Oulun seksuaalirikokset ja raiskaukset

YliKoo

Respected Leader
Lahjoittaja
Valitettavan helposti vanhempien kunnottomuus johtaa siihen, että lapsia pidetään ei-kunnollisina. Tottakai yksilöllä on vastuunsa, mutta alta 10-15 vuotiaat ovat ennemminkin vanhempiensa laiminlyöntien uhreja, ja siksi helpommin hyväksikäytettäviä. Eikä tuo vanhempien laiminlyönti liity heidän sosiaaliseen asemaansa, työpaikkohinsa tms. Päältäpäin sitä ei voi sanoa.

Raakaa ja totuudenvastaista sanoa, että uhreiksi joutuneet tytöt eivät olisi kunnollisia, vaikka ulkoisia merkkejä varmasti monilla on nähtävissä.
 
rööperi

Kapteeni
BAN
Eikä tuo vanhempien laiminlyönti liity heidän sosiaaliseen asemaansa, työpaikkohinsa tms.
"Hyvinvointi"yhteiskunnan herkkuja: lasten kasvatus ulkoistetaan korporaatiolle nimeltä valtio niin ennen pitkään näistä muodostuu pahoinvointipesäkkeitä. Tietyt koulut kokeilivat ja jopa onnistuivat parittamaan ala-aste ikäisiä ISIS-kombat fightereille. Mitäköhän kepposia opettajainhuoneessa keksivät seuraavaksi. Nykyään saa lukea, että jopa lukeminen ja kirjoittaminen ei enää onnistu edes lukiossa. Pitäisiköhän vanhempien ottaa penskat pois koulusta että oppisivat jotakin hyödyllistä ja ettei äiteen pikku-Liisan tarvitse kestää Saydin käpälöintiä opiskelun aikana.
 
adam7

Ylipäällikkö

Kotona lapset kasvatetaan tai ei. Koulu sitten on joko hyödyksi tai ei. Ja kasvaa osasta ihan kunnollisia ilman että kukaan kasvattaa.

Kyllä se vähän erilainen on aina teinejä kiinnostanut, mutta jos skideihin ei ole juuri kosketusta eikvätkä ole hyvässä kaveripiirissä, internet antaa liikaa mahdollisuuksia liian nuorille, ja kun sattuu kohdalle yksilöitä joilla ei ole rajoja itsellään, syystä tai toisesta tällaiset hukassa olevat nuoret ovat helppoja saaliita.
 
rööperi

Kapteeni
BAN
Kotona lapset kasvatetaan tai ei. Koulu sitten on joko hyödyksi tai ei. Ja kasvaa osasta ihan kunnollisia ilman että kukaan kasvattaa.
Koulussa riittää kaikenlaisia kasvattajia. Ne perinteiset koulukiusaajat ovat niitä mitä mainioimpia kasvattajia purkaessaan omaa vatutustaan ja kodin ongelmia muihin.

Ihmisen oppii ja myös kasvaa (tai pikemminkin kehittyy) koko elämänsä ajan. On vain päätettävä että haluaako kasvaa ympäristössä jonka vaikutus on positiivinen tai negatiivinen.
 
Niin, itse olen sitä mieltä että koulussa eivät oppilaat päätä ja alalle otettavia tulisi arvioida myös siltä kannalta miten pitävät järjestystä luokalla. Tiedämme kaikki että koulussa on ennen ja on nyt opettajia jotka eivät saa luokkaa kuriin. En mitenkään pidä heitä huonoina ihmisinä, mutta ei heidän paikkansa ole opettajina, ei varsinkaan murrosikäisten opettajina. Kun suomessa kehutaan että opettajaksi pääseminen on vaikeaa ja vain parhaat pääsevät, tämä on edelleen asia jossa ei näköjään saada nössöjä opettajia koulutewttua, tai muulle alalle.

Mutta edelleenkin se persuskavatusvastuu on kotona ja jos pikku Markometteri-Mikapetteri ei saa hyviä arvosanoja tai osaa koulussa käyttäytyä, niin turha vanhempien on siitä koulua syyttää.

------

Sitten tuo internet-rasti on hieman ongelmallinen. Kasvatusvastuu on vanhemmilla, mutta siinä kun me löydettiin pornolehtiä paperiroskiksesta, nykyajan kullannuput pääsevät hyvinkin nuorina katsomaan aivan mitä tahansa pornogenreä.
 
