PEMM
Eversti
Ratissa istuva mies avaa ikkunan. Hän on linja-autonkuljettaja, joka on aikeissa mennä töihin. Lakossa oleva linja-autonkuljettaja Veli Aalto kävelee ikkunan viereen.
– Sulla ei tänään ole varaa olla pois töistä? Mutta jatkossa, kun sä olet kaksi päivää vuodessa sairaana, sä menetät siinä enemmän rahaa, Aalto sanoo.
– Tänään ei ole pakko mennä töihin. Se on sun oma päätös, sanoo linja-autonkuljettaja Tuomo Hakkarainen.
– Jos sä nyt menet töihin, sä kuset kyllä omille kintuille, Aalto sanoo.
Muutaman metrin ajamisen jälkeen hänet pysäyttää vartija. Normaalisti vartijoita ei portilla ole, mutta tänään heitä seisoo portin sisäpuolella kaksi.
Toinen vartijoista puhuu jotakin kuljettajan kanssa. Vähän ajan päästä kuljettaja jatkaa matkaansa ja pysäköi autonsa henkilökunnan paikoitusalueelle.
– Et sä voi niitä ympäri puhua, huutaa Anne Kuosmanen portin toiselta puolen vartijalle.
Vartija ei halua kertoa Ylelle nimeään mutta sanoo, että hän ei yrittänyt puhua kuljettajaa ympäri. Vartijan mukaan kuljettaja oli kovan paineen alla, joten hän sanoi tälle, että töihin saa mennä, jos haluaa.
Lakkovahdit pysäyttivät töihin tulevia linja-autonkuljettajia – vartijan toiminta kuumensi tunteita: ”Et sä voi niitä ympäri puhua”
Yle seurasi tunnin ajan tilannetta Pohjolan liikenteen varikon portilla Helsingissä torstaina.
yle.fi
Okei, eli "lakkovahdit" saa vittuilla, mutta työntekijälle ei saa sanoa että töihin saa mennä...
Viimeksi muokattu: