved 2A46M-5 gun with improved characteristics of internal and external ballistics. On the the modernized Shtora optoelectronic countermeasures complex was installed on the machine, and already proven in India diesel V-92S2 with a capacity of 1000 HP. Despite the difficulties in mastering the mass production of the modernized tank, the entire batch of 14 units ordered by the army was delivered to early 2005.

In the same year, "object 188A1" was adopted by the Russian Army under the designation T-90A. In 2005, Uralvagonzavod produced 18 more vehicles. By this time, the plant had succeeded complete the debugging of technological processes and restore cooperative ties. It allowed in 2006 to fulfill the State Defense Order in the amount of battalion set of vehicles - 31 units. In total, 369 tanks were produced from 2004 to 2011.

T-90A, including over 50 T-90AK tanks. From the end 2011, the purchase of T-90A tanks for the Russian Army was discontinued.

-

Tästä nähdään että on mahdollista, että Steve Zalogan kirjan lähde voisi olla tämä kirja tai kirjailija. T-90 perheen vaunujen kokonaismääräksi vuoden 2011 lopussa tai "vuonna 2012" kuten Zaloga kirjoittaa, saataisiin 120 + 369 = 489 kpl.

Zalogan kirjan mukaan: "at the beginning of 2012, Russia had about 490 T-90 tanks...."

-

Tarjosin lainaamassani viestissä Vasiliy Fofanov sivulta numerot "fiscal year" tuotannon määristä ja niistä voi laskea T-90A kokonaismääräksi 279 kpl.

Ero on merkittävä: 369 - 279 = 90 kpl eli miltei kolmen venäläisen panssaripataljoonan vaunumäärä.

Puolan Jaroslaw Wolski kertoi omaksi arviokseen joulukuussa 2021 että T-90A vaunuja olisi 337 kpl. Samalla hän arvioisi T-90 obr 1992 vaunujen määräksi 80 kpl ja T-90M modernisoitujen (ymmärtääkseni pieni osa näistä on uustuotantoa) määräksi 65 kpl.

-

Minä en saa näitä määriä täsmäämään, mutta tähän on muutama vaihtoehto joita spekuloin jo aikaisemmassa viestissäni: jos oletetaan että Vasiliy Fofanov vuosituotantomäärät ovat oikein JA toisaalta oletetaan että Mikhail Baryatinsky on oikeassa kokonaismäärän osalta, niin tämä "90 kpl puuttuvia vaunuja" on mahdollisesti voitu hankkia jostain ulkomaille tarkoitetusta tilauksesta. Venäjällä oli suuria riitoja Intian kanssa lisenssivalmistuksesta ja he harasivat pitkään vastaan erityisesti teknologian siirtojen osalta.

Venäjä valmisti Intialle valmiiksi koottuja vaunuja JA kittejä, jotka kasattiin Intiassa. Voihan olla, että syystä tai toisesta jokin määrä näistä vaunuista olisi jäänyt Venäjän käyttöön. Ehkä asiakas kieltäytyi ottamasta vastaan, jos tilanne oli oikein kuuma. Toisaalta voisi kuvitella että jos näin olisi käynyt, siitä olisi kuultu tähän mennessä.

Pari muutakin vaihtoehtoa on:

1) ehkä tietty määrä T-90 obr 1992 vaunuja modernisoitiin T-90A standardin mukaiseksi jolloin T-90A kokonaismäärä olisi suurempi kuin uustuotannon määrä,
2) Vasiliy Fofanov voi olla väärässä vuosituotannon osalta: ehkä se jatkui pidempään tai määrät olivat hänen kertomaansa suuremmat

-

Se että minä en ole saanut näitä tietoja täsmäämään ei tarkoita etteikö Mikhail Baryatinskyn kirjan tiedot olisi välttämättä oikein. Ehkä minulta puuttuu jokin tiedonmuru joka selventäisi asian.

MUOKKAUS: satuin lukemaan vanhaa topwar.ru sivuston artikkeli T-72B3 modernisaatiosta (artikkeli julkaistu 9.11.2013 eli pian T-72B3 modernisointiohjelman alkamisen jälkeen). Siellä todetaan ohimennen näin: LÄHDE

T-90 about 500 pieces.

Tämä on tietysti reilusti ennen T-90M modernisoinnin alkua, joten tässä numerossa pitäisi olla T-90 obr 1992 ja T-90A vaunut (joiden valmistus Venäjän armeijalle päättyi vuonna 2010). Taas törmätään samaan 489 kpl tai "about 490" tai "about 500" - en pysty selittämään tätä määrää sillä tiedolla joka minulla on, jotain selvästi puuttuu. Pitäisi löytää joku lähde joka selittää mistä minun laskemat "puuttuvat 90 vaunua" on saatu tähän kokonaismäärään.

