Oriveden kouluammuskelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pstsika
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
jokiranta kirjoitti:
commando kirjoitti:
Minun arvomaailmassa ihmisiä arvostellaan heidän tekojensa puolesta yksilöinä, ei etnisen, poliittisen, perhetausta, varallisuuden tai uskonollisen taustan puolesta. Käsittääkseni uskoa johonkin sairaalloiseen ismiin ei voida pitää mielisairautena ja rekisteröidä johonkin kuviteltuun pipipäärekisteriin.

Sinun pitää ymmärtää, että jokainen vastasyntynyt on periaatteessa viaton ja kelvollinen ja että ihmisen kelvottomuus alkaa vasta hänen aikuisen elämänsä aikana korostua tekojen eli rikosrekisterin kautta.

Jos halutaan tehokkaasti vaikuttaa ennalta ehkäisevään työhön tietokannoin ja tieteellisesti, pitää ottaa avuksi myös ihmisen edellytykset kunnon kanslaisuuteen eli se, millaiset mielipuolisuusgeenit hänellä on, millainen sosiologinen ympäristö hänellä on.

Näin hänen piirteensä saadaan jo selville ennen kuin hän on 40-vuotias raakile, jonka tekoja vasta kauhulla odotetaan. Profiloimalla saadaan mätä esille jo miltei teini-ikäisestä.

Tässä länsimaisessa ennakoinnissa erityisen hyviä ovat 1800-luvun lopun sosiologiset teoriat.

Suomessakin on erityisryhmiin kohdistuvia lakejakin, mm. teräaselaki, jolla poistettiin kansallispukuisten oikeus kantaa puukkoa heille tyypillisellä ja kansallispukuun kuuluvalla tavalla turuilla ja toreilla.

Diskriminoivaa luokittelua kutsutaan hyvinvointiyhteiskunnassa ennalta ehkäiseväksi.

Kunnon kansalaisia tuotettaisiin enemmän, mikäli saatettaisiin voimaan lisääntymislisenssi. Silloin vääränlaiset vanhempiehdokkaat karsittaisiin pois evoluution kierrosta kivuttomalla ja inhimillisellä tavalla. Ainakaan minkään turhan poliittisten sukujen olisi turha luulla muodostavansa neljän sukupolven dynastioita, kun jo neljä sukupolvea sitten olisi jätetty lisääntymislisenssi myöntämättä terrorismin riskin ja valtiovaarallisuuden suhteen.

Uskon, muuten, että jos Lauri Törni olisi 1930-luvulla tutkittu perusteellisesti, hänet olisi ohjattu aseettomaan palvelukseen tai todettu liian vaaralliseksi aliupseerikouluun.

Valitettavasti en jaa näkemystä että ihmisiä voitaisiin profiloida ja heihin kohdistaa toimia heidän geenejensä tai sosiologisen aseman perusteella ilman heidän omaa hyväksyntää. En myöskään hyväksy rotu-, kieli- tai varallisuusperusteisia kiintiöitä tai minkäänlaista positiivista syrjintää.

Pitäisikö veneeriset taudit ja aviorikoksetkin tallentaa ajokorttiin? Näin ajokortista näkisi kaiken keskeisen.

Oikeastaan minulle riittäisi se että ajo-oikeus otettaisiin niin kauaksi kuin pois kun rattijuoppo voisi todistaa lääkärintodistuksella ettei nauti enää alkoholia, olisi kärsinyt rangaistuksen ja maksanut korvaukset. Valitettavasti nykyinen järjestelmä kuitenkin mahdollistaa sen seikan että sama ihminen voi jäädä lukuisia kertoja kiinni rattijuoppoudesta eikä ole keinoja lopettaa tätä toimintaa. Jos ajokortin poisottaminen ei estä autoilua niin auton poisottaminen kyllä sen estää ja tästä päästään alk. per. ongelmaan eli siihen että jos joku muu lainaa sen auton niin voidaanko se ottaa pois? Kyllä voidaan, joskaan ei ehkä ensimmäisellä kerralla ja mikään yksityinen vuokrafirma ei kyllä autoaan lainaa rattijuopolle toistamiseen kun tieto on saatu koska toisella kertaa auto menisi valtiolle.

Onpas halpaa. Tuollahan ei saa kuin jutun sisään. Mitä tarvitaan sen voittamiseen?

Kirjastokortti, kuulakärkikynä ja läjä kirjoituspaperia.
 
commando kirjoitti:
Oikeastaan minulle riittäisi se että ajo-oikeus otettaisiin niin kauaksi kuin pois kun rattijuoppo voisi todistaa lääkärintodistuksella ettei nauti enää alkoholia, olisi kärsinyt rangaistuksen ja maksanut korvaukset

Mistä keikkalääkäri tietää, juoko kansalainen alkoholia ja kuljettaako hän moottoriajoneuvoja etanolin vaikutuksen alaisena?
 
Keikkalääkäri siinä kuin pysyväluonteinen selvittää testillä, jota varten laitetaan lähete labraan. Tätähän ei selvitetä normaalilla verikokeella tai puhalluksella vaan kaiketi maksan rasitusarvoilla.
 
Back
Top