Itse todistin ylä-asteella näitä äidin sankareita, jotka ottivat silmän tikukseen myös opettajat eli esittelevät keskaria, huorittelevat ja silloin tällöin kääntivät opettajien lompakoista parit setelit mukaan elleivät innostuneet välitunnilla tehtailemaan myymälävarkauksista lähiostarissa. Näitä vesseleitä on ihan joka lähtöön, mutta jokaisella on jotain taustaa. Näillä yksinhuoltajan huollettavana, alkoholistivanhempia, perheväkivaltaa, jne peruskauraa. Ja sitten nämä kaiffarit siirtävät näitä ongelmia muiden oppilaiden iloksi. Tuo on se varsinainen ongelma eikä että opettajien rivistöstä ei löydä kurinpitäjiä. Toki siinä tehtävässä voi onnistua, mutta se kuin vankilan johtaja yrittäisi tilkitä huumeiden saapumista muurien sisälle ja vangit ovat aina yhden askeleen edellä.

Internettiä ei kyllä juniorit tarvitse, vaikka kuinka kova paine on kavereiden puolesta että muuten tulee peelon tai kalkkiksen mainetta.
 
No kyllä niitä mätämunia löytyi "hienojenkin" perheiden skideistä.

Ja mitä tulee internettiin, niin josei sitä kotona sallita, niin aina se kaverin luona löytyy joko kotoa tai puhelimesta. Turha luulla että skidit eivät sitä näkisi.
 
Vääpeli

-90 luvulla katsoin kanssa näitä sankareita ja sillon ei ollut mitään nettiä. Itsekin hölmöilin, kaljaa ja viinaa meni 13-15v ihan kunnolla, ja useamman kerran heräsin putkasta ja tuli hölmöiltyä jopa kännisä autonratissa..
Mutta en ikinä ollut väkivaltanen ellei joku alottanut. Mutta nämä pahimmat, huumeet vei ja suurin osa tappoi ittensä jo 15-16 iässä. Ja sillon kyse ei ollut mistään syrjäytyneiden YH kersoista, vaan ihan keskiluokan muksuista.
Ukko olisi helposti voinut piestä paskat pellolle kersasta, mutta itsekin oli ollut samanlainen. Ja tiesi miten homma hoidetaan. Äiti kun haki kullannupun putkasta aamulla ja pääsi kotio, niin ukko istu keittiön pöydän ääressä, Nooh oliko hauskaa, kelpaisiko juotava (vodka+sekamehu), siinä on sulle paukku, jatketaan kun olet mies yms.... Se vittuilu opetti enemmän kuin kaikki poliisin, äidin yms uhkailut. :D
 
Muistaakseni pari tyttöä yliannosteli itsensä ja toinen näistä oli ihan hyvästä perheestä, herätysseuran jäsenkin tai mikä nyt klubin nimi olikaan. Huumeita oli jonkin verran myös niinä aikoina, mutta parin yläasteen kesken kovimmat kundit pitivät omaa fight clubia, joiden jäljiltä moni tuli mustaherukkasilmillä maanantaina kouluun. Vielä jälkeenpäin Ilta-pulusta saattoi lukea kun parin luokan verran kundeja lähti selvittämään toisen yläasteen pihalla kiistaa akasta... en kyllä tiedä millä tavalla tollaiset asiat koskettaa noin isoa lössiä, mutta kait saivat siitä tekosyyn flaidaamiseen.

Nämä kaikki vastaavat keissit ns. modernin yhteiskunnan herkkuja, kun on keskittämiseen tähtäävän talousjärjestelmän ansiota on käsillä paljon vapaa-aikaa ja jännityksen elementit pitää saada jollakin ilveellä kehiin verrattuna vuoden nakki kyläyhteisöihin, joissa perseilystä laitetaan narun jatkoksi ellei luonto ehdi korjaamaan virheensä.
 
Nyky-yhteisö on niin herkkää, kaikki mitä mediassa on, yms niin se sattuu nykynuoriin enemmän kuin se, että juoru leviää että Vääpeli oli taas putkassa.
Nykynuoria kiristetään joillain ei sopivilla kuvilla, eikä ne ole edes mitään pano/alaston kuvia. Jos joku kiristäisi minua jollain Redtube runkkausvideolla, kysyisin vaan haluatteko lisää materiaalia...
EDIT. meinasi jäädä se tärkein pois, eli ryhmäpaine. Se on nykynuorille todellapaha, ellei jopa ääretön. Se mitä olet netissä määrittää nuoren. Enne jos joku sano, en polta... höhöö vitun nössö yms ja osa yritti painostaa sitä polttamaan. Mutta jos piti pintansa, niin ei mitään. Mutta nykyään homma on ihan eri tasolla, painostajia saattaa olla 20-200 henkilöä.
 