-

Laitoin tähän ketjuun aikaisemmin puolalaisen panssarivaunujen ja muun sotateknologian asiantuntijan Damian Ratka kirjoituksen, jonka lopussa kirjoittaa eri vaunuperheiden määristä näin (alleviivaus minun): LÄHDE

Before February 24, 2022, about 480 tanks were in active service, making the T-80 the second most heavily used tank type after about 2,000 T-72s and more than about 400 T-90A and T-90M tanks.
T-90A ja T-90M vaunuja: enemmän kuin 400 kpl

Hän ei laske mukaan T-90 obr 1992 vaunuja, joita on alunperin ollut 120 kpl (toki eri lähteiden määrät vaihtelevat hieman). OLETTAEN että tästä määrästä ei ole esim. käytetty vaunuja T-90M modernisoinnin aihioiksi TAI kannibalisoitu niitä varaosiksi jotta harvinaiset T-90 obr 1992 vaunut saadaan pidettyä toimintakuntoisina. Jaroslaw Wolskin mukaan niitä olisi joulukuussa 2022 enää 80 kpl mutta hän ei täsmennä mitä tällä tarkoitetaan. Mihin olisi hävinnyt 40 kpl näitä vaunuja?
 
Viimeksi muokattu:
Ihailen tätä tarkkuutta, tehtävään omistautumista ja hyviä kirjoittajan taitoja. Sujuvaa, pohdiskelevaa tekstiä, hyvillä lähteillä terästettynä.

Väitöskirjan verran asiaa? materiaalia ja näkökulmaa näyttää riittävän.

=> (tuleva) Sotatieteen tohtori nimimerkki Antares (y)
 
Ihailen tätä tarkkuutta, tehtävään omistautumista ja hyviä kirjoittajan taitoja. Sujuvaa, pohdiskelevaa tekstiä, hyvillä lähteillä terästettynä.

Väitöskirjan verran asiaa? materiaalia ja näkökulmaa näyttää riittävän.

=> (tuleva) Sotatieteen tohtori nimimerkki Antares (y)

Ei sentään, tämä on vain harrastus. Erilaisia kirjoja on kertynyt vuosikymmenten aikana ja päätin että niistä löytyvät tuotantodata eli taulukot on hyvä saada talteen digitaalisessa muodossa. Aiheena tämä ei kiinnosta montaa, mutta helpottaa myös minun laskelmia kun ei tarvitse miettiä mistä kirjasta mikäkin tieto löytyy. Täällä ne ovat yhdessä paikassa ja jos joku sattuu hakemaan, löytyy kätevästi lähdeviittauksen kanssa.

-

Satuin lainaamaan tätä pätkää toisessa ketjussa:

Lähde:

Soviet T-55 Main Battle Tank - James Kinnear, Stephen L. Sewell - 2019

Lainaus kirjan sivuilta 50-51.

As more and more new generation tanks appeared on the horizon, such as the American Abrams, the British Challenger 1 and 2, the German Leopard 2, and the French Le Clerc, the day of the T-55 was drawing to a close with the Soviet Army. When the Soviet Union collapsed in 1991, it was noted by General-Lieutenant Dmitry Vologonov that the USSR had a total of 77,000 combat tanks still on the books. He did admit that this figure included T-34-85, T-44M, IS-2M and IS-3M, and T-10 tanks in ‘war reserve inventory’ and located in depots throughout the country. But a good number of those tanks were T-54 and T-55 types in various stages of upgrading or deterioration based on where and when they had been last serviced.

Merkityksellinen, ajatuksia herättävä kokonaismäärä - toki pitää olettaa että numero pitäisi paikkansa edes suuntaa-antavasti.

