Nykyinen komentaja Jarmo Lindberg ei hae jatkokautta.

Kukahan nousee nyt Kivisen paikalle PE:n päälliköksi? Pyötsiä, Jäämeri, Huikko jne? Jonkinlainen kenraalien tehtäväkierto ja ruletti tästä kuitenkin pyörähtää käyntiin. Ja ehkä yksi eversti nousee myös prikaatikenraaliksi.

Mikä taho muuten päättää näistä em. nimityksistä? Onko presidentti tässäkin herra ja hidalgo?

Pyötsiä varmaan vahvoilla jos kerran oli loppumetreille tulla valituksi.
 
No, sanotaanko näin että että jos olet jotakin kenraalisukua jossa isä/isoisä on viime sotien ritarikenraali, niin voihan siitä paineita itselleen luoda ja varmasti niitä syntyy myös ulkopuolelta.
Pitää kuitenkin muistaa että sotilaita kahdessa ja kolmessa polvessa on itseasiassa melko paljon. Suurin osa edustaa kuitenkin ihan tavallisen työuran tehneitä sotilaita kaikista henkilöstöryhmistä. Ihan tavallista on että isoisä on kanta-aliupseeri, isä upseeri, poika opistoupseeri tai aliupseeri - tai mikä tahansa muu yhdistelmä.
Sotilaita kolmessa polvessa tunnen useita, ei taida kuitenkaan juuri kukaan olla upseeri-upseeri-upseeri linjalta. Kahden polven sotilaissa on enemmän upseeri - upseeri, joka tosin johtunee ainakin osittain siitä että koulutusjärjestelmän muutokset ovat olleet sellaisia että tällä hetkellä nuorehkon upseerin isä on myös upseeri. Nuorimman pään aliupseereissa taas alkaa olemaan upseeri - aliupseeri linjaa.
No, yleisesti ottaen minä en kyllä eroja löydä siitä kuinka monessa polvessa kukin sotilas on ammattiinsa päätynyt. Hyviä ja vähän vähemmän hyviä on kyllä ihan tasaisella jakaumalla.
Ihan samalla tavalla tunnen ihmisiä siviilipuolelta joilla ammatinvalinta siirtyy vanhemmilta lapsille. Harvapa sitä kritisoi että yrittäjyys siirtyy - miksi sitä pitäisi ihmetellä, saati kritisoida jonkun muun ammatin kohdalla?

Merivoimien nykyisen komentajan sukunimikaimakin vaikutti 80- ja 90-luvulla Öbiksessä. Liekö isä tai joku muu sukulainen?
 
En ota Kiviseen kantaa henkilönä sen enempää, mutta yhden asian nostan esille:
Kivinen on samaa kadettikurssia kuin Lindberg. Ikäeroa taitaa olla puolisen vuotta. Lindberg jäi eläkkeelle, Kivinenkin on eläkeiässä.
Komentajana hän saa jatkaa yliajalla 5 vuotta. Kenraaleita ja everstejä on sen verran vähän että yläpäässä kun paikka aukeaa, aika moni alempaa siirtyy eteenpäin.
Ylimmällä pallilla 5v yliajalla tarkoittaa tehtäväkierron hidastumista, ellei osin jopa pysähtymistä viideksi vuodeksi.

Sama ongelma on olemassa jo paljon alemmalla tasolla organisaatio- ja koulutusuudistuksista johtuen.
Minun mielipiteeni on että joka ukko upseereista eläkkeelle siinä kohtaa kun ikä täyttyy. Opistoupseeri tai aliupseeri jos haluaa jatkaa yliajalla 57-vuotiaaksi, kuten vielä hetken on mahdollista vanhojen sotilaiden kohdalla, niin harkinnan mukaan kyllä, jos se helpottaa henkilöstöpulaa.
Upseereista jokainen "joulupukki" jumittaa muiden uraa.
 
