Meikäläisen 74-vuotias isukki on asunut koko ikänsä alle 8000 asukkaan pikkukunnassa tuolla susirajan toisella puolella. Aina käydessään meillä kylässä täällä keskikokoisessa maakuntakaupungissa hän ihmettelee maailman menoa. 1990-luvulla se ihmettely oli tällaista: "Oho, katopas, neekerillä on pankkikortti" (näki tummaihoisen ihmisen jonottamassa Otto-automaatille). Tässä keväällä kun kävi viimeksi, niin käytiin vähän shoppailemassa keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa, jossa luonnollisestikin tänä päivänä parveilee isohko määrä turvapaikanhakijoita. Isukki siinä totesi, että "onpas täällä paljon noita ulkomaalaisia. Täytyykin varoa, että eivät ole pommia laittaneet jonnekin".
En minä isääni minään pahantahtoisena rasistina pitäisi, vaikka jonkun kaupunkilaisen cityvihreän korvaan tuollaiset tokaisut voivat kuulostaa vähän arveluttavilta. Siinä ympäristössä missä hän on lapsuutensa, nuoruutensa ja suurimman osan aikuisiästäänkin viettänyt, ei vaan liikuskellut juuri muita kuin kantasuomalaisia. Ensimmäiset heidän kylälleen muuttaneet ulkomaalaiset olivat varmaankin 1990-luvun alkupuoliskolla tulleet venäläismorsiammet, joita jotkut itäsuomalaiset miehet kävivät siihen aikaan hakemassa.
Mutta kuten tuosta pommi-kommentista voi päätellä, niin kyllä minun isukkiani kovasti pelottaa maailman meno nykyisellään. Hän vastustaa maahanmuuttoa, EU:ta ja kaikkea mahdollista. Onnellisia olivat ne ajat, kun elettiin yhtenäiskulttuurin aikaa ja kuunneltiin iskelmämusiikkia. Parasta Euroopassa isukin mielestä on varmaankin Euroviisut. Ne vanhat kunnot euroviisut Waterloo-kappaleineen, ei nämä nykyiset vähäpukeisten naisten europoppiviisut.
Minkä verran kyseessä on oikea terrorismin pelko, ja minkä verran sitten kyse on vain vanhan ihmisen pelosta kaikkea uutta kohtaan. Kun ei enää itse pysy mukana maailman menossa.