Jos katsoo nopeasti eri vaunuperheiden valmistusmääriä, saadaan seuraavat numerot:

Muut vanhemmat vaunutyypit:

T-34-76 = 35 334 LÄHDE
T-34-85 = 25 915 LÄHDE
T-44 = 1 518 LÄHDE
T-54 = 16 665 LÄHDE
T-55 = 23 000+ (tämä on arvio kokonaismäärästä, arkistolähteet puutteelliset, varmaksi tiedetään valmistusmäärä aikavälillä 1958-1968 joka on 12 912) LÄHDE
T-62 = 19 651 LÄHDE
T-64 = 13 108
T-72 = 17 831
T-80 = 7 066

T-64, T-72 ja T-80 vaunuperheiden valmistumäärät Neuvostoliiton omalle armeijalle on otettu tästä useita kertoja eri julkaisuissa julkaistusta taulukosta (huom. tästä puuttuvat vuosien 1991, 1992 jne. valmistusmäärät - toisaalta nyt puhutaan vuodesta 1991): LÄHDE

JOS oletetaan että jokainen näistä vaunuista on tosiaan uustuotantoa EIKÄ niin että vanhempi vaunu joka on modernisoitu uudeksi versioksi on laskettu kahteen tai useampaan kertaan, niin tätä voi kelata taaksepäin seuraavasti:

7 066 + 17 831 + 13 108 + 19 651 + 23 000 = 80 656

Tässä on kuitenkin vain laskettu T-64, T-72, T-80, T-62 ja T-55 perheiden kokonaismäärät.

Miksi sitten vuonna 1991 heillä on edelleen "sotareservissä" T-34-85, T-44M, IS-2M ja IS-3M, sekä T-10 panssarivaunuja?

On tietysti selvää että mitään panssarivaunua ei käytetä loputtomasti, vaikka sille kuinka tehtäisiin ajankohtaiset huollot, suuret määräaikaiset remontit, moottorin vaihdot yms. Vanhemmille panssarivaunuille oli myös omat modernisointiohjelmasta, jonka myötä tietty osuus vaunuista modernisoitiin (vertaa T-55M / T-55AM ja T-62M modernisointi 80-luvulla). Kun vuosituotantomäärät ovat niin suuret kuin mitä ne olivat Neuvostoliiton aikaan, on luonnollista että käytetään vanha vaunu loppuun eikä jokaiselle tehdä loputtoman kauan huoltoja. Jossain vaiheessa vaunu menee romuksi.

MUTTA tästä logiikasta huolimatta minua on aina vaivannut seuraava ajatus: Neuvostoliitto oli kuuluisa siitä että he eivät juuri koskaan heittäneet mitään vähänkään käyttökelpoista pois. Täten he pyrkivät modernisoimaan ja remontoimaan vaunuja kauan niiden "loogisen käyttöiän" jälkeenkin. Eikä toisen maailmansodan päättymisestä ollut tolkuttoman pitkää aikaa vuonna 1991, ainoastaan 45 vuotta. Nyt eletään vuotta 2022 ja Neuvostoliiton hajoamisesta on hieman yli 30 vuotta. Silti jos katsoo mitä panssarivaunuja käytetään tällä hetkellä, ne ovat pitkälti modernisoituja 80-luvun vaunuja. Tietysti pitää muistaa että uusien panssarivaunujen valmistus käytännössä päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen joten on loogista modernisoida varastovaunuja aivan erilaisella innolla ja vaivalla, kuin jos vertaa kylmän sodan vuosiin.

Olen toisinaan miettinyt, ovatko listaamani numerot uustuotantoa VAI lasketaanko niihin mukaan "rajummat" modernisoinnit? Lasketaanhan nykypäivänäkin T-72B3, T-80BVM ja T-90M uusiksi vaunuiksi vaikka kyse on vanhan vaunun modernisoinnista. JOS tämä jälkimmäinen pitäisi paikkansa myös kylmän sodan aikana ja näkyisi näissä tilastoissa "uutena vaununa" niin silloin näitä tilastoja pitäisi lukea ihan uudella tavalla.

Kun Dmitry Vologonov sanoi vuonna 1991 että heillä on inventaariossa 77 000 panssarivaunua niin tämä voisi tarkoittaa koko kylmän sodan aikana tapahtunutta uustuotantoa, jossa on sitten eri vaunuperheitä erilaiset määrät riippuen niiden modernisointiasteesta. Tietysti jokin osuus vaunuista on menetetty onnettomuuksissa, sodissa, harjoituksissa jne. mutta jos ajatus olisi se että pyritään säilyttämään niin monta vaunua kuin mahdollista käyttökelpoisina, silloin vuosituotannon ei tarvitse olla niin suurta kuin miltä se tilastojen valossa näyttää. Toki sitä pitää tapahtua tietyt määrät, mutta vanhojen vaunujen varaosien valmistus ja modernisointi tapahtuisi sen rinnalla.