Tuo netti on siinä mielessä vähän sama kuin entisajan kyläyhteistö tosin isommassa skaalassa, koska nettimateeriaali otetaan yhtä tosissaan kuin että Kyllikki unohti kutsua Marjattaa harjannostajaisiin. Itse veikkaan, että ennen somea ihmiset pystyivät paljon helpommin vaihtamaan ympäristöä tarpeen tullessa ja aloittamaan alusta puhtaalta pöydältä kun taas nykyään se ympäristö seuraa vaikka kuinka pitkälle sitä muuttaisi.
 
Vääpeli

Respected Leader
Mutta missään nimessä nämä ei oikeuta näitä kohonneita ilmoitusherkkyyksiä. 4v vankeutta alaikäsen raiskauksesta, mikä sisältää törkeätä väkivaltaa, hei mutta kun se paljous alennus... Ja on kuulema linjassa, mistä nipistetään eka kertalaisuus yms ppois, nin sälli istuu ehkä vähän päälle vuoden.
 
EK

Kenraali
No kyllä niitä mätämunia löytyi "hienojenkin" perheiden skideistä.

Ja mitä tulee internettiin, niin josei sitä kotona sallita, niin aina se kaverin luona löytyy joko kotoa tai puhelimesta. Turha luulla että skidit eivät sitä näkisi.
Helposti löydettäviä ongelmatapauksia ovat ne
[STEREOTYPIOINTI]lähiöiden kerrostalojen halvoista vuokra-asunnoista rikkinäisistä perheistä tulevat 2./3.-sukupolven syrjäytyneiden ja työttömien päihdeongelmaisten pikkurikollisten lapset[/STEREOTYPIOINTI].
Silti ongelmia tuottavat myös uraputkivanhempien lapset, joiden vanhemmat painavat kovalla palkalla pitkää päivää ja viikkoa ja lapsenhoidosta vastaa jääkaapissa odottava mikrossa lämmitettävä ateria + pelikonsoli + 20€ seteli keittiönpöydällä. Näillä nimittäin on oikeasti vara ostaa mömmöjä ja mahdollisuus käyttää niitä, kun iskä ja/tai äiskä tulevat kotiin joskus iltamyöhällä töiden ja oman harrastuksen jälkeen. Oma alalajinsa ovat vielä ne, joiden vanhemmat kompensoivat poissaolon jollain kalliilla harrastuksella, jolloin kunto ja ulkonäkö pysyy ihan fittinä, eikä sekään paljasta.

Vaikka se vähän hassulta kuulostaakin, niin melkoinen osa niistä "koviksista" ja "sosiaalitapauksista" joutuu oikeasti laskemaan ne rahansa, eikä oikein tahdo päihteisiin riittää, kun kotoa ei saa mitään. Sitten taas "hyvien perheiden" "kiltit ja kunnolliset" pojat ja tytöt saavat säännöllisen viikko/kuukausirahan, jonka voivat käyttää mihin haluavat.

Mutta niinpä se menee ja on aina mennyt, että toiset lähtee ihan käsittämättömältä takamatkalta ja pärjäävät elämässään silti hyvin. Toiset taas syntyvät kultalusikka suussa ja mahdollisuudet olisi vaikka mihin, mutta kusevat hommansa ihan itse ja jopa aktiivisesti. Valitettavasti kukaan ei voi päättää toisen elämästä sen puolesta, vaan jokaisen on pelattava itse omat korttinsa.

