Oulun seksuaalirikokset ja raiskaukset

hansai

Ylipäällikkö
Ja toinen ääripää ovat ylisuojelevat vanhemmat jotka lähes shoppailevat lapsilleen diagnooseja. Se on sitten kiva kertoa kavereille kuinka meidän Joona-Petterillä on Asperger ja autismi ja ADD ja ADHD ja angsti ja astma ja allergia. Leimaantumisen pelkoa kai tuokin omalla tavallaan on. Lapsi ei voi olla luontojaan hidas/tyhmä tai muuten lahjakkuudeltaan rajallinen vaan sairaudestahan siinä täytyy olla kysymys. Vanha viisaus toimisi tässäkin asiassa: kohtuus kaikessa.
Voinen kertoa, ettei diagnooseja shoppailla ja ei varmasti ole yhdenkään vanhemman intresseissä pönkittää statustaan lapsen sairaudella.

Diagnoosit syntyy monialatyöryhmän tutkimusten tuloksena ja diagnoosi tarvitaan, jotta lapsi saisi hänen kehitykselleen parasta hoitoa tai terapiaa.

Tämä ei ole mutua.
 

EK

Kenraali
Voinen kertoa, ettei diagnooseja shoppailla ja ei varmasti ole yhdenkään vanhemman intresseissä pönkittää statustaan lapsen sairaudella.

Diagnoosit syntyy monialatyöryhmän tutkimusten tuloksena ja diagnoosi tarvitaan, jotta lapsi saisi hänen kehitykselleen parasta hoitoa tai terapiaa.

Tämä ei ole mutua.
Joo ja ei.

Noin 99,9% olen samaa mieltä, mutta jonkin kerran on tullut törmättyä tapaukseen (myös omassa tuttavapiirissä), jossa huoltaja sinnikkäästi vaatii lapselleen diagnoosin, vaikka ulkopuolisten mielestä tarvetta ei ole. Tosin tässä tutussa tapauksessa auttoi se, että huoltajan perhepiirissä oli ammattiosaamista, jolloin testit ja diagnoosit saatiin tehtyä vähän kyökin kautta. Korostan edelleen, että nämä ovat ihan poikkeustapauksia ja amatöörinä mutu-pohjalta olisin yleensä kyllä testannut ensin niitä huoltajia.

Sosiaalista statusta en ole kyllä havainnut kohotettavan, vaan paremminkin kyse on jostain vanhemmuuden ulkoistamisesta tai vastuunpakoilusta tai kyvyttömyydestä kohdata ja ratkoa lapsenkasvatuksessa tulevia ongelmia ja konflikteja. Tarkoitan siis esim. ajatusta siitä, että "en ole vastuussa lapseni käytöksestä, koska hänellä on diagnoosi" tai "miksi lapseni ei ole 100% enkeli, sillä on varmaan joku diagnoosi".

Tosin huomattavasti yleisempää on, että huoltaja estää testit, jos koulu niitä haluaisi tehdä. Yhdenkin kanssa väännettiin koko peruskouluaika, kunnes sitten 9.-luokan keväällä huoltaja tajusi, että päättötodistuksen keskiarvolla 5 ei hirveästi pääse valitsemaan opiskelupaikkaa. Sitten ryhdyttiinkin vaatimaan tukitoimia ja testejä ja uhkailtiin mitä erinäköisimmillä jälkiseuraamuksilla, kun lasta ei oltu tuettu koulun toimesta riittävästi.
 

EK

Kenraali
Jos kuitenkin palataan enemmän tuohon otsikkoon, niin monella hyväksikäytetyllä nuorella on ihan käsittämättömän huono itsetunto. Monesti niitä suurimpia ongelmatapauksia on jo taaperoiästä asti mollattu ja painettu maahan. Lähipiiri, jopa vanhemmat saattavat sanoa, että lapsesta ei ole mihinkään. Tai sanotaan, ettei koulutusta yms. tarvita kun meilläkään ei ole. Onnistumisille nauretaan ja ne mitätöidään ja epäonnistumisten kohdalla sanotaan, että oli arvattavissa.