Minulla ei ole tästä todisteita mutta asia on vaivannut minua aina kun palaan näihin numeroihin. Toisen maailmansodan vuosilta tiedetään että heidän teollisuus kykeni massiiviseen tuotantoon kun oli pakko. Sotaa seuranneiden vuosikymmenien tuotantomäärät olivat selvästi vähemmän, joten ne eivät ole numeroina uskomattomia, mutta sotivat osaltaan vastaan sitä periaatetta että mitään ehjää tai vähänkin toimivaa ei heitetä pois jos ei ole pakko.

Mutta ehkä olen aliarvioinut panssarivaunujen kulumisen käytössä? Ehkä he todella valmistivat uustuotantona kaikki nuo vaunut mitä tilastoissa kerrotaan.

Tässä taulukon muodossa heidän CFE-ilmoitusten vaunuperhekohtaiset kokonaismäärät:

1660393468357-png.65086


Vuonna 1991 heillä oli 77 000 panssarivaunua? Se tarkoittaisi että näistä Uralin itäpuolella oli 77 000 - 20 725 = 56 275 kpl.

He aloittivat vaunujen siirrot Uralin itäpuolelle jo 80-luvun lopussa JA tietysti siellä oli tietty määrä vaunuja jo ennen tätä pääasiassa Kiinan vastaisella rajalla.

Olen silti ollut siinä luulossa että heillä ei olisi ollut T-80 perheen vaunuja Uralin itäpuolella. Joten mistä syystä kokonaistuotantomääräksi kerrotaan 7 066 kpl, mutta CFE-ilmoituksen mukaan näitä olisi 4 907 kpl? He ovat voineet siirtää 2 159 kpl Uralin itäpuolelle ennen CFE-ilmoituksen antamista. Toisaalta he ovat voineet valehdella ilmoituksella. Hyvin mahdollisia vaihtoehtoja kumpikin.

Toisaalta se minua kiusaava vaihtoehto olisi tämä: T-80 vaunuperheen uustuotanto kun mukaan lasketaan kaikki modernisoinnit "uusina" vaunuina on 7 066 kpl MUTTA todellinen T-80 perheen vaunujen uustuotanto oli 4 907 kpl. Tämä tarkoittaisi sitä että tästä vaunumäärästä olisi modernisoituja vaunuja 2 159 kpl eli tämä määrä olisi laskettu kahteen kertaan.

Mikä tahansa modernisointi ei ole mahdollinen: vaunun panssaroinnin muutokset voivat olla mahdottomia, samoin tornin muodon muuttuminen jne. T-80UE-1 on yhdistelmä jossa on T-80UD vaunusta otettu torni ja T-80BV vaunun runko. Ehkä tällaisia modernisointeja tehtiin myös kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa? Ehkä näin muodostunut vaunu laskettiin tilastoihin uudestaan koska kyseessä on suorituskyvyltään täysin erilainen vaunu.

Toisaalta tietyissä tyypeissä sekä tornin että rungon panssarointi meni uusiksi, joten ehkä tällaisessa tilanteessa kaikki nämä vaunut olisivat uustuotantoa.

Tai ehkä todisteiden puutteessa ei kannata spekuloida tällaista? T-64, T-72 ja T-80 vaunujen osalta ei ole julkisia versiokohtaisia tilastoja vaan kaikki numerot jotka olen nähnyt ovat enemmän tai vähemmän arvauksia.

Solyankin et. al. oli tarkoitus kirjoittaa neljäs osa heidän erinomaiseen kirjasarjaan ja kirjan nimikin ehdittiin kertoa julkisuuteen:

"Отечественные бронированные машины. XX век. Том 4. 1966-2000" eli "Domestic armored vehicles. XX century. Volume 4. 1966-2000"

Valitettavasti tämä kirja ei valmistunut koskaan enkä usko että sitä tullaan näkemään. JOS he olisivat saaneet avoimen pääsyn kaikkeen lähdemateriaaliin ja arkistoihin JA jos mikään valtionsalaisuus tms. ei olisi estänyt kirjan julkaisua, meillä todennäköisesti olisi hyvin tarkat tiedot paitsi kylmän sodan viimeisten vuosikymmenten vuosituotantomääristä per vaunutyyppi ja versio mutta myös parempi selvyys 90-luvun kaaoksesta.

Elättelen varovaisia toiveita siitä että joku joskus onnistuisi kirjoittamaan tällaisen kirjan, mutta se vaatisi tosiaan rajoittamatonta pääsyä Venäjän arkistoihin.