Kuitenkin tämän homman mukavia hetkiä on ne, kun vastaan tulee kaupassa entinen tarkkiksen oppilas, joka tuli sijaisena ollessani pari tuntia myöhässä ja kertoi syyksi edellisiltaisen juopottelun äidin ja mummon kanssa. Nyt oli kaivoksella ajamassa dumpperia ja kuulema kivaa oli. Ilahtui oikeasti, kun vilpittömästi onnittelin ja toivotin hyvää jatkoa jos oma ei riitä. Minun mielestäni onnistuminen elämässä ei välttämättä tarkoita tohtorintutkintoa tai isoa sijoitussalkkua.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
Nyky-yhteisö on niin herkkää, kaikki mitä mediassa on, yms niin se sattuu nykynuoriin enemmän kuin se, että juoru leviää että Vääpeli oli taas putkassa.
Nykynuoria kiristetään joillain ei sopivilla kuvilla, eikä ne ole edes mitään pano/alaston kuvia. Jos joku kiristäisi minua jollain Redtube runkkausvideolla, kysyisin vaan haluatteko lisää materiaalia...
EDIT. meinasi jäädä se tärkein pois, eli ryhmäpaine. Se on nykynuorille todellapaha, ellei jopa ääretön. Se mitä olet netissä määrittää nuoren. Enne jos joku sano, en polta... höhöö vitun nössö yms ja osa yritti painostaa sitä polttamaan. Mutta jos piti pintansa, niin ei mitään. Mutta nykyään homma on ihan eri tasolla, painostajia saattaa olla 20-200 henkilöä.
Ryhmä paineesta puheen ollen. Niin joitain vuosia sitten oli uutista tutkimuksesta että ennen oli tytöillä kovat ulkonäköpaineet teininä. Nyt suurempi osa pojista kokee paineita ulkonäkönsä kanssa.

Ja kun ite miettii 90-luvun teinivuosiaan niin ainot huoli oli että ei oo finnejä. Ja ettei oo surkeita teiniviiksiä nokan alla.
 
TBman

ainoa huoli oli 15 v, että nouseeko penkiltä vain 160 kg ja kun nousee, niin jaksaako 3.n sarjan tökätä... Ja nousihan se, mutta sarja meni vasta 16 vee.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Silti ongelmia tuottavat myös uraputkivanhempien lapset, joiden vanhemmat painavat kovalla palkalla pitkää päivää ja viikkoa ja lapsenhoidosta vastaa jääkaapissa odottava mikrossa lämmitettävä ateria + pelikonsoli + 20€ seteli keittiönpöydällä.
Nämä -maksukykyiset ja vapaat- lapset kun tulevat murkkuikään ja kohtaavat sopivaa seuraa, niin alkaa tapahtua. Yleensä maksukykyiset ja järjestelyhaluiset vanhemmat voivat vielä pelastaa jälkikasvuaan tiettyyn rajaan asti, mm. maksamalla pikavippivelkoja tms. mutta jossain kohtaa tulee se raja, kun vanhemmiltakin loppuvat keinot. Ja rahalla ei sentään voi kuitata esim. käräjille päätyneitä töhöilyjä.

Monesti näyttää olevan niin, että tietty profiili vanhempia kieltää lastensa ongelmat, vaikkaka piltin tarpeet saada erityistukea. Oman piltin leimaantuminen -erityislapseksi- näyttää koskevan sieluun ja ehkä eniten osumaa ottaa se kiiltokuvanäkymä, joka on omasta elämästä rakennettu. Asioita kielletään kategorisesti ja jälkilasku tulee sitten niin hirmuisena yllätyksenä.

Lapsen kannalta on loppujen lopuksi ihan sama mistä syistä häneltä puuttuu vanhemmat.
 
Rannari

Greatest Leader

Ja toinen ääripää ovat ylisuojelevat vanhemmat jotka lähes shoppailevat lapsilleen diagnooseja. Se on sitten kiva kertoa kavereille kuinka meidän Joona-Petterillä on Asperger ja autismi ja ADD ja ADHD ja angsti ja astma ja allergia. Leimaantumisen pelkoa kai tuokin omalla tavallaan on. Lapsi ei voi olla luontojaan hidas/tyhmä tai muuten lahjakkuudeltaan rajallinen vaan sairaudestahan siinä täytyy olla kysymys. Vanha viisaus toimisi tässäkin asiassa: kohtuus kaikessa.

Toki tässä ollaan tekemisissä myös takavuosien säästöjen kanssa. Kun kuraattoreista ja tukiopetuksesta ynnä muista säästetään on lapselle nykyään saatava diagnoosi jotta tämä saisi apua niihin sittenkin ihan tavanomaisiin oppimisen ongelmiin. Tulisi varmaan aika paljon halvemmaksi antaa tukitunteja kuin diagnosoida nuorison pääosa mielenterveysongelmaisiksi. Diagnoosi jättää usein leiman ihmiseen. Ainakin tämän omaan mieleen ja kohta sitä ollaankin onnellisesti eläkkeellä. Jos olisin itse lapsi saisin nykyaikana varmasti AD-alkuisen diagnoosin. Siitä en ole ihan varma olisiko noiden jälkeen yksi vai kaksi kirjainta.
 
Top