Käyt koko ajan henkilöön, huomaatko sen? Huonoa argumentointia. Hyi sinua. Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös.. No niin, huumori huumorina. Kukapa meistä ei ajoittain menettäisi malttiaan.
Mikäs se sinun ratkaisusi sitten olisi? Lakkautetaan liitot ja luotetaan työnantajan hyväntahtoisuuteen? Elinkeinoelämän keskusliitto määrittelee palkkatason? Sepäs onkin oikein puolueeton toimija. Siivoojat sopii paikallisesti itselleen menestyjän sopimukset? Vai mitä meinaat?
Tuo on jonkin aikaa ollut kahdenvälistä miekkailua, ja tuon "kertoo kirjoittajasta" olisi voinut varmasti jättää poiskin. Vaikka se on tuossa kontekstissa aika ilmeinen asia. Henkilöön käyminen ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, joten seison korjattuna.
Työelämässä on paljon rikki. Olen muissa ketjuissa ja aikaisemmin jo avannut asiaa - takavuosien vientivetoinen puu- ja metalliteollisuus, jolloin liitot pystyivät vaatimaan lähes mitä vaan. Tuotannon piti pyöriä, ja korotetut hinnat sopeutettiin kilpailuun devalvaatioilla.
Unohtaa ei sovi myöskään itävientiä, jolloin oli sama mitä kokoon kursittu puku maksoi. Kaikki kelpasi ja korvausta pyydettiin se mitä kehdattiin, ja se meni clearing-tilille ja takaisinpäin tuli raakaöljyä ja sinkkiämpäreitä.
Näiltä vuosilta on peräisin se sopimisen kulttuuri, jota liitot nyt peräävät takaisin. "Saavutettu etu" kirjattiin perustuslakiin - no ei sitä sieltä voi lukea, mutta siinä yläpuolella se leijuu.
On hyvä myös muistaa poliittinen ilmapiiri 60- ja 70-luvuilla. Työpaikoilla tapeltiin kommunistien ja demareiden välillä, ja yhteinen vihollinen oli kapitalisti, jonka kaikki halusivat - noh, en viitsi tässä toistaa niitä innokkaimpien visioita.
Sitten loppui idänkauppa ja devalvaatiot, ja viimeisen oljenkorren ennen lamaa katkaisi AY-liike. Periksi ei anneta. Ei haittaa, vaikka maa menisi konkurssiin, kun takana on sitä voimaa. Pystyyn vaikka yleislakko, niin ei jää kiveä kiven päälle.
Sitten jatkettiin TUPOilla, ja demarivetoinen valtio loi hyvinvointia. Kepu saatiin kelkkaan maataloustuilla. Kun meni vähän paremmin, jakovara oli iskusana, ja poliittiset sekä tukilakot varmistivat sen, että työnantaja pysyi nöyränä. Satamat seis, jos homma ei miellyttänyt. Oppii olemaan.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa tuota himmeliä pitäisi ruveta purkamaan. On tietenkin poissuljettua, että jonkun palkkaa tarkasteltaisiin alaspäin, vaikkapa niin, että kävisi töissä noina pekkaspäivinä. Aalto lupasi perua kaikki vanhatkin joustot, kun elinkeinoelämä ehdotteli tuon kortin käytön edistämistä. Irtisanomissuojan höllennys toisi useammille töitä, joskus lyhyemmäksi ja joskus pidemmäksi aikaa.
Yhtä kaikki, liika jäykkyys ja kaikista saavutetuista eduista kiinni pitäminen johtaa siihen, että yhä harvemmilla on töitä, ne maksavat entistä enemmän veroa, eläkeikää nostetaan sen kun keretään ja palvelut huononevat.
Kerrotaan nyt vielä, että minun verokorttini on työnantajalla, ja olen itsekin palkkaa nauttiva. Minulla ei myöskään ole mitään kytköksiä työnantajapuoleen, enkä yritä pitää sen puolia. Olen vain nähnyt pitkän työuran varrella sen, mitä ahneus ja vallanhimo ryyditettynä poliittisella intohimolla voi teettää - siinä kaikki ylevät tarkoitukset jäävät taustalle, kun painetaan perseet penkkiin. Tuo muuten oli varsin tavallinen kommentti työpaikolla, kun joku asia oli mukamas vinossa.
Toki paljon on tultu siitä vaiheesta eteenpäin, mutta AY-pomojen puheista paistaa vielä vanha vallanhalu. Nuoremmat tarkastelevat asioita vähän toisella tapaa ja hyvä niin. Mutta kun sopimisen kulttuurista puhutaan ja sitä haikaillaan, on hyvä tuntea vähän lähihistoriaa.