Minun mielipiteeni on että joka ukko upseereista eläkkeelle siinä kohtaa kun ikä täyttyy

Jep. Ja ihan sama voi päteä missä tahansa yrityksessäkin. Jossain kohtaa leijonan on väistyttävä ja nuoremmat ottavat paikan. Organisaatio -jähmettyy- ikävällä tavalla, kun yläpään tehtävät on tulpattu...joskus täysin turhaan. Jähmettymiseen ei ole muuta keinoa kuin reipas kierto.
 
Minun mielipiteeni on että joka ukko upseereista eläkkeelle siinä kohtaa kun ikä täyttyy
Upseereista jokainen "joulupukki" jumittaa muiden uraa.
Näinhän nykyään tapahtuukin. Everstin virat ovat kaikki olleet määräaikaisia jo kauan. Everstiluutnanttina jäät eläkkeelle viimeistään säädetyn eroamisiän täyttyessä. Jos saat everstin viran, niin määräaika on korkeintaan 5 v, sen jälkeen alkaa automaattinen eläke.
 
Ylös tai ulos-periaate voisi olla pätevä Suomessakin, 5-6 vuotta ilman ylennystä ja vaativimpia tehtäviä tarkoittaisi siirtoa. reserviin.
 
Ylös tai ulos-periaate voisi olla pätevä Suomessakin, 5-6 vuotta ilman ylennystä ja vaativimpia tehtäviä tarkoittaisi siirtoa. reserviin.

Johtaa siihen, että upseerit tms. jotka ovat tyytyväisiä omaan toimeensa joutuvat väkisin hakemaan ylennystä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ei jatkoon.
 
Johtaa siihen, että upseerit tms. jotka ovat tyytyväisiä omaan toimeensa joutuvat väkisin hakemaan ylennystä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ja tämä on huono asia koska....??????
 
Ja tämä on huono asia koska....??????
Erään sanonnan mukaan jokainen etenee urallaan oman pätemättömyytensä tasolle. Ainakin siviilipuolella hyvistä asiantuntijoista tulee monesti huonoja esimiehiä, eikä läheskään aina omasta aloitteestaan.
 
Esim. brittiarmeijassa voit olla vaikka "lance-comical" eli Lance-corporal koko urasi jos haluat.

"Terminal lance" on myös USMC:n sanonta...ja loistava huumorisarjakuva.

Miksi pakottaa ihminen sellaisiin, joissa tietää että ei enää ole hyvä.
 
Up or out on käytössä upseereille sekä USAn että UKn asevoimissa. Kuka tässä on ketään pakottamassa mihinkään? Kapteenin virkaa olisi hakemassa useampia yliluutnantteja ja vaikka minä PV:tä usein mollaankin, niin uskon että se löytää hakijoiden joukosta kyvykkäimmän muunkin kuin edellisessä tehtävässä suoriutumisen perusteella. Jos kyky tai halu ei riitä tehtävissä kasvamiseen niin eikö se ole paras merkata ukolle sodanajan tehtävä ja siirtää reserviin?
 
PV:ssä niitä näyttöjä pitää varmaan oikeasti ollakin, mutta siviilipuolella on kyllä tullut nähtyä sellaisia nimityksiä ja rekrytointeja, ettei aina oikein tiedä itkettääkö enemmän kuin naurattaa. Vanha tiimikaveri, joka ei ollut vajaassa 10 vuodessa saanut edes pienen pieniä projekteja vedettäväkseen, vaihtoi taannoin työpaikkaa. Seuraava työpaikan vaihdos oli reilun vuoden päästä ja nyt on puolen vuoden jälkeen esimiesasemassa isossa pörssiyhtiössä. Yhtään ylistävää kommenttia en ole ko. jantterista ikinä kuullut. Mutta tuurilla ne isotkin laivat seilaavat. Sorry offtopic.
 
Viimeksi muokattu:
Näinhän nykyään tapahtuukin. Everstin virat ovat kaikki olleet määräaikaisia jo kauan. Everstiluutnanttina jäät eläkkeelle viimeistään säädetyn eroamisiän täyttyessä. Jos saat everstin viran, niin määräaika on korkeintaan 5 v, sen jälkeen alkaa automaattinen eläke.
Joo, tapahtuu kyllä - paitsi komentajan kohdalla. Ja kun ylin jakkara jumittaa, jumittaa sen alapuolella yllättävänkin iso määrä muita jakkaroita. Minusta komentajan eroamisikä pitäisi olla sama kuin muillakin kenraaleilla.
 
Henk. koht anekdoottina kerrottakoon että tunnen kaksikin kappaletta ammattiupseereita, jotka suorittivat siviilipuolen ylemmän tutkinnon ja siirtyivät yksityiselle sektorille koska harmaahapset istuvat virassaan kuin se naula junttilan tuvan seinässä ja sekä ura että orgakisaatio tuntui pysähtyneen kuin seinään.

Jos joku epäilee että miehissä oli vikaa niin voi itse käydä koittamassa maisteritutkintoa päivätyön ohessa ja paukutella henkseleitä sitten.
 
PV:ssä niitä näyttöjä pitää varmaan oikeasti ollakin, mutta siviilipuolella on kyllä tullut nähtyä sellaisia nimityksiä ja rekrytointeja, ettei aina oikein tiedä itkettääkö enemmän kuin naurattaa. Vanha tiimikaveri, joka ei ollut vajaassa 10 vuodessa saanut edes pienen pieniä projekteja vedettäväkseen, vaihtoi taannoin työpaikkaa. Seuraava vaihdos oli reilun vuoden päästä ja nyt on puolen vuoden jälkeen esimiesasemassa isossa pörssiyhtiössä. Yhtään ylistävää kommenttia en ole kojantterista ikinä kuullut. Mutta tuurilla ne isotkin laivat seilaavat. Sorry offtopic.
Toisaalta menestymättömyys yhdessä organisaatiossa ei merkitse, ettei kykenisi toisessa. Esim. "vääränlainen" esimies, tai johtamistapa saattaa pitää tietyntyyppiset ihmiset alisuorittamisen tilassa. Ja toisin päin tietysti.
Mutta olet oikeassa tuosta isoista laivoista:
 
Lindberg sanoi radiossa, että sai eräällä venäjän vierailulla v. 91 korkeimman tunnustuksen, minkä hävittäjälentäjä voi siellä saada. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin hän lensi Hornettia USA:ssa. Muistaakseni vuodet meni noin.
 
Vieläkö näitä vanhoja pieruja löytyy, jotka ajattelee. Kurjuttaa ei opi kurjien aikojen ollessa päällä, ellei sitä opettele hyvien aikojen aikana...
Toivottavasti nykysen Komentajan muut ajatukset on edes vähän modernimpia...
"– Olemme ehkä vähän huonosti viestineet tästä asiasta. Jos nyt kerran viikossa syödään niitä, niin kriisitilanteessa niitä on syötävä vähän enemmän. Näitäkin asioita on siis harjoiteltava. Ymmärrämme toki, että energiaa on saatava. Se riittää niistä lounaspusseista, Kivinen sanoi."
 
Vieläkö näitä vanhoja pieruja löytyy, jotka ajattelee. Kurjuttaa ei opi kurjien aikojen ollessa päällä, ellei sitä opettele hyvien aikojen aikana...
Toivottavasti nykysen Komentajan muut ajatukset on edes vähän modernimpia...
"– Olemme ehkä vähän huonosti viestineet tästä asiasta. Jos nyt kerran viikossa syödään niitä, niin kriisitilanteessa niitä on syötävä vähän enemmän. Näitäkin asioita on siis harjoiteltava. Ymmärrämme toki, että energiaa on saatava. Se riittää niistä lounaspusseista, Kivinen sanoi."
Täydellisen epätieteellisen kahvipöytäkeskustelu-indeksin mukaan harva pitää Kivisen valintaa komentajaksi erityisen huonona valintana. Yhta harva pitää Kivisen valintaa erityisen hyvänä asiana.
 
Back
Top