Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tonoppa
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Hänen mielestään Suomessa elää edelleen kuvitelma siitä, että ulkkiksen pitää hattu kourassa olla ikionnellinen, kun saa taivaallisen onnenpotkun ja edes mahdollisuuden päästä nauttimaan onnelasta.

Tämä nyt koskee Suomessa isoa osaa työmarkkinoita. Nuoren työntekjän pitäisi olla ikionnellinen pelkästään siitä kun saa pätkätyön huonon työilmapiirin työpaikalta. Iäkkään työntekijän pitäisi olla ikionnellinen ettei ole joutunut ikärasismin kohteeksi. Työn perässä toiselle paikkakunnalle muuttaneen, paluumuuttajan, työttömyyden jälkeen työllistyneen, alanvaihtajan tai ulkomaalaisen pitäisi olla onnellinen että saa edes jotain töitä. Sitten suuresti ihmetellään että Suomesta muutetaan pois, ei saada osaavaa työvoimaa tai vuosia ilman palkankorotusta jääneet työntekijät vaihtavat työpaikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Noi Irlannin ongelmat ei tosin johdu alhaisesta yhteisöverosta.

Muttei näytä kauheasti niihin auttavankaan? Irkkula on veroparatiisi (oliko muistaakseni 3.5% yhteistövero isoille ulkomaalaisfirmoille). Tällä houkutellaan maahan Googlet ja Applet, jotka tekee niin satumaista tulosta, että pienikin prosentti on paljon. Toimii niin kauan kuin vaikkapa Malta ei laske yhteisöveroa 2.5%:iin.

Ei kuulosta reseptiltä joka olisi meillä kopioitavissa. Ja muuten, Trump on irkkujenkin systeemiä katsellut hiukan karsaalla silmällä, saas nährä miten käy...
 
Viimeksi muokattu:
Mahtavatko taloustieteilijät ajatella sellaista näkymää, jossa maahanmuuttaja poistaa työvoimapulan ja hyödyttää kuin Amerikkaa 1900-luvun alkupuolella tai Ruotsia 1960- ja 1970-luvuilla? Meillä on vain osaksi ihan omintakeinen ideologinen politiikka, jonka mukaan Suomen edut kuuluvat kaikille, jotka tänne saavat tossunsa. Kämpät saadaan täyteen hiekkamaista ja Afrikan sarvesta, mutta he ovat valtaosin tukien varassa ja töitä tehdessään tekevät paljolti harmaana palvelualoilla. Kuluja tulee mutta ei valtion tuloja. Kuuden euron pitsa on nykyään kahdeksan ja puoli.

Maassa pitkään asunut kielitaidoton, joka tekee pimeänä hanttihommia nostaen samalla tuet ei maksa eläkkeitäsi eivätkä hänen kymmenen pilttiään hänen eläkkeitään.

Täytyisi varmaan kylmästi miettiä, millaista väkeä tarvitsemme ja todellakin houkutella sitä ja lakata olemasta maailman sosiaalitoimisto.
Taloustieteilijät yleensä siteeraavat tässä 2000-luvun Ruotsia, jossa kansantalous on noussut kohisten.

Jos maahanmuuttoa haluaa paljon, niin ei silloin voi kauheasti valkkailla. Sitä tulee sieltä mistä tulee. Sellaista reseptiä ei ole, että "otamme Suomeen 50 000 työperäistä maahanmuuttajaa Sveitsistä, Tanskasta ja Kanadasta".

Anyhoo, en mainosta mitään ratkaisuksi, kerron vain miksi tietyistä piireistä tulee tällaisia ehdotuksia. Ja tässä en puhu siis vihervasemmistosta, kyllä innokkaimmat maahanmuuton kannattajat löytyy toisaalta.

Muutens, Amerikan suuri immigraatio ei ollut niin auvoinen tai laajalti hyväksytty politiikka kuin mitä jälkipolville on esitetty. Monia tulevia ryhmiä katsottiin karsaasti - italialaiset, juutalaiset, irkut, kiinalaiset - viimeksimainittujen maahantuloa taidettiin lailla rajoittaakin? Varsinkin katoliset niputettiin mielellään samaan ja leviteltiin teorioita, että heidän tarkoituksensa on muuttaa Amerikka katolilaisenemmistöiseksi, paavin alaiseksi keskiaikaiseksi maaksi jossa vain yksi uskonto on sallittu.
 
Suomalaiset olivat aluksi mongoleja ja myöhemmin kommunisteja, joita ei noteerattu kovin korkealle. Hyvä esimerkki kauhukirjailija H. P. Lovecraft joka päivittelee rodullisesti ja moraalisesti ala-arvoisia suomalaisia.
 
Jos maahanmuuttoa haluaa paljon, niin ei silloin voi kauheasti valkkailla. Sitä tulee sieltä mistä tulee
Teollistuva Ruotsi nousi suomalaisilla, ja Titanicin upottua eräs amerikkalainen lehti kirjoitti, että "hyödyllisiä siirtolaisia" hukkui.

En tiedä, ovatko somalit innoissaan kaivoshommista ja metsurintöistä tai mistään muustakaan. Sen tiedän, että halpatyövoimaa halutaan.
 
Vähän vaikea yhtälö tämän meidän nykyisen sosiaaliturvan kanssa.
 
Muttei näytä kauheasti niihin auttavankaan? Irkkula on veroparatiisi (oliko muistaakseni 3.5% yhteistövero isoille ulkomaalaisfirmoille). Tällä houkutellaan maahan Googlet ja Applet, jotka tekee siin satumaista tulosta, että pienikin prosentti on paljon. Toimii niin kauan kuin vaikkapa Malta ei laske yhteisöveroa 2.5%:iin.

Ei kuulosta reseptiltä joka olisi meillä kopioitavissa. Ja muuten, Trump on irkkujenkin systeemiä katsellut hiukan karsaalla silmällä, saas nährä miten käy...
En kyllä oikeasti näe mitään syy-seuraussuhdetta näissä. En vaikka yritän. Ne on siis houkutellut sinne Googlet ja Applet, joissa olettavasti on ihmisiä töissä, vieläpä varmaankin melko hyväpalkkaisissa duuneissa. Nämä samat yritykset boostaavat myös esimerkiksi paikallisten korkeakoulujen tutkimusta.

Suomen verokertymä oli viime vuonna 116miljardia. Siitä yhteisöveron osuus oli 7miljardia. Muut verot kertyvät siitä, että ihmisillä on töitä ja he kuluttavat. Yritykset työllistävät ihmiset. Ihmiset perustavat uusia yrityksiä, jos he uskaltavat innovoida ja ottaa taloudellisen riskin yrityksen perustaakseen. Joku kova pelimies voisi jopa miettiä tuon 7miljardin uhraamista kokonaan. Vasemmistoliitto tosin pyrkisi aggressiivisesti kasvattamaan tuota 7miljardia vain huomatakseen, että muualta katosi monin verroin enemmän.
 
Nuo Googlen ja Applen tyyliset firmat Irlannissa ovat puhtaasti veronkiertoa varten, ei siellä tehdä mitään kehitystä.
Ainoa siellä tapahtuva on sisäistä laskutusta EU:n alueelle ja voittojen tulouttamista jenkkeihin...
 
Teollistuva Ruotsi nousi suomalaisilla, ja Titanicin upottua eräs amerikkalainen lehti kirjoitti, että "hyödyllisiä siirtolaisia" hukkui.

En tiedä, ovatko somalit innoissaan kaivoshommista ja metsurintöistä tai mistään muustakaan. Sen tiedän, että halpatyövoimaa halutaan.
Se tuntuu olevan kova kiima tuottaa halpatyövoimaa suomeen, vaikka puheet on ihan muuta. Leikkausta leikkauksien perään ammatillisesta koulutuksesta. Työtä ja työtä, mut ilman koulutusta se on nykyään aika mahdotonta. Ihan oikeesti. Kuka tätä yhteiskuntaa enää meidän jälkeen pyörittää? Ehkä on perinteinen sunnuntaivitutus.
 
Myönnän, että en demokraatista yleensä enkä tästäkään lukenut kuin otsikon. Mutta selvästi SDP:ltä puuttuu vaihtoehdot: työn tehokkuus/tuottavuus, suojatyöpaikat, tuotanto- ja johtohenkilöiden suhde sekä automaattinen rakenne tulojen lisäykseen.
 
Osaako kukaan vastata, mikä tässä on idea? Suomessa täyssähköautot saavat nauttia autoverovapaudesta "nollapäästöisyyden nimissä", mutta sähkömoottoripyöristä peritään 9 % autovero, vaikka ne jättävät elinkaarella mitattuna taatusti pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin henkilöautot – kiitos niihin käytettävän pienemmän metalli-, muovi- ja akkumateriaalimäärän. Lisäksi ne vievät liikenteessä ja pysäköitäessä vähemmän tilaa kuin autot.
 
Vauhti maksaa ja tariffit on muodissa. Ja noilla maksellaan jonkun paperinpyörittäjän eläminen
 
Nuo Googlen ja Applen tyyliset firmat Irlannissa ovat puhtaasti veronkiertoa varten, ei siellä tehdä mitään kehitystä.
Ainoa siellä tapahtuva on sisäistä laskutusta EU:n alueelle ja voittojen tulouttamista jenkkeihin...
Käsittääkseni nykyään Applella on siellä jonkunmoinen laitos, pykättiin kai lähinnä ettei veronkierto näytä liian ilmeiseltä.

Irlannin yhteisövero pudotettiin nykyiselle tasolle 1999, muttei se mihinkään pikavoittoihin johtanut. Vasta sitten kun siihen lisättiin erilaisia kikkakolmosia joilla todella suuret ulkomaiset yritykset pystyivät pudottamaan veroprosenttinsa alle 5% (joissain tapauksissa jopa nollaan), sinne saatiin Applet ja Googlet ja Pfizerit houkuteltua.
 
Se tuntuu olevan kova kiima tuottaa halpatyövoimaa suomeen, vaikka puheet on ihan muuta. Leikkausta leikkauksien perään ammatillisesta koulutuksesta. Työtä ja työtä, mut ilman koulutusta se on nykyään aika mahdotonta. Ihan oikeesti. Kuka tätä yhteiskuntaa enää meidän jälkeen pyörittää? Ehkä on perinteinen sunnuntaivitutus.
Jännä muuten, että edes liitot eivät vastusta tuota halpatyövoiman tuontia.
 
Käsittääkseni nykyään Applella on siellä jonkunmoinen laitos, pykättiin kai lähinnä ettei veronkierto näytä liian ilmeiseltä.

Irlannin yhteisövero pudotettiin nykyiselle tasolle 1999, muttei se mihinkään pikavoittoihin johtanut. Vasta sitten kun siihen lisättiin erilaisia kikkakolmosia joilla todella suuret ulkomaiset yritykset pystyivät pudottamaan veroprosenttinsa alle 5% (joissain tapauksissa jopa nollaan), sinne saatiin Applet ja Googlet ja Pfizerit houkuteltua.
Ei meilläkään ulkomaiset konsernit maksa yhteisöveroa. Konserniavustuksen voi tehdä ennen veroja. Tällä saadaan tulos nollaksi. Eli ei verotettavaa tuloa. Esim. Stora Enso ei ole maksanut yhteisöveroa vuosiin. Vuonna 2022 tälläisia yhtiöitä oli Suomessa yli 100 ja yhteisöverotulojen menetys noin miljardi. Menetys lienee 2023- ja 2024 pienempi, kun tulokset olivat heikompia. En tiedä maksaako ko. yritykset verot sitten kotimaahansa, vai ei. Stora Enso siis Ruotsiin.

Olen pohtinut mitä tämä vaikuttaa tuottavuustilastoon. Se kun lasketaan kaavalla: "Työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuote (eli arvonlisäys), tai tuotos sen aikaansaamiseksi käytettyjen työtuntien määrällä". Eli yritysen voitto jaettuna tehdyillä työtunneilla. Stora Ensolla ja muilla ulkomaisilla konserneilla tämä on siis ymmärtääkseni nolla. Vuonna 2022 Enson ROCE oli 17,5 % ja maksetut osingot hurjat. ROCE 17,5 tarkoittaa, että liiketoimintaan sijoitettu 1 € tuotti 1,175 €.

Veronmaksajan kannalta tilanne on hurja. Vasemmisto tuhoaa julkisen talouden elämällä yli varjojen lainalla ja oikeista jakamalla verovapauksia, jotka rapauttavat veropohjan.
 
Viimeksi muokattu:
Osaako kukaan vastata, mikä tässä on idea? Suomessa täyssähköautot saavat nauttia autoverovapaudesta "nollapäästöisyyden nimissä", mutta sähkömoottoripyöristä peritään 9 % autovero, vaikka ne jättävät elinkaarella mitattuna taatusti pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin henkilöautot – kiitos niihin käytettävän pienemmän metalli-, muovi- ja akkumateriaalimäärän. Lisäksi ne vievät liikenteessä ja pysäköitäessä vähemmän tilaa kuin autot.

Vuotuisen ajoneuvoveron puutetta korvataan hankinnan yhteydessä perittävällä autoverolla. Lisäksi niitä pidetään hupilaitteina - sama juttu kuin Hilux on kevytkuorkkina autoveroton työkalu ja henkilöautona raskaasti verotettu amerikkalaistyyppinen munanjatke.

Moottoripyörien autovero on keskimäärin 2,6-kertainen vastaavan hiilidioksidipäästötason henkilöautoon verrattuna. Uuden moottoripyörän ostaja voi joutua maksamaan pahimmillaan 4,5-kertaisen autoveron henkilöautoon verrattuna. Moottoripyörillä ei ole ajoneuvoveroa, jonka on arveltu selittävän eroa.
Eri ajoneuvoryhmiin on katsottu valtiontaloudellisista syistä tarpeelliseksi kohdistaa eri tasoista verotusta

Tämä onkin mielenkiintoinen väite. Aiemmin VM on suoraan maininnut, että moottoripyörät katsotaan harrastusvälineiksi, joiden verotus voi olla siksi korkeampi.

Ei meilläkään ulkomaiset konsernit maksa yhteisöveroa. Konserniavustuksen voi tehdä ennen veroja. Tällä saadaan tulos nollaksi. Eli ei verotettavaa tuloa. Esim. Stora Enso ei ole maksanut yhteisöveroa vuosiin. Vuonna 2022 tälläisia yhtiöitä oli Suomessa yli 100 ja yhteisöverotulojen menetys noin miljardi. Menetys lienee 2023- ja 2024 pienempi, kun tulokset olivat heikompia. En tiedä maksaako ko. yritykset verot sitten kotimaahansa, vai ei. Stora Enso siis Ruotsiin.

Olen pohtinut mitä tämä vaikuttaa tuottavuustilastoon. Se kun lasketaan kaavalla: "Työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuote (eli arvonlisäys), tai tuotos sen aikaansaamiseksi käytettyjen työtuntien määrällä". Eli yritysen voitto jaettuna tehdyillä työtunneilla.

Ei ole voitto, vaan tuotannon arvo. Esim palkat lasketaan ja sellupaalit jollain tasearvolla
 
Ei meilläkään ulkomaiset konsernit maksa yhteisöveroa. Konserniavustuksen voi tehdä ennen veroja. Tällä saadaan tulos nollaksi. Eli ei verotettavaa tuloa. Esim. Stora Enso ei ole maksanut yhteisöveroa vuosiin. Vuonna 2022 tälläisia yhtiöitä oli Suomessa yli 100 ja yhteisöverotulojen menetys noin miljardi. Menetys lienee 2023- ja 2024 pienempi, kun tulokset olivat heikompia. En tiedä maksaako ko. yritykset verot sitten kotimaahansa, vai ei. Stora Enso siis Ruotsiin.

Olen pohtinut mitä tämä vaikuttaa tuottavuustilastoon. Se kun lasketaan kaavalla: "Työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuote (eli arvonlisäys), tai tuotos sen aikaansaamiseksi käytettyjen työtuntien määrällä". Eli yritysen voitto jaettuna tehdyillä työtunneilla. Stora Ensolla ja muilla ulkomaisilla konserneilla tämä on siis ymmärtääkseni nolla. Vuonna 2022 Enson ROCE oli 17,5 % ja maksetut osingot hurjat. ROCE 17,5 tarkoittaa, että liiketoimintaan sijoitettu 1 € tuotti 1,175 €.

Veronmaksajan kannalta tilanne on hurja. Vasemmisto tuhoaa julkisen talouden elämällä yli varjojen lainalla ja oikeista jakamalla verovapauksia, jotka rapauttavat veropohjan.
Yrityksen tuottama BKT on suurin piirtein yrityksen tuotteiden myyntihinta vähennettynä ulkopuolelta ostettavien tuotantopanosten arvolla. Jotta yhteisövero saadaan nollaan Suomessa, tuloksen verran maksetaan ulkopuolelle konserniavustuskikkailulla. Tällöin Suomen BKT pienenee ulkomaille maksetun konserniavustuksen verran, mutta ei kuitenkaan mene yrityksen Suomen toimintojen osalta nollaan.
 
Vuotuisen ajoneuvoveron puutetta korvataan hankinnan yhteydessä perittävällä autoverolla. Lisäksi niitä pidetään hupilaitteina
Jep. Keskinkertaista ajattelua. Tiedän Euroopasta kaupunkeja, joissa kaikki kaksipyöräiset on vapautettu ruuhkamaksuista, koska ne vähentäessään ruuhkia vähentävät saasteita ja ovat tilaystävällisiä.

Jk... Oikeastaan tiedänkin jo, miksi Suomi ei nouse. Täällä on vähemmän 148 äo:n ylittäviä kuin jopa Manchesterissa. Kiitos Huhta, sain juuri ansiostasi suuren valaistuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top