EN tosiaan sano että tuo esittämäni "teoria" pitää paikkansa, esim. T-54 vaunujen osalta tiedetään varmaksi että niitä todella valmistettiin 16 665 kpl aikavälillä 1947-1958. Tätä perustaa vasten verraten T-64, T-72 ja T-80 tuotantomäärät eivät ole uskomattoman suuria.

En silti pääse eroon ajatuksesta: miksi valmistaa kokonaan uusi vaunu jos voi modernisoida vanhan halvemmalla? Sama logiikka kuin nykypäivänäkin. Toki korkeaksi skaalattu linjatuotanto on tehokasta ja siten uusia vaunuja syntyy tasaiseen tahtiin. Se on sinänsä nopeampaa kuin vanhan modernisointi joka vaatii vaunun purkamisen, käsittelyn, osien vaihdon, testaamisen yms.

Toisaalta jos lasketaan listaamistani numeroista nämä:

T-54 = 16 665
T-55 = 23 000+
T-62 = 19 651
T-64 = 13 108
T-72 = 17 831
T-80 = 7 066

Saadaan summaksi 97 321 kpl. Tästä puuttuvat tietysti jokin määrä T-34-85 vaunuja ja T-44M, IS-2M ja IS-3M, sekä T-10 vaunut.

97 321 - 77 000 = 20 321

Ihan vain näitä numeroita tuijottamalla käy selväksi että he olisivat menettäneet 20 321 panssarivaunua toista maailmansotaa seuranneina 45 vuotena. Se tarkoittaisi keskiarvoisesta 451,58 vaunua per vuosi. Suuri maa, suuret toleranssit? Teräs on toki kierrätystavaraa joten ehkä vanhojen vaunujen romuttamista ei koettu suurena tragediana? Ehkä uustuotannon tahti pidettiin tosiaan kovana loppuun asti, joten sitä mukaa kun vanhempia vaunuja putosi pois käytöstä, niistä saatiin terästä uustuotannolle ja uudet vaunut korvasivat hyvää tahtia vanhat?

Ehkä, mutta tuo tuntuu niin kovasti "ei-neuvostoliittolaiselta" ajattelulta että tosiaan laitetaan vanhoja vaunuja pataan kymmeniä tuhansia 45 vuoden aikana. Vaan ehkä tosiaan aliarvioin vaunujen kulumisen käytössä? T-54 vaunua vuodelta 1948 ei vain voi käyttää loputtomiin, eikä ainakaan 45 vuotta? Ehkä heillä oli tarkka ohjelma jota noudatettiin tyyliin suuri remontti 10 vuoden käyttöiän jälkeen mutta kun toinen 10 vuotta tulee täytettiin niin X määrä tästä vuosituotannosta pataan ja murto-osan kohdalla harkitaan modernisointia?
 
Viimeksi muokattu:
Olen viitannut useita kertoja puolalaisen Jaroslaw Wolskin kirjoituksiin ja numeroihin. Seurasin vuosia sitten kun hän kirjoitti eri foorumeille nimimerkillä "militarysta" ja hänen erityinen kiinnostuksen kohde on aina ollut panssarivaunut.

Lähdin hänen tuoreen twitter-ketjun kuvan innoittamana tekemään kuvahakuja ja löysin minulle tutun, mutta unohtuneen taulukon vuodelta 2016: LÄHDE

1672940894044.png

Sama kuva mutta Google Translate -käännös kuvan teksteistä:

1672940943551.png

Taulukon yhden solun teksti pusertuu pieneksi, joten tässä tekstinä:

Note - the number on the left (lower range) reflects vehicles not modernized but renovated since 2010. It could be her in real terms (estimated upper range)

Hänen mukaan aikavälillä 2010-2015 (eli kuuden vuoden aikana) olisi remontoitu noin 300 kpl "T-80B with Kontakt-1" ja 466 kpl T-72B1, T-72B ja T-72A vaunuja. Yhteensä siis noin 766 kpl.

Toisaalta hän kirjoittaa että yliraja näiden remonttien osalta voisi olla 450 kpl "T-80B with Kontakt-1" ja 500 kpl T-72B1, T-72B ja T-72A vaunuja. Yhteensä siis noin 950 kpl.

Hän ei kerro lähteitä näille arvioille mutta jos katso alempaa tästä viestistä yhden remontteja tekevän pajan taulukon niin Wolskin arvion alaraja on tämän pajan kunnostamien T-72 ja T-80 perheen vaunujen määrät aikavälillä 2010-2015.

Hänen kertomalleen ylärajalle en ole löytänyt lähdettä, mutta T-72 vaunujen osalta se on vain aavistuksen enemmän kuin tämän pajan tunnettu remontoitujen vaunujen määrä. T-80 perheen vaunujen osalta yläraja on selvästi suurempi taulukosta saatavaan alarajaan verrattuna (284 kpl vs 450 kpl, 1,5845-kertainen ero - numerona eroa on 166 kpl). Onko tässä käytetty jotain logiikkaa ylärajan laskentaan vai onko hän käyttänyt jotain muuta tietolähdettä?

Andrey Frolov mukaan vuonna 2012 olisi remontoitu 97 kpl T-72B1/B vaunuja ja 115 kpl T-80BV. LÄHDE

Tämä kertoo siitä että joku muu remontoi myös näitä vaunuja tällöin, tämä paja ei ollut ainoa.

-

Wolski antoi tuoreet numeronsa alkuvuodesta 2022 ja hänen seurantansa ulottui silloin vuoden 2021 loppuun (kuten yllä olevassa taulukossa nähdään, sekin on tehty vuoden loppuun asti - tosin ko. taulukko on joulukuuhun 2016). Hänen seurantansa päivittyy toki sitä mukaa kun saa uutta tietoa, mutta tässä taulukossa ei ole niin vanhaa asiaa etteikö siitä osa koskisi nykypäivää myös.

Lähdelinkin takaa löytyy hänen kirjoittama teksti:

How many and what kind of tanks does Russia have? Here is the answer in the form of a table - a statement.

In short, the Russians have about 2,060 modernized or new vehicles. There are 1,309 of them capable of fighting at night, about 1,090 can use modern anti-tank ammunition, and "only" 863 have communications at a level similar to (or above) our Leopard 2A5. at least 760 underwent repairs in 2010-2015...

After adding both groups of machines, we get about 2,800-3,000 vehicles in service, of which almost all either after renovation or after modernization and renovation.

These vehicles complement vehicles capable of mobilization within 3 to 6 months of the start of mobilization. Such tanks of the Russian Armed Forces from 1,080 to about 1,400 pieces.

Of course, there are also mobs of further categories capable of mobilizing, for example, a year after the start of the process. There may be even several thousand such vehicles

-

Poimin viestin kommenteista pari Wolskin kirjoittamaa viestiä koska näissä on kiinnostavaa lisätietoa yhden Venäjän panssarivaunuja korjaavan pajan suorituskyvystä (jos uskotaan kerrotut numerot): LÄHDE

Here's a little something for dessert:

ONE of the repair and repair plants in Russia (БТРЗ № 61) only in 2015 renovated 188 T-72 and T-80 tanks... And these are not modernized cars, but overhauled (major repairs).
two:

(otsikon käännös: VOLUME OF PRODUCTS BY YEAR - taulukon kuvan alkuperäinen lähde A. Khlopotov blogim julkaisu 6.8.2015 LINKKI, LINKKI 2)
1672941305254.png

major repairs again:

2009: 57 T-72 and 18 T-80
2010: 28 T-72 and 27 T-80
2011: 49 T-72 and 62 T-80
2012: 32 T-72 and 73 T-80
2013: 107 T-72
2014: 117 T-72 and 70 T-80
2015: 133 T-72 and 34 T-80

Over the years 2009-2015, this one plant renovated:

523 vehicles of the T-72 family and 284 vehicles of the T-80 family.

800 machines. Renovation, not modernization.

I gave the numbers in the table for the years 2010-2015, some of the repaired T-72Bs were later modernized, which is why the numbers in the second category in the table (mine) are slightly lower than ... the total data for TWO repair plants. And apart from them, we have UVZ, we have Omsk plants, we have local repair and renovation plants, etc.

Speaking of raving about there are mountains of scrap metal that does not work and falls apart with age ... Unfortunately, it is not so good ...

-

short: "shit true" :)

Such fairy tales about how they are backward and in general "be" are spread by Russian propaganda to hide the scale of modernization of the Russian Armed Forces and "sleep" the societies of NATO countries. After all, it is said that the devil's greatest success is convincing the sinner that hell does not exist. And on a similar principle, in my opinion, can be accepted by quite a lot of people who write that the Russians do not have the strength, the means, their army is in disarray, they are afraid of NATO, in Ukraine they supposedly entered but lost, in Syria "the space circus and stupid bombs", etc. Such a way of presenting the subject is very convenient for the Russians because it diminishes their real possibilities and masks what Putin inadvertently said a few times (e.g. in 2006). Just such convincing that the dog may look menacing, but it is behind the fence, and besides, it is probably lame and old, and apparently it can't see well.

The first loser to find out was Saakashvili cutting his own tie in 2008. The second - the Maidan authorities in 2014... and who will be the third? Notice how such writing and mocking military potential made it even easier to dismantle the army in many countries of Central and Eastern Europe and NATO in general. Our politicians would also like to do it - and such trials took place with the apogee of the "psychiatrist". Who is it really for to write about Russia's alleged military weakness? U.S? I do not think so.

From the technical side - there are areas where the Russians are or were backward, they had a "back" in relation to the west in several sectors, but in most cases it is a thing of the past.

-

Tässä hänen tuore ketju jossa kirjoittaa tästä aiheesta (ja josta nappasin tuon kuvan БТРЗ № 61 pajan "vuosituotannosta"): LÄHDE

Will Russia run out of tanks?

Someday for sure, but not in 2023 - and that's what this thread is about.

Please keep forwarding.

Russian losses in technology are overwhelming at first glance, in real terms irretrievably around:

1900 tanks
3200 BMP/WP/TO
800 OTHERS

In total, the whole "technique" from tanks to armored vehicles RUS irretrievably lost about 6000 pieces.

Knockout?

Unfortunately not.

First of all, RUS had a gigantic hardware potential. Tanks as an example:

"3+3+3"

3300 tanks in line

3000 machines that can be mobilized in a year and 3000 machines that can be "recovered" with a sufficiently large and long mobilization process.

1672941676674.png

At the same time, it is important to emphasize that there are more tanks in Russia - even several thousand, but the vehicles above the above-mentioned 9000 machines in total are already a certain "black number" whose real value is impossible to estimate.

The loss of about 2000 tanks is severe (2/3 out of 3300 full-time machines) but it is "only" 1/3 of what the Russians are able to mobilize in a year. Surprise? I already explain why not. In Russia, up to a certain point, the production data of tanks/BMPs and repair plants were open.

ON THE ROOM:

UVZ (eli Uralvagonzavod eli Nizhny Tagilin tehdas) up to 200 to 300 machines per year
Kurganmash - as above (BMP only)
Omsk as a repair shop - 62 T-80BVM per year, etc.

And there are also 5 regional repair plants which become factories after mobilization.

They renovated from 80 to 180 pieces of technique. Yes, during peacetime RUS had the ability to produce/renovate from 860 to 1500 pieces of technology.

Below, an information board of one of the five regional plants with "production" (cars repaired with mileage reset) - (HUOM: katso kuva ylempää tästä viestistä - VOLUME OF PRODUCTS BY YEAR)

How much are RUS able to repair on a war footing? In theory, the minimum is DOUBLE in relation to peacetime. Estimated from 1600 to 3000 pieces of technology. Currently, the Russians say that in one of the mobilized repair plants they will release 230-260 units per year, e.g. T-62M

Propaganda because it is openly stated? Not necessarily - it is completely convergent, e.g. with the known duplicated peacetime values of district repair facilities. And they have five working units, plus 3 large factories that survived the USSR.

So will the RUS complement themselves with a light hand in two years of losses?

Neither - fortunately, the repairs of the Armed Forces in Russia in the previous decade were made with the use of components from the mobilization states :)

As a result, in some RUS groups they have terrifying deficiencies: hence, for example, we see the "new" T-62M and T-90M, but with vehicles with 2A46 guns have problems. In turn, they have a lot of W46 engines, but problems with the W84MS, etc. :)

Redevelopments in Russian with a margin of 5% are now hiccuping. Therefore, RUS will not get the maximum capacity to mobilize the industry.

BUT you should be aware that without major problems, a year after the holiday mobilization of the industry, they will implement a little more than 2000 pieces of "techniques", i.e. tanks, IFVs, TOs, KTOs, AHSs, etc. So 1/3 of the losses they have already suffered. And because they intensively buy missing components in the countries to which they exported SPW.

We can expect an improvement, not a deterioration, of the RUS mobilization capacity of the industry.

So where will the bottlenecks of the Russians be?

- senior officers
- artillery ammunition
- communication in the attack
- battlefield aviation,
etc.

But it will certainly not be "lack of technology".

-

Meidän Pekka Toveri kirjoitti muutama viikko sitten että Venäjä kykenee remontoimaan / aktivoimaan varastovaunuja noin 200 kpl per kuukausi. Minun muistikuva oli että heidän rauhanajan kapasiteetti olisi 200 kpl per vuosi, mutta tämä perustui juuri Wolskin esittämään kuvaan. Muistin nähneeni tuon aikaisemmin ja sen data oli tarttunut mieleen.