Kun sitten joku "kiltti" tulee ja kehuu esim. ulkonäköä tms. ja mahdollisesti antaa vielä vähän viinaa tai muuta, niin helppo on koukuttaa. Sitten sopiva sekoitus kiristystä, uhkailua ja lahjomista "Jos kerrot, kaikki nauraa sulle ja sinua syytetään ja saat huonon maineen ja sitten sulla ei ole enää parasta kaveria - minua."

Huomattava osa ongelmaoppilaista kaipaa juuri hyväksyntää ja kannustamista. Kun ne tulevat ekaluokalle perheistä joissa ei tueta, ne ovat jo valmiiksi vähän rikki ja jäävät sitten koko ajan jälkeen muista, kun kotoa ei saa apua ja tukea jota tarvittaisiin. Kun sitten koulu on jatkuvaa epäonnistumista epäonnistumisen perään, niin eihän se motivoi. Me opettajat vielä helposti laitetaan niitä oppilaita erilaisiin lokeroihin (tahtoen tai tahtomattamme) ja tämmöisillä profetioilla on taipumusta toteutua. En tarkoita sitä, että ilmastointikanavaan kakkivaa oppilasta pitää kehua göntsän koosta ja väristä, vaan että pitäisi muistaa ja jaksaa kohdata jokainen lapsi yksilönä ja kehua edes niitä pieniä onnistumisia ja oikein toimimisia. Tosin joidenkin kohdalla se on aika hankalaa, kun "Hienosti lintsasit kaksi viikkoa putkeen ja tulit sitten pilvessä kouluun" kuulostaa jotenkin falskilta omaan korvaan. "Tosi taitavasti pihistit laatikollisen munkkeja ruokalasta vappuna ja juoksit niitä syömään kavereiden kanssa liikuntasalin pukukoppiin. Ihailtavaa oli myös se, kuinka nakkelitte ylimääräiset mukit lattialle ja seiniin ja maalasitte niiden hillolla ikävää interiööriä!" Ei oikein lähde meikäläiseltä. Mutta kuitenkin pitäisi muistaa aina se "Hyvä!" ja "Voisitko tehdä pikkujutun X, koska sinulta se varmasti onnistuu?" jne.
 

hansai

Ylipäällikkö
Sosiaalista statusta en ole kyllä havainnut kohotettavan, vaan paremminkin kyse on jostain vanhemmuuden ulkoistamisesta tai vastuunpakoilusta tai kyvyttömyydestä kohdata ja ratkoa lapsenkasvatuksessa tulevia ongelmia ja konflikteja. Tarkoitan siis esim. ajatusta siitä, että "en ole vastuussa lapseni käytöksestä, koska hänellä on diagnoosi" tai "miksi lapseni ei ole 100% enkeli, sillä on varmaan joku diagnoosi".
Tämä on varmasti tietyiltä osin totta.
Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että ehdottomasti vittumaisinta on se aika, kun ei ole tietoa siitä, onko lapsi ns."hankala tai haasteellinen" vai onko taustalla jotain muuta.
Perkeleellistä aikaa...
 
  • Tykkää
Reactions: EK

EK

Kenraali
Tämä on varmasti tietyiltä osin totta.
Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että ehdottomasti vittumaisinta on se aika, kun ei ole tietoa siitä, onko lapsi ns."hankala tai haasteellinen" vai onko taustalla jotain muuta.
Perkeleellistä aikaa...
Voin vain yrittää kuvitella.

Eikä tarkoitus ollut yleistää, vaan tarkoitin niitä muutamia yksittäisiä tapauksia joita vastaan on tullut. Ja yksi oli tosiaan lähipiirissä.
 
Top