Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tonoppa
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
JOo, nimen omaan korjuu ja kuljetus. Esim. taimien istutus on sitten jo ulkoistettu siirtotyöläisille. Sesonki luonne ja raskas työs itkoiden parissa nälkäpalkkalla ilman mitään toivoa jatkuvuudesta tai tai edes työttömyyskorvauksesta asettaa haasteensa. Pitäisi olla taimien istuttaja mansikan poimija, puimurin kuljettaja, joulupukki, hiihtohissin käyttäjä ja lumen auraaja samassa persoonassa. Näitäkin löytyy, mutta se kunnallisen kehitysyhtiön virka vetää pidemmän korren kenellä on vara valita.
Kunnalliseen kehitysyhtiön hyväpalkkaiseen ja vähätöiseen virkaan pääsy edellyttänee korkeakoulututkintoa.

Työttömyyskorvaus ei ilmeisesti vieläkään mahdollista järkevästi osa-aikaista työskentelyä vaikka metsän istutuksessa.
 
JOo, nimen omaan korjuu ja kuljetus. Esim. taimien istutus on sitten jo ulkoistettu siirtotyöläisille. Sesonki luonne ja raskas työs itkoiden parissa nälkäpalkkalla ilman mitään toivoa jatkuvuudesta tai tai edes työttömyyskorvauksesta asettaa haasteensa. Pitäisi olla taimien istuttaja mansikan poimija, puimurin kuljettaja, joulupukki, hiihtohissin käyttäjä ja lumen auraaja samassa persoonassa. Näitäkin löytyy, mutta se kunnallisen kehitysyhtiön virka vetää pidemmän korren kenellä on vara valita.

Julkinen sektori on kultainen oksa, jos arvostaa pysyvyyttä, varmuutta, hyviä etuja ja suht lokoisia tehtäviä. Muistan elävästi kun aikoinaan loikkasin pienyrittäjästä virkatyöhön. Eka puoli vuotta tuntui lomalta ja ihmettelin joka kuukausi sitä palkan määrää, joka kilahti kirstuun, kapealeipäkertomus ei ollutkaan totta.

Sitten pitkästyin enkä jaksanut enää etenkään toisen sukupuolen edustamaa juonittelua ja kaakatusta, jatkuvaa sairaslomien tuuraajien etsintää ja kulttuuria, jossa seuraavan virkaportaan aunuksen nuolenta oli arkipäivää.

Väliaikaisilla virkamääräyksillä työskentely antoi samat edut vähemmillä vastuilla ja taas tuntui lomalta.

Tuossa taannoin kaupunki palkkasi yksityiseltä sektorilta ammattimiehen hoitamaan tiettyjä ongelmia. Se jätkä on saanut puolessa vuodessa enemmän aikaan kuin edeltäjänsä virkamiespari neljässä vuodessa.

Koko julkinen sektori pitäisi uudistaa kovalla kädellä. Ei Suomella ole oikeasti varaa kustantaa 750 k työläisen armeijaa. Mutta mihin ne julkisprolet panet, jos lujaa siivotaan. No ei niille ole mitään tekoa oikeasti yksityisellä sektorilla.
 
Tuota julkisen sektorin työntekijämäärän karsintaahan on valtion puolella tehty jo 30-40 vuoden ajan. Se on niin pitkällä, että joissain valtion viranomaisissa satojen miljoonien hankkeessa työskentelee kenties vain 1-2 valtion työntekijää ja loppu työvoima on ulkoa ostettua. Myös PV on saanut tuosta osansa niin pitkälle kuin mahdollista (Millog ja Leijona Catering). Kynnys uusien työntekijöiden palkkaamiseen valtiolle on todella korkealla silloinkin, vaikka tarve olisi selvä.

Kuntien ja hyvinvointialueiden puolella sitten tilanne on eri, ja suorittavankin tason työntekijät ovat pääosin niiden omassa palveluksessa. Jos lukua 750.000 halutaan olennaisesti alaspäin, niin sieltä se karsinta olisi tehtävä. Eri asia on sitten, että mitä siitä seuraa, jos esimerkiksi sairaaloiden, terveyskeskusten, koulujen ja lasten päivähoidon toiminnan pyörittäminen ostetaan pääosin ulkoa.
 
Juu, tiedän kyllä sen, että mitään ei voida muuttaa. Paitsi sitten, kun on viheliäinen pakko.

Valtion velan hallitseminen sitten. Leikataan ja säästetään. Ja sitten annetaan verohelpotuksia. Jos velkaa oikeasti halutaan hallita on leikattava menoja ja lisättävä tuloja.

Yhteisöverosta noin esimerkiksi. Tuotto on n. 9 mrd. Samaan aikaan yritysten kaikkinainen tuki on samaa luokkaa. Poistetaan molemmat. Sitten nähdään livenä kuinka yritykset saavat investointirahaa ihan ilman immelmanneja. Miksei. Koska kansanedustajat ja ministerit haluavat pitää peukaloaan tukijärjestelmässä. Miksiköhän.
 
Olen vähän kuulostellut. Kokoomuksen somekampanja sopimusyhteiskuntaa vastaan sai monet päättämään, että tässä menee raja. Saa nähdä, näkyykö asia gallupeissa jollain aikavälillä myös äänestäjien karkaamisina. Moni akavalaisista kuitenkin äänestää kokoomusta.

Ainoa vaihtoehto karkaaville äänestäjille voisi tässä tilanteessa olla Lindtmanin demarit tai keskusta. Mäkysen demarit eivät käy sille väelle.

Vai vieläkö kokoomus pääsee tästäkin kuivin jaloin? Nyt epäilen. Mulkkuja mitä mulkkuja, sanoo nyt kovin moni.