Kuten Wolski kirjoittaa, tämä ei ole ainoa remontteja tekevä paja. Minulla ei ole tällä hetkellä vastaavia taulukoita muille pajoille enkä ole varma, onko panssarivaunujen remontointia tehty yhdessä vai useammassa (siis rauhan aikana). Minulla on hieman takaraivossa sellainen kutina että Wolskin esittämä taulukko eli БТРЗ № 61 voisi olla ainoa panssarivaunuja remontoinut paja. Muut kunnostavat sitten BMP, BTR yms. kalustoa. Voin olla väärässä mutta edes Venäjällä ei ole ollut tarvetta ylenmääräiselle vanhojen panssarivaunujen remontoinnille per vuosi, koska näiden lisäksi on tehty suuret määrät modernisointia (pääasiassa Uralvagonzavodin toimesta).

Toisaalta nyt kun teollisuus on mobilisoitu (tai pyritty mobilisoimaan) sota-ajan kapasiteettiin niin voitaneen olettaa että tietyt varastotukikohdat tekevät aktivointia / remontointia itsenäisesti kykyjensä mukaan JA jos Wolskin mainitsemat muut "remonttipajat" eivät olisi tehneet panssarivaunujen remontointia rauhan aikana, niin voinee olettaa että nämä olisi aktivoitu nyt sota-aikana. Wolskin tuoreen ketjun arvio näiden kapasiteetista rauhan aikana:

And there are also 5 regional repair plants which become factories after mobilization.

They renovated from 80 to 180 pieces of technique.

Yes, during peacetime RUS had the ability to produce/renovate from 860 to 1500 pieces of technology.

-

Kirjoitin toisessa ketjussa venäläisen Andrey Frolov (Андрей Фролов) tekemästä seurannasta: LINKKI, LINKKI 2

Hänen taulukkonsa eivät ole täydelliset JA keskittyvät pääasiassa uusien sekä modernisoitujen sotakoneiden vuosituotantoon. Taulukossa on parin vuoden osalta "remontoitujen" panssarivaunujen määrä, vuonna 2012 hän sanoo että 97 kpl T-72B/T-72B1 ja 115 kpl T-80BV. Vuoden 2015 kohdalla hän kirjoittaa 170 kpl T-72 (tosin numeron kohdalla kirjaimet m ja r, mikä tarkoittaa modernisoituja ja remontoituja).

Jos vertaa vuoden 2012 numeroita Wolskin taulukkoon, niin siinä sanotaan vuoden 2012 saldoksi 32 kpl T-72 ja 73 kpl T-80.

JOS molemmat ovat oikeassa, niin se tarkoittaisi että vuonna 2012 joku muu tai jotkut muut remontoivat 97 - 32= 65 kpl T-72 ja 115 - 73 = 42 kpl T-80.

Jos hakee Googlella БТРЗ № 61 niin löytyy sivuja joiden tekstin kääntämällä nimestä tulee "61st Armored Repair Plant". Yksi mielenkiintoinen sivu on tämä (artikkeli julkaistu 5.11.2012 ja pajalla näkyy olevan T-72 ja T-80 vaunuja remontin eri vaiheissa): LINKKI

Sieltä löytyy paljon kuvia tehtaan sisältä ja vaunuista joiden remontointi on kesken.

Pikaisesti hakemalla löytyi tällainen mielenkiintoinen sivu (tämä löytyi Yandex-hakukoneella ja on julkaistu 3.8.2020): LINKKI

-

Nyt sodan aikana saatiin kuulla että remontoivat T-62M vaunuja, uutisen mukaan (ainakin yksi) näitä "modernisoiva" tehdas on "103 Armored Repair Plant in the country’s Far Eastern Transbaikal Krai region" joka (sekin?) kuuluu Uralvagonzavodiin. LÄHDE

Olen olettanut että Nizhny Tagil tekee paitsi vaunujen modernisointia niin myös remontointia. Ainakin tekivät 90-luvulla ja 2000-luvun alussa kun Venäjän valtio osti nihkeästi "oikeita modernisointeja".

Paikkojen sijainnit:

103 Бронетанковый ремонтный завод / 103 Bronetankovyy Remontnyy Zavod / 103 Armored Repair Plant = 51.9167699, 113.6490002 - LINKKI (Google Maps)

Uralvagonzavod (Nizhny Tagil) = 57.936111, 60.095278 - LINKKI (Google Maps)

1672154149573-png.72053
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top