Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Tokkopa oluen halventaminen miljardeja maksaa. Ja eipä noita Marinin jälkiä voida yhdessä vuodessa korjata, joten kuluja syntyy edelleen liikaa, haluttiin tai ei.

Niin että kun ollaan ensin oltu mukana hyväksymässä hallituksen koronapelastuspaketteja yrityksille ja vonkumassa ettei riitä, niin nyt se onkin sitten vastuutonta rahankäyttöä.... ja sitten ihmetellään miksi ihmiset haukkuu populisteiksi ja takinkääntäjiksi kun PS kääntää sujuvasti kantaansa...

Ja ne kiky maksut... 29.3 Maikkarin vaalitentissä kantana oli takaisin yrittäjille mutta 30.3 se olikin jo muuttunut... oho hupsis, sori siitä. Ei mut toi oli Stubin lausahdus, persuille parempi olisi joku yhyy yhyy, ei saa kaivella vanhoja tai me lähdetään hallituksesta...

Mutta onneksi nyt kannetaan huolta niistä kuuluisista lastenlapsista eikä oteta velkaa kuin 10mrd / vuosi, eli 40mrd vaalikauteen kun korot ovat korkeammalla. Se on sitä vastuullisuutta... /s
 
Tarkoitin lähinnä sitä, että näihin juttuihin tunnutaan aina kaivavan jostain sellaiset asiantuntijat jotka tukevat sitä haluttua näkökantaa. Yle tuntuu yleisesti ottaneen aika vasemmistolaisen kannan viime vuosina.
Se on kyllä totta, että kansantaloustieteilijät harvoin ovat yhtä mieltä mistään asiasta, joten erilaisia mielipiteitä löytyy valittavaksi jos niin halutaan.
 
Leikkaukset taitaa jäädä todellisuudessa aika olemattomiksi, jos koko hallituskaudelle on tulossa 40 miljardia lisää velkaa. Tässä maassa on kyllä joitain pahoja rakenteellisia ongelmia, jos valtiontaloutta ei saada edes lähelle tasapainoon maailman melkein korkeimmasta veroasteesta huolimatta. Ainakaan nykyisistä eduskuntapuolueista yhdelläkään ei tunnu olevan tarjolla uskottavia ratkaisuja, vaan vähän höylätään sieltä täältä ja toivotaan että talouskasvu maagisesti korjaa ongelman.

Väestön ikärakenne on varmasti yksi meidän suurimpia ongelmia, mutta siihen ei ole helppoa ratkaisua. Jos nyt aloitetaan vauvatalkoot, niin tulokset alkaa näkyä vasta joskus 20-30 vuoden päästä. Ja maahanmuutto taas ei ole ihan ongelmatonta.
 
Valtion tasolla 10 miljardia/vuosi on 150 euroa/kk/henkilö koko kansalle jaettuna. Nelihenkisen perheen kaksi ansiotyössä olijaa pitäisi siis kiristää elintasoaan 300 e/kk/tienaaja, jotta valtiontalous saataisiin tasapainoon (huomioimatta dynaamisia vaikutuksia).

Enemmän kyllä laittaisin vastuuta niille, jotka eivät syystä tai toisesta hoida osuuttaan lapsien kasvattamisesta, koska he eivät oleellisesti hoida osuuttaan tämän valtion tulevaisuudesta.
 
Ongelma vain tosiaan on, että vaikka nyt alettaisiin tehdä lapsia urakalla, niin tässä voi olla edessä aika tiukat 20-30 vuotta. Moderniin elintasoon tottuneet ihmiset ei vain meinaa tehdä paljoa lapsia. Tämä kehitys olisi varmaan pitänyt nähdä jo viime vuosituhannen lopulla.

