Minuteman
Eversti
Sähköpostilaatikkoon kopsahti George Friedmanin viikkokatsaus ja iso osa seuraavasta on suuresti velkaa stratforin tilanneanalyysille. Friedman osaa mielestäni hienosti piirtää viivoja historian pisteiden välille ja tuoda esiin isompia kuvioita.
Ukrainan kriisi kuuluu palana paljon suurempaan ja pitkäkestoisempaan tapahtumasarjaan, "suureen peliin" jota Neuvostoliitto ja Venäjä ovat pelanneet kohta vuosisadan. Putin tuli mukaan tähän kuvioon Boris Nikolajevitš Jeltsinin seuraajana ja tapahtumasarja joka johti Putinin valtaannousuun liittyy olennaisesti siihen mitä Ukrainassa tapahtuu.
Jeltsinin viimeisinä vuosina käytiin Jugoslavian hajoamissotia. Venäjä oli luonut Serbiaan, slaavilaiseen veljeskansaan, siteen ja ilmeisesti ilmassa oli jonkinlaisia ajatuksia että Venäjä takaisi serbien turvallisuuden länttä vastaan. Kun serbien mellastus Kosovossa ylitti viimein länsimaiden sietokyvyn, Venäjä joutui seuraamaan voimattomana vierestä miten NATO moukaroi serbit neuvottelupöytään. Sotaa seuraavaan rauhanturva-operaatioonkaan Venäjää ei huolittu mukaan, länsimaat kohtelivat Venäjää kuin ilmaa. Katastrofaalisen taloustilanteen ohessa tämän sanotaan olevan syy sille miksi Putin korvasi Jeltsinin.
Kosovon itsenäistyminen NATO:n avustuksella jätti Venäjään ilmeisesti ikuisen trauman ja Venäjä on kärkevästi lyönyt Kosovo-korttia pöytään niin Georgian sodassa kuin Ukrainassakin. Venäjälle syntyi Jugoslaviassa pakkomielle siitä että sen on saatava hyvitys “pelastamalla” säännöllisesti joku sopiva slaaviryhmä NATO:n tai muiden "fasistien" kynsistä ja vaatimalla että luomus tunnustetaan itsenäiseksi valtioksi.
Toinen traumaattinen episodi, joka varmasti polttelee Putinin mielessä on Nikita Sergejevitš Hruštšovin kohtalo Kuuban ohjuskriisin jälkeen; Hruštšov saavutti neuvottelussaan Kennedyn johtaman USA:n kanssa haluamansa, eli USA:n vetämään ohjuksensa Turkissa mutta sotakiihkoon lietsotussa Neuvostoliitossa tämä tulkittiin perääntymisenä USA:n edessä. Ja Nikita joutui eläkkeelle.
Neuvostoliiton hajoaminen - jota Putin kutsuu toistuvasti vuosisadan suurimmaksi katastrofiksi - jätti Venäjän käytännössä yksin kun sen entiset alusmaat kipittivät kilpaa EU:n ja NATO;n jäseniksi. Venäjän ja sen pääviholliseksen kokeman NATO:n väliin jäi enää kaksi puskurivaltiota, Ukraina ja Valko-Venäjä. Näiden kolmen kesken viriteltiin valtioliittoa, erilaisia liittoumasopimuksia mutta kaikkien muodollisuuksien alla eli kuitenkin kylmä ajatus siitä että sekä Ukraina että Valko-Venäjä ovat pysyvästi Venäjän etupiiriä jolla Venäjä on isäntä.
Vuoden 2004 oranssi vallankumous Ukrainassa pisti pelin uusiksi; Ukrainassa nousi valtaan länsimielinen hallinto joka ryhtyi rakentamaan suhteita Euroopan Unioniin. Kremlissä tämä tulkittiin vainoharhaisesti CIA:n ja USA:n myyräntyöksi ja vastatoimet alkoivat heti. Putinin julkisessa käyttäytymisessä sanotaan tapahtuneen muutoksen ja aikaisemmin länteen epäluuloisesti suhtautunut retoriikka vaihtui avoimen vihamieliseksi. Venäjä heitteli vuodet 2004-2010 kulissien takana kapuloita Ukrainan rattaisiin ja sai palkintonsa 2010 kun valtaan saatiin nostettua Venäjän etujen takuumieheksi Viktor Janukovytš.
Georgian sodalla 2008 oli näin jälkeenpäin ajatellen enemmän merkitystä Venäjän Ukrainan suhteille kuin Venäjän ja Georgian suhteille: Etelä-Ossetian miehitys oli tarkoitettu viestiksi kaikille Venäjän etupiiriksi kokemille maille, erityisesti Ukrainalle. Viesti oli että länsi ei pysty niiden turvallisuutta takaamaan ja että Venäjän armeija kykenee toimimaan nopeasti ja päättäväisesti. Ajanohdan valinta ei ollut sattumaa koska USA:lla oli tuolloin kädet täynnä Irakia ja Afganistania.
Maidanin jälkeisissä tapahtumissa voi nähdä Putinin arvioineen että USA:ssa on heikko presidentti joka ei kykene päättäväseen toimintaan jolla se voisi pelastaa Kiovan Venäjän masinoimalta vastavallankumoukselta. Barack Obama on ilmeisen tahtomattaan antanut Venäjälle signaaleja jotka on tulkittu Kremlissä heikkouden merkiksi; Vuonna 2009 Obaman silloinen ulkoministeri Hillary Clinton ojensi hampaitaan kiristelevälle Putinille symboolisen “restart” -nappulan osoituksena siitä että USA haluaa aloittaa Venäjä-suhteet puhtaalta pöydältä. Venäjällä tämä koettiin toisaalta alentuvana, Venäjää väheksyvänä tekona ja toisaalta heikkouden osoituksena. Toinen väärä signaali tuli kun USA peräytyi eleettömästi Syyrialle osoittamasta uhkavaatimuksesta Venäjän junaileman diplomaattisen ratkaisun tieltä.
Jos katsoo Putinin uraa venäläisin silmin niin mieshän näyttäisi onnistuneen tähän mennessä kaikessa mihin hän on ryhtynyt ja siksi odotukset ovat edelleen korkealla, varsinkin kun media on alistettu käytännössä täysin Putinin henkilökultin rakentamiseen. Kakka lävähti kuitenkin raskaasti tuulettimeen kun Ukrainan poliittinen koneisto hylkäsi maasta paenneen Putinin luottomiehen. Seuraavaksi Ukrainan hallinto osoittautui paljon kuviteltua sitkeämmäksi eikä vastavallankumous ottanut tulta. Ukrainan hallitus ei jatkuvasta ja sitkeästä provosoinnista huolimatta ole julistanut sotaa Venäjälle eikä antanut ylimitoitetulla sotilaallisen voiman käytöllä syytä Venäjän interventiolle, ei ainakaan sellaista joka menisi YK:n turvallisuusneuvostossa läpi. Ja sitten tuli MH17 katastrofi.
Putinin Venäjän ulkopolitiikan keskeinen tavoite on ollut lyödä kiilaa sekä USA:n ja EU:n väliin että EU:n jäsenvaltioiden väliin. Erityisen painokkaasti on Venäjä on pyrkinyt rakentamaan kahdenvälisiä suhteita Saksaan, mutta muitakaan EU:n jäsenmaita ei ole jätetty huomiotta. Putinin sanansaattajat ovat kiertäneet ahkeraan imartelemassa, maanittelemassa, uhkailemassa ja pelottelemassa. Malesialaisen matkustajakoneen pudottaminen romutti tämän työn suurelta osin ehkä peruuttamattomasti ja länsimaat tiivistävät rivejään ja hakevat turvaa toisistaan. Jos Venäjä jatkaa nykyistä suhtautumistaan tapaukseen, siitä tulee hylkiö valtioiden keskuudessa.
Venäjän talous ei ole yhtä katastrofaalisessa kunnossa kuin Jeltsinin aikaan mutta merkittävää on se, ettei talouskehitys pääse lähellekään sille asetettuja toiveita. Ja tämä aikana jolloin raakaöljyn barrelihinta on edelleen suhteellisen korkealla. Venäläiset pääsivät vuosina 2000-2008 kasvun makuun ja Putinin halutaan vievän Venäjän takaisin jatkuvasti paranevan elintason tielle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että Venäjän talous painuu lamaan.
Putin on useaan otteeseen ilmoittanut tavoittelevansa Neuvostoliiton palauttamista. Venäjällä on hissukseen tehty monille neuvostoliittolaisille instituutioille kunnianpalautus, symbooliarvoltaan merkittävimpänä varmaan kansallishymni. Putin on miehittänyt lähipiirinsä ja Venäjän tärkeimmät positiot itse valitsemillaan miehillä ja naisilla joiden uskollisuus Putinia kohtaan on ostettu monin etuisuuksin. Kuitenkin Kremlin historiassa lähimmät työtoverit ja uskotut ovat usen osoittautuneet kaikkein vaarallisimmiksi johtajalle. Ja kun Putinin versio Neuvostoliitosta alkaa hahmottua päivä päivältä enemmän kylmän sodan tai jopa Stalinin Neuvostoliiton kaltaiseksi, Putinin lähipiirissäkin aletaan taatusti hermostua pinnan alla.
Mikä siis on Ukrainan sodan ja Putinin tulevaisuus?
Skenario yksi: Putin saa tahtonsa läpi, länsi antaa periksi ja Ukraina palaa Venäjän määräysvaltaan joko osana Venäjää tai näennäis-itsenäisenä valtiona jossa kaikille merkittäville päätöksille haetaan hyväksyntä Moskovasta. Putinia juhlitaan sankarina ja kansansuosio on taivaissa. Venäjän rajanaapureissa pyritään ottamaan nopeasti hajurakoa Venäjään ja kaikki kynnelle kykenevät hakevat turvatakuita USA:lta. Turvallisuusviranomaiset kitkevät kaiken oppositiotoimintaan viittaavankin ja Venäjä taantuu paikalleen pysähtyneeksi poliisivaltioksi.
Skeario kaksi: Ukrainan kriisi jähmettyy pattitilanteen kaltaiseksi epäsodaksi jossa Venäjä kiistää sitkeästi olevansa minkäänlainen aktiivinen osapuoli mutta toimittaa separatisteille bulvaanien kautta aseita ja taistelijoita. Lännen talouspakotteet alkavat hiljalleen näivettämään Venäjän taloutta koska Venäjä ei pääse hyötymään EU:n talouden kääntymisestä kasvu-uralle. Ukraina integroituu länteen ja kansalaismielipide on äärettömän Venäjä-vastainen. Putin voi takertua Castromaisesti valtaan tai sitten hänet syrjäytetään.
Skenario kolme: Putin pesee kätensä ja ilmoittaa separatisteille että koittakaahan pärjätä, raja meni just kiinni. Jos Putinilla on tuuria, Venäjän kansa voi nuristen niellä päätöksen jos se kyetään selittämään voitoksi. Muuten edessä on Jeltsinin ja Hruštšovin kohtalo.
Skenario neljä: Kremlistä annetaan ilmoitus että Putin on jättänyt eronpyyntönsä. Putinin seuraaja tekee täyskäännöksen suhteessa Ukrainaan ja länsimaihin. Kaikki pannaan Putinin piikkiin. Tämä skenaario vaatii toteutuakseen joko sisäpiiristä muodostuvan opposition joka on riittävän vahva kestääkseen länsivastaisella propakandalla syötetyn kansan raivon. Tai sitten Putin päättää uhrata itsensä turvatakseen Venäjälle paremman tulevaisuuden.
Skenario viisi: Putin päättää että paskat ja aloittaa ydinsodan.
Itse olisin taipuvainen veikkaamaan että Putin syrjäytetään hiljaisella palatsivallankumouksella ja Venäjä vs. maailma vastakkainasettelu pannaan pelkästään Putinin piikkiin. Putinin seuraajan ongelmana on vain se, ettei hänen pitää näyttää venäläisten silmissä jämäkkänä erityisesti suhteessaan länsimaihin.
Ajatuksia?
Ukrainan kriisi kuuluu palana paljon suurempaan ja pitkäkestoisempaan tapahtumasarjaan, "suureen peliin" jota Neuvostoliitto ja Venäjä ovat pelanneet kohta vuosisadan. Putin tuli mukaan tähän kuvioon Boris Nikolajevitš Jeltsinin seuraajana ja tapahtumasarja joka johti Putinin valtaannousuun liittyy olennaisesti siihen mitä Ukrainassa tapahtuu.
Jeltsinin viimeisinä vuosina käytiin Jugoslavian hajoamissotia. Venäjä oli luonut Serbiaan, slaavilaiseen veljeskansaan, siteen ja ilmeisesti ilmassa oli jonkinlaisia ajatuksia että Venäjä takaisi serbien turvallisuuden länttä vastaan. Kun serbien mellastus Kosovossa ylitti viimein länsimaiden sietokyvyn, Venäjä joutui seuraamaan voimattomana vierestä miten NATO moukaroi serbit neuvottelupöytään. Sotaa seuraavaan rauhanturva-operaatioonkaan Venäjää ei huolittu mukaan, länsimaat kohtelivat Venäjää kuin ilmaa. Katastrofaalisen taloustilanteen ohessa tämän sanotaan olevan syy sille miksi Putin korvasi Jeltsinin.
Kosovon itsenäistyminen NATO:n avustuksella jätti Venäjään ilmeisesti ikuisen trauman ja Venäjä on kärkevästi lyönyt Kosovo-korttia pöytään niin Georgian sodassa kuin Ukrainassakin. Venäjälle syntyi Jugoslaviassa pakkomielle siitä että sen on saatava hyvitys “pelastamalla” säännöllisesti joku sopiva slaaviryhmä NATO:n tai muiden "fasistien" kynsistä ja vaatimalla että luomus tunnustetaan itsenäiseksi valtioksi.
Toinen traumaattinen episodi, joka varmasti polttelee Putinin mielessä on Nikita Sergejevitš Hruštšovin kohtalo Kuuban ohjuskriisin jälkeen; Hruštšov saavutti neuvottelussaan Kennedyn johtaman USA:n kanssa haluamansa, eli USA:n vetämään ohjuksensa Turkissa mutta sotakiihkoon lietsotussa Neuvostoliitossa tämä tulkittiin perääntymisenä USA:n edessä. Ja Nikita joutui eläkkeelle.
Neuvostoliiton hajoaminen - jota Putin kutsuu toistuvasti vuosisadan suurimmaksi katastrofiksi - jätti Venäjän käytännössä yksin kun sen entiset alusmaat kipittivät kilpaa EU:n ja NATO;n jäseniksi. Venäjän ja sen pääviholliseksen kokeman NATO:n väliin jäi enää kaksi puskurivaltiota, Ukraina ja Valko-Venäjä. Näiden kolmen kesken viriteltiin valtioliittoa, erilaisia liittoumasopimuksia mutta kaikkien muodollisuuksien alla eli kuitenkin kylmä ajatus siitä että sekä Ukraina että Valko-Venäjä ovat pysyvästi Venäjän etupiiriä jolla Venäjä on isäntä.
Vuoden 2004 oranssi vallankumous Ukrainassa pisti pelin uusiksi; Ukrainassa nousi valtaan länsimielinen hallinto joka ryhtyi rakentamaan suhteita Euroopan Unioniin. Kremlissä tämä tulkittiin vainoharhaisesti CIA:n ja USA:n myyräntyöksi ja vastatoimet alkoivat heti. Putinin julkisessa käyttäytymisessä sanotaan tapahtuneen muutoksen ja aikaisemmin länteen epäluuloisesti suhtautunut retoriikka vaihtui avoimen vihamieliseksi. Venäjä heitteli vuodet 2004-2010 kulissien takana kapuloita Ukrainan rattaisiin ja sai palkintonsa 2010 kun valtaan saatiin nostettua Venäjän etujen takuumieheksi Viktor Janukovytš.
Georgian sodalla 2008 oli näin jälkeenpäin ajatellen enemmän merkitystä Venäjän Ukrainan suhteille kuin Venäjän ja Georgian suhteille: Etelä-Ossetian miehitys oli tarkoitettu viestiksi kaikille Venäjän etupiiriksi kokemille maille, erityisesti Ukrainalle. Viesti oli että länsi ei pysty niiden turvallisuutta takaamaan ja että Venäjän armeija kykenee toimimaan nopeasti ja päättäväisesti. Ajanohdan valinta ei ollut sattumaa koska USA:lla oli tuolloin kädet täynnä Irakia ja Afganistania.
Maidanin jälkeisissä tapahtumissa voi nähdä Putinin arvioineen että USA:ssa on heikko presidentti joka ei kykene päättäväseen toimintaan jolla se voisi pelastaa Kiovan Venäjän masinoimalta vastavallankumoukselta. Barack Obama on ilmeisen tahtomattaan antanut Venäjälle signaaleja jotka on tulkittu Kremlissä heikkouden merkiksi; Vuonna 2009 Obaman silloinen ulkoministeri Hillary Clinton ojensi hampaitaan kiristelevälle Putinille symboolisen “restart” -nappulan osoituksena siitä että USA haluaa aloittaa Venäjä-suhteet puhtaalta pöydältä. Venäjällä tämä koettiin toisaalta alentuvana, Venäjää väheksyvänä tekona ja toisaalta heikkouden osoituksena. Toinen väärä signaali tuli kun USA peräytyi eleettömästi Syyrialle osoittamasta uhkavaatimuksesta Venäjän junaileman diplomaattisen ratkaisun tieltä.
Jos katsoo Putinin uraa venäläisin silmin niin mieshän näyttäisi onnistuneen tähän mennessä kaikessa mihin hän on ryhtynyt ja siksi odotukset ovat edelleen korkealla, varsinkin kun media on alistettu käytännössä täysin Putinin henkilökultin rakentamiseen. Kakka lävähti kuitenkin raskaasti tuulettimeen kun Ukrainan poliittinen koneisto hylkäsi maasta paenneen Putinin luottomiehen. Seuraavaksi Ukrainan hallinto osoittautui paljon kuviteltua sitkeämmäksi eikä vastavallankumous ottanut tulta. Ukrainan hallitus ei jatkuvasta ja sitkeästä provosoinnista huolimatta ole julistanut sotaa Venäjälle eikä antanut ylimitoitetulla sotilaallisen voiman käytöllä syytä Venäjän interventiolle, ei ainakaan sellaista joka menisi YK:n turvallisuusneuvostossa läpi. Ja sitten tuli MH17 katastrofi.
Putinin Venäjän ulkopolitiikan keskeinen tavoite on ollut lyödä kiilaa sekä USA:n ja EU:n väliin että EU:n jäsenvaltioiden väliin. Erityisen painokkaasti on Venäjä on pyrkinyt rakentamaan kahdenvälisiä suhteita Saksaan, mutta muitakaan EU:n jäsenmaita ei ole jätetty huomiotta. Putinin sanansaattajat ovat kiertäneet ahkeraan imartelemassa, maanittelemassa, uhkailemassa ja pelottelemassa. Malesialaisen matkustajakoneen pudottaminen romutti tämän työn suurelta osin ehkä peruuttamattomasti ja länsimaat tiivistävät rivejään ja hakevat turvaa toisistaan. Jos Venäjä jatkaa nykyistä suhtautumistaan tapaukseen, siitä tulee hylkiö valtioiden keskuudessa.
Venäjän talous ei ole yhtä katastrofaalisessa kunnossa kuin Jeltsinin aikaan mutta merkittävää on se, ettei talouskehitys pääse lähellekään sille asetettuja toiveita. Ja tämä aikana jolloin raakaöljyn barrelihinta on edelleen suhteellisen korkealla. Venäläiset pääsivät vuosina 2000-2008 kasvun makuun ja Putinin halutaan vievän Venäjän takaisin jatkuvasti paranevan elintason tielle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että Venäjän talous painuu lamaan.
Putin on useaan otteeseen ilmoittanut tavoittelevansa Neuvostoliiton palauttamista. Venäjällä on hissukseen tehty monille neuvostoliittolaisille instituutioille kunnianpalautus, symbooliarvoltaan merkittävimpänä varmaan kansallishymni. Putin on miehittänyt lähipiirinsä ja Venäjän tärkeimmät positiot itse valitsemillaan miehillä ja naisilla joiden uskollisuus Putinia kohtaan on ostettu monin etuisuuksin. Kuitenkin Kremlin historiassa lähimmät työtoverit ja uskotut ovat usen osoittautuneet kaikkein vaarallisimmiksi johtajalle. Ja kun Putinin versio Neuvostoliitosta alkaa hahmottua päivä päivältä enemmän kylmän sodan tai jopa Stalinin Neuvostoliiton kaltaiseksi, Putinin lähipiirissäkin aletaan taatusti hermostua pinnan alla.
Mikä siis on Ukrainan sodan ja Putinin tulevaisuus?
Skenario yksi: Putin saa tahtonsa läpi, länsi antaa periksi ja Ukraina palaa Venäjän määräysvaltaan joko osana Venäjää tai näennäis-itsenäisenä valtiona jossa kaikille merkittäville päätöksille haetaan hyväksyntä Moskovasta. Putinia juhlitaan sankarina ja kansansuosio on taivaissa. Venäjän rajanaapureissa pyritään ottamaan nopeasti hajurakoa Venäjään ja kaikki kynnelle kykenevät hakevat turvatakuita USA:lta. Turvallisuusviranomaiset kitkevät kaiken oppositiotoimintaan viittaavankin ja Venäjä taantuu paikalleen pysähtyneeksi poliisivaltioksi.
Skeario kaksi: Ukrainan kriisi jähmettyy pattitilanteen kaltaiseksi epäsodaksi jossa Venäjä kiistää sitkeästi olevansa minkäänlainen aktiivinen osapuoli mutta toimittaa separatisteille bulvaanien kautta aseita ja taistelijoita. Lännen talouspakotteet alkavat hiljalleen näivettämään Venäjän taloutta koska Venäjä ei pääse hyötymään EU:n talouden kääntymisestä kasvu-uralle. Ukraina integroituu länteen ja kansalaismielipide on äärettömän Venäjä-vastainen. Putin voi takertua Castromaisesti valtaan tai sitten hänet syrjäytetään.
Skenario kolme: Putin pesee kätensä ja ilmoittaa separatisteille että koittakaahan pärjätä, raja meni just kiinni. Jos Putinilla on tuuria, Venäjän kansa voi nuristen niellä päätöksen jos se kyetään selittämään voitoksi. Muuten edessä on Jeltsinin ja Hruštšovin kohtalo.
Skenario neljä: Kremlistä annetaan ilmoitus että Putin on jättänyt eronpyyntönsä. Putinin seuraaja tekee täyskäännöksen suhteessa Ukrainaan ja länsimaihin. Kaikki pannaan Putinin piikkiin. Tämä skenaario vaatii toteutuakseen joko sisäpiiristä muodostuvan opposition joka on riittävän vahva kestääkseen länsivastaisella propakandalla syötetyn kansan raivon. Tai sitten Putin päättää uhrata itsensä turvatakseen Venäjälle paremman tulevaisuuden.
Skenario viisi: Putin päättää että paskat ja aloittaa ydinsodan.
Itse olisin taipuvainen veikkaamaan että Putin syrjäytetään hiljaisella palatsivallankumouksella ja Venäjä vs. maailma vastakkainasettelu pannaan pelkästään Putinin piikkiin. Putinin seuraajan ongelmana on vain se, ettei hänen pitää näyttää venäläisten silmissä jämäkkänä erityisesti suhteessaan länsimaihin.
Ajatuksia?
eli mitä ihmettä ryhdyin edes vastaamaan...