Tällä kampanjallahan oli tarkoitus vastata väitteisiin, että jäsenmaksun verotus syö verovähennyksen.

Ei tainnut onnistua.

Näin siis Benkun mukaan 3:33
 
Viimeksi muokattu:
Se on merkillistä, ettei edes ''oikeistohallitus'' pysty kääntämään valtion velkaantumista ja taloutta kasvuun. Sama meno jatkuu hallituksesta toiseen. Eikä valitettavasti käänny ennen kuin pakotetaan näin tekemään.
Muutos kerralla olisi aika suuri. Kyllä hän se mahdollista olisi mutta mikä kitinä ja huuto siitä syntyisikään jos soteen, tehtäisiin vielä suurempia leikkauksia.
 
Se on merkillistä, ettei edes ''oikeistohallitus'' pysty kääntämään valtion velkaantumista ja taloutta kasvuun. Sama meno jatkuu hallituksesta toiseen. Eikä valitettavasti käänny ennen kuin pakotetaan näin tekemään.
Eihän siinä ole mitään merkillistä. Ei ne hallituspuolueet suinkaan millään yhteisellä asialla ole vaan kukin junailee etuja omille taustavoimilleen. Ihan niin kuin kaikki muutkin puolueet ja hallitukset.

Kokoomuksen talousosaajuus yms on silkkaa shaissea. Se on vahvasti epäselvää keitä ne PS:n taustajoukot tätä nykyä ovat. Gallupeista voi todeta ettei ainakaan sama porukka kuin heitä eduskuntavaaleissa äänesti. Kokoomuksessa ollaan ( jälleen kerran ) oltu oikeilla jäljillä ja hallituskumppani laittaa kättä taskuun, kun lasku tuodaan.
 
Kuulin että ajokortin uusimista varten tarvittava lääkärin lausunto maksaa yksityisellä 280-400 euroa. 10 minuutin juttu.
Kunnallisesta terveydenhoidosta et tätä enää saa. Eli omille taustavoimille vähän junaitiin. Maksajana tavan tallaaja.
 
Tulevaisuudessa näitä hommataan samasta paikasta mistä virolaiset saavat työturvallisuus ym korttinsa
 
Se on merkillistä, ettei edes ''oikeistohallitus'' pysty kääntämään valtion velkaantumista ja taloutta kasvuun. Sama meno jatkuu hallituksesta toiseen. Eikä valitettavasti käänny ennen kuin pakotetaan näin tekemään.

Meillä on suuret ikäluokat äänestämässä kuvitellen että meillä olisi rahaa tarjota hyvinvointivaltio kaikille. Vaikka ei ole ollut ainakaan viiteentoista vuoteen. Kun kerran IMF ei ota holhoukseen eikä kehittyneeseen eutanasialainsäädäntöön ole edellytyksiä, niin täytyy vain odotella kunnes kansallisvarallisuus on täysin syöty suurten ikäluokkien toimesta. Tämä on edessä joskus 2035-45 tienoilla. Sitten voidaan korviaan myöten veloissaan ihmetellä onko Suomella mitään tulevaisuutta vai laitetaanko lappu luukulle.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on suuret ikäluokat äänestämässä kuvitellen että meillä olisi rahaa tarjota hyvinvointivaltio kaikille. Vaikka ei ole ollut ainakaan viiteentoista vuoteen. Kun kerran IMF ei ota holhoukseen eikä kehittyneeseen eutananasialainsäädäntöön ole edellytyksiä niin täytyy vain odotella kunnes kansallisvarallisuus on täysin syöty suurten ikäluokkien toimesta. Tämä on edessä joskus 2035-45 tienoilla jolloin voidaan sitten korviaan myöten veloissaan ihmetellä onko Suomella mitään tulevaisuutta vai laitetaanko lappu luukulle.
Suuret ikäluokat ovat kiitettävästi imuroineet itselleen etuja yhteisestä laarista.

Ei sillä että kaikilla olisi vaikkapa euromääräisesti suuret eläkkeet, mutta niiden suhde maksettuihin eläkemaksuihin on jotain aivan muuta kuin seuraavalla sukupolvella. Tämän myöntäminen tuntuu myös olevan vaikeaa.
 
Eihän siinä ole mitään merkillistä. Ei ne hallituspuolueet suinkaan millään yhteisellä asialla ole vaan kukin junailee etuja omille taustavoimilleen. Ihan niin kuin kaikki muutkin puolueet ja hallitukset.

Kokoomuksen talousosaajuus yms on silkkaa shaissea. Se on vahvasti epäselvää keitä ne PS:n taustajoukot tätä nykyä ovat. Gallupeista voi todeta ettei ainakaan sama porukka kuin heitä eduskuntavaaleissa äänesti. Kokoomuksessa ollaan ( jälleen kerran ) oltu oikeilla jäljillä ja hallituskumppani laittaa kättä taskuun, kun lasku tuodaan.

Samaa mieltä. Suomi on pelastettava suomi kuntoon menot kuriin jne. Jne. Onko tuttua?

Nyt valtiontaloutta kohennettiin ottamalla köyhimmiltä paremmin toimeentuleville. Se oli sitten kasvupaketti.

Suomessa vaalivoiton saa esiintymällä tiukkana kamreerina. Tai avokätisenä löppösenä. Kumpikin yhtä valheellisia.

Valtio velkaantuu ja silti julkisprolelle annetaan varsin livakat palkanlisät. Ei tietoakaan maksukyvystä eli velaksi annetaan lisää liksaa. Just.

Useimmat valtiot velkaantuvat. Toiset dynaamisuutta säilyttäen ja toiset eivät. On taivahan varmaa, ettei yksikään velkaantunut valtio tule maksamaan ns. Nollille velkojaan.
 
Back
Top