Itse olen vielä nuori aikuinen. Mietin tuossa aika pitkään, että en halua lapsia, koska ne häiritsevät muuta elämää (tyypillistä modernille minäminä ihmiselle). Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kääntyä toisiin ajatuksiin. Onko sitä lopulta niin paljoa järkevämpääkään tekemistä. Voi kai sitä aina vaikka pelata tietokoneella, mutta jaksaako sitäkään loputtomiin.

Osa tarjoaa ongelmaan ratkaisuksi maahanmuuttoa. Vajeen paikkaaminen maahanmuuttajilla ei vain ole ihan ongelmatonta. Tässä vaiheessa niiden maahanmuuttajien pitäisi olla sellaisia, että he pystyvät työllistymään melkein suoraan. Ja määrän täytyy pysyä hyvin maltillisena, että he oikeasti integroituisivat yhteiskuntaan.
 
Leikkaukset taitaa jäädä todellisuudessa aika olemattomiksi, jos koko hallituskaudelle on tulossa 40 miljardia lisää velkaa. Tässä maassa on kyllä joitain pahoja rakenteellisia ongelmia, jos valtiontaloutta ei saada edes lähelle tasapainoon maailman melkein korkeimmasta veroasteesta huolimatta.
Onhan tämä aivan järkyttävää!

Rinteen/Marinin hallitus otti velkaa 40 miljardia, mutta hoiti sillä myös koronakriisiä ja sotaa.

Orpon hallitus ottaa yhtä paljon velkaa ilman mitään kriisejä?

Mitä ***** täällä oikein tapahtuu??
 
Suomi on ikääntynyt, varsin perinteisen teollisuuden maa. Kaikki oikeat uudistukset on jätetty tekemättä tai ovat pahasti myöhässä. Esimerkiksi työmarkkinauudistukset ja SOTE. Olemme myös onnistuneet pilaamaan koulutuksemme. Velkaantuminen on vääjäämätöntä ja maahanmuutto ei tule pelastamaan mitään. Sillä on kuitenkin mahdollisuus lopullisesti pilata kaikki. Poliittiset lakot alkaa nyt syksyllä, koska ammattiyhdistysliike ei ole uudistunut eikä pysty näköjään toimimaan aikuismaisesti pitkällä katsannolla epäpoliittisesti , kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa se on toiminut.

Sijoitusmaailma tämän jo tiennyt. Suomen firmojen osakekurssien lasku, ei yllätys yllätys, johtunutkaan rasismista.
 
Onhan tästä aikaisemminkin kirjoiteltu:
Rakenteellinen vaje on abt 10 mrd/vuosi.
Lainoituksen korot ovat nousussa, tällä hallituskaudella päädyttäneen tasolle 4 - 6 mrd/vuosi.
Eli ensin pitäisi etsiä säästöt (tuloja vaarantamatta) noihin korkoihin esim viisi mrd. Sen jälkeen pitäisi vielä etsiä säästöt rakenteellisen vajeen korjaamiseksi noin 10 mrd / vuosi.

Vaalikeskustelun aikana kovimmat leikkaajat uhosivat kuuden miljardin sopeutuksella ja hallitusohjelmassa päädyttiin hieman yli neljän mrd:n säästöihin.
En tiedä missä ne on algebran kurssinsa suorittaneet, mutta ei kai suuruusluokka 15 mrd:n vajetta neljän mrd:n säästöillä oikaista?
Ja sitten pitäisi säästää vielä lisää, jotta saataisiin sitä velkapottia myös lyhennetyksi.

Julkinen sektori on kasvanut niin suureksi, että äänestäjien enemmistö (julkisella sektorilla suoraan tai välillisesti töissä + heidän lähipiirinsä / tulonsiirtojen nettosaajat) on riippuvaisia julkisen rahan käytöstä. Ei millään poliittisella koalitiolla tähän saada muutosta.
Elämme yli varojemme.
 
Suomi on ikääntynyt, varsin perinteisen teollisuuden maa. Kaikki oikeat uudistukset on jätetty tekemättä tai ovat pahasti myöhässä. Esimerkiksi työmarkkinauudistukset ja SOTE. Olemme myös onnistuneet pilaamaan koulutuksemme. Velkaantuminen on vääjäämätöntä ja maahanmuutto ei tule pelastamaan mitään. Sillä on kuitenkin mahdollisuus lopullisesti pilata kaikki. Poliittiset lakot alkaa nyt syksyllä, koska ammattiyhdistysliike ei ole uudistunut eikä pysty näköjään toimimaan aikuismaisesti pitkällä katsannolla epäpoliittisesti , kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa se on toiminut.

Sijoitusmaailma tämän jo tiennyt. Suomen firmojen osakekurssien lasku, ei yllätys yllätys, johtunutkaan rasismista.
Ruotsin systeemi on melko fiksu. Lakkojen välttämiseksi sieltä kannattaisi toki lainata meille myös duunarin asemaa merkittävästi parantavat osat. Ilman niitä järjestely on kohtuuton. EK:n hallitusohjelmatekstistä ne ovat jostain syystä unohtuneet :D
 
Onhan tämä aivan järkyttävää!

Rinteen/Marinin hallitus otti velkaa 40 miljardia, mutta hoiti sillä myös koronakriisiä ja sotaa.

Orpon hallitus ottaa yhtä paljon velkaa ilman mitään kriisejä?

Mitä ***** täällä oikein tapahtuu??
Persusektorilla on ollut havaittavissa kohtuullista kuohuntaa. Ei ollut budjettiesitys ihan odotusarvojen mukainen. Todella vaikea lähtöhallitukselle mutta jos tästä selviävät niin jatkossa varmasti helpottuu. Purra on varmaan tyytyväinen että puoluekokous oli ja meni.
 
Julkinen sektori on kasvanut niin suureksi, että äänestäjien enemmistö (julkisella sektorilla suoraan tai välillisesti töissä + heidän lähipiirinsä / tulonsiirtojen nettosaajat) on riippuvaisia julkisen rahan käytöstä. Ei millään poliittisella koalitiolla tähän saada muutosta.
Elämme yli varojemme.
En ole vuosikausiin nähnyt minkäänlaista sellaista ihmettä, jolla kurssia olisi realistisesti mahdollista muuttaa. Sopeuttaminen kestävän talouden mukaiseksi vaatisi niin merkittäviä muutoksia, ettei sellaista ole mahdollista saavuttaa demokraattisesti. Ei varsinkaan nykyisessä ilmapiirissä, jossa kuvitellaan Suomen olevan kaikkivoipa rikas hyvinvointivaltio. Keisari ilman vaatteita. Pelkästään keskustelu asiasta on tehty mahdottomaksi, koska sitten aletaan puhua perusoikeuksista, ihmisoikeuksista ja muista liirumlaarumeista, joilla ei ole faktuaalisesti enää mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun rahat on loppu. Ja kun ilmapiiri on tämä, niin ei myöskään maallikoista koottu perustuslakivaliokunta ole valmis asioihin, jotka olivat ihan hyväksyttävää normimenoa vielä muutamia vuosia sitten, vaikka perustuslaki ei ole välissä muuttunut. Vain tulkinta on muuttunut radikaalisti laajemmaksi.

Näin ollaan catch 22 -tilanteessa ja ainoa ulospääsy on se, että talous romahtaa ja ulkopuolinen taho kertoo meille, miten toimia rahan kanssa. Taitaa vielä käydä niin, että koska ollaan tyhmiä ja itsepäisiä, niin sitä ennen tehokkaasti yliverotetaan kansakunta ja tuhotaan tuottava talous, jotta voidaan ylläpitää kulissia viimeiseen asti.

Jos jollakulla on valoisampia tulevaisuuden näkemyksiä, niin saa kertoa ja perustella. En ole ihan uusia nokioita näkemässä ilmastodiipadaapastakaan, lähinnä sen että nettohyöty jää nollaksi tai sitä heikommaksi.
 
Ruotsin systeemi on melko fiksu. Lakkojen välttämiseksi sieltä kannattaisi toki lainata meille myös duunarin asemaa merkittävästi parantavat osat. Ilman niitä järjestely on kohtuuton. EK:n hallitusohjelmatekstistä ne ovat jostain syystä unohtuneet :D

Hyvä lisäys, on syytä myös EK:ssa, se vain unohtui tuosta tajunnanvirtavuodatuksestani.

Mutta siis minun mielestä, joka tapauksessa, varsinkin nyt pitäisi pitää pää kylmänä työmarkkinasektorilla ja neuvotella asioista eikä lakkoilla.
 
Yritysten ja duunarien edut ovat isossa kuvassa edelleen yhtenevät. Olisi välttämätöntä rakentaa luottamusta mutta siihen ei jostain syystä ainakaan hallitusohjelmassa edes pyritä. Muualla on oltu fiksumpia.
 
Seuratessani tätä viimeisintä oppositiopuolueiden kritiikkiä nykyistä hallitusta kohtaan liittyen velkaantumisen jatkumiseen, minulle on selvää, että joko:
1) Oppositiopuolueissa talousosaaminen on oikeasti aivan nollassa tai
2) Oppositiopuolueissa luotetaan ja toivotaan, että äänestäjien talousosaaminen on aivan nollassa.

Kumpihan se on? :unsure:
 
Leikkaukset taitaa jäädä todellisuudessa aika olemattomiksi, jos koko hallituskaudelle on tulossa 40 miljardia lisää velkaa. Tässä maassa on kyllä joitain pahoja rakenteellisia ongelmia, jos valtiontaloutta ei saada edes lähelle tasapainoon maailman melkein korkeimmasta veroasteesta huolimatta. Ainakaan nykyisistä eduskuntapuolueista yhdelläkään ei tunnu olevan tarjolla uskottavia ratkaisuja, vaan vähän höylätään sieltä täältä ja toivotaan että talouskasvu maagisesti korjaa ongelman.
Kaikki leikkaukset kyllä vaikuttavat ja oikeaan suuntaan. Rahaa palaa nyt korkoihin enemmän kuin ennen ja osittain siksi alijäämä on samansuuruinen. Entistä pienempi osa väestä lutkuttaa valtion tissiä elannokseen. Sen ruuvin vääntäminen pienemmälle tervehdyttää kokonaisuutta heti, vaikkei velkataakka pienenisikään.

Eihän tilanne hyvä ole, mutta tärkeä käsittää ettei julkisen sektorin koolla ole merkitystä pelkästään velkaantumiseen.
 
Osa tarjoaa ongelmaan ratkaisuksi maahanmuuttoa. Vajeen paikkaaminen maahanmuuttajilla ei vain ole ihan ongelmatonta. Tässä vaiheessa niiden maahanmuuttajien pitäisi olla sellaisia, että he pystyvät työllistymään melkein suoraan. Ja määrän täytyy pysyä hyvin maltillisena, että he oikeasti integroituisivat yhteiskuntaan.
"Ei ole ihan ongelmatonta" on viikon eufemismi! :love:

Integroituminen ei ole järkevä tavoite. Suomenruotsalaiset ovat integroituneet Suomeen ja sen seurauksena meillä on mm. pakkoruotsi. Kylmän sodan jälkeen maahan tulleet ryssät muodostavat Venäjälle russkij mir casus bellin ja toimivat tukialustana vihreille ukkeleille. Ei ole tarvetta sanoa, mitä erilaiset hiekka- ja hiilidiasporat tuottavat. Ei kiitos mitään näistä. Tavoitteen tulee olla assimilaatio eli maahanmuuttajien suomalaistuminen. Suomalaiset nimet ja puolisot kaikille toisen sukupolven tulijoille ja siitä eteenpäin olisi tervettä assimiloivaa politiikkaa.
 
Back